Munkkivuoresta läheltä rantaa löytyi arkkitehtisuunniteltu ateljeeasunto, joka vei kaiken tuoton ja kasasi ison velkataakan hartioille, mutta olimme yhä nuoria ja lupaavia joiden tulevaisuuden haaveisiin yhtyivät sekä pankki että Päivin äiti.

Työssäkin oli menestystä koska nyt katsottiin, että lähellä asuvana kykenisin tekemään maksutonta ylityötä. Palkka oli sama, mutta saisin tulossidonnaisia bonuksia joka vuosineljännes sekä osastopäällikön tittelin.  Se tarkoitti myös, että pääni oli jatkuvasti giljotiinissa valmiina putoamaan, jos tulosta ei syntynyt tarpeeksi tai tarvittiin syntipukkia ylemmän johdon virheisiin.

Lapsi kasvaisi, rattaat vaihtuisivat kolmipyöräiseen, lätkämailaan, nappulajoukkion futis-harjoituksiin, disko-iltamiin ja ikkunalaudalla kaikki huolet sydämessä kyttäämiseen. Lineaarinen linja aikajanalla, joka kipuaisi päivä kerrallaan kohti uutta vuosituhatta.

Menestyimme ja menetimme viattomuuden, tulimme aikuisiksi narrien pelissä, jossa kuolema aina lopulta voittaa elämän.

Yhtälössä materia oli voitettu henkisen kustannuksella ja Munkkivuori olisi lastenkasvatuksellinen siirtoetappi vaipoista ylioppilaslakkiin josta kaikki kunnia kuuluisi itseänsä muiden puolesta aina uhraavalle Päiville. Sitkeälle naiselle joka riitti kaikkiin läheisten ongelmiin koko sydämellään. Omien kanssa hän oli heikommilla eikä kaikki ahdistus projisoitunut toisten kautta ymmärrettynä ja heijastettuna ulos hänen sielustaan, eikä minusta ollut apua edes korvina koska en osannut kysyä oikeita kysymyksiä jotka olisivat osoittaneet minun ymmärtävän häntä. Itse luulin toisin.

Itselleni velvollisuuksien kirjanpito pysyi juuri ja juuri balanssissa, jos huijasi toisinaan itseään.  Kiire piti jatkuvasti muualla. Olin antanut varastaa sieluni ja paloin kestoliekillä vähitellen karrelle. Uhrauksissa ei ollut kyse rakkaudenpuutteesta vaan toimeentulosta, asemasta ja saavutetun arvovallan ylläpitämisestä, olin tyhmistynyt yhteiskunnan normien arvostusstandardiin. Taiteilija sisässäni oli rusinaksi kuihtunut hedelmä, intellektuelli muuttunut totuutta mieleiseksi vääristeleväksi teknokraatiksi, olin laiva ilman peräsintä mukavuuslipun alla.

Se, että Päivi kärsi tahollaan omia sielullisia taiteilijan kriisejään, eikä avioliitossamme ollut huolillemme korvia, teki siitä vain lopumattoman päivien jonon arkisine askareineen ja velvollisuuksineen. Ainoastaan vähitellen aikuiseksi kehittyvä lapsi piti ihmisyyttä yllä ja kasvatti empatiaa ja ymmärrystä myös ympäröivää kohtaan.

Lapsen kasvatushuolet ovat arvokkain pääoma toisiinsa kyllästyneessä parisuhteessa, lapsi on voikukka joka kasvaa asfaltin raossa. Toivo joka elää ja jota kastelee, hellii ja hoivaa tärkeimpänä asiana maanpäällä yhtä paljon itsensä takia kuin lapsensa hyväksi. Perspektiivi joka on isompi kuin oma ego, rakkaus joka kestää hautaan asti tapahtui sitten mitä hyvänsä. Elämän kliseinen väite, jonka totuusarvo joutuu koetukselle joka ikinen päivä, mutta pitää kutinsa.

Turha kertoilla lapsensa elämästä, tekevät sen itse, jos tuntevat tarvetta ja erilaisista lähtökohdista. Kiittävät ja syyttävät oman tunteensa ja kokemisensa mukaan. Meidän sanoissa on vain merkitystä meille.

Adoptio asiassa päätimme lähestyä asiaa varovasti. Hankimme aluksi kummilapsen Afrikasta, seudulta jossa Päivi oli asunut opiskeluaikoinaan ja tutustuimme olosuhteisiin lukemalla asioista tarkkaan. Asiasta oli tullut toinen pystyssä pitävä pilari avioliittoomme.

Yhteys asiaan syveni ja muutaman vuoden tutkailun jälkeen päätimme matkustaa katsomaan paikanpäälle tehdäksemme ajatuksiimme hankitusta asiasisällöstä kokemuksen tai paremminkin tarvitsimme uusia, entisestä pois repiviä virikkeitä elämäämme joita vain matkustaminen tuntemattomaan voi antaa. Imeä itseemme elämäntunnetta täyttämään tyhjäkäynnillä kirkuvien perusviettien nestevajausta.

Päivi halusi myös näyttää elettyä elämäänsä todellisuudessa ja samalla ilahduttaisimme kummilastamme, jonka ylläpitoon molemmat maksoivat kuukausittain mitättömän pienen summan. Vaakakuppiin kerätyt asiat puolesta painoivat enemmän kuin vaistojen ja läheisten varoitukset ja liput hankittiin halvimmalla mahdollisella hinnalla, joka tarkoitti odottelua lentoasemilla ja reitin kierrellessä sinne ja tänne, milloin kohti määränpäätä, milloin saman verran poispäin. Nuorennuimme joka mutkasta kuin matkustaisimme alkuamme kohti. Suutelimme useammin, rakastelimme joka yö ja kaikki oli taas edessämme, eikä jäljessämme.

Lastentarhaikäinen poika jäi mummon hoiviin lelliteltäväksi ja lupasimme tuoda poppamiehennaamarin Afrikasta.

Päivi suostui järjestelyyn vastahakoisesti, mutta ymmärsi ettei rokotus rumba, sekä muut matkaan liittyvät vaarat ja hankaluudet ole kasvatusta vaan tahallaan aiheutettua kärsimystä. Sitä paitsi muistot mummolasta, jossa pääsi vanhempiensa hirmuvallasta hetkeksi, ovat parhaita muistoja ja arvokasta pääomaa loppuiäksi.

Asiaa epäiltiin ääneen myös siitä syystä, että Päivi tyttärenä ei pitänyt äitinsä tavasta puuttua asioihinsa. Olivat toisinaan puhumatta toisilleen pitkiäkin aikoja ja salainen pika-avioliiton aiheuttama mökötys kesti puolivuotta. Siitä selvittiin, kun maalasin hänen asuntonsa olohuoneen ja keittiön katon vaaleilla väreillä uusiksi. Kohosin oveluuttani ja ilmaisena jokapaikanmiehenä vähitellen vävypojaksi.

Toimin myös nöyränä sanansaattajana ja neuvottelijana kahden mahtikeskittymän välillä molemmilla puolilla pöytää, olin vähitellen harjaantuneella itseironialla molempien puolella onnistuneesti itseäni vastaan. Nöyryys on hyve eikä haitta, oli anopin mielilause.

Kun Jonne syntyi, pääsi Päivikin takaisin Äitinsä sisäympyrän piiriin ja oli helppo sovitella koska kaikkeen myönnyttiin näinä onnentäyteisinä aikoina. Rauhantila, joka ei kestänyt kuin pääruosta jälkiruokaan. Imetyksestä ensimmäiseen jäätelöön.

Konfliktit saivat uuden sävyn, jossa lapsen hyvästä oli erimielisyyksiä, mutta nyt olimme naimisissa neljästään, eikä ero ollut enää optiona.

Päivin isä oli kuollut ennen ensimmäistä tapaamistamme ja mummin miesystävä oli vain löysä suhde, joka aktivoitui avomieheksi lomamatkoille ja tapahtumissa joissa tarvittiin vakituista kavaljeeria turhien ihmissuhdespekulointien välttämiseksi.

Päivi oli kieltäytynyt kokonaan tapaamisista äidin miesystävän kanssa. Isä oli Päiville kipeää tekevä olento menetettyä menneisyyttä, josta ei puhuttu. Kirjahyllyssä oli vain tyhjä paikka valokuvien rivissä, joka oli hänelle pyhitetty. Siinä oli isän jälkeenjäänyt vihkisormus, johon oli myös kaiverrettu Päivin nimi.

Omat vanhempani olivat jo kuolleet eikä minun puolellani ollut mummolaa ja siinä vältyin paljolta. Jotkut muistot ovat liian kipeää tekeviä, niitä ei muistella eikä unohdeta.

Nyt olimme matkalla ilman kompassia ja uskossa, että jossakin edessämme on loistava tulevaisuus, jos vain jatkamme tarpeeksi kauas eteenpäin. Sitä paitsi meillä oli toisemme ja loputon luottamus.