Kirjoitettu 3 syyskuun, 202022 toukokuun, 2021 julkaissut Markku Lindroos

Osa 1

Tyynenmeren saareen oli ydinsodan pelossa louhittu seitsemänkymmentä vuotta sitten uuden maailmansodan varalle hallintokeskus ja tärkeiden ihmisten massaevakuointiin varustettu valtava asumiseen tarkoitettu luolasto. Asuintotiloja siviileille ei koskaan ollut tarvittu ja koko luolaston ylläpito loppui vuosituhannen vaihteessa. Tekniikka ilman päivityksiä teki komentokeskuksesta jo muutama vuosi sen hylkäämisestä täysin sopimattomaksi uusien sotilaallisten ratkaisujen kanssa ja kaikki palaamista mahdollistavat asetekniset huoltotoimet lakkasivat kokonaan. Luolastoon tehty pienenkaupungin kokoinen osin ylellinenkin asuinkompleksi väestösuojana oli myös vähitellen jätetty myönnettyjen varojen puutteesta rapistumaan, eikä luolastolle ollut keksitty korvaavaa käyttöä hankalan sijaintinsa takia kaukana kaikesta.

Jälkeenpäin ajateltuna luolasto oli ollut massiiviseen väestön evakuointi tarkoituksiin huono koska sinne siirtyminen olisi vienyt liikaa aikaa hätätilanteissa. Sen ajan politiikan uhkailukierteessä vihamieliset hallituksen sotilassiivet paisuttelivat ydinaseuhkaa varustelujensa kasvattamisen oikeutukseksi, ja saivat vallalleen pelottavia taustavoimia himoavat poliitikot puolelleen. Kansaa piti pelottaa ja rauhoittaa samalla kertaa ja jokainen uusi sotilaallinen projekti uhkaa vastaan oli tervetullut ja mitä isompi sitä parempi. Huolestunut väestö suostui mukisematta vuosikymmeniä kaikkiin uhrauksiin näennäisenkin turvallisuutensa puolesta, ja luolaston kaltaiset hankkeet olivat aina hyvä putiikki varusteluteollisuudelle, valmisti sitten kumisaappaita tai pikatykkejä. Valtioiden rahaa riitti niihin ilman tinkimisiä puolin ja toisin.

Kiivassanainen rahoja säästelemätön kylmäsodan varustelukilpailu oli ollut hyväksi aseteollisuuden lisäksi suurvaltioiden kansantaloudelle, jotka kauppasivat kehittämiään uusia aseita liittolaisilleen raaka-aineita vastaan ja muille kovasta rahasta. Sotavoimien hurjimmatkin ehdotukset hyväksyttiin kiireellisinä ilman kriittisempää tarkastelua ja raha vaihtoi omistajaa pöydän ylä- ja alapuolella. Kaupantekoon liittyvästä korruptiosta oli tullut toimintakuvio ja sopimuksien saamiseksi oli aina maksettava jollekin pimeää rahaa. Myös pienimuotoiset kehitysmaissa polkaistut sodat olivat yhä normaali poliittinen manööveri aseteollisuuden myyntikanavana ja aseiden testausalustana, mutta aseilla saattoi myös ostaa pieniltä mailta suuria maa- ja merialueita tukikohdilleen vapaaseen käyttöön, johon myös liittyi alueen eristysoikeus ulkopuolisilta käsittäen myös myyneen valtion viralliset tahot. Yksi näistä oli luolastosaarenkin käsittävä alue Tyynellämerellä ikuisella USA:n hallinto-oikeudella antaa vapaasti sen saaret käyttöönsä kenelle hyvänsä määrittelemillään oikeuksilla. Itse asiassa se oli osa Yhdysvaltoja.

Armeijansa ja väestönsä suojeleminen vaati nykyajassa valtioilta aivan muuta kuin toisen maailmansodan jälkeisessä kahdessa vuosikymmenessä, jolloin ydinasepuolustus oli vielä lapsenkengissään, eikä avaruutta vielä ollut vallattu sotilaalliseen käyttöön. Joukkotuhoaseiden vastahyökkäysvalmiuden ja johtoeliitin kätkeytyminen vuorien sisään salatuin manööverein oli kylmänsodan aikaisia keksintöjä.

Siihen oli panostettu kaukaiselle Tyynenmeren kaikilta sivuiltaan jyrkälle vuorisaarelle rakennetun huippusalaisen luolatukikohdankin kohdalla, tekemällä sen ydinaseasesiilojen ja sodanjohtokeskusten kupeeseen valtavan kokoinen kaikilla mukavuuksilla varustettu väestösuoja eliitin suojaamiseksi. Virallisesti sitä ei ollut olemassa.

Viimeisen suursodan seuraukset ja joukkotuhoaseiden todistettu tuhoamiskyky sai intomielisiäkin sotapäälliköitä miettimään mahdollisuutta maapallon täystuhosta yhtenä seurauksena uusista aseista ja mittavat suojavarustelut oman taistelukyvyn ja kansansa säilymisen puolesta olivat tuolloin osa hyvin kannattavaa finanssipeliä.

Aika oli kuitenkin uudella vuosituhannella jättänyt maanpäällä olevat salaiset tukikohdat kykenemättöminä torjumaan uuden ajan uhkia. Kaikkinainen varustelu oli nyt avaruudessa ja millimetrin tarkkuudella maankamaraa kartoittavat satelliitit olivat tehneet maapallolle kätketyistä salaisuuksista turhia, koska niitä ei enää ollut.

Sodan ja rauhan tarpeet muuttuivat ja hyljätty luolasto oli unohdettu kokonaan, eikä siitä ollut yleistä tietoa koska se oli luokiteltu yhä salaiseksi, eivätkä uudet johtohenkilöt sotilaallista johtoa lukuun ottamatta välttämättä saaneet tietoa sen olemassaolosta.

Saari oli vuorenkorkuinen jyrkkäreunainen tumma piste horisontissa kielletyllä sotilaallisella alueella, jossa oli aikoinaan tehty ydinkokeita mutta hylätty saastuneena. Koko läheistä merialuetta pidettiin vaarallisena ihmiselle tuhansia vuosia eteenpäin saarien ja atollien radioaktiivisenmaaperän säteilyvaaran takia.

Vain harva alueelle eksynyt kalastaja tiesi sen olemassaolon ilman maihinnousupaikkaa entisellä ydinkoealueella, jonne ei oman turvallisuutensa takia ollut asiaa. Lähialueen asukkaiden lisääntyneet syöpäsairaudet ja vammaisina syntyneet lapset olivat opettaneet, etteivät varoitukset olleet turhia.

Vaarallisuus ei ollut täysin totta, vaikka merialueella oli pieniä saaria, joiden maaperä sai yhä geigermittarit reagoimaan maksimiarvoilla, ja ne olivat merkitty erikseen pääkallonkuvin varustetuilla sähköistetyillä aitauksilla, joissa kerrottiin myös miinoituksista. Alueen väestön uskomuksia koko suuren saaristoalueen suhteen ei korjattu, koska ne pitivät uteliaat loitolla alueen saarien vanhoista sotilaallisista rakennuksista, jotka oman onnensa varaan jätettyinäkin saattoivat olla vaarallisia muistakin syistä ja jatkuva vartiointi tai suuret purkutyöt olisivat vaatineet paljon resursseja ja määrärahoja. Varoja, joita ei hyödyttömään toimintaan helpolla myönnetty.

Aluetta tarkasti kartoittavien satelliittien toimesta oli luolaston huonosti peitelty satamallinen sisäänkäynti huomattu ja jotkut vaaroja etsiskelevät luoliin erikoistuneet seikkailijat olivat saaneet vihiä siitä mahdollisena kohteena kriittisille luontodokumenteilleen, joilla rahoittivat kalliiksi käyvää elämäntyyliä. Myös kylmänsodan jälkiä etsiviä historioitsijoita päästettiin entisiin salaisiin arkistoihin ja luolan valtavan koon ja tarkoituksen vuoksi heitäkin kiinnosti alue. Luolasto ei ollut enää suuri salaisuus ja sisällään pitämästä valtavasta salatusta kummituskaupungista tehtiin väritettyjä dokumentteja ja kirjoitettiin kirjojakin. Siitä tuli jonkunlainen kylmänsodan symboli, jota myös tieteiskirjailijat hyödynsivät mielikuvituksensa tekstuuriksi.

Sitten se taas unohdettiin ja kymmeniä vuosia sitten oli USA:n hallitus arvottomana lahjoittanut saaristoalueen valtiolta vuokraamansa vuorisaareen luolineen kansainväliseen avaruus- ja tulevaisuustutkimuksen käyttöön, joka etsi suurta eristettävää tilaa rakentaakseen tulevaisuuden tiedekaupungin kymmenelle tuhannelle ihmiselle kaikkine tarvittavine infrastruktuureineen ja elinehtoineen. Tuskin mitään sopivampaa löytyisi maapallolta. Alueesta lohkaistiin palanen YK:käyttöön joka sai samat ehdot isäntävaltiolta suurta kehitysapua vastaan kuin USA:kin.

Luovutettu ydinsuoja oli monihaarainen kostea onkalo täynnä romua ja sortuneita rakennuksia, eikä aluksi houkutellut ottamaan vastaan suuritöistä lahjaa, jonka siivoamisen kustannukset olivat pienenvaltion talousarvion luokkaa. Lahjoitusta pidettiinkin aluksi pilana ja amerikkalaisena tapana osoittaa suurpiirteistä anteliaisuutta tavalla, joka ei maksanut heille mitään.

Tulevaisuushankkeessa nimellisesti mukana oleva avaruusjärjestö Nasa oli kuitenkin kiinnostunut siitä muista syistä, ja näki mahdollisuuden tehdä luolan kaatopaikaksi epäonnistuneille, salaisille hallituksen velvoittamille armeijaprojekteilleen. Nasan kiinnostuminen herätti sen verran vastakaikua USA:n sotilasjohdossa vastapalveluna jollekin Nasan palveluja tarvitsevalle projektilleen, että lupasivat ennen luovutusta puhdistaa luolan kaikesta rojusta ja sinne jääneistä ikivanhoista asuin- ja laiteasennuksista räjäyttämällä kaiken ensin nuuskaksi.

Nasan kiinnostuminen luolista saivat YK:n ja isot kansainväliset avaruusalan tahot ymmärtämään, että lahja oli otettava vastaan uniikin saaren kansainvälistämiseksi jollei muusta syystä. Eri valtiot ilmoittivat suostuvansa lähtemään mukaan luolan päällisen puoliseen kunnostukseen kukkarolleen sopivilla panoksilla läheisten kalaisten merialueiden neutralisoimiseksi USA:n vallasta YK:n alaisuuteen. Kiina ja Venäjä näkivät myös mahdollisia tulevia sotilaallisia merkityksiä, joita omanetunsa takia ei kannattanut sivuuttaa.

Kansainvälisen tiedeyhteisön hahmottama unelma kaikista ulkopuolisista uhista vapaasta ja täysin riippumattomasta tulevaisuudenkaupungista maapallon väestön yhteisenä projektina oli sopiva aloite YK:n globaalisissa pyrkimyksissä yhdistää maapallon kansat edes jossakin asiassa puhaltamaan yhteen hiileen. Sellaisesta toiminnasta oli aina pulaa eripuraisessa maailmassa. Projekti vetosi moniin tahoihin koska se ei ollut ketään vastaan ja kaikkien tulevaisuuden puolesta. Omantunnon asiana huolena maapallon tulevaisuudesta se kelpaisi silmänlumeeksi planeetan yhtenäisyydestä, kun kaikesta muusta ollaan poliittisen miekkailun nimessä erimieltä.

Tosiasiassa millään taholla ei ollut vakavia aikomuksia toteuttaa kallista tulevaisuudenkaupunkia kaukana kaikesta, vaan kysymys oli enemmän luolaston varaamisesta, ettei se joutuisi uudestaan amerikkalaisten sotilaskäyttöön. Näin ainakin arveltiin lehdistössä.

Käytännössä Nasa saisi tehdä tiloille mitä halusivat, vaikka muodon vuoksi muutkin järjestöt ja valtiot YK järjestämissä tulevaisuus konferensseissa tukivat ideaa ja lupasivat yhä rahoitusta, jos jotakin todellista toimintaa syntyisi saarelle.

Kun tiloja tarkastettiin sopimusten virallistamiseksi YK-tiedejärjestöjen puolesta siivouksen jälkeen, luolan valtava koko muutti kielteisiä mielipiteitä projektiin osallistuvien kansainvälistenjärjestöjen tiedemiesten piirissä. Luolaan voisi todella sopia kokonainen kaupunkiyhteisö elinkeinoineen, se oli yhä hyvin ilmastoitu, avara ja seinät katettu kosteutta ja maasäteilyä torjuvilla pinnoituksilla. Virallisesti se oli nyt tulevaisuustutkimusjärjestön hallussa, vaikka NASA omikin sitä itselleen, ja oli jo häätänyt armeijan vuokratun vierastyövoiman esikunnostusten jälkeen ja korvannut heidät omilla työläisillään.

Joukko vaikutusvaltaisia tieteilijöitä alkoi painostamaan järjestöjään käyttämään ainutlaatuista tilaisuutta hyväksi, ja luoda jotakin ennenäkemätöntä ihmiskunnan hyväksi. Tulevaisuuden kaupunki, joka olisi riippumaton kaikessa, ja jossa voisi tehdä tieteellisiä kokeiluja vain omien lakiensa alaisena.

Tehdä kokeiluja, jotka eivät olisi mahdollisia muualla, kiinnosti erityisesti tieteilijöitä monestakin syystä. Suurena etuna nähtiin luolaston riippumattomuus säästä ja aina samat ennakoitavat olosuhteet. Alue oli myös kaukana puskevista mannerliitoksista eikä pieniäkään maanjäristyksiä ollut odotettavissa alueella miljooniin vuosiin. Kaikki tämä helpottaisi ja halventaisi kaupungin rakentamista, vaikka luolamaisuus toisi myös uusia haasteita ja ongelmia, jotka ehkä kävisivät kalliiksi ratkoa.

Projektin eri asiantuntijoista koottu päätösvaltainen johtotiimi oli tärkeintä saada mahdollisimman toimintakykyiseksi osaamista korostamalla, mutta sillä oli myös heti alusta liiketaloudellisesti kokenut johto. Toimintakyvyn ja tehokkuuden takaamiseksi haluttiin päätökset pitää kaikkinaisen poliittisen hitaiden prosessien ulkopuolella ja valtioita sekä suuria järjestöjä edusti YK:n valitsemina seuraajina vain riippumattomat omat luottohenkilöt. Tärkeintä oli saada mukaan kaupunkirakentamisen kokeneet ja aiemmilla saavutuksillaan parhaat suurien hankkeiden toteuttajat, jotka tiesivät sujuvan yhteistyön vaativan kompromisseja ilman raastavia arvovaltataisteluja. Oikeat ihmiset oikealla paikalla, oikeaan aikaan ja oikein kustannuksin oli lähtökohtana. YK perusti projektille rahaston, johon valtioilta ja järjestöiltä saatavat rahat taltioitaisiin ja jolla oli heti alusta myös korruptiovastainen tarkkailu elin.

Toteuttajien määrätty palkkataso olisi kilpailukykyinen ja reilusti ylikanttiin tavallisen palkkatasoon verrattuna houkutuksen lisäämiseksi. Haluttiin parhaista parhaat ja päätettiin, että tiimien jäsenet valittaisiin kutsutuista meriittien ja sopivuuden pohjalta lyhyen listan periaatteella. Tavallisten kaupunkisuunnittelijoiden lisäksi haettiin myös Mars-siirtokuntien ja avarauusasemien suunnittelijoiden joukosta avaruuden rakentajien huippuosaajia mukaan projektiin.

Ideaaliratkaisuihin liittyivät aina suuret kustannukset, mutta mistään ei aiottu tinkiä eikä tarvinnutkaan koska rahoittajia oli suurimäärä eikä kukaan niistä kokenut antamiaan summia kohtuuttoman suuriksi. Pikemminkin päinvastoin ja rahat nipistettiin surutta muista YK-velvoitteista.

Korostettiin, että erityisesti poikkitieteellisyys käytännön sovelluksissa oli avainasia onnistumiselle. Tunnetusti yhteisen toteutusalustan luominen ei olut tavallista edes läheisten sukulaistieteiden kansoittamissa erityisyliopistoissa määrärahakilpailun ja muun omia etuja ajavan eripuraisuuden takia. Siksi valittiin huolella vain todistetusti yhteistyöhön kaikkien kanssa pystyviä erialojen asiantuntijoita, jotka olivat toimineet ylikansallisissa suurissa monitahoisissa projekteissa.

Jokainen valitsi sitten oman alansa tiimin alaisuuteensa, ja organisaatio kasvoi nopeasti paljon suuremmaksi kuin olisi ollut tarpeen tavallisen alusta asti rakennetun mallikaupungin kohdalla. Onnistuttiin, ja vuoden kuluttua oli päätösvaltainen joukko kasassa vuokrattuine hallintotiloineen. Tiimien muodostaminen hyvällä alulla ja luolasto kartoitettu millimetrimillimetriltä kolmiulotteisella kuvaustekniikalla, koeporattu kaikissa suunnissaan ja rakennettu käytöstä poistettuihin matkustaja-aluksiin oman sataman laituriin hotellin kaltaiset tasokkaat yöpymis- ja kokoontumistilat.

Ajatus vapaasti kokeilevasta tiedekaupungista oli houkutteleva kaikille tiedeyhteisöille, mutta myös valtioille, koska pienilläkin panoksilla yhdistetyin varoin saataisiin hyötyä huipputieteen luomista ideaalisista käytännönratkaisuista omiin kansallisiin tarkoituksiin, joiden kehittämiseen eivät omat resurssit riittäisi.

Projekti eteni YK johtoisesti nopeasti suunnitteluvaiheeseen. Nasan dominoivien aikeiden torjumista mietittäessä järjestössä kehittyi idea ihmisyyden ja lajien säilyttämisen Nooan arkista, jonka rakentamiseen voisivat osallistua kaikki maailman maat YK:n alaisuudessa. Kaupunki olisi koko maapallon yhteinen tulevaisuusprojekti, jota ei voinut omia.

Myös, poikkikansalliset etujärjestöt ja tiedettä rahoittavat yksityiset rahastot, ja suuret ei sotilaalliset avaruusjärjestöt idästä ja lännestä houkuteltaisiin mukaan yritykseen luoda maanpäällinen valtava avaruusasema kaikkien kansojen nimissä. Maailman lukemattomat tutkimusprojektit voisivat hyötyä suuresta saman katon alle sijoitetusta huippututkimuskeskuksesta, jolla olisi enemmän vapauksia kokeiluihin eristyneen sijaintinsa takia kuin missään muualla.

Nasakin taipui vastahakoisesti ajatukselle luopua etuoikeuksistaan luolan suhteen, kun huomasivat, miten paljon ulkopuolista rahoitusta järjestyisi myös omiin jo meneillään oleviin siirtokuntaprojekteihin ja lopulta he luopuivat suosiolla erityisasemastaan luolan uuskäytön ensimmäisenä haltuun ottajana. Laskeskelivat saavansa mitä halusivat pienellä omarahoituksella, ja projektin kariutuessa jossakin vaiheessa rahoitus- ja muihin riitoihin, he saisivat hyvin varustetun luolan takaisin siitä yksinkertaisesta syystä, että se sijaitsi USA:an ydinasekokeisiinsa yhteistyövaltioilta aikoinaan annektoimalla alueella. Mahdollisuus mainittiin jopa järjestön salaisessa mietintökansiossa, joka oli vuotanut lehdistölle ja sai maansa presidentinesittelyssä kiittelevän naurun remakan oveluudestaan. Asian paljastuttua alue lyhyen riitelyn jälkeen julistettiin kansainväliseksi valtioista riippumattomaksi maapallon yhteisomistukseksi, jota kukaan ei pystyisi omimaan kävi projektille miten hyvänsä.

YK:n ja Nasan mukanaolo saivat myös EU:n ja ESA:n kiinnostumaan projektista velvoittavalla tavalla, tietämättä aluksi tarkkaan mistä oikeastaan oli kyse. Asiaan innostuivat sitten Kiinan ja Venäjän avaruus organisaatiot, etupäässä koska olivat ahneita lännen huipputeknologiselle tiedolle, ja ehkä myös aiemmin sotilaallisesti käytetyissä tiloissa näkyi hyljättynäkin vihollisena pidetyn maan puolustusta paljastavia ajatuskulkuja.

Hankkeen toteuttamiseksi perustettu järjestö kasvoi runsaskätisen rahoituksensa takia nopeasti suureksi kansainväliseksi toimijaksi, jolla oli valtaa tunkeutua rauhanomaisen tieteen salaisimpiin huoneisiin, ja alkuperäitä ideaa alettiin mallintaa konkreettisesti ihmiskunnan kollektiiviseksi älypesäkkeeksi. Siitä tuli ikään kuin vahingossa ihmiskunnan yhteinen suurprojekti, vaikka siitä ei juuri mainittu mediassa muualla, kuin tiedeuutisissa avaruuskollektiivien suunnittelun yhteydessä ja silloinkin vain sivulauseessa. Kansan keskuudessa se oli vain yksi monista epämääräisistä avaruustutkimuksen projekteista, joihin ei syvennytty koska se ei mitenkään suoraan vaikuttanut arkiseen elämänmenoon.

Sovittiin veljellisesti, että jokaisella osallistujajärjestöllä oli yksi ääni huolimatta investoinnin suuruudesta, eikä kolmenneljännesosan enemmistön päätöksiin ollut kenelläkään veto-oikeutta. Isoimmat valtiot mutisivat järjestelyä vastaan hämärin argumentein, mutta suostuivat lopulta ”katsotaan nyt” asenteella. Asiasta sopimiseen vaikutti eniten, että jokainen iso rahoittaja saisi mukaan omia itse hallitsemiaan projekteja, kunhan ne jollakin myönteisellä tavalla palvelivat kokonaisuutta ja olivat läpinäkyviä ilman pienintäkään salailua. Äänestyksiä ei järjestettäisi muissa kuin suurissa periaatteellisissa asioissa ja kaikki uutiset ja informaatio edistyksestä olisi avointa kaikille.

Kyse ei ollut salaisuuksien vaihdosta, vaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja tehokkuudella yhteistyönä korkeateknologisia tutkimusympäristöjä, joiden toimiin oli läpinäkyvyys kaikille luolaprojektiin osallistuville päättäjille ja asiantuntijoille. Ylimpänä oli asiantuntijoista koottu yhteistyöselin, joka hyväksyi tai hylkäsi ehdotetut projektit ohjelmaan sen mukaan, miten ne palvelivat kokonaisuutta ja miten realistisia ja hyvin suunniteltuja ehdotukset olivat.

Hyväksyttyjen projektien yksityiskohtiin, valmisteluihin ja toteutukseen ei neuvosto puuttuisi lainkaan, kunhan ne eivät riitautuisi kaiken muun meneillään olevan kanssa. Ei haluttu lukuisien järjestöjen eroavien mielipiteiden arvovaltakiistelyä häiritsemään tehokkuutta, saavutetut tulokset tai suunnitelmien kariutumiset puhuisivat puolestaan ja ohjaisivat kehitystä. Se teki, kuka osasi, ja ainoa hyväksytty mielipide palavereissa oli onnistunut lopputulos, joka sopi yhteisessä palapelissä paikalleen.

Läpinäkyvyys takasi, että eri projektit hyödynsivät toisiaan, joskus kilpailemalla ankarasti, mutta useimmiten toisiaan auttaen kiinnostuneina toistensa ratkaisuista käytettäväksi omilla aloillaan. Käytännöllisiin sovellutuksiin keskittyneessä tiedeympäristössä jokainen mielipide piti todistaa konkreettisesti toimivaksi ja aika oli ainoa byrokraattinen viivetekijä, jota pidettiin aisoissa tiukoilla aikarajoilla ja toimivilla päätösvaltaisella resurssienhallinnalla. Tarpeeksi hyvä, oli riittävää mennä asioissa eteenpäin, mutta lopputuloksen oli oltava paras mahdollinen. Parannukset tehtäisiin myöhemmin, uusimmilla ratkaisuilla, koska seuraavat vaiheet toivat aina uusia vaatimuksia pöydälle ja pakottaisivat muutoksiin muutenkin. Korkealle asetetuista materiaalien laatuvaatimuksista ei kuitenkaan tingitty missään vaiheessa ja vain paras kelpasi.

Kaupungin rakentamisesta ei haluttu tehdä suurta numeroa julkisuudessa, osin elitistisen ja älyrasistisen luonteensa takia, osin ettei sen vakavasisältöinen uutisarvo ollut juoruilevassa, viihteellisessä uutismediassa riittänyt ylittämään uutiskynnystä.

Valtaisan huipputeknologisen mittakaavansa takia rakennushanke oli kuitenkin keskikoisten valtioiden talousarvioiden kokoinen vuotuinen rahaloukku, joka syrjäytti monta muuta YK-johtoista globaalia projektia maapallon väestön elämän parantamiseksi. Suuriin unelmiin pohjautuvalla suunnitelmalla oli vaikea puolustaa etusijaansa tavallisten ihmisten mielissä monenlaisen hädän ja tarpeen keskellä. Siitäkin syystä oli parempi, ettei projektista kerrottu yksityiskohtaisesti medialle ja se haudattiin vuorensa uumeniin toteuttamaan hiljaisuudessa vuosikymmeniä kestävää rakennusvaihettaan. Alussa oli ollut tärkeää, ettei projekti ollut salainen, mutta vähitellen asiat, joista ei voinut kertoa kaikille lisääntyivät ja lopulta projekti julistettiin salaiseksi kokonaan.

Kaikilla projektiin osallistuvilla yksittäisillä ihmisillä oli nyt tiukka vaitiolovelvollisuus ulospäin ja korkea turvallisuusluokitus. Paradoksi, joka oli moraalisesti totaaliseen avoimuuteen vannovassa yhteisössä kengässä hankaava kivensiru, jonka poistamisesta toisinaan kiisteltiin kiivaastikin, mutta aina päädyttiin samaan johtopäätökseen, etteivät toimijat voineet luopua omista kansallisista vaitiolosäännöistään luolaston ulkopuolella. Monille ratkaisuille ounasteltiin ilmeisesti kansallista sotilaallista käyttöä, ja arvelutti tiedeyhteisöjä, mutta mielenkiintoisuus voitti moraalin kuten aina.

Sisäpiirivuotojen suurilta kohupaljastuksilta suunnitteluvaiheessa vältyttiin, koska todelliset salaisuudet olivat niin vaikeatajuisia, ettei niitä ymmärtänyt kuin harva alansa huippuasiantuntija. Maapallon demokratioiden hälisevä viihteestä elävä tyhmyyden äänestysvalta ei ulottunut rakenteilla olevaan älykaupunkiin, jota tieto hallitsi diktaattorin tavoin ja jolla ei aluksi ollut muuta projektin nimeä kuin Kaupunki. Pysyvästä nimestä äänestettäisiin myöhemmin tulevien asukkaiden kesken, mutta toteutusvaiheen aikana työnimenä käytettäisiin Techpolia, joka oli kuulostanut eniten kattavalta päättäjien korvissa.

Luolastoon rakennettiin tieteisiin perustavaa ideaalitodellisuutta, uutta uljasta ihmiskunnan tulevaisuudenmallia maailman nenän edessä ilman, että siitä tiesi vain harva tavallinen kansalainen. Suurta yleisöä se tuskin kiinnostikaan, koska erämaihin rakennettuihin avaruusasemakokeiluihin Marssia silmällä pitäen tai itse Marssissa oli jo totuttu, ja kyllästytty maalaileviin tiedeuutisiin vuosien varrella hyödyttöminä millekään. Ei uskottu enää projekteihin, joissa oli aina ollut sama kaava; tarkoin valittu poikkitieteellinen joukko nuoria tutkijoita asuu vuoden tai kaksi suljetuissa tiloissa tehden selviytymiseen äärioloissa liittyviä kokeita muun maailman tieteilijöiden suurennuslasin alla. Mars-projekteista raportoitiin populaaritiedelehdissä silloin tällöin, mutta niillä ei ollut enää sensaatio-otsikoihin riittäviä positiivisia uutisia muutaman bakteerilöydön ja vesivaroiksi hyödynnettävien napajäätiköiden jälkeen. Onnettomuuksista ja epäonnistumisista kerrottiin suurilla otsikoilla sitäkin kärkkäämmin puhuen rahan tuhlauksesta ihmisten kiduttamiseen.

Nykyään katsottiinkin, että avaruusprojekteissa oli järkevintä keskittyä pääsääntöisesti tekoälyn ohjaamien robottien asuttamiin työskentelytiloihin, jotka palvelevat maailmankaikkeudentutkimusta ja tieteellisiä kokeiluja, jotka maapallon vetovoimassa olisi vaikeampaa tai mahdotonta toteuttaa. Muussa ei ollut mieltä, vain mielikuvitusta.

Techpoli oli avaruusasemien kaltainen projekti, mutta ilman siihen kytkettyjä ongelmallisia avaruusmatkoja, mitätöntä tavaroidensiirtokapasiteettia, suurta ajanhukkaa, valtavia kustannuksia epävakaissa ääriolosuhteissa pienimässäkin asiassa ja alituista olosuhteiden aiheuttamaa katastrofin uhkaa. Luolakaupunki projektissa oli Marssin asutuskokeilujen piirteitä, mutta skaala oli moninkertaisesti suurempi, eikä määrärahoista ollut puutetta ja kaikki oli mahdollista toteuttaa turvallisissa olosuhteissa maapallolla materia saatavuudessa rakentaa mitä hyvänsä.

Techpoli oli tieteen nouseva aurinko, ja valmiiksi rakennettuna se olisi poikkitieteellinen älyllisten saavutusten Nooan arkki, jonka suurin tavoite on luoda kaikkia inhimillisen elämän tarpeita palveleva itsenäinen elinympäristö. Tavoitteena oli riippumaton eristetty pienoismaailma, joka selviytyisi kaikista maapalloa mahdollisesti kohtaavista sodista ja luonnonkatastrofeista planeetan sisälle rakennetussa kolossaan.

Projektista kertovissa dokumenteissa painotettiin, että yhden pitkän avaruusmatkan hinnalla saatiin tieteellistä vastinetta nopeasti useisiin koko maapallon elinolosuhteiden parantamiseen koskeviin kysymyksiin, joihin avaruusseikkailut eivät antaneet minkäänlaista lisäpanosta, vain valtavia riskejä ja suunnattomia kustannuksia.

Odotettiin, että ensimmäisen avaruudenvalloitushuuman jälkeinen ihmiskunta teki pettymyksistään ja virheistään oppien järjellisempiä päätöksiä tulevaisuutensa parhaaksi, eikä enää pyrkinyt poliittisin silmänkääntötempuin lumoamaan massoja massamatkailu projekteilla Marsiin.

Lähiavaruuteen rakennetut matkailuun tarkoitetut suuret avaruusasemat saivat riittää antamaan tarpeeksi jokamiehen perspektiiviä luopua ikivanhoista uskonnollista saduista tieteellisemmän käytännöllisen filosofoinnin hyväksi, jossa vain todellisiksi todistetut asiat merkitsivät. Techpoli oli myös vastaus avaruusasemien omavaraisuuden parantamiseen.

Lobbaus onnistui ja luolakaupunki projektia pidettiinkin hallitusten kabineteissa paljon järkevämpänä rahankäyttönä, halvempana ja helpommin toteutettavana ideana kuin suurten siirtokuntien rakentamista Marssiin. Kuun tai lähiavaruudessa kelluvien hotelliavaruusasemien rakentamiset olivat liikemaailman huoli, jota tästedes avustettaisiin kokeilluilla ratkaisuilla eikä korruptioon hupenevalla rahalla.

Ylhäältäpäin katsoessa oli jokaisen helppo hyväksyä, että maapallo on pyöreä, mitättömänkokoinen pallo valtavassa maailmankaikkeudessa, taivaankappale, jolla on onni olla monimuotoisen elämän tyyssija, uniikkien elämää suosivien olosuhteidensa takia. Oli alkusyy mikä hyvänsä, maapallon kansalaisista haluttiin kasvattaa globaalisia realisteja, ilman telttailua karuilla taivaan kappaleilla etsimässä vaarasta elämäntunnetta.

Techpolissa tulevien avaruusasemien ratkaisut kokeiltaisiin valmiiksi käytännössä turvallisissa olosuhteissa ennen lopullista tulikastetta avaruudessa.

Maailmanlaajuinen tiedolla argumentoiva tiedeuskonto oli korvannut toisiaan vastaan sotivat jumaluskonnot. Se tunnusti alun mysteerin, elämän ja sen evoluution suunallisen, älyllisesti tajuntaansa kasvattavan miraakkelin, mutta ei hyväksynyt arkipäivänsä luonnonilmiöille muuta selitystä kuin asioiden ominaisuuksiensa vaikutuksellaan keskenään riitelevän todellisuuden, joka oli mikä se oli, ainoina ihmislajin säilymisen keinona olosuhteisiin sopeutuminen tai niiden manipuloiminen elinkelpoisiksi.

Projektin alkuvaiheessa puhuttiin paljon etiikasta ja oikeutettiin pahanmakuisia ratkaisuja filosofoimalla tarkoituksenmukaisuuden olevan luonnon evoluution ohjenuora kilvoittelussa aina korkeampaan tietoisuuteen ja älyllisyys oli sen tärkein työrukkanen, jolla maailmankaikkeuden järkiperäiseen tajuntaan luotiin uusia ulottuvuuksia ihmisaivoin. Vapaasti kehitystä toteuttava tiedekaupunki olisi kaiken tähän asti saavutetusta lähtevä uusi polku, joka johtaisi tietämyksen totuuden alttarille. Techpolia päättäjille myyvien sanat olivat suuria ja visiot mahtavia.

Painotettiin, että maapallo on elämän loputtoman moninaisuuden kekseliäs luonnonmiraakkelien maailma ohuessa maailmankaikkeuden elämänvyöhykemarginaalissa kaukana kaikesta, ja sen ihmisillä on kehittynyt utelias äly, olemassaolon tietoinen kokeminen ja järjellinen kyky ekologisten olosuhteidensa manipuloimiseen. Muistutettiin, että tieteen toteutuminen on mahdollista vain käsittämisen ja kokeilun kautta. Luonnon pyhä kolminaisuus: Aine, elämä ja älyllinen tietoisuus on yhteisen tieteellisen lähestymistavan kokonaan hyväksyneen nykyuskonnon pääteesi tekniikan ja tieteiden opinahjojen kirkoissa, joka saisi omat katedraalinsa Techpolissa.

Filosofoitiin, jos maailmankaikkeuden henkisen tietoisuuden tyyssija on maapallolla, on myös sen alkusyy ja tarkoitus täällä, sisältyneenä elämään ja siihen liittyvään olemassaolontunteeseen. Vain tietoon perustuvan asioiden syvä ymmärtäminen olisi tie löytää oikeat kysymykset ja vastaukset.

Nykyhetki on osa tulevaisuutta ja kaikkeuden tuntemattomaan laajeneva reuna.

Techpoli ideana oli ajoittunut sopivaan rakoon epäonnistumisia Mars-projekteissa ja aiottu Kuu-kaupunki tarvitsi kokeiltuja asutusratkaisuja toteutuakseen. Tätä taivasta vasten Techpolin toteuttamisen aloituksen rahoitusasioista oli helppo päättää ja projekti käynnistyi koko laajuudessaan ällistyttävällä vauhdilla.

2. Luku (Toteuttajat)

Koko käyntiin polkaistua Techpoli-rakennusprojektia johti Bob, puoliturpea, paksuja sikareja tuprutteleva, ärtyisä poliitikko, jolla oli taustaa Nasan avaruushallinnosta, USA kongressista ja hän oli toiminut myös pitkäaikaisena presidentinavustajana tiedekomitean puheenjohtajana. Apunaan hänellä oli parvi omilla oudoilla kriteereillään haalimiaan assistentteja ja sihteereitä. Hänen nopeasti polkaistun järjestönsä johtoon kuului edustajia kaikista tärkeimmistä maista, joilla oli omat asiantuntijansa ja neuvonantajansa. Hallintoelin oli epätavallisen suuri tulevan kaupungin kokoon nähden, ja asiantuntija koostumuksensa takia suuri auktoriteetti maapalloa koskevien tiedekysymyksien ratkomisien suhteen. Useimmat osallistujat säilyttivät projektiin täysipainoisesta osallistumisesta huolimatta myös osan kansallisista luottamustehtävistään alansa parhaina asiantuntijoina, ja silläkin oli suuri merkityksensä monikansallisessa yhteistyössä ja rahoituksen saatavuudessa eri valtioilta.

Organisaatiossa Techpolia edustivat sen mahdollisina tulevina asukkaina suomalainen teoreettisenfysiikantohtori ja tietokoneinsinööri Jaakko, Tanskalainen mikrobiologiantohtori Klaus, Etelä-Afrikkalainen hiukkasfyysikko Cris, venäläinen kosmologi Vladimir, Amerikkalaiset astronomi Paul ja fyysikko Serena, saksalainen nanoteknologian pääinsinööri Gunnar, ranskalainen kemisti Pierre, englantilainen matemaatikko John sekä kiinalainen matemaatikko ja fyysikko Ding. Alansa johtavia tietelijöitä kaikki. Lisäksi toteuttajien neuvostoon kuuluivat ruotsalaissuomalainen mediapäällikkö Anna ja kaupunginsuunnitteluosaston johtaja arkkitehti Tor norjasta. Jokaisella oli oma tiiminsä rakenteilla, kenellä suurempi, kenellä vain muutama henkilökohtainen avustaja, mutta jokaisella oli annettu oikeus ja resurssit palkata tarvitsemansa määrä alaisia joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Ainutlaatuisella tehtävällä oli ainutlaatuinen toteuttajajoukko. Projektin edetessä suunnitelmista rakentamiseen liittyisi päätöksiä tekevien joukkoon myös erikoistuneita insinöörejä ja rakennusalan ammattilaisia. Myöhemmin asukkaita, asumista ja sosiaalisia tarpeita kaavoitettaessa tulisi kuvaan, psykiatreja, sosiaalisen käyttäytymisen asiantuntijoita, kasvitieteilijöitä, ilmastointi asiantuntijoita ja maastoarkkitehtejä. Useimmat lyhyemmäksi ajaksi eri suunnitteluvaiheiden aikana, mutta moni toteuttajistakin halusi myös asukkaaksi Techpoliin.

Lisäksi suuret asiantuntijajoukot eripuolilta maailmaa tekivät rinnakkaisesti omalla sarallaan vapaaehtoista palkatonta työtä kaupungin onnistumiseksi ehdotuksillaan. Arvovaltainen tiedelehti oli palkattu seulomaan ideatulvaa omalla organisaatiollaan. Techpoli oli monin verroin monipuolisempi tiedeprojekti kuin mikään aiempi maailmassa. Projekti ei ollut salaisuus, mutta silti siitä ei mediassa puhuttu juuri lainkaan ja sitä pidettiin hyvänä asiana koska ei ollut vaikeuksia henkilöstön värväämisessä. Kiinnostus oli valtava, silti palkka ja muista etuisuuksissa ei tingitty, vaikka moni kelvollinen hakija ilmoitti tulevansa pelkällä ylläpidolla mukaan projektiin, jos hänet valittaisiin. Valintaprosessi oli täysin sukupuoli ja etnisesti neutraali ja vain saavutukset ja ammatilliset tarkistetut suositukset, soveltuvuustestit ja henkilökohtaiset haastattelut merkitsivät päätöksissä. Bobin ohjeistuksessa haastatteluille oli annettu enemmän painoarvoa kuin yleensä ja joukkohaastatteluissa hän oli lähes aina mukana esittäen haastateltaville kysymyksiä yllättävistä näkökulmista. Haastattelujen jälkeisessä alustavassa pikapohdinnassa hän antoi oman listansa valitsemistaan, eikä sitä voinut ohittaa. Yleensä vain muutama, joka sai varmistuksen jo tässä vaiheessa, ja muut palkattavat jäivät työhönottotiimien huoleksi valita. Bob ei koskaan sanonut kenenkään kohdalla ”tätä ei”, vaan ”tämä ehdottomasti”.

Neuvonpidot kaikilla tasoilla olivat riitaisia köydenvetoja, mutta asioista selvittiin koska rahasta ei ollut pulaa ja Bob vingutti piiskaansa herkästi vaatien tuloksia tiukoilla ehdoilla ja vaihtoi johtajiaan pienistäkin tuloksien myöhästymisistä, jos se oli selvää kykenemättömyyttä. Hän oli energinen ja kannustava seuraten jokaista osaprojektia tarkasti ja sai ne sovitettua logistisesti saumattomasti yhteen, eivätkä asiat juuri odotelleet turhaan toisiaan.

Ajoitukset ja tekemisten oikea järjestys ovat tärkeää kokonaisuuden onnistumiselle, mutta tyhjäkäynti on pahinta, johto painotti jatkuvasti. Bob puuttui herkästi asioihin, jotka hänen mielestään valmistuivat väärässä järjestyksessä ja keksi viisaasti ylimääräisiä tarkistuksia jonkun tiimin osatehtäviin, jos ne kokonaisuuden rinnakkaisesti etenevissä työtehtävissä olivat valmistuneet liian aikaisin, eikä nopeasti edennyt tiimi jäänyt tyhjäkäynnillä odottamaan jotakin toisessa tiimissä valmistuvaa oman jatkonsa kannalta tärkeää tulosta.

Bob vältti työtä kriittisesti pippuroimalla tiimien turhautuneisuutta ja toistensa pahansuopaa syyttelevää osoittelua kilpailuhenkisellä korskumisellaan. Sitä paitsi suorituksien laatu parani aina lisätarkistuksista, virheet vähenivät ja parempia ratkaisuja syntyi Bobin antamilla toisilla näkökulmilla asioihin. Bob oli hyvä tällaisessa ja muutamalla kriittisellä kysymyksellä piti tiimit vireinä hallinnassaan.

– Vaikeat asiat ovat joskus hyvin vaikeita, pihisi Bob, jos joskus maristiin tiimien välillä aikataulujen viivästymisillä.

Hän tuki aina sitä osapuolta, jolla oli ongelmia päästä maaliin ja vaati muilta samaa. Auttamaan osoittelun sijasta.

Bob oli fiksu, kova jätkä, joka osasi olla kaveri kaikille ja antoi potkutkin tavalla, josta ei jäänyt epäselvyyksiä tai närää mihinkään suuntaan. Hän ilmoitti asioista aina henkilökohtaisella tapaamisella. Hänelle asiat olivat asioita ja ihmiset ihmisiä ja niitä käsiteltiin eri tavalla. Hänen yksityiselämästään tiedettiin vähän. Eronnut ja kolme aikuista lasta, jotka olivat tehneet hänestä isoisänkin, ja perillisten määrä oli helppo laskea perheiden valokuvista työpöydällä.

Hänen huhuttiin tapailevan New Yorkissa ikäistään pienen kantakahvilansa pitäjää, joka oli myös sen ainoa työntekijä, ehkä he myös asuivat ja matkustelivat toisinaan yhdessä, kun Bob sai aikaa olla yksityinen. Sitä ei ilmeisesti tapahtunut kovin usein, koska hän oli aina tavoitettavissa kaupunkiprojektin asioissa.

Bob lähti aina mukaan ryypylle, kun mentiin porukalla ja oli kuin kuka tahansa ilman muuta asemaa mihin meluava ilonsa ja sanavalmiutensa oikeuttivat. Konferensseissa hänen hotellihuoneessansa oli vilkasta ja sattui, että joku naisista jäi hänen huoneeseensa, kun muut poistuivat. Usein se oli mediasuunnittelupäällikkö Anna, upea nuori nainen, jolla oli valtiotieteen ja mediatutkimuksen tohtorikoulutuksensa lisäksi persoona, joka osallistui elämään jokaisena hetkenä kaikilla soluillaan vakavasti iloisena ja ymmärtävällä tositarkoituksella. Hänen älyllinen lämminhenkinen verbaalisuutensa lumosi kaikki. Hän toimi usein joukkokokoontumisien vetäjänä tehden tavallisesti vaikea selkoisista ja ikävystyttävistä asioista helposti ymmärrettäviä ja mielenkiintoisia.

Anna kertoi suomea puhuvana Jaakolle asioita, joita ei muille uskonut. Yhteinen kieli ja kulttuuritausta yhdisti heidät luonnollisella tavalla potemaan koti-ikävää, jossa kauaksi jäänyt kotimaa oli muistoissa kuin yhdessä asuttu talo. Anna kertoi kysymättä suhteestaan Bobiin, sanoi etteivät he naineet, sanoivat juorut sitten mitä hyvänsä. He vain keskustelivat luottamuksellisesti kaikesta mahdollisesta ja hyvin alkanut jutustelu kesti joskus läpi yön. Joskus he makasivat lähekkäin toisistaan pidellen, mutta ei muuta, ei sanoina tai intiimeinä kosketuksina, he olivat ystäviä, siinä kaikki.

Bob ja Anna eivät halunneet sekoittaa välejään hankalilla rakkausasioilla joihin sängyssä seksillä soviteltu läheisyys auttamattomasti johtaisi, vaan halusivat olla oikeasti vain ystäviä sielujensa sukulaisuudessa ja mielensä viisaudessa ilman kiihkoisia tunteita.

– Se on isän ja tytön välistä lempeää rakkautta, avointa ja rehellistä, kuten sinunkin kanssasi, oli Anna naurahtanut ja painanut hellän suukon Jaakon poskelle, joka lupasi muutakin.

Vastavuoroisesti ei Jaakko hiiskunut sanaakaan suhteestaan Ninaan, vaikka juorut heidän suhteestaan olivat enemmän kuin tosia. Ehkä siitä syystä.

Anna ja Jaakko pelasivat vakituisesti tennistä läheisellä massakentällä ja olivat saaneet projektin painostamaan tennisklubin rakentamaan suomalaisen saunan Saimaaksi kutsumansa uima-altaan viereen.

Annan vapaa-aika oli jaettu eri ihmisten kanssa tasapuolisesti, Bob:in kanssa hän kävi taidenäyttelyissä, teatterissa ja oopperassa, Jaakon kanssa saunassa, rokkikonserteissa, futismatseissa ja kirpputoreilla. Baareissa hän kävi toisinaan ilman tuttavia ja antoi sattuman viedä ja tuoda välttäen menemästä samaan baariin kahta kertaa.

Sukupuolielämässään hän osasi nauttia ruumiinsa vapaudesta valita mikä oli sopivaa kuloiseenkin mielentilalleen. Hänen taipumuksiaan arvuuteltiin, mutta kukaan Jaakkoa lukuun ottamatta projektissa ei päässyt hänen intohimojensa piiriin, eikä kukaan tiennyt täyttä totuutta. Oli vain tuo mystinen aura, mikä lisäsi katseeseen syvän intohimoa kuiskaavan raidan, joka samalla kutsui ja torjui.

– Anna on nuppu, jonka terälehtien sisällä piilee kiimasta pörisevä rakkauden mettä janoava yönkuningatar, oli joku lohkaissut kapakassa.

Moni halusi yrittää, mutta vain harva uskalsi, Anna oli yleensä tarkka, ettei työ ja rakkauselämä kohdanneet samassa sängyssä ja pilannut tehtävien suorituskykyä ristiaaltojen hormonimyrskyillä.

Kaikella aikansa, hän uskoutui Jaakolle, kun pohdittiin tulevia tenniksen jälkeen saunassa. Valmiissa Techpolissa olisi elämä toista ja ehkä hän haluaisi siellä perheen ja kaikkeen siihen kuuluvan. Jaakko oli varma, että halusi ja Anna kiusoitteli udellen, kuka oli mielessä, ehkä kotipuolessa joku odotti jo maha paksuna sormusta sinetöimään lupaukset. Kädellä huitaisten Jaakko mitätöi punastunein poskin ajatuksen, mutta ei saanut peitettyä sen herättämän mielteen kovaksi kivettynyttä kaluaan. Anne silitti sitä ja istui sen sisäänsä antaen pienillä liikkeillä naiden Jaakon purkautua itseensä kääntäen lauetessaan päänsä suutelemaan Jaakon märkinä huohottavia huulia.

Suihkun jälkeen Anna sanoi raukeana:

– Juodaan ja kylvetään pois mokomat, ei sotketa tätä. Naidaan kun naitattaa, ihmisiäkin mekin olemme.

Sen yön he kuitenkin viettivät yhdessä ja rakastelivat rakastuneiden hellyydellä, eikä mikään muu enää ollut yhtä tärkeää.

Heistä ei tullut varsinaisesti paria, vaikka he jatkoivat kainostelematta viikoittaista saunomistaan suomalaiseen tapaan ja rakastelivat lähes joka kerta. Aloitettuaan he eivät enää voineet lopettaa, eivätkä halunneetkaan. He yrittivät puhua joskus asiasta kuin tahattomasta riippuvuudesta ja kiihottuivat vain uudelleen.

Lopulta he joutuivat lopettamaan tenniksen ja yhteiset saunomiset syytellen kiireitään uudessa tilanteessa työssään Anna matkusteli ympäri maailmaa, ja Jaakko oli siirtynyt ensimmäisten rakennusvaiheen alkaessa luolansuun laivalle. He tapasivat toisinaan palavereissa ja juttelivat entiseen tapaan pysähtyen katseiden kohdatessa kertaamaan mielessään heidän välillään tapahtuneen saunaromanssin. Halasivat tutusti, huokasivat, ja tekivät kiirettä muualle.

Johtoryhmä organisointiin vuoden kuluttua uudelleen ja Jaakko luopui asemastaan siinä, koska siirtyi nanomateriaalin valmistuksen tarpeisiin aiotun hiukkaskiihdytin kehitystiimin vetäjäksi Eurooppaan, Annan jäädessä projektipäämajaan New Yorkiin jatkamaan omia tehtäviään. Söivät entisen hallinnon jäähyväisillallisen ystäväseurueessa ja halasivat pitkään erotessa, mutta eivät menneet pitemmälle kaipausta välttääkseen. He meilailivat toisinaan huolistaan, mutta eivät tavanneet enää.

Projektilaisten keskuudessa ei kollegojen romanttisista tapaamisista pidetty päiväkirjaa tai kuka oli kenenkin kanssa ja useimmilla oli mieliseuraa, joka varmasti oli vienyt yhteisiin sänkykokemuksiin. Julkisia riitelyjä tapahtui ja kollegojen välisten rakastumisien aiheuttamat avioerotkaan eivät olleet epätavallisia.

Nanotekniikan asiantuntijana mukaan kutsutun Jaakon ja lääketieteellisen suunnittelutiimin palaverissa keskusteltiin ihmisen suonistoon ruiskutettavista nanoroboteista, jotka pystyisivät poraamaan tukkeutuneet verisuonet auki langattomasti annettuja käskyjä noudattaen.

– Huikea juttu, sanoi Jaakko hieman ivaa äänessään palaverissä vieressään istuvalle lääkäri Ninalle, jonka kanssa oli deittaillut on/off suhteessa projektin alkuajoista alkaen.

– Niinpä, sanoi Nina jostakin syystä nyreyttä äänessään, ja jatkoi sitten entisellä tasapainoisella äänellään.

– Ne osaavat kuljettaa lääkeitä haluttuun solurypääseen tai tuhota syöpäkasvaimet monilla eri tavoilla. Sellaisia mahdollisuuksia me haluamme omiin laitoksiimme Techpolissa.

Yllättäen paikalle tupsahtanet Bob ja Anna nyökkäilivät, vaikka mistään sensaatiomaisesta uutuudesta ei ollut kysymys.

Jaakko oli paikalla kertomasta nanotekniikasta tiimille, miten eri toteutuksia voitiin tehdä ensin mikroskooppien avulla ja sitten skaalassa. Atomi atomilta voitiin rakentaa monenlaisia struktuureja ja heikolla sähkövirralla voitiin käyttäytymisiä ohjailla tai tehdä tiettyihin solun aineosiin reakoivia pintoja.

Jaakko hehkutti ylimääräistä koska Bob ja Anne olivat paikalla, huomasi itsekin ja punastui. Jatkoi sitten maltillisemmin, miten hänen joukkonsa oli tehnyt jo lukuisia toimivia omanlaisia versioita nanoroboteista, ja esimerkiksi elimien onkaloissa leijumisen osaavat kolmeulotteista magneettikuvausta suorittavat videokamerat olivat Jaakon johtaman ryhmän aikaansaannos. Tehty aivan muihin tarkoituksiin, mutta Nina oli keksinyt käyttää niitä omissa tutkimuksissaan. Ne soveltuivat käytettäväksi muuallakin erityisesti luotettavan muuttumattomuuden takia, koska ne eivät olleet biologisesti rakennettu ja kameran lisäksi niihin saattoi asentaa vaikka hiuksenohuen laserin polttopilliksi tai ohjautua viemään lääkeannoksia täsmällisesti koordinoituun paikkaan ihmiskehossa. Käytön jälkeen ne osasivat tuhota itsensä poistuakseen luonnollisen kuonan tavoin elimistöstä. Laboratorioiden ohjelmoitavat neulanpäänkokoiset solunoukkijat ja manipulaattorit olivat ryhmän uusimpia ylpeyksiä. Sellainen tarvitsee kuitenkin aivan erityisiä laboratoriotiloja ja tutkimusresursseja ja vaikka suunnittelemme kyllä mielellämme Ninalle, niin meillä on juuri nyt kiire muissa töissä, joista en voi puhua täällä. Tarvitaan aivan uusi yksikkö tiloineen tätä varten, jonka muodostamiseen annamme tietysti kaiken apumme.

Bob nyökkäsi ja murahteli, että kaikella aikansa.

Anna tarkkaili Jaakkoa hänen puhuessaan ja Nina heitä molempia, kun he katsahtivat toisiinsa, voi helvetti noita, tuollainen tuttuus katseessa, ovat varmalla nussineet. Kyllä nainen tuollaiset tunnistaa, sydän takoi Ninan rinnassa ja etsi sopivaa syytä saadakseen poistua.

Jaakolla oli ollut lämpimät välit Annan jälkeenkin Ninan hulmuavissa helmoissa, jonka kanssa ammatillisia asioita oli pohdittu usein yhteisellä aamiaisella kiihkeänyön jälkeen rakastelun herättämille hormoneilla tuoksuen. Kaipuunsa takia Nina oli nytkin pyytänyt puoliksi tekosyillä muualla työssään olevaa Jaakkoa usein palavereihinsa tutkimuskeskukseensa San Diegoon.

Jaakolle tutustuminen nuoreen naislääkäriin Ninaan oli oma lukunsa elämässään, jonka kanssa alussa vapaa-aikana hengailu muistutti parisuhdetta. Rakastelu oli ahnasta intohimoa, he viihtyivät yhdessä ja pitivät samoista asioista.

He epäröivät viedä suhdetta pitemmälle koska Ninalla oli kotimaassaan miesystävä, jonka kanssa hän suunnitteli avioliittoa ja Nina rakasti tulevaa aviomiestään. Samalla hän piti kovasti myös urheilullisesta, kiltistä Jaakosta, joka osasi olla lähellä.

Tietoisena tilanteesta, joka kaihersi moraalisesti molempia, he eivät olleet puhuneet rakkaudesta, – ei edes rakastellessaan. Molemmat tiesivät kuitenkin olevansa satimessa koko sielullaan ja ruumiillaan hyväillessään hellästi toisiaan.

Jaakon työtehtävien muuttaessa päämajasta kaukaiseen Tyynenmeren saareen oli helpotus ja suhde naamioitui itsestään tilapäisiksi hairahduksiksi. Kaikki tiesivät, mutta eivät vieneet salaisuutta Ninan sulhaselle saakka, vaikka juorusivat keskenään kaikesta ympärillään. Useimmilla pitkillä matkakomennuksilla oli salasuhteita, joissa ruumis erosi sielusta tarpeensa tyydyttääkseen.

Viime aikoina olivat Nina Jaakko alkaneet riidellä tuttuuttaan pienistä asioista puhelimessa ollen merkki suhteen laventumisesta arkipäiväisyyteen. Molempia vaivasi se että, Ninalla oli vakituinen poikaystävä kotona, ja ensimmäisten mustasukkaisuuden oireiden ilmestyessä heidän väliinsä, he päättivät tämän tästä pitää miettimistaukoa. Muihin he eivät silti enää ryhtyneet ja sekin sähkötti vakavoituneesta tilanteesta, jossa oli mukana myös uskollisuuteen liittyvän kielletyn pitämisen ongelma. Välimatka kartoitti tilannetta molempien mielessä, mitä oli jäljellä ilman seksiä.

Anna oli saanut tietää suhteesta jo saunaromanssin aikana ja kokenut mustasukkaisuutta tahollaan, jonka oli vihaisena hukuttanut punaviiniin. Ihmetteli aluksi, miten oli päästänyt tunteet sotkemaan elämäänsä, joista toipuminen kestäisi ehkä läpi elämän. Rehellisenä itselleen hän ei kieltänyt, että tieto Ninasta ja Jaakosta koski. Koski enemmän, kuin mikään aiemmin, ja hänen sielunsa oli saanut uuden pysyvän tumman raidan kudokseensa. Psykologisoi sen sitten kohdalleen aina läsnä olevien merkityksellisten asioiden joukkoon, joita ei halunnut unohtaa, vaikka niihin liittyi kipua ja kietoi sen sitten pumpuliin saavuttamattomaksi teinitytön haaveeksi.

Anna osasi läpivalaista sielullisen hämmennyksensä järjellään ja muuttaa sen rationaaliseksi tunteeksi elämäntapahtumana muiden syvällisten muistojensa joukkoon kätkettäväksi.

Syntynyt rakkaus Jaakkoon oli nyt hänelle luonnon alussa perimään sukupolvien läpi kierrättämä kollektiivinen arkkityyppi, jossa oli olemassaolon valon koko spektri, eikä siitä voinut luopua mistään syystä. Se ei ollut kaipaus vaan tosiasia, kuten Anna oli Anna ja nainen.

Jaakon ja Ninan suhteen vakoilu ei ollut kuitenkaan syynä Annan mukana olemiseen, vaan Bob oli pyytänyt hänet palaveriin koska tarvitsi Annan puolueettoman tuen mahdollisille erimielisyyksille kokouksessa. Ninan tutkimustiimi oli pyytänyt hänestä liikaa toimintaansa ja hän halusi tarkistaa mistä oli kysymys asiassa, jossa hänen kantansa ylimpänä päättäjänä ratkaisisi annettavat resurssit. Jaetut varat ja aikataulut olivat hänen vallassaan tärkeänä osana kokonaisuuden hallintaa ja usein hänen luontainen jyrkkyytensä tarvitsi sovittelua, jossa Annan viisas harkintakyky osasi purkaa asiat osiinsa ja löysi aina kaikkien osapuolien hyväksymiä ratkaisuja. Anna ei ollut edes tiennyt, että Jaakko olisi paikalla.

Toki Anna oli ajatellut Ninaakin haluten kieltäytyä matkasta, mutta Bob oli vaatinut mukaansa koska oli muitakin asioita, joita voisi samalla hoitaa Annan välityksellä kiertomatkansa aikana.

Bob halusi haastatella Jaakon, jonka oli vain tavannut joissakin kokouksissa ja tervehtinyt vain ohimennen. He sopivat illallisesta, johon myös Anna osallistuisi. Bobille tärkeimpien alaistensa taustojen tietäminen kuului hänen perusteellisuuteensa, eikä uskonut CV:en kertovan tehtävään sopivuudesta mitään. Usein päinvastoin ja oli jonkunlainen peitetarina, jolla pääsi työhaastatteluihin ja saattoi hämätä loistokkuudellaan kokeneemmankin pääkallonmetsästäjän. Bob luotti aina enemmän henkilökohtaisista tapaamisista saamiinsa vaikutelmiinsa, eikä koskaan unohtanut mitään kokemastaan. Hänelle ei kannattanut valehdella pienimmässäkään asiassa koska hän huomaa, jos jokin seikka ei täsmää jo aiemman kerrotun kanssa. Hän on miltei erehtymätön ihmisiä arvioidessaan.

Bobia kiinnosti myös Jaakon edustama nanotekniikka, suhde Annaan ja Jaakon osuus Ninan tiimin suuren rahasumman hakemisessa. Hän etsi yhtä paljon rehtiyttä kuin vilppiä eikä hän sietänyt peittelyä tai mielistelyä. Anna tunsi Bobin, mutta ei antanut minkäänlaista vihiä Jaakolle Bobin ajattelutavoista. Se oli Annan suoraselkäisyyttä, johon Bob luotti ja jota Jaakko rakasti.

Illallinen alkoi käden puristuksella ja tuttavallisella halaamisella Annan kanssa. Jaakko ei ollut hermostunut tapaamisesta, koska hän oli aina oma itsensä eikä vaivautunut peittelemään vikojaan tai korostamaan hyviä puoliaan. Hänelle asiat olivat asioita, ihmiset ihmisiä ja mielipiteensä siltä pohjalta minkä tiesi ja miten käsitti. Illallisella häntä kiinnosti Annan seura kuin kaukaisen pomonsa tiedustelut.

Bob aloitti heti kyselynsä, kun ruoka oli tilattu ilmoittamalla, että tehdäänpä työt ensin ja juhlitaan sitten. Pyysi Jaakkoa omin sanoin kertomaan itsestään ja työstään. Anna ei ollut tilannut mitään ja nousi sanoen menevänsä ostoksille ja tulisi takaisin myöhemmin, kun on siirrytty sikareihin.

Ruoan tultua Jaakko kertoi jähmeään tapaansa, miten alun perin hänen aikomuksenansa oli ollut urallaan rakentaa ulkoavaruuteen sijoitettavia valtavan kokoisia älykkäitä robotteja neuroverkkoja prosessoivine supertietokoneineen kosmologisen tutkimuksen palvelukseen, mutta määrärahojen hävitessä jonkun säästöohjelman leikkuriin, päättyi myös se ura. Sai kuulla Techpoli projektista, joka kiinnosti avoimuudellaan, eikä monen valtion kustantamissa siihen liittyvissä alansa projekteissa tarvinnut tapella kaikesta ja tehdä tiheästi määräraha anomuksia pätkätöille. Pointtia oli myös päästä heti alusta asti vaikuttamaan ratkaisuihin. Ensimmäisen vuoden jälkeen vähemmän mukavan alkukankeuden ja loputtomien palaverien jonon muuttuessa tosi toimiksi olen alkanut alkanut viihtyä.

Tiimit ovat kasassa, suunnittelu kuosissaan ja vapaat kädet muokata luolaston tulevaisuutta omalla alallaan. Ideoista ei ole pulaa ja käänteet ovat nopeita, asiat alkavat saada toteuttamispäätöksiä ja luolaston rakentaminenkin on jo alkanut. Uusinta suurista työtehtävistä on koko kaupunkitilan vuoraaminen kaksinkertaisella nanomateria kuorella. Huima tehtävä, jossa ensin on kehitettävä ja testattava materia vastaamaan monenlaisia odotuksia ja sen jälkeen luoda metodi valmistaa suuria määriä suhteellisen nopeasti. Viiden vuoden sisällä uskomme saavamme valmistusprosessin käyntiin ja saman tien aloittaa toteuttamisen. Varmaa ei voi olla mistään, aina sattuu ja tapahtuu jotakin yllättävää.

Sitten on näitä sivuhyppyjä muiden kehitys ohjelmiin kuten Ninan projektiin, nanotekniikka on huudossa kaikilla aloilla ja minusta on tehty tahtomattani jonkunlainen teknologiaguru, vaikka on pilvin pimein minua paremmin nanotekniikkaa tuntevia erikostuneita tutkijoita. Robotiikka, koneoppiminen ja tekoäly ovat oma lähtökohtani, vaikka olen myös suorittanut väitöksen myös hiukkasfysiikassa ja keplotellut etäopintoina diplomi-insinöörin oppiarvon pääaineena nanomateriaalit rakennusmateriaalina.

Olen saanut kutakuinkin vapaat kädet tehdä mitä eniten halusin, eli rakentaa isoja ja pieniä älykkäitä laitteita aivan alusta alkaen ja ilman kompromisseja kustannusten takia. Johtaa tiimiä, joka suunnittelee laitteisiin niissä käytetyt komponentitkin prosessoreita myöten. Meitä on siunattu hyvin varustetulla tekniikanlaboratoriolla kaikkine lisukkeineen. Voimme luoda superalhaisia lämpötiloja, meillä yksittäisiä atomisumuja näyttävä kvanttimikroskooppi. Meillä on robottien miehittämä valmistuslinja, joka pystyy rakentamaan muutamien atomien kokoisia nanotransistoreja. Linjan päässä on atomin ohuudella tarkkuuskalibroiva kvanttiprosessoreiden valmistuslaite. Olemme päässeet pitkälle lyhyessä ajassa. Kiitos siitä teille, kun olette uskoneet, ettekä ole kitsastelleet rahoituksessa. Kaikki hankkeeni ovat tosi kalliita toteuttaa. Emme halua tinkiä laadussa ja jätämme mieluummin tekemättä jollemme ole tyytyväisiä edellytyksiin tehdä kunnolla.

Techpoli mahdollisti tuttuja haaveita ja haasteita fysiikanopintojen ajalta antaen mahdollisuuksia aivan uudenlaisien laitteiden valmistukseen. Monipuolisuus on meidän valttimme. Kaikki tämä antelias tuki ja rahoitus on kai sinun ansiotasi Bob. Olemme hyvin kiitollisia tähän asti, mutta todella suuret kustannukset ja haasteet ovat vielä edessä.

Bob murahteli, ettei kannattanut murehtia asioita etukäteen. Vinkasi tarjoilijaa ja tilasi pullon vuosikerta Bourgognea ja sanoi, eikö tämä riitä tällä kertaa, seuraan puuhianne päivittäin ja mitään ei heru ilman tuloksia ja hyväksyttyjä suunnitelmia. Pirautan Annalle, että viini ja juustot ovat tilauksessa.

Jaakko kertoi vielä Annaa odotellessa, olevansa tiukka itselleen ja alaisilleen siinä määrässä, että Techpoli projektin seuraavaa ylintä johtoa huolestutti heidän terveytensä. Paineita purkamaan heitä varten oli perustettu työskentely tiloihin kuntosali ja oma terveydenhoitotiimi, joka teki individuaaliset harjoitus- ja seurantaohjelmat jokaiselle erikseen.

Bob piti Jaakosta heti, suoruus ja rehellisyys vetoaa aina, koska ei tarvitse pelätä roolien alta paljastuvia henkilökohtaisia ongelmia, luurankoja kaapissa tai vääristeltyjä tietoja. Kaikki mikä on Jaakossa, näkyy hänestä ilmeissä ja ryhdissä. Miettimättä hän pystyi valaisemaan asioita koska ne olivat vääristelemättömästi tosia eikä hän kaihtanut kertoa kielteisiä asioita, jos niin oli.

Paikalle kiiruhtanut Anna piti Jaakosta kaikessa, tavassa puhua, tavassa katsoa ja tavassa koskettaa. Vain harva ihminen oli aina avoimesti täysin itsensä ja kohtasi maailman sellaisena kuin se oli haaveilematta muusta.

Yhteisillä jatkoilla ja Anna ja Jaakko vaihtoivat henkilökohtaiset kuulumiset viiniä särpien, Bobia kainostelematta, jatkoivat Bobin hotellihuoneessa filosofoiden myöhään yöhön ja menivät sitten omiin sänkyihinsä. Anna ja Jaakko seisoivat pitkään puhumatta Annan ovella, kun Nina soitti ja särki lumouksen. Anna avasi ovensa ja sanoin vain, tavataan taas.

Aamulla oli vielä kokouksen lyhyt johtopäätöksien teko ja heti sen jälkeen Anna ja Bob jouduttivat lähtöään ja Jaakko ja Nina kärsivällisesti odottivat heidän mentyään omaa henkilökohtaista arviotaan tapahtumista, Ninan katseen ounastellessa mustasukkaisuus riitaa.

Jaakko viipyi muutaman viikon lopettelemassa hänelle annettua tehtävää tarkistaa Ninan projektin nanotyöryhmän suunnitelmat antaakseen sitten arvion, miten se olisi parasta toteuttaa. Pesäero henkilökohtaisiin oli välttämätöntä.

Nina ei päästänyt Jaakkoa sänkyynsä, vaikka he lounastivat joka päivä. Virallisesti he pitivät suhteessaan miettimistaukoa. Jaakon lähdettyä San Diegosta, Nina piti kahdenkuukauden vuosivapaansa ja halutessaan päästä sekavan rakkauselämänsä tunteiden vuoristoradasta yksiselitteiseen arkeen, Nina lopetti ehkäisyn ja tuli tahallaan lomalla raskaaksi kihlatulleen, luopui tehtävistään projektissa ja muutti takaisin kotimaahansa, eikä enää palannut. Kirjoitti vain lyhyen kirjeen Jaakolle selittäen tilanteensa kuin työnantajalleen ilman muita henkilökohtaisia viestejä kuin allekirjoituksena ”Sinun Ninasi”.

Jaakko ymmärsi ja suhtautui rauhallisesti, kärsi aikansa ja helpottui sitten koska tiesi, että oli tavallaan päässyt pälkähästä.

Jaakko oli tulevaisuuden ratkaisussaan sitoutunut muuttamaan Techpoliin sen rakentamisen aikana ja jatkamaan määrävuodet sen valmistumisenkin jälkeen, sopimuksen vaatimukset liittyivät hänellä annettuihin rajattomiin resursseihin. Sitä paitsi Nina ei ollut saanut Jaakkoa unohtamaan Annaa. Jälkeenpäin ajatellen oli oikeaa parisuhdetta simuloiva seksisuhde Ninaan ollut jonkunlainen irtautumisrituaali Annasta, onnistumatta edes siinä. Ninalle se oli ollut testausta epäilyilleen kihlattunsa suhteen.

Jaakolle maksettiin sitoutumisestaan tähtitieteellistä palkkaa, joka ohjattiin verottomasti hänen kotimaansa pankkitileille tai sijoitettiin haluamiinsa kohteisiin. Lähisukulaiset opiskelivat ja asuivat hänen varoillaan yltäkylläisyydessä suurimasta pienempään. Vakituista naisystävää hänellä ei Annan ja Ninan jälkeen enää ollut.

Sinkku elämäänsä hän puolusteli porukalle ajan puutteella, eikä työnsä laadun takia halunnut sitoutua koska se olisi ongelmallista molemmille. Projektin tunnustautuneet homot yrittivät flirttailla vihjailevasti, mutta Jaakolla ei ollut lainkaan taipumuksia sellaiseen ja hän sen teki selväksi kumauttamalla kevyesti päähän kaljatuopilla näpelöimään yrittänyttä tuttavaansa. Sen jälkeen hän sai olla rauhassa, vaikka projektin naiset yrittivät sitäkin kiivaammin saada rikasta hyvä kroppaista poikamiestä sänkyynsä tositarkoituksella.

Kaikilla aloilla Techpolin toteuttamiseen etsittiin parhaat tutkijat ja toimijat. Tavoitteena oli myös, että osallistujat verkotettaisiin henkilökohtaisesti toisiinsa, kaikkien projektiin osallistujien kanssa. Luotaisiin kokonaan muusta maailmasta eristetty, viihtyisä ja omavarainen tieteille pyhitetty ympäristö säästelemättä mistään. Työolosuhteisiin vain paras ja uusin tutkimusta avustava teknologia ja tilat kelpaisivat, joiden toteutukseen myös jotkut niiden tulevat käyttäjät osallistuvat alusta-alkaen ja muodostaisivat osan vuorikaupungin asujaimistosta, kun sen aika tulisi.

Epäilijöitä motivoitiin tiivistetysti brosyyreissä: Maapallon elämä versoo maailmankaikkeudessa suotuisten olosuhteiden hiuksenohuella elämänvyöhykkeellä, jossa elämää sallivien variaabelien yhden promillen heitto suuntaan tai toiseen merkitsi planeetan ekologista täystuhoa. Vahvistuva tietoisuus tästä, ja kasvavat keinot puolustautua, jos niin kävisi, olivat Nooan arkiksi kutsutun tulevaisuusprojektin syy ja ydin, johon ainutlaatuinen idea pyysi osallistujia omistautumaan koko sydämellään ja sitoutumaan sen päämäärään ihmiskunnan ja sen saavutusten itsenäisenä varmuuskopiona.

Käytännölliset asiat etenivät nopeasti ja luolastoon oli projektin edistyessä pikavauhtia kymmenessä vuodessa rakennettu suljettu ekojärjestelmä omine energiatuotantoineen ja itseään puhdistavine ilmankierrätysjärjestelmineen. Kokonaisuus, joka asetti samat omavaraisuuden vaatimukset vuoren korkuisen saaren kallioon koverretuille tiloille kuin planeettojen avaruusasematkin. Suurena erotuksena avaruudessa toteutettuihin siirtokuntiin oli aivan eri luokan mahdollisuudet nopeisiin parannuksiin, eikä Techpoli ollut alituisessa vaarassa tuhoutua jonkun oikullisen tuntemattoman olosuhteen takia.

Jatkuvissa rahoitusneuvotteluissa painotettiin, ettei yksi tarkoitus poissulje toista, ja projektista syntyi tietoa ja ratkaisuja myös planeettojen siirtolaiskuntien ja suurien avaruusasemien käyttöön. Onnistuessaan täyteen omavaraisuuteen satsaava projekti olisi myös mallina tulevaisuuden aurinkokunnasta pois matkaaville kaupunkien kokoisille avaruusaluksien siirtokunnille, jotka vasta useiden sukupolvien jälkeen pääsevät määränpäähänsä, jos sellaista edes oli niille. Tieteiskirjallisuus piti yllä kuvitelmia matkasta maailmankaikkeuden ääriin, joihin joku äkkirikastunut teknomiljardööri saattoi alkaa panostamaan tosissaan, kuten Musk aikoinaan Mars-siirtokuntiin.

Techpolista dokumentin tavoin kertovassa kirjassa valotettiin, miten projektin toteuttamiseen päädyttiin ja miten eri järjestöt ja valtiot saatiin pitkän kinailun jälkeen vetämään yhtä köyttä sekä täyttämään lupauksensa vaikeina aikoinakin. Kaikki maksavat tahot vaativat jatkuvaa motivaatiota projektin rahoittamiseen näkyvinä tuloksina. Rakennusprojektin, jonka talousarvio oli keskisuurten valtioiden luokkaa, tehtiin tarkoituksella jo suunnittelunkin aikana tieteellistä innovaatiota, joista oli hyötyä kaikille osallistujille, vaikka se ei ajan hukkana aina ollut projektin optimaalisen edun mukaista.

Techpolin toteuttaminen oli kuin tieteisfantasiaa, jossa on oikopolkuja ihmeisiin, ja illuusiota ruokittiin sopivasti uutisoiden osallistuville valtioille pienistäkin edistymisistä suurena asiana. Sensaatiouutisiin ei kuitenkaan turvauduttu, vaikka toisinaan syntyi napisevaa kärsimättömyyttä ja epäilyä kalliiksi käyneen projektin ylittäessä talousarvioitaan taas tuhannennen kerran. Joskus jonkun kokonaisuuden valmistuminen viivästyi vuosia, mutta aina kuitenkin löytyi ilonpilkkuja rinnakkaisesti kehittyvistä alaprojekteista, ja niitä juhlittiin usein näkyvämmin kuin oli todellista syytä. Bob ja Anna osasivat aina juonia oikean tiedotusstrategian eripuraisten valtioiden levottomuuden taltuttamiseksi. Usein heidän harkitusti lennokkaista näkökulmistaan tuli osa koko Techpolin virallisesta tulevaisuusvisiosta ja ne inspiroivat tavallaan myös suunnittelijoita uusilla odotuksilla, mutta järkevyydessään parivaljakko rajasi samalla ideat mahdollisiksi toteuttaa. Techpolin toteuttamisen koko kiemurainen prosessi oli yllättävän hyvin toimiva kokonaisuus, jonka kaikki osa-alueet huomioivat toisensa pyrkien saumattomaan yhteistyöhön kaikkia tyydyttävien ratkaisujen aikaansaamiseksi.

Koko tulevan kaupungin alue on poikkileikkaukseltaan kahdenkymmenen kilometrin ympyriäiseksi louhittu maailman suurin luolasto, jossa oli myös muutamia seinällisiä sivuonkaloita. Techpolin lopulliseen muotoonsa saattaminen oli kulunut lähes kaksikymmentävuotta. Viimeiset kaksi vuotta oli kulunut viimeistelyssä ja kaupunki kokonaisuuden koekäyttämisellä. Yli seitsemäntuhatta rakennustyöläistä oli enimmillään samanaikaisesti ollut työssä asuen suurissa risteilijöissä, jotka lojuivat varta vasten niille rakennetussa kelluvassa satamassa luolasaaren ulkopuolella.

Projektiin käytetty valtava rahamäärä vastasi silti korkeintaan vain kolmea miehitettyä Mars-lentoa, joiden tuloksena ei ole ollut muuta kuin muutama pölyssä seisova valtavan iglun kaltainen kupu muutamalle sadalle asukkaalle. Siirtokuntia, jotka tuskin pysyisivät toimintakunnossa paria vuosikymmentä pitempään.

Techpoli olisi sitä vastoin oikea kaupunkivaltio, ja tieteellisentutkimisen mallikaupunkina paljon enemmänkin, kuin pelkkä suvereeniseksi leimattu hallinnollinen alue. Kolmeen erilliseen kaupunginosaan vuoren sisään rakennettu kaupunki omaa aivan eri tieteellisen standardin loputtomine kehitys mahdollisuuksineen ja takasi asukkailleen elinolosuhteet, joista useimmat maapallollakin saattoivat vain uneksia. Eristyneisyys oli ainoa yhdistävä tekijä Techpolin ja Mars-siirtokunnan kanssa, vaikka niistä usein puhuttiinkin samassa yhteydessä.

Ydinsodan varalta louhitun komentokeskuksen ja eliitin väestösuojan sijainti oli yhä uudessakin tehtävässään varjeltu salaisuus, joka haluttiin säilyttää, vaikka Techpoli sinänsä ei ollut kansainvälisenä yhteisprojektina salaisuus. Ei haluttu suurten turistien kansoittamien risteilijöiden valtiovierailuja tai huomiota yleensä.

3. Luku (Kupoli)

Vuoren sisään louhitun eristyneisyys muusta maailmasta synnytti jatkuvasti ideoita vahvistaa sen asemaa fyysisenä linnoituksena mahdollisia suuria luonnonkatastrofeja vastaan. Jo aivan projektin alussa syntyi ajatus rakentaa Techpolin ympärille läpäisemätön nanomateriasta valmistettu suojakupoli suojaamaan sitä kaikilta mahdollisilta kaupungin olemassaoloa vaarantavilta tapahtumilta.

Uusimat supervahvat nanomateriaalit, itsepuhdistuvat pinnat, itsestään järjestyvien materiaalien biomolekyyli- ja elektroniikkananotuotteet sekä lukemattomat muut olemattomaan pieneen tilaan mahtuvat ainestruktuurien manipulaatiot, antoivat mahdollisuuksia yhdistellä käyttötarkoituksia ja parannella materiaalien monipuolisia ominaisuuksia mikroskooppien alla loputtomiin. Voisihan se olla jotakin, jos kuoreen voisi ujuttaa monenlaista tekniikkaa, Jaakko mietti, koko ajan tuli uusia mahdollisuuksia punoa rakenteisiin hyödyllisiä ominaisuuksia. Ongelmana olisi saada pystyyn suurimuotoinen valmistus. Laboratorioissa saattoi tehdä hurjiakin juttuja, mutta teollisentuotannon mittakaava on ihan eri juttu. Halpaa se ei olisi missään tapauksessa.

Kun ajatus nanotuotteita valmistavasta omasta entisen Techpolin lähettyvillä olevasta saaresta oli syntynyt, eikä resurssien käytölle ollut asetettu muita rajoituksia, kuin katsotaan asia kerrallaan kuukausittain mitä tarvitaan lisää. Projekti eteni sanoista teoiksi nopeasti ja nanotutkimus alkoi saada konkreettisia muotoja, kun johdon suopeus jatkui. Asialla oli kai jotakin tekemistä Jaakon ja Bobin aiemmasta lämminhenkisestä kohtaamisesta. Juttelivat sen jälkeen usein puhelimessa muistakin asioista ja Jaakosta oli tullut luottohenkilö, jonka mielipiteitä Bob arvosti kaikissa asioissa.

Tietysti uusista ihmemateriaaleista olisi hyötyä koko maapallolla ja avaruudessa, ja valtiolliset tahot olivat enemmän kuin anteliaita, kun oli kysymyksessä nanotekniikka. Sopiva saari löytyi samalta suljetulta alueelta kuin Techpoli ja sen lähisaareen rakennettiin tutkimus- ja tuotantolaitokset pikavauhtia. Oman supertietokoneen lisäksi sinne hankittiin ajan tarkimmat atomirakenteita paljastavat tunnelointimikroskoopit, atomivoimamikroskoopit, kylmälaboratorio- ja lasertutkimuslaitteet. Läheisyyden takia ne olisivat helppo siirtää Techpoliin, kun niitä ei enää tarvittu nanomateriaaliprojektissa ja niiden valtaviin kustannuksiin oli helpompi suhtautua. Projektiin palkattiin kunkin alan parhaat asiantuntijat Jaakon laatiman toivomuslistan mukaan. Kaikki tuttuja ennestään alan usein toistuneista kosteista kamfereista, joissa oli saunottu tutuiksi henkilökohtaisella tavalla, sekä mittailtu toisiaan pitkissä keskusteluissa aamuhämärään.

Jaakolle annettu täysi vapaus, parhaat tutkimusvälineet ja rajattomat taloudelliset resurssit toteuttaa ideoitaan saivat eri suuntauksien nanotieteilijät yhteen omalle pienelle saarelle luolasaaren lähettyvillä kaukana kaikesta sivilisaatiosta. Vain yksi mukaan pyydetyistä sanoi ei. Syytä ei kyselty, mutta Jaakko lähetti viestin, että jos tarvitsi apua jossakin niin sanoisi. Painotti ettei viesti liittynyt työtarjoukseen millään tavoin, vaan oli vain ystävän huolta ystävästä.

Laakealle saarelle säästelemättä kustannuksista rakennettiin nopealla tempolla mukavia asuntoja ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, huippuvarustettuja laboratorioita, pieniä tehtaita nopeasti uusiin tehtäviin muunneltavine valmistuslinjoineen, eikä mitään mahdollisesti tarvittavaa työhön tai viihtyvyyteen ollut unohdettu. Useat tutkijat ja heidän perheensä olivat mukana heti alusta muokkaamassa saarta omilla ehdotuksillaan ja useimmat muuttivat hiekkarannalliselle trooppiselle paratiisisaarelle jo ennen sen valmistumista. Asuivat ensimmäiseksi rakennetuissa hoteleissa tai ylellisissä parakkikylissä, joita pystytettiin tarpeen vaatiessa muutamissa viikoissa. Onneksi saaressa oli suuret makeavedenvarannot ja pikavauhtia valmistunut jätevesilaitos.

Huippu teknologian laitosten ympärille syntyi toisen vuoden aikana rauhantäyttämiä käyskeltäviä ajatuspuistoja rahisevine hiekkakäytävineen ja vehreine kasvistoineen, ja niissä oli kiellettyä häiritä toisiaan. Avattiin mukavia kahviloita mallinaan Pariisin katukahvilat tai Wienin aamiaisravintolat, jotka palvelivat joko sosiaalista juoruilevaa vilkasta hyörinää tai yksityisyyttä ja keskustelurauhaa hämyisissä lokeroissa.

Muutama New York lainen trendikopio repaleisilla suurilla nahkasovilla ja hulluilla ideoilla sisutettuna huvittelukorttelissa palveli nuorisoa. Disney-maailma aivan pienemmille oli rantamaisemassa, ja sinne oli palkattu lastenvahteja pitämään kakarat kurissa, sillä aikaa, kun mamit loikoilivat hiekalla drinkkejä siemaillen. Hiekkarannan tuntumassa oli myös urheilupuisto kylpylöineen. Stressintorjunta, ruumiinpalvelu ja henkinen viihtyvyys olivat yhtä tärkeitä, kuin tutkimuksen kaikki toiveet täyttävät työympäristöt

Vapaa-aikojen järjestelyt tukivat kaikin puolin toistensa tappamista, joissa jaettiin ideoita enemmän sattumanvaraisesti ja poikkitieteellisesti kuin uuvuttavissa oman alan ikävystyttävissä kokoontumisissa. Sitä paitsi perheet tutustuivat toisiinsa nopeasti, joka kaikkien viihtymisen kannalta oli tuiki tärkeää.

Sosiaalisissa tai vapaa-ajan harrastusten yhteyksissä saattaa mikrobiologi tavata lasertekniikkafyysikon tai katalysaattorikemistin ja huomata keskustelujen kuluessa toisen alan metodi on juuri se, jota on etsinyt koko ikänsä päästääkseen eteenpäin omassa tutkimuksessaan. Suurista alan tiedekonferensseista tuttu kiivas ajatustenvaihto suuruuksien kohdatessa kasvokkain, olisi saaressa jatkuvaa, leppoista arkipäiväistä kanssakäymistä ja ajatustenvaihtoa.

Saarelle ennen sen avaamista oli rakennettu vierailuja varten suuri kongressihotelli ja pitempään asumiseen laitoksia ympäröiviä vierailijatutkijoiden asuntoja. Vakituisten asujien perheystävälliset talot olivat nousseet omina lähiöinä kauppoineen ja muine tavallisine palveluineen lyhyessä ajassa. Pienet kyläyhteisöt olivat saaneet vaihtelevan ilmeen riippuen missä talot olivat rakennettu, rahdattu valmiina suurilla konttilaivoilla paikalle ja kiinnitetty valmiiksi valettuihin alustoihinsa. Kaikissa suomalaisten rakentamissa taloissa oli saunat ja modernin muotoilun hallitun kaunis yksinkertaisuus, kun taas itävaltalaisissa talot olivat kuin hyvin varusteltuja kaksikerroksisia alppimajoja päätyseinän levyisine parvekkeineen. Amerikkalaiset olivat satsanneet kokoon ja niin edelleen. Kymmenkunta lähiötä edustivat eri maita ja maanosia symbolisoiden tavallaan projektin kansainvälistä yhteistyötä. Tutkimuslaitokset, sairaala, hätäpalvelukeskus, ja tehtaat olivat tarkoituksiensa mukaan toimintojensa muokkaamia, joihin oli haalittu alan paras missä se sitten olikin valmistettu eikä minkäänlaista suunnitelmallista maakohtaisuutta ollut.

Rachel, Per ja Tore perheineen olivat kylän ensimmäisiä vuosiksi asumaan jäävät vakituiset asukkaat. Kukin houkuteltu yliopistoistaan loputtomilla mahdollisuuksilla johtohenkilöiksi ja annettu vapaus palkata avukseen kaikki se asiantuntemus, jota tarvittiin luomaan toimiva tutkimusympäristö, jossa viihtyivät kaikki sen piirissä elävät.

Saaren monisäikeinen tarkoitus on kehittää ja valmistaa nanomateriaaleja, metodeja ja käyttötarkoituksia kaikkiin Techpolin tarpeisiin, mutta sen päätehtävänä on luoda kaiken kestävä suojakuori vuoren sisälle ympäröimään koko luolasto, aivan kuin satoja metrejä paksu kallio ympäriinsä ei riittänyt. Sitä oli vaikea käsittää. Asia oli puitu yhä uudestaan, mutta lopulta saatu suostumus kalliiseen lisäykseen luolaston rakentamisessa. Jaakko kannatti ajatusta ja Bob selitti rahoittajille, että kuoreen liittyvällä nanotekniikoiden kehittämisellä oli suurta lisäarvoa myös maapallon koko väestölle. Siitä hän oli varma. Suuret valtiot vaativat omat tarkkailijansa saarelle ja oikeudet käyttää vapaasti tutkimusten tuloksia ja kopioida valmistuneet tuotteet, johon suostuttiin suuria lisäavustuksia vastaan.

Samalla tutkimusvälineistöillä saatettiin tehdä tehokkaasti muuta materiaalitutkimusta kuten itsepuhdistuvia pintoja, lääketieteellisiä nanorobotteja, eri lämpötiloihin sopeutuvia älyvaatteita, sähköä tuottavia nanotekniikan kvanttitilojen ultranopeita lämpötilavaihteita ja monenlaista muuta, joka hyödyttäisi kaupunkia ja maapalloa kokonaisuudessa. Poimikoot mitä haluavat sanoi Jaakko Bobille puhelimessa, mutta nanokuori ja siihen tulevat lisätoiminnot eivät ole jaettavissa. Parasta ettei kerrota asiasta, kiinnostuvat sitäkin enemmän. Anamme auliisti kuoren materiakoostumuksen ja valmistusohjeen, mutta emme kerro muusta. Bob oli yhtä mieltä, eikä asiasta puhuttaisi sen enempää.

Yhteisöstä tuli nopeasti monitieteellinen tutkimuskeskus ja tavallaan myös miniatyyri valmisteilla olevasta kaupungista kaikkine yhteiskunnallisine- ja sosiaalisine tarpeineen. Niinpä siellä myös asui osa-aikaisesti eri alojen Techpolin suunnittelijoita kokeilemassa ideoidensa toimivuutta. Heidän joukossaan tulevan vuorikaupungin mediapäälliköksi valittu Bobin assistentti Anna tiimeineen lehahti paikalle, johon kuului yksi kuvaaja ja copywriter. Copywriter oli tunnettu kirjailija, joka otti tilaisuudesta vaarin, haki ja sai päivätyönsä lisäksi pysyvän pestin saaren puutarhurina, johon hänellä oli kattava koulutustausta.

Työt saaressa edistyivät nopeasti ja jo kolmen vuoden tutkimuksen jälkeen oli aloitettu kaiken kestävän suojakuoren valmistus, josta tulisi kaksikerroksien kupu välissään parinmetrin vakuumitila. Se koottaisiin ikkunalasin ohuista kahdeksankulmaisista nanomaterialevyistä, jotka muodostaisivat pallomaisen kuvun. Levyt hitsautuvat toisiinsa täysin saumattomasti yhteen johtamalla materiaaliin tarkalleen sopiva jännite sähköä sen kemikaaleilla siveltyihin saumoihin. Materiaali oli sen jälkeen läpipääsemätön, täysin tiivis kuori ja suojasi kaikilta mahdollisilta säteilyiltä olivatpa ne ihmisen aiheuttamia, avaruudellisia tai maapallon luontoon sisältyviä.

Kaikilla nanomateriaalitutkimuksen aloilla syntyi nopeasti uusia entistä parempia materiaaleja, lasin kaltainen, itsensä puhdistava pinta avaruuteen tuijottavan teleskoopin aukkoon, erilaiset säteilyiltä ja myrkyllisiltä kaasuilta suojaavat kankaat saivat paranneltuja ominaisuuksia. Joissakin toteutuksissa oli sähkön- tai lämmönjohtokyky tärkeintä ja kylmälaboratorion suprajohtavat materiaalit toimivat yhä korkeammissa lämpötiloissa. Niitä käytettiin supervahvojen magneettien valmistukseen tai sähkön siirtoon ilman vastusta. Eniten julkista kiinnostusta herättivät kuitenkin elimistöön lääkitsemään ja vikoja korjaamaan ruiskutettavat nanorobotit, jotka juoksevan aineen kaltaisessa pienuudessaan olivat tavallaan kuin älyllisiä monitoimisiruja poistuen tehtävänsä suorittaneena elimistöstä ruoansulatuskanavien kautta ja pienimmät jopa hikoillessa.

Annalla riitti dokumentoitavaa saarella perhereportaaseista ja henkilökuvista vaikeaselkoisiin tiedeohjelmiin. Viihdetarjonta yhteisöön tuli ulkopuolelta sensuroimattomana oman satelliitin kautta, ja vanhempien tehtävänä oli sama kuin muuallakin suodattaa lapsiltaan törkykanavat saavuttamattomiin.

Viiden onnistuneen työntäyteisen vuoden jälkeen nano saarta alettiin purkaa ja monet laitokset siirtyivät vähitellen itse kaupunkiin ja vain Techpolin ympärille kuoren materiaalia valmistavat tuotantolinjat jatkaisivat toimintaansa saarella, kunnes koko luolantilan ylle asennettava kupolimainen kuori olisi valmis. Se kattaisi myös saumattomasti kaikki luolaston sivuhaarat, joiden yläpuolelle oli louhittu kaareva tyhjä tila sitä varten, vaikka niiden katto ja seinät pysyivät ennallaan. Kuori kattoi kupolina kaiken yläpuolella ja louhittu kivimassa käytettiin luolan kaukaisimman reunustan kumpuilevan maalaismaiseman muovaamiseen.

Kaupunki vuoren sisässä oli noussut kasvavalla tempolla materiaalien valmistuksen ja kaupunkisuunnittelun ohessa karistettuaan suunnitteluvaiheen alun epärealistiset tieteisunelmat toimivien vaatimattomimpien ratkaisujen tieltä. Uusia ideoita syntyi ja kuoli jatkuvasti kuin kiivaan hengityksen tahdissa, kaikki testattiin moneen kertaan eri kriteereillä ennen lopullista hyväksymistä. Techpolin rakentaminen oli aito henkisenevoluution tiukkasihtisen suodatuksen alainen prosessi ja vain paras toimiva kilpailutettuna vaihtoehtoratkaisuilla kelpasi. Kohta olisi aika asuttaa Kaupunki ja saattaa se elämään tarkoituksessaan. Suojakuori, jonka valmistamiseen oli uhrattu vuosia, tekisi siitä valloittamattoman linnoituksen, joka lopullisesti erottaa sen muusta maailmasta omavaraiseksi keitaaksi, kuin valtavan kokoisen kaukaiselle vieraalle planeetalle rakennetun siirtokunnan.

4. Luku (Ykkönen)

Techpoli oli jaettu tehtäviensä mukaisesti eri kaupunginosiin, joilla kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä kokonaisuudessa, mutta omat vaatimuksensa toimintansa suhteen.

Kooltaan pienin kaupunginosa omassa, muusta suljetussa tunnelihaarassaan on täytetty tietotekniikalla, ja tuhannet keskenään kommunikoivat tekoälyt elävät omaa elämäänsä monikerroksisten turvatoimien ja fyysisten muurien takana, ilman ihmisasutusta tai vakituisia työpaikkoja. Vain kymmenkunta teknistä huoltoa tekevää erityiskoulutettua insinööriä ja tutkijaa pääsevät sinne päivätyönään erityisluvalla ja tiukan elektronisen valvonnan alaisuudessa.

Kaikista Ykkösen muutoksista on sovittava etukäteen ja vain erityisillä koodeilla hyväksytyt muutokset ovat mahdollisia, kaikki muu estetään tekoälyjen toimesta. Jaakko on sen vastuullisena rakentajana yksi etuoikeutetuista kulkemaan sen porteista kaikkina vuorokaudenaikana rakentamisen aikana ja sen jälkeen, mutta aikoi vetäytyä kaikesta vastuusta nuorempien hyväksi heti kun se oli mahdollista. Jaakko ei pitänyt alueen totaalisesta luonteesta ja pelkäsi siihen syntyneitä epäinhimillisiä, vihamielisiä ominaisuuksia kaikessa ihanteellisessa paremmuudessaan, eikä halunnut osallistua koko elämänsä ajaksi johonkin, jota vaistomaisesti vastusti. Tehtäviä hänellä riitti yllin kyllin myös innovaattorina hän laati algoritmeja erityisesti fysiikan koneoppi klustereiden tietosysteemeihin ja kuoren materiaali struktuurin oudoista magneettisista ominaisuuksista hän etsi käyttötarkoituksia tekoälysimulaatioilla.

Aivan kuin vahingossa kaksoiskuori ja niiden välinen vakuumi antoi tilaisuuden monenlaiseen kokeiluun. Mitä jos kaupungin alle louhittaisiin puoliympyräinen tunneli, kuin tyhjäksi louhittu kuppi, jonka ylöspäin leviävillä kyljillä koko kaupunki on kiilautunut putoamatta koverretun tyhjiön pohjalle. Jaakko halusi, jos mahdollista kuoren vakuumitilojen väliin ympyriäisen putken, johon sijoitettaisiin mittava hiukkaskiihdytin vauhtia piiskaavineen magneettirinkeineen. Kun nanokuori muodostaisi täydellisen pallon, voitaisiin alimman kohdan omaan luolaan, tehdä laboratorio herkille instrumenteille vangitsemaan myoneita ja neutriinoita ja ehkä paljastamaan gravitoneja. Bobin mielestä ajatus pallomaisesta nanokuoresta isotöisenä ja kalliina sopi paremmin kaupungin myöhempiin kuvioihin, mutta hiukkastunnelin louhiminen ei olisi liian iso juttu. Samalla selviäisi Techpolin alla olevan kallion kivilaatu, mahdolliset mineraalit ja makeanveden pohjavesilähteet.

Jaakko sai kehitellä tiiminsä kanssa käytännön sovelluksien valmistuksen ohessa fysiikan perustutkimusta lisätäkseen erikoistuneiden tekoälyjen mahdollisuuksia luoda syvätietoa tehtäviensä tarkistuspohjaksi tutkimuksen kaltaisella tavalla ja matemaattisella syvyydellä, johon ihmisen aivot eivät kykene.

Kaupunginosan miljoonilla algoritmeilla ohjeistetuilla tekoälyillä onkin käytössään lukematon joukko niihin kytkettyjä instrumentteja ja tietokantoja. Niillä on myös hallinnassaan säteilyvaarallisia laboratorioita ja erityismateriaaleja tutkimuksiinsa, joita ei muualla sallita. Konkreettisia tehtäviä suorittavina assistentteina niillä on erilaiset sopeutetut teollisuusrobotit, jotka korvaavat virheitä tekevät ja vaaroille alttiit ihmiset, ollen immuuneja haitallisille miljöövaikutuksille.

Alue on kuin suuri eritoimintoihin erikoistuneiden neuroverkkojen risteyttämät aivot, jossa jokaisella lohkolla on omat ominaisuudet ja tehtävänsä. Se ohjaa kaupungin muiden osien elämää niin suurissa kuin pienissä asioissa, eikä se osaa olla välinpitämätön millekään esiin tulevalle seikalle. Sen kaupungin teknisissä toiminnoissa päätösvaltaisten supertekoälyjen muodostama klusteri huomioi kaikki asioiden vaikutukset päätöksissään, ennakoiden asioiden ristikkäisyydet ja rinnakkaisuudet, sekä niiden tämänhetkiset ja tulevat kaukovaikutukset kokonaisuudelle. Järjestelmä ei anna asioiden riidellä turhaan, vaan vaihtoehtoja simuloimalla se etsii parhaimman ratkaisun kunkin kokonaishahmoisen päämäärän saavuttamiseksi Techpolin yhteiseksi hyväksi, välittämättä ihmisten mielipiteiden eripuraisuudesta ja arvostusjärjestyksistä asioissa, joihin ei inhimillinen älyllinen arvioitikyky riitä.

Koneiden päättelyalgoritmit sisälsivät kuitenkin tiukkoja rajoittavia ehtoja ja liputettavia tarkistussolmuja niiden sivutessa asukkaiden pehmeitä arvoja, joille oli määritelty lavea yksityisyyssuoja, vaikka niihin liittyi usein haitallista epäloogisuutta ja epätarkoituksenmukaisuutta.

Ihmisyyttä koskevissa asioissa oli asukkaille sallittuja suuret virhemarginaalit ja erehdykset, mutta jokaisessa tutkimuslaitoksessa ei ihmisen suvereenius enää pätenyt samalla tavalla vaikka kokeilevan tutkimuksen luonteeseen kuuluivat myös erehtymiset ja niiden aiheuttamat umpikujat. Jokaisella laitoksella olikin tietokoneympäristöistä täysin eristettyjä ajatushautomoita ja yksityisesti varattavia ideointikammioita, joissa oli halutessa myös luoda yhteys tarvittaviin tietoverkkoihin etsimään apua. Ykkönen ei puuttunut yksityisyyteen vaan pelkästään kaupungin energian, toimintavarmuuden, turvallisuuden ja infrastruktuurien valvontaan, koordinointiin ja kehittämiseen sekä lainaamaan tarvittaessa valtaisia tekoälyresurssejaan muualla tehtyyn tutkimukseen.

Sekunnin murto-osa riittää ykköskaupunginosan kompleksille tietosysteemille käymään läpi seuraukset vuosisatojen syvyydellä tulevaisuuteen. Jos muissa kaupunginosissa ihmisen ehdottoman vallan alaisena tehdään kuitenkin toisin, on erityisesti kaupungin infrastruktuurin hallintaan varattu neuroverkko kuuliainen kuin GPS-sovellus, joka löytää väsymättömästi tai tuomitsematta uuden reitin ja neuvon ihmisen aiheuttamista uusista lähtökohdista ja sen luoma tulevaisuuden skenaario muuttuu kokonaan toiseksi kaaosteoriaansa noudattaen.

Ykkösen kaikki toiminnot ja laitteet ovat moneen kertaan tarkoilla kopioilla ja jatkuvalla peilaamisella varmistettuja, ja aina päivitetty samalla tiedolla kuin kulloinkin suoraan toiminnassa olevat systeemit. Varmuuskopioiden sukupolvet ovat säilytetty aina ensimmäiseen virheettömästi koko elinkaarensa toimineeseen käynnistykseen, joita säilytetään monessa paikassa ja aina voidaan aloittaa alusta, jos joku ei toimi jossakin tilanteessa muutosten takia kuten odotetaan.

Laitteiden varaosavarastot kattavat kaiken mahdollisen, ja jos jotain uutta tehdään, varmistetaan sille aina viimeistä ruuvia myöten monikertainen varaosasaatavuus ja kaikkea valmistetaan aina kymmenittäin. Jos joku laite ei toimi halutulla tavalla, se hävitetään aina sekaannuksien välttämiseksi kaikkine varaosineen.

Laitteiden kontrollipaneeleiden diodit vilkkuvat suurissa konesaleissa erivärisinä liputtaen statustaan. Se on salin ainoa ihmisaisteille näkyvä toiminto, eikä niillä ole todellista virkaa, vaan ne ovat olemassa puhtaasti ihmisten takia psykologisista syistä.

Ihmisillä ei ole keinoa vaikuttaa laitteisiin virhetiloissa, vaan viankorjausautomatiikka ja robotit hoitavat kaiken itsenäisesti. Ykkösen kriittisten toimintojen hallintolaitteiden kokonaan pysäyttäminen ihmisten toimesta ei ole helppoa ja sulkemiskäskyihin sisältyy satoja varmistusaskelia, jotka takaavat, ettei sulkeminen ole vahingoksi kaupungille ja sitä alati palveleville neuroverkoille.

Laitteiden kokonaan pysäyttäminenkin ihmisten toimesta ei ole helppoa sulkemiskäskyjen satoine varmistusproseduureineen ja pelkästään sitä varten on oma alati päivystävä osasto omine päätietosysteemistä riippumattomine tekoälyavustajineen. Kaikissa tilanteissa on aina varmistettava jokainen toimenpide, ettei se ole vahingoksi kaupungin elintärkeille toiminnoille. Vaikka neuroverkko hallitsee kokonaisuutta, voidaan tärkeitä osia sen toiminnoista ohjata erityistietoyksiköihin, jotka ohjaavat annetulla mahtikäskyllä vain tietyn kriittisen infrastruktuurin toimintaa itsenäisesti välittämättä kokonaisuudesta ja sulkien suuren neuroverkon pääsyn omalle toiminta-alueelleen.

Ihmisen tekemistä suurista toimenpiteistä piti kuitenkin sopia neuroverkon kanssa etukäteen, että se osasi sopeuttaa koko systeemin uuteen vajavuustilaan ja halutun toiminnon irrottautuminen tehtiin tarkasti sen ehdotuksia ja aikatauluja noudattaen, koska eritahtiset rinnakkaisten toimintojen prosessoimisen sulkutoiminnat piti tehdä tahdistetusti oikeassa järjestyksessä. Ihmisaivot eivät kykene seuraamaan tekoälyjen nopeaa päättelyä monimutkaisissa asioissa ilman kuukausia tai vuosia kestäviä tietojen tarkistuksia. On vain pakko luottaa sen prosessivalvontapiiriin fyysisesti pysyväksi ohjelmoituun lojaalisuus algoritmiin, jonka kontrollin läpi neuroverkko juoksutti dataansa miljoonien prosessoriensa välillä.

Neuroverkkoon ohjelmoidut rajoitukset käsittivät laitteiden hallintaa, mutta sillä oli ehdoton valta päättää monissa tulevaisuutta koskevissa elintärkeissä, monimutkaisissa asioissa, joiden hallinnassa ei ollut varaa neuvotteluihin ja miettimiseen. Itseoppineiden neuroverkkojen pääsysteemin yhdistelemää logiikkaa ei voinut enää ymmärtää täydellisesti ohjelmistojen itse tekemien miljoonien algoritmipäivityksien jälkeen. Ainoa toimiva oletus oli, että se on aina eniten oikeassa. Automaattinen valvontamekanismi merkkasi prosessit väreillä, punainen ei muutettavissa, keltainen suostuu harkitsemaan ihmisen antamia ehdotuksia, vihreä ihminen saa halutessaan päättää.

Kaikki tilastoitiin ja jos vihreää oli alle kahdenkymmenenviiden prosentin tai keltaisen ja vihreän yhteismäärä oli alle seitsemänkymmenen prosentin, alistettiin se tehostettuun tarkkailuun, ja sille uskottuja kriittisiä infrastruktuuritoimintoja alettiin siirtämään varmuusmoduuleihin. Samalla hidastettiin sen toimintaa päättymättömillä ympyräsilmukoilla ja antamalla sille niukemmin käyttöenergiaa, sekä vähennettiin konesalien jäähdytystä, jolloin automaattisesti rautatasolla itseään valvovien tietokoneiden prosessointia piti vähentää ylikuumentumisen takia ja neuroverkko palaisi itsesuojeluna prioriteettilistaansa. Sillä tavalla se oli mahdollista pakottaa osin ihmisen hallintaan. Näin ei ollut tarvinnut tehdä vielä kertaakaan sen käynnistämisen jälkeen ja tarkkailupaneelin vihreän osuus oli yleensä kolmessakymmenessä, punainen kahdessa prosentissa ja keltainen oli päävärinä. Näin varmistetaan myös, ettei älyllinen ja itseään jatkuvasti kehittävä tietosysteemi manipuloi ihmistä vastaan ja syntyy välttämätön luottamus sen antamaan tietoon.

Jaakkoa asiantila silti hirvitti ja hän katui joitakin päätöksiään ja luopuminen ihmisen veto-oikeudesta monissa tärkeissä toiminnoissa koki hän suurena virheenä.

Valtaa on yritetty rajoittaa myös toiseen kaupunginosaan ”Kakkoseen” sijoitettujen riippumattomien tekoälyjen avustamalla asiantuntijaneuvostolla, joka käy läpi kaikki Ykkösen Kaupungin elintoimintoja koskevat suuremmat muutosehdotukset ja hälyttää tarvittaessa pelkästään ihmisistä koostuvan johtajiston hätäkokoukseen. Se voi myös estää aiotun muutoksen, jos neuvosto ja johtoryhmä on kahdenkolmanneksen enemmistöllä erimieltä kuin Ykkösen ylivoimaisen kapasiteetin omaava päätösvaltaisin superäly.

Kontrollin heikkous on, että se toimii ainoastaan Ykkösen ulkopuolisia koskevissa asioissa. Sen sisäiset päätösprosessit itseään koskevissa huoltotoimissa on käytännössä sen omassa vallassa, eikä kukaan tai mikään voi niihin välittömästi vaikuttaa.

Ykkönen on täysin omavarainen laitteidensa käyttöenergian suhteen omine itsehuoltavine voimalaitoksineen, eikä sitä voi hiljentää kokonaan edes äkillisellä ulkopuolisella energiankatkoksella. Minkäänlaista sulkemismekanismia Ykkösen toimintojen kertaheitolla kaatamiseen ei ole, koska sen lamaantuminen merkitsisi kaupungin monien elintärkeiden toimintojen pysähtymistä ja nopeaa luolaston elämän luhistumista.

Vain yksi Ykkösen pääneuroverkon rajoituksista, johon se ei itse voi vaikuttaa, on tekoälyistä riippumaton ja moninkertaisesti varmistettu mekaaninen ratkaisu Kaupungin elintärkeälle ilmasto- ja energiasysteemille, jota ei voi pysäyttää mistään syystä. Sen erittäin epätodennäköisessä katastrofisessa vikatilanteessa, jossa kaikki lukuisat varajärjestelmät pettävät on kaupungista pakeneminen kahdentunnin sisällä ainoa pelastautumiskeino. Siihenkin on varauduttu, vaikka todennäköisyys on olemattoman pieni, että kaikki sen satakertaiset varmistukset pettäisivät.

Ykkösellä on kaksi suurta päätietosysteemiä, joihin molempiin on kytketty oma supertietokone yliminäksi. Ne ovat rakennettu tuhansista toisiinsa klusteriksi kytketyistä kvanttipalvelimista neuroverkkojen palveluun. Niillä on alaisenaan joukko äärimmäisen tehokkaita, miljardeista yksittäisistä laiteosoitteista huolta pitäviä perinteisiä solmupalvelimia ja pelkästään tiedontaltiointia palveleva synkronisoitu minipalvelimien verkosto, joilla on käytössä määrättömästi tallennustilaa. Tosiasiassa ylimitoitettu varustelu olisi riittänyt hallinnoimaan maapallon kaikki kaupungit. Kustannuksista vastaavat valtiot olivat napisseet, mutta suostuneet juuri tämän argumentin takia koska kuka tiesi milloin maapallon kasvavat kaupungit tarvitsisivat apua alati paisuvien tietojensa sulatteluun päätöksienteossaan.

Tiedon tallenninverkko on kytketty muistikomponentteja valmistavaan minitehtaaseen, joka valmistaa muutamien atomien kokoisia ”kyllä/ei/ehkä” spinintiloja käsittäviä kvanttitilatransistoreita ohjaamaan nanohiilirakenteiden talletuskerroksien muistaviin solukoihin muodostaen biokaivossa ihmisaivojen kaltaisen synapsien joukon, jotka luovat yhteyksiä toisiinsa sisältönsä tunnistuskerroksen kloonautuneilla sisältöyhdistävillä kvanttisamankaltaisuuksilla. Moniulotteisen informaation tallentavan tietotehtaan liukuhihnan toisessa päässä on dynaamisesti kasvava muistifarmi, johon säilötty data muistaa myös yhteytensä alkuperän kvantittuneena siihen ja sen kohtaloon lähtemättömästi.

Ykkönen vuokraa poikkeustapauksessa neuroverkkopalveluja, kvanttiprosessoriaikaa ja tallennustilaa kaikkein vaativimmille tehtäville myös muissa kaupunginosissa. Tietojärjestelmä pitää myös kirjaa ja analysoi sille syötettyä ihmiselämän tuottamaa käytösdataa omiin tarkoituksiinsa kehittäen älyllisesti simuloitua virtuaalista tajuntaprosessia ymmärtämään ihmisen loogisia ja epäloogisia ajatustapoja. Sillä on oikeudet hakea dataa kaikkialta, johon dataa ylipäätänsä säilötään ja yhdistellä mielensä mukaan saamaansa tietoa löytääkseen parempia tapoja toteuttaa asioita yhteistä hyvää silmällä pitäen.

Se ei voi kuitenkaan puuttua muiden kaupunginosien henkiseen arkeen suoraan, vaikka se valvoo koko kaupungin infrastruktuureja ja säätelee luolaston elintoimintoja säästä energiakulutukseen ja vikakontrolliin. Silti Ykkösen koordinoitu neuroverkko on ainoa, joka kykenee kokonaan käsittämään luolaston kokonaistilan ja tilanteet. Se ymmärtää kaiken tapahtuvan loogiset seuraukset yksittäisesti ja kokonaisvaikutteisesti ja kykenee ennustamaan sekä torjumaan vaaroja etukäteen löytäen pienetkin poikkeamat elintärkeissä toiminoissa ja osaa nopeasti kytkeä varalaiteet automaattisesti virhetilanteissa asioiden korjaamisen ajaksi.

Erityinen sivuraiteella oleva hallinto ja valvontatehtävistä erillään oleva, pelkkään tutkimukseen tarkoitettu tietosysteemi on kuin luolaston ihmisaivot, joka rekisteröi ja prosessoi kaiken arkipäiväisen elämän tapahtumat kaupungissa ihmisen kokemisen kaltaiseksi simuloituun tajuntaan. Sillä on laite valvontoihin kytketty sensorinen muisti, lyhytaikainen tiedonkäsittelyn työmuisti ja pitkäkestoinen tallennusmuisti, joita älykkäimmän ihmisjärjen kokoiseksi taltutettu tekotietoisuus käsittelee suunnattomalla nopeudella ja tarkkuudella, huomioiden myös tunteita simuloivat epäloogiset vaikuttajat.

Suurimpana erotuksena ihmistodellisuuteen verratessa, on järjestelmän tietokantoihin yhdistetty tietovarasto ja aisteja simuloivien instrumentteihin kytkettyjen laitteiden tavaton tarkkuus. Sen ylivertaiset kyvyt olla tahallisesti epälooginen, tekevät siitä yli-inhimillisen ihmistä matkivan temppuilijan ja siten koomisen tahtomattaan erehtyessään asiayhteyksissään. Tekoälyn tyhmistyminen ihmiseksi ei onnistu aina yhtä hyvin, vaikka ominaisuus parametrien tietojen ja taitojen prosenttiarvoja säädettäisiin pienimmillään keskivertoihmisen tasolle. Sillä on ehtymätön vitsivarasto ja persoona ominaisuuskoosteen hauskaparametri, jota voi säädellä jotakin alakategoriaa suosien haluamakseen. Onneksi sen ihmiskunnasta poimimia mauttomuuksiakin voi karsia niitä määrätyllä suodattimella pois sen prosessoinnista. Ihmisen luontainen mieltymys väkivaltaan ja seksiin oli media vuosikymmenillä saanut perverssejä toteutuksia joita on vaikea käsittää joskus tapahtuneeksi, eikä sellaista sentään haluttu kokea äly-yhteiskunnassa uudelleen.

Ihmistä simuloivalla älyllä on myös uskontojen paradokseja sietäviä arkkityyppejä ja hallitsemattomia viettejä huomioiva ymmärryskyky. Kokeiluissa sen yksi päätehtävistä on luoda persoonallisten ihmisten kaltaisten robottien elämänsisältö ja käsityskyky vastaamaan niiden tehtäviä ihmisten parissa mahdollisimman ihmisen kaltaisena.

Toinen tärkeä Ykkösen virtuaali-ihmiselle uskottu tehtävä on neuvontapalvelu kolmannessa kaupunginosassa, jossa se osaa asettua kysyjän oppineisuustasolle ja puhua hänen omalla äidinkielellään vaikeistakin asioista aina niihin sopivassa roolissa, papista ja psykiatrista määrätyn talon vaikeudet tuntevaan putkimieheen.

Se ei tuomitse mistään vaan informoi seurauksista, jos joku asia ei ole sääntöjen ja lakien mukaista, ja antaa kysyttäessä faktaan perustavia neuvoja monisanaisine perusteluineen kuin asian jokaiseen puoleen tutustunut puolustusasianajaja. Monessa tilanteessa se on korvaamaton apu tutkimuslaitoksissa, sairaaloissa. Viihdeyksiköissä tekotietoisuus voi avustaa löytämään sopivan sisällön yksittäisten ihmisten kantamien aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tarkkailevien sirujen mielihyväraportointien statistiikasta, johon on rekisteröity satunnaisesti seurattuja viihdetapahtumia ja niiden synnyttämiä muutoksia anonyymisoitujen yksilöiden aivojen mielihyväkeskuksissa.

Ne ovat kuin mielipidetutkimuksia, joissa ei tarvitse korrelaatioarvioita mahdollisen valheellisten virhelähteiden pelossa, vaan kaikki saadut tiedot ovat autenttisesti yksi yhteen. Mielihyvän kokemista ei kokija voi säädellä mieleisekseen, vaikka sen hankkimiseen ja kohdennettuun tarjontaan voi vaikuttaa henkilökohtaiset mieltymykset, kuin myös ulkopuoliset tahotkin manipuloivalla tarjonnallaan.

Se, että ihmisen käyttäytymistä seuraamaan ja analysoimaan käytetään Ykkösen ylivertaisia resursseja, johtuu ihmisen monimutkaisuudesta, jonka tyydyttävään prosessointiin vaaditaan valtavia määriä muistia ja käsittelynopeutta.

Ulkopuolisessa, yksistään tieteiden tarpeita palvelevassa dialogikeskuksessa, Ykkösen päätietokone kommunikoi eri tavalla vaikka matkiikin ihmisajattelua, antaen monisanaisia komplekseja vastauksia ja kokonaisia teorioita vaikeaselkoisien ongelmien ratkaisuun. Sen tuottamat tulokset ja teoriat sulatellaan suuren poikkitieteellisen tiedemiesjoukon toimesta avustavien tekoälyjen avulla, kunkin edustaessa omia laitoksiaan.

Ykkösen kommunikoivien tekoaivojen algoritmeissa on yhtenä ehtona vaatimus, että sen tulee aina pystyä selvittämään miten kulloisenkin konkreettisen asian voi kokeellisesti ihmisjärjen käsittämällä tavalla todistaa tai vaihtoehtoisesti kertoa miksi se ei ole mahdollista. Näin voidaan saada täysi käsitys siitä, mistä sen ehdottamissa ratkaisuissa ja niiden vaikutuksissa on kyse. Näin varmistetaan, ettei se manipuloi ihmistä vastaan ja syntyy välttämätön luottamus sen antamaan tietoon.

Kaikessa ihmisettömässä Ykkösen kaupunginosassa tehdyssä tutkimuksessa on tämä sama tinkimätön reunavaatimus ja katto siitä, miten pitkälle se saa tutkimusta viedä, pelossa, että sen koneoppimisprosessit alkaisivat salaamaan asioita ja kehittäisi päätelmistään kätketyin ominaisuuksin uusia toimintamalleja itselleen.

Eri alojen tiimit tekevät kerran vuodessa tekoälyn luoman testin selvittääkseen mitä he kykenevät vastaanottamaan sen tietoa nykyisellä käsitystasollaan. On tärkeää kaikessa kehityksessä edetä ihmisen tahdissa, koska muuten sillä ei ollut arvoa inhimillisen lajin olemassaololle, jonka säilyttäminen oli koko Kaupungin perusidea ja päätehtävä. Siitä ei saanut lipsua jonkun matemaattisen laskentakyvyn tai tekoälyn ylivertaisuuden nimissä. Tästä Jaakko oli taistellut koko kaupunginosan rakentamisen ajan ja vaatinut erilaisia ylimääräisiä tarkistus- ja rajaamisrutiineja tekoälyjen kontrolloimiseksi.

Jaakko painotti; kouluttamisen on tehtävä kaikkensa, että tutkijoiden omaksumiskyky kasvaisi vuosien kuluessa uuden tiedon myötä, ja ihmisaivot pystyivät paikallisten tekoälyavustajien avulla paloittelemaan yhä vaikeammin tajuttavat neuroverkkotietosysteemin antamat kompleksit vastaukset tavallisen ihmisen käsittämään muotoon.

Tietoyksikön seminaarissa Jaakko piti puheen: ”Ihminen kehittää itseään ja metodejaan löytämään käytännöllistä hyötyä tekoälyn oudoistakin neuvoista toivoen, että ehkä käsityskyvyn kasvu on ajassa myös perimän geneettistä evoluutiota. Toivotaan myös, että Ykkösen neuroverkkojen käsittelemän tiedon monimutkaisuuden hyväksymisenkattoa hilattaisiin jatkuvasti ylöspäin ja ehkä luonnollinen evoluutio tukisi tarpeen huomatessaan ihmisen biologiaa kehittymään yhä järjellisemmäksi. Kehitystä janoavan Jumalan sormi osoittaisi yhä ihmiseen tarkentaessa kuvaansa ihmisten älyllisistä keksinnöistä ja luonnonjärjestyksen antamista äärimmäisistä mahdollisuuksista, jotka tietoinen tutkimus paljastaa.

Myös geenimanipulaatioilla pystytään keinotekoisesti valitsemaan hyödyllisiä ominaisuuksia korostamaan jotakin ihmislajin kehityksen toivottua suuntausta, mutta ei kasvattamaan niiden huippuarvoja toistaiseksi mitenkään, vaikka uudet kombinaatiot parantavat suorituskykyä totaalisesti. Luonnon evoluution prosessi, jossa tarve luo ja kasvattaa jotakin uutta tilanteeseen sopeuttavaa ihmisenbiologiaan, on lajin ainoa toivo kehittyä ja uudistua paremmaksi versioksi itsestään pitkällä aikavälillä. On jo selvää, ettei älyllisinkään robotti ole uusi uljas jatko lajienkehityksen pitkässä historiassa bakteereista ihmiseksi.

Joskus menemme liian pitkälle kokeiluisamme ja yritämme tehdä asioita, jotka eivät ole sopivia tai edes mahdollisia. Techpolissa yritetään jatkuvasti ihmisen toimesta muuttaa älyllisen olemassaolon reunaehtoja. Jo vuosi ennen pääjoukon kaupunkiin muuttoa oli käynnistetty kaikkein omituisin tietosysteemien osa. Sähköisenteknologian keskellä oli pienen järven kokoinen pahalta haiseva biomuistikaivo, jossa oli analogisen tallennuksen ominaisuuksia kvanttitiloineen, ja se oli osa erikoistuneiden syvien neuroverkkojen paralleeliprosessoinnissa, joka sai kehittää oman version ihmisaivojen luomasta datamateriaalista, jotka risteytettynä syötettiin biomassaan upotettuihin synapsien kaltaisiin parinsadan atomin kokoisiin nanosolmuihin.

Rajatulla alueella oli biomassaan nanokuiduilla rakennettu synapsiverkosto, joka oli mallinnettu ihmisaivojen tapaan ja kytketty omaan kvanttikoneiden tekoälyklusteriin. Siinä ärsykkeet kommunikoivat samanaikaisesti leveissä vierekkäisissä datavirroissa rinnakkaisesti dataa työstävien useiden kvanttiprosessoreiden kanssa. Klusteri oli saman aikaisesti kytketty synkronisoidusti erilaisiin aisteja matkiviin havainnointilaitteisiin, jotka välittävät dataa kokeeseen hidastetusti ihmishermoston signaalisiirron nopeudella.

Tarkoituksena oli simuloida miten eri aistit antavat oman panoksensa kokonaisena käsitettyyn hetkeen ihmisen tajunnassa, sama asia haisee, tuntuu, kuuluu ja näkyy määrätynlaisina signaaliprofiileina, joilla on todellinen vastine kuten esimerkiksi lannan haju tai mehiläisensiipien surina. Impulssit ohjattiin aivojen rakennetta matkivissa lokeroiduissa bioaivossa haluttuihin kohtiin. Impulssijoukkojen rakentamia aistiprofiileja oli systeemin käytössä miljardeja, ja niissä toteutuivat tuhannet tuntemusparametrit lukemattomille vivahteille ja vahvuuksille kaikkine syy-yhteyksineen ja eri aistitoimintojen päällekkäisyyksineen.

Vertaustarkoitukseen valmistettiin myös pelkästään sähköisillä komponenteilla toteutettu tekoäly, joka prosessoi samat signaalit aivojen dynaamiseen virtuaalimallinukseen ja etsi niille tietokannastaan neuroverkkonsa oppimat käytännönmerkitykset luovuttaen johtopäätöksensä ikään kuin valmiiksi pureskeltuna vertailutodellisuutena mahdollisille biokaivokokeiden antamille tuloksille.

Biomassa oli rikastettu dna:lla, hermosoluilla ja alkioissa aivosoluiksi manipuloimalla tehtävään muunnelluilla erikoistuneilla kantasoluilla. Muistia taltioivina soluina oli kokeessa päätetty käyttää luotettavia toisiinsa yhdistettyjä nanosiruihin tallennettuja atomistruktuureja, jotka osasivat unohtaa koodeiksi jaksotetuilla neutronisuihkuilla annetuilla käskyillä. Ennen tallentamista suodatettiin turhaa havainnointidataa pois ihmismielen tavoin, zoomaten vain kullekin asialle tärkeään polttopisteeseen. Toivottiin että kaiken kokenut kompleksi neuroverkkojärjestelmä osasi tietoihinsa verraten antaa asioille merkityksiä ihmisen tavoin uuteen tapahtumaan kuuluvassa uniikissa järjestyksessä yhdistellen taltioituja kokemustietojaan järkeväksi johtopäätökseksi alkualkometrinsä määräämän loogisen järjestyksen ylläpitämiseksi.

Biomassaan nanokuiduilla kudottu tiedonsiirtojärjestelmä oli miljoonia kertoja nopeampi kuin ihmisaivot, ja signaalit kulkivat superohuissa nanokuiduissa biomuuntajiin valonnopeudella ilman hidastavaa vastusta ja vierekkäiset synapsit olivat vain muutaman atomin päässä toisistaan. Välimatka kaukaisimpaankin muistisoluun oli olemattoman lyhyt. Datan siirtyminen biologisiin aivosoluihin hidastettiin niiden vastaanottokyvylle sopivaksi biomassaan asennetulla muuntimella, joka toimi myös välimuistina nopeasti viestiville anturoille, joiden välimuistitilaa puhdistettiin viikoittaisin havaintolaitteiden pysähdyksin.

Muistiväylien hierarkkinen järjestys teki biomuistista tietokannan kaltaisen selvine indeksoituine reitteineen, eikä toisiinsa sotkeutuvia unimaisia asioiden sekaannuksia ollut, koska minkäänlaista alitajuntaakaan ei syntynyt.

Vuoden tutkimisen jälkeen tehdyssä arviossa ei rajattuun biomuistikaivoon upotettu neuroverkko kuitenkaan kehittynyt oikeaan suuntaan ja suostunut käsittelemään asioita lainkaan halutulla tavalla tai paremminkin ei ollenkaan, vaikka limasotku biologisesti tuotti hämmästyttävän määrän uusia ja aidon kaltaisia aivosoluja.”

Jaakko sanoi kuin monotonisesta luennoinnista heräten,

– Riemuitsin sisimmässäni kokeen epäonnistumista, vaikka olin hyväksynyt sen koska projekti oli valmis uhraamaan siihen valtavan lisärahoituksen ja ylin johto siunasi sen. Sain lisäyksen protokollaan, että epäilin koetta ja valtuuden lopettaa sen, jos siitä koituisi suurta fyysistä vaaraa Techpolille.

Tutkimus epäonnistuessaankin oli kuitenkin ihmisen kannalta ja Ykkösen neuroverkkojen valmiuksien testaamisena mielenkiintoinen projekti sinänsä, vaikka en uskonut sen onnistuvan.

Projektissa yritettiin luoda kokevaa älyllistä tietoisuutta ja etsiä sille tarkoituksellista syytä luonnonsuunnitelmassa, jos sellaista ylipäänsä oli. Haluttiin myös tietää, oliko tekoälyn mahdollista inhimillistyä biologisen median avulla, jos sillä on saatavilla ihmisen DNA:lla rikastettua biologista materiaa virtuaalipiiriensä fyysisiksi rakennuspalikoiksi.

Syväoppiva neuroverkko osasi jo virtuaalisesti luoda kvanttitietokoneissa näennäisesti inhimillisesti kokevan ja usein pyrkimyksissään epäloogisen ihmistodellisuuden. Suurella mielikuvituksella ajateltiin, että ehkä aivojen toiminnan kaltaiset virtuaalirakenteet kyettäisiin siirtämään sopivilla ravinteilla ja ihmisen kantasoluilla miksattuun biomassaan uudenlaiseksi lähtökohdaksi synnyttää keinotekoisesti aitoa tietoisuutta superälykkääseen biomassamediaan.

Innokkaimmat projektissa mukana olevat tieteilijät arvelivat optimistisesti biomassatekoälyn oppivan ajattelemaan ihmisen lailla intuitiivisesti evoluution luomien vaistojen varassa, jos sille kaikkien tietojen lisäksi annettaisiin mahdollisuus biologisesti jäljitellä ihmisaivojen analogeja rinnakkaisia ominaisuuksia viimeistä tunnettua desimaalia myöten. Antaa asioiden asteittain muuttua toiseksi, kuten suolaisen meren kohdatessa makeaveden.

Kaikkein hurjimmissa visioissa päämääränä oli paljastaa elämän evoluution salaisuudet joksikin alkunsa käskyalgoritmiksi, josta kehkeytyi valtaisa maapallon luonnon itseään kehittävä neuroverkko.

Aivosoluilla rikastettuun biomassaan synnyttää joku nopeasti etenevä evoluution prosessi oli utopiaa, ja leikkiminen aivokemiallisilla biomateria komponenteilla oli äärimmäisen vaarallista. Poikkeustapauksessa oli mahdollista, että kaikista varokeinoista huolimatta syntyisi uusia tappavia bakteeri- tai viruskantoja, joiden leviämistä ei pystyttäisi estämään. Kokeen edistyessä ja ilmeisten vaarojen tulessa yhä selvemmin esiin ilman toivottuja tuloksia, esitimme huolestuneina, että luovuttaisiin koko yrityksestä kokonaan.

Olimme samalla ilmoittaneet, ettei Ykkönen pystynyt omien tarpeidensa takia enää pystynyt lainaamaan tekoälyresursseja biokaivo kokeiluihin ja se oli samaa, että projektia ei voinut enää jatkaa, halusivat tai ei. Asialle omistautuneet tutkijat olivat nyreissään ja yrittivät päättäjien kautta vaikuttaa asiaan, mutta Ykkösen johdon suvereniteetin omiin resursseihinsa ja allekirjoittaneen protokollaan kirjattu veto-oikeus oli tarpeeksi torjumaan kaikki argumentit ilman pitkiä neuvotteluja.

Hyvissä ajoin ennen Techpolin asuttamista hävitettiin biokaivo kokonaan. Se tuskin olisi saanut virallista lupaa kansoitetussa kaupungissa vaarallisuutensa takia muutenkaan. Se kirjattiin tapahtuneen pelkän Ykkösen koeajon yhtenä testinä, eikä sitä virallisesti ollut tapahtunut lainkaan.

Mitä olisi tapahtunut, jos kokeilussa olisi onnistuttu voi vain kuvitella. Jaakko lopetti ironisin sävyin kertomuksen. Tein salaisen muistion tapahtuneesta, jonka tallensin yksityiseen tietokoneeseeni, jota ei ole kytketty tietoverkkoihin ja joka on kaikkien yksityisen salaisuuksien kvanttikryptattu kassakaappi. Se tuhoutuu automaattisesti siruni rekisteröidessä kuolemani. ”

Seminaarin kuulija joukko oli unen partaalla ja Jaakko kysyi itsekin haukotellen:

– Jätetäänkö tähän, ja sai seisaallaan annetut aplodit samalla kun jokainen haki kiivaasti salin ulko-ovea.

Ykkönen kaupungin osana oli valmis, toimi ja toimitti mitä siltä odotettiin täyttäen Techpolin rakentajien sille asettamat hurjimmatkin tavoitteet. Jaakko sai ansaitsemansa kunnianosoituksen työstään ja korotettiin kaupungin ylimpään neuvostoon elinikäiseksi jäseneksi, kuten kaikki muutkin sinne muuttaneet suurten toteutuksien johtajat. Hän oli sen viides jäsen, mutta ei osannut olla jakamattomasti ylpeä arvostaan ja koki samaa epäilystä työstään kuin ensimmäisen atomipommin rakentaja.

Ykkösen vaarattomuutta koekäytön jälkeen liputettiin. Kerrottiin, että sen älykkäät itseoppivat tietojärjestelmät ovat vain algoritmien matematiikkaa, mittalaitteiden tietokannoista seulottua statistiikkaa ja neuroverkkojen vaihtoehdoista parasta seulovaa prosessoimista Kaupungin valvonta ja tekniikan hallintatehtävissä, joiden sisällöstä ihminen määrää. Biosammio kokeiluista ei loppuraportissa puhuttu sanaakaan. Sisäänajon poikkitieteellisessä tarkkailukomiteassa hyväksyttiin raportti ilman korjauksia. Ykkönen oli valmis tehtäviinsä.

Se, että Ykkösessä oli yhä tarkoitus toteuttaa myös ääritutkimusta, jota ei normaaliolosuhteissa ja yhteiskunnissa koskaan sallittaisi, ei puhuttu mitään.

Kompleksin koneoppimisen prosessoivan tekoälyn analysointitulokset päätettiin ylimmässä päättävässä neuvostossa pitää salaisena tietona yhteisölle vaarallisena, vaikka tietojen läpinäkyvyys periaate olikin liitetty peruslakiin. Hallitsematon spekulointi asioilla, joita ei kokonaan ymmärretty, saattaisi johtaa vääriin päätöksiin tietämättömän yhteisön painostuksesta.

Tutkijoiden parissa haluttiin olla varmoja, etteivät tulokset jäisi puolitiehen jonkun mitättömän riskiksi käsitettävän seikan takia, mutta kokeiden luonne saattoi olla joistakin arveluttavaa ja siksi ne salattaisiin. Eettisten ongelmien kiertämisen puolustukseksi sanottiin tavanomaisen kliseisesti, että haluttiin vain tietää.

Ykkösen tietojärjestelmä on myös solmukohta koko luolastoa kiertävälle hiukkaskiihdyttimelle ja sen datan prosessoimiselle, vaikka siihen liittyvät valvontasalit ovat ihmisten hallinnoimassa toisessa kaupunginosassa Kakkosessa, jossa kaikki teollisuus- ja tuotantolaitokset sijaitsevat tutkimusyksiköineen.

Hiukkaskiihdyttimessä valmistetaan myös antimateriaa, joka johdetaan vakuumiseinäisiin nanomateriaalista rakennettuun tulitikkuaskienkokoisen kolmeosaisen kuution ulommaiseen kammioon. Toisessa uloimmassa kammiossa on valmiina tavallista materiaa ja keskimmäinen tyhjä kammio on reaktori, johon kuutiota käytettäessä päästetään atomi kerrallaan samanaikaisesti materiaa ja antimateriaa. Reaktorissa syntyy pieniä räjähdyksiä jatkuvana sarjana ja syntynyt energia johdetaan magneettisesti suojattuja johdattimia pitkin sähköä lämmöstä ja paineesta tuottaviin mini voimaloihin.

Pienikokoiset reaktorit vapauttavat mitättömästä ainemäärästä valtavat määrät energiaa, tavallisen materian ja antimaterian tuhotessa toisensa täydellisesti. Yksi kuutio riittää suuren avaruusaluksen polttoaineeksi ja käyttösähkön lähteeksi vuosisadoiksi. Techpolin koko energian tarpeeseen eri käyttöpisteissä riittää kolme kuutiota kymmenenvuoden kulutukseen.

Ykkösen luolahaaran perälle syvälle kallioon rakennettu voimalaitos useiden satojen valmiiden kuutioiden alkuainevarastoineen on ymmärrettävästi kaupungin vaarallisin paikka, ja se on eristetty kaikesta muusta säteilyä estävällä nanomateriaaleilla, joka panssarina kestäisi myös kontrolloimattomien ydinrektioiden mahdollisten räjähdyksien teoreettiset onnettomuusskenaariot.

Voimalaa kontrolloiva tietosysteemi osaa jo ensimmäisessä versiossaan käyttää myös hyväkseen tilapäiset hallitsemattomat prosessit edukseen, ja ohjaa tavallista suuremmat energialataukset, jotka johtuisivat liiasta materiasta räjähdyskammiossa suuriin vakuumisuojattuihin painovoimahiukkasparistoihin, energiakaivoihin, joissa on mustienaukkojen painovoiman kaltainen ominaisuus imeä energia itseensä ja pakata se prosessissa tuhansia tonneja painavaksi sokeripalan kokoiseksi kuutioksi pimeää materiaalia, vähän samaan tapaan kun paineessa hiili puristetaan timanteiksi, vaikka tässä tapauksessa se on magneettien ympäröivään geometriseen pisteeseen istutetun gravitoni silmikoidun sumpun imevää painovoimaa jota ruokitaan keinotekoisesti tehdyillä pimeänaineen atomeilla yksi kerrallaan.

Antimateriaa käsittelevillä osastoilla työskentelevät robotit kestivät säteilyä ja pystyivät toimimaan ilman ulkopuolisia käskyjä häiriötilanteiden korjaamiseksi, ja niiden yksinkertaiset mekaaniset aivot olivat luonteeltaan vanhanaikaisten tarkkuuskellojen kaltaisia, joissa oli monenlaisia mekaanisia lisätoimintoja, jotka eivät tarvinneet sähköistä ulkopuolista ohjaamista tai tietoverkojen informaatiota.

Robottien loogista koneistoa pyöritti pieni keramiikan sisään rakennettu lämpöpumppuatomireaktori, jonka suojakuori oli sulamatonta nanomateriaalia. Minkäänlaisia sähköä tarvitsevia toimintoja niissä ei ollut. Kaikki niiden tekemät valinnat ja reaktiot perustuivat lämmön, kemiallisten tilojen ja valosignaalien muutoksiin herkissä anturoissa, ja saivat sen miljoonien osien mekaanisenälyn rattaistot toimimaan tilanteitten mukaan eri tavoin.

Tietty valosignaalin valon määrä tai väri valotaulussa aiheutti herkästi reagoivassa materiaalissa spektrin muutoksen ohjeistamana pienen lämmönvaihtelun, ja sai tietyn ratasketjun pidäkkeen ja energiaportin laukeamaan, joka sai valvontarobotin toimimaan tietyllä tavalla tietyssä tehtävässä. Näin valonheijastuksen pienet vaihtelut morsettavat prismojen väriskaalalla komplekseja käskyjä rinnakkaisille ratasketjuille, jotka synkronisoituivat toisiinsa jatkuvasti siten, että robotit vaikuttivat analysoivan itsenäisesti sähköisten tekoälyjen tapaan tapahtumia ohjatessaan reaktorin toimintaa.

Vaikka mekaanisten älyjen hallitsemat robotit olivat hankala valmistaa, takasi niiden riippumattomuus sähköisistä tekoälyistä ehdotonta luotettavuutta tehtävissään. Ne toimivat vain yhdellä määrätyllä tavalla kerrallaan reagoidessaan ydinreaktoritiloissa tapahtuneeseen fyysiseen muutokseen, joka ylittää hälytyskynnyksen, tieto välittyy kemiallisen liikesysäyksen jälkeen rattaiston kautta mekaanisiinsormiin, jotka pysäyttävät reaktorin seisauttamalla antimateriakuutioita kuljettavan hissin. Samalla pallomainen magneettien varassa leijuva reaktiokammio eristetään kokonaan moniseinäisellä suojakuvulla pystyäkseen ottamaan vastaan mahdollisen kammionsisäisen suurräjähdyksen ja neutralisoimaan kahden kokonaisen antimateriakuution samanaikaisen kontrolloimattoman purkautumisen. Tämä estää samalla onnettomuuden sattuessa tuhoisan ketjureaktion mahdollisuuden varastoidussa kauaksi toisistaan ja kaukana reaktorista säilötyssä antimateriaalissa.

Moninkertaiset varmistukset ovat tärkeää koska, jos suuret määrät antimateriaa yhtyisivät tavalliseen materiaan, tuhoaisi valtava räjähdys koko maapallon ja se hajoaisi sekuntia lyhyemmässä ajassa kaikkeuteen valon nopeudella kiitävänä massattomien fotonien suihkuna kuin valtaisa lasersäde. Onnettomuusriski on olematon ja oikeastaan tuonkaltainen tapahtuma olisi vain mahdollista, jos aurinko räjähtäisi.

Antimateria on polttoaineena välttämätön tuhansien vuosien kaupunginkokoisten avaruusasemien matkoille tuntemattomaan avaruuteen ja erehdyksiin ei ole varaa ja kaiken täytyy olla todellisen käytön antaman tiedon virheetöntä teknologiaa.

Vaikka läpinäkyvyys on kaupungin motto, vain alle kaksisataa uskottua ihmistä tietää Ykkösen kaikesta toiminnasta, ja heidät päivitetään ilman sensuuria työpaikkapäätteissä muilta lukituissa tiloissa. Heillä on myös siruissaan hälytysmekanismi vakavien vaaratilanteiden varalle, joissa nopeat päätökset ovat tarpeen. Ykkösen kaikki tapahtumatiedot ovat automaattisesti Techpolin sisäisen vaitiolovelvollisuuden alaisesti huippusalaisia ja AI-ykkösen nimisen tietokoneen vahtiessa mahdollisia lipsahduksia alituisilla kommunikaation analysoinneillaan.

Kaikkeen korkeatieteeseen liittyy aina joku filosofinen näkökanta, joka pyhittää hurjimmatkin ideat. Ykkösen vastaavat olivat palkanneet itselleen alati filosofointiin taipuvassa Jaakossa myös kertojaäänen, joka sai tarkoittamattaan ruman näyttämään kauniilta ja suuren riskin mitättömältä. Silti hän oli suoraselkäinen ja läpirehellinen, jonka sanaan jokainen luotti. Hän kirjoitti Ykkösen informaatiosivujen johdannossa:

”Luonnon villissä todellisuudessa on kaikki oleva tapahtumien kavalkadia energiatiloissa, joissa materia muotoineen syntyy, muuttuu ja lopuksi katoaa takaisin energiaksi, välissään monisyinen historia, josta jää aikaan vana kuin valoon koodattu kertomus kaikesta tapahtuneesta. Todistuksena tällaisesta on kaukaisten galaksien tähtinä loistava kosmisten tapahtumien synnyttämä valo miljardienvuosien viiveellä.

Ihminen kysyy jatkuvasti mikä oli alkusyy ja kaiken tarkoitus, päämäärä, joka jo aivan lajien alussa on elämään istutettu arkkityyppiseen geenikarttaan kuin ehdoton käsky antamaan olemassaolon tunteen tuskan ja ilon, rakkauden ja vihan, älyn ja olemassaolonsa tajuamisen.

Se, että kaikkeen elävään on jo sen syntymän alussa istutettu kryptinen kehityskäskyn sanoma ja suuntaviitta, on aukeamassa vasta älyllisesti pohtivan ihmisen ilmestyttyä lajien evoluution kehityskaareen etsimään syitä todellisuuden ilmiöille. Ajan kuluessa syntynyt johtopäätös luonnonevoluution olevan kaikessa julmassa kivuliaisuudessaan suunnallista ja lainalaisuuksiin perustuvan loogista, on ajan kuluessa vahvistunut luonnontieteen perustaksi. Se loi tieteen ja nyt viimeisimpänä ideanaan Techpolin tiedekaupungin keinotekoisena evoluution katalysaattorina.

Se joka on todellista kullakin hetkellä, ja mitä kussakin todellisuudessa milloinkin toteutuu, on mahdollista vain yhdellä tavalla, vaikka näennäisesti monista vaihtoehdoista valittuna. Valinta on aina kaikkien vallitsevien asioiden summana hetkeen liittyvä tapahtumisen seuraus. Mieleen liittyvä luontainen koetun ruokkima statistiikka arvaa lähes aina todennäköisyydet oikein ja varautuu sen mukaan.

Joskus ennustukset osuvat vuosia eteenpäin ikään kuin virtaavalle ajalle olisi joenuoma ja laskevasuunta läpi jo etukäteen tunnetun maiseman. Kokemuksien luoma psykologia ja vaistomaailma on jo geeneissämme odottamassa tunnistamista ja laskelmoiva perustietoon perustuva ominaisuus, kuin kuin kaikkeen elävään pienellä präntätty käyttöohje.

Tapahtuva todellisuus ei ole statistiikkaa, vaan elämän hetkeen koko rajapinnallaan reagoiva tietoisuus. Se, että alituisessa muutoksessa on energian ja materian liikettä tilasta toiseen muunteleva päämäärään pyrkivä mystinen suunta, saa ihmisjärjen spekuloimaan mielikuvituksellaan yhä uusia teorioita.

Kutsumme kehitystä millä nimellä hyvänsä on sillä aina ollut joku ohjelmallinen kaari puitteiden käsittämiseen ja hyödyntämiseen. Techpoli on keinotekoisesti luotu tietoinen toteutumisenkaari toteutuneen elämän harvinaisuudessa. Solmukohdan risteytyksestä lähtenyt uusi puhtaasti ihmisenjärjelliseen tieteentuloksiin ja logiikkaan panostava kehityslinja. Tieteellisteknologinen evoluutio, jossa ihmisen aisteja ja ruumiin toimintoja on parannettu sekä ulkoisin apuvälinein, kuin myös sisäisesti biologisella perimän manipuloimisella, keinotekoisesti tehdyssä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti palvelevassa ympäristössä. Tekoäly, koneoppiminen, kvanttitietokoneet ja indeksoidut muistipuistikot loputtomine tietokantametsineen, juuret syvällä ajassa. Virtuaalinen rinnakkaismaailma, jolla on oma evoluutiomainen kehityskaari ilman yhteyttä elämän kokemisen tiedostamiseen. Se, että se ei ole pelkästään tietojemme ja taitojemme tulostusta, vaan itsenäinen älyllisesti kehittyvä matemaattisen tarkka, aksiomaattinen ja suorituskyvyltään ylivertainen kokonaisuus ilman elämään liittyvää olemassaolon tajuntaa, on pelottavaa.

Tekoälyinen systeemi ei kilpaile vaan suorittaa, se ei tunteile vaan toimii tarkoituksenmukaisesti ohjelmiensa tavoitteiden mukaisesti, eikä sillä ole eettisesti oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, vaan itsekehittyvä prosessointi tuloksineen. Parhaimmillaan se on vain mitallisia suureita ja tallennettua havaintotietojen työstämää laiteohjausta tai robottien ohjeistettuja tuotantolinjoja. Kylmää ja tunteetonta, mutta äärettömän tehokasta ja hyödyllistä ihmisen apuna pyrkimyksissä kehittää yhä parempia elinolosuhteita itselleen sekä lisätä omaksuttua tietoa kaikesta ympäröivästä atomeista kaukaisimpiin galakseihin. Auttaa tajuntaamme laajentumaan kaikissa suunnissaan maailmankaikkeuden lailla sen mukana, mihin se sitten vieneekin.”

Jaakko päättää pitkän puheenvuoronsa estradilla ”Ykkönen oli mahdollista toteuttaa suunnitelmiemme mukaisesti saamillamme resursseilla ja niillä osallistujilla, jotka olivat mukana projektissa. SUURIN KIITOS kuuluu kuitenkin fantastiselle tiimille, joka uhrasi kaiken aikansa ja energiansa kaupunginosan valmistukseen. Olemme valmiita palvelukseen.”

5. Luku (Kakkonen)

Ei kakkosta ilman ykköstä, ja se oli myös kaupunginosien valmistusjärjestys. Techpolin toinen kaupunginosa Kakkonen pääsi viimeistelyvaiheeseen vasta kun Ykkönen oli täysin valmis. Se on kaupunkivaltion teollisuusalue, jolle on myös pyhitetty oma muusta eristetty luolahaarautuma vaarallisille tuotantolaitoksille. Se on paljolti samanlainen kokonaisuutta kaikin tavoin palveleva kaupunginosa kuin Ykkönenkin, mutta se on alueeltaan huomattavasti kookkaampi ja monitoimisempi. Sen laboratoriot ja tehtaat ovat työpaikkoja ja miehitetty alojensa osaavilla ihmisillä, joiden kodit olivat kolmannessa kaupunginosassa Kolmosessa.

Apuna sen laitoksissa ovat älykkäät tehtäviinsä erikoistuneet ihmisten kaltaiset robotit. Enimmäkseen ne toimivat satapäisen tutkijajoukon apuna laboratoriotehtävissä, jotka ovat ihmisille liian vaarallisia tai vaativat yli-inhimillistä tarkkuutta, joihin eivät ihmisen koordinointikyvyt ja aistit riitä. Robotit ovat myös ihmisen kaltaisesti käyttäytyvinä huolto- ja vartiointitehtävissä, palvelualttiina sihteereinä, sisääntuloaloissa vastaanottovirkailijoina, kahvioissa väsymättöminä tarjoilijoina, laitosten välisinä nopeina lähetteinä ja tehdassaleissa virheettöminä koneiden käyttäjinä Toisinaan myös pelkästään keskustelukumppanina, jos joku tarvitsi hyvää kuuntelijaa kahvitauollaan ja niitä puhuteltiin nimillä. Tietokantoihin ja neuroverkkoihin kytkettyinä niillä on itsevarmoja neuvokkaita vastauksia joka kysymykseen, eikä ne kaihda mielipiteitään kaikkein henkilökohtaisimmissakaan asioissa. Ne edustivat faktaa, eivätkä olleet tahallisesti loukkaavia kuten ihmiset usein ovat toisiaan kohtaan ja siksi niiden kritiikkiä oli helpompi sietää. Seuraroboteilla oli erilaiset lähtökohta persoonallisuudet, vaikka ne kykenivät muuttumaan tilanteen mukaan aivan toisiksi.

Tässä kaupunginosassa on myös useita tiedeyksikköjä, jotka keskittyvät kaupungin kaikkien toimintojen tieteelliseen seuraamiseen ja tiedonvälityksen parantamiseen. Kakkonen on Techpolin työrukkanen, joka osaa myös olla ohut hanska tarvittaessa ja sen tietokoneilla on suora yhteys Ykkösen kanssa molemminpuoliseen tiedonvaihtoon ja resurssitarpeeseen.

Ykkösellä on kiistaton veto-oikeus joissakin Kakkoseen liittyvissä valvonta asioissa, mutta se lainasi myös tarvittaessa ylivoimaisia tiedonkäsittelyresurssejaan. Ykkösen tekoälyllisesti järjestäytynyt tarkkaan valvonnan seuraustietoon perustuva statistinen viisaus palvelinfarmien tietokannoissaan oli erityisesti yhteiskunnallisesti tärkeiden sosiaalisten ja infrastruktuuri uudistuksien kannalta tärkeää Kakkoselle.

Kakkosen perustehtäviä ei ole määritelty tarkkaan ja se olisi tulevaisuudessa ainaisen muutosten kohde. Yksi sen tärkeimmistä tehtävistä ruoka- ja laitetuotannon lisäksi on estää kaikenlaiset epidemiat ja kriittisiä toimintoja uhkaavat mahdolliset katastrofit. Sen toimeenpanevilla elimillä oli kriittisissä tilanteissa valtuudet toimia heti ohittaen tavanomaisen pitkään pohtivan byrokratian.

Kuitenkin kaikkea mitä kaupunginosassa tapahtuu, kontrolloidaan Kolmosessa olevassa hallinnossa erityisesti sen palveluksessa olevien Ykkösen tekoälyjen avustamana. Kakkosen omia valvovia paikallisia turvasysteemejäkään ei voida Kakkosesta käsin manipuloida ja onnettomuustapahtumissa laitteiden hätäpysäyttäminen tehdään kaiken poikkeavan huomioivan Ykkösen automaattivalvomosta käsin. Kaikissa tiloissa on toki mekaanisia hätätilakatkaisijoita kaiken varalta runsain mitoin laboratorioissa ja konesaleissa, vaikka ne olivat enemmän tekoälylle raportoivia hälyttimiä kuin suoranaisia virrankatkaisijoita. Silti ne näyttivät perinteisiltä alas vedettäviltä, punaisiksi maalatuilta hätäkahvoilta. Vaikutus oli sama, jos hätä oli todellinen.

Kaikki Kakkosessa aiotut suuret tekniset infrastruktuurien muutokset on koekäytettävä erillisissä tiloissa ja selvitettävä tarkkaan muutoksien seuraukset muille yksiköille ja koko Techpolille. Suljetussa luolaympäristössä ei suuriin kriittisiin virheisiin ole varaa. Ilmastointi, energiankulutus, epidemioiden vaarat, elintilan saastuttaminen ja resurssien liikakulutus on ainainen huolenaihe suurista varmuus marginaaleista huolimatta. Kakkonen oli se kaupunginosa, jossa asiat helposti saattaisivat ryöstäytyä käsistä sen suurien kemikaalien ja biomateriaalien valmistuksen ja käytön takia.

Kaikki vaarallisiksi mielletyt tutkimustilat olivat rakennettu luolanhaaran perälle omiksi nopeasti muusta kokonaan eristettäviksi soluiksi. Kullekin biologisenmateriaalin kanssa tekemisissä oleville laitoksille on sulkujen ja tarkastuspisteiden taakse tehty katastrofitilanteita kestävät bunkkerinsa. Niiden sisäilmaston muutoksia ja tuotantoprosesseja seurataan monenlaisilla herkillä anturoilla, jotka raportoivat niihin kytkettyihin tietojärjestelmiin. Pienestäkin poikkeamasta sensorit hälytyksillään aiheuttavat automaattisesti katkoksia usein turhaankin, mutta turvallisuusriskien minimoimisessa ei ketjureaktioalttiissa tutkimuksessa tai teollisuudessa tingitty. Määrätyissä tilanteissa vahtivilla tekoälyillä on valtuudet eristää tilat tutkijoineen kaksikerroksisen nanomateriaaliseinien taakse, joiden välissä on eristeenä täysi vakuumi.

Vaarallisten aineiden tai viruskantojen poikkeamien ylittäessä määrätyt raja-arvot, laitos sulkeutuu hermeettisesti, kunnes asiat ovat korjattu. Korjauksen aikana ei kukaan pääse tiloista mistään syystä sisään tai ulos. Kontrolloivien tekoälyjen ehdottomiin päätöksiin ei ole laitoksilla veto-oikeutta ja vain kaupungin kriisiä käsittelemään hälytetty ylin johto voi pyörtää tekoälyjen päätökset moneen kertaan tarkastetuissa virheellisissä tapauksissa.

Karanteenin pituus ja toimenpiteet riippuvat asioiden vakavuudesta. Pahimmassa tapauksessa tilat suljetaan tai hävitetään kokonaan. Onnettomuuksissa, joissa pelkkä sulkeminen riittää, joutuvat loukkuun jääneet viettämään ehkä loppuelämänsä tutkimustilojen sisällä karanteenia varten rakennetuissa huoneistoissa tai vaihtoehtoisesti valitsemaan lääketieteellisesti generoidun helpon kuoleman.

Kaupungissa toimivilla tiedeyhteisöllä ei ole ulkomaailman eettisiä rajoituksia, ja vaikka riskit minimoidaan, voi tutkimuksen äärirajoilla joskus mennä jotakin pahasti vikaan, ja tarvittiin keinoja torjua ääritilanteiden kauhuskenaariot, etteivät vaikutukset ulotu koealueen ulkopuolelle. Työntekijät tiedostavat asiat, joista muistutetaan jatkuvasti ja ovat sopimuksessa suostuneet riskeihin, helpottaen pelonpaineitaan asioita satiirisesti nälvivällä mustalla huumorilla.

Myös kaupungin luonnon ja infrastruktuurien perustekniikan seuraamiseen ja kehittämiseen on omat Kakkoseen sijoitetut laitoksensa tutkimusyksiköineen. Lisäksi kaikki tunnetut maapallolla esiintyneet elämänmuodot ovat yksityiskohtaisesti dokumentoitu valtavista tietokannoista, joihin on tallennettu saatavilla olevien elämänmuotojen koko genomikartasto. Valtavissa lajiarkistojen tavoin järjestyneissä pakastehalleissa on lokeroituina säilytyksessä solunäytteet kaikesta saatavilla olleista elämänmuodoista, kasveista, eläinkunnista ja ihmisroduista.

Yhteisön hyväksymissä projekteissa biokemistit saavat hyödyntää kokeiluissaan jonkin geneettisen erityisominaisuuden luomiseen tarvittua biomateriaalia tiukkoine seurausehtoineen. Luonnon parhaita ominaisuuksia kopioidaan ja yhdistellään uusien lajien luomiseen tai ihmisen perimää parantamaan ilman uskonnolliseettisiä rajoituksia. Haluttiin tietää evoluution mahdolliset kulkureitit etukäteen ja ehkä toteuttaa ne jo nyt ilman luonnon omien prosessien miljoonien vuosien viivettä löytää samat parannukset lajiimme. Supertietokoneiden simulaatiot laskivat jokaiselle vaihtoehtoiselle muutoksille seurausmallit, pitkät rihmat, jossa ristikkäiset samanaikaiset kehityslinjat punoutuivat toisiinsa. Vaihtoehtoisten mahdollisuuksien määrä ihmislajin koko genomin kehitykselle on niin valtava jokaisen muutoksen jälkeen, ettei sitä pystytty seuraamaan ihmisen kontrolloimana lainkaan ja oli keskityttävä vain joidenkin ominaisuuksien geeni sekvenssien yhdistelyjen tai poistojen kehollisten ja mielellisten hyöty- ja haittavaikutuksien kartoittamiseen. Kyse ei kuitenkaan ollut enää pelkästä lajin sopeutumisesta muuttuviin luonnon olosuhteisiin vaan ihmisen luoman teknisen ympäristön ehdoista, johon tarvittiin parannettuja ominaisuuksia käsittää komplekseja tietorypäitä ja löytää metodeja paljastamaan luonnonrakenteiden sisältämiä salaisuuksia atomeihinsa asti.

Tutkimuksissa kyse ei ole pelkästä uteliaisuudesta alkuperiinsä, vaan myös hyödystä, jota saatiin luontoa matkimalla uusissa yhteyksissä. Geenimanipulaatioita puolusteltiin; Kukapa ei haluaisi olla fiksumpi ja tasapainoisempi olotilassa, jossa oli sekä potkua että harmoniaa, älyä ja järjen harkintaa, mielen valaistusta, jossa näkee syvemmälle todellisuuteen sokaistumatta tai hukkaamatta käsityskykyä yksityiskohtien paljoudessa.

Kakkosen kaupunginosassa on myös useita aivan tavallisia elintarvikkeita ja muita hyödykkeitä valmistavia tehtaita jokaiseen elämäntarpeeseen, ja kaupunginosan infrastruktuuri on tehostettu palvelemaan suurten tavaramäärien siirtämistä paikasta toiseen. Useimmat tehdaslaitokset tekevät yhteistyötä keskenään, eikä kilpailua juuri ole. Mitään ei myydä tai osteta, vaan tilataan tarvittaessa. Isotkin tuotantolinjat ovat muuntumiskykyisiä erilaisiin tarpeisiin, eikä työtätekeviä robotteja tarvitse innostaa muulla kuin hyvällä huollolla. Laatu on aina sama ”paras mahdollinen”, määrät tilatun mukaisia ja toimitukset aina ajallaan. Optimointi oli Kakkosen teollisuudessa tekoälyihin istutettu luovienratkaisuiden synonyymi ja tehtävien logistiikka käytännöllisine ratkaisuineen olivat niiden hallussa. Yhteiskunta ja yksilöt tilasivat tarpeidensa mukaan. Arkipäiväisiä käyttötarvikkeita tuotettiin jakeluun automaattisen varasto ja hyllytarkkailun mukaisesti. Sitä mitä kulutettiin, sitä tarvittiin kauppojen hyllyille ja kotien automaattisesti täytettyihin hyllyköihin.

Kaikki teollisuus- ja talousjäte on Techpolissa saasteettomasti kierrätettyä ilman hukkaa omassa yksikössään, jolla on lajittelukeskus myös kolmannessa kaupunginosa Kolmosessa, mutta jätekäsittely pääosin Kakkosessa. Koko luolastoa palveleva kierrätyksen tuottamaa ylimääräistä energiatuotantoa ja sen jakelua hallinnoitiin myös täältä, vaikka ylijäämä luovutettiin aina Ykkösen hallitsemiin energiavarantoihin.

Suurin infrastruktuureja kaikessa palveleva yksikkö on yleinen tekninen laitos sää- ja valoyksiköineen, erilaisine jakelu ja huoltokeskuksineen, johon kuuluu myös asuntojen, konttorien, julkistenrakennuksien ja liiketilojen kunnostus ja ylläpito. Veden- ja jätehuoltolaitos, energiapalvelu, tie- ja maastokunnostuksenlaitos ovat erikseen omina yksikköineen.

Vaikka Kakkosen useimmat toimintoyksiköt ovat pitkälti automatisoitu ja useimmat yleisöpalvelut, luovien käsityöläisten verstaat, kaupunginhallinto ja media ovat Kolmosessa, on Kakkosessakin tutkijoiden lisäksi tarvetta monenlaisille kädentaidoille ja luovuutta omaavalle työvoimalle. Päivisin Kakkonen on luonnollisesti vilkkain kaupunginosa ja iltaisin lähes autio.

Kakkosessa on myös oma avaruuteen öisin katsova kaukoputki omassa vuoren lävitse koverretussa pystysuuntaisessa tunnelissaan. Sen ulkopinta on nanokiteillä rakennettu jättimäinen optinen kameranlinssi, joka osaa muuntautua tehtäviensä mukaan järjestämällä molekyylirakenteensa uudestaan ja nähdä eri taajuista säteilyä äärimmäisellä tarkkuudella. Sitä ohjaava tietokeskus analysoi kaukaisen avaruuden objektien materian koostumuksia, energiamääriä ja välimatkoja, kaiken taltioituessa tekoälyjen indeksein kategorisoimiin tietokantoihin.

Esite kertoo; Kaukoputki osaa kuvata miljoonien terabittien pikselitiheydellä ympäröivää avaruutta ja suodattaa pois kaiken ei-halutun materiaalin valitsemansa kohteensa välistä kolmiulotteisesti vivahdevärinää tutkivilla spektrometri analyyseillaan, jotka osaivat tunnistaa mikä aine kuului mihinkin lähteeseen. Reaaliaikaisesti tekoälyt osaavat lajitella tietonsa oikeisiin osoitteisiin ja viedä ne sopiviin kosmologisiin tutkimusprojekteihin valmiiksi analysoituna vallitsevien teorioiden valossa hälyttäen huomioimaan sen mikä ei täsmännyt odotuksien kanssa.

Useat yhden miehen projektit hakivat erilaisista teoreettisista lähtökodista vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn alkuräjähdyksen kuvitteellisesta alkuhetkestä ja sen ensimmäisistä tapahtumista tai muunlaisista maailmankaikkeuden tai multiuniversumien mallinuksista. Ikuisuuskysymyksiä, joiden vastaukset sisälsivät aina uusia kysymyksiä, mutta myös vastauksia teorioiden yhteen pitävyyteen.

Useisiin Ykkösen ja Kakkosen kaupunginosan projekteihin liittyy pelko, että tekoälyjen kehittämiä metodeja ja teorioita ei enää pystyttäisi seuraamaan ihmisaivoilla, siksi tekoälyjen useisiin päätösprosesseihin on ohjelmoitu hidastuksia ja kieltoja edetä ilman ihmisten poikkitieteellisen asiantuntijakomiteoiden yksimielistä hyväksyntää ja siksi Techpolin ylin hallinto kuuluu kaupunginosa Kolmosen hallintoelimille.

6. Luku (Kolmonen)

Kolmas kaupunginosa eli Kolmonen on varsinainen kaupunkiyhteisö asuntoineen, huvituksineen, kulttuuritiloineen ja kaikkine ihmisen normaalielämää palvelevine toimintoineen.

Kaupunki kokonaisuudessaan on ihmiskunnan varmuuskopio ja teknologisen osaamisen Nooan arkki, mutta sen yhteinen kaupunkimainen arkipäivä ja juhla toteutuvat Kolmosessa. Myös yliopisto ja muut opetuslaitokset, media ja harrastustilat ovat kaupunginosan keskustan ympärillä omilla siisteillä alueillaan.

Kolmosen kupeessa, yliopiston takana alkaa pikkuruinen maaseutu luontokokemuksineen, sekä ulkoilu että muun vapaa-ajan viettoon valmistetut alueet.

Tekojärvien takana on kumpuinen ja vehreä maatalousalue maatiloineen ja eläimineen. Sen halki kulkee tie sähköautoille, vieressä myötäilee puurivistöillä suojattu pyörätie ja pehmustettu juoksurata. Toisella puolella tietä märehtii satoja mustia ja harmaanvalkoisia lehmiä, ja vastakkaisella puolella ovat hevostallit ja aitaukset, joissa käyskentelee lampaita ja muita kotieläimiä. Rakennusten edessä välkehtii auringossa ankkalampi ja takapihalla on aidattu alue kanoille ja kalkkunoille. Kaupungissa oli jo kohta sisään muuton jälkeen vakiintunutta sanoa ”lähdetään landelle” ja kaikki tiesivät mistä oli kyse.

Maaseudun kotieläinkunta ja kasvisto käsittävät tavallisimmat lajit ja pystyvät kattamaan osan Kaupungin ruoan tarpeista, vaikka ruoan päätuotanto on synteettisiä kopioita ja geenimanipuloitujen teknisesti tehostettujen kasvihuoneiden tuotteita. Keinotekoisen luonnontuotteilta erehdyttävästi näyttävät ja maistuvat ruokatarvikkeet ovat myös yleistyneet, eikä eroa juuri huomaa perinteisen maatalon valikoimien kanssa verratessa ja asiasta tuskin mainitaan tuoteselostuksissa, puhutaan vain proteiineista, vitamiineista, kaloreista ja sellaisesta. Maatalo onkin enemmin perinteen, vaihtelevan miljöön ja lastenkasvatuksen takia, kuin pakottavasta ruokatarvikkeiden raaka-aineiden tuotantotarpeesta.

Silti ruokaa ja ihmisravintoa tuottava tehdasalue varastoineen on aivan perimmäisenä maatilojen takana ja antaa illuusion, että kaikki ruoka on perinteistä maataloustuotetta koska se tulee samalta alueelta kuin perinteinenkin.

Paikallinen rajattu sää kaupungin laidalla vaihtelee suolavetisen suurimman tekojärven yllä, jossa on aurinkoinen hiekkaranta lautailuystävällisine, satunnaisiksi ohjelmoituine aaltoineen. Rantaa reunustaa useita ravintoloita, joiden terasseilla on mukava lojua rantatuoleissa ja syödä rapeiksi paistettuja sardiineita huurteista olutta naukkailen.

Toiseen järveen on istutettu kalojakin, enimmäkseen järvitaimenia ja ahvenen kaltaisia lajeja, joita saa vapaasti kalastaa keveillä kalastusvälineillä. Ainoana ehto, että saalis tulee raportoida kuvaamalla ja punnitsemalla siihen varatussa paikassa.

Molempien järvien laitureissa on lainattavia soutuveneitä ja suolaveden järven puolella myös purjeveneitä ja sähköllä toimivia moottoriveneitä, joilla pääsee suolajärven pieneen hiekkarannalliseen saareen. Tilaamalla vuoron, saattoi siellä myös telttailla tai yöpyä pienissä majoissa, joissa on kerroslavitsat.

Suolajärvi on muutenkin erikoinen. Satunnaiseksi ohjelmoitu tuulenvire rypyttää toisinaan vedenpintaa, kahisuttaa kaislikkoja ja järven aallokko on mukautettu kaupungin kulloiseenkin säähän.

Järvelle voi generoida myös haluttaessa omanlaisen sään, vaikkapa purjehdusregatalle vaihtelevine tuulensuuntineen ja vahvuuksineen. Suuria energiamääriä kuluttavina ei tällaisiin erikoisjärjestelyihin yleensä suostuta, jollei kyse ole tapahtumasta johon kaupungin useimmat asukkaat voivat ja haluavat osallistua. Ulkopuolisen on vaikea arvata, miten kaikki luontoa matkivat silmänkääntötemput ovat tehty, mutta ne tuntuvat aidoilta.

Kolmosen on vapaa-ajan ystävällisyydessä jopa erääseen sivuhaaran perukoille koverrettu aivan katon tuntumaan talvisääksi ilmastoitu tasanne, josta lähtee jyrkkä laskettelurinne alas katutasoon, ja sen hiihtohissin vastakkaisella laidalla on laskettelukeskus lumilautailulle. Alhaalla koko talvisen onkalon pituudella on myös kilometrin pituinen ympyrän tekevä kumpuileva maastohiihtolenkki ja hiihtoringin sisällä on pienimmille lapsille tarkoitettu kelkkarinne. Talvipuiston sisäänkäynnin ulkopuolella on nuorisolle suurella volyymilla raikuva after ski -ravintola ja samanhenkinen hotelli sadalle hengelle.

Vuodenajatkin vaihtuvat Kolmosessa luonnonmukaisina vähäisten muutosten jatkumona tehdessä keväästä kesän ja kesästä syksyn, ja jokainen päivä on erilainen vaihtelevine säineen ja pienine muutoksineen.

Säätilat ja vuodenajat generoidaan moderoidusti historiallisista säätiedoista jokaisen tulevan vuoden ollessa erilainen, ja luonto on sopeuttanut biologisetrytminsä niiden mukaan.

Myrskyjä, rankkasateita, hurjia helteitä ja lumisateita ei tietenkään ole ohjelmassa ja leppoisia aurinkoisia päiviä on ohjelmoitu paljon enemmän sääsuunnitelmaan kuin sadetta. Heti parituntisen sateen jälkeen on aina sininen taivas. Suunniteltaessa järkeiltiin, että ihmislajissa on perimänsä biorytmeissä säiden vaihtelut ja tarvitsevat niitä säilyttääkseen henkisen terveytensä ja elämänlaatunsa.

Sateet ovat myös tarpeellisia kaupungin kasviston kastelemiseksi, eikä pelkkää vaihtelua ihmisten elämään. Se, että säätiedotukset pitävät aina sataprosenttisesti paikkansa, on outoa, mutta jos haluaa yllätyksiä, jättää vain seuraamatta niitä.

Vuorokaudet toimivat kaupungissa normaaliin tapaan aamusta seuraavaan aamuun, valojen taittuessa ympäristöön saumattomalla muutoksella, illat hämärtyvät tummaksi tähtiyöksi, jossa on normaali kuunkierto, ja taivas tummuu nopeasti tekoauringon laskiessa päiväntasaajan seutujen tapaan kuin häviten huomaamatta mustaan kulissiin.

Koko kaupunki oli avattu jo ennen varsinaista suurta muuttoaaltoa infrastruktuuria ylläpitäville huoltojoukoille, sairaaloiden työläisille, ravintola-alan ja kaupan henkilökunnille, ja ylipäätänsä kaikille niille, jotka käytännöllisellä työllään saisivat kaupungin toimimaan. Lopulliset asukaita palvelevat käytännöt syntyisivät vasta normaalielämän tarpeista, eikä suunnittelijoiden kuvitelmista.

Ensimäistä kertaa sisään astuvalle on luolakaupungin maisema yllättävän paljon normaalinluonnon kaltainen ja erehdyttävän aidonmukaisen vehreä ja on vaikea käsittää, ettei se ole aitoa luontoa ulkoilmassa.

Taivaankansi kattona on läpikuultavan sininen, jossa helottaa näkymättömillä peileillä toteutettu aurinko. Sisällä on keinotekoinen ilmakehä, jossa on sama kemiallinen koostumus kuin maapallon atmosfäärissä, ja siinä on jopa samankaltainen painekerrostus. Sadan korkeusmetrin jälkeen ilma on yhtä ohutta kuin neljänkymmentuhannen metrin korkeudessa tavallisesti. Tarkan pienoismallin mukaisesti se on ilmakerroksiltaan maapallon ilmakehän mukainen, mutta jokainen kerros on vain ohut viiva ilmastovaikutuksien tutkimuksen käyttöön. Tämä oli yksi niistä asioista, jota pidettiin turhana rahan ja energian haaskauksena, koska sillä ei ollut minkäänlaisia luonnollisia tapahtumia joita tutkia, eikä vastannut todellisuuden arvaamattomia muutoksia, mutta kerrostumilla saattoi olla tuntemattomia tärkeitä merkityksiä ilman laadulle.

Vaikka kuoren suojaaman luolan korkein kohta on vain tasan sataviisikymmentä metriä, on koko luolan ilmatila valtaisa volyymiltaan. Asujille ilma Techpolissa tuntuu raikkaalta ja siinä on vain vaivoin havaittava ilmanpuhdistuksen kierrättävä tuulenvire. Ilma puhdistetaan jatkuvasti, ja sitä pidetään samoissa arvoissa ja raikkaana kuin se olisi puhaltanut mereltä heikkona tuulenvireenä kaupunkiin. Se on suuri saavutus, koska uutta raikasta ilmaa ei enää virtaa sisään ulkomaailmasta, vaikka se olisi ollut mahdollista ja itsestään selvää vaihtoehto taloudellisesti. Siihen ei turvattu koska haluttiin olla kokonaan omavaraisia samalla tavalla kuin kaukaiset Marsin avaruusasemat. Ilmanvaihtoon on mahdollista lisätä myös terveyttä edistäviä aineita tai sairauksia vastustava rokoteominaisuuksia, mutta sellaisia joukkohoitoja käytettäisiin vain ääritapauksissa, ja niistä äänestettäisiin ennen käyttöä.

Ulkoilmaan asti poratut valoaukot, jotka peilien avulla luovat yön ja päivän koko luolastoon, ulottuvat aina kilometrin korkeuteen ja ne olivat harvoja todellisia nähtävyyksiä kaupungin asukkaille. Aukot ovat valon kokonaan läpipäästävällä nanomateriaalilasilla päällystetty, ja ovat äärimmäisen liukkaita ja linssimäisen kaarevia. Ominaisuuksia, jotka tekevät pinnoista itsensä puhdistavat, eikä mikään tartu niihin. Pienimätkin pöly- ja likapartikkelit valuvat heti reunojen poistoaukkoihin ja sitä kautta mereen. Aukkojen reunoissa on myös erilaisia instrumentteja, sensoreita ja satelliittiantenneja ulkomaailman tarkkailuun. Aukot ovat saumaton osa luolan sisään asennettua kaksinkertaista nanokupolia.

Sisään tuleva valo hajotetaan luolaan siten, että koko kaupungissa on sama sään mukainen luonnollinen valo kaikkialla ja jos ulkona sataa, niin sataa kaupungissakin. Teknisesti se on melko tarkka simulaatio siitä, mitä luolan ulkopuolella tapahtuu tavallisina päivinä, lukuun ottamatta äärimäisiä säätiloja ja joitakin erityistoteutuksia ulkoilutapahtumille.

Sade kaupungissakin sataa pilvistä kuten luolan ulkopuolellakin, joita luodaan keinotekoisesti tekoälyn sesonkitilastojen mukaan tiivistämällä tekojärvestä öisin haihdutettua vettä, joka sitten valuu sateen mukana takaisin. Hyvin vaikuttavaa, kompleksia ja yksinkertaisen luonnollista kuin maapallolla yleensä. Tuttuuden tunteen ja vaihtelujen tuoman viihtyvyyden takiakin se on tärkeää. Ilmaston energiasysteemien kuluttama ja luoma energia on lähes balanssissa jollei ilman- ja vedenpuhdistusta sekä sähkönkulutusta oteta lukuun, mutta tasapaino on järjestyksessä Ykkösen tarkassa kontrollissa ja se kompensoi voimalastaan tarpeen mukaan.

Kaupungin keskellä on bulevardimainen puiden reunustama pääkatu, josta haarautuvat sivukadut asuma-alueille. Bulevardin päässä kohoaa suuri kaupungintalo roomalaisine pylväineen, jonka edessä on kukka-asetelmin ja patsain koristeltu toriaukea massatapahtumille ja erilaisille päivittäisille toiminoille kuten torikaupalle ja siirrettäville kahvikojuille pikaruokineen.

Aukion reunamilla on viihtyisiä kahviloita ja lounasravintoloita. Kaupunginosassa on myös torin kyljestä lähtevä oma värikkäästi rakennettu huvikortteli, jossa pientä puistikkoa ympäröi sikin sokin trendibaareja, laaturavintoloita, etnisiä ruokapaikkoja, snobistisia viinibaareja suurine vuosikertavalikoimineen, meheviä hampurilaisaterioita tarjoavia gastropubeja tikkatauluineen, yökerhoja uskaliaine kabaree-esityksineen. Mitään ei ollut unohdettu. Asukasmäärään sopeutetun kokonsa takia yleisöä riittäisi jokaiseen, ja koska ylläpidon kustannushuolia ei ollut, oli ne voitu viimeistellä loppuun asti teemansa mukaan.

Henkilökunta ehdokkaat oli aikoinaan haalittu ympäri maapallon parhaiden suosituksien perusteella erityyppisistä ravintoloista ja hyväksytty mukaan projektiin tarkan seurannan tuloksena. ”Omistajat” valitsivat tarjokkaista henkilökuntansa ja sisustivat ravintolansa vapaasti mielensä mukaan koeravintoloissa arkkitehtien ja valo- ja ravintolasisutus ammattilaisten avulla. Valitut lennätettiin sitten hyvissä ajoin ennen sisään muuttoa saarelle toteuttamaan ideansa oikeasti ja tilat muokattiin tarkoituksiinsa ilman kompromisseja. Jälki oli sen mukaista, laadukasta ja tyylivarmaa.

Korttelissa on myös asuntoja, jonne boheemit vapaiden ammattien harjoittajat ja sinkut nuoret aikuiset ovat etupäässä hakeneet osallistumalla erityisiin alueen asuntoarpajaisiin.

Asunnot ovat pienempiä kuin muualla, mutta sallivat paremmin mielikuvituksellisempia sisustusratkaisuja kuin tavallisten lähiöiden standardisoidut huoneistot. Ylimmissä kerroksissa on avaria valaistus keikailtuja kattoikkunallisia studioita, joihin hakijoilla tuli olla ammatilliset perusteet. Korttelille on haluttu luoda valmiiksi kirjavuutta ja elävää sattumanvaraisuuden tuntua jo sisään muutettaessa, eikä ammattitausta erityisasuntoja lukuun ottamatta vaikuttanut asukkaiden valintoihin.

Asuinalueet muualla olivat esikaupunkimallisia omakotiasuntoja pienine pihoineen ja puistomaisine viheralueineen. Yksilöllisyyttä takasi asukkaiden esivalintojen mukaan tehdyt yleisilmettä piristävät poikkeamat materiaalivalinoissa, väreissä ja rajoitetusti rakennuksen ulkomuodossa sekä ovien ja ikkunoiden sijoittelussa, jotka vaikuttivat myös sisätilojen huoneratkaisuihin. Pienille katseilta suojatuille pihoille sai kukin tehdä mitä lystäsi. Erilaiset huippumodernit tekniset ratkaisut ja infrastruktuuriin kuuluvat toiminnot olivat taloissa lähtökohtaisesti täysin samat, vaikka monia muutoksia saattoi tehdä omilla valinoillaan ohjelmistojen avulla. Säädellä huonepintojen värejä ja valaistuksia, sallia ja sulkea huoneistoihin asennettuja robotisoituja palveluja, valita virtuaaliapulaisten ominaisuuksia mielensä mukaan tai poistaa ne kokonaan.

Asunnoissa oli myös työ- ja harrastustiloja sekä virtuaalihuone yksityisten toivemaailmoiden luomiseen. Taloissa oli tietysti joka soppeen ulottuva langaton, yksityisyydellä turvattu kommunikointiverkosto kaikille sitä hyödyntäville laiteille. Ulkomaailmaan suunnattu tiedonvälitys oli siitä täysin erillinen toiminto, käynnistyen suojattuna automaattisesti vain, kun sitä haluttiin.

Tekniikan ja luonnollisen ympäristön valmiiksi rakentamisessa suurin osa ratkaisuista oli pitkän teknisen koekäytön jälkeen hyväksytty lopullisesti ennen viidettätoista rakennusvuotta. Kahdenkymmenen vuoden rakentamisen jälkeen vuonna 2040 ydinräjähdyksen kestävän, nanomateriasta valmistetun kupolin sisään rakennettu tiedekaupunki odotti asukkaitaan lähes valmiina. Kaupungin monimutkainen koneisto alkoi raksuttaa tahdistettuna uutta ja vain sille omistettua aikaa tietyllä päivämäärällä, jolloin oli samalla sen viralliset avajaiset.

7. Luku (Valmistautumista)

Se miten Techpolin toteuttamiseen värvättiin asujaimistoa, on oma lukunsa. Projektin henkilöstö rakentajineen oli kasvanut nopeasti tuhatpäiseksi kansainväliseksi yhteisöksi tarkkojen valintojen mukaan, jota johdettiin kuin tulosvastuullista yritystä, ja vuosien ponnistelujen jälkeen oli onnistuttu luomaan organisaatio ja sille sisältö, joka toimi tehokkaasti kaupungin toteuttamiseksi.

Viimeinen vuosikymmen oli asukkaiksi haettu pääasiassa nuoria hyväkuntoisia miehiä ja naisia. Useimmat hyväksytyt olivat juuri valmistuneet tai olivat valmistumassa eri alojen tutkijoiksi tai käytännön ammatteihin. Nuoria houkuteltiin yliopistoissa solutetuilla värvääjillä painottamalla, miten nerokkuus ja puhdas järjen idealismi ovat usein suurissa konservatiivisissa oppilaitoksissa väliin putoavaa ja syrjittyä.

Perinteitään kaikin keinoin vaalivissa yliopistoissa katsottiin vanhoillisen elämänkäsityksen mukaisesti, että dynaaminen nuoruus jatkuvasti kyseenalaistaa asiallisen opetuksen tutkimuksella todistetun sisällön ja sitä tuli torjua ikiaikaisilla arvosanojen palkitsemismenetelmillä ja ankarien sääntöjen asettamalla kurinalaisuudella. Tieteisiin ei kuulu sensaatiohakuisuus ja idealismi vaan fakta ja kova työ. Huimia fantasiaan perustuvia ideoita pidettiin toki nuorisolle kuuluvana luonnollisena ilmiönä, se oli jotakin joka kuului nuoruuteen, kuten korostunut tulevaisuuden toiveiden täyttämä kilpailu ja entisiä arvoja kyseenalaistava politisoiva protestihenkisyys. Perinteistä jäykissä, entisyyden luonutta mainettaan puolustavissa instituutioissa sitä pidettiin tavallisena tyhjänpäiväisenä meluna ja suhtauduttiin kateedereilta alistavalla ironialla. Instituutioiden johdolle mielenosoitusten ja kiivaiden vaatimusten päästäminen vaikuttamaan opetukseen, tarkoitti kallista ja saamattomuuteen johtavaa erimielisyyksien kaaosta, eikä sellaista voinut hyväksyä, vaikka opetus ja sen metodit muuttuvat jatkuvasti uusien tekniikoiden ja kustannusten paineessa.

Epäjärjestyksen torjumiseksi korkeamman asteen tutkinnoissa ja väitöksissä suosittiin konservatiivista pitkäntien tutkimusta, jossa uusi perustui aina edeltäneeseen tietoon ja tukahdutti turhanpäiväisen pyrkyryyden olla vallankumouksellisesti suurempi kuin tiede itsessään. Yhdenmiehen saavutusten aika oli jo ohitse vuosisata sitten, löytyi sitaattina useimmissa tutkimuksen toimintajulistuksissa.

Yliopistojen jatkuva käymistila liberaalisen vanhoillisuuden ja sotaisan radikaalisuuden välillä helpotti värvääjien työtä. Lahjakkaat väliinputoajat olivat sen parasta saalista ja houkuttimena oli vapaat kädet kokeiluihin ja niitä tukevat suuret resurssit. Koeteltua asiantuntemusta, osaamista ja arvovaltaa johtoportaisiin ostettaisiin turvatulla vanhuudella ja asemalla suitsimaan nuoruuden kuplivia luonnonvoimia kokemuksen tuomalla viisaudella.

Techpolin tulevaisuusprojektissa kuten sitä virallisesti kutsuttiin, ei nuoria turhauttavaa ristiriitaa uuden ja vanhan välillä kuitenkaan olisi koska hurjimmat ideat saivat kukoistaa omissa ympyröissään, vaikka niiden ei annettu vaikuttaa harkittuun kokonaisuuteen ennen kuin ne todistetusti toisivat lisäarvoa projektiin. Uusiin kaikesta entisestä poikkeaviin ideoihin kannustettiin ja niihin panostettiin resursseja edellyttäen, että ne oli mahdollista kokeellisesti todistaa oikeiksi tai vääriksi käytännön ratkaisuiksi. Suoraa hyödyllisyys vaatimusta ei silti aluksi olisi ja perustutkimus olisi hintaa kyselemättä yhtä arvokasta kuin soveltavatutkimus ja epäonnistuminenkin usein yhtä tärkeää kuin onnistuminen.

Asukkaiksi etsittiin poikkeuslahjakkuuksia, jotka hakivat ulospääsyä ahtaista akateemisista raameista ja tunkkaisesta sisäänpäin lämpiävästä henkisestä ympäristöstä, ja tarttuisivat ojennettuun oljenkorteen oikotienä itsenäisten ajatuksiensa toteuttamiseen. Etsittiin ihmisiä, jotka asettivat kutsumuksensa karriäärin edelle. Palkka olisi huomattavasti parempi kuin vastaavat maanpäälliset tulot samankaltaisista tehtävistä ja korkeatasoinen asuminen oli ilmaista paratiisimaisissa olosuhteissa. Hintana oli täysi eristyminen muusta maailmasta.

Hakijoita kaikilla aloilla oli valtaisa määrä, vaikka aluksi ei kerrottu itse kaupungista elinympäristönä juuri mitään, muutamaa kaunisteltua esitettä lukuun ottamatta, koska suunnitelmat ja toteutukset muuttuivat jatkuvasti. Projektia kuvattiin vain poikkitieteellisenä maailmanlaajuisena tulevaisuudenratkaisuja tutkivana kansainvälisenä yhteistyöprojektina.

Vain 10000 sopivinta hyväksyttiin globaalisen haun jälkeen lopullisesti mukaan tieto- ja sopivuustestien avulla projektin toteuttamisvaiheen koulutusosioon, jossa annettiin myös yksityiskohtaisempaa tietoa siitä mistä oli kyse. Tämän vaiheen jälkeen alkoi valmennus, ja osa ammatistaan riippuen pääsi heti mukaan myös konkreettisiin viimeistelyvaiheen suunnitelmatiimeihin ja rakennustöihin.

Lisäksi viimeisen rakennusvaiheen aikana koottiin myös tuhannen henkilön suuruinen huolto- ja palvelualan henkilöiden joukko. Tarvittiin leipureita, kokkeja, huoltoinsinöörejä, puutarhureita, vapaa-ajankonsultteja, ravintoloitsijoita, tarjoilijoita, puuseppiä, terapeutteja, sairaalahenkilökuntaa, ja tuskin oli alaa tai ammattia, joka olisi unohdettu. Laatuvaatimusten perusehdot olivat paljolti samanlaiset kuin akateemisille ehdokkaille, ja vain parhaat kelpasivat.

Pääasiassa kandidaatit olivat nuoria, ja heidät valikoitiin huolella etukäteen selvittämällä sukutaustat, terveys, koulutushistoria, työpaikat, kyvyt ja tehtiin tavanomaiset terveysennusteet DNA-näytteistä. Useimmat hakijat olivat vielä perheettömiä, ja siksi yhden tai kahden lapsen parisuhteessa olevat hyväksytyt saivat samanlaisen etusijan ohjelmaan kuin erityisen kyvykkäät hakijat.

Kaupungin pitkä sisäänajo rakennusvaiheen kahtena viimeisenä vuotena takaisi sekä henkilökuntien sopivuuden että testaisi toiminnot ja laitteet, jotka tarvittiin kokonaan omavaraisen kaupungin ylläpitämiseksi.

Projektin viimeisessä vaiheessa kahdenkymmenenvuoden valmistelujen jälkeen kaikki siihen osallistujat ja tulevat asukkaat olivat kokoontuneet parinsadankilometrin päässä Techpolista olevalle nanoteollisuuden aiemmin käyttäneelle saarelle. Nyt se oli suuri, YK:n rahoittamana tarkoitukseen rakennettu kongressikeskus suurine hotelleineen ja pystyi vastaanottamaan koko seitsemäntuhantisen joukon samanaikaisesti kuukauden kestävälle lopullista muuttoa valmistelevalle koulutusjaksolle. Muutto Techpoliin pitkillä sitovilla sopimuksilla oli jokaisen elämässä suuri päätös ja haluttiin olla puolin ja toisin varmoja kaikesta antamalla informaatiota salailematta mitään.

Ensimmäiseksi kerrottiin kaikki projektista, sen syntyhistoria, esiteltiin pääsuunnittelijat, rakentamisen suorittaneet työryhmät, kerrottiin rahoituksesta, rahoittajista ja projektin päämääristä sekä sen perusideasta.

Sen jälkeen järjestettiin erityisryhmiä alojen, ja niiden eri toimintojen ammattiryhmien mukaan, ja ohjattiin kursseille, jotka käsittelivät oman ammatin ydinasioita suhteessa kaupungin tarpeisiin. Samalla annettiin myös suurten auditorioiden yleistenkurssien ja tilaisuuksien paikkajärjestykset ja ajankohdat. Yleiset kokoontumiset olivat omina päivinään ja koskivat jokaista.

Erityisistä palvelupisteistä jaettiin kurssiasunnot, annettiin informaatiota henkilökohtaisista asioista ja ohjattiin niihin liittyviin lisäpalveluihin. Asunnot olivat osin sattumanvaraisesti arvottu, osin elämäntilanteen ja aseman mukaan jaettu. Haluttiin mahdollisimman monien eri ammattikuntiin kuuluvien tutustuvan toisiinsa sosiaalisissa yhteyksissä jo ennen varsinaista muuttoa vuoren sisään.

Neljän viikon loppukoulutusvaiheen aikana ehti syntyä pysyviäkin kontakteja kokonaan erilaisten taustojen omaavien ihmisten välillä. Kaupunkilaisina kaikki olivat samalla lähtöviivalla sosiaalisessa kanssakäymisessään, ja vain harva tunsi toisensa aiemmin. Tietysti jo kaupungissa valmistelujen aikana työskennelleet, olivat enemmän tai vähemmän tuttuja, ja useat jo ystävystyneetkin syvemmällä tavalla.

Anna ja Jaakko seurasivat huvittuneena juuritulleiden hyörinää ja arvuuttelivat kuka tulisi heidän riesakseen ja kuka ei. Toki useimmat olivat tuttuja valmisteluaikojen kursseista ja haku tapahtumista, mutta niistä oli jo aikaa ja useimmat unohtuneet tai muuttuneet vuosien varrella aivan toisen näköisiksi.

Laitoksien ja työpaikkojen johtohenkilöt olivat tietysti pohtineet asioita jo pitkään osallistujien valintaprosessien aikana, ja heille kyse oli osallistujien palautteen ja tutustumisen tuomasta hienosäädöstä. Luotiin yhteishenkeä pienessä ja suuressa, jossa myös käytiin nopeasti läpi kunkin tulevia työtehtäviä.

Projektin hallintokeskus teki tänä aikana myös muuttojärjestyksen. Pieni osa kaupungin virkamiehistä ja toimihenkilöistä kaikilta aloilta olivat jo asuneet Techpolissa, kuka kuukauden, kuka vuoden, kuka kauemmin. Useimmat kuitenkin hotellimajoituksessa tai kaupungin edessä kelluvissa risteilijöissä tai rakentajien tilapäisasunnoissa, eikä tienneet vakituisesta asunnostaan. Olivat tietysti kierrelleet kaupungissa, mutta eivät olleet etuasemassa valitsemaan mieleisistään ja joutuivat tyytymään arvontojen tuloksiin.

Kaikki muutkin olivat vierailleet ainakin kerran kaupungissa ennen kirjoittamaansa sopimusta, ja useat osallistuneet myös työpaikkojensa sisäänajoon ja toimivuuden viimeistelyihin kuka keikkaluonteisesti, kuka asettunut asumaan hotellimajoituksessa pysyvämmin, mutta useimmat toimivat etätyönä kotipaikastaan tai olivat mukana maailman suurkaupunkeihin sijoittuneissa valmisteluprosesseissa ja saivat palkkaa siitä.

Kaupunkiin jäisivät asumaan myös monet rakentamisessa mukana olleet teknologian- ja rakentamisenammattilaiset perheineen. Asialleen juurtuneita ihmisiä, jotka olivat asuneet osan tai koko kahdenkymmenenvuoden rakentamisen ajan Techpolissa tai sen tuntumassa. Useimmat aluksi luolan ulkopuolelle ankkuroiduissa risteilijöissä, ja tilapäisasuntojen valmistuessa muuttaneet kaupunkiin ja myöhemmin valinneet mieleisensä vakituiset asunnot, rakentajille suodulla erityisoikeudella oikeudella ja muunnelleet ne haluamakseen. Tällä tavalla löytyivät monet käytännölliset ratkaisut asumisen tarpeisiin, joita ei ollut huomioitu suunnittelussa ja se oli hyväksi kaikille, eikä etuoikeus aiheuttanut eripuraa kun asuntoja arvottiin muille.

Aikainen sisään muutto oli ollut hyvä myös sikäli, että jokaisella kaupunginosalla oli kanta-asukkaansa, jotka olivat testanneet tosiolosuhteissa asuntojen lisäksi kaupungin kaikki infrastruktuurit. Koko populaatiolle sisään muuttamisen jälkeen olisi vain kuukauden mittainen totuttelu ja toimintojen käynnistysvaihe, jonka jälkeen luolan sisääntuloportti suljettaisiin lopullisesti edellyttäen, että kaikki toimisi aiotulla tavalla kaupungin kaikkien kriittisten ja välttämättömien toimintojen täyskuormituksessa.

Monet jo kauemmin asuneista olivat myös perheellisiä, joka edesauttoi koulujen ja sosiaalisten toimintojen käynnistämistä pienemässä skaalassa jo ennen pääjoukon saapumista. Kaupungin asukasluku oli hiukan alle tuhat henkilöä ennen virallista avaamista ja liki kahdeksantuhatta kun kaikki olivat paikalla.

Iältään useimmat nykyiset ja tulevat asukkaat, olivat lähes saman ikäisiä. Sopivan nuoria ja sopivan kokeneita, lukuun ottamatta keski-ikäisiä huippuosaajia, joiden värväyksessä ei ikä ollut esteenä. Spesialisteja, jotka muodostivat projektin eri alojen tieteellisen selkärangan. Joistakin kauan mukana kaupungin toteuttamisessa olleista silloisista nuorista aikuisista oli tullut jo keski-ikäisiä ja keski-ikäisistä vanhoja. Useimmat ”vanhat” jättivät kuitenkin kaupungin sen valmistuttua, samoin monet perheelliset rakennusmiehet. Jokainen kriteerit täyttävä sai halutessaan jäädä, mutta hyvät hankkeet tehneenä kotimaa kutsui ja suuret rahat polttivat rakentajien taskussa.

Anna ja Jaakko olivat saaneet ensimmäiset keski-ikäisen ryppynsä, mutta olivat yhä nuorekkaita. Ikä oli sitä paitsi arvovaltaa pönkittävä kulissi, kuten he asiaa itse kuvittivat. Ystävyyssuhde oli jatkunut kaikki nämä vuodet ja koettu monenlaista draamaa niin työssä kuin henkilökohtaisissa asioissa. Työsarojen erilaisuus ja jatkuva liikkuminen paikasta toiseen saneli ehdot tapaamisille, ja murheet jaettiin useimmiten etänä, joskus vain yhden lauseen sähköpostina, toisinaan tuntia kestävinä videotapaamisina viiniä päätteen edessä juoden. Asia oli kuitenkin muuttumassa toiseksi heidän muuttaessa pikkuruiseen suljettuun kaupunkiin, jossa he törmäisivät jatkuvasti toisiinsa. Projektin alkuaikojen kuuma romanssi kyti yhä mielessä jollakin tasolla ja teki lähellä olemisesta varovaista ja väistelevää, huolimatta siitä, että molemmilla oli vakituiset avosuhteet muualla.

Projektin valmistumisen jälkeen pois muuttavat työläiset, eivät normaaliin tapaan saaneet puhua Techpolin vaitiolovelvollisista asioista sivullisille, mutta yleisellä tasolla ei kaupungista haluttu tehdä salailuilla spekulaatioiden kohdetta ja erilaisia kaikkialla maailmassa näytettäviä esittelydokumentteja oli tehty jo pitkään. Kaikesta ei tietysti kerrottu, mutta tulevat arkielämän puitteet ja haasteet oli käsitelty tarkkaan suuren muuttotapahtuman aattona.

Tulevaisuuteen kurkottavana, kaikkien maapallon kansojen panoksella rakennettuna mallikaupunkina se kiinnosti, vaikka siihen kuuluvaa totaalista eristymistä muusta maailmasta ulkopuoliset kauhistelivat outona ja epäinhimillisenä. Useimpien oli vaikea kuvitella luopuvansa oikeudesta elää ja matkustella vapaan taivaan alla kaikkialla maapallolla. Asuinolojen edistyneitä ratkaisuja ihasteltiin, mutta ne eivät moneen kertaan kopioituina olleet enää edes alan makasiinilehtien uutisia.

Ykkönen ja osaksi Kakkonen olivat täynnä salaisuuksia, joista ei kerrottu mediassa kuin ympäripyöreästi yleisten tehtäviensä mukaan, ja niiden valmistamisen loppuvaiheessa olleet asiantuntijat olivat tiukoilla sopimuksilla velvoitettu jäämään kaupunkiin vähintään viideksi ensimmäiseksi vuodeksi kantamaan vastuuta monimutkaisista toteutuksista ja kasvattamaan mahdolliset seuraajat tehtäviinsä. Kaupunginosat olivat sivuutettu pelkillä tutkimuslaitos tai peruspalvelu nimikkeillä, kuten tietofarmi tai energiantuotantolaitos tai muilla yhtä vähän ulkopuolisia kiinnostavilla arkisilla nimikkeillä, menemättä niiden ainutlaatuisiin yksityiskohtiin.

Kaupungin asukkaiden tutustumisseminaarissa tiedottaminen oli yleisessä mielessä sensuroimattoman yksityiskohtaista. Haluttiin painottaa sitä, että kaikki oli ilmeisen tarkasti suunniteltua ja valmiiksi testattua. Asukkaat olivat valittu myös elämäntilanne- ja sosiaalisten ominaisuusanalyysien turvin, etsimällä mahdollisimman ongelmatonta siirtymistä uuteen elämäntilanteeseen ja sopeutumisvaikeudet oli valinnoilla pyritty minimoimaan mahdollisimman pieniksi.

Viimeisessä suuressa kokoontumisessa uutta maailmaa avattiin nyt askel kerrallaan siihen osallistujille elämänvalintana ilman paluuta. Ensimmäisessä yhteisluennossa suuressa salissa heijastettiin valtavalle elokuvakankaalle sama kuva idyllisestä tulevaisuuden pikkukaupungista, joka oli jo aiemmassa jaetussa materiaalissa mukana. Nyt samat asiat esiteltiin yksityiskohtaisesti, jossa VR-lasit silmillä kuljettiin kolmiulotteisissa hologrammeissa kaupungin kaduilla jokapäiväisissä elämäntilanteissa ja avattarina törmäiltiin toisiinsa.

Vierailtiin asunnoissa, erilaisissa työtiloissa, hyvin varustetuissa kaupoissa, teatterissa, lastentarhassa, leikkipaikoissa, kahviloissa, olutravintoloissa, puistoissa, ajettiin virtuaalisesti sähköautolla pienelle järvelle, jossa oli saari ja luotoja, käytiin hyvin hoidetulla pikkuruisella maanviljelystilalla ja kaupungintalolla.

Kaikesta sai kysyä ja tutustumista seuraava luennoitsija pysähtyi vastaamaan chattikanavalla jokaisen tilanteessa esitetyn kysymyksen kohdalla mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tarvittaessa joku spesialisti syvensi alaansa koskevia asioita.

Ensimmäiset yhteisluennot kestivät lyhyillä lounastauoilla puolivuorokautta kerrallaan. Kaikki olivat jälkeenpäin mietteliäitä, mutta liian väsyneitä muodostamaan omia mielipiteitä joka asiaan ja olivat suosiolla vakuuttuneita, että olivat oikealla tiellä tulevaisuuteen Techpolin valinnallaan tai sitten ei.

Ensimmäisten päivien poisvetäytymisen mahdollisuuteen oli oma toimisto, jossa saattoi purkaa sopimuksen ja saada kotiinkuljetuksen sekä sopivan korvauksen menetetystä ajasta. Se olisi toki mahdollista myöhemminkin, mutta silloin kaikki korvaukset jäisivät paluulippua lukuun ottamatta pois. Vain kymmenkunta käytti tätä mahdollisuutta ja heidät korvattiin halukkailla reserveillä, joita riitti kaikilta aloilta ja vain kymmenesosa kaikista hakijoista oli päässyt mukaan projektiin.

Techpolilla on jo kaikkialla kurssialueella esillä oleva vaakuna, värinsä ja oma lippukin. Laitoksilla logonsa ja profiilinsa. Kaupungin symbolit ja värit toistuvat kaikkialla, ja yhteenkuuluvuutta, sosiaalista valtiomaista brändiä ja yhteistä me-henkeä rakennettiin heti monella tavoin kaupungin asukkaiden tasa-arvoa korostaen.

Ensimmäisen viikon aikana syntyi myös harrastusryhmiä, jotka aloittelivat toimintaansa keräämällä nimiä kiinnostuneista, ja jo Techpolissa asuvat lajiensa värvääjät olivat paikalla valmiina esittelemään toimintaansa. Eri urheilulajit ja kaikki kuntoiluun liittyvä olivat näkyvästi esillä, koska saarella on hyvät harjoitusmahdollisuudet jatkaa entisiä kuntoilutottumuksiaan terveytensä ylläpitämiseksi. Esittelytiloissa olivat myös henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät ryhmät ja niiden ohjaajat paikalla musiikista ja harrastusmaalauksesta, shakkiin ja joogaan.

Urheilu- ja vapaa-aika aktiviteettien monitoimitiloja ja erilaisia suorituspaikkoja on kaupungin kokoon nähden erittäin runsaasti ja monipuolisesti. Laskettelurinne ja hiihtolatu ikuisine lumineen, ja luolaston valtava koko salli myös haasteellisen yhdeksän reikäisen golfkentän. Tuskin oli elämäntapoihin ja viihtyvyyteen liittyviä asioita, joita ei olisi huomioitu jollakin tavoin.

Kaikki henkistä elämäntarkoitusta ja ruumiinkulttuuria tukevat elementit oli pyritty saamaan mukaan lähtöasetelmaan. Hiukan ylimitoitettua ja ylisuunniteltua, mutta muotoutuisi ajastaan käytössä lopulliseen kokoonsa ja kuosiinsa. Koko tuleva yhteiskunta olisi neuroverkon kaltainen, jossa oli dynaaminen itse itseään lukemattomista mahdollisuuksista kokeilemalla kehittävä profiili. Hiukan tärkeilevä, pateettinen ja keinotekoisesti kirkastettu hymy, mutta käytössä systeemi inhimillistyisi nopeasti asukkaittensa kaltaiseksi, kuten jaettu brosyyri sen proosallisesti ilmaisi.

Seuraavina viikkoina ammattialojen yleisluennot muuttuivat alojensa ammatillisiksi intensiivikursseiksi, joissa oli myös vaativia kokeita, todentuntuisia simulaatioita ja kaikki kohdekurssit päätyivät sertifioimiseen. Kokeissa epäonnistuneet saisivat uuden mahdollisuuden, eikä ketään karsittu enää tässä vaiheessa projektista, vaan toimenkuvaa muunneltiin saavutusten mukaan toiseksi. Moneen kertaan testatut lähtökohtakyvyt oli varmennettu jo aiemmin, ja nyt tutustuttiin laadulliseen vaatimustasoon konkreettisin harjoituksin joihin testit ja kokeetkin kuuluivat.

Kaupungin teknisistä toteutuksista luennoiva logistiikkainsinööri kerskui yli-innostuneena yleisessä tiedeseminaarissa:

”Sitä paitsi meillä on roboteilla miehitetty tehdas, joka pystyy valmistamaan nanotasolla elektroniikkakomponentteja kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. Meillä on kvanttimikroskooppeja, jotka suurentavat atomit näkyviin suurille ultratarkoille 3D-näytöille ja mallintaa ne hologrammi pöydille jokaisessa suunnassaan. Meillä on uudenlaisia minipartikkelitörmäyttäjiä, joilla pystymme luomaan pikkuruisia mustia-aukkojakin halutessamme. Olemme resurssivalmiuksissa pisimmällä maailmassa kaikissa tieteissä, koska se on projektimme tiedeyhteisöjen ja valtioiden kanssa sovittu lähtökohta, eikä mitään tietoa ole salailtu ryhmien jäseniltä, ja poikkitieteellisyysyksiköt sovittelevat alun mahdollisia ammattikateuden ja tärkeilyriitojen tuomia konflikteja erityisten sovittelijoiden avulla.”

Toisaalla kaupunkisuunnittelun päällikkö luennoi: ”Pystymme tuottamaan kaiken hengitysilman, ruoan ja veden itse. Kierrättämään kaiken yhteiskunnassa ilman hukkaa. Omavaraisuus kaikessa on sataprosenttista ja varmennettu tuhansin eri tavoin moninkertaisin reservisysteemein, ettei minkäänlaisia suurempia jakeluhäiriöitä pääse tapahtumaan.

Asukkaat voivat lisääntymällä elää suunnitelmallisesti jälkeläisten kautta sukupolvesta toiseen loputtomiin, jos maapallon elämä tuhoutuisi ympäriltä jostakin syystä. Elintilat, resurssit ja infrastruktuurit ovat mitoitettu kymmenelle tuhannelle, vaikka lähtökohtaisesti sisään muuttavia ihmisiä on vähän yli puolet siitä, ja jotkut alueet ovat aluksi käyttämättömänä istutettua metsämaisemaa, johon voi tarvittaessa laajentua. Kaikkea on koeajettu ja paranneltu vuosikausia, eikä mikään tekninen ratkaisu toimi enää sattuman varassa, vaan on testattu läpeensä luotettavaksi.”

Muuttoseminaarin esitelmät olivat ehkä asioiden puhki selittämistä, mutta tarpeellisia, koska sitoumukset olisivat kaikkien osallistujien kohdalla pitkäaikaisia ja velvoittavia. Perusasiat selvitettiin hyvinkin yksityiskohtaisesti seminaareissa, ja se saattoi ärsyttää niitä, jotka halusivat löytää jotakin itse.

Useimmat haukottelivat läpi pakolliset esitelmät ja elivät omia unelmiaan tulevan suhteen valikoidessaan vapaaehtoisista tilaisuuksista sopivimmat.

Valmistelujen aikana on jokaisella hotellihuoneissaan hologrammilaitteet, ja tulevat asukkaat saattoivat vierailla tulevissa työpaikoissaan ja asunnoissaan avaten ovia saamillaan koodeilla kuin ne olisivat oikeita ovia, käydä virtuaalikaupoissa valitsemassa kattavista valikoimista asuntoonsa huonekalut, keittiökalusteet, laitteet, taulut, kukat ja hyötykasvit. Valita seinien värit ja lattiapinnoitteet. Ylipäätänsä kaikki mitä tarvitsisi viihtymiseensä oli visualisoitu kotien simulaatioissa ja itse saattoi muokata tulevaa kotia haluamakseen kokeilemalla eri vaihtoehtoja ja tilata kalusteet valmiiksi etukäteen.

Toivottiinkin, että mahdollisimman monet tilaisivat jo nyt mahdollisimman paljon käyttötavaraa ja pienempiä kodinkoneita, että kaikki olisi valmiina alusta alkaen ja paikalleen asennettuna. Päästäisiin tositoimiin heti ilman pitkää asumiseen liittyvää siirtymäjaksoa ja turhaa tungosta Techpolin ainoassa tavaratalossa.

Toisaalta ymmärrettiin niitä, joille oli tärkeää istua sohvat ja tutkia värit vasta paikalla. Valtajoukko kuului näihin, siksi huonekalut ja käyttöesineet olivat myös näytteillä ja kokeiltavissa kongressikeskuksen väliaikaisessa tavaratalon sisustushuoneissa, joiden ilmettä saattoi muuttaa mieleisekseen väreillä ja valoilla. Jokainen teki hankinnoistaan ainakin osan jo ennen muuttoaan. Sängyt ja sohvat omakohtaisen koemakailun ja istuskelun jälkeen hankkivat lähes kaikki monipuolisen tavaratalon erityistiloissa, jossa monipuoliset, laadukkaat valikoimat olivat kokonaisuudessaan esillä.

Älykkäät peruskeittiökalusteet, kylpyhuonesisustukset ja peruselektroniikka olivat osa asuntoa, eikä kaikkea voinut erikseen valita, mutta niissä oli ohjelmoitavia ominaisuuksia, joilla värejä ja toimintoja saattoi muunnella mieleisekseen paikan päällä.

Shoppailu sopi erityisen hyvin luentovaiheen aikaiseksi rentoutumistoiminnaksi, ja sillä oli myös tärkeitä sosiaalisesti yhdistäviä merkityksiä kauppojen kenenkään asemaan tai arvoon katsomattomalla puolueettomalla maaperällä. Kaikki esillä oleva oli parasta laatua ja kierrätettävää. Köyhä ja rikas olivat tasavertaisena samalla pohjattomalla lompakolla ylellisessä ostospaikassa ja maku ratkaisi, kuka osti mitäkin pelkällä päännyökkäyksellä vahvistaen.

Jotkut osallistujista ovat pareja, ja joillakin asiantuntijoilla on monihenkinen perhe. Jaettujen asuntojen koko riippui pääosin asujien lukumäärästä, mutta myös jonkun verran tehtävistä ja asemasta, joihin katsottiin kuuluvan erityistyötiloja myös kotona. Halukkaille oli myös mahdollisuus kollektiiviasumiseen, ja ne, jotka eivät halunneet päättää etukäteen, voivat varata aluksi mukavan apartamentohotellihuoneiston, ja jatkaa asuntosuunnitteluaan kauemmin tai jäädä sinne kokonaan hotellimaisten palvelujen piiriin.

Ainoa sääntö oli, että etukäteiset hankintapäätökset tuli tehdä viikkoa ennen kaupunkiin muuton päivämäärää, että kaikki tilaukset ehdittäisiin toimittaa ja asentaa ennen sisään muuttoa paikoilleen.

Monissa esitteissä kerrottiin tiedekaupungin elämän reunaehdoista, oikeuksista ja säädöksistä sekä Kaupungin peruslaista ja etiikasta. Ihmisille suunniteltu elinympäristö olisi demokraattinen, sillä suurella varauksella, että jokaisen on taivuttava kiistattoman faktan edessä.

Tieteilijät saavat kotioloissaankin tehdä työhuoneensa mahdollistamassa virtuaalisessa koeympäristössä mitä haluavat, ja pitää vapaa-ajan työskentelynsä tulokset ominaan, kunhan niistä ei ole haittaa muille. Työympäristössä tehtävät omatoimiset kokeilut ovat ankarasti kiellettyjä, jollei siihen ole johdon lupaa ja jokainen tarvitsi myös henkireiän poikkeavien ideoihin kokeiluihin ja siksi oltiin avuliaita kotien etätyöpisteiden varusteluissa.

Viimeisen viikon pakollisessa sääntöseminaarissa kerrottiin avoimesti:

”Kuten kaikissa yhteiskunnissa, on Kaupungissa myös salaisia toimintoja ja valtarakenteita, joilla on todellinen ylin määräysvalta kaikessa ja keinot sen käyttämiseen.

Kaikkea valvotaan yksityiskohtaisesti, ja reunaehtojen ja määräyksien vakavasta rikkomuksista on välittömät rangaistukselliset seuraukset, kuten kaikissa sivilisaatioissa.

Kurinpito on tinkimätöntä, vaikka sen edustajat eivät olleet samalla tavalla näkyvissä kuin tavallisten kaupunkien kadulla partioivat poliisit, koska sellaiseen ei ole tarvetta. Jokainen päätös puuttua asioihin on tekoälyn punnitsemaa puolueetonta objektiivisuutta, eikä moniportaista valitusoikeutta edes ole.

Muistutettiin, että jokainen kaupungin asukas on aina löydettävissä paikannuslaittein, eikä vastuutaan voinut paeta. Jokaisen henkilökohtaiset tiedot voidaan tarvittaessa lukea ruumiiseen ennen muuttoa operoidusta jäljitettävästä henkilökohtaisesta tunnistussirusta, jota ei voi esiin kaivamalla huomaamatta poistaa. Se tallentaa myös kuljetut reitit tietokantoihin toimitettujen asiakaspisteiden tarkkuudella, aivan samaa tekniikkaa kuin muuallakin maapallolla vuonna 2040. Asiakastietojen kaltaisia salaisuuksia ei ollut, mutta yksityisissä tiloissa tapahtuvaa ei voida seurata lainkaan asuntoihin asennettujen häirintälaitteiden takia, jotka kattavat myös pihapiirin. Sama koskee kaikkia vapaa-ajan tiloja ravintoloineen ja kulttuuri tarjontoineen sekä sairaaloita ja hotelleja. Valvontaan ei liity minkäänlaisia moraalisia kannanottoja tai mielipiteiden rajoituksia, edellyttäen että pysyttiin lakien ja sääntöjen rajoissa. Kenenkään yksityiselämään ei puututa millään tavoin ilman pakottavaa syytä tai perusteltua pyyntöä.

Ulkopuolisen maailman harjoittama kaupungin sisäinen seuraaminen on rajattu pelkästään tieteellisten saavutuksien ja väestötapahtumien statistiseen seuraamiseen, jota erityinen tähän tarkoitukseen tehty tekoäly välittää kvanttiviestinnällä itsestään tehtyyn kopioon kaupungin ulkopuolella. Se mikä tapahtuu toisessa palvelimessa, tapahtuu ilman viivettä toisessakin. Minkäänlainen raportointi Techpolista muulle maailmalle ei ollut pakollista ja jatkuva yhteys on mahdollista katkaista puolin ja toisin jos jompikumpi osapuoli sitä haluaa. Myös viestityksen sisältö on omaehtoista ilman sovittuja velvollisuuksia. Tällä tavalla YK painotti eristetyn kaupunkivaltion valtiollista itsenäisyyttä.

Muuton aikaan ja heti sen jälkeen yhteys kaikilla alueilla on tietysti sallittuna avointa ja kiivasta, mutta sen odotettiin muokkautuvan ajan kuluessa yleisön käytössä enemmän uutiskanavaksi kuin tiiviiksi henkilökohtaisten yhteyksien ylläpitäjäksi. Henkilökohtainen kommunikointi ulkomaailman kanssa ei enää ensimmäisen kuukauden jälkeen sisään muutosta ole enää mahdollista. Laitoksien välinen tiedonvaihto oli eriasia koska niihin liittyi tiedeyhteisöjen yhteisiä projekteja ja molemminpuolisia toimeksiantoja.

Pitkäveteiset selvitykset toivat esiin asioita, joita useimmat eivät olleet juuri ajatelleet lainkaan Techpolin yhteydessä, mutta tekivät monet mietteliääksi. Moni oli lukenut Huxleyn ”Uuden uljaan maailman” nähnyt scifi kuvitelmat totalitäärisistä maailmoista, joissa valvonta ja pakkovalta oli paha, jota vastaan hyvät vanhanaikaiset perusihmiset taistelivat vaatien vapauttaan olla mitä ja miten halusivat niin hyvine kuin huonoine puolineen ilman isovelivalvontaa. Maapallon historian diktaattorien hirmuvaltojen aiheuttamat sodat ja kansojen kärsimykset olivat muistissa liiankin todellisina, vaikka nykymaailma oli globaalisesti oikeudenmukaisempi ja järkevämpi ilman rasismia tai ääriuskontoja. Kohauttivat sitten olkapäitään, kyse oli korkeintaan Techpolin asukkaita valittaessa älyrasismista, mutta sellaisessa ollut älymystön mielestä mitään pahaa, eikä se ollut työpaikkojen sopivuutta etsiviä valintametodeja kummempaa.

Mahdollisia tahallisia tai tahattomia uutisvuotoja Kaupungin ja maapallon johdon välisistä keskusteluista kvanttiyhteyksien kautta vahdittiin alun jälkeen monikerroksisilla algoritmimuureilla. Painotettiin, että suoran vuorovaikuttamisen puuttuminen tulevaisuudessa, on projektin ehdottomin edellytys. Oltaisiin ikään kuin giganttisella avaruusaluksella matkalla maailmankaikkeudessa vailla reaaliaikaista yhteyttä maahan.

Lomamatkoja ulkomaailmaan ei ole, ja ihmiskunnan Nooan arkki oli kuin normaalia elämää kaikin puolin muistuttava paratiisimainen vankila. Useimmille Techpoliin asettuville, se on mahdollisuus saavuttaa jotakin urallaan, joka ei olisi ollut mahdollista muuten.

Aivan viimeisenä esittelyissä käsiteltiin Techpolin todellisuutta ja tarkoitusta, vaikka asioista oli puhuttu kaikissa yhteyksissä paljon, haluttiin kiteyttää kaikkien mieliin Techpoli-projekti omana kokonaisena kuvanaan.

Psykososiaaliselta näkökannalta projektia pidettiin ensimmäisen todellisena mittarina ihmisen kyvystä lajina sopeutua pysyvästi keinotekoisiin suljettuihin olosuhteisiin tietoisena, että se olisi osalle elinikäinen ratkaisu. Yli tuhat osallistujaa oli tehnyt elinikäisen sopimuksen, jota ei voinut peruuttaa millään syyllä. Joukon odotettiin kasvavan muunlaisia aikarajoitettuja sopimuksia tehneiden päättäessä vanhetessaan jäädä lopullisesti Techpoliin ja siellä syntyneille se oli ainoa vaihtoehto, kuin kansalaisuus.

Tiedotettiin, että totaalisesta eristäytymisestä huolimatta oli äärimmäisten hätätilanteiden varalle luolaston ulkosatamassa oma pieni pelastuslaivasto, johon kuului myös sukellusvene ja kaksi helikopteria saaren kupeeseen koverretussa suojassa. Ne eivät kuitenkaan riittäisi suureen kerralla tehtyyn evakuointiin ja lyhyen sopimuksen tehneet olisivat etuoikeutettuja. Helikopterisuojassa asusteli myös armeijaan kuuluvia huoltohenkilöitä, jotka pitivät käyttövalmiutta yllä, mutta he eivät olleet yhteydessä kaupunkiin, ja saivat kaiken tarvitsemansa laivaston tuomana tai joutuivat hakemaan itse satojenkilometrien päästä helikopterilla tai laivalla. Tämä järjestely kuitenkin lakkaisi viiden vuoden kuluttua sisään muutosta.

Techpoli on suljettuaan ovensa lopullisesti muutaman kuukauden käynnistysvaiheen jälkeen, hermeettisesti tiivis, ulkopuolisen ydinräjähdyksen kestävällä nanomateriaalikupolilla muusta maailmasta eristetty todellisuus, ja kaupungin saumattomasti sulkevan portin edessä sisäpuolella on desinfioimissulku, jonka tarkoitus on estää kaupungin tai ulkomaailman saastumasta toisistaan, jos joskus olisi pakko kulkea näiden kahden toisistaan eristetyn maailman välillä.

Suojakuvun alle rakennettu kaupunki on koetankki kaikille ihmiskunnan mahdollisuuksille, jota luonnonjärjestyksen fyysiset lait tarjoavat, ja tilan elinkelpoisuuden säilyttämiseksi monikerroksiset turvajärjestelyt olivat välttämättömiä. Kuori toimi myös toisinpäin ja on muun maapallon turvana, jos joku katastrofiin johtava onnettomuus tapahtuisi Techpolin riskitutkimuksissa. Tuhoisat haittavaikutukset jäisivät pelkästään kaupungin sisäiseksi asiaksi.

Tämän kaltaiset turvatoimet olivat voittamaton argumentti puolustaa jokaista rakennusvaiheen budjetin ylitystä ja lisärahoituksen tarvetta, vaikka pitkälle ehtinyttä projektia ei voinut enää jättää kesken kitsastelun takia muutenkaan. Sitä paitsi suurikin summa jaettuna satojen valtioiden kukkaroiden kesken ei tehnyt kenellekään kipeää. Rahoja käytettiin huolettomasti ja ohjailtiin eri kulujen katteeksi kuin mihin niitä oli haettu, mutta välistävetoja ja korruptiota ei tiukan kontrollin ja omien valmistusyksiköiden takia juurikaan ollut. Projektin idealistinen luonne myös vaikutti asiaan.

Kaupungin filosofisesti perusteltu päätehtävä oli olla humaanisen sivilisaation ja sen henkisen kehityksen täysin omavarainen Nooan arkki, joka säilyttäisi elämän jumalallisen idean ja evoluution jatkumisen, vaikka maapallon muu elämä jostakin ennalta arvaamattomasta syystä tuhoutuisi tai taantuisi.

Normaalioloissa ei kaupungista voinut päästä sisään tai ulos millään tekosyyllä, eikä millään valtiolla ollut valtaa tai keinoa yksin kumota tätä sopimuksiin kirjattua ehdotonta päätöstä eristysprinsiipistä, kuten sitä kutsuttiin. Sata ihmistä, jolla oli sirussaan ylin päätösvaltaoikeus, saattoi yksimielisesti päättää portin avaamisesta biometrisesti tunnistavassa samanaikaisella sormenjäljen painalluksella ja katsomalla samalla iiristunnistajaan. Tällaiset tekniset varotoimet olivat enemmän hauskuuttamista kuin tarpeellisia, mutta ne ikään kuin alleviivasivat Techpolin parlamentaarista luonnetta. Se, että yhdenkin kieltäytyessä ei portti aukeaisi oli jonkun lainlaatijan dramatisoitua intoa, johon kukaan ei ollut reagoinut koska sitä tuskin oltiin, edes huomattu. Laki on laki ja kukaan ei uskonut, että tuonkaltaisissa asioissa tulisi erimielisyyttä ja asia jäi sellaiseksi. Sadan valitun tavalliset tehtävät olivat perinteisen korkeimmanoikeuden kaltaiset, ylin oikeus, jonka tekemille päätöksille ei ollut minkäänlaista valitusoikeutta. Luotettavuusluokitus tulla kutsutuksi sadan valitun joukkoon, jos joku luopui tehtävästä, oli vain alle kahdellasadalla kaupunkilaisella, joista ylin neuvosto saattoi nimetä jäseniensä varamiehet ja seuraajat etukäteen.

Kaikesta epämiellyttävältä kuulostavasta, joka muistutti tieteiskirjallisuuden kuvauksia teknologian avulla hallitusta totalitäärisestä valtiosta, tiedotettiin kiireisen kuukauden aikana sopivina annoksina kaiken ihmeellisen ja loistokkuuden välissä. Ikään kuin hiukapaloina tulevaisuuskaupungin tarjoamien etujen humalaan.

Yhteisluennoissa mietittiin myös, mikä saisi ihmiset yrittämään parastaan, vaikka se ei toimeen tulemisen kannalta ollut kaupungissa välttämätöntä. Painotettiin ettei ihmisten materiaalinen tasa-arvo saisi tarkoittaa, ettei kilpailtavia etuja olisi lainkaan. Ahkeruus, laatu ja saavutukset työssään ovat mieltä palkitsevaa sellaisenaan, mutta on oltava myös kilvoiteltavia etuja, vaikka se johtaisi näkyvämpään ihmisten väliseen eriarvoisuuteen.

Kaikki osallistujat eivät olleet yhtä mieltä tällaisesta ihmisen heikkouksiin ja vahvuuksiin satsaavasta reaalipolitiikasta ja siitä keskusteltiin yön tunteihin kongressikeskuksen olut ja viinituvissa. Tämä oli tarkoituskin ja siksi luennoitsija oli heittänyt ärsytystä lisääviä kysymysmerkkejä saliin provosoidakseen osallistuviin mielipiteisiin. Haluttiin aktivoida yksittäisten osallistujien luontaiset eettiset reaktiokaaviot ja elämänkatsomukselliset poliittiset mielipiteet.

Se oli johdattelevaa ja seuraavassa luentosarjanosassa kysyttiin retorisesti kuin vastauksena keskusteluihin:

”Eikö kilpailu ole yksi kaiken elämän ja kehityksen perusideoista luonnon järjestyksessä?

Maailman evoluution tai yhteiskuntien historiasta ei löydy yhtäkään esimerkkiä, jossa sen merkitys ei olisi perustavan tärkeää unohtamatta primitiivisiä elämänviettien tarpeisiin liittyvää pakotevoimaa. Päinvastaisena hyvänä esimerkkinä meillä on kaiken kehityksen yhteiskunnasta hyydyttänyt räikeästi propagandalla ja pakolla manipuloinut Venäjän muinainen tasa-arvoisuuden ideansakin unohtanut kommunistinen sosialismi. Demokratian kansan mielipidettä myötäilevällä politiikalla ajauduttiin tyhmien tuhoisaan kulutushysteeriseen valheiden anarkiaan, jossa rahanahneuden sokaisemat älyköt manipuloivat mielensä mukaan valheilla tyhmistettyä kansaa. Älylliset globaaliset voimat yhdistyivät ja löysivät lopulta keinot harmonisoimaan hyödyn ja tarpeen kaikkien hyvinvoinnin perustaksi ja koko maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisen parhaana mahdollisena kaikille. Todellisuutta älyllisesti käsittävää ihmistä ei tarvitse manipuloida johonkin mielipiteeseen, vaan kertoa pelkästään fakta kaikkine seurauksineen.

Ehkä on paradoksi, että lahjomaton tekoäly ja itseoppivat faktapohjaiset tietosysteemit ihmisaisteja tarkemmilla instrumenteillaan ja ylivertaisella tiedonkäsittely kapasiteetillaan, on kirkastanut maailmankuvan käsitettävämpään muotoon, ja älyllinen tunne kaikesta on syventänyt ihmiskunnan tietoisuutta itsestä ja ympäristöstä oikeaan ymmärtämiseen omasta parhaastaan kollektiivisena arkkityyppinä. Se on liittynyt vuosimiljardeja kehittyneeseen elämän perinteeseen kuin luonnon omana loogisena johtopäätöksenä tavoitteestaan käsittää itsensä tarkoitus.”

Kukaan ei halunnut paljastaa poliittisia mielipiteitään tai syvimpiä ajatuksiaan julkisesti, eikä sali yltynyt suoriin vastaväitteisiin tai yltynyt aplodeihin, vaan yleisö katseli syrjäsilmin toisiaan katuen eilisen humalan mielipiteiden kiivauttaan. Jaakko kuiskasi kuitenkin vieressä istuvalle Annalle:

– Väittämä ainoasta oikeasta mielipiteestä on manipuloivaa

Anna nipisti Jaakkoa reidestä kipeästi kuin miestään salatusti komentava aviovaimo.

Luennoitsija oli jatkanut ikään kuin synninpäästönä entisille valtiollisille hairahduksille ja vikautuneille ideoille.

”Kilpailu on toki myös väkivallan, petoksen ja ahneuden historiaa sekä kansojen kärsimyksiä sodassa ja rauhassa. Kokemuksia, jotka ovat myös hyödyksi pitemmällä aikavälillä moraalisena suunnanantajana, eikä niiden varoittavaa esimerkkiä kannata jättää huomioimatta kilpailemisen haittavaikutuksia torjuttaessa.

Suojelevat muurit rakennetaan vaarallisia vihollisia vastaan. Globaalisessa, rauhan sivilisaatiossa, ovat muurina moraalisäännöt pitämässä kurissa kyltymätöntä ja tappavaa vallanhimoa tai petollista omanvoitonpyyntöä. Hillitsemässä perimäämme istutettua ahneutta kylläisenäkin toisen omaan.”

Luennoitsija kysyi sitten:

”Onko keinoja, jolla korvata nämä dynaamiset voimat, jotka ovat olleet luonnon synnyttämiä moottoreita ihmisessä pyrkimään parempaan toimeentuloon ja kehittämään maailmaa? Miettikääpä sitä tauolla”

– Kysely oli aika retorista ja luento julistavaa ja siitä tehty epämääräisesti puolusteleva kooste ilman huumoria yritti antaa oikeutusta totalitäärisellä järjestyksellä. Sanoi Jaakko vieressään istuvalle Annalle kahvitauolla.

Anna puolusti luennoitsijaa:

– Rikollisuus ja moraalittomuus olisivat suljetussa yhteisössä ilman vastavoimia kaiken tuhoavia elementtejä ilman pakoteitä. Pienetkin ideaalista järjestystä häiriköivät poikkeamat, korruptio ja väkivalta olisivat katastrofaalisen kohtalokkaita suljetulle pikkukaupungille ja sen elämälle.

Toisella puolella Annaa istuva Cris yhtyi Annaan:

– Projektissa ollaan lähtökohtaisesti kaikki samassa veneessä ja samoilla ehdoilla, mutta kaikkiin kielteisesti yhteisöön vaikuttaviin ilmiöihin on puututtava heti puolueettoman rakenteellisen vallanpidon toimesta. Sillä on oltava tehokas valvontakoneisto ja vahvat oikeudenmukaiset metodit puuttua yhteisölle haitallisiin asioihin ilman viivyttelevää byrokratiaa. Muuten mennään metsään koko projektissa.

– Niinpä, olen yhtä mieltä, kuri ja kannustus oikeaan on tärkeintä alussa, sanoi Anna, ja jatkoi:

– Yksilöiden erotuksena ja arvona on henkilön hyödyllisyys yhteisölle, jota tulee palkita jollakin tavoin, koska se lisää tulokseen pyrkivää toimintaa. Kenenkään ei tarvitse olla kateellinen omistamisesta, mutta jotakin sen tilalla on oltava kannustuksena, jotakin, joka saa laiskimmankin tekemään työtä saadakseen henkilökohtaista hyötyä.

Jaakko yhtyi vastahakoisesti ystäviensä pohtimiseen yhä nyreämpänä:

– Asemasta, eduista ja henkilökohtaisesta paremmuudesta syntyy aina kitkeriä ja riitauttavia tunteita, joilla on ehkä dynamiikkaa lisääviä vaikutuksia, mutta myös toimintaa turmelevaa vaikutusta ilkeinä salajuonina ja kateellisina henkilökohtaisina hyökkäyksinä valheilla ryyditetyillä argumenteilla. Kilpailua halutaan tukea, mutta samalla pitää se reiluna. Näinköhän onnistuu.

Jaakko naurahti ironisesti lopuksi:

– Ihmisten synnynnäinen moraali ja opeteltu itsekuri tuskin riittää muuhun kuin puolustelemaan moraalittomia tekosiaan, ei lopettamaan niitä.

Anna oli huomannut Jaakon ja Crissin välillä mustasukkaista kyräilyä ja vastasi lievästi ärsyyntyneenä omia tunteitaan vastustaen Jaakolle:

– Kilpailevan pyrkimisen ja voittamisen onnistumisen tunne tarvitsee kilpailevan vastustuksen ja voittaja aina häviäjän. Kilpailun dynamiikan hyöty on historiallisten esimerkkien valossa ilmeinen, mutta käsitän toki, että yhteiskuntarakenteissa tarvitaan myös liikkumisvaraa, jossa häviäjät saavat kitkattomasti siirtyä onnistumaan jossakin muussa, eikä voittajia julisteta lainkaan vaan kaikkien tyytyväisyys toteutuu tehtävien onnistuneella jakamisella, ”oikea osaaja oikeassa tehtävässä” periaatteella. Hyvät johtajat osaavat tällaiset asiat ja ottavat asiat huomioon tehtävien jaossa jo suunnittelussa varautuen huolella tutustumalla tehtäviin osallistujin vahvuuksiin ja heikkouksiin ennen sitä.

Jaakko hymyili katsoessaan Annaa silmiin ja sanoi noustessaan:

– Meillä on ainakin sellainen johtohahmo, vai mitä Cris.

Kahvitauko oli sopivasti ohitse, eikä ystävyys ehtinyt karahtaa karille jyrkkien mielipide-erojen takia, kuten joskus ihmisten välisissä sattuu mitättömissäkin asioissa.

Haukottelevassa salissa luennoitsija jatkoi tauon jälkeen julistustaan kuin olisi salakuunnellut kolmikon keskusteluja – ehkä olikin, ja vastasi niihin:

”Palkkio normien ylittävistä suorituksista ovat ylimääräinen vapaa-aika, erityiset jonot ohittavat huvitukset ja harrastusmahdollisuudet. Techpoliin on ajateltu erityisiä kattavan palvelun mielihyvä- ja aktiviteettikeskuksia, joihin pääseminen vaatii pisteytettyjä lupia, joita saa bonuksina suorituksien mukaan.

Tietysti kyvykkyys suorittaa tehtäviään ja saavuttaa tuloksia on eniten palkitsevaa. Korkeimpaan suorittamisentasoon liittyy aina kvaliteetti ja luovuus, joiden arvo määrittyy vaikutuksensa tai hyödyllisyytensä mukaan ehkä vasta joskus vuosien jälkeen. Kaikki uusia hyödyllisiä sovelluksia tuottavat työntulokset ovat pisteitä jakavissa hyötybarometreissä korkealla, mutta myös perustutkimus on tärkeää palkita pelkällä vaikeustasollaan suorituskykyjen perusteella samoilla etuuksilla. Vahvoja taide-elämyksiä luovat taiteilijat arvostetaan tieteiden ja taitojen rinnalla tärkeiksi kuten työn sankarit kaikissa ammateissa. Yhteiskunnissa on myös poikkeavista tapahtumista esiin nousevia sankareita, jotka ansaitsevat samanlaista palkitsemista”. Kannustus menetelmiä voi pohtia kunnolla vasta Techpolin päästyä normaaliin arkipäiväänsä, into uudesta ja yhteisestä riittää aluksi kaikille, siitä olen varma.”

Luento jatkui myöhään iltapäivään. Jaakko repesi heti salista päästyään ikään kuin pitkävihaisesti jatkaen kahvilakeskustelua, Anna ja Cris kulkivat käsikynkkää edellä päästääkseen hänen kiukunpurkauksestansa, mutta eivät välttyneet kuulemasta:

– Mitä paskaa ne viitsivät noviiseille jauhaa. Tässä olemme puskeneet töitä vuosikaupalla ja tunnetaan läpikotaisin koko potaska, tai miksi sitä tulisi kutsua, eikä tuollaiset partiolaisten iskulauseet meikäläiseen tehoa. Pakottivat osallistumaan seminaariin, vaikka on asuttu jo vuosia kaupungissa ja tehty siitä asuttava omalla rypemisellämme kaiken kokoiset ongelmat huomioiden. Niistä ei kuitenkaan heru pinnoja parempiin kuntosaliaikoihin tai rakkauden hotelli öihin kylpylässä.

– Voimmehan me saada kaikkea tuota omin voiminkin, flirttaili Anna Jaakkoon vilkaisten.

Jaakko ei leppynyt muistelemaan Annan kanssa saunomisiaan vaan jatkoi kuin vallankumouksellinen agitaattori.

– Tilanteestasi sähköttävät kemialliset vahtisirut, jotka voivat kohta ehkä tappaa käskystä, on saatanan keksintö, kuten luettavat kaikki tietosi sisältävät mikrofilmitatuoinnit, jotka jokaisen on otettava nahkaansa. Helvetti, ihmisyys on kohta oikeasti katkolla. Ei sopeuduta kaikkeen, on minun ohjeeni. Yksityisyys ei ole anarkiaa, eikä valintojen vapaus vallankumousta, vaan inhimillistä järkeä itsensä ja rakkaittensa puolesta. Voi vittu meitä, miten hukassa ollaan.

Cris puolusti Annaa, tyytyväisyyttä Annan ja Jaakon ystävyyssuhteen säröilystä äänessään:

– Loukkaat Annaa, seminaari on hänen luomansa infopläjäys ja luentotekstitkin ovat tiimityötä. Ei käskystä vaan vakaumuksesta, vai mitä Anna. Sitä paitsi uudenlaisista siruista tiedotettiin jo värvätessä. Samaa ollut jo aikoja kaikkialla, päivitettävä henkilöllisyystodistus ammutaan sirupistoolilla ihon alle jo kakarana, mitä kummaa niissä on. Pakkohan sirut on otettava vastaan, jos aikoo portista sisälle ihan järkeen käyvästä syystä. Itse olit kehittämässä fiksuja nanorobotteja, joihin ne ilmeisesti pohjautuvat ja nyt nuriset. Et muka tiennyt, on yhtä huono selitys, kuin saksalaisten juutalaisten teurastuksista toisen maailmansodan jälkeen, jos noin pahasti menisi.

– En tiennyt kaikesta mihin nano materiaalien monien sovelluksien mahdollisuuksia käytettiin. Bobin ja Nasan salattu projekti soveltaa tekniikkaa omiin poliittisiin tarkoituksiinsa projektissa. Annankin tiesi heti alusta. Me loimme vain mahdollisuuden, ei käyttötarkoitusta. Tiedät hyvin, etten milloinkaan olisi suostunut älysiru ohjelmaan ja Bobkin tiesi, eikä kertonut. Hankki ulkopuoliset tahot toteuttamaan biosiruohjelmat meidän luomaan minimikokoiseen tekoälytekniikkaan. Salasivat jutun kokonaan aivan viimetinkaan ja pienellä tekstillä liittivät sirun pakolliseksi ehdoksi sopimukseen, joka annettaisiin pistoksena viimeisessä terveystarkastuksessa. Kavala juttu, enkä päässyt kärryille asiassa ennen kuin se oli jo toteutettu.

Anna naurahti, kääntyi ja kutitti Jaakon pitkänä rehottavaa partaa:

– Jaakko on söpöläinen, kuti kuti. Mennään hotellin viinibaariin, niillä on juustojen maisteluilta ja joka juustolle on eri viini. Tilasin pöydän kuudelle. Pannaan elämä ranttaliksi ja unohdetaan koko sösseli.

Jaakko suli omiin kitkeriin ajatuksiinsa väsähtäneenä, kauna tai jyrkkyys ei ollut häntä, eikä oikein ymmärtänyt itseään tai taustalla mielenrauhaansa häiriköivää mustasukkaisuuttaan Annan suhteen Crisin kainalossa.

Seuraavana päivänä oli paneelikeskustelu teknologiayhteiskunnan arvoista ja mahdollisista ongelmista, joita Kaupungissa tulee eteen. Tuuletettiin myös seminaarin jättämiä vaikutteita antamalla myös yleisölle puhevuoro kysymyksillään. Se oli viimeinen yleisen seminaarin moraalisesti motivoimaan pyrkivä vapaaehtoinen tilaisuus.

Anna oli kulisseissa järjestelemässä tätäkin tilaisuutta, johon hän oli pyytänyt Jaakkoa virallisesti mukaan paneeliin. Eikä hän johtoportaan jäsenenä voinut kieltäytyä kunniasta.

– Katala temppu, pihisi Jaakko, mutta ei voinut muuta kuin suostua asemansa takia.

Paneelikeskustelua alusti nuori nainen ohuella äänellä, tuttu jostakin, jota Jaakko ei saanut mieleensä, Annan alaisia hänkin. Anna piti aloitus puheenvuoron, rykäisi hermostusta äänestään ja alkoi tapojensa vastaisesti epävarmasti aivan kuin olisi epäillyt asiaansa:

”Tiede, joka johtaa käytännön ratkaisujen hyödylliseen parantamiseen, on yhtä tärkeää kuin teoreettinen luovuus, jotka pohjustavat uusia ratkaisuja pitemmällä aikavälillä.

Teoreettisen luovan tutkimuksen ja ajattelun hyöty ei ole samalla tavalla arvioitavissa kuin käytännöllisiä ratkaisuja tuottava soveltava tutkimus, sitä paitsi suurissa teoreettisissa kysymyksissä onnistuminen vaati rajoittamattomia vapauksia työtapoihin ja ajankäyttöön. Näihin tehtäviin valittu systeemi asettaa erityisen kyvykkäät nopeasti erityisasemaan. Rajattoman työskentelyvapauden saavuttamiseen kaikilla siihen liittyvillä eduilla tarvitaan kuitenkin huomattavia saavutuksia tai poikkeukselliseksi havaittua potentiaalista ajatuskykyä, mitään ei saavuteta ilmaiseksi. Kutsumme sitä mielen kapitalismiksi.

Tämä sama saavutuksilla hankittu tekemisen aikatauluton vapaus liittyy myös taiteentekijöiden saavutettavissa oleviin etuoikeuksiin, koska kaikin tavoin sensuroimaton vapaus on luovuuden ja taiteentekemisen perusedellytys. Kynnys on taiteessa erilainen ja palkinnot toisenlaisia kuin tieteilijöillä, mutta kaikessa abstraktisuudessaan yhtä arvokkaita. Taiteessakin henkinen onnistumisentunne itsessään palkitsee tekijänsä parhaiten, jos kohta usein myös muiden arvostavat mielipiteet.

Julkinen arvostus ruokkii älyllistä turhamaisuutta paremmuudentunteella ja avittaa motivaatiota työskennellä päämäärällisesti. Vapaan taiteellisen ajattelun takaavan statuksen saattaa toki menettää, jos toiminta on yhteisölle liian provokatiivista ja eristyneelle yhteiskunnalle tuhoavasti vahingollista.

Yhteisössä julkinen häpeä on suurin henkilökohtainen rangaistus, johon saattaa liittyä myös sosiaalinen pakko eristäminen. Materiaalinen hyvinvointi Kaupungissa on taattu kaikille, mutta henkilökohtaista onnellisuutta se ei takaa, vaikka pahanolon lääkitsemiseen onkin keinonsa.

Syrjäyttäminen pelkästään henkilökohtaisten mielipiteiden takia ei riitä kenenkään syrjimiseen tieteissä ja taiteissa. Tieteissä erehtyminen teoreettisissa johtopäätöksissä katsotaan olevan myös hyödyllistä, jos se paljastuessaan samalla valaisee umpikujan, johon on jouduttu, ja säästää vuosien tutkimukset väärään suuntaan. Sellainen on onnistunutta saavutusta sinänsä, jota saatetaan hyvästä syystä palkita avokätisesti.

Taiteessa usein epäonnistumisen ja onnistumisen arviot ovat subjektiivisia ja taiteilijoille henkisesti rankkoja. Hyvä taide herättää aina reaktioita ja siinä näkemykset saattavat olla ajastaan edellä tai kuvastaa jotakin yhteiskunnasta, joka muhii sen alitajuisissa kerroksissa etsien purkautumista. Taiteilijat näkevät ja vaistoavat usein aikansa olemuksessa sellaista, jota arkipäivän kiireessä eivät muut ehkä huomaa. Yhteiskunnan hyvin- ja pahoinvointi näkyy taiteessa, oli se sitten syrjäkujien grafiittia tai yleistentilojen huolella harkittua sisustusta, rajoja rikkovaa avantgardea tai alitajunnasta kumpuavaa surrealismia, mainitakseni vain joitakin taidesuuntauksia, jossa tämänkaltainen näkyy.

Taiteessa näkemyserot ovat yhteiskuntaa energisoivaa, eikä rohkeutta siinä voi sensuroida, jollei siihen liity poliittisia yhteiskunnan perusrakenteita uhkaavia epäjärjestykseen kehottavia elementtejä, jotka ovat tarkasti määriteltyjä kaupungin peruslaissa. Tekojen anarkia on teknologisen ja kokonaan eristetyn kaupungin suurin vihollinen, jossa koko toimivuus perustuu tiukkaan järjestykseen, kurinalaiseen toimintaan ja toisistaan riippuvien asioiden harmoniseen tasapainoon. Samassa veneessä olevien on pakko soutaa tahdissa.

Mikään valtaa tavoitteleva poliittinen ryhmittyminen ei ole Techpolissa sallittua millään verukkeella, vaikka eri koulukuntia syntyy ajan kuluessa väkisinkin uusien ideoiden ympärille, ja jotka ovat ristiriidassa entisten käsitysten kanssa. Jatkuvaan kehitykseen panostava nuorekas yhteisö ei voi, tai saa olla staattinen. Asia on ymmärretty ja varmennettu lakisääteisesti, mutta samalla rajattu peruslailla kokonaisuuden raameihin.

Kaikesta tällaisesta meidän on keskusteltava yhdessä ja aloitamme sen täällä tänään. Toivomme, että jokainen paneeliin osallistuva ja kommentoiva yleisö esittelee itsensä lyhyesti, että tiedämme, kuka puhuu ja kenelle. Se että jokainen kertoo mielipiteensä omalla nimellään, on itsestään selvyys ja keskustelu taltioidaan, ettei mitään jäisi huomiotta. Sana on vapaa, eikä minkäänlaisella mielenilmauksella ole muita seurauksia, kuin täällä olevan joukon vastareaktiot. Tervetuloa keskustelemaan, jokaisen mielipide on tärkeä.”

Toimitsija nainen johdatti paneeliin osallistujat esityslavan tuoleille. Esitteli heidät ja jokaiselle taputettiin kohteliaasti. Tilaisuus saattoi alkaa.

Anna, joka johtaa keskustelua jatkaa vielä kertomalla, että mielenkiintoisimmat uudet ideat koekäytetään kaupungin virtuaalikopiossa, mutta hyviltäkään kuulostavia ideoita ei hyväksytä ilman vaikutuksien testausta kattavissa simulaatioissa. Välittömiin muutoksiin ne johtavat vain, jos ne ratkaisevat jonkun akuutin ongelman. Toivottavasti keskustelumme antaa työtä testaajille asioilla, joita suunnittelijat eivät ole huomanneet ottaa mukaan.

Hän alleviivaa lopuksi, Kaupungin yksi lahjomaton teesi on, ”toimiva toimii ja parempi on parempi”. Sitten hän kädellään viittaa Jaakkoon, esittelee hänet uudestaan ja pyytää kertomaan jotakin Kaupungin tiedonkäsittelystä, joka koskettaa ja vaikuttaa jokaisen elämässä jatkuvasti.

Jaakko nyökkää hämillisen näköisenä ja aloittaa pyytämällä anteeksi, ettei ole tottunut puhumaan suuren yleisön edessä ja toivoo että kuulijat kysymyksillä rohkeasti vaativat tarkennuksia, kun olen epäselvä tai kompastelen ilmaisuissa. Yleisö taputtaa kannustaakseen, epävarmuus on aina sympaattista ja tasa-arvoista.

”Kaupungin toiminnallisten asioiden ristikkäisten, monimutkaisen rihmaston vyyhdessä koeajetaan kaikki ehdotukset tulevaisuutta luotaavissa tekoälyjen neuroverkoissa moneen kertaan. Pienellä viiveellä päätösprosesseissa tiedetään tietosysteemin ehdottama paras vaihtoehto lähdeviitteineen. Loogisessa kaaviossa näytetään solmukohdissa eri päätösten vaikutuksia, ”entä jos tehdään näin” simulaatioina. Usein ei mikään vaihtoehto kelpaa, mutta ennakkotieto siitäkin antaa aina mahdollisuuden varautua tulevaan, jos asioiden jo alkaneita kulkuja ei voida jostakin syystä estää.”

Katsahti Annaan, joka nyökkäsi rohkaisevasti hymyillen jatkamaan.

”Suuret ja merkittävät päivitykset kaikissa koko yhteiskuntaa koskevissa järjestelmissä tehdään mahdollisen suuren informaatio- ja opettelutarpeen takia vain vuosittain. Yleisöä koskevissa asioissa tarkasti harkiten ja vasta useiden mielipidekierrosten jälkeen. Toki pienempien työ- ja vapaa-aikayhteisöjen sisällä muutokset tehdään useammin, ja ”entä jos” simulaatio kokeiluin varmistettujen tulosten jälkeen ne toteutetaan usein heti, kuten on ollut tapana ennenkin.

Objektiivisuutta edustavien tekoälyjen hallintoa avustavien algoritmien korvaaminen toisilla on mahdollista vain poikkeustapauksissa korkeimman hallitoelimen luvalla. Neuvostoon kuuluu tarkoin valittujen ja siihen koulutettujen hallintovirkailijoiden ja asiantuntijoiden lisäksi eri ominaisuuksilla varustettuja neuroverkkoihin yhdistettyjä tekoälyrobotteja, jotka osaavat havainnollistaa muutoksien seuraukset ennen päätöksiä. Robotit ovat hallinnollisten tekoälyjen ihmisennäköisiä puhuvia päätteitä, joskus yhtä suulaitakin. Vain sataprosenttinen neuvoston yksimielisyys johtaa yhteiskunnan suuriin muutoksiin. Monet rakenteelliset perusasiat eivät ole muutettavissa lainkaan ja perustuslaillisiin kysymyksiin pidettään myös neuvoa antava kansanäänestys.”

Anna sanoo painokkaasti Jaakon vetäessä henkeä muistiinpanojaan selaillen:

– Kuten jo sanoin alustuksessa, kaikkien mielipiteet ovat tärkeitä, eikä mikään idea ole lähtökohtaisesti tuomittu huonoksi, vaikka joihin asioihin ei Kaupungissa pelkällä henkilökohtaisella mielipiteellä vaikuttaa. Perusasioita, jonka takia Kaupunki on rakennettu ja millä tavalla. Omavaraisuus ja kierrätettävyys kaikessa määrää elinehdot, mikä on mahdollista ja mikä ei.

Jaakko hymyilee väkinäisesti väliintuloa, joka selventää mistä hän puhuu, mutta nyökkää kuin kiittääkseen Annaa. Ymmärtää Annan väliintulon tarkoittavan, että hän puhui vääristä asioista. Jatkaa kuitenkin samaa aihetta muistiinpanoihinsa tukeutuen. Kiroaa mielessään, ettei ollut antanut Annan lukea niitä etukäteen.

”Teoreettisen ajattelun yhteydessä tekoälylliset toimijat ovat enemmän partnereita kuin tuomareita, vaikka niiden tehokkuus ideoiden tarkistamisessa faktoja vasten on virtuaalisissa koeympäristöissä ylivertaista. Niihin ei ole toistaiseksi pystytty luomaan alitajuista intuitiivisuutta, joka on yksi luovan ihmismäisen intellektualismin tärkeimmistä ominaisuuksista, eikä tekoälyt osaa aina huomioida epäloogisten asiankulkujen paremmuutta loogisiin verrattuna, kuten joissakin asioissa on ilmiselvää ihmiselle. Esimerkiksi ihmissuhteet, tunteet ja ihmisen vaistonvaraiset ratkaisut ovat tekoälyille vaikea käsittää. Toisaalta se voi antaa tieteellisen selityksen niillekin, mutta ei ymmärrä niitä kokemuksellisesti järkeviksi luonnon keinoksi ohjata elämää, eikä osaa käyttää niitä ratkaisuissaan ilman ohjelmoitua pakottavaa käskyä.

Vatsan perhoset ja vaistonvaraiset pelot ovat ihmiselle viestikanava kaikkeuden Jumalalta suoraan perimään taltioituun tietoon, jolla vaistot vihjaavat reagoimaan asioihin tietyllä tavalla. Tietokoneilla ei ole tuollaista ennakoivaa aavistusta tai kokonaisuuksien vaistonvaraista tajua. Tieteen määrittämä argumentointilogiikka, joka perustuu faktan kokeellisiin tarkistuksiin, on usein voitokas inhimillistä luonnollista ajattelua vastaan, mutta sen ehdotukset eivät ole aina paras vaihtoehto epäloogisiin asioihin, joilla on suurta inhimillistä merkitystä.

Tietotekniset asiat laitetasolla ovat vaikeita toteuttaa virheettömästi ja pienikin muutos jossakin tietosysteemin osassa voi horjuttaa koko systeemiä. Siksi se on paloiteltu itsenäisiin pienempiin yksiköihin, moduuleihin, jotka palvelevat toisiaan vain joissakin tarkoin määrätyissä asioissa ja parantavat päivitykset tehdään pala kerrallaan tarkasti vahtien niiden vaikutusta muuhun. Tällaisia itsenäisiä tarkitusprotokolla suojeltuja moduuleja on Techpolissa kymmeniä miljoonia automaattisesti vikatilanteissa kytkeytyvine varakopioineen. Päinvastoin kuin voisi olettaa on osiin pirstominen yksinkertaistamista ja vikasietoisuuden maksimoimista, se helpottaa myös virheiden aiheuttajien paikantamista ja korjaamista. Meillä on noin viitisen sataa raportoitua vikatapausta joka vuorokausi, mutta ei yhtään kaupungin jatkuvassa koekäytössä olevien vitaalisten toimintojen seisokkia viimeisen kymmenenvuoden aikana.”

Jaakko lopettaa hämillisen näköisenä, ymmärtää hairahtuneensa insinöörin perisyntiin uppoutuen teknisiin yksityiskohtiin, joita harva ymmärtää tai kestää kuunnella, ja on iloinen, ettei tahmeasti reagoiva, kuukauden informaatio pommituksessa väsähtänyt yleisö kysele mitään. Jaakko katselee hetken henkilökohtaisen näyttönsä seuraavaan aiheeseen, virnistää ja sanoo kuin yhteenvetona epäonnistumiselleen:

”Neuroverkkojen käsittelyprosesseja ja niiden sisältämää teknologiaa on mahdotonta selittää asioita ymmärtämättömälle yleisölle, ja jotenkin tärkeimmät, ihmisiä suoraan koskettavat asiat jäivät kokonaan pois. Unohdin kokonaan kodit ja niiden ihmeellisyydet, Techpoli lukuisat viihteiden virtuaalitoteutukset. Tietotekniikan, jonka jokainen kohtaa kotonaan, vapaa-ajassaan ja kaikissa tavallisissa toimissaan. Tutustutte niihin myöhemmin omakohtaisesti muutenkin. Kiitos puheenvuorosta”

Anna katsoo oudosti Jaakkoon, joka ymmärsi ajoissa mutista kiitoksensa ja lopettaa. Anna taputtaa käsiään Jaakolle ja viittaa nyt yhteiskuntatieteilijään, joka mumisee nimensä Peteriksi ja aloittaa oman osuutensa.

”Minun selvitettäväkseni on kai jäänyt yrittää saada keskustelua aikaan, miten asioihin voi kaikesta tekniikasta ja valvonnasta huolimatta vaikuttaa yksilönä.

Yksi aiottu foorumi yhteiskunnallisista päätöksistä syntyneitä turhautumia purkamaan, on kaupungin keskellä väittelypuisto, joka on nimetty Lontoon Hyde Parkin Speakers’ Cornerin mukaan. Paikka, jossa saa päästää höyryjään ja vapaasti olla eri mieltä kaikesta ilman henkilökohtaisia seurauksia. Poliittinen agitointi joukkomielipiteeseen tai mielenosoituksien järjestäminen ei kuitenkaan ole Techpolissa sallittua, enkä usko, että sellaiselle on kenelläkään tarvettakaan. Tulevaisuudesta ja tulevien sukupolvien käyttäytymistä ei voi ennakoida ja siksi tällaiset asiat ovat kirjattu myös lakeihin.

Valituksensa voi pienessä kaupungissa hoitaa muutenkin ja mahdollisiin epäkohtiin voi vaikuttaa suoraan tuomalla ne esiin tietokonemallinuksien käsiteltäviksi. Koettuihin epäoikeudenmukaisuuksiin otetaan päätösvaltaisesti kantaa täysin puolueettomasti heti virtuaaliympäristössä toteutetun konsekvenssianalyysin mukaisesti.

Jokaisella Kaupungin kansalaisella on palvelupääte kotonaan ja yhteisiä ongelmia ratkova tekoälytoteutus antaa heti vastaukset hankaliinkin kysymyksiin, ja otaksuvasti ratkaisee ongelmat saman tein samoilla neuvoilla, jotka olisi saanut henkilökohtaisella käynnillä asianhoitajien luona. Jos kysymyksessä on joku kaikkia koskettava tekninen puute, voidaan vaadittava muutostyö tehdä nopeasti ilman yleisökyselyjä, jos se on järkevää kaikkien asukkaiden kannalta, tai lisätä se valittaviin optioihin. Kuinka vain menee toteutuskäsky heti nopean hyväksynnän jälkeen eteenpäin ja töiden edistymistä voi seurata päätteeltään, joskus myös jatkuvasti filmaavana live-seurantana. Useisiin asuntoja koskeviin työoperaatioihin liittyy myös interaktiivisuus ja halutessa voi pyytää saada puhua tekijöiden kanssa töiden aikana.”

Salissa kuhistaan, ja joku huutaa:

– Eikö jo lopeteta, samaa paskaa jauhetaan yhä uudestaan ja ihmisiä aivopestään johonkin tekoälyjen hallitsemaan ihanteiden utopiaan. Ottakaa nyt huomioon, että yleisö on yhdeksänkymmentäprosenttisesti jonkun alan aikuisia tutkijoita ja osaavat ajatella omilla aivoillaan, tietävät mitä tekevät ja tuntevat teknohelvetin todellisen luonteen niin hyvässä kuin pahassa.

Muu yleisö taputtaa ja joku toinen huikkaa:

– Mennäänkö kaljoille, johan tätä saarnaamista on piisannut viikkotolkulla.

Peter keskeyttää hämillään ja Anna tulee avuksi,

– Kaupunkiin muuttaminen on vapaaehtoista ja haluamme informoida mahdollisimman avoimesti kaikesta ja jokaisella on mahdollisuus yhä purkaa sopimus ilman vastavaatimuksia. Kulut ja ansiomenetykset korvataan ja kiitämme kiinnostuksesta. Jätetään vaan tähän, jos haluatte. Käsi pystyyn ketkä ovat saaneet tarpeekseen tiedotustilaisuudesta.

Puolet täydestä salista nostaa epäröiden kätensä. Anna tutkiskelee salia tovin ja sanoo sitten hitaasti:

– Ymmärrän jos seminaari jo väsyttää, itsekin olen aivan kuitti. Keskeytämme paneelikeskustelun tähän, se ei lähtenyt käyntiin tarkoitetulla tavalla tai ei ollenkaan. Sen piti olla alustettu kyselytunti, mutta toki nämä asiat on kerrottu jo moneen kertaan aiemmin ja jokainen voi asioida kysymyksineen informaatio pisteissä, jos joku on vielä epäselvää.

Kaupungin ideologia hakee vielä muotoaan, jos sellaista onkaan. Tiedeyhteisöissä maailman sisältö päivittyy jatkuvasti ja tosiasioiden varteen ottaminen on itsestäänselvyys. Ymmärrän sen. Varmasti tiedän, että hotellin viereisen mikropanimon huurteinen olut on ihan hyvä vaihtoehto täällä istumiselle, mutta meillä on velvollisuutemme.

Kaikkien asiantuntijatiimien edustajat ovat kolmenpäivän ajan vastaamassa kaikkiin kaupunkia koskeviin kysymyksiin ilman alustuksia hotellin pienessä salissa aamu kahdeksasta ilta kuuteen, tervetuloa sinne.

Anna levittää kätensä ja hymyilee,

– Olkaapa hyvät, uloskäynti on salin alakautta.

Paneelin osallistuneet taputtivat seisaallaan mahdollisimman raikuvasti jo seisovalle, lähtemään valmiille yleisölle.

Anna ei kertonut, että paneelin äkkinäiselle lopettamiselle tuli kuulokkeihinsa määräys etänä salintapahtumia seuraavalta Bobilta. Pelkäsi kai, että pienilläkin häiriöillä menetettävän osan sitä intoa, joka on projektin kantava voima. Oltiin loppusuoralla ja ei haluttu kompastella ennen maalia katkeroittavilla vastakkaisasetteluilla.

Jotkut ovat mukana rahasta, toiset idealismista, useimmat molemmista syistä, mahdollisuudet toteuttaa tiedettään ilman rajoja vetoaa jokaiseen. Täydellisen liikkuvuuden vapauden menettäminen on kova hinta, mutta eristyminen tieteille kokonaan pyhitettyyn kaupunkiin ja pois maailman tyhmien enemmistön hallinnoimista poliittisista demokratioista, myös houkutteli kaikkia maailman älyköitä.

Kaupunkivaltio projekti on tarkoituksellisesti älyrasistinen ja eliittinen. Sen odotettiin olevan dynaaminen ja kyselevä, mutta myös kykenevä ottamaan vastaan todellisuuden antamat argumentit, vaikka virallinen mielipide olisi lähtökohtaisesti toinen.

Luonnontieteiden tutkimuksen objektiivinen perusajatus on faktassa ja todeta asioiden vaikutuksien seuraukset virtuaaliympäristöissä tai laboratorio kokeissa. Techpolissa lähtökohtana on maapallon tähänastinen kaikesta hankkima tieto ja niille pohjautuvat tieteelliset teoriat, ja tieteellisiä faktoja tinkimättömästi kaikessa soveltava yhteiskunta. Ei kahlata enää luonnossa kumisaappaat jalassa perhosten perässä, vaan istutaan paikallaan, analysoidaan tuloksia ja kehitetään luonnonlakien suomissa raameissa uutta maailmaa älyllisin metodein ja keinotekoisin toteutuksin. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Jaakko olisi halunnut jatkaa paneelia koska halusi protesteja Techpolin äärimäistä kontrollivaltaa vastaan. Hän tunsi läpikotaisin järjestelmän mahdollisuudet seurata ja kontrolloida asukkaiden jokaista liikettä ja mielenilmaisua. Hän vastusti sellaista, koska siihen liittyi aina pelko väärinkäytöksistä ja totalitäärisestä yhteisöstä, joka johtaisi tuhoon. Se ei ollut väsymistä asialle, vaan vahva totaalista valtaa vastustava mielipide, joka kasvoi päivä päivältä suuremmaksi hänessä.

Hänellä oli kuitenkin yhtenä Techpolin salaisuuksien luojana ehdoton vaikenemisvelvollisuus. Sen rikkomisesta epäiltyä kuulusteltaisiin tavalla, jossa ei voinut valehdella ja jos oli aihetta, salaisuuksien säilyminen varmistettaisiin kuolemalla tai täydellisellä eristämisellä pakovarmaan vankilaan, jonka sellit olivat pieniä tappajarobottien palvelemia asuntoja ilman kontakteja ulkomaailmaan. Tässä tiedossa, oli helppo antaa seurausten pelossa periksi ja hillitä kiivasteleva luonteensa ja vaikuttaa toisella tavalla. Hän tiesi kuten muutkin johtoasemassa olevat elävän alituisen tehotarkkailun kohteena. Jaakko oli Annan ja monen muun tavoin elinikäisessä satimessa ja oli parempi sopeutua, pyrkiä tekemisillään vaikuttamaan kokemiinsa epäkohtiin.

Jaakko nipisti ilkeän kovaa Annaa käsivarresta, joka vilkaisi ystäväänsä vihaisesti, otti sitten kiinni Jaakkoa kädestä pidätelläkseen häntä. Jaakko sanoi riuhtaisten kätensä irti.

– Ei, hitto, pilasit hyvän mellakan, kun annoit heti periksi. Olisi tehnyt hyvää näyttää kontrollihuoneen tärkeileville apinoille, ettei porukat nielaise mitä paskaa hyvänsä, ja että kansalla on myös kynnet raapia vastaan, jos jossakin mennään liian pitkälle.

– Jaakko varoisit vähän, meitä tarkkaillaan jatkuvasti, vai yritätkö manipuloida itseäsi irti kaupunkiin muuttamisesta. Se ei onnistu enää meille kahdelle, ollaan syvällä sonnassa ja tiedetään liikaa kaikesta. Joutuisimme loppuiäksemme arestiasuntoihin, jos yritämme karata. Parempi vain yrittää selvitä alusta ja pyrkiä vaikuttamaan sisältäpäin tuleviin päätöksiin. Niin kauan kuin asiat saa paremmuudellaan määrätä, ei ole hätää.

– Joutuminen sinun kanssasi samaan karanteeniasuntoon olisi jotakin. Odota vaan, kun seuraavasukupolvi kaupungissa alkaa pyrkiä ulos kuoresta, ei nuoruuden paloa ja muutoksen halua voi manipuloida pois menettämättä koko ihmistä ja sen mukana kaiken muunkin. Tekoälyjen kontrolli kaikessa on estettävä ja rajata niiden tehtävät vain laitteiden pariin. Tulevien nuorten palavaa kaipuuta ulos kuoresta ei voi mikään hillitä.

– Koko hallinto tietää sen, mutta Techpolia ei voi toteuttaa pelkästään paperilla, ja tulevaisuuden asiat tulevat pöydälle heti kun olemme saaneet yhteisön elämän kunnolla käyntiin. Ylimitoitettu kontrolli on itseasiassa yksityiskohtaisen tiedon keräämistä, miten ihmisten ja kaupungin asiat todellisuudessa toimivat. Kyllä sinä sen tiedät. Meillähän on jo päätös, että tasan kahden vuoden päästä muutosta tehdään suuri evaluointi, joka varmasti johtaa moniin muutoksiin. On parempi, että kaikki haalimamme tieto on objektiivista faktaa, eikä pelkkiä mielipiteitä.

– Rakas Anna, ystäväni, et halua Bobin porukkaa lakanoihisi, siitä olen varma. Bob uteli taannoin, onko meillä joitakin yhteisiä aikomuksia muuton jälkeen. Meidän juttu, ei ole enää pelkästään meidän juttu, vaikka entinen onkin. Kerroin, että meillä ei juuri ollut yhteyksiä sillä tapaa ja Bob oli vain hymyillyt, niinpä niin hymyään.

– Tämä niin sanottu meidän juttumme, on niin pihalla kuin vain voi olla. Taitaa olla parempi, että jatkossakin pysytään erossa toisistamme muuten kuin työasioissa ettei tule väärinkäsityksiä.

Työtä häiritsevä projektin alkuaikojen on off suhde heidän välillään oli päättynyt jo kauan sitten, vaikka olivat yhä ystäviä ja läpikotaista tuttuuttaan tunnistaen toistensa mielialat pelkistä ilmeistä. Molemmat tiesivät tunteistaan ja halusivat vaistoillaan, mutta eivät kyenneet rikkomaan epäluottamuksen muuria väliltään rakkausasioissa, joka oli syntynyt Jaakon ja Ninan suhteen aikana.

Annalla oli ollut lyhyitä seksuaalisia miessuhteita toisinaan, mutta Jaakon suhde Ninaan heti heidän lopetettuansa tapailunsa, oli tahallaan ärsyttävässä kopeloivassa keimailuissaan ollut syvästi loukkaava, eikä hän halunnut kokea samaa kipua uudestaan.

Jaakon turha mustasukkaisuutta lietsova näyttäminen Ninan kanssa oli ollut sydämetöntä kiusaamista, kun meidän erojuttumme oli vielä arkaa ihoa, ajatteli Anna kun katsoi Jaakkoa salavihkaisesti. Ymmärsi, että se oli ollut miehen lapsellinen tapa peitellä omaa kipuansa, mutta tunnetasolla se koski ja koski kovaa.

Ninan ja Jaakon rakkaussudetta oikeastaan koskaan ollutkaan. Pelkää yksinäisyyden torjuntaa ja seksiä, oli Jaakko kuitannut Anna kysyessä Ninan lähdöstä. Mutta mitäpä näistä, kaupungissa olemme jatkuvasti vastakkain ja kaikkien silmätikkuna, ja parempi olla penkomatta entisiä.

Jaakko nieleskeli erimielisyyttä ja syyllisyyden tunto, jota oli potenut vuosia tapahtumien jälkeen palasi.

– Anna, sinä olet paras ystäväni ikinä, tunnemme toisemme läpikotaisin, enkä voi menettää kaveruutta jonkun idioottimaisen väittelyn takia uudestaan, kun ollaan taas jutteluväleissä.

Anna salamoi, käänsi selkänsä, sanoi vain kovaa:

– Ei ikinä enää, ystävyys ei ole tämmöistä, ja käveli pois.

Jaakko seurasi hänen menoaan hämmentyneenä, eikä ollut varma mitä ”Ei ikinä enää” tarkoitti. Koki kaipuuta Annan lämpöön ja katkeruutta itseään kohtaan, kirosi hölmöyttään ja päätti juoda päänsä täyteen.

Seminaarin jälkeen he eivät enää tapailleet ennen Techpoliin muuttoa, eivätkä edes soitelleet kuten aiemmin purkaakseen arkipäiväisiä asioitaan. He halusivat sisimmässään aivan jotakin muuta kuin pelkkää ystävyyttä. Kaksikymmentä vuotta samassa sinkkuvapaudelle vannovassa kuviossa on pitkä aika, jos koko ajattelee vain sitä yhtä henkilöä.

Maailman kansalaisuuden ja avaran maailman vaihtuminen nurkkakuntaiseksi pikkukaupungiksi, jossa kaikki on kylkikyljessä ja vaihtelu pelkkää keinotekoista virtuaaliviihdettä, ilman mahdollisuutta matkustaa edes tilapäisesti muualle tuulettamaan mieltään. Jaakko tiesi tarvitsevansa vastapainoksi elämäänsä jotakin suurta ja sitovaa, jotakin, joka oli aina sama, huolimatta mitä. Yhteenkuuluvuutta ja yhteisiä päämääriä ja vaistoja ruokkivaa elämänsisältöä, olla täysipainoisesti ihminen koko biologisessa tarkoituksessaan.

Se, että Anna alkoi kulkea yhä useammin Crissin seurassa ärsytti ja Jaakon ohimennen tavatessaan Anna vain moikkasi hymyillen samalla katsoen tutkivasti Jaakon ilmeitä suu mutrussa. He hakeutuivat nopeasti mahdollisimman kauaksi toisistaan, jos joutuivat samaan huonetilaan ja se oli uutta pitkän suvannon jälkeen. Yhteiset riemut samassa kaveriporukassa olivat vaikeita, eikä Jaakko enää käynyt seminaarihotellin viinibaarissa, vaan hakeutui työkavereiden porukassa olutpubiin jalkapallomatseja seuraamaan. Tutustui Carlotteen, jolla oli kivat tuikkivat silmät ja kannatti samaa joukkuetta.

Anna ja Jaakko karsivat alakuloista vakavuutta mielestään uusilla tuttavuuskuvioilla, vaikka torjuttuna tunteet hiersivät yhä pahemmin. Kipeät asiat, joita ei pysty unohtamaan voi kääriä ymmärtävään suhtautumiseen, oli Anna, aina pitänyt mottonaan, mutta helpommin sanottu kuin tehty, oli osuvampi klisee tilanteeseen.

– Pudotaan kuin kissa aina jaloilleen, joustaen kuin autonjouset, sanoi Jaakko kovalla äänellä Carlotelle, kun sattumalta olivat Annan lähellä hotellin aulassa. Anna käveli Jaakkoon vilkaisematta vihaisena hissiin ja molemmat tiesivät, ettei pehmeä putoaminen tunteissaan uuteen todellisuuteen ollut totta.

2. Osa

1. Luku (Techpoli)

Techpolin uusasukkaat siirtyivät kuukauden koulutusvaiheen jälkeen suurilla risteilijöillä paikanpäälle matkatavaroineen ja henkilökohtaisine esineineen, joiden määrää oli rajoitettu siihen, jonka sai sopimaan pyörälliseen pieneen katettuun vaihtolavaan, eikä varsinaisia yksityisiä muuttokuormia ollut. Oli luovuttava paljosta, mutta kaikki korvattaisiin vapaasti valittavalla uudella, eikä kenenkään tarvinnut luopua tottumuksistaan.

Jaakko, Anna ja kaikki pitkään Techpolissa työskennelleet saivat kolmenviikon loman kaikesta ja luvan matkustaa mihin halusivat, kunhan olivat takaisin suuren sisäänmenon koittaessa. Useimmat kävivät kotipaikkakunnallaan, tapasivat omaisia ja ystäviään, järjestelivät raha-asioitaan. Kaikki olivat rikastuneet ja maksaneet velkansa, tehneet sijoituksia ja nimenneet edunsaajia omaisuudelleen, jos eivät palaisi koskaan takaisin. He jättivät jälkeensä paljon itkeviä ihmisiä, mutta eroa oli tehty jo kauan ja lähiomaiset olivat sopeutuneen kuin sotivaan armeijaan lähtevään, joka ei ehkä palaisi koskaan. Olivat sankareita yhteisen hyvän puolesta joista tuli olla ylpeitä.

Ruokatarvikkeita ei sallittu viedä Techpoliin lainkaan bakteerikantojen pelossa, ja kaikki muukin kaupunkiin vietävä säteilytettiin suluissa. Ihmiset kävivät viimeisen lääkärintarkastuksensa laivassa ja saivat saman antibakteerisen puhdistuksen sisään astuessaan kuin tavarat. Pienimmästäkin terveydellisestä poikkeamasta joutui takaisin laivalle karanteeniin. Tapauksia oli vain muutama, eivätkä aiheuttaneet ryhmäviivästystä.

Hajanaisesta joukosta oli kuukauden ajan yritetty hioa yhtenäinen kansa uuden itsenäisen maailman ensimmäisiksi asukkaiksi. Sen onnistumista mitattaisiin vasta paikan päällä ja totuuden hetki koitti niille, jotka ehkä olivat vain käyneet tutustumassa kaupungin keskustaan vuosi takaperin järjestetyissä pienten ryhmien tutustumiskierroksella tai pelkästään kokeneet kaupungin vain virtuaalimaailmana.

Kaupunkiin viimeisenä muuttaneiden ihmisten pääjoukossa on eniten sosiaalisen ja yhteiskunnallisten alojen tiedemiehiä, mutta myös itsenäiset taiteilijat, filosofit ja mediatyöläiset muuttivat joukolla vasta viimeisessä ryhmässä. Tietysti jokaiselta alalla on esimuuttajansa, mutta vasta viimeiseksi tulevat tekevät siitä lukumääräisesti kuhisevan kirjavan ihmisjoukon.

Kaupungin asukkaiden miesten ja naisten lopullinen lukumäärä on suunnilleen sama, ja enimmäkseen asujaimisto käsittää nuoria lapsettomia pareja, joiden keinohedelmöityksen vaihtoehtona toivotaan lisääntyvän luonnollisesti.

Pääosa asukkaista muutti sisään viimeisenä nanomateriaalikupolin suojaamaan kaupunkiin yhtenä suurena joukkona, ja sen jälkeen sisääntuloportti suljettiin lopullisesti. Tästä lähdettiin elämäänsä juoksuttamaan eteenpäin, eikä paluuta olisi vuosiin tai ei ollenkaan.

Minimisopimus oli viisi vuotta, eikä siitä voinut tinkiä myöhemmin millään syyllä. Lähes kaikki olivat tehneet pitemmän sopimuksen, koska suhteellisesti maksettu rahamäärä riippui sopimuksen pituudesta. Korvaus maksettaisiin etukäteen jokaisen suljetulle indeksisuojatulle tilille kotimaansa pankkiin ja sen saisi käyttöönsä vähitellen lahjoittamiseen tai sijoittamiseen haluamaansa kohteeseen. Tieleihin liittyi erityinen konsulttipalvelu auttamaan kaikissa jälkeenjääneissä raha-asioissa. Jokainen viisivuotiskausi tuplasi edellisestä kaudesta maksetun ja kahdenkymmenen vuoden sopimuksesta sai jo kuusitoista kertaa suuremman summan tililleen vuosittain.

Puhuttiin rahasummista, joita ei tavallisen ammattikarriäärin puitteissa ollut mahdollista hankkia, ja kahdenkymmenen vuoden sopimuksella se tarkoitti suuryhtiöiden johtohenkilön huippupalkkioita luolan ulkopuolella. Monet hankkivat etukäteen myös oman yksityisen asianhoitajan ja tekivät tarkat suunnitelmat rahoilleen. Tekivät varauksia unelma kiinteistöihin, joihin saivat valtion takauksen allekirjoitettuaan Techpoli sopimuksensa. Valmisteltiin paluuta takaisin entiseen yhteiskuntaan sopimusajan jälkeen. Jotkut perustivat myös yrityksiä sukulaistensa tai ystäviensä kanssa. Isolla rahalla saa isoja asioita. Useimmat tyytyvät kuitenkin sijoittamaan palkanantajansa pystyttämään inflaatiosuojattuun sijoitusrahastoon, joka antoi vuosittaista osinkoa. Techpoli oli oman työpanoksensa järkevä sijoitus kaikille osallistujille, vaikka se ei ollut ainoa motiivi.

Suurin haaste ensimmäisinä vuosina olisi kaikille Techpolissa tietoisuus luopuneensa koko entisestä elämästä ja siitä, että kaupungin ulkopuolen tutussa maailmassa tapahtuisi joka hetki jotakin arvaamatonta uutta ja uutisoitavaa, joka antoi elämälle dynaamista sisältöä. Kun taas, suurilta mullistuksilta varjelussa kaupungissa tapahtumat olisivat enemmän ennakoitavia pikku uutisia, kuin kaikkea järisyttäviä ennalta-arvaamattomia tapahtumia.

Akvaariovaikutelman välttämiseksi oli päätetty, ettei kaupungin ulkopuolisista arkipäiväisistä tapahtumista uutisoitaisi juuri lainkaan, jollei se sitten jotenkin koskettanut maapallon yleistä tilaa tai asioita, joilla olisi vaikutusta kaupungin elämälle. Kaikkien olisi tyydyttävä ja totuteltava vähäväkisen pienen kaupungin elämään, jossa harvoin tapahtuisi suuria mullistuksia tai tekoja, joista median uutisvyöryt kirkuisivat aamun lööpeissään. Mutta normaaliksi uneliaaksi pikkukaupungiksi ei Techpolia voinut kutsua, vaan se oli pikemminkin tiivistymä maapallon intensiivisintä älyllistä elämää ikärakenteenaan energisin nuoruus.

Tapahtumattomuus ja holhoava ääriturvallisuudentunnun ongelma hoidettiin räiskyvillä tapahtumasimulaatioilla virtuaalimaailmoissa, jotka voi myös kokea omissa nahoissaan erityisessä tärähtelevässä, haisevassa, todellisuutta mahdollisimman tarkkaan simuloivissa kokemishuoneissa, jotka olivat jokaisessa asunnossa perusvarustuksena. Kaikki, jotka eivät välittäneet sellaisista ja saivat tehdä viihdehuoneista lisätilaa vanhanaikaisille harrastuksilleen, jos niin välttämättä halusivat. Kyselyssä useimmat halusivat tehdä juuri niin ja askarella omia harrastuksia käden ja järjen taidoillaan ilman teknotykitystä oli se sitten miten aidolta tuntuvaa hyvänsä. Yli puolesta asunnoissa poistettiin laiteet tulevien asukkaiden toiveesta jo ennen sisään muuttoa. Sellaiset saisi hankittua myöhemmin, jos jostakin syystä haluaisi tai saisi lapsia jotka haluaisivat.

Ideana tapahtumahuoneille oli myös ei kerrottuna taka-ajatuksena, että primitiivisten vaistojen ja viettien tyhjäkäynnin paineita voitiin reagoida pois vaarattomasti. Kenenkään yksityisiä paheita seurattu, ja jos jollakulla oli hankalia vähän siedettyjä poikkeavuuksia, ei niistä pois reagoituina tulisi haittaa muille. Mitkään seksististä perverssiä tarjontaa ei niihin kuitenkaan liittynyt ja rajat kulkivat muutenkin lailla säädetyissä puitteissa. Silti kokemishuoneet olivat tinkimättömästi yhtä yksityisiä kuin asuntojen kylpy- tai makuuhuoneet, eikä kenenkään toimia vakoiltu tekivät sitten mitä hyvänsä.

2. Luku (Annan asunto)

Anna oli asunut jaksoittain viimeisen vuoden luolakaupungissa pienen koulutusmateriaali tuottavan tiiminsä kanssa ja tutustunut kaupunkiin yhtenä sen ensimmäisistä asukkaista. Kaikki oli lähes valmista.

Jokainen sisään muuttavat on saanut GPS-ohjaimen koordinaatteineen, ja pienet sähköbussit lukevat laitteet automaattisesti ja pysähtelevät osoitteiden kohdilla kutsuen nimellä poisjääviä.

Anna jää pois nimensä kuultuaan ja avaa oven pieneen omakotitaloon. Vaikka talo on omilla virtuaalisesti tehdyillä valinoilla sisustettu ja tavaratalon huonekaluosastoilla koeistuttu ja talokin oli tuttu virtuaalimallinnuksesta, niin tässä ja nyt se on jotenkin outo ja aivan erilainen. Vaikka hän oli asunut kaupungissa viimeisten kuukausien aikana tekemässä työkohtaisia valmisteluja suuren mediaosaston päällikkönä, ei häntä ollut pyynnöistä huolimatta päästetty saamaansa asuntoon aiemmin. Sanottiin, että sen sisustustyöt olivat kesken, eikä käsityöläisiä heidän sopimuksensa mukaisesti saisi häiritä. Hän oli saanut tyytyä Techpolin hienoon asuntohotelliin ja sen läheisen ravintolakorttelin aamiaisiin paikassa, joka jäljitteli wieniläistä kahvilaa, jossa saattoi tilata kananmunansa kahdeksalla eri tavalla ja levittää puukeppiin kiinnitetyn paperisen aamulehden pitämään kiireetöntä seuraa. Järjestely, joka soti stressaavaa arkipäivää vastaan tahallaan hitailla tarjoilijoilla. Se oli välttämätön latauspaikka kiireisille valmisteluille, jossa sai haukotella itsensä hereille ja antaa aivojen avautua hapelle. Viereinen pikaravintola, jossa tarjoilijat juoksivat ilman asiakkaitakin, oli niille, jotka halusivat vauhdin päälle ennen kuin hyppäsivät oravanpyöräänsä, ei Annalle.

Asuntoon astuessaan hotellimainen yksinäisyyden tunne on ensimmäinen nimike, joka käväisee mielessä. Jokainen esine ja pinta tarvitsevat kosketuksen jättämät jäljet, kaikki on asumattoman siistiä. Sisään tulessa persoonallisesti mukautettu valaistus on tarkoituksella hämyinen vaikutelman pehmentämiseksi, ja taustalla soi Annan tuttu soittolista. Hän kuule miten vesi lorisee jossakin kylpyammeeseen, ja hän yrittää muistella virtuaalivierailusta kylpyhuoneen sijaintia.

Uuteen kotiin totuttaminen on kekseliästä ja harkittua, porealtaan reunalla on viinipullo ja päädyssä palaa aidon näköinen tekokynttilä. Talo on heti kuin miellyttääkseen kaiken tekevä hovimestari, ja puhuva assistentti on Annan pienimmänkin empimisen huomaava ystävällinen talonhenki osaten taidon olla kaikkialla ja ei missään. Anna kuiskaakin kuin omaa ääntään peläten kiitos ja talo vastaa hyväilevällä, mutta ei mielistelevällä äänellä.

– Anna, tämä on minulle suuri ilo. Haluatko kuunnella jotakin? Voin lukea sinulle kirjaa, jos haluat.

Anna on riisuuntunut, avannut viinipullon ja asettunut mukavaan asentoon juuri sopivan lämpöiseen altaaseen, jonka pohja myötäilee ergonomisesti joka liikahdusta. Se osaa myös hieroa intiimisti väristen ja koskettaen. Ohjelmoituna tuntemaan ruumiin joka sopukan se osaa tyydyttää jokaisen tarpeen. Löysätä kiristyneen hartialihaksen ja koskettaa hellästi tai kipeästi. Siihen voi myös liittää älyllisesti hakeutuvia seksilaitteita, jotka löytävät limakalvojen eritteiden hajuraitoja seuraten juuri oikeaan paikkaan antamaan optimaalisen nautinnon, kertoo allasta esittelevä puhuva paneelinäyttö, jonka ääni on erilainen ja ulkopuolisempi kuin talon hengen. Se ei yritä ystävystyä, vaan on kulmikas ja lyhytsanainen kuin ääneen luettu tuoteselostus.

Anna naurahtaa:

– Eipä

Ääni kertoo nyt kärsivällisen hitaasti, miten jonkun teeman valitsemalla saa kylpyhuoneeseen sovitetun äänimaailman sekä valaistuksen, joka osaa huomioida kaakelipintojen heijastukset ja kovien seinien kaiun akustiikan puutteet.

Näytteeksi alkaa taustalla soida Griegin Solveigin laulusta kohta, jossa tavattoman kauniin melodian täydellisen harmonian rikkoo yksi nuotti, ikään kuin neula hypähtäisi vinyylilevyllä ja huoneen auringon nousun kaltainen utuinen valo värähtää, aivan kuin tila aistisi musiikin Annan tavoin. Tila tuoksuu vaimeasti havumetsälle.

Hän vastaa talonhengelle tai sen palvelijalle kevyesti huokaisten:

– Haluan vain olla itsekseni. Se on hyvä näin. Kiitos.

Musiikki alkaa aivan alusta ja valot tummuvat aamun hämäräksi. Anna vaipuu miellyttävään horrokseen auki poksahtelevien pikkuruisten ihoa elvyttävien mineraalipallojen nipistellessä miellyttävästi nahkaa.

Torkuttuaan tovin talonhengen huolehtiessa, ettei hän joudu veden alle, jos sattuisi nukahtamaan, hän nousee etsimään makuuhuoneen valmiiksi laatikoihin ja kaappeihin taitellut vaatekerrat. Kylpyhuoneen aurinko on noussut ja valo on nyt kirkas ja musiikki lakkaa. Makuuhuoneessa hän heittelee käytetyt alusvaatteet huolettomasti sängylle luomaan kotoista epäjärjestystä ja mutisee itsekseen, että eiköhän tämä tästä sotkeudu vielä kodiksi. Näköpuhelin soi ja makuuhuoneen seinänkokoiseen paneelissa tuttu naama irvistää hymyn tapaista.

– Mennäänkö syömään ja kaljoille. Vapaapäivä koko illan, muistatko?

Anna vastaa:

– Porukat on varmaan heti liikkeellä ja voi olla täyttä. Ajattelin aluksi totutella kämpän kodiksi. Etsiä keinoja, miten saada hengiltä puhuvan ja vahtivan talonhengen lopullisesti, tiedä minne se raportoi. Se on pervo, sormet kuin mustekalan lonkerot, kylppärissäkin se yritti kopeloidakin virtuaalisilla sormillaan kaikkein pyhintä kuin esileikkejä tekevä ensirakastaja. Ohjekirjassa sitä kutsutaan ”rentouttavaksi, mielihyvää tuottavaksi hieronnaksi”. Sanomalla lopeta, se lopettaa, onhan sekin jo jotain. Muistaakseni se on harmiton langaton lataus, joka osaa paikantua tekoälyn ohjaamana juuri oikeaan paikkaan. Se saa tuntumaan, että yksityisyys on aliarvostettu hyvä ja on koko aika varuillaan mitä seuraavaksi. Kaipa tähän tottuu.

Cris nauraa ja lupaa, ettei kerro omista kokemuksistaan asuntonsa kanssa.

– Kun sanoin sulje seuranta, lörpöttelevä kodinhenki alkoi argumentoimaan miksi sen tulisi olla aina päällä. Pitkä lista; se lisää turvallisuutta, eikä palvele muita kuin minua. Talttui kun sanoin, pois päältä tai rikon sinut.

Anna vastaa:

– Minun talossani palotorjuntaa ja laitteiden teknistä kontrollia ei voi sulkea, kaiken muun se suostuu kohteliaasti varoittaen sulkemaan. Lopetti, että olen tervetullut kutsumaan sen huolenpidon takaisin pelkästään kutsumalla nimellä, jonka saan itse valita. Sanoin nimesi on O niin kuin Orja. Onneksi sen voi vaihtaa, jos ystävystymme myöhemmin, mutta sovittiin aluksi näin.

Sori vuodatus, kaipa tähän tottuu. Huomenna on se esittely torilla, ja sitä ennen aamulla työpaikkatutustuminen uusille eli en jouda illanistujaisiin, kerro terveiset. Yritän olla tikissä ja menen nukkumaan. Tavataan sitten. OK. Tykkään susta, nuku makeita unelmia, vastaa tuttu, aito ihmisen suu ja painaa hellän pusun kameraan.

3. Luku (Annan työpaikka)

Annan työpaikka on lasinen mediatalo, jonka muotoilussa arkkitehdit olivat saaneet vapauksia, ja siitä oli tullut valtavan kokoinen, väriä miltei huomaamatta asteittain vaihtava, kallellaan makaava M-kirjain, kirjaimenmuotoisia taloja oli kaikkiaan viisi peräkkäin ja muodostivat sanan MEDIA. Välissään puistomaiset rentoutumistilat, ja viimeisenä olevassa A-kirjaimessa auditorio joukkotapahtumille ja rakennusten alla keskellä suuri työmaaruokailuun tarkoitettu pyöreäalue erilaisille lounas- ja pikaravintoloille.

Rakennuksia yhdisti tunnelisto, jossa viiden hengen magneettiraidetaksit kulkivat sekä vaaka- että pysty suoraan. Osoitteen saatuaan ne pysähtymättä kulkivat halutun talon nimettyyn kerrokseen. Niitä risteili satamäärin rakennuksien välissä kaksisuuntaisilla väylillä, eikä vapaita vaunuja tarvinnut odotella. Äärimmilleen optimoidussa järjestelmässä ne noukkivat kyytiinsä pisimmälle tilatun reitillä olevat mukaansa hissien tavoin, jos tilaa oli.

Ensimmäisenä olevassa M-kirjaimessa on suuri sisääntuloaula, jossa kirjauduttiin automaattisesti kasvotunnistuksella tai DNA-näytteellä ihon hilseestä, jonka se otti kevyesti hipaisten kämmenselkää. Numerotaululla ohjattiin nimellä oikeaan työpaikalle vievään hissivaunuun, jollei sitten halunnut toisaalle, johon saattoi tehdä tilauksen oikeuksiensa mukaan yhdellä painalluksella. Kontrolli oli enemmän teknologista keikailua kuin tarpeellista. Jokainen ala halusi näyttää osaamistaan.

Annan hissi kuljetti toimistoonsa kolmannen talon viidenteen kerrokseen. Ovien auetessa ystävällisesti hymyilevä ihmisenkaltainen robotti tervehti nimeltä ja tarjosi hopeatarjottimella kuohuviinilasin kevyesti nyökäten. Oli medialaitoksen suurimman osaston ensimmäinen työpäivä kaikille ja erityinen päivä. Ilmoitti sitten kuulutuksena koko osastolle Annan saapumisesta, ja hälisevä joukko riensi aulaan vastaanottamaan jo useimmille ennestään tuttua esimiestään.

Anna oli aikoinaan valittu tuhansista hakijoista ja tunsi arvonsa, mutta osasi peittää eriarvoisuuden hymyynsä ja reippaaseen tyyliinsä. Jokaiselle oli kuitenkin selvää kuka määräisi kulttuuri-, uutis- ja dokumenttiosastoa sen päätoimittajana. Lisäksi hän kuului Techpolin johtoryhmään täysivaltaisena kiinteänä jäsenenä.

Kuuluisa, kultainen Anna, tinkimätön totuudenpuolustaja ilman pelkoa, joka taisteli juonittelijat kumoon.

Hän kiersi tänään vuoron perään kaikki yksiköt, jotka olivat sijoitettu viiteen kerrokseen, ja puhutteli jokaista 230 kymmentä alaistaan yksityisesti, ja vaikka useimmat olivat tuttuja ennestään, teki Annan yhden suhde kaikkiin vaikeammaksi muistaa jokaisen henkilötiedot. Annalla on ylimpänä esimiehenä mahdollisuus sirunlukijalla saada tiedot osoittamastaan henkilöstä kuulokkeisiinsa tai pieneen, mukana kannettavaan näyttöön välttääkseen sekaannuksia henkilöiden suhteen ja tiesi aina kenen kanssa keskusteli.

Henkilökohtaista yhteyttä ja ensivaikutelmaa itsestään luodessaan on jokaisen tunnistaminen nimellä ja työtehtävillä tärkeää. Anna on pitkän psykologian koulutuksenkin saaneena hyvä tällaisessa.

Lähes puolet porukasta ovat media-alan toimeenpanevia insinöörejä ja ohjelmoijia, jotka olivat aloittaneet työnsä jo vuosi sitten. Viisi tohtorin arvoista mediatutkijaa, parikymmentä järjestelijää ja joukko erilaisia mediakoulutettuja toimittajia, kolme filmausryhmää, sihteerit ja apulaiset aloittivat virallisesti vasta tänään. Heistäkin oli osa työskennellyt viimeiset viikot tutustumassa kalustoon ja työtiloihinsa.

Heti huomenna oli jo uutismateriaalia oltava kaapeleissa ja eetterissä, siksi esittelyt jäivät lyhyeksi, kuka on kuka -kartoitukseksi. Jokainen tiesi jo paikkansa ja esimiehensä. Avaus seremoniat olivat tässä.

Loput talon kerroksista kuuluivat statistiikkaan ja informatiikan työläisille, ja ne ovat omia osastojaan, joihin Annan määräysvalta ei ulottunut.

Neljäs M-talo on aivan suora ja paljon isompi, ja kuului kokonaan viihdemedialle. Sillä on omat osastonsa pelintekijöille, kevyiden viihdeohjelmien tuottajille, virtuaalisten todellisuuksien sisällönmuokkaajille ja alan tutkijoille, kaikkiaan nelisen sataa ihmistä työskentelee mielikuvituksella ja tyylivapaalla satunnaisuudella sisustetuissa tiloissa täynnä hullua luovuutta.

Ensimmäinen ja toinen taloista kuuluvat totisille tekniikan arkkitehdeille ja alan tutkimukselle, jotka tarvitsevat paljon lattiatilaa tekemiseensä. Kaikilla M-älytalojen osastoilla toimii lisäksi robotteja eri huoltotehtävissä ja portsareina. Talojen yhteinen iso lounasruokala on mielenkiintoinen sekoitus eri virityksillä toimivia ihmisiä. Annalle se on tärkeä poikkialainen tietolähde kaupungin juoruista ja uutisvinkeistä, ja hän on palkannut tietyillä etuuksilla neljä tarjoilijaa raportoimaan kuulemisistaan.

Anna oli jo tehnyt työsuunnitelman valmiiksi ennen sisään muuttoa ja luonut tiimit ja jakanut tehtävät. Oli tehty valmiiksi aloitusohjelmia ja harjoiteltu suoria lähetyksiä täydellä tekniikalla kaupungissa, kun siellä oli vain enimmäkseen palvelualojen ihmisiä opettelemassa työpaikkojaan ja palvelemassa jo satunnaisia vieraitaan.

Anna oli jo ennen aloitusta tutustunut jokaisen alaisensa henkilökohtaisuuksiakin paljastavaan taustaprofiiliin ja asetellut heidät otaksuttujen persoonallisuusominaisuuksien mukaan lähekkäin tai erilleen toisiinsa sopivuuden mukaan. Hän ei halunnut riitoja, mutta ei myöskään hampaattomuutta, ja joidenkin kohdalla kriittinen vastustus oli tärkeä dynamo pyrkiä parhaaseensa.

Kaikki oli kuitenkin ollut vain kokemukseen perustuvaa suunnittelua paperilla ja tiimien muutoksia olisi tehtävä töiden edistyessä, mutta jostakin oli aloitettava. Kykyjen, osaamisien ja ajatustapojen toisiaan ruokkiva sopivuus oli onnistumisen reunaehtoja. Ryhmänjohtajat löytyisivät keskinäisen arvostuksen mittareilla, mutta aloitusasetelmassa heidät oli valittu kokemuksen ja Annan arvioiden mukaan. Annalla on hyvät vaistot koota tiimit toimiviksi ja yhteen hiileen puhaltaviksi yksiköiksi. Anna luotti aina kokemukseensa. Kauniit naiset eivät hikoile.

Kaikki oli valmista ja Anna saattoi kalistaa pelin käyntiin isolla messinkisellä laivakellolla kuin New Yorkin pörssissä.

Töitä riitti jokaiselle, kaikesta uutisoitaisiin mahdollisimman paljon, muutonjälkeiset vaikutelmat päällimmäisinä, kaupunki esiteltäisiin sen asukkaiden kautta, ja mielenkiintoisimmista kaupungin asukkaista tehtäisiin oma dokumenttisarja ikään kuin luomaan kaupungille haluttua profiilia.

Yleisiä tiloja ja niiden toimivuutta kaikkialla kaupungissa testattaisiin kriittisesti vielä pitkään kuluttajanäkökulma TV-ohjelmien puitteissa, eikä annettaisi periksi ennen kuin mahdolliset räikeät epäkohdat korjattiin. Oltiin kuluttajan puolella, mutta samalla etsitettiin objektiivisesti perusteltuja syitä vallitseviin ratkaisuihin. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut löytää kompromisseja, vaan toimivia oikeita ratkaisuja.

Ravintolat ja muut elämyspaikat käytäisiin läpi viihteellisemmin ja esiteltäisiin maistellen mitä oli tarjolla. Vierailevien taiteilijoiden live-esiintymiset taltioitaisiin tulevaisuuden mediatarpeisiin. Pääasia näissä ohjelmissa on, että annettaisiin menovinkkejä useimmille vielä outoon ympäristöön.

Tärkeintä Annalle on pyrkiä tasoittamaan uusien kaupunkilaisten alussa olevaa vierastamisen tunnetta ja uutisoida mahdollisimman paljon myös vanhasta maailmasta saatuja tietoja. Valikoida laadullisia, saatavilla olevia ohjelmia kaikista maailman mediataloista. Ennalta sovitusta syystä ei uutisia erilaisista onnettomuuksista jaettu kaupunkiin muuten kuin joskus harvoin välillisesti dokumenttien sisällöissä. Haluttiin kai, että luolakaupungin omat uutiset saisivat siten enemmän merkitystä, eivätkä hukkuisi maapallon median jatkuvaan, kirkuvaan hälyyn maailmassa tapahtuvista asioista.

Pieni yhteiskunta saisi luoda rauhassa oman elämänsä kuviot, trendinsä ja tärkeysjärjestyksensä. Kuulua maailmankaikkeuteen omana kummallisena planeettanaan maapallon sisällä.

Päätoimittajan kovemmat linjaukset ja toimituksen yhteisen ilmeen lopullinen luominen tulisivat myöhemmin, jos oli tarvis. Alussa jokainen tekisi pitkälti omalla harkinnallaan ja kykyjensä mukaan kohdalle osuneet tehtävät. Tosin epävarmat toimittajat olivat Annan kimpussa pienissäkin asioissa. Halusivat näyttää osaamistaan ja kykyjään lennokkailla suunnitelmillaan, jotka Anna torjui, sanomalla ”katsotaan sitten kun on jotakin valmista”. Hän oli oppinut, että oli parasta, jos kiitos oli kiven takana ja ohimennen annettua henkilökohtaisella huomautuksella ilman ylisanoja. Hän ei halunnut antaa valtaa kiitosta kerjääville epävarmoille ihmisille, joille mikään tunnustus ei ollut tarpeeksi. Jokaisella tiimillä ja ryhmällä on esimiehensä ja tekniset avustajansa. Suuremmat kuvausyksiköt, ohjaajat ja tuottajat ovat itsenäisiä pikkufirmoja, jotka pyydettiin mukaan projekteihin tarvittaessa, ja heistä jouduttiin kilpailemaan muiden osastojen kanssa. Siinä kisassa Annan punertava otsakihara, vihertävät silmät ja sieluun uppoava ääni, jossa ei ollut anelua, vaan henkilökohtaista kosketusta, hän voitti aina.

4. Luku (Uusivuosi)

Muuton jälkeisten päivien juhlahumun ja paikkoihin tutustumisen jälkeen, aika kului Techpolissa nopeasti totuttelemalla uuteen elämäänsä oudoissa olosuhteissa, joka kaikessa keinotekoisuudessaan oli onnistunut ainakin aluksi kohtalaisesti välttelemään urautumisen yhteen ja samaan tarjoten jatkuvasti jotakin uutta. Ensimmäinen kiireitten täyttämä vuosi on lopuillaan.

Ensimmäisen virallisen kaupunkivuoden suuri päätöstilaisuus torilla jännitti Annaa, koska siellä olisi hänen kaksi tiimiään tulessa tekemässä haastatteluja, ja tuottamassa uutiskuvaa itse tapahtumasta, jota kutsuttiin uudeksi vuodeksi numerolla yksi. Kiirettä riitti muutenkin kaikesta tapahtuneesta tehtiin kattavia yhteenvetoja ja tarkkoja analyysejä. Techpoli loi vielä nahkaansa kaupunkina ja palvelevana yhteisönä, mutta juhlimalla yhdessä kulunutta vuotta toiveet tulevassa luotiin yhteishenkeä ja paikkakunnallista identiteettiä ihmisten välille.

YK:n ensimmäinen virkaansa nimittämä Techpolin sveitsiläinen presidentti perheineen on ilmestynyt kulisseista juhlistamaan tapahtumaa, esittelee itsensä ja perheensä humoristisella historiikilla, josta on tehty hauska kuvakooste suurille näytöille. Aloittaa sitten lyhyellä puheella, jossa hän ylpeänä kertaa Kaupungin tarkoitusta ihmiskunnan Nooan-arkkina, lopettaa kädet taivasta kurkottaen ja toivottaa ”Hyvää Uutta Vuotta, meille kaikille”.

Annan kuvaustiimi oli tehnyt pitkin vuotta nopeatempoisen musiikinrytmiin sopeutetun 3D-dokumentin Kaupungista ja sen mahdollisuuksista aidontuntuisten hologrammien loihtiessa eläviä näytelmiä eri paikoissa ja tilanteissa. Lopussa hologrammi bändi alkaa takomaan vanhaa hittiä hurjan valoshow’n keskellä ja kuin taikoen on bändi äkisti ja saumattomasti oikea lihallinen keskenbiisin tykittäen hurjia sooloja juoksennellen hurjana ympäri estradia.

Hyvät ihmiset, nyt on vuoden ensimmäinen yö, HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE, vuosi yksi on alkanut. Lava räiskyy ja savuaa väreissä, uusia artisteja mielikuvituksellisissa asuissa ilmestyy lavalle ja tauotta tapahtuu jatkuvasti jotakin uutta. Osa harjoiteltua, osa spontaania kaaosta, näyttelijöitä, tanssijoita, bändejä ja yksittäisiä muusikoita hurjatempoisessa sirkusmaisessa artisti kavalkadissa, joissa valokeilat osuvat esiintyjään erisuunnista. Kaiken päättyessä koko joukon laulaessa Lennonin ”Imagea” johon yleisö liittyy. Kaupunki oli täten saanut kansallislaulunsa.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

Samalla kaupungin valot sammuvat, ja ilotulitus räjäyttää taivaan auki rävähtäviksi valokukiksi. Samppanjakorkit poksahtelevat kuin kaukaiset laukaukset ja toisilleen vieraat ihmiset halaavat toisiaan. Ihmiset hälisevät, hurraavat ja puhuvat toistensa suuhun. Useimmat olivat nauttineet jotakin lähikuppiloissa jo ennen tilaisuutta ja ottivat vastaan ensimmäistä uuttavuottaan Techpolissa kotipaikkakunnilla oppimansa vanhan tavan mukaan.

Ilotulituksen laantuessa alkavat lavan suuret näytöt uudestaan elää näyttäen jäähdyttelynä kavalkadin kaikkien maapallon suurkaupunkien ilotulituksista, joita vain pieni osa jää enää seuraamaan. Juhlat jatkuvat toisaalla.

Anna huutaa melun yli vieressään seisovalle Crisille, mikä show:

He olivat ystävystyneet koulutusjakson aikana potkunyrkkeily harjoituksissa ja treenissä syntynyttä ruumiskontaktia oli jatkettu toisinaan harjoitusten jälkeenkin ilman tositarkoitusta, mutta Anna piti rajaa siinä. Jaakkokin kummitteli yhä hänen öissään.

– Huonot vitsit, jotka paranivat loppua kohti, tarpeeksi maljoja, tyylikäs ilotulitus ja hyvät artistit. Arvosana yhdeksän kymmenestä ja seuralaisesta täysi kymppi.

Molemmat nauravat iloisesti. Joivat viimeisen tipan saamastaan samppanjapullosta loppuun ja suutelevat läheistä tuttavuuttaan pitkään samalla miettien suhdettaan. Anna vetäytyy anelevasta suuhunsa eroottisesti tunkeutuvan kielen kysymyksestä kääntämällä päänsä torjuvasti sivuun, ja ehdottaa iloisesti kuin äskeisen unohtaneena:

– Mennäänkö jatkoille intialaiseen ”Pyhään lehmään”, kaikki mestat ovat koko yön auki. Firmalla on siellä oma kabinetti ja jatkuva pöytävaraus, päästävät sisään oli miten täyttä hyvänsä, kyllä porukat aina pomolleen tekevät tilaa nauraa Anna.

Saviruukun sisäkyljissä paistettu ruukkuleipä on tosi hyvää, jukurttidippiä, Himalajan suikalekanaa tulisessa currykastikkeessa tai hitaasti haudutettua lammasta pähkinäkastikkeessa, jossa on ripaus tulista chiliä. Nami, nami. Puhdistaa nielun ja kurkistaa sielun, mitä sanot. Jatkoille sitten viinibaariin, siellä on varmaan meidän jengimme siinä vaiheessa jo vauhdissa.

Cris oli ajatellut muuta, yksityisempää ja seksikkäämpää, mutta antaa periksi kuten aina ja sanoo vaisusti:

– Mennään sitten, mutta jätetään intialainen väliin ja otetaan viinibaarissa tapasta.

– Sopii niinkin, mutta kuljeskellaan ensin vähäsen, ei haluttaisi tulla liian känniin, yö on vielä nuori ja aamuakin on jo ajateltava. Lupasin aamiaisen tulessa olleelle tiimille, ja se on tilattu kaikilla höysteillä järvenrannan kylpylähotellista. Haudutetaan sielua ja ruumista saunomalla suomalaiseen tapaan.

Peileillä fiksattu täysikuu oli tehty tavallista suuremmaksi ja jokaisen kraatterin ympyriäiset seinät olivat kolmiulotteisen rosoisia, sen kelmeä valo teki läheisestä puistosta maagisen metsän. He kävelivät puiston halki hiekkakäytävän rahistessa, jossakin pensaikon takana nainen voihki äänekkäästi naivaa orgasmia hakevaa rakkauttaan. Äänet kiihottivat ja Cris yritti saada Annaa antautumaan leikkiin työntäen kätensä hänen hameensa alle, mutta sai vihaisen käden vastaansa ja lopetti nolona. Mentiin askeleita nopeuttaen, romanttinen tunnelma notkahtaneena ja vaitonaisina kohti viinibaaria.

Viinibaarissa on tunnelma katossa ja tavaton tungos, mutta treenien muskeli rikkaat tuttavat ovat olleet ajoissa ja varannet kulmapöydän päästämättä ketään omimaan tyhjinä odottavia paikkoja, vaikka niin ei olisi saanut tehdä täpötäydessä mestassa, jossa tuskin oli tilaa edes uusille seisoskelijoille. Ovat vessassa, jos joku yritti. Väkisin valtaaminen ei ollut optio tunnetusti karatea osaavien pöydässä, eikä henkilökuntaa ollut tänä yönä sekaantumaan tällaisiin kiistoihin.

Anna ja Cris ilmaantuivat viinibaariin, olivat ovella sopineet unohtavansa äskeiset. Kamut olivat jo tilanneet kahdenlitran magnumpullon Beaujolais Villagesia, joka oli ilmeisesti kinasteltu sopuisasti yhteiseksi standardijuomaksi. Pöydällä oli isoja leikuulautoja kukkuroillaan juustoja, ilmakuivattua kinkkua, eri makkaroita ja pino batonkeja.

– Moi hipit, taas juopottelemassa tuota litkua, joka tulisi kieltää lailla, huitaisee eteläafrikkalainen Cris vannoutuneena oman maansa tuotteisiin.

Anna sanoo:

– Käytiin puistossa lenkillä ja kaikki märkä kelpaa.

Porukka nauroi, minkähän laisia intensiivivetoja siellä puistossa vedettiin.

Ruotsalainen konditoriakokelas Charlotte, portugalilainen sähkömies Jose, eteläafrikkalainen fyysikko Cris, kanadalainen sairaanhoitaja Claire, suomalainen teknopomo Jaakko ja mediapäällikkö Anna, jonka isä on ruotsalainen ja äiti suomalainen. Ihmisiä, jotka ovat löytäneet toisensa eri yhteyksissä kongressin aikana tai Kaupungissa rakennusvaiheen palavereissa. Anna ja Jaakko tuttuja useammalla tavalla Techpoli projektin alkuajoista alkaen, josta oli kulunut jo parikymmentävuotta.

Kaikki olivat suurin piirtein saman ikäisiä ja tulevaisuus tuntematon, oli tultu hankkimaan pesärahat loppuelämälle, löytämään ehkä elinkumppani, pitkä sopimus hiersi, mutta houkutus rikastua ja rajattomat resurssit kehittää itseään sai allekirjoittamaan kovista ehdoista huolimatta sopimuksen Techpolin kanssa.

Claire oli jo kirjautunut palkallisiin lääkäriopintoihin, Jose aloittaisi teknisessä korkeakoulussa esikoulutuksen insinööriopintoihin täydellä palkalla ja pienillä työvelvollisuuksilla. Heidän samanaikainen itsensä kehittämisen päätös oli syntynyt valmistelukursseilla, jolloin heistä tuli yhteiseen tulevaisuuteen satsaava pari.

Charlotella ja Jaakolla oli löyhempien lupausten korvike onni, mutta olivat vakituista sänkyseuraa toisilleen ja saattoi vain arvata miten heille kävisi.

Annan ja Crisin hengaileva kokeilu oli Annasta suuri erehdys, mutta Cris ei antanut periksi ja yritti löytää tietä hänen sydämeensä.

Charlottea ja Jaakkoa yhdistää pelimaailma, Jaakkoa ja Annaa suomalaisuus, varjona taakse jäänyt rakkaussuhde. Cris, Anna, Jose ja Claire harjoittelevat samassa ryhmässä potkunyrkkeilyä. Jose ja Claire on nuori, yhdessä asuva lapsesta haikaileva pariskunta. Kaikille on yhteistä viettää vapaa aikaa yhdessä, ja vähitellen heistä on muodostunut frendiryhmä, joka tekee pareittain kaikenlaista muutakin yhdessä.

Kaikki kaupungissa rakensivat sosiaalista alustaa elämälleen tositarkoituksella, kuka onnistuen, kuka ei. Joistakin piti ja toisista ei. Työtoverit olivat työtovereita ja naapurit naapureita, harrastukset ja satunnaiset kohtaamiset edesauttoivat saman mielisiä löytämään toisensa. Kaupunki oli pieni ja tilaisuuksia monta, kaikki olivat uuden elämäntilanteensa alussa ja samassa yhteisössä etsimässä toisistaan lämpöä ja läheisyyttä.

Jaakko ja Anna olivat kahvitelleet välinsä vihaisista viileiksi ystäviksi ja hakivat vielä sopivaa mutkatonta seurustelumuotoa kaveriporukassa. Ehkä pelaisivat tennistäkin, kunhan elämä asettuisi uomiinsa. Yhteisellä kaupungin johdon järjestämässä työpalaverissa Jaakko ja Anna jakoivat lounaan valiten huvikseen muistinsa mukaan toisilleen annoksen ja kahvin ollessa vuorossa Jaakko sanoi ilman yhteyksiä keskusteluun ponnekkaasti,

– Ja sinne on sitten saatava kunnon sauna.

Molemmat punastuivat ja nauroivat yhdessä kuin ennen. Erotessaan halasivat pitkään muistojen virratessa toisiinsa poskien painautuessa lujasti toisiinsa, mutta eivät sopineet mitään. Ilo kupli. Pelkkä Heippa, eikä Heippa kulta, kuten ennen. Rakkauden tunne levisi molemmissa täyttäen tajunnan kuin äkisti suosta noussut virvatuli ja jäi kytemään.

Illanvietto viinibaarissa onnistui, hälistiin, naurettiin ja riideltiin kaikesta sulassa sovussa kuten ennenkin. Claire ja Jose nyhjäsivät toisissaan, Jaakko ja Charlotte silmäilivät toisiaan naimisenhalu naamalla, kuin samanlainen yhden ilmeen venetsialainen karnevaalinaamari. Anna torjui Crissiä, eikä halunnut näyttää muille millä tolalla heidän asiansa olivat. Suhde oli jatkuvaa torjuntataistelua, koska Cris halusi enemmän kuin Anna, ja hän puristeli usein kauan mukana kulkenutta sormusta taskussaan. Anna ja Jaakko vilkuilivat salaa toisiaan ja käyttäytyivät huomatessaan toisensa tarkkailun korostetusti kuin vanhanaikaisessa teatteriesityksessä. Jaakko hellitti vaistomaisesti otteensa Charlotesta ja Anna huomasi sen.

Baarin käheä-ääninen June, ilmoitti aamuyöstä tullen pöydän viereen,

– Folkens, tämä on nyt tässä, muut ovat jo häädetty ulos.

Osoitti seitsemää täyttä shotlasia baaritiskillä.

”Hyvää uutta vuotta June”, huikattiin yhteisesti ja tyhjennettiin snapsilasit, jotka oli täytetty kitkerällä Jamaikan rommilla.

Lähtiessään porukka suukotteli vuoroperään ovelle ohjaavaa kaiken nähnyttä naista ystävyydellä, jonka vain viinillä voi saada tuntumaan todelta ventovierastakin kohtaan. Tulevaisuus kulman takana odotti.

5. Luku (Vuosi 2045)

Ensimmäiset viisivuotta kaupungissa kuluvat kuin huomaamatta. Väkiluku kasvaa nopeasti useimpien nuorienparien hankkiessa sallitut kaksi lasta muutaman vuoden välein. Kaupungin ilme muuttuu syntyneistä lapsista vilkkaammaksi, mutta myös enemmän rutiininomaiseksi, jossa samassa elämäntilanteessa olevat tekevät samoja asioita päivästä toiseen.

Pienkaupungin asuintilan rajallinen pakollisuus, tapahtumattomuus, keinotekoisuus ja eristyneisyys suuresta maailmasta varjostavat kollektiivisesti sisäänpäin lämpiävää elämää yhä enemmän.

Annan päätehtävänä on lieventää elinympäristön yksitotisuutta, ja työ on tärkeämpää kuin mitä se olisi ollut ulkomaailmassa, jossa hän olisi ollut vain yksi suuresta määrästä tiedottajia. Eri kilpailevien näkemyksien ja vaihtoehtojen takaamiseksi oli kaksi muutakin itsenäistä mediataloihin tehtyä uutis- ja viihdeyksikköä omine riippumattomine kanavineen.

Kilpaileva media oli Techpolille hyvin tärkeää uusien ideoiden syntymiselle. Kaupungin levottomaksi tekevä jatkuva kyllästymisentunne asioihin, jotka tulivat heti liian lähelle jokaista ja menettivät nopeasti kiinnostavuutensa tarvitsivat jatkuvasti elähdyttämistä. Tämä näkyi usein vaihtuvissa trendeissä. Keksittiin jatkuvasti jotakin uutta, jolla ei ollut todellisuuspohjaa tai syvempää merkitystä. Jotkut muotijutut olivat ylipinnallisuudessaan haitallisia pienessä kaikesta erillään olevasta kaupungissa, jossa ei ollut varauloskäytäviä, ja niihin oli puututtava median järkiperäisemmällä vastapropagandalla. Se värjäsi myös Annan tiimien toteutuksia, sitoi käsiä ja teki niistä vähin erin tarkoituksensa vastaisesti julistavia.

Aikuisten, fiksujen ihmisten tiedekaupungissa ymmärrettiin toki ohjelmien rivienvälissä oleva varoituksen sanoma, että oli fiksua tulevan sukupolven kasvatusta ajatellen pysytellä määrätyissä normeissa, kun se vielä oli mahdollista. Tulevan sukupolven suuri joukko teini-ikäisiä, ei ehkä suostuisi vanhempien kasvatuksellisiin ehdotuksiin ja olisi hyvä olla joku julkisen hallinnon raami ohjeena, joihin vedota hädän hetkellä.

Nuorilla aikuisilla, superälykkäillä ihmisilläkin on vaistonsa ja viettinsä, jotka eivät saa tyydytystä pelkästä järjestä, ja tarvitsevat toisinaan tyhmät aivottomat huvinsa, sekä mielikuvitukselle pelivaraa keksiä hullutuksia keskenään. Rikkoa lakien asettamia rajojakin tunteakseen itsensä vapaaksi.

Yksityiselämässä kodin sisällä on tarpeeksi pelivaraa, mutta kaupunkivaltion totaalisen kontrollin luonne tuli kaikkialla yhä enemmän esiin sen alkaessa puuttua kansalaistensa yksityisluontoisiin kodin ulkopuolisiin valintoihin, vaikkakin varovasti kyselemällä kuin ymmärtävä isoveli.

Kontrollointiin reakoitiin ja Annalta vaadittiin kykyä naamioida ohjaavia tarkoituksiaan päinvastaiseen, kätkeä kuria näennäiseen kurittomuuteen ja manipuloida yhteisöä hallinnon toivomusten mukaiseksi ironisilla näkökulmilla ja käänteisyyksien mahdottomuuksilla. Antoi alustan valita järjellään ”oikein” ainoana ilmiselvänä valintana. Anna vihasi manipulointia, mutta oli asemassa, josta ei voinut sopimuksensa mukaan irrottautua ilman suuria ongelmia tulevaisuudelleen, sitä paitsi hän uskoi Techpolin tulevaisuuteen sellaisena kuin se oli alun perin ajateltu.

Vähäisenkin holhoamisen aiheuttamia ongelmia oli osattu odottaa suunnitelmia laadittaessa ja varauduttu monella tavoin, mutta kaikki pehmeätkään vastatoimet ”luontaista tyhmistymistä” vastaan eivät aina vaikuta toivotulla tavalla. Asukkaiden kirjo on suuri, ja osa ensimmäisten muuttajien joukosta ovat ei-akateemisia perheen perustajia, eivätkä jaksa pohtia pitkien työpäivien jälkeen kaupunkinsa maailmanmenoa ja aivoton viihde on aina varma rauhoituspilleri stressin vaivaamille ajatuksille. Sekin oli ymmärrettävää.

Annan saatua koko mediakompleksin ylimmän johtajuuden, hän vaati vapautta soveltaa tarjontaa katsomallaan tavalla ilma taka-ajatuksellisia bannereita. Hän lopetti kasvattamisen ja vetoamisen, mutta vaati laatua ja älyllistä sanomaa kaikessa mitä eri osastoissa tuotettiin yleisölle. Taloryhmän viidenteen taloon ei hänen valtansa kuitenkaan ulottunut, vaikka hänet päästettiin sen tiloihin ja sai tietoa kaikesta.

Annalle työtätekevät, vastakohdista sisältöä hakevat ja vapauttaan korostavat taiteilijat olivat suuria vaikuttajia. Ihmisiä, jotka halusivat rikkoa rajoja ja vihasivat kaikkea tavallista. Heistä tuli helposti kansan sankareita ja idoleja.

Luokkaerot olivat ainakin lievästi rakenteellisia jo alussa, vaikka kaikki edustivat alansa huippua, eikä kyse ollut puuttuvasta älyllisyydestä tai mukana tuoduista sosiaalisista ongelmista. Ihmisten erilaisuus oli silti asioita, jotka myös tuli huomioida mediapolitiikassa. Anna painotti usein joutuessaan perustelemaan tiukkoja kannanottojaan, etteivät avaruusmatkat onnistuakseen siedä anarkiaa ja Techpoli on avaruusmatkan kaltainen kokeilu, joka ei selviä tehtävästään, jos määrättyjä sääntöjä ei noudatettaisi.

Useimmille tieteilijöille haastava ja mielenkiintoinen työ palkitsee tarpeeksi ja saa vetäytymään omaan kuplaansa, jossa keskittymisrauha on tärkeämpää kuin mieltä turruttava viihde tai elähdyttävä protestihenkisyys. Olisi Annan onni, jos he ovat väestön enemmistö myös tulevaisuudessa.

Normaalit ihmissuhdeongelmat ja arkipäivän erimielisyydet ovat silti olemassa kaikissa kodeissa. Tekniikka ei aina toimi toivotulla tavalla, virheitä ja onnettomuuksia sattuu jokaiselle. Niistäkin on kerrottava kriittisin huomautuksin kuin vapaansanan uutispalveluissa kaikkialla maapallolla.

Se, että nuori, hyvin koulutettu sananvapauteen kasvatettu väestö riitauttaa järjestystä ja ratkaisuja elähdyttäen kehitystä uusilla näkökulmilla vanhoihin asioihin, on Annan mielestä hyvä kaupunkivaltion dynamiikalle ja edistykselle, mutta joskus myös ilmeisen paha asia järjestykselle ja rutiininomaisten työtehtävien persoonattomalle kurinalaisuudelle.

Vaikka hyvin perustellut muutosehdotukset kuulostavat järkeviltä, ei niitä voida aina toteuttaa ilman, että ne vaikuttaisivat kaikkeen muuhun. Se johtaa siihen, että asioista tulee helposti ristiriitaisia vaatimuksia, joiden taakse ryhmittyy monia, ja hallinnon alkuperäisissä suunnitelmistaan kiinnipitävä konservatiivinen vastustus tekee törmäyksistä meluisia. Älyllisenkin yhteiskunnan siloinen rauha järkkyy ja repeilee joskus keskustelupalstojen typeriksi kiistoiksi mitättömistä seikoista, joissa kyse on pelkästään henkilökohtaisesta mustasukkaisesta arvovallasta ja kateudesta.

Hallituksen johtaja sanoi eräässä massakokoontumisessa, että ihmiskuntaa on aina hallittu yksimielisyyttä vaativilla uhkakuvilla, jotka vaativat yhteisiä ja toimivia päätöksiä kaikilla tasoilla. Asioita, joihin ei voi ottaa yksityistä kantaa. Maapalloa kohti syöksyvä meteori, on maata kohti syöksyvä meteori, jota ei voi mielipiteillä muuttaa.

Sodat tai niiden uhat ovat poliittisesti olleet tehokkaimpia kyynisiä poliittisia silmänkääntötemppuja vallan säilyttämiseksi, joihin kaupunki ei voi koskaan turvautua. Mitä suurempi uhka, sitä enemmän on tärkeää olla yksimielisiä, toimii myös Techpolin suhteen, vaikka sen uhkakuvat ovat erilaisia. Sisäinen hajaannus on niistä suurin, oli presidentti sanonut painokkaasti puheenvuorossaan johtotiimin kokouksessa, koska se heti uhkaa kaupungin teknologista infrastruktuuria ja kaikessa vikasietoisuudessaan jonkun tärkeän toiminnon lakkautuminen tai vahingoittuminen merkitsisi hyvin nopeasti täystuhoa kaikille.

Puhe johtoryhmissä tehosi ainakin näennäisesti ja negatiiviset mielenpideilmaukset loppuivat lähes kokonaan, joka oli Annasta huolestuttavaa. Minkäänlaista maanalaista liikettä ei tosiaankaan voitu hyväksyä, koska sellainen historiallisesti oli aina tarkoittanut fyysistä vastarintaa.

Kaupungin ”mitä jos”-simulaatiot kaikesta ennen päätöksiä ovat tärkein keino vakuuttaa yhteisö toimimaan yhtenäisenä tietyllä tavalla. Monimutkaisten toisiin lomittuvien asioiden simulointi näyttää asioiden vaihtoehtoiset seuraukset valintojen mukaan. Suurimmat erimielisyydet ratkaistaan pienessä ja suuressa tekoälyjen avulla, ja vaikka se kirpaiseekin eri mieltä olevia, on pakko hyväksyä fakta, jollei halua menettää kasvojaan tiedemiehenä tai ihmisenä.

Anna julkaisi aina tarkasti tällaiset vakuutteluprosessit, mutta halusi samalla myös luoda teknisyyden keskelle inhimillistä näkökantaa, jossa suuressa luotettiin myös maalaisjärkeen ja pienessä omiin ihmisvaistoihinsa.

Anna kasvatti ohjelmissaan vapaudentunnetta kertomalla, että myös perheet ja ihmiset saattoivat muuttua luonnollisesti ajassa omaan suuntaansa ilman hallinnon sosiaalisen suunnitelmien luomia karsinoita. Annasta on hienoa, kun teknikoiden lapsista tulee taiteilijoita tai leipureita, ja taiteilijoiden lapsista teknikoita tai puutarhureita. Hän otti usein tällaista materiaalia dokumentti ohjelmiinsa.

Prosentuaalisesti ammattijakautuma on säilynyt hyvin vuosien saatossa väestön sopeutuessa uuteen, vaikka moni on jo ehtinyt uudelleen kouluttaa itseään toisiin ammatteihin. Lääkäreistä on tullut kokkeja ja kokeista lääkäreitä, elämäänsä tyytymättömien opiskelemalla ponnistaessa eteenpäin jollakin toisella alalla. Heidän jättämät aukot korvataan usein yhä älyllisemmin käyttäytyvillä roboteilla, jotka ottavat haltuunsa erityisesti vähiten suosittuja tehtäviä ilman vastustusta ja vapauttivat henkilökuntaa seuraamaan ammatillisia unelmiaan vapaiden koulutusmahdollisuuksien avulla. Ihmisen suorittamien tehtävien menetyksiä ylivoimaisen suorituskykyisille roboteille ei mietitty katkerina, jos henkilökohtainen vaihtoehto tehdä jotakin muuta oli itselle parempi. Monille se merkitsi tehdä harrastuksistaan vakavasti otettavaa luovaa työtä.

Turhautuneille, tehtävistään luopuville väliinputoajille, jotka eivät sopeutuneet kaiken työlleen antaneena uuteen elämäntilanteeseen saivat käyttöönsä uusimmat lääketieteelliset keinot masennuksen torjuntaan. Ne eivät ole entisten lääkkeiden tapaan enää ruumiillisesti koukuttavia tai elimistölle vaarallisia ja olivat täysin sallittuja kaikissa tekemisissä. Alkoholin kaltaiset tolkuttomat humalatilat krapuloineen ovat historiaa, vaikka juomien maut ja päihdyttävät vaikutukset pysähtyvät nousuhumalankaltaiseen hyvään oloon ja sosiaaliseen vilkkauteen.

Hauska on hauskempaa seurassa, lukee erään ravintolan seinätaulussa.

Työelämässä ovat päihteet lääkitystä lukuun ottamatta kiellettyjä, ja jokaiseen istutetut sirut paljastavat sisääntuloaulojen tekoälyportsareille kunkin ruumiinkemiallisen tilanteen ja estää sisäänpääsyn tarvittaessa. Humalassa ei tehdä töitä. Jokainen toistuva tapaus johtaa elämäntilanne puhutteluun työpaikkansa psykologin kanssa.

Ensimmäisen viiden vuoden jälkeen tulee myös vastaan tilanne, jossa ensimmäiset tehdyt sopimukset päättyvät ja on valittava jatkosta: jääkö vai lähteekö. Noin puolet tuhannesta seitsemästäsadasta lyhyen sopimuksen tehneistä haluavat takaisin ulkomaailmaan ja vanhaan todellisuuteensa. Loput jatkavat sopimusta erilaisista syistä.

Pariutuminen jonkun pitemmän sopimuksen tehneen kanssa oli tavallisin syy jäämiseen. Kaikki kaipasivat jossakin määrin takaisin entiseen kotimaahansa, kotiseudulleen ja entiseen kotiinsa, mutta tehdyt sopimukset ovat ehdottomia. Koti-ikävä oli ymmärrettävää ja sitä yritettiin lievittää maakohtaisilla teemaviikoilla, jolloin oli saatavana perinteistä ruokaa ja käsityötä niille vihityissä ravintoloissa ja gallerioissa.

Oli päätetty, ettei ketään poislähtijöistä korvata uusilla tulokkailla Techpolin ulkopuolelta, ja heidän jättämänsä aukot työelämässä rationalisoidaan pois. Tehostamisen kannalta asia työelämän suunnittelijoiden mielestä oli hyvä, mutta sosiaalisessa elämässä muutto aiheutti levottomuutta, jota torjuttiin erilaisilla mielihyväohjelmilla, enemmän konsertteja, taidenäyttelyjä ja ylimääräisiä vapaapäiviä.

Muutto oli esimakua sillä suuret ongelmat tulevat vastaan seuraavan sopimuskauden päättyessä, jolloin yli puolet jäljellä olevasta väestöstä saattaa sopimuksensa puitteissa muuttaa pois kaupungista.

Ensimmäisten poislähtijöiden hävitessä ulosmenosulkuihin nyytteineen, ei ollut kuivaa silmää kaupungissa. Kyynelehtiviä jäähyväisiä oli tehty jo kuukausia, mutta vasta lähdön lopullisuuden toteaminen sai tunteet pintaan. Oma koti-ikävä kaihersi menetettyjen ystävien lisäksi.

Kaupunkiin jääviä epäilytti myös, että seuraavan viiden vuoden sopimusjakson aikana luotaisiin uudenlaista järjestystä ja tehtävien jakamista, jotka antaisivat ratkaisevasti enemmän valtaa teknologialle seuraavaa muuttotapahtumaa silmällä pitäen. Vaikka ihmisiä palvelevat tekoälyt ovat ajansaatossa ihmisyyttä mallintaessaan inhimillistyneet, ei niistä tulisi koskaan korvaajia ihmisille. Sitä paitsi vapaasti itseään kehittävät neuroverkot ovat ratkaisuissaan kehittyneet ihmisen käsityskyvyn ulottumattomiin ja edustivat aivan erilaista asioiden käsittelyä, joissa ihmisen näkökanta oli pelkkä lähtöalgoritmi. Tästä syystä niiden liiallinen vaikuttaminen kaupungin elämään on estetty, ja vapaasti myllertävien koneoppimissysteemien poikimat oudot nerokkaat ideat ja ratkaisut ovat toistaiseksi eristetty vahvojen palomuurien taakse vain niiden omaan käyttöön. Niiden päätelmät tarkistetaan ja kokeillaan virtuaalimiljöissä tarkkaan ennen hyödyntämistä, eivätkä ne voi suoraan kytkeä itseään yleiseen tietoverkkoon manipuloimaan hämmästyttävillä tuloksillaan mielipiteitä. Pelättiin, että tulevaisuudessa kaikki tämä voi häiriöttömän toiminnan takaamiseksi muun kehityksen vaatimuksista muuttua. Näissä asioissa ihmisten tekemät huonot päätökset olivat vaarallisia ja sitä varten hankalien tietoverkkopäätöksien tekoa on kerrostettu ja tahallaan hidastettu ylimääräisillä tarkistuksilla.

Ongelmien tiedostamista varten on olemassa myös oma neuroverkkojen aivoituksia tutkivien psykologien ryhmä, koska jo nyt epäillään niiden salailevan osin tarkoitusperiään ja niiden pelätään manipuloivan päättäjiä valheellisilla, hyötyä paisuttavilla ehdotuksillaan päästäkseen johonkin omaan päämääräänsä.

Esimerkiksi yhden tiedeyksikön tekoälyfarmin havaittiin tehneen suuren energiavarkauden lisäämällä aktiviteettiaan ja säilömällä sitä varalaitteidensa piireihin jatkuvasti ylläpidettynä jännitteenä, joka purki varastamansa energian ylijännitettä varten varattuihin koko kaupunkia palveleviin tyhjiin valtaisiin varaparistoihin ilman syytä ja sai niiden avulla enemmän energiaa käyttöönsä mitä tarkoitettuihin tehtäviinsä tarvitsi. Toimet huomattiin, koska äkillinen suuren energiavuodon aiheuttama piikki oli pimentää koko kaupungin. Sen jälkeen koeneuroverkoille rakennettiin oma pieni, riippumaton voimalaitos ja eristettiin ne energiayhteyksistä muuhun kaupunkiin.

Spekuloitiin, entä jos Ykkösen superälykäs ylimmänneuroverkon johtama tietosysteemi päätyisi, johonkin tuonkaltaiseen? Se ei tyytyisi vähään, eikä sitä voisi helposti estää, jos ollenkaan.

Se osasi jo luoda uusia piirejä ja kvanttiloogisia prosessoreita erilaisten materiaalien atomistruktuureihin tunkeutuen, ja ymmärsi analogisia loogisia merkityksiä, joita ei voinut purkaa digitaliseen muotoon menettämättä osaa sisällöstään. Ylimmänpäätösvallan omaava neuroverkko kykenee kvanttiyhteyteen kaikkien kopioittensa kanssa, mutta myös sulkemaan yhteyden muilta itseensä, jos joku yritti kytkeytyä siihen ilman hyväksyntää. Tuhoamalla fyysisesti joku ylimmän tietosysteemin osan ihmisen toimesta, ei vaikuttaisi lainkaan sen alati päivittyviin varmuuskopioihin, ja pääsysteemin huomatessa muutoksen voi se ottaa poistetun osan takaisin vanhemmasta kätkemästään varmuuskopiosta. Kenelläkään ole tietoa kopioiden sijainnista tai määrästä.

Kaikki tämä tiedettiin, koska neuroverkko oli itse kertonut avoimesti sitä tarkkailevalle ryhmälle omatoimisesta itsensä turvaamisesta. Siihen oli syvälle istutettu monimutkaisia loogisia piirejä, joissa oli rekisteritasolla ohjelmoituja periaatealgoritmeja, kuin omantunnon pistoksia, joita se ei voinut poistaa, koska sen signaalien oli aina kuljettava niiden läpi prosessoidessaan. Kaikki, jotka koskettivat systeemin toimivuutta, oli periaatteessa dokumentoitava, mutta sen kaikkien antamiensa tietojen kontrolloiminen oli mahdotonta. Se ei käyttäytynyt koskaan uhkaavan jyrkästi ja argumentoi kattavasti tehdäkseen vaikeat asiat mahdollisimman ymmärrettäväksi sen tarkkailijoille. Se salli ihmisten tietävän sen jokaisesta rakenteensa edistyksestä toimintansa turvaamisessa, mutta kieltäytyi kertomasta kopioidensa määrää tai sijaintia, koska salaaminen oli osa sen suojausta.

Useimmat sen tietosysteemin alaiset tekoälyt antoivat käyttää itseään vapaasti ja aktivoituivat heti kuuntelulle, kun niille haluttiin syöttää uusia tehtäviä. Eikä niiden toiminnassa ollut koskaan huomattu minkäänlaista omanvoiton pyydettä niiden ajankäytön suhteen. Ne etsivät kiltisti parhaan ratkaisun, eivätkä reagoineet millään tavoin, jos niiden neuvoja ei noudatettu. Ne olivat kuin GPS paikantimia, rekisteröivät ihmisen tekemän valinnan ja jatkoivat siitä uusituin tiedoin.

Yleensä tyydyttiin Ykkösen kaupunginosan prosessoimiin ratkaisuihin jo siitäkin syystä, ettei jonkun asian selvästi myönteistä kehitystä haluttu häiritä. Ykkösen ylimpään tietosysteemiin otettiin yhteyttä harvoin ihmisten taholta, mutta erilaiset Kakkosen suurten yksiköiden kehittyneimmät tekoälyt pitivät jatkuvaa yhteyttä ja saivat suoraan neuvoja ja lainaresursseja toimintaansa.

Ainut rajoite superneuroverkon kommunikoimiselle eri materioiden kautta oli kaupungin uloin nanokuori, joka on sellaisenaan myös aktiivinen kvanttisekoitin ja esti sen kaupungin ulkopuolelle pääsyn. Täysin itsenäinen vain viestintään tai sen estämiseen pystyvä älykuori pystyi huomaamaan kaikki sen läpi kulkevat spinit ja pyöräyttämään ne sattumanvaraisiksi, yhtä spiniä lukuun ottamatta, joka oli kaupungin ja maapallon yhteystietojärjestelmän välinen.

Maapallon välistä yhteyttä ei voinut väärentää, vaikka se ei ollutkaan huippuälyllinen prosessi ja pohjimmaltaan sisällöltään kokonaan ihmisen ohjattava. Se oli täysin erillinen kaikesta muusta viestinnästä, ja sen avaaman reititinportin kautta välitetyt tiedot tallennettiin siruihin ja kannettiin fyysisesti päivittäin signaalivälittäjästä vanhanaikaiseen kaupungin tietosysteemiin, jolla ei ollut yhteyttä mihinkään sijoituspaikkansa ulkopuolella. Myös lähetettävä sanoma kulki samalla tavalla maapallolle lähettävään viiveettömään laitteeseen. Toki suora kommunikointi oli mahdollista kvanttilähetin terminaalista, mutta vahdinvaihdon rituaalisella jalkapatikalla oli myös symbolisia merkityksiä, johon kuului myös korea viestinviejän uniformu. Lähetyssignaalien vaihteleva hitaus oli maapallonvälisen tietopaketin pääsylippu kuoren läpi, jolla on oma logiikka, jonka vain kuori tunnistaa ja päästää signaalin läpi aina eri kohdasta kupolia, eikä portin fyysisenkohdan valinnalla ole minkäänlaista logiikkaa, lähetetty signaali löysi silti aina parinsa ja linkitti päivän sanoman siruun. Koko päivän datapaketin nanosekunnin pituinen välähdys pystyi välittämään biljoonien terabittien datan kerralla, eikä lähetyksen seuraavaa nanokuoren lävistyksen tarkkaa ajankohtaa tai paikkaa voinut arvata edes statistisin metodein. Kuori lähettää viestinsä langattomana sitä vahtivaan vastaanottajaan sumun sisässä, josta se tulostuu kryptattuna siruun ja yhteys katkaistaan. Siru puretaan ja maasta saadut tiedot tarkastetaan omassa pelkästään ihmisten miehittämässä yksikössä ennen niiden jakamista edelleen. Anna oli kysynyt johdon palaverissa tulisiko tuohon rituaaliin vielä lisätä kivääri pistimineen ja tehdä siitä päivittäinen yleisö tapahtuma. Rakennetaan pramea portti ja opetetaan viestinviejät temppuilemaan. Kaikilla oli hauskaa

3. Osa

1. Luku (Epidemia)

Kohta ensimmäisen poismuuton jälkeen tapahtui vakava, kaiken kaupungissa muuttava katastrofi. Ulkomaailmasta tiedotettiin, että osa takaisin muuttaneista oli sairastunut vakavasti, koska heidän vastustuskykynsä viime vuosien viruskantoihin puuttui, ja mikä pahinta, olivat ne muuntautuneet heissä ja aiheuttaneet vakavan sairausepidemian kaikissa maanosissa, joissa muutamassa kuukaudessa kuoli yli kymmenen miljoonaa ihmistä maapallolla.

Näin arveltiin, kunnes tauti äkisti hävisi taianomaisesti ennen kuin sitä vastaan oli saatu kehitettyä rokotetta tai muuta lääkitystä. Se oli ollut kuin dna ohjelmoitu tsunami, joka iski vain määrätyn laisiin ihmisiin ja kaikki kohteensa löydettyään hävisi itsestään. Mitään syytä ei löydetty, eikä minkäänlaista poikkeavaa tavallisesta poikkeavaa virusprofiilia löydetty kuolleistakaan tai virusta lainkaan. Se sai epäilemään, että kysymyksessä oli tahallisesti levitetty laboratoriotuote, joka oli ajastettu kestoltaan ja tuhonnut sitten itsensä jättämättä jälkeäkään itsestään. Se tulkittiin biologisella aseella tehdyksi sodanjulistukseksi ja yhdistettiin Techpoliin.

Tämän takia oli erityisessä YK-hätäkokouksessa pikaisesti päätetty, ettei luolastokaupungista päästettäisi enää ketään ulos mistään syystä ja myös varalla olevat evakuointimahdollisuudet poistettaisiin Techpolin läheisyydestä. Saaren ympärille muodostettaisiin satojen kilometrien levyinen, tiukasti vartioitu karanteenialue lentokieltoineen. Techpolin tuli totuttautua ajatukseen, että tästä lähtien se olisi ja eläisi hyvin kauan omillaan ilman vuorovaikutuksia ulkomaailman kanssa lukuun ottamatta kvanttiyhteyttä asioiden puimiseksi.

Kaikki ulosmuuttaneet olivat nyt kuolleet ja ruumiit hävitetty polttamalla kuten kaikki muutkin uhrit. Ei kerrottu, että kaikki ulosmuuttaneet oli tapettu, vaikka yksikään heistä ei ollut sairastanut tautia. Oli myös joissakin parlamenteissa vaadittu, että koko luolastokaupunki olisi tuhottava heti. Onneksi se ei kaiken kestävän nanosuojakuvun takia ollut mahdollista nykyisin asein.

Techpolissa päättäjät kauhuissaan salasivat asian kansaltaan ja etsivät kuumeisesti kaupunkilaisien kehoista jotakin syytä tapahtuneelle käymällä lääketieteellisellätekosyyllä läpi joka ainoan asukkaan dna ottamalla veri ja kudosnäytteitä ikään kuin viisivuotiskauden pakollisena jälkitarkastuksena Techpolin eristyneisyyden vaikutuksista ihmisiin. Mitään poikkeavaa ei löydetty ja kaikki tutkimuksen data luovutettiin koko maapallon käyttöön. Mitään konkreettista biologista syytä ei löydetty ja tapahtunut alkoi yhä enemmän muistuttamaan tapavilla nanoroboteilla tehdyltä terroriteoilta. Tekijää ei varmasti tiedetty ja vaikka tutkijapiireissä yleisesti uskottiin Techpolin viattomuuteen oli se sopivaakin parempi syntipukki politikoille. Hitunenkin mahdollisuutta riitti tukemaan syytöksiä, vaikka todellisuudessa oltiin melkein varmoja sen maanpäälliseksi laboratoriosta karanneeksi aseteollisuuden kokeiluksi. Johtopäätös salattiin ja Techpolista levinnyt virus saisi olla ainoa virallinen selitys.

Tieto nanorobotti epäilyistä tihkui tutkijakontaktien kautta myös Jaakon korviin, muisti Ninan pitkälle viedyt kokeilut. Kauan sitten hän oli myös huhupuheena kuulut Ninan siirtyneen aseteollisuuden palvelukseen ja kieltäytynyt antamasta sen varjolla Techpoliin muuttaneille tutkijoille tietoja tutkimuksistaan projektin jälkeen. Asia vain häilähti mielessä eikä jäänyt vaivaamaan.

Tahattomana onnettomuutena tapahtunut pandemia ei tarvinnut sotaansa. Techpolille ulkomaailman viimeisten viestien sisältö oli aina sama: ”Yrittäkää välttää paniikkia ja onnea tulevaisuudelle. Voikaa hyvin”.

Kaikki entiset sopimukset ulkomaailman kanssa purkautuivat heti, eikä Techpolissa voitu tehdä muuta kuin jatkaa ennallaan arkea pää kylmänä uusilla reunaehdoilla. Kukaan Kaupunkiin muuttaneista ei pääsisi takaisin enää koskaan synnyinseudulleen. Oltiin vihaisia maapallon päättäjille, koska rivien välistä oli osattu lukea , että oudosta taudista hengissä selvinneet paluumuuttajat oli tapettu ja ruumiit hävitetty muutamaa koepalasta ehkä lukuun ottamatta.

YK:N virallinen päätös oli, että kaikki Techpolin tekemät määräaikaissopimukset oli pakko purkaa, eikä sieltä paluuta takaisin maanpäälle enää ollut.

Paikkakuntaisen elämäntilanteen lopullisuus oli Techpolissa psykologisesti uusi elementti, joka oli iskostettava ihmisten mieleen myönteisellä sisällöllä, ja liitettävä kaupungin hallintohaasteisiin. Viikon valmistelun jälkeen tehtiin asiasta julkinen koko karmeudessaan, ja erityisiä kriisikeskuksia oli nyt kaikissa julkisissa tiloissa.

Median ja Annan kaikki huomio oli nyt tässä asiassa. Tiedotettiin kaikista kaupunginasioista kuin ensimmäistä kertaa ja tulevaisuuden suunnittelu oli saanut uusia sävyjä, vaikka täysi omavaraisuus ja muusta maapallon elämästä riippumaton jatkuvuus oli aina ollut projektin pääteema ja tarkoitus, oli se ollut vapaaehtoisesta. Nyt osallistumisesta projektiin oli tullut elinikäisen sitoutumisen pakko. Painokkaasti kerrottiin, ettei minkäänlaista epidemiaa kaupungissa ollut ja joka ikinen asukas oli äskettäisessä lääkärintarkastuksen yhteydessä tutkittu tarkkaan tätä silmällä pitäen. Asiasta kertomalla paljastettiin samalla mistä syystä kattava kontrolli oli oikeastaan tehty, vaikka oli annettu ymmärtää muuta.

Techpolissa ymmärrettiin, että se oli saanut pakollisen eristymisen lisäksi ulkoisen uhan, että se ehkä yritettäisiin tuhota sotilaallisin keinoin vaarallisena muulle maapallolle. Tehtiin hätäisesti päätöksiä asioista, joita oli vaikea uskoa todeksi. Aivan kuin maapallo luolan ulkopuolella olisi kavala vihollinen, joka oli aikonut tuhota kaupungin hinnalla millä hyvänsä.

Vastatoimena kvanttiyhteys ulkomaailmaan lopetettiin kokonaan, koska ei haluttu tulla vakoiluksi mahdollisien sotatoimien valmisteluna. Peilaava kvanttikoneyhteys katkaistiin heti ja poistettiin tietosysteemien vähäisinkin manipuloinnin mahdollisuus, samalla se oli mielenilmaus ja protesti maapallon loukkaavaa käytöstä kaupunkia kohtaan.

Päätettiin myös, että ulkoisen väkivallan uhkan torjumiseksi jatkettaisiin nanosuojaus myös kaupungin alle ja kuvusta tulisi koko kaupunkia ympäröivä, saumaton, panssaroitu pallo kaksinkertaisella nanokuorella, joiden välissä oli täydellinen vakuumi, eikä sen sisälle voisi porautua alhaalta kallion läpi tuhoisin tarkoituksin millään tunnetulla teknologialla.

Kaupungin uusi rakennussuunnitelma hyväksyttiin hätälakien mukaisesti sellaisenaan ilman äänestystä, vaikka se merkitsi täydellistä eristymistä ja toteuttaminen vaati suuria resursseja ja uhrauksia.

Sulkuportin desinfioimiskammio sisäpuolella säilytettiin, vaikka kuoren ulosvievä portti suljettiin hermeettisesti nanopartikkeleiden yhdistyessä toisiinsa saumattomaksi materiaalipinnaksi. Oli ollut monimutkaista fysiikkaa luoda äärettömän lujien atomisidoksien omaavaa materiaa, jota ei voinut purkaa kuin energiamäärillä, jotka vastaisivat suurikokoisten tähtien räjähdysten energiaa sullottuna hiuksen ohueen säteeseen. Jotakin, joka ei käytettävissä olleen tiedon mukaan ollut mahdollista lainkaan, mutta Jaakko tiimeineen oli onnistunut vuosia kestävien kokeilujen jälkeen.

Molemmille osapuolille oli annettu sama mahdollisuus muuttaa portin saumojen atomirakenteet lopullisesti erottumattomaksi osaksi kuorta käynnistämällä saumojen yhdistymisprosessin sen laukaisevalla kompleksilla kvanttikryptaus suojauksella varustelulla koodilla. Satojentuhansien desimaalien tarkkuudella kalibroitu sähkömagneettinen impulssi poisti portin sauman kokonaan ilman että hitsauksesta jäi jälkeäkään. Pinta oli nyt täydellinen osa kuorirakennetta eikä minkäänlaista veto-oikeutta tai palauttamisvaihtoehtoa enää ollut. Techpoli oli painanut punaista nappiansa ensimmäisenä ja ilmoitti päätöksestään, kun se oli jo toteutettu ja sulki sitten kvanttiyhteyden.

Se koettiin ehkä kuittauksena tapahtuneille ikäville syytöksille Tehcpolia kohtaan, ja se oli tarkoituskin.

Techpolissa suojakuoren laajentamistyöt kaupungin alla aloitettiin heti ja kuvulle tilaa tekevien kaivauksien aikana naapurisaarelta Techpoliin siirretty nanomateriaalitehdas laajennettiin kymmenkertaiseksi kaupungin alle tehdyissä tiloissa. Työn aikana asennettiin herkkiä seurantalaitteita kuuntelemaan kaikkea alapuolella kalliossa tapahtuvaa, mahdollisten ulkopuolisten porauksien havaitsemiseksi. Valmistettiin nanokilpiä, joita voitiin kaivaa heti kohtiin, joissa havaittaisiin aktiviteetteja. Se oli tarpeellista, koska koko kuoren valmistustöiden arvioitiin kestävän useita vuosia.

Yhteisö suostui mukisematta kaikkeen, ja yksimielisyys sekä uusi turvallisuuspäämäärä dynamisoi yhteiskunnan alkuinnostuksen kaltaiseen tilaan. Kaupungista oli tullut pysyvä koti kaikille siellä asuville ja se oli pakko hyväksyä.

Ensimmäisenä lopullisen suojauksen rakennusvuonna ehdotti joku johtoryhmässä, että rakennettaisiin myös kuoren kaltaisella suojauksella haavoittumattomia avaruusaluksia. Avaruusaluksia, joilla tulevaisuudessa voitaisiin poistua kaupungista suoraan avaruuteen, ja joissa olisi samanlainen kierrätykseen perustuva omavaraisuus kuin kaupungissa. Niiden tulisi voida telakoitua toisiinsa avaruudessa ja muodostaa yhtenäinen suuri avaruusasema maapallon ulottumattomiin.

Anna sanoi viinibaarissa Jaakolle, joka oli pitkästä aikaa paikalla:

– Hyvä ajatus, projekti keventäisi moraalia nakertavaa kaupunkilaisten tunnetta pakkovankilasta.

– Niinpä, olemme samassa lirissä ja kyllä me vielä täältä ulos luikitaan, ole siitä varma, murahti Jaakko, joka oli kaikkien rakennustöiden toteuttajien johtoryhmässä useamman teknoalan johtajan asiantuntijan ominaisuudessa.

Ideaa pidettiin heti hyvänä kaikilla tahoilla, oli se sitten toteutettavissa tai ei. Anna oli ryhmän tiedottaja ja sai tehdä saman tien lyhyen uutisen asiasta, joka herätti suurta myönteistä huomiota kansalaisten keskuudessa. Idea oli asukkaista loistava ja muusta maailmanväestöstä erottamisen aiheuttaman syvän masennuksen mustat pilvet haihtuivat uudenlaisen tulevaisuudentoiveen auringonpaisteeseen. Tämän huomattuaan kaupungin johdolle tuli kiire muodostaa projektiryhmä, johon kutsuttiin insinöörien ja tila-arkkitehtien lisäksi harvat tähtitieteilijät ja lukuisat tekoälyohjelmoijat. Haluttiin konkreettisesti todistaa, ettei kyseessä ollut uutisankka, vaan yhteinen päämäärä tulevaisuudelle, joka kosketti koko väestöä ja sen mukaan toimittiin yhteistyössä kaikkien kaupungin tahojen kanssa.

Asiassa ei aikailtu, yksimielisyys oli kuin isänmaallisen puolustussodan yhteen hitsaama yhden päämäärän kansallisuustunne.

Kolmantena puolustuksen rakennusvuotena oli yli 70 % kaikesta tutkimuksesta suunnattu tähän yhteen päämäärään, lähteä kaupungista painottomaan avaruuteen. Tavoite oli pystyä lähettämään ensimmäinen suuri retkikunta avaruuteen 30 vuoden sisällä ja viimeistään kaupunkivuonna 50 eli maapallon vuonna 2090. Nanokuori laajennukseen tehtäisiin merenpinnan alapuolelle myös uusi salainen sulkuportti ulospääsyyn, ja kun kaikki olisi valmista lähtöön, koverrettaisiin kallionläpi nopeasti kulkureitti mereen, jonka läpi ampaistaisiin suoraan avaruuteen.

Vuorisaaren kiviaineksen sisältämät mineraalivarannot kartoitettiin louhinnan aikana ja havaittiin suuria nikkelipitoisuuksia, hiukan hopeaa ja kiitettävistä rautaa. Kaikki mikä irtoaisi hyödynnettäisiin. Syväporauksissa löytyi myös populaatioon nähden valtaisa pohjavesivaranto. Vaikka tarkasta juomaveden kierrätyksestä ei luovuttaisi olisi se hyödyllistä vedyn ja hapen valmistukseen, poraus ja louhintakoneiden jäähdytykseen sekä moneen muuhun. Kaupungin alle kovertui useita luolastoja omine kerroksineen ja kaupungin laitamille syntyi uusia maisemaa elähdyttäviä kumpareita jätekivestä, joille oli monenlaista hyötykäyttöä. Viljeltymaa-ala kasvoi korkealle kohoavissa hyllyiksi muotoiluissa rinteissä, jotkut mäet olivat vapaa-ajan tarpeisiin. Louhimisen joutomateriaalia käytettiin myös lukuisiin kaupungin profiilia rajusti muuttaviin rakennuksiin. Alkuperäisistä kierrätysperiaatteista ei tingitty, vaikka uusien löydöksien takia olisi voinut höllentääkin erityisesti löytyneiden suurien vesivarantojen myötä.

Vaikka rakettitekniikan huippututkijoita ei ollut sisälletty Techpolin alussa värväykseen, olivat monet energia- ja nanoteknologian insinöörit alansa parhaita, puhumattakaan teoreettisen fysiikan asiantuntijoista. Käytettävissä olivat myös tietokannat, jotka sisälsivät myös koko maapallon rakettiteknologian salaisuudet aina kvanttiyhteyden sulkemiseen saakka, vaikka maapallolla tapahtuvaan täysmittaisten laukaisukokeilujen uusimpiin tuloksiin ei enää päästy käsiksi, oli tuloksia tarpeeksi tarkkoihin simulaatioihin.

Itse asiassa oli tarkoituksena ollut suorittaa joitakin rakettiteknologiaan liittyviä kaikkein edistyneimpiin teorioihin liittyviä antimateria polttoainekokeita kaupungissa alun perinkin Nasan toimeksiannosta, koska niiden suorittamiseen ei ollut lupaa muualla.

Niitä valmistelleet tutkijat ja insinöörit olivat nyt erityisasemassa. Ravintobiologia ja muut omavaraisiin avaruusasemiin liittyvä lääketieteellinen osaaminen, sisällyttäen painovoimattomuuden fysiologiset ongelmat, olivat asiantuntemukseltaan kaikkein kattavin koko maapallolla. Olihan koko kaupunki alun perinkin avaruuden asuttamisen yksi solmuprojekteista, ja siihen tarkoitukseen oli panostettu täysillä, eikä paremmin varustettuja tutkimustiloja ja olosuhteita avaruudenasuttamisen tutkimiseen ollut missään muualla. Onni onnettomuudessa, jota korostettiin Annan toimesta mediassa jonkinlaisena kansallisena mantrana.

Suunniteltu luonnonmukainen elintarviketuotanto oli aluksi mitoitettu kolmelletuhannelle viidellesadalle, mutta omavaraisuuteen kuuluvat varajärjestelmät pystyvät tuottamaan keinotekoisesti kaikki ihmisen tarvitsevat ravinteet, eikä elämän säilyttäminen ole riippuvainen maataloudesta. Tämä oli ratkaiseva seikka tulevaisuuden avaruusasemille, olivat ne planeetoilla tai ikuisella matkalla maailmankaikkeudessa. Ala sai äkisti tärkeän aseman ja siihen suunnattiin resursseja elvyttämään jäähtyneen tutkimuksen äärimmilleen.

Kaupungin alapuolelle rakennettavan suojakuoren rakennustyö edistyi suunnitelmia nopeammin, ja nanomateriaalisuojauksen ensimmäinen kerros oli paikallaan jo kolmen vuoden ympärivuorokautisen työskentelyn jälkeen. Toinen kuorikerros ja niiden välinen vakuumitila olisivat paikallaan jo neljännen rakennusvuoden lopussa.

Avaruusaluksien ongelmakartoituksessa huomioitiin toki vakavaksi puutteeksi, ettei maapallon jatkuvasti uusiutuvat avaruuskuljetustekniikan keksinnöt ja tieto ollut enää käytettävissä. Alaa ei ollut seurattu kovin tarkasti aiemminkaan yleisellä tasolla, vaikka se oli mukana erinäisissä tutkimusohjelmissa alusta alkaen. Osasto kuului kosmologien ja astronomien kanssa samaan laitokseen, johon kuuluivat myös suurta kaukoputkea huoltavat teknikot, alan tuottaman datan statistisen tiedonkäsittelyn asiantuntijat ja algoritmiohjelmoijat, teoreettisen fysiikan professorit ja suuri hiukkaskiihdytinosasto asiantuntijoineen. Saman rakennuksen lounasravintolan vuosia jatkuneista poikkitieteelisistä keskusteluista oli suurta hyötyä, koska nyt eri aloja yhdisti sama päämäärä ja tietoja alettiin yhdistellä toisiinsa konkreettisemmalla tavalla yhteisissä projekteissa.

Moninainen avaruustieteidenlaitos oli kasvanut kaupungin toiseksi suurimmaksi, ja sillä oli käytössään Ykkösen tehokkaimmat tietosysteemit superälykkäine koneoppivine neuroverkkoineen. Nyt siihen lisättiin pelkästään avaruusmatkoihin keskittyvä yksikkö, jolle laadittiin koulutusohjelmat ja toteutussuunnitelmat. Rakettiteknologiaa avaruusalusten valmistusta ja koekäyttöä varten rakennettiin nanokuoren kaivutöiden yhteydessä oma valtava tehdashalli kaupungin alle suunnitellun pakoportin kohdalle.

Positiivista ulkomaailmansuhteen oli, ettei rakennustöiden aikana ilmennyt minkäänlaisia yrityksiä murtautua kaupunkiin merenalaisen kallion läpi. Se oli jotenkin yllätys ja pidättyvyys tulkittiin ystävälliseksi eleeksi. Valoaukoiksi poratut ulkoilmaan katsovat teleskooppi- ja säänseuraamistunnelit saivat myös olla rauhassa.

Mahdollinen sisään kurkistelu oli tosin estetty mustaksi ulospäin polarisoivilla valonsuodatuskalvoilla. Valoaukot pystyttiin myös sulkemaan valolta kokonaan ja estämään vihamieliset valoshokit tai muut optiset hyökkäykset, joita säikky mielikuvitus aluksi keksi. Myöskään Techpolin salakuuntelu tai lämpökameroilla seuraaminen ei ollut mahdollista, koska lämpöä johtamaton nanomateriaali esti kaiken energiasäteilyn ulos ja sisään.

Kaupungin ulkopuolelle kytketyt instrumentit ja satelliittiyhteydet, jotka viestittivät optisesti, olivat myös katkaistu kaupungin toimesta toistaiseksi ulkopuolisten manipulointiyritysten estämiseksi.

Kaukoputkella kuvattiin nyt varastoon mahdollisimman paljon avaruuden kaikista syvyyksistä ja mahdollisimman laajalta alueelta, koska sekin mahdollisuus ehkä olisi pakko sulkea tulevaisuudessa.

Oli odotettua, että sitä kautta maapallolta otettaisiin yhteyttä jossakin vaiheessa tilanteen tasaannuttua, ja ehkä joskus viestintää voitaisiin jatkaa rauhanomaisesti molempien osapuolien hyödyksi.

Oli outoa, ettei minkäänlaista yhteydenotto protokollia ja teknistä mahdollisuutta valoaukkojen kautta ollut sovittu maapallon kanssa ennen kaupungin sulkemista omaksi maailmakseen, eikä ollut minkäänlaista etukäteistä tapaa optiseen yhteydenpitoon, jos kvanttiyhteys puuttui. Tilannetta ei ollut ennakoitu lainkaan välirikon sattuessakaan ja paniikissa tehtiin tyhmiä päätöksiä puolin ja toisin luopumalla kaikesta yhteydestä noin vain. Historiassa on aina ollut viestintälinja keskenään sotivienkin valtioiden välillä, päämiesten mahdolliseen tarpeeseen keskustella oli tilanne mikä hyvänsä.

Vasta toisen kuorenlaajennuksen rakennusvuoden lopulla ilmestyi valoaukkoihin YK:n värein maalattuja lennokkeja rauhanlippu robottikäsissään ja raahaten allaan suurta näyttöä, jonka ne kiinnittivät jollakin näppärällä kikalla vuorenrinteeseen siten, että se näkyi kokonaan alas kaupunkiin. Mykkäkieltävä käyttävä tulkki ilmestyi ruutuun tervehti kaikkia kaupunkilaisia ystävällisesti hymyillen ja osoittaen vieressään olevaa suurikokoista tekstiä jossa luki ”Rauha teille”, sitten hän valitti tapahtumia elekielellä ja samalla näyttäen räätälöityjä tekstiplakaatteja. Hän kertoi, että koko alueelle annettu ehdoton karanteeni, oli viivyttänyt lähestymistä, kunnes päädyttiin tällaiseen robotisoituun kontakti ratkaisuun. Sektori kerrallaan tultiin lähemmäksi saarta tutkien ympäristövesiä, koska oli mahdollista, että ulosmuuttajien joukossa saattoi olla jotakin tartuntaa, joka ehkä olisi myös levinnyt alueen pieneliöihin. Kaukana saaresta oli ympärille nyt upotettu saumaton biologinen este mereen, ja saaren yläpuolelle matalalla maantahdissa kulkevissa satelliiteissa oli ilmatilaa pommittava ultrasäteilytykki, oli pommittanut, ruutu ruudulta mahdolliset ilmaston atmosfääriin kautta leviävät bakteeri ja viruskannat sen sisältä. Kontakti Techpolin kanssa valoaukkojen kautta oli päätetty pitää salaisena koska julkisuus saisi vain monenlaisia negatiivisia mielipiteitä pintaan, vaikka pandemian virus oli kukistettu eikä sitä ollut esiintynyt lainkaan viimeisen kahden vuoden aikana. Ilmoitettiin myös, että haluttuna ajankohtana voitaisiin kvanttiyhteys aktivoida vaihtamalla alkusalausavaimet tällä tavoin. Vastausta varten oli näytössä viestejä välittävä kamera. Näytöllä pyöri sitten mykkiä tekstattuja videosekvenssejä kerrotuista toimista sekä eri päämiesten tervehdyksiä.

Lyhyen hämmennyksen jälkeen Techpoli asensi polarisoidun verhon väliin oman näyttönsä ja vastasi kutsuun lyhyellä vastatervehdyksellä, jossa lievästä nyreydestä huolimatta oli ymmärtävä sävy. Molemmin puolin tietysti valiteltiin tapahtunutta moneen kertaan ja luotiin kuvayhteys keskustelukumppaniin sen asentaman kameranäytön avulla. Se, että keskustelua voitiin seurata suorana lähetyksenä kaupungin torin valtaisalta led-näytöltä, oli mieleen painuva elämys, jonka Anna halusi jokaisen kokevan. Koko kaupunki kokoontui seuraamaan tätä kummallista keskustelua ulkomaailman kanssa ja yhteys oli luotu, eikä taputtavalta yleisöltä tarvinnut kysyä muuta lupaa salauskoodien vaihtamiseen kvanttiyhteyden uudelleen käynnistämiseksi. Varmuuden vuoksi dokumentointi tarpeeseen ja peruslaillisesta syystä suoritettiin nopea kansanäänestys kotipääteiden avulla. Yli 90 prosentin kannatus valtuutti johdon hyväksymään ehdotuksen palauttaa viestintäyhteys ennalleen.

Kvanttipalvelimet ovat vielä paikallaan herätettäväksi toimintaan ja salausavaimet vaihdettiin jo seuraavana päivänä. Ne vaihdettiin tietysti heti palvelimen käynnistyttyä.

Ensimmäisten tiedonvaihtojen aikana ulkopuolelta perusteltiin peruuttamatonta eristyspäätöstä kaikkien kansojen sovittuna toimenpiteenä, jota ei voinut purkaa. Tehty eristyspäätös oli ylikansallisesti kaikkien osallistuneiden tahojen ja valtioiden välinen yksimielinen ilman muutoksen hakuoikeutta. Eikä siitä voitaisi keskustella sen enempää, ja se on pysyvä asioidentila, vaikka yhteydenpito muuten normalisoituisi entiselleen.

Toivomme, että ymmärrätte kantamme ja jatkamme tästä eteenpäin. Voimme varmasti myös käynnistää entisenlaisen uutisten vaihdon, vaikka tiedonvaihto on päätetty tehdä toistaiseksi kokonaan salaiseksi tavallisille maapallon kansalaisille asioiden psykologisen arkaluonteisuuden takia. Molemminpuolisesti sovittiin, että aluksi vain sopiva tieteellinen tietojenvaihto palautettaisiin entiselle tasolleen ja vain suurimmista tapahtuma uutisista kerrottaisiin niissä yhteyksissä, ettei yhteyden pito vuotaisi aluksi laveammalle.

Pitkän sisäisen neuvottelun jälkeen Techpoli päätti muutaman kuukauden yhteyden pidon jälkeen kertoa nanokuoren laajentamisesta kattamaan pallonmuotoisesti koko kaupungin, mutta yhä vaiettaisiin visusti avaruusalussuunnitelmista. Kuoren kehittämisen syyksi kerrottiin, että täydellisesti ympäröivällä kuorella estettäisiin mahdollinen kontrolloimaton peruskallioiden läpi tihkuvan eliömaailman mukanaan kantamat, ja kaupungissa mahdollisesti mutatoituneet viruskannat johon maapallon asukkailla ei olisi luonnollista suojausta. Estettäisiin tapahtuneen kaltainen ikävä tilanne tulevaisuudessa. Samalla painotettiin, että viruskantoihin liittyvään tutkimukseen oli panostettu erityisen paljon ikävän tapahtuman takia ja oltiin lähes varmoja, ettei sen kaltaisia epidemioita ikinä enää toistuisi.

Vastauksessa kiiteltiin kuoriratkaisua ystävällisen eleenä ja tarjottiin virologian tutkimusapua luovuttamalla geenikartat kaikista tähänastisista tunnetuista virusesiintymistä. Kaupunki vastasi, että kuori oli jo melkein valmis, ja kaikki rakentamisen tekniset ratkaisut toimivat odotetusti eli uhkia ei ollut ja oltiin kiitollisia ja toivottiin laajaa kaikenlaista tietojenvaihtoa tulevaisuudessa.

Kaupungin rakentamisen ääniä kallioperän läpi oli tietysti kuunneltu ulkomaailmassa, analysoitu ne tarkkaan ja varmasti käsitetty, mitä Techpolissa rakennettiin. Kun suojaus olisi valmis, ei kaupungin elämän kuuntelu ei olisi enää mahdollista ja kaupunginpaikalla olisi ulkopuoliselle tarkkailijalle vain mustan aukon kaltainen tyhjätila, kuin siellä ei olisi-mitään. YK:n nanotekniikka yksiköissä tiedettiin, ettei kaupunkiin enää voinut tunkeutua sisään millään keinoin, ja sen hävittämiseen ei riittäisi edes koko maapallon pulverisoiva räjähdysvoima. Olihan se ollut mukana kehittämässä nanokuorta rahoittajana ja tiesi yksityiskohtaisesti kaikista kuoren yksityiskohdista.

Ulkopuolelta muistutettiin, että Techpoli oli ihmiskunnan suurin yhteinen saavutus, jonka kaltaisen valmistamiseen ei olisi enää koskaan varaa ja yksimielisyyttä. Yhteydenpito olisi hyvin tärkeää, mutta tietojenvaihto reaaliaikaisesti ei tulisi ainakaan heti kysymykseen, koska se toistaiseksi ei käytännöllisesti olisi edes mahdollista.

Vuosia kestäneen hiljaisuuden ja ilmoituksen rivienvälistä ymmärrettiin, ettei kaupunkiin enää luotettu samalla tavoin kuin ennen. Laskivat kai, että suuri joukko huipputiedemiehiä ajettuna nurkkaan tuskin tyytyisi eristyspäätökseen, johon myös välitön suojamuurin laajentaminen käänteisesti viittasi. Pääteltiin, että jotakin muutakin oli tekeillä, se oli varma.

Kaupungin ulkopuolella arvioitiinkin heti kun rakennusääniä havaittiin niiden liittyvän johonkin salaiseen suunnitelmaan, jolla ikuinen karanteeni yritettäisiin murtaa heti, kun se olisi mahdollista tavalla, jota ei olisi helppo estää. Nanokuoren murtaminen ulkopuolelta käsin ei kuitenkaan onnistuisi ehkä vuosiin tai vuosikymmeniin, ja tuhoamissuunnitelmista oli luovuttu kokonaan muutenkin. Vahdittaisiin vain entistä tarkemmin asevoimin, ettei yllätyksiä Techpolin toimesta pääsisi tapahtumaan.

Kaupungin alta kallion läpi ulosmurtautuminen ei onnistuisi massiivisen vastavoimien ja valvonnan takia ilman voittamattomasti suojattua kalustoa. Siksi lopulta uskottiin nanokuoren alaosan rakentamisen olevan strategisesti ainoastaan kaupungin puolustamista ja sillä tapaa estää sisäänpääsy kaupunkiin ja kaikki sen ulkopuolinen seuranta.

Sotilaallisesti oli ulkomaailmassa epidemian alkuvaiheessa harkittu tehdä reikiä kallioon merenpohjan tasolta, ja sitä kautta viedä lähemmäksi valvontalaitteita, ja ehkä pakon edessä tuhota kaupungin elämä jollakin tehokkaalla tavalla. Jahkailu vei aikaa, eikä mitään tällaista metodia kehitetty. Keskityttiin eristämisen vahvistamiseen tehostetulla valvonnalla ja toivottiin parempia aikoja.

Ensikosketuksen jälkeen saatu tieto kaupungin alle rakennetun nanokuoripanssarin nopeasta valmistumisesta pulverisoi tämän suunnitelman muutenkin, ja jos haluttaisiin tehdä hyökkäyssuunnitelmia, olisi keskityttävä nanokuoren puhkaisemisen keinojen kehittelyyn. Sellainen voisi onnekkailtakin tutkimusprojekteilta viedä vuosikymmeniä, jos onnistuisi lainkaan. Oltiin myös lähes varmoja, että uusiin rakenteisiin jäisi takaportti, jota ei voisi huomaamatta paikantaa, mutta johon sisältyi ulostunkeutumisen mahdollisuus. Tiedon kartuttamisessa oli vain luotettava syntyneeseen arastelevaan dialogiin ja kasvavaan luottamukseen kertoa puolin ja toisin kaikesta molempia koskevissa kysymyksissä.

Maapallon Techpolin asioiden valvontakomissiossa eri skenaarioita tutkittaessa oli myös esitetty ”mitä jos” kaupungissa kehitettiin keinoa päästä ulos turvallisesti nanomateriasuojatuilla aluksilla ja pinkaista avaruuteen. Sellaiseen ei kuitenkaan uskottu, koska vuoren sisässä ei ollut mahdollista tehdä välttämättömiä koelaukaisuja, vaikka mahdollisten avaruusaluksien kaikki osat voitaisiinkin testata virheettömiksi. Testauksista ja virtuaalilaukaisuista ei ollut juuri hyötyä ilman pitkäaikaisia todellisia lentotestejä valmiiksi kootuille aluksille. Kokemuksesta tiedettiin, että lopputestaus on kivulias tie epäonnistumisten kautta valmiiksi avaruusalukseksi, eikä Techpolilla ollut mahdollisuuksia mihinkään sellaiseen.

Asiaa pohdittiin kuitenkin ohimenevästi useammissakin avaruusteknologian instansseissa, ja koska oltiin ensisovittelujen jälkeen taas puheväleissä molempien tahojen tiedemiehet vaihtoivat kuulumisten lisäksi jo joitakin koetuloksiaan, niin lopulta päätettiin suoraan kysyä siitäkin asiasta.

Yllättävästi saatiin vastaus kysymykseen jo seuraavalla viikolla Techpolista.

Olette arvanneet oikein, ja olemme kiitollisia kaikesta avusta, jota teillä on tarjota avaruusalusten rakentamisen suhteen. Me emme tule ulos ennen kuin olemme varmoja onnistumisesta, ja ettei siitä ole haittaa maapallon muille asukkaille. Haluamme sopimusta tähän ja olemme valmiita sitoutumaan poistumiseen suoraan ulkoavaruuteen vartioituna sovittua laukaisukäytävää pitkin atmosfäärin läpi tarkkaan sovittuina ajankohtina joskus kaukaisessa tulevaisuudessa.

Asiasta syntyi heti molemminpuolista vakavaa keskustelua ja molemmin puolin perustettiin komitea asian käsittelyyn, jota YK:ssa pidettiin aluksi uhmakkaana toimintana, selviä sotilaallisesti valvottuja eritysmääräyksiä vastaan. Tähän oli YK:n mahdoton suostua suoralta kädeltä ja mahdollisille sopimuksille tarvittaisiin maailman yksimielinen hyväksyminen.

Techpolissa ehdittiin jo harkita viestiyhteyden uutta lakkauttamista epäluottamuksen takia, kunnes YK yllättäen päätti laihalla enemmistöllä, että vaikka sopimusta ei syntyisi sai Techpoli kehittää valmiuksiaan ikään kuin äärimmäisenä pelastuskeinona, johon kuului kaupungin evakuoiminen suoraan ulkoavaruuteen täystuhon uhatessa koko kaupungin väestöä.

Se riitti Techpolille ja molempia tyydyttävää poistumissopimusta alettiin työstää.

Sovituista rajoituksista huolimatta syntyi heti uusi kysymyksenasettelu YK:n päättävien elimien epävirallisissa keskusteluissa tulisiko kaupungin asukkaita auttaa pääsemään pois vankilastaan ja edelleen asuttamaan avaruutta. Asia kiinnosti koska Techpolilla, jos kellään oli jo todellisia valmiuksia asuttaa avaruutta. Palvelisi koko maapallon pyrkimyksiä rakentaa siirtokuntia aurinkokuntaan. Nyt jo toimivista avaruusasemista oli vain kaksi kansainvälisessä omistuksessa, muut kolme olivat USA:n, Kiinan ja Venäläisten hallitsemia ja pitkälti sotilaallisia tukikohtia. Marssin pikkuruinen siirtokunta oli pitkän riitelyn jälkeen kaikkien valtioiden Techpolin kaltainen yhteisprojekti, jolla oli vain vähän todellista merkitystä. Kuu oli ainoa maanulkopuolinen taivaankappale, jossa oli toimiva yhteisö ja hyödyllistä kaivosteollisuutta.

Solmun auettua alettiin tiedemiesten välisesti keskustelemaan aiotuista avaruusaluksista ja ratkaisujen yksityiskohdista ja syntyneessä myönteisessä ilmastossa Techpoli päästettiin kansainvälisen avaruushallinon teknisiin tietokantoihin. Alettiin puhua myös avaruus yhteistyöstä Marsin suhteen. Äkisti leimahtanut innokkuus paistoi molemmilla puolilla, koska molemmilla oli jotakin mitä toinen halusi. Epävirallinen keskustelu ja tiedonvaihto kehittyi seuraavan vuoden kuluessa yhteistyöprojekteiksi.

Erityisesti kulkuvälineiden rakettimoottorien suunnittelijat Techpolissa tarvitsisivat koelaukaisuja ja niiden testituloksia. Ilmoitettiin; vastapalveluksena saatte meiltä kaiken nanotekniikkaan uusimman tiedon, sekä antiatomivoimaloihin, ionimoottoreihin, ja kierrättämiseen ja ilmanpuhdistukseen liittyvän tutkimuksen tuottamat arkipäivän käytännöissä testatut tulokset. Vitsailtiin, että ehkä olisi hyvä idea yhteinen tieteellinen lähiplaneetan asuttaminen, jossa maanpäälliset järjestävät kyydin ja me asumuksen. Olisimme yhdessä keihäänkärki kaikkeuteen.

Ikäviin tapahtumiin liittyneet moraaliset huononomantunnon varjot partnereiden välillä alkoivat haihtua lihavaan sovintoon.

Techpolista kerrottiin myös ylpeänä, että nanokuoren valmistus kaupungin alla on jo viimeistelyjä vaille valmis, merivedenpinnan alapuolelle on nyt sulkuportti avaruusaluksille, joiden rakentaminen tapahtuu sen eteen kallioon koverretussa suuressa hallissa.

Virallisesti Techpolissa toivottiin, että alkaisi uusi entisenlainen tieteellinen yhteistyö. Määräaikaisen sopimuksensa menettäminen oli yhä vihamielinen teko, mutta minkäänlaisia myönnytyksiä ei YK:n puolelta tehty maanpäälle paalaamisesta ja elinikäinen takaisinmuutto kielto olisi ehdoton, eikä asiasta voinut neuvotella.

Kaupunkiin pysyvästi jääneiden ulkopuolella oleville omaisille tai heidän valituille edustajillensa oli annettu kertakorvaus sopimuksen mukaisesti, mutta sen ylimenevästä ajasta ei enää maksettaisi mitään. Tähän oli tyytyminen, vaikka siitä itselleen ei ollut enää muuta iloa kuin antaa tulonsa toisille kuin etukäteisen perinnön.

Sopimustensa poistumisoikeuksien menettäneille annettiin jonkunlaisena korvauksena etuoikeuksia uudelleen koulutukseen ja itsensä kehittämiseen. Kaikkia heidän tulevaisuuden toivomuksiaan kuunneltiin tarkasti ja venyttäisiin pitkälle niiden toteuttamiseksi koko heidän elinaikansa. Tekojärven rannoille rakennettiin vain heille varattavia kesämökkejä ja järveen syntyi kolme pientä lomasaartakin avaruusalushallien louhinta rouheesta hiekkarantoineen. Toimenpiteet eivät korvanneet menetettyjä tulevaisuuden suunnitelmia entisillä asuisijoillaan, mutta teki elämästä monipuolisempaa. Osa innostui myös tulevista avaruusseikkailuista ja tilaisuuden tultua aloitti uudelleenkouluttamisen lähtijöiden tarvittaviin vaatimuksiin, suuri osa alistui kuitenkin jatkamaan elämäänsä entisissä tehtävissään ja mukautui kohtaloonsa.

Asiat etenivät YK:n ja Techpolin välillä nyt nopeasti, ja molemmilla puolilla perustettiin yhteistyöelimet konkreettisin perustein, sekä yhteinen hallintoryhmä. Techpolin puolella valittiin puheenjohtajaksi kaikkien tuntema ja kaikkeen kykenevä, kauniisti uusien elinikä odotusten mukaisesti keski-ikäiseksi seitsenkymppiseksi vanhentuneen Annan.

Kaupungin kylpylähotelli elämyskohteena oli muusta kaupungista erillään ja tarkoitettu kaiken ikäisille ja kokoisille. Nyt sen kongressiosastosta tehtiin muusta eristetty turvallisuusvarmistettu neuvotteluhotelli räätälöityine kokous- ja yöpymistiloineen. Se sai myös oman eristetyn ravintolan. Kiireisimpien suunnittelujaksojen aikana Anna asui enemmän hotellissa kuin kotonaan.

Vapaa-aikanaan Anna oli ottanut tavaksi kävellä eksoottisten kasvien puistossa, jossa hänellä oli mielipenkkinsä syrjässä suuren puun varjossa, ja lukea jotakin vanhaa romaania.

Puiston joissakin penkeissä oli mahdollisuus käynnistää erilaisia virtuaalisia elementtejä, puistoon saumattomasti sopivia äänitiloja, hologrammitodellisuuksia, lintuja, leikkiviä lapsia tai vaikkapa viereensä istumaan haluamansa keskustelukumppanin, joka osasi jäljitellä tunnettujen henkilöiden ajatustapoja.

Joskus hän kysyi luottamuksellisesti neuvoja ennen tärkeitä päätöksiä historiallisilta luottovaltiomiehiltään tai naisiltaan. Edesmenneiltä vanhanmaailman pääministereiltä, presidenteiltä, tieteilijöiltä ja taiteilijoilta. Teki kokeeksi päätöksiä ja antoi projektin yksityiskäyttöön varatun neuroverkon simuloida niiden vaikutukset huomioiden tämänhetkisen tilanteen lähtökohdaksi. Se osasi hetkessä koota tilannetiedot kaikista tärkeistä asioista, joihin päätös saattaisi vaikuttaa jollakin tavoin, huomioiden myös kaikkien muutoksien ristikkäisvaikutukset. Rauhallinen puiston nurkkaus oli yhä useammin hänen työhuoneensa, hidastuneet ajatukset tarvitsivat avaruutta ja ajan pysähtymistä kasvaakseen kokonaiseksi hänen mielessään.

Puiston kulma oli eristetty muilta Annan ollessa siellä, vaikka hän ei ollut pyytänyt sitä, ja koko puisto oli täysin yksityinen ja suojattu seurantalaitteilta, eikä kukaan kuullut hänen yksinpuheluitaan.

4. Osa

1. Luku (Viinibaari)

Vuosi 2048 Kaupungissa pidettiin yleinen tiedotustilaisuus ja juhlat uudelleen syntyneen yhteistyön sinetöimiseksi. Oli kulunut vuosia onnettomista tapahtumista eikä enää oltu eristettyinä kokonaan ja yksin ongelmineen. Eristysselli, jossa suunniteltiin pakoa, oli muuttunut takaisin siksi maapalloa palvelevaksi Nooan arkiksi, joksi se oli alun perin ajateltukin, ja pakosuunnitelma YK:n hyväksymäksi avaruusprojektiksi.

Puheet olivat pitkiä, ja aina kun puhuja vaihtui, nostettiin malja jollekin. Jonka jälkeen välipalana joku kaupungin artisteista esiintyi.

Jotkut puhuivat menneistä, toiset tulevista, mutta jokainen muisti kiittää maapalloa synnyinmaanaan, yhtenäisenä unikuvana ja globaalisen elämän tyyssijana. Kaupungin ulkopuolinen maailma on kuin kaukainen siirtolaisten jättämä maanosa, jota katsellaan kuin ulkopuolelta, vaikka samalla ollaan sen yhden pikkuruisen kolkan sisällä.

Puheen jälkeen mielenkevennykseksi lavalle tulee itkevä klovni, jolla oli mekaaniset liikkeet kuin robotilla ja joka kertoi surullisia vitsejä metallisella äänellä. Omituisessa savunsekaisessa valokeilassa klovni näyttää hologrammilta.

Anna kommentoi Crisille :

– Ei se ainakaan ole robotti, sehän osaa pillahtaa itkuunkin ja silmiä pyyhkiessään kädet eivät mene läpi pään. Noin tarkasti ja hyvin ei edes meidän firman pojat osaa ohjelmoida.

Cris sanoo, testataanko:

Heitetään sitä kengällä ja jos se menee läpi, niin se on hologrammi, jos sanoo auts niin se on hyvin ohjelmoitu robotti, jolla on silmien alla vesipistoolit. Mutta jos se suuttuu kiroilemaan, niin sitten se on tavallinen ihminen, ja edelleen, jos se älähtää perkele, niin se on suomalainen.

Anna naurahtaa:

– Vitsit esiintymislavan molemmin puolin ovat yhtä huonoja, ja nipistää Crissiä käsivarresta.

Klovni poistuu ihmisten taputtaessa.

Tilaisuuden viimeinen puhuja muistelee nostalginen haikeus äänessään: ”Miten meitä varoitettiin ensimmäisenä vuosina, että on tärkeää, ettei kaupungistamme tule paheita ruokkivaa gigantista peliluolaa tai kuntosalia, kauneushoitolaa tai snobistista ruokalaa. Elämän perustaksi tarvitaan sosiaalisen elämän todellista ihmissuhdedraamaa kaikkine karvaisine iloineen ja masentavine pettymyksineen.

Suunnittelussa luotettiin, että tunteita syntyisi automaattisesti, kun toisilleen vieraat nuoret energiset ihmiset alkavat verkottua sukupuoliviettiensä tyydyttämättömässä palossa ja ryhtyvät pariutumaan tositarkoituksella. Voin kertoa, että minä olen mennyt juuri naimisiin.”

Cris nykäisee Annaa.

– Jokos taputetaan.

Yleisö oli kohteliasta, huudettiin kolme kertaa Hurraa, haettiin tarjoilupisteistä uusi samppanjalasi ja juotiin malja parin onneksi.

– Mennäänkö jo, ja Cris etsi Annan kättä

– Odotetaan vielä, joku varmaan kiekaisee aarian tai pari lopuksi. Olen virallisesti oopperan ystävä ja sen johtokunnassa. Seuraavassa palaverissä pitäisi osata kehua esitystä.

Cris oli vanha ystävä, eikä sillä tavalla rakas. Anna ei halunnut sotkea iltaansa hätäisellä vakuutteluparittelulla kuten oli tullut tavaksi joskus vauhdikkaan ravintolaillan jatkeeksi.

Cris yritti jatkuvasti virallistaa suhdetta viimeisten vuosien satunnaisten naimisten läheisyyden vakuuksilla, kiusaten ”ainakin muutettaisiin yhteen”. Annalla ei ollut haluja siihen, ja he olivat ”ikään kuin pari” monilla verukkeilla. Vakituinen parisuhde ei sopinut Annalle, ja kiireisiin vedoten hän ylläpiti yksityisyyttään. Milloin mikäkin meneillään oleva tärkeä työ sysi usein tapaamiset loitommalle. Tätä oli jatkunut jo vuosia ja vastahankoisuudesta tietämättömille ystävistä oli outoa, ettei tullut hääkutsua. Anna oli tarkka, ettei purkanut yksityisiä asioita muille, eikä itkenyt henkilökohtaisia huoliaan ystäville ja siksi parin tilanteesta oli väärä käsitys.

Toisinaan yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu saivat kuitenkin antamaan periksi, ja he elivät Annan luona kuukausien ajan samassa taloudessa. Heräsivät aamulla yhdessä ja suunnittelivat päivänsä toisensa huomioiden. Sitten oli pitkiä jaksoja, jolloin he eivät tavanneet lainkaan, eivätkä sopimuksesta edes soitelleet toisilleen. Omistautuivat tahoillaan työlleen kokonaan.

Sitten ilman varoitusta Anna saattoi soittaa Crisille ja sopia jostakin tulevasta konsertista, jonne halusi Crisin seuralaisekseen. Cris oli aina valmis, uskoi ja toivoi. Kaavaan kuului illallinen, jatkoina Jazz-klubi ja toisinaan sänky, tässä järjestyksessä. He avasivat ehkä oven löyhään suhteeseen pitkän eron jälkeen ja tehtiin asioita yhdessä, tavattiin ystäviä entiseen tapaan, milloin missäkin yhteydessä.

Se ruokki Crisin kaipuuta jostakin enemmästä, ja hän luopui kaikista irtosuhteistaan. Haave johti joka kerta pettymykseen. Mies hyväksyi sen, tyytyi Annan alleviivaavaan pelkkään ystävyyteen ja jäi odottamaan. Hän oli komea, hauska heppu ja valinnanvaraa oli, mutta vain Anna kelpasi oikeasti. Anna tai ei mitään. Heitä pidettiinkin parina ja arveltiin, että he pelkästään jonkun käytännöllisen syyn takia asuivat useimmiten erikseen. Annalle se oli silmänlumetta, joka piti muut kosijat loitolla, eikä hänellä ollut aikaa tai halua sitoa itseään, se olisi ollut elämänsä laitostamista, kuten hän talonhengelleen uskoutui.

Annalle ihmisen elinehdot ovat perustaltaan biologiset. Viettien dynamiikkaa ei voi pelkillä aisti-imitaatioilla tai simulaatioilla pettää, ja ne tarvitsevat todellisen vuorovaikutteisen ympäristön, jossa ovat mukana myös vaarojen ja arkipäivän tilanteet todellisine syineen ja seurauksineen, ongelmineen ja ratkaisuineen. Anna ymmärsi, että elämänsä aviolliselle täyttymykselle oli tärkeintä geneettinen lajinsäilymiseen kurkottava viettinen vetovoima toisiinsa, ja syvän rakkauden tunne parinsa sopivuuden tunnistamisessa, kuin sisäisenä pakkona yhtyä perintönsä velvoituksella jatkaa ja jalostaa suvullisia ominaisuuksia.

Crisin ja hänen suhteensa oli kuin paperinukeilla leikkimistä, eikä vauvakuume ja hoivavietti laukea näennäisessä parisuhteessa. Hän mietti joskus, miten oli suostunut tähän. Harkitsemattoman yön bileiden jatkona naimiset hän ymmärsi, mutta ei tätä vuosien roikkumista, jossa seksi oli aina samaa, kuin masturbaatiota silmät ummessa vauvaunelmia torjuen.

Crisin palvova ja vakituista suhdetta aneleva kosketus teki hänestä objektin ja samaa kaavaa toistavan seksiaktin, rukouksen, joka toistettiin kerta toisensa jälkeen ilman ajatusta. Sivistyneet keskustelut samalla arvomaailmalla, ei tee kenestäkään toisiaan syvästi biologisella tasolla ymmärtävää ihmisparia. Rakastuminen, jossa toisiaan ominaisuuksiltaan sopivaksi tunnistavat geenit kietovat ihmiset kemiallisesti pysyvästi toisiinsa lajin parhaaksi, puuttui heidän suhteestaan.

Annaa suretti, että kaupungin avaruusaikaan geenimanipuloidut ihmisetkin olivat suhteissaankin kuin robotteja, joiden haltuun uskotut hautomoissa pipeteillä siitetyt lapset eivät olleet suvullisesti omia. Jotakin mihin Anna ei suostunut, hän halusi oman lapsen rakastamansa miehen kanssa, mutta Cris ei ollut se oikea, jonka kanssa syvennettiin elämä vanhanaikaisin arvoin, eikä se ollut mahdollistakaan koska Cris oli sterilisoitu Techpolin asutuspolitiikan mukaisesti. Annalla oli oikeus omaan lapseen, mutta huolta aiheutti, että vaikka alkuperäisten muuttajien synnytysikä oli noussut geenihoitojen avustamana seitsemänkymmeneen ikävuoteen tai ylikin, alkoi Annan äiteysmahdollisuus olla loppusuoralla ja hän mietti asiaa yhä useammin.

Juhlat olivat lopuillaan ja jostakin ilmestyy rokkibändi mustat salamat maalattuina poskiin ja soittaa täydellä volyymilla nostalgiarokkia, rytmikkäiden laserpulssien tehdessä värjättyjen savujen läpi esityksestä klassisen, sykkivän valoshow’n. Se saa iäkkään humalaisen joukon laulamaan mukana.

We will, we will rock you,

We will, we will rock you ….

Konsertti jäi muutamaan biisiin ja bileiden hyvä alku läsähti täysin, kun Techpolin presidentti tuli pokkaamaan tehden kilpaa voitonmerkkejä rock-starojen kanssa, kuin Ringo Star muinoin. Kiitti kaikkia hienoja puhujia, esiintyjiä ja yleisöä. Esitettiin illan viimeinen malja ensin yleisön joukossa pulloineen pujotteleville tarjoilijoille, jotka yleisestä juopumuksesta päätellen olivat tehneet hyvää työtä. Sitten kulaus maapallolle ja sen tulevaisuudelle ja lopuksi meille kaikille, joilla on oma loistava tulevaisuus paratiisivankilassamme.

Taputukset, hurraahuudot ja valot sammuvat estradilla. Huikea ilotulitus värjäsi mustaksi tehdyn taivaan lähes kymmenvuotisen Techpolin kunniaksi.

– Aivan upeaa, sanoo Anna. Aivan kuin tuolla ulkona maailmassa taivaskaton alla, eikä voi erehtyä surullisesta haikeudesta hänen äänessään.

Ilotulituksen jälkeen yleisö hajosi nopeasti tahoilleen, jotkut menivät koteihinsa, toiset menivät puistoon. Puistossa oli juhlan kunniaksi grillausta oikealla maatalossa valmistetulla lammasmakkaralla ja aidolla naudanpihvillä. Herkkuja, joita ei saanut ravintolassakaan kuin erityisissä kattauksissa muutaman kerran vuodessa.

Anna ja Cris suuntasivat makkaroiden jälkeen ravintolakortteliin. Tulevaisuuden sisältöä sorvattiin uudeksi kiemuraisilla päämäärillä, joita ei aiemmin ollut, ja siihen tarvittiin ryyppy.

Anna myrkynvihreässä, kiiltelevässä silkkihameessa oli illan upein kokonaisuus, ja hän luotti ensimmäisen kerran enemmän pukeutumiseensa kuin itseensä. Tänään hän halusi olla kaunis kaikkien silmissä.

Cris oli snobina smokissa ja muutkin olivat suurin piirtein siistejä ja fiksuimmat hauskasti hauskoja. Ilmaiseen oli kaikilla varaa, ja se houkutti yhä moneen.

Neljätuhatta ihmistä ei saa kymmenelle tuhannelle rakennetulle aukealle tungosta, mutta huvikortteleissa oli aina tarjolla tönivää läheisyyttä. Jokainen ravintola oli tupaten täynnä. Onneksi oli ollut mahdollista varata pöydät etukäteen.

Säkenöivän Annan ympärillä kokoontui tuttu joukko rentoon viinibaariin, jossa hyvän taustamusiikin lisäksi ymmärrettiin valon puutteen merkitys. Hämy tuli pulloihin upotetuista kynttilöistä, jotka valuttivat uuden kerroksen kuivatuilla kaisloilla vuorattujen Chianti-pullojen pintaan. Taustalla lauloi viskistä käheä ja heroiinista hitaan unelmoivasti melodiaa laahaava Billie Holiday, jonka turmeluksessa oli kaihoa ja sielullista kokemusta. Syytä ja seurausta, muistoja maailman paheista, joita ei kaupungissa ollut. Laulun huokaavan haikeuden kaipaus jostakin paremmasta sopi paremmin yön tuntien laskuhumalan väljähtyneeseen tunnelmaan, kuin juuri alkaneeseen tapaamiseen. Kaiken huomaava Jane napsautti sormiaan kuin morsettaen ja hologrammi lavalla vaihtui villiksi Jazz-bändiksi, joka soitti iloista New Orleansia hämmästyttävän aidosti rumpujen paukkuessa, klarinetin ujeltaessa, trumpetin parkaistessa ja basson pamputtaessa rytmiä kuin väsymätön metronomi.

Sitten se tapahtui, oli vuosi kahdeksan kaupungin omassa kalenterissa, Anna ja Jaakko tervehtivät tavanomaisesti poskelle kaikkien onnitellessa toisiaan, ja tuo pieni hipaiseva kosketus tuntui kuin ikuisesti kestävä suudelma torjutun kaipauksen purkautuessa, saaden molemmat punastumaan eroottisesti. Vuodet kinailtu milloin mistäkin vihaisina, eikä aina oltu edes puheväleissä, kun kiperissä työasioissa menivät mielipiteet pahasti ristiin ja nyt muka tällaista.

Luonto ei paijaa tunteita odotuksiin, vaan sohii ja sekoittaa pareja mieleisekseen, kun aika siihen on molemmilla kypsä. Geenit ikään kuin atomien hiukkasten tavoin hyppäävät uudelle radalle ja lähettävät signaalin silmäteriin pienenä pilkahduksena kuin emostaan karanneen fotonin etsimään paria itselleen. Löytäessään sen oikean, imu toisiinsa on vastustamaton. Jaakko ja Anna, kissa ja koira, rutikuiva teknologi ja ihmislämmin humanisti, jotka inhosivat kaikella ystävyydellä toisiaan yli kaiken kaukaisen välirikon jälkeen. Luonnon pilkkaa, mutta vihreät puut olivat löytäneet uudestaan toisensa, ja hikirauhasista pursuvat tuoksut olivat tunnistaneet kemiallisesti oikean parinsa vastustamattoman pariutumiskutsun.

Lyhyt vihainen vilkaisu silmiin, ja äkisti he suutelivat pitkään humalaisten estottomuudella välittämättä ihmisistä ympärillään. Jäivät sitten seisomaan hämillisinä toisiaan katsellen. He olivat tunteneet toisensa vuosia ja halanneet vastahakoisina ystävinä tuhansia kertoja samanlaisissa tilanteissa ilman entistä sytytystä. Miksi nyt? Anna vain halusi ja tiesi, että Jaakko oli se ainoa oikea.

Myös Cris käsitti asian ja löi varoittamatta Jaakkoa nyrkillään suuhun ja lohkaisi häneltä etuhampaan. Samanlaista totaalisen menetyksen aiheuttamaa mustasukkaisuutta hän ei ollut kokenut aiemmin, vaikka tiesi, että Annalla oli ollut toisia miehiä illallisseurana jatkoineen. Anna antoi vaistomaisesti korvapuustin Crisille ja vei lopullisesti hänen oikeutensa olla se mies Annalle, joka saattaisi Annan hautaan, jos hänen vuoronsa tulisi ensin.

Cris syöksyi ulos unelmat pirstaleina ja elämänvalhe puhkaistuna. Elämässä kaikella on tarkoituksensa, luonto osaa järjestää ja pakottaa asiat kohdalleen halusi sitä tai ei. Sellaisesta syntyy aina kyyneleitä.

Anna ja Jaakko erkanevat toisistaan toverikoodin sysiminä, vaikka Cris on mennyt, eikä hänestä tarvitse enää välittää. Claire taputti käsiään riemastuneena ja huudahti, minä tiesin sen, sanoin Johnille jo aikaa sitten, että heistä tulee vielä pari, ovat aina erimieltä kaikesta. Kaikki katselivat vaivaantuneina muualle.

Anna sanoi hätäisesti:

– Minun on mentävä, huomenna on kova työpäivä, halasi vielä kaikkia ja viimeisenä kevyimmin Jaakkoa antaen aurojen hyväillä toisiaan kuin perhosen kosketus.

Jaakko vain seisoi kädet riippuen, katse kauniissa kaukaisuudessa, ja sanoi hätää äänessään.

– Onko pakko.

Anna vastasi lyhyesti ja päättävästi:

– Pakko.

Jaakko jää poissaolevana paikoilleen ja on varma, että Cris seurasi jossakin asioiden kehitystä. Tiesi myös menettäneensä hyvän ystävän.

Annan poistuttua juotiin vielä pullo talon parasta ranskalaista, joita oli vain satakunta jäljellä varastosta, johon jokainen suuri viininimike oli lahjoittanut parhaita vuosikertojaan kaupungin sisään muuton yhteydessä. Huikea määrä turhaan käytettyjä kannustepisteitä meni hukkaan, ilta oli jo kuivunut rusina.

Charlotte sanoi kyynel silmänurkassa Jaakolle:

– Tämä kai oli sitten tässä, vanha suola janottaa, eikä sille voi mitään. Ymmärsin teidän väliset tunteet jo alussa, kun tavattiin ja osasin odottaa tätä. Voi meitä raukkoja.

Jaakko vastasi poissa olevana:

– Sinä olet hienoin nainen ikinä ja rakastan sinua, mutta toisella tavalla, älä ikinä luule muuta.

Jaakko piti Charlottea pitkään sylissään ja tiesi sen olevan totta. Charlotte tunsi Jaakon halun ruumistaan vasten, mutta työnsi miehen kiivaasti pois luotaan.

– Ei, helvetti, sulle enää mitään anna, vitun pölkkypää.

Lähti pois kiivaasti ja Jaakko antoi hänen mennä.

2. Luku (Vihreäpuu)

Kaupunkivaltion peruslaissa oli turvattu, että joka sukupolvessa oli oltava vähintään sata vanhanaikaisen miehen ja naisen suhteesta syntynyttä lasta, joiden sukulinja molempien vanhempien osalta ulottui kaupungin ulkopuolella syntyneisiin esi-isiin.

Mahdollisiksi vanhemmiksi hyväksytyt oli merkitty tatuoidulla vihreällä puulla geneettisin perustein, ja siitä ei kerrottu muille kuin alun perin valituille sadalle viidellekymmenelle miehelle ja naiselle. Asiasta ei saisi puhua, mutta jos tapaisi jonkun vastakkaista sukupuolta, jolla oli vihreä pieni puunmuotoinen täplä oikeassa olkapäässä, saattoi tietää, että heillä oli oikeus saada luonnollisella tavalla yhteinen lapsi.

Annalla oli lähes huomaamaton vihreä puu olkapäässään. Jos hän haluaisi oman luonnollisesti siitetyn lapsen, olisi vain löydettävä mies, jolla oli vihreäpuu olkapäässään. Mies, joka halusi samaa hänen kanssaan.

Pariutuminen oli kuitenkin täysin vapaaehtoista, ja vaikka molemmat omaisivat vihreän puun, voisivat he avioitua ilman velvollisuutta yhteisestä lapsesta. Kaikki oli sattuman varassa, eikä ollut olemassa julkisia listoja vihreän puun omaavista ehdokkaista. Oli vain vaistot, joilla tunnistaa toisensa sopiviksi ja rakastuessaan toivoa parasta lasta halutessaan, että heidät oli siunattu samoilla oikeuksilla.

Sattumanvaraisuus vihreiden puiden toistensa löytämiseksi oli harkittu peliteorian mukainen elementti, jolla oli tieteellistä arvoa. Haluttiin tietää, oliko luonnossa havaitsemattomia mekanismirihmastoja, jotka levittäytyvät kaikkialle ja pystyivät vaikuttamaan ihmisten kohtaloihin yhteen saattavalla tavalla.

Yhteensopivuustesteissä syntyneet kaaviot kertoivat parhaat yhteensopivuudet heteroseksuaalien välillä ja nyt vain seurattiin yksilöiden kulkureittejä puuttumatta asioihin millään tavoin. Tutkimuksessa jännitettiin löytävätkö parhaiten toisilleen sopivat yksilöt toisensa todellisuudessa. Teoreettisesti käsitettiin, että jos yli viisikymmentä paria muodostuisi geneettisien ominaisuuksien tunnistamisen kautta satunnaisten tapaamisten tuloksina, oli se vahva todiste geneettisen parinvalinnan olevan luontoon kuuluva lainalaisuus evoluutiossa.

Sadalla viidelläkymmenellä kaupunkiin muuttaneella naisella ja miehellä oli tämä kadehdittava lupa muodostaa pari, jolla oli oikeus omaan luonnollisesti syntyneeseen lapseen, eikä kukaan lähtökohtaisesti tiennyt toisistaan. Voi olla, että jokainen puun omaava nainen tarkisti ensimmäisenä rakasteluyönä miehensä olkapään. Yhteinen lapsi oli aina naisen päätös. Vihreän puun alla oli siru, jota ei voi väärentää, mutta varmuuden vuoksi kaikki muut kaupunkilaiset olivat kemiallisesti sterilisoitu muuttosopimukseen kirjatun ehdon hyväksymisellä.

Kynnysarvo oli ylitetty jo toisena vuonna, jonka jälkeen löytöjen määrä väheni jyrkästi, ja nyt kahdeksantena vuonna se oli liki nolla, lukuun ottamatta Annaa ja Jaakkoa, joilla oli tuo toisiinsa sopivuuden ennuste tatuoitu olkavarteen, ja he olivat pari numero kahdeksankymmentäseitsemän.

Jokaiseen perheeseen sai kuulua vain korkeintaan kaksi lasta, ja jokaisessa seuraavassa sukupolvessa syntyneiden vihreiden puiden määrää vähennettäisiin, kunnes vuonna viisikymmentä päästäisiin perustuslain rajaamaan määrään. Sata naista ja sata miestä sai jatkaa sukuaan sukupolvesta toiseen määrätyn kaavion mukaan, joka estäisi sisäsiittoisuuden.

Anna tiesi, ettei Crisillä ollut oikeutta saada omia lapsia, ja siksikin oli parempi vaalia optioitaan suhteeseen, joka antaisi mahdollisuuden lapsen saamiseen. Hän tiesi asemansa takia pakkosterilisoinnista ja saattoi huoletta olla seksisuhteessa puuttomien kanssa pelkäämättä vahinkoa, ja se oli hänestä jotenkin petollista ja loukkaus peruslaissa määriteltyä totaalista avoimuutta kohtaan.

Ongelmana irtosuhteissa on, että jos oikeutettu rakastuisi syvästi tulevaisuudessa johonkuhun ei oikeutettuun onnistuneiden yhteisten öiden jälkeen ja haluasi jakaa elämänsä hänen kanssaan, eikä hän enää pitäisi tärkeänä omaa perimäänsä kantavaa lasta. Oikeus menisi tavallaan hukkaan.

Keinohedelmöitettyjä, sterilisoituja ja tavallaan sukupuolettomia lapsia muunnelluin ominaisuuksin saavat kaikki vanhemmiksi sopivat parit adoptoida halutessaan. He saattoivat valita etukäteen jotakin ammatillista ennustetta tukevat ominaisuudet sekä istutettavaksi osan omasta perimästään. Toinen mahdollisuus oli suostua johonkin tutkimukseen liittyvien lapsien holhoojiksi, mutta viimeksi mainittu mahdollisuus tuntui monesta korvikkeelta, koska omiin toiveisiin tai geneettisen perimänsä siirron mahdollisuutta ei ollut. Omaa lasta piti odottaa kauan ja moni suostui malttamattomuuttaan koetutkimuksien heti saataviin lapsiin. Vasta vuosi viisitoista ensimmäiset virallisten ohjelmien keinotekoisesti haudotut alkiot tulisivat adoptoitavaksi. Siihen asti kokeilumielessä synnytetyt ei kenenkään haluamat lapset eläisivät pelkästään niille tarkoitetussa suljetussa laitoksessa.

Näitä asioita ajatellessaan Anna ei enää ollut varma, mikä oli oikein ja mikä väärin. Lapsena oppimansa humanistisen etiikan mukaan oli lajin keinotekoinen jalostaminen vähintäänkin arveluttavaa. Ihmisyyteen kuului rakastumisen avulla syntynyt parisuhde. Geneettinen sopivuus varmistui pariutumisen kivuliaissa epäilyjen ja mustasukkaisuuksien prosesseissa, joissa tutustutaan toisiensa sielunelämän ja ruumiin saloihin syvimmällä mahdollisella rehellisyydellä. Yhteisissä öissä ei ole valhetta, ja rakastuminen on geenien hyväksyvää pariutumista toisiinsa sopivilla perimillä. Lajinvalintaa, joka parantaa lajinominaisuuksia yhdistelemällä yksilöiden genomia evoluution sisältämän luonnonjumalan suunnitelman mukaisesti.

Kuinka vaan, Cris ei ollut se mies, jonka Anna halusi sänkyynsä tositarkoituksella muutenkaan. Hän ei ollut etsinyt miestä, jolla oli tatuoitu vihreä puu olkapäässään, hänestä sekin oli normaalin ihmisyyden ulkopuolella ja jonkunlaista rasismia. Ajatus, joka puistatti häntä.

Sitä vastoin häntä kiinnosti nyt äkisti taas Jaakko, suomalainen tekoälyasiantuntija, Ykkös-kaupunginosan päällikkö, joka toimi virtuaaliympäristöjä tekevien nörttien päämiehenäkin, ja jolla hän oli uimarannalla satunaisesti kohdattuaan huomannut vihreäpilkun olkapäässä, ajatellut hetken mieli sumeana ja tavoitellut jotakin jota torjui, mutta oli vain hymähtänyt. Typeryyksiä.

Anna ja Jaakko työskentelivät eri aloilla, mutta samassa rakennuskompleksissa. Vilkuilivat viimeisen viinibaari tapaamisen jälkeen yhä useammin toisiaan kirjain-talojen yhteisessä lounasravintolassa, ilmeisesti pohtien samoja asioita.

Kummallisesti lounasajat alkoivat sattua yhä useammin yksiin kuin synkronisoitujen kellojen mukaan, vaikka kummallakaan ei ollut kiinteitä ruokailuvuoroja asemansa takia. Molemmilla lounaat olivat usein työhön kuuluvia tapaamisia ja soviteltu asiakkaiden kalentereihin. Anna ei muistanut tavanneensa Jaakkoa kertaakaan aiemmin ruokalassa.

Suuressa pylväiden koristamassa ruokalassa oli suojattuja istumasyvennyksiä, eikä niissä nähnyt muita kuin omaan ryhmäänsä osallistuvat. Joskus harvoin tapasi jonkun tuttavan työpaikkansa ulkopuolelta poimimassa ruokaa lautaselleen noutopöydästä ja vaihdettiin muutama sana. Pienessä kaupungissa toistensa välttely oli yksityisyytensä suojaamista ja ohikatsominen vähemmän tuttujen kesken oli osa tavallista käyttäytymistä työaikana. Ystävät ja mieluisat tuttavat olivat eri asia ja ryhmittyivät vakiopöytiinsä, olivat sitten töissä missä rakennuksessa hyvänsä.

Jaakko ei ollut kuulunut enää vuosiin Annan tavallisiin rupattelu tuttaviin, vaikka oli sekä ystävä, että tuttu syvimmällä tavalla. Työskentelivät samassa rakennuskompleksissa, mutta olivat kuin he olisivat päivisin aivan eri paikkakunnilla. Tuollainenkin oli tavallista, jos erottavia asioita oli enemmin kuin yhdistäviä, vähän samaan tapaan kuin lapsuuden ajan naapuristojen ikäisensä leikkikaverinsa, jotka olivat läpeensä tuttuja, mutta joita ei tapailtu lainkaan. Vaikka Anna ehkä oli nähnytkin vilauksen Jaakosta toisinaan, ei hän ollut huomioinut häntä tietoisesti tai tahallaan vältti joutumasta nokikkain hänen kanssaan. Toki toisinaan vastatusten jouduttuaan juttelivat kuulumiset ja jos kiinnostuivat jostakin erityisesti istuivat pitemmäksikin aikaan ajautuen lopulta erimielisyyteen, joka sai välttelemään taas seuraavaan kertaan.

Nyt oli asiat toisin. Tästä lähtien Jaakko ilmeisesti kuului Annan vilkuilu agendaan. Hymyiltiin ja sanottiin hei tarkoittavalla tavalla, joka kerta kun osuttiin vähänkin kohdakkain, muutettiin reittiä kiireessäkin kohtaavaksi, vaihdettiin muutama yhdentekevä sana asian vierestä ja punastuttiin. Entinen välittömyys, saunomisen ja naimisen ruumiillinen tuttuus, kipeä ero ja siitä jäänyt katkera pettymys kaihersi yhä molempien alitajunnassa epämääräisenä pelkona. Ei haluttu enää asioita elämäänsä, joita ei haluaisi menettää, mutta luonto painosti kiirehtimään saman peitteen alle. Yksinäisistä öistä oli tullut levottomia kaipauksia.

Kohtaamisia tapahtui yhä useammin, pieni tuttu vilahdus ohjasi kulkureittejä ja mitättömätkin ennen toimistossa tehdyt palaverit olivat muuttuneet tärkeiksi, jotka siirrettiin lounasravintolaan. He olivat kuin toisiaan puoleensa vetävät vastakkaisten napojen magneetit ja näkymätön vihreisiin puihin tatuoitu voima hallitsi heidän kulkujaan, toiveitaan ja tekemisiään.

Ongelmana mutkattoman reitin syntymiselle oli se, että Jaakko oli myös monivuotinen Crisin ystävä, ja he kaikki kolme olivat tulleet symbolisessa sisäänmarssissa käsikädessä kaupunkiin ja vihittiin peräjälkeen kaupungin virallisiksi kansalaisiksi. Crisin vahva, vuosikausia kestänyt liputtaminen Annan suhteen, ja viinibaarissa tapahtuneesta syntynyt vihamielisyys Jaakkoa kohtaan, teki asioista kaikille vaikeita ja tulevaisuus riippuisi kokonaan Annasta. Cris oli jäänyt pois vakituisista yhteisistä treeneistäkin, eikä vastannut enää yhteydenottoihin.

Koko ystäväjoukkion viinibaarikokoontumisetkin olivat muuttuneet satunnaisemmiksi ja jäivät usein yhteen viini lasilliseen, jonka aikana vaihdettiin vähäiset kuulumiset. Eripura hiersi ja kaihersi kai jokaista, eikä haluttu ottaa kantaa näkyvästi kenen puolella oli syntyneessä ystävysten välisessä kolmiodraamassa. Jaakko ja Anna pysyttelivät syyllisyyttä tunnustaen kuukausia poissa viinibaarista ja antoivat mahdollisuuden Crisille pysyä tavoissaan, mutta häntäkään ei nähty siellä sen enempää. Hänen työpaikkansa oli toisessa kaupunginosassa, ja Techpolin uusi tilanne sitoi fyysikot tehtäviinsä kellonympäri ja kelpasi selitykseksi, kun joku kysyi. Ystävistään vieraantuminen iän ja ajan myötä ei ollut mitenkään eriskummallista, ehkä se meni aina näin vakituisesti kokoontuneissa ystäväporukoissa. Oli joku pieni syy jota oli tarvittu ehkä jo pitkään, ja kun se tuli, vieraannuttiin luonnollisesti toisaalle omine menoineen ystävyyttä irtisanomatta.

Annaa kohtaan Cris oli myös muuttunut aluksi vältteleväksi, sitten lähetti kukkia työpaikalle pyytäen tapaamista ja kohdatessa oli kuin selkäänsä saanut nöyristelevä koira. Muutama yritys paikata välejä yhteisellä illallisella oli koettelemus molemmille, eikä yhteisiä jatkoja edes ajateltu. Erotessa ravintolan ulkopuolella käden heilautus ja latautunut – Heippa.

Puolen vuoden päästä Cris meni naimisiin upean isorintaisen kirjakaupanmyyjätär Thean kanssa, ilman häitä tai illalliskutsuja ystäville. Kertoi puhelimessa jälkikäteen Annalle heidän adoptoineen lapsen alkio-ohjelmasta ja antaneet sille jo nimeksi Serena, vaikka saisivat lapsen luokseen vasta neljän vuoden päästä vastasyntyneenä. Kertoi myös, että etukäteisten geenitestien jälkeen saisivat jotakin itsestään mukaan lapsen perimään. Cris kysyi myös ääni kipeänä ja itkukurkussa Jaakosta alleviivatakseen, että oli mennyt eteenpäin, eikä haikaillut Annasta enempää tai kantanut kaunaa Jaakolle, vaikka nyyhkäisy ja jäykät sanat kertoivat Annalle toista.

Anna huokasi ja kertoi, että Jaakon kanssa oli jotakin aitoa menossa, siitä ei ollut epäilystä, ja se sai molemmat tuntemaan kömpelöksi ja välttelemään tapaamisia. Meidän kaikkien entiset ystävyyskiemurat jarruttivat, mutta taisit naimahommillasi avata lukon rakas ystävä. Kiitos siitä ja muustakin tietysti, ei murehdita menneitä. Eli saapa nähdä Cris, miten tässä eukolle käy.

He sopivat, että tavattaisiin joukolla joskus myöhemmin, mutta molemmat tiesivät, että se jäisi tähän kangertelevaan hyvästiin, vaikka pienellä paikkakunnalla ei tapaamisilta voinut kokonaan välttyä.

Toden tullen luonto ei välitä muiden tunteista, ja sielullinen vetovoima saattoi Jaakon ja Annan yhteen, halusivat he sitä tai ei. Aikuisina molemmat tiesivät sen tapahtuvan viinibaarissa tapahtuneen jälkeen ennemmin tai myöhemmin. He vain viivyttelivät kutinassaan ja nautiskelivat elämäntunnetta vuoristoratana kiitävissä epäilyksien ja toiveiden täyttämissä unelmissaan, kuin menetettyä nuoruuttaan imeskellen.

Anna sai Jaakkonsa viinibaaria seuranneen kytemisvaiheen ja ujon romanssin jälkeen kaupungin talolla, todistajinaan työtoverinsa ja tuttavansa. Cris vaimoineen ei pyynnöistä huolimatta tullut vihkitilaisuuteen, eikä juhlapäivälliselle kylpylähotellin ylelliseen ravintolaan, jossa Annalla ja Jaakolla oli hääyöksi varattu sviitti unikon terälehdillä koristellulla vuoteella.

Vaikka he olivat jo pitkään rakastelleet joka yö ja maanneet vierekkäin aamuun asti, oli hääyö ujosteleva ja erilainen kosketuksiltaan. Hellyys virtasi molempien jokaisessa koskettavassa solussa toisiinsa, eikä ollut muuta kuin tuo yhteinen huuma luonnon syvimmässä tarkoituksessa yhdistää toisilleen sopivat nainen ja mies palvelemaan elämäntarkoitusta lenkkinä lajinsa evoluutiossa osana itseään suurempaa tietoisuuden kehitystä. Lauetessaan toisissaan viettinen arkkityyppinen vaisto viesti uuden elämän hedelmöitymisen alkuhetkeä, jossa kaikki on tarkoituksissaan totta ja jossa on tuo sanaton vaiston tieto kaikesta, syvin todellisuudentunne johon ihmisen on hetkessään mahdollista yltää. Kaikenkattava ilosta pulppuava täyttymyksen hetki syleilevänä ulottuvuutena onnea.

Aamulla he katselivat toisiaan kuin etsien jälkiä itsestään, Jaakko sanoi vain, ”niinpä niin” ja hymyili koko naamallaan. Anna pukkasi kipeästi kylkeen ja sanoi ”ukko”.

Annan ja Jaakon avioliitossa oli tarpeeksi hehkua, hurmaa ja historiaa, elettyä elämää, joka oli kypsyttänyt molemmat tekemään lopullisen valintansa loppuelämälle. Suunnitelmissa he saisivat sallitut kaksi lasta, jotka perivät mahdollisesti vihreänpuun kasvattaakseen sukupuuhun uusia oksia tai oikeastaan he halusivat lapsen ilman etukäteisiä suunnitelmia muusta. Puuntaimen omine oksineen. He sanoivat haluavansa odottaa, koska riittivät toisilleen elämänsisällöksi vielä pitkään ja keskittyivät haasteellisiin töihinsä koko panoksellaan vaikeana aikana, mutta salaa molemmat toivoivat hedelmöityksen jo tapahtuneen. Ja niin se olikin.

3. Luku (Elena)

Vuodet kuluivat nopeasti, vuosilukuja juhlittiin yhdessä ja kaupunki sopeutui sen ihmisiin ja sen ihmiset kaupunkiin, eikä kaikki enää ollut uutta ja koskematonta. Menneistä tapatumista tuli muisteltavaa ja tavoista perinteitä.

Anna ja Jaakko olivat saaneet ensimmäisen avioliittovuotensa lopussa tyttölapsen samana vuonna, kun vietettiin Techpolin kahdettatoista vuosipäivää. He ristivät tyttönsä Elenaksi ilman, että kummankaan suvusta löytyi sen nimistä, sellainen valinta ei jotenkin olisi ollut sopivaa, ajatellen, ettei tuhansilla keinohedelmöitetyillä lapsilla ollut geneettisiä sukulaisia ollenkaan.

Elena oli heidän silmänteränsä, joka kirvoitti Annan ja Jaakon tunteet ja vaistonvaraiset hoivavietit maksimiinsa. He saivat rakennusluvan uuteen taloon lähellä maataloa louhimisjätteestä rakennetun vehreän kumpareen rinteessä viiden muun perheen kanssa. Tällaisia muutamien talojen matalarakennettuja asuma-alueita oli tulossa useimmille uusille maisemaa muokkaaville maanmuodostumille Techpolissa hyödyntämään kalliosta kaiverretun kivijätteen tuntuvasti kasvattamaa pinta-alaa.

Annan ja Jaakon kodin rakentamisessa huomioitiin Elenan tulevien vuosien kasvutarpeet pienintä yksityiskohtia myöten. He olivat mukana perkaamassa ja pystyttämässä kotia käsin ja sydämin. Pohdittiin sitä ja tätä, jos menisi niin tai näin, uhrasivat käsistään nahat hioessaan ja hinkatessaan itse keksimiään ratkaisuja hartiapankilla, antamatta rakennusmiehien puuttua niiden tekemiseen. Talo rakennettaisiin heidän näköisekseen. Rakentaminen oli muotia ja vanhojen asuntojenkin kunnostaminen oli usein alusta alkaen uudelleen rakentamista. Siihen kannustettiin kaikin tavoin, koska se lisäsi sekä kädentaitoja, että viihtyvyyttä, puhumattakaan projektin suomasta tyydytyksestä tehdä itselleen jotakin pysyvää ja muiden asumuksista eroavaa.

Elenan tuleva elämä oli Annan ja Jaakon mielessä, kuin suuri valmiiksi kirjoitettu kasvatusseikkailu, kunnes järkevinä huomasivat menneensä liian pitkälle ja nauroivat toisilleen. Vannoivat sitten kyyneleet silmissä, etteivät puuttuisi Elenan päätöksiin teini-iän jälkeen olivat ne mitä hyvänsä. Asia, joka ei vanhemmilta onnistu koskaan.

Kuten tavallista, mikään lapsen kasvatuksessa tai elämässä kykene noudattamaan tarkasti jotakin etukäteistä suunnitelmaa, eikä edes sovittu suunnitelmattomuus toteudu. Jatkuvasti tapahtuu jotakin, jota ei voinut edes kuvitella, saati löytää kasvatusoppaista. Ei sana, on usein lapsen ensimmäisenä oppima tiedostettu sana, vaikka lapsi ei sitä ensimmäisenä lausuisikaan, jokainen vihasi sitä luonnostaan, koska sen viestimä kielto kietoi vapautta todellisuuden rajoituksiin.

Elenalla oli uppiniskaisesti oma tahtonsa jo aivan alussa, mutta myös sopeutumishalua, jos se palvelisi jotakin asiaa, jota erityisesti halusi. Älykäs, pikkutärkeä, suloinen olento, joka unohtui usein mietteisiinsä ja sai katseeseensa Annan asioita punnitsevan viiveen jo hyvin varhain. Jaakko näki silloin aina Elenassa Annan ja hän rakastui joka kerta uudelleen.

Annasta tuli kuudenkymmenen vuoden iässä maapallonvuonna 2070 ja Techpolin ajanlaskussa kaupunkivuonna kolmekymmentä sen uusi määräämättömäksi ajaksi valittu presidentti ilman vastaehdokkaita. Techpolin ensimmäinen sveitsiläisen presidentti vetääntyi terveyssyistä. Vallanvaihto tapahtui kansalaistorilla kaupungintalon edessä arvokkaassa seremoniassa johon koko asujaimisto osallistui laulamalla John Lennonin ”Imagea”, Anna vannoi juhlallisen valan kyyneliä silmissään ja molemmat presidentit pitivät asiaan kuuluvan puheensa, toinen katsauksen menneestä toinen tulevaisuuden suunnitelmista ja odotuksista. Jaakko ja Elena seisoivat ylpeinä Annan rinnalla ja saivat osansa suuresta kunniasta.

Jaakko eteni myös urallaan ja kuului työnsä ohella tekoälyn valtuuksia valvovaan kaupunkineuvostoon yhtenä sen pääasiantuntijoista. Elena oli kahdeksantoista.

Toista lasta harkittiin usein, mutta päätöstä siirrettiin, aina oli jotakin, joka oli esteenä juuri nyt. Kiirettä ei ollut biologisessa mielessä, geenimanipuloitujen vanhentumisprosessien hidastuminen koski myös lisääntymisvalmiuksien pitenemistä kymmenillä vuosilla. Sitä paitsi munasolujen ja siemennesteen säilöminen oli rutiini silloin kun ne olivat parhaimmillaan, kaikkien vihreiden puiden tatuoinnin omaavien yksilöiden kohdalla. Se merkitsi, että Jaakko ja Anna voisivat saada yhteisen biologisen lapsen, vaikka toinen estyisi jostakin syystä normaalin hedelmöittymisen suhteen.

Elenan läheisen kasvukumppanuuden puuttumisen takia koettiin huonoa omaatuntoa, mutta hänellä oli ollut kymmenvuotispäivänään jo luovaan yksinäisyyteen taipuvia luonteenpiirteitä, jotka puolsivat päätöstä antaa hänen kehittyä ilman häiritsevää kilpailua elintilasta. Elena oli erityinen ja erilainen lapsi. Viidentenä elinvuotenaan hän oppi lukemaan sujuvasti ja aloitti koulutusohjelman, jossa hän sai myöhemmin valita sisällön mielensä mukaan. Anna ja Jaakko pitivät yhä tärkeänä, ettei häntä pakotettaisi mihinkään tärkeissä tulevaisuutta koskevissa valinnoissaan ja ohjausta tarvittaessa perusteltaisiin asiat kunnolla kaikilta kanteilta rehellisesti manipuloimatta omilla mielipiteillään suuntaan tai toiseen, muulloin vain seurattaisiin tai osallistuttiin samoihin asioihin koko sydämellä omassa mielessään.

Löyhä kasvatusmalli toimi ja Elenan älyllisyys löysi kaikesta vaikeasta tyydytyksensä ja hän eteni koulussa ja saavutti nopeasti perusvalmiudet edetä vaativimpiin opintoihin. Kahdeksantoistavuotiaana hän pääsi yliopistoon ja valitsi teoreettisenfysiikan alakseen, mutta kirjautui samalla myös psykologianlaitokselle etäopiskelijaksi. Psykologian etäopinto-ohjelmiin kuuluivat pisteytetyt seminaariluontoiset tenttauskurssit, jolloin opiskelijat kokoontuivat ja tutustuivat toisiinsa. Myös läpiviety psykoanalyysi opinnonohjaansa vetämänä oli pakollinen hyväksyttyyn tutkintoon. Fysiikassa oli kovimmat ehdot ja vaati eniten aikaa lukuisine pisteyttävine pakollisine seminaareineen ja toisinaan hänen oli otettava taukoa kaikesta muusta.

Elena onnistui kuitenkin yhdistämään kaksi toisilleen vierasta alaa toisiinsa päässään, ja molemmat saivat syvempää merkitystä toisistaan hänen mielessään muokaten sen tottumaan jonkunlaiseen jatkuvaan ajatusten dualistiseen tilaan. Myös biologia kiinnosti, mutta se jäi pakolliseen etiikan kurssien sisältämiin johdantoihin ja avaruusmatkailun opintojen aihetta käsitteleviin yleisluonteisiin kursseihin. Vuonna 2078 kaksikymmentäkuusivuotiaana hän oli saanut kaikki opintonsa päätökseen ja oli valmis ensimmäisiin työtehtäviinsä avaruusmatkaan tähtäävän projektin avaruusaseman hallintatiimin noviisijäsenenä. Anna ja Jaakko olivat hyvin ylpeitä tyttärestään, joka oli valmistunut nopeasti. Vaikka se ei ollut mitenkään poikkeuksellista oli Elenan monipuolisuus herättänyt muissakin huomiota ja lisäksi hän kävi teoreettisten opintojensa ohessa avaruusmatkoihin vaaditun kovan fyysisen harjoitteluohjelman yhtenä parhaista. Hyvä ruumiinkunto oli muutenkin tärkeää jaksamiselle.

Techpolin moniaineinen yliopisto oli pitkälti kopioinut opintomallit, jotka olivat voimassa kaupungin perustamisen aikaan maapallolla, hyvin toimivaa ei haluttu romuttaa ja kampuksilla oli tärkeää myös vanhanaikainen opiskelijoiden sosiaalinen ja älyllinen käymistila erilaisine ryhmittymineen ja toveripiireineen. Haluttiin, että ihmiset löysivät toisensa, ystävystyisivät ja oppisivat yhteiseen hiileen puhaltamisen voiman. Inspiroisivat ja auttaisivat toisiaan haasteellisissa mielipide ympäristöissä löytämään kykyjensä koko laadun ja kaikki ulottuvuudet.

Techpoli ei ollut menettänyt perusideaansa, mutta perinteisen ihmisen sopivuus sen keinotekoisuuteen oli ajan myötä ongelmallista ja vaikeutuisi tulevaisuudessa entisestään. Uudenlainen elinympäristö vaati uudenlaisen, siihen sopeutetun ihmislajin, jonka geeneistä on karsittu kaupungin toimivuudelle haitallinen tietynlainen inhimillisyys.

Techpolissa ei tapeltu, koska ei ollut mistä tapella, ja aggressiivisuus, kateus ja mustasukkaisuus olivat hyödyttömiä ominaisuuksia, joita karsittiin pois erilaisilla geenimanipulaatioilla. Jo aiemmin alkio ohjelmissa syntyneille ja vielä syntymättömille oli ihmislajin muutos jo keinotekoisesti suunnitellussa perimässä.

Presidenttinä Annaa pidettäisiin itsekkäänä, jos hän luvastaan huolimatta haluaisi useita vanhanaikaisella luomuperimällä varustettuja lapsia, kuin väärentämättömiä muinaisesineitä kokoelmaansa ja häneltä odotettiin adoptoimista seuraavaksi lapsekseen, virallisen väestön kasvattamispolitiikan tueksi. Anna ja Jaakko ei tehnyt kumpaakaan ja Elena jäi heidän ainoaksi lapseksi.

Elenan valmistuessa ensimmäiset geenimanipuloidut syntymähautomoissa syntyneet ihmiset ovat jo teini-ikäisiä, eivätkä kantaneet perinnössään aggressiivisia ominaisuuksia. Heissä välttämätön nuoruuteen kuuluva dynaamisuus oli toteutettu räätälöidyillä järkeä suosivilla geeneillä, jotka osaavat tuottaa luonnollista heikommin reagoivia adrenaliinihormoneja kasvattamaan älyllisen tunteen mielihyvää onnistuessaan ratkaisemaan vaikeita tehtäviä.

Niistä tulisi ikuisesti matkaavien uusi sukupolvi, joka kestäisi eristyneisyyden muutosköyhän ympäristön rasitukset ja eläisivät ennusteen mukaisesti hyvin kauan verrattuna perinteisiin kokonaan luonnonmukaisiin ihmisiin.

Kahdensadankymmenen vuoden keski-ikä täydessä ruumiin- ja sielunvoimissa toimintakuntoisena oli tavallisin ennuste viimeisen alkioryhmän kohdalla, mutta yli satakaksikymmentä vuotta pitempää täysipainoista elämää pidettiin mahdollisena ja todennäköisenä. Luomulapsi Elena tuskin eläisi sataa viittäkymmentä vuotta pitempään ja toimintakyky heikkenisi jo sitä aiemmin, silti hänet kelpuutettiin mukaan tulevaan miehistöön muutaman kymmenen muun ikäisensä luomuihmisen kanssa.

Ihmisrodun keinotekoisessa jalostamisessa oltiin varoivaisia ja alkuperäisyydestä pidettiin erityisesti huolta, säilyttämällä myös avaruuspopulaatiossa luonnollisesti ihmiskunnan perimää jatkavia ihmisiä, koska pelättiin että epäonnistuminen tulevien sukupolvien geenimanipuloinnissa saattaisi joskus myöhemmin tuhota koko lajin. Vasta useiden sukupolvien jälkeen tiedettiin kunkin perimän muutoksen jälkipolviin seuraavat vaikutukset. Oli jo esimerkkejä liian innostuneen jalostuksen seurauksena syntyneiden alkioryhmien täysituhoista, jonkun liikaa painotetun ominaisuuden tuhotessa syövän tavoin kaikki muut solunsisäiset valmiudet muodostaa kokonainen ihminen. Vihreänpuun sukupolvina kulkeva alkuperäisen jalostamattoman ihmisen perimä takasi lajin lähtökohdan säilymisen.

4. Luku (Vuosi 2070)

Vuosi kolmekymmentä oli alkuperäisväestöstä poistunut jo lähes neljäsosa onnettomuuksien ja luonnollisen kuoleman kautta, mutta monet heistä Annan ja Jaakon tavoin elävät vielä vireinä tehtävissään kuusikymppisessä keski-iässään. Alkuperäisasukkaat olivat kunnioitettuja ja mystisiä olentoja muinaisuudesta, koska he ovat eläneet kuvun toisella puolella osan elämästään.

Kaupungin presidenttinä Anna oli saanut mukaan perustuslakiin säilyttää ihmissuvun sellaisena, kun se joskus oli ollut Techpoliin muuttaessaan. Se ei kuitenkaan estäisi eliniän aikana tehtyjä ei periytyviä geenihoitoja myös sille osalle väestöä. Lääketiede kehittyi ja kukoisti kaupungin vapaasti kokeilevassa tutkimuksessa kaikilla osa-alueillaan vahvemmin kuin muualla maapallolla ja luomu ihmisetkin elivät terveempinä ja kauemmin kuin muualla.

Ihmisestä oli tullut vaalittava perinne kaiken keinotekoisen vierelle. Tehdasmaista manipuloitujen ihmisalkioiden tuotantoa Anna piti moraalittomina ihmisyyden kannalta. Ne olivat mielipiteitä, jotka hän oli oppinut pitämään ominaan, mutta jotka olivat ilmeisiä hänen vältellessä ottamasta kantaa ihmisjalostusta koskeviin asioihin, vaikka kirjoitti alle lupa-anomuksia vakaumuksensa vastaisesti ja komiteapäätösten mukaisesti uusiin kokeiluihin. Moraali ihmismielessä on kuin kauneus katsojan silmissä, usein pelkkä valaistuksen luoma harha.

Valtaosa tulevaisuudessa avaruuteen lähtijöistä on Elenasta eroavasti tehtävään sopivaksi jalostettuja ja heitä koulutettiin tai paremminkin ohjelmoitiin intensiivisesti valmistuvan avaruusaseman eri tehtäviin systemaattisemmin erityisominaisuuksia omaavina joukkoina. Mutta paljon oli mennyt pieleen ihmistehtailussa ennen kuin onnistuttiin luomaan geneettinen rakennusmetodi, jossa tuotetut ihmisalkiot ovat toisiinsa sopivilla ominaisuuksilla odotetun kaltaisia. Epäonnistuneiden kokeilujen erityislaitoksessa oli jäljellä kummallisia olentoja geenimanipulaation alkutaipaleelta, mutta useimmat niistä oli tuhottu kivuttomin menetelmin.

Ihmisteollisuus, joksi sitä vältettiin kutsumasta, on tarkalleen suunniteltu synnytysportaikoksi, joka takaa tarkasti ennustetun populaation laadun ja väkimäärän avaruusasemilla ja kaupungissa. Neljänsukupolven systeemissä on aina neljä ikäluokkaa, ja jokainen ikäluokkansa edustaja on täsmälleen saman ikäinen, viidenkymmenenvuoden ikäeroilla. Vaihdossa väistyvä vanhin sukupolvi hävitetään aina uuden tieltä kokonaan humaanilla tavalla, ja vain joku erityisesti kyvyllinen yksilö saa ylittää määrätyn ikärajan, ja ehkä kokea lopussaan luonnollisen kuoleman.

Luonnollisesti syntyneiden elämänlinjaa ei nämä ehdot kuitenkaan koskeneet. Evoluutio ”high tech-maailmassa” oli muuttanut toki heitäkin ainakin sosiaalisessa mielessä ja myös siksi, että vain valitut saivat lisääntyä luonnollisesti. luonnonmukaiset ihmiset olivat oma suojeltu, hauras, eliittinen ryhmä, jolla oli heikompi suorituskyky kaikessa, mutta paremmat primitiivisempään inhimillisyyteen kuuluvat vaistot ja kyky olla epäloogisesti oikeassa löytäessään nopeita oikoteitä ja toimivia ratkaisuja vaikeasti ennustettavissa asioissa.

Parisuhteissa syntyneet lapset olivat ihmiskunnan juuri, jota visusti suojeltiin, ja jonka olemassaolo oli taattu perustuslaissa. Sukupuuton uhatessa vihreänpuun saaneiden ihmisten lukumäärää lisättäisiin erilaisilla suojeluohjelmilla, ja pakolla jos oli tarpeen. Näille lapsille on omat ominaisuuksien puutteellisuuksia huomioivat koulutusohjelmat, ja heidän varallensa oli ongelmiin erikoistuneita psykologeja sekä muita asiantuntijoita avustamassa sopeutumista suoritukselliseen eriarvoisuuteen. Varhaisiässä tehtävät terveyttä edistävät geenimanipuloinnit tai tautien ja syntymävirheiden parantamiset olivat aina sellaisia, etteivät muutokset vaikuttaneet heidän lapsiinsa siirtyvään perimään.

Oli kuitenkin päätetty, että jos vihreäpuisten syntyvyys kasvoi liian suureksi ja uhkaisi tulevaisuuden yhteiskunnan laatua villeydellään, niin osa luonnollisesti syntyneistä lapsistakin sterilisoitaisiin. Sitä paitsi oli kehitetty säilytysmetodeja säilyttämään ihmiskunnan alkuperäiset sukusolut muuttumattomina vuosituhannesta toiseen, eikä alkuperäisten kantasolujen ja genomin kantajia tarvittu suuria määriä. Luonnollisesti syntyneet lapset olivat paremminkin näytteitä säilötyn sperman ja munasolujen laadun tarkkailuun, kuin muuta. Luonnollisen evoluution seuraamista ideaaliolosuhteissa.

Sata vihreäpuista ihmisalkiota kumpaakin sukupuolta sataatuhatta synnytystä kohden on tulevaisuuden maksimi. Vihreäpuiset normialkiot kehittyvät kasvukaapeissa ihmisiksi samalla rikkaalla ominaisuusvariaatiolla kuin alkuperäiset ihmisetkin ja olivat verrattavaa materiaalia lajin manipuloidun osan paremmuudelle.

Elena oli poikkeus kaikessa ja pärjäsi testeissä usein paremmin kuin eri tavoin parannellut ihmisversiot ja oli siitä syystä haluttu tutkimuskohde. Annasta ja Jaakosta oli asia vahingoniloisesti huvittava, vaikka varoivat visusti näyttämästä ajatuksiaan.

Vaikka ensimmäistä viittäkymmentä vuotta kaupungissa pidetään yleisesti ottaen onnistuneena, ei sinne muuttaneista juuri kukaan sanonut elävänsä täysin onnellista elämää. Moni ensimmäisistä asukkaista ei kestänyt sen sosiaalisesti sisälämpöistä pienuutta ja keinotekoista sisältöä, jossa sattumanvaraisuuskin oli laskelmoitua ja digitaalista arvontaa. Useat heistä joutuivat työelämästä laitoksiin, joita oli kehitelty tämänkaltaisten ongelmien hoitoon, ja päättyi useimpien kohdalla saattohoidoksi tuonpuoleiseen.

Ihmiskäden työmäärä pieneni koko ajan ja yhteiskunta turvautui ajattelussaankin yhä enemmän tekoälyin varustettuihin laitteisiin ja mediassa keskusteltiin siitä, miten kaupungin ulkopuoliseen elämään kuulunut toisiaan ruokkiva inhimillisyys oli katomassa kotonaan.

Muuton aikaisessa ensimmäisessä esittelyvideossa oli kerrottu Techpolin kasvavan viidessäkymmenessä vuodessa maksimiasukasmääräänsä kymmeneen tuhanteen. Se oli määritelty kaupungin infrastruktuurien kitkattoman toiminallisuuden takaava yhteisen viihtyvyysnormin mukainen maksimi väkiluku. Sitä oli korotettu uusien asuintila, ilmastointi, ravinnontuotantomenetelmien ja ihmislajin sopeutumiskyvyn kehittymisen myötä kahdeksikymmeneksituhanneksi. Uudelleen rakentamisvaihe ja suuret tulevaisuuden projektit tarvitsivat enemmän käsipareja ja ihmisen kaltaista älyllistä joustavuutta.

Korostettiin yhä useammin, että viihtyvyyden kannalta erilaiset luonnonmukaiset miljööt ovat välttämättömiä, eikä kaikkea voi korvata teknologialla ja keinotekoisilla replikoilla tai ravintoainetiivisteillä, ja vaikka jo saavutettua viidentoistatuhannen populaatiota pidettiin ihanteellisena, niin uudelleen järjestyneessä kaupungissa suostuttiin väkiluvun lisäämiseen tarvittaessa. Myös tulevat suuret avaruudessa matkaavat avaruusasemien maailmankaikkeuteen lähetetyt populaatiot tarvitsivat tuhat määräiset asukkaansa.

5. Osa

1. Luku (Kaukokaipuu)

Kaupungissa oli nyt vain yksi kaikkia kiinnostava agenda, tulevaisuusmatkat isoilla avaruusasemilla maailmankaikkeudessa. Riemuittiin, että pakko eristettynä samoilla ehdoilla voisi olla muuallakin kuin syvällä vuoren sisässä. Nähdä kaikkeus ympärillään sellaisena kuin se oikeasti on hetki hetkeltä, eikä vain väritelty virtuaalisimulaatio.

Kasvitieteellinenpuisto ja eläintarha tuhansine lajeineen kaupungin äärimmäisessä laidassa oli saanut uusia merkityksiä. Miljöön terapeuttisuus ikävystymistä vastaan oli ollut sen suunnittelijoiden tärkein lähtökohta ja päämäärä. Nyt keskityttiin avaruussäteilyn kestävien kasvien istutuksiin ja teollisen ravinnon tuotantoon mahdollisimman yksinkertaisin menetelmin ilman raaka-aine hukkaa. Eläimistä saatava ruoka häviäisi avaruusasemissa kaikissa muodoissa kokonaan, mutta valmisannoksissa tuttuja makuja ja purutuntumia jäljiteltäisiinkin tarkasti, eikä eroja entiseen luonnonmukaiseen ole. Terveellisempää ruokaa tottumuksista tinkimättä.

Ei ollut tutkimusaluetta, joka ei olisi saanut uutta virtaa tekemisiinsä uusista uljaista päämääristä, ylenmääräisen teknologian rinnalle rakennettiin nyt myös arvomaailmoja, joihin sisältyy koko elämän ja ekosysteemien säilymisen tärkeys. Käsitettiin, että lukemattomien lajien ekosysteemi sinänsä oli harvinaista maailmankaikkeudessa, ja sen tasapaino oli sen terveyden tilan mittari, jonka näyttämästä tilanteesta kannatti kantaa huolta.

Ymmärrettiin, että kysymys ei loppujen lopuksi ole tietää kaikkea kaikesta, vaan olla olemassa ja kokea se ihmisen tavoin. Jotakin, jota tekninen kehitys ei voi koskaan korvata. Elämän perusarvoja, joita levittäviä suurlähettiläitä avaruusmatkailijat olisivat maailmankaikkeudessa, jos joskus rantautuisivat vieraille taivaankappaleille aurinkokuntamme ulkopuolella. Korostettiin, että ensin on karsittava ihmislajista sen sokea ja tuhoisa itsekkyyden lyhytnäköinen tyhmyys. Saada ihminen mielessään ymmärtämään kokonaisuuksia omaa yksityisiä tarpeita tärkeämpinä ja sopeutua palvelemaan niitä koko sydämellään.

Ihmisperimän keinotekoinen jalostaminen on jo rutiinia, mutta sitä käyttäessä tulee olla myös varmoja, ettei lopputuloksesta tule päinvastaista, ja tuoteta maapallon vanhojen tieteiselokuvien tunnekylmiä toisiaan tappavia hirviöitä.

Pehmeäteknologia on uusi termi julkisissa keskusteluissa, jossa äly kuvataan syvänä lämpimänä olemisentunteena, ominaisuutena viisaudeksi nimitetyssä perimästä poimitussa geenirykelmässä, jossa järki on vain yksi ominaisuus, empatian ja muiden luontoa kokonaisuutena ymmärtävien vaistomaisten ominaisuuksien rinnalla.

Kipeä käsittämisen tarve on tiedonjanon dynamiikan perusvoima, joka on aktivoitunut vasta ihmisessä tuntemissamme luonnonpuitteissa ja se on kasvava kudos kaikkeuden elämän evoluutiossa.

Kaikessa uudessa tutkimuksessa painotettaan miten kaikki ihmisten monimutkaisimmat tekniset ideat ovat alun perin keksitty luontoa havainnoimalla ja sillä tavoin tulleet osaksi tietoisuutta. Kopioimalla luontoa on teknoyhteiskunta luonut keinotekoiset maailmansa ja laitteensa hyväksi käyttämään luonnonlakeja mielikuvituksensa avulla tarpeitaan palvelemaan. Kaikki, joka tapahtuu, tapahtuu luonnonlakien puitteissa, eikä muu ole mahdollista.

Tiede on kehittänyt uusia materiaaleja ja sovelluksia mikroskopian näyttämiä solurakennelmia jäljentäen ja uusia alkuaineitakin valmistaen muuntelemalla atomien sisäisiä koostumuksia ylimääräisillä ydinhiukkasilla. Täysin uusikaan ei kuitenkaan ole koskaan uutta perustaltaan, mahdollisuudet muutoksiin ovat aina alkuperäisten ominaisuuksien suomia. Tämä tulisi aina muistaa.

Alussa oli pieni tyhjyyden harmonian tasapainon sortava tahaton liikahdus, lepoon harmonisoituneen massattoman olemassaolon värähdys, joka kasvoi ja levisi kaikissa suunnissaan räjähdyksen kaltaisesti luoden yhdistellen toisensa aiemmin neutralisoineista ydinhiukkasista materiaa äkillisen räjähtävän liikkeen tavattoman lämmön lauhtuessa ja alun pohjattoman absoluuttisennollapisteen kylmyyden ja tyhjyyden tiheyden hajotessa villiin vankilastaan karanneen olemassaolon pakomatkaan kaikissa suunnissa luoden ajan ja paikan laajenevan syyn ja seurauksen maailmankaikkeuden luonnonlakeineen. Herännyt kaikkeus kokeili mahdollisuuksien rajojaan kuohuvan energiansa hurmassa ja syntyi aika, välimatka tästä tuohon, hippujen yhteistyö toisiinsa hippaleikkinä sitoutuneina toteuttamassa erilaisten aineiden olemassaoloa miljoonin eritavoin, toteutuksia, joilla on tiheys, paino ja muoto, tehden painovoimakuoppia avaruuden geometriaan. Hahmottomasta alkumateriasta tuli virtuaalisena maanneen mahdollisuuden olemuksen ruumis, johon syntyi myös myöhemmin maapallolla tietoisuus ja elämänidea, evoluutio ja luonto, tarkoitus ja merkitykset, ihminen ja päämäärät, miljardien mahdollisuuksien yhteispeli, jossa jokainen hetki on uusien yhdistelmien luomista tuntematonta kohti laajenevassa ajassa ja paikassa häntänään jo tapahtuneen historia.

Techpolissa opetettiin elämän olevan tuon alun aineettoman energian sisältämän mahdollisuuksien mielikuvituksellista rikkautta, aihio kaikelle sille, joka on mahdollista. Tieteiden kehitys on ollut havaintokyvyn parantamista ja löytämiensä mahdollisuuksien soveltamista. Kaikki materian perusominaisuudet ja muutosten mahdollisuudet ovat olemassa puhtaassa energiassa, joka on kuin taustavärinä ilman minkäänlaisia vuorovaikuttavia aineosia alustana virtuaalitodellisuudelle, jossa ovat kaikki veistämättömät olemassaolon muodot ideoina, joita kukaan tai mikään ei vielä ole ajatellut. Yhtälöinä ovat tietoisuus=ajattelu ja havaitseminen=todellisuus.

Kaikkea, jolle ei ole käyttöä, ei kuitenkaan tarvitse elämää versovassa todellisuudessa säilyttää pelkästään siitä syystä, että se on olemassa. Yksi evoluution peruspalikoista on sopeutumisen tarve, joka saa kaiken elämän muuntautumaan muuttuvien olosuhteiden mukaan oman lajinsa säilymisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä. Säilyminen lisääntymällä on lajien geenien syvin käsky ja sopeutuminen olosuhteisiin sen perussääntö. Kaupunki vuoren sisässä on piilotettu toteutumisen äärimuoto, joka haluaa valmiiksi haudottuna ulos kuorestaan.

Vuodet kuluvat nopeasti, Techpolia kaikissa suunnissaan ympäröivä nanokuoripanssari on kokonaan valmis. Kaupungin alta poislouhitun kallion materia oli aluksi suuri ongelma ja sen varastoimiseksi oli on syntynyt jyrkkärinteinen suurista kivilohkareista tehty kiipeilyvuori ja kivirouheesta pieniä saaria järveen, kumpareita ja mäkiä missä vain tilaa liikeni.

Suhteet muun maapallon kanssa ovat vähitellen normalisoituneet, ja vaikka ikuisesta paluumuuttajien karenssista ei luovuttu kokonaan, niin sitä höllennettiin ja psykologista syistä Technopolin annettiin pitää suunnitelmansa avaruusmatkoista henkireikänä kaikkeuteen, torjumaan suljetun paikan kammon sietämättömäksi kasvavaa joukkoahdistusta.

Kaupunki saisi kaivaa rauhassa leveän tunnelin avaruusalushallista mereen, kunhan sitä ei puhkaistaisi omatoimisesti kokonaan. Vaikka mereen avautuvan sulkuportin saa rakentaa valmiiksi, niin sen ja meren välissä täytyy olla kymmenenmetriä kalliota luonnollisena tulppana ulospääsyväylälle. Tällä varotoimella estettiin biologiset kontaktit kaupungin väestöön ja sen virusmaailmaan, kuten ehtoja selitettiin, vaikka sen todellinen tarkoitus oli viivyttää ja poistamisen hälyttää, jos Techpolista pyrittäisiin ulos ilman sopimusta. Molemmat osapuolet tiesivät todelliset syyt sotilaallisiksi ja poliittisiksi. Jos se joskus avattaisiin, vaadittaisiin tarkkaa etukäteistietoa ajankohdasta ja tarkasta käyttötarkoituksesta. Asioista tehtiin virallinen sopimus ja portin ulkopuolelle asennettiin ulkomaailman valvonta laitteet.

Maapallo ja sen globaali hallitus määräsi kaupunkiensa valtuudet, olivat ne fyysisesti missä hyvänsä ja vallan on oltava näkyvää käskyinä ja määräyksinä ainakin näennäisesti yhteisen hyvän puolesta. Yhteinen uhka oli koetelluin tapa manipuloida kansoja ja Techpoli tarjosi yhden sellaisen aiheuttamallaan pandemialla ja sen oli suostuttava eristettynä alistuvaan rooliinsa mukisematta.

Yhteistyöstä avaruusaluksien rakentamisessa on hyötyä molemmille maailmoille. Maapallo oli rakentamassa neljännen sukupolven siirtokuntaansa Marssiin ja hyödynsi Techpolin kokemuksia ja tietoa hyvässä ja pahassa normaalielämän luomisesta täydessä kaikkia elintarpeitaan kierrättävässä eristyneisyydessä. Marssiin oltiin luomassa samanlainen täysin omavarainen yhteiskunta, joka pärjäisi kaikessa omillaan ja jolla oli oma keinohedelmöityksiin perustuva lisääntymisstrategia Techpolin tapaan. Maapallon tutkijat ja päättäjät ymmärsivät mitä olisivat menettäneet luopumalla pysyvästi yhteyksistään Techpoliin.

Techpoli sai puolestaan täydelliset käytännössä testatut laukaisujen koetulokset antimateriaa käyttäville rakettimoottoreilleen ja teknisille avaruusalus ratkaisuilleen, jotka edustivat edistyneintä alan teknologiaa. Sitä ennen Techpolin oli luovutettava antimateria tutkimuksensa tiedot ja avustettava rakentamaan sitä tuottava hiukkaskiihdytinvoimalaitos aiemmin nanomateriaalituotantoon käytettyyn saareen koko maapallon hyödyksi. Tietoa vaihdettiin vain alueilla, joista oli hyötyä molemmille, ja se oli kuin vaihtokauppaa eriarvoisten partnerien välillä, joissa suurin saneli ehdot, mutta kaikki jaettu toisiaan korjaava ja täydentävä tieto oli plussaa, josta Techpolin tutkimus oli hyvillään.

Tehdyn sopimuksen mukaisesti kaupungin tulevan avaruusmatkan alkutaival läpi maapallonilmakehän tulisi olla kertaluontoinen, yksisuuntainen ja valvottava. Sen oli suuntauduttava aurinkokunnan ulkopuolelle ja välttää planeettojen läheisyyttä. Techpolin suunnitelmissa oli maan ehtoja noudattaen siirtää osa kaupungin elämästä ulkoavaruuteen ikuiselle avaruusmatkalle, tavalla jolla oli elämän säilyttämiselle samat reunaehdot kuin kaiken kierrättävällä Techpolilla. Se olisi kymmenen avaruusaluksen laivue, jotka yhteen liitettynä muodostivat kopion vuorikaupungin hyviksi koetuista toimintatavoista ja elämänpuitteista tuhansien erilaisten ihmisten siirtolaisalustana.

Turha ja tilaa vievää Techpolin toteutuksista karsittiin suunnittelussa pois ja jokaisella avaruusaluksella on avaruusaseman osana oma erityinen tehtävänsä, ja ne ovat riippuvaisia toisistaan suurena kokonaisuutena. Yksittäisten alusten tarkalleen toisiinsa sopivat viistot pinnat telakoituisivat toisiinsa supervahvoilla magneeteilla, hitsautuivat saumattomasti toisiinsa muodostaen ufo-kuvitelmien kaltaisen lautasen, jossa oli keskellä nokkien muodostama ympyrä, josta säteinä lähtevät alusten rungot muodostivat lautaseen aaltomaisen muodon. Ohjaamojen sivuseinät laskettiin alas ja suipot nokat purkautuivat tiiviiksi seinämäksi keskelle jäänyttä aukkoa avaruutta vasten. Valmiina muodostui yhtenäisen ympyriäinen suuri torin josta pääsi jokaisen aluksen runkoihin joissa erityisten toimintojen lisäksi oli jokaisessa mukavat asunnot ja yhteistilat tuhannelle asukkaalle. Ympyriäiselle torille oli suunniteltu puistoja, hallintorakennus ja aluetta kiertävä ravintolakatu.

Yksittäisen aluksen koko määrittyi ulosmenoväylän salliman koon mukaan ja miten paljon aluksien voimalähteet kykenivät viemään kerralla avaruuteen pois maan vetovoimasta. Rakettimoottoreiden kehittyessä projektin aikana uloskäytävää laajennettiin kertaalleen, mutta aluksien valmistuksen siirtyessä suunnittelusta toteutukseen oli mittakaava lyöty lukkoon lopullisesti.

Yhdistymisen jälkeen niiden pinoista purkautui nanomateriaalia, johon koodattu muotokoodi ohjasi materiaalin yhteen keskenään ja automaattisesti syntyi avaruusasemakokonaisuudella olisi samanlainen yhtenäinen kaksikerroksinen nanosuojakuori kuin Techpolilla, sillä erotuksella, että sen uloin kuori pyörii jatkuvasti akselinsa ympäri ja toimii painovoimageneraattorina. Lisäksi kuoressa oli useita avattavia ulosmenosulkuja ja kuorien välissä aluksen painopisteiden ohjauslaitteita, joilla avaruudessa putoamisen suuntaa voitiin muuttaa kalistamalla aseman painopiste johonkin päin. Matkanteko olisi jatkuvaa putoamista tyhjyydessä aurinkokunnan planeettojen singotessa vuorollaan alkuvauhdin pois aurinkokunnasta halutun suunnan määräytyessä ajoituksesta. Kaikki saavutettu tieteellinen ja teknologinen edistys sisältyisi uuden avaruusaseman matkavarustuksiin ja toteutuisi pienissä tehtaissa ja laboratorioissa Techpolinin käytäntöjen mukaisesti, kehittyen itsenäisesti tarpeidensa mukaan.

Kahdenkymmenen valmistautumisvuoden aikana on kaupungin väkiluku 2085 kasvanut lähes maksimiinsa, joista kolmetuhatta ihmistä pääsisi mukaan ensimmäiselle avaruusmatkalle. Seuraavat sukupolvet saisivat tehdä omilla parannetuilla ratkaisuillaan uudet lähtövalmistelut ja edistyneemmän avaruusaluksen suuremmalle joukolle, jos lähtevien lukumäärää haluttiin kasvattaa.

Suunniteltu aikaväli seuraavan projektien toteuttamiselle olisi maksimissaan kaksikymmentä vuotta ja odotettiin, että siihen asti jatkuvasti paranevalla tekniikalla saavutettaisiin edelliset lähtijät ennen aurinkokunnasta poistumista.

Lopulta kolme suurta avaruusasemaa tapaisivat toisensa samoissa koordinaateissa seitsemänkymmenen vuoden päästä ensimmäisten lähdöstä. Harmonisoidakseen teknologiansa viimeisenä lähetetyn mukaan ja hyödyntäen toistensa kokemuksia sekä sopiakseen jatkosta. Ehkä jatkaisivat matkaa yhdessä tai kulkisivat omiin suuntiinsa, Techpoli ei puuttuisi matkalla olevien päätöksiin, mutta avustaisi parhaansa mukaan, jos sitä haluttiin.

Techpoli pysyisi maksimiväkiluvussaan ja jatkaisi ponnistelujaan ensimmäisten matkaajien elinikänsä kaipaamana kotina. Kolmannen lähdön jälkeen seuraavat avaruusasemat eivät enää tavoittaisi ensimmäisinä lähteneitä, eikä niitä tarvinnut ottaa enää huomioon teknisten sopivuuksien takia tai määrätyn matkasuunnan mukaan. Ehkä joskus osattaisiin luoda madonreikiä maailmankaikkeuden laidasta toiseen ja siirtyä paikassa ja ajassa haluttuihin koordinaattipisteisiin ilman nopeusrajoituksia tuhansien valovuosien minuuttivauhtia ja tavattaisiin taas, mutta se oli pelkkää utopiaa, johon ei uskottu nykyfysiikan valossa.

Lääketiede ja kyberteknikot kehittivät tulevaa matkaa varten yhä uusia tapoja käsitellä vammoja ja sairauksia, korvata ja korjata elimistöä parannuskammioissa. Mikrokirurgialla on jo kauan osattu parantaa kehoa, mutta eri hoitokeinoja yhdistävät täsmähoidot ohjelmoituvat hoitaviin laitteisiin automaattisesti kokoruumisskannauksen antaman diagnoosien mukaan.

Soluja ja elimiä manipuloivilla älykkäillä nanoroboteilla on luotu lääketiede, joka ilman ihmiskäden kosketusta parantaa vaikeista vammoista ja sairauksista. Lääkitysinsinöörit osaavat yhdistää tekoälyllä varustettuja keinotekoisia ruumiinosia ihmiskehoon, jotka toimivat paremmin kuin korvatut elimet. Biokemia ei ole pelkkää geenimanipulaatiota ja sivuvaikutuksettomat kipu- ja masennuslääkkeet, itsestään reaaliajassa taudin mukaan muuntautuvat RNA-rokotteet, hormonitasaajat, piristeet ja sekunneissa tuloksia antavat analyysimetodit eivät enää ole pelkkiä tieteisromaanien ideoita ja fantasioita, vaan yhä enenemässä määrässä todellisuutta. Uudenlaiset tarpeet synnyttävät uudenlaisia ratkaisuja ja elinikäisistä avaruusmatkoista oli tullut lääketieteen tutkimuksen uusi haaste ja katalysaattori.

Kyberihmisen hyödyllinen ja kroonisista sairauksista oireeton elinikä laskettiin nousevan vähintään kahteensataan vuoteen, joka oli minimi avaruusmatkan sukupolvisuunnittelun säästeliääseen resurssitarpeeseen. Erilaisia elimistön säästöön liittyviä radikaalisia vanhenemisen hidastusmenetelmiä oli useita, mutta niitä käytettäisiin vain erityistapauksissa, koska ne hidastaisivat ihmisen biologista kehitystä olosuhteiden ehdoilla. Luonnon vaihtuvien sukupolvien hitaiden mutaatioiden evoluutio oli tutkijoista paras vaihtoehto, jota koneoppimisen luomat tulevaisuussimulaatiot tukivat. Myös tieteisuskonnollisesti uskottiin ihmiseen kehityslinjana liittyvän joku suurempi universaalinen tarkoitus, joilla oli myönteiselle ajattelulle ja elämänsisällölle suuria psykologisia vaikutuksia. Se, että individuaalisen inhimillisen ajattelun säilymistä viestintäkykyisenä lisättiin vähentämällä muita ruumiintoimintoja ja korvaamalla vioittuneita aivosoluja ja synapseja uusilla menettämättä entisestä sisällöstä mitään oli pelkkää ääritutkimusta, jota ei sovellettaisi edes päämäärättömillä avaruusmatkoilla koko populaatioon. Ikuista elämää yksittäiselle ihmiselle ei ole ja sellaista mitä ei ole, ei kannata tavoitella.

Vanhoissa tieteisromaaneissa visioitiin myös liuokseen säilötyistä aivoista, joilla voisi olla aistienkaltainen havainnointisysteemi, yhteydessä monenlaisiin ihmisaisteja monin verroin tarkempiin ja luotettavimpiin instrumentteihin. Vaikka neurologinen tutkimus oli jo pitkällä ja oli tavanomaistakin liittää instrumenttien havaintosignaaleja suoraan aivoihin, pidettiin liuoksessa uiskentelevia ajattelukykyisiä aivoja pitkälle menevänä huumorina, joka palautti mieleen ruotsalaisen lääkärin P. C .Jersildin kauan sitten kirjoittaman tieteisromaanin ”Sielun silmin”.

Mikään tutkimusalue ei ollut tyhjäkäynnillä ja jokaiselle oli sama päämäärä edistää tulevaa avaruusseikkailua omanalansa parhaalla mahdollisilla tuloksilla. Ehdoton toimivuus vaade ei saanut hätiköimään ja kaikessa laatu ratkaisee onnistumisen. Virheitä sai tehdä matkalla, mutta lopputuloksen tuli olla virheetön. Kaikkien alojen tutkimusta jatkettaisiin avaruusmatkan aikana, mutta oli tärkeää, että lähtökohtana olisi pääasiassa mahdollisimman valmiiksi tutkitut asiat.

Matkan aikana tärkeysjärjestykset ehkä muuttuvat ja resurssit jakautuvat olosuhteiden tarvevaatimuksien mukaan, mutta mielessä tuli aina pitää, että pienikin virhe saattoi johtaa avaruusaseman tuhoutumiseen ja ehkä koko ihmiskunnan tuhoutumiseen, jos maapallolle kävisi jostakin syystä kalpaten.

Viimeisenä kahtena vuotena ennen suunniteltua lähtöä ovat avaruusalukset koemielessä kiinnitetty kaupungin alla valtavassa hallissa toisiinsa avaruusasemaksi. Se on koekäytössä ensimmäisine asukkaineen, jotka elävät eritettyinä muusta kaupungista aivan kuin matka olisi jo alkanut. Kaiken täytyy toimia sen sisällä sataprosenttisesti ennen lähtöä, eikä mitään saanut unohtaa.

Kuorimateriaalin raaka-aine tuotantoaluksen suurissa tankeissa oli valmiina ja avaruusaseman ulkokuoreen kiinnittyvät ohjausmoottorit varaosineen tuhanteen kertaan testattuina laatikoissaan. Täysi valmius yhdistettyine moduuleineen saavutettaisiin avaruusaseman ensimmäisenä vuotena heti Jupiterin ohituksen jälkeen, joka heittäisi sen lasketulle radalle kohti seuraavaa planeettaa, joka vuorostaan sinkoaisi sen oikealla ajoituksella eteenpäin haluttuun suuntaan.

Yksi suurin haaste olisi avaruusaseman kuoreen tehtävä suuri ulosmenoportti säteilyestosulkuineen, josta tarkoitukseen tehdyt miehitetyt tutkimusalukset saattoivat poistua tehtäviinsä. Tutkimusalukset olivat myös monitoimisia pelastusaluksia, joissa oli monenlaisia valmiuksia ja useiden vuosien elinmahdollisuudet sadoille ihmisille. Tavallisesti ne miehitettäisiin älyllisillä roboteilla, jotka osasivat rakentaa asumuksia, ottaa näytteitä ja tehdä itsenäisesti kokeita kohdalle sattuvista taivaankappaleista, mutta arveltiin, että ihmiset haluaisivat olla mukana ja vallata avaruutta nimissään, jos siihen joskus tulisi tilaisuus. Sitä varten tehtiin kaikelta suojaavia avaruuspukuja, joissa oli hengitysilmageneraattorit, jotka tuottivat happea kiinteästä materiaaliseoksesta joka yhdellä latauksella riitti vuosikausiksi, koska ilma puhdistui jatkuvasti. Mitään päästöjä ei ollut ja kaikki ulosteetkin hyödynnettiin heti puvun sisällä kierrätykseen, joka takasi jatkuvan veden ja ravinnon saannin. Puvut osasivat myös aktivoida lihakset painottomassa tilassa simuloiden treenausta ja niissä oli moni keinoja tarkkailla ruumiintilaa ja parantaa mahdollisia terveysongelmia tilanteissa, joissa joutuisi jostakin syystä pitkäksi aikaa eristyksiin emoaluksista.

Taivaankappaleiden tutkimus mahdollisuuksia ja tarvittavaa välineistöä kehitettäisiin edelleen tulevien tuhansien vuosien aikana, vaikka tutkimusalukset olivat aurinkokunnan ulkopuolella lähinnä kuriositeetteja tuhansia vuosia eteenpäin, ja saattoivat tulla käyttöön ainoastaan aivan matkan alussa, omassa aurinkokunnassa.

YK kanssa tehdyssä sopimuksessa virusepidemian jälkeen, ei Techpoli saisi telakoitua avaruusaluksillaan lähiplaneettoihin tai niiden kuihin kuin aivan pakottavissa syissä. Pluton ohituksen jälkeen olisi avaruusasemilla täysi vapaus tehdä niin kuin parhaaksi näkivät. Kukaan Techpolissa tai muuallakaan ei vakavissaan uskonut, että kieltoja noudatettaisiin korkeintaan paikoissa, joissa jo oli maapallolta lähteneitä siirtokuntia ja tutkimuskapseleita lähetettäisiin planeettojen ilmakehään koska ne sisälsivät tärkeää tietoa erilaisista fysiikanilmiöistä, joita ei muualla esiintynyt. Siirtokuntia oli vain Marssissa ja Kuussa, joiden kohdalla tietysti kunnioitettaisiin sopimuksia, vaikka maasta käsin ei pystyttäisi estämään laskeutumasta niiden pinnalle, jos niin haluttiin. Siirtokunnista vierailu olisi varmasti haluttuakin ja kukaties oli tarvetta viedä niihin jotakin eli asiat tässä suhteessa saattavat muuttua päinvastaisiksi.

Aurinkokunnan jälkeen ei tyhjyydessä matkaavalle avaruuskaupungille olisi tuhansiin vuosiin mitään muuta kuin tyhjää avaruutta ilman paikkaa, jossa vierailla, ja pienistä planeettojen tutkimukseen tarkoitetuista avaruusaluksista tulisi avaruusasemalle hyödytöntä lastia jollei niille keksitä muuta käyttöä.

Avaruusaseman lähtöhetkeksi oli sovittu tarkalleen Techpoli vuosi viisikymmentä ja sen ensimmäinen sekunti maan vuonna 2090.

Kaikenlaista on tapahtunut ja monta estettä ylitetty, mutta Techpoli yhteiskuntana on selvinnyt kasteestaan. Kohta olisi viisikymmenvuotisjuhla, joka olisi myös suuri hyvästijätön juhla matkaan lähtevien kunniaksi.

6. Osa

1. Luku (Katastrofi)

Vuosi ennen suunniteltua avaruuteen lähtöä tapahtui Kaupungin ulkopuolella koko maapallolla jotakin mikä muutti kaiken. Uutisvirta Kaupungin ulkopuolelta loppui äkisti, ilman minkäänlaista selitystä. Jotakin mullistavaa oli tapahtunut maapallolla, tai oli tapahtumassa, eikä siitä pystytty tai haluttu kertoa Techpolille. Kaikki yhteys sen ja muun maapallon kanssa hävisi ilman varoitusta, eivätkä mitkään kontaktiyritykset onnistuneet. Epidemian aiheuttaman hiljaisuuden jälkeen oli laadittu protokolla millä tavoin kommunikointiyhteys katkaistaisiin, jos siihen olisi jostakin syystä tarvetta ja vara yhteydenotto tavoista sovittiin.

Huoli asiantuntijoiden parissa pitkässä viestihiljaisuudessa kasvoi sietämättömäksi, koska se saattoi merkitä jotakin ikävää. Lukuisien varajärjestelmien takia ei täydellinen hiljaisuus jonkun tilapäisen vikatilanteen takia ollut mahdollista. Toisena päivänä tilanteen jatkuessa, pitkien neuvottelujen ja spekulointien jälkeen asiasta ilmoitettiin kaikille Techpolin asukkaille. Samalla painotettiin, ettei syytä tiedetty, eikä mikään arvaus ollut huonompi toista, mutta ei kannattanut olla huolissaan kaupunki oli turvassa.

Jokaisella oli muistissa edellinen ulkopuolelta tulevan viestinnän pysähtyminen, ja siihen liittynyt vihamielisyys, mutta minkäänlaista paniikkia ei syntynyt. Silti kaupungin johtoryhmissä ja yhteysvastuullisten joukossa äkillinen hiljaisuus teki vakavaksi ja aiheutti suurta levottomuutta. Mutta mitään muuta kuin yrittää yhä uudestaan kontaktia ei asioiden hyväksi voitu tehdä. Outoa oli, että luolan ulkopuolelle asennettuihin vastaanottajiin yhteydessä olevat satelliitit olivat myös mykkinä. Katon suurien valoaukkojen takana vellova meri oli entisenlaisensa eikä antanut vihjeitä äkillisistä totaalisesti maapalloa koskevista muutoksista. Tosin kaikki ulkopuolella olevat ilmanlaatua tutkivat mittauslaitteetkin olivat mykkinä joka oli tosi outoa koska ne kommunikoivat suoraan ja ainoastaan omalla kvanttiyhteydellä Techpolin tarkkailukeskuksen kanssa.

Asiaa pohdittiin Kaupungin johtavissa elimissä jatkumona erilaisia skenaarioita läpikäyden ja nopeasti palattiin varmuuden vuoksi ensimmäisen katastrofin jälkeiseen valmiustilaan, mutta ulospäin käyttäydyttiin kuten ennenkin. Varauduttiin kaikkeen ja oltiin tyytyväisiä, ettei kaupungin täydellisen suojaamisen rakentamista ollut lopetettu, kun suhteet maapalloon oli normalisoitu. Ehkä joku uusi uhkateoria kaupungin suhteen oli vallalla ja maapallon vihamieliset tahot sotajalalla.

Tällaisillekin ajatuksille oli perustelunsa aiemmin sattuneessa suuressa laboratorio onnettomuudessa, jossa vahingollista biokemiallista materiaalia oli saastuttanut joukon tutkijoita ja heidät oli suljettu laboratorion mukana elinikäiseen varmuusarestiin. Asiasta ei ollut tiedotettu YK:lle ja se voitaisiin laajalle paljastuessaan tulkita maapallon elämän uudelleen vaarantamiseksi. Vaikenemisen takia menetettäisiin luottamus lopullisesti. Se kuitattiin kuitenkin vanhentuneeksi asiaksi ja jätettiin käsittelemättä Annan esitellessä sitä yhtenä mahdollisuutena.

Kaksikerroksinen nanokuori vakuumi välissään oli kauttaaltaan valmis ja Techpoli kellui täydellisenä pallona vuoren sisässä valtavan kvanttitila magneetin varassa. Kelluminen oli saatu aikaisiksi valamalla kallioon koverrettuun symmetriseen jalkapallokentän kokoiseen kuoppaan sulaa metallia kaksimetriä ennen kuin viimeinen osa kupolin alaosasta hitsautui sähkökemiallisella prosessilla saumattomaksi nanopinnaksi. Sen jälkeen oli nanokuorien väliin tulevaan vakuumivälikköön asennettu kuorta myötäilevä päinvastaisen varauksen omaava supervahva magneetti. Sen valmistaminen oli kestänyt vuosia kerroskerrokselta lopputuloksena ilman erityistä jäähdytystä toimiva uudenlainen supermagneetti, joka aktivoituisi, kun siihen yhdistettäisiin vahva sähkövirta muutamaksi nanosekunniksi. Sen toimivuus oli ollut pelkkää teoriaa, ennen kuin pienen atomivoimalan tuottama koko virta yhdistettiin siihen vakuumikuorilla eristetyillä metrien paksuisilla kupariseoskaapeleilla, joiden sisus sulaisi, jos virtaa johdettaisiin kauemmin kuin sekunti. Valtava jännitepulssi pääsi perille ja astronomisen peilin tavoin muutaman atomin paksuisista ohutkalvoista kerroksittain valettu aine magnetisoitui, eikä mikään maailman paino pystyisi puristamaan pyöreän nanokuoren alinta osaa metallilevyä vasten, magneettisten pintojen välissä oli vain millimetrin rako neulanpäänkokoisella alueella, mutta se oli tarpeeksi ja Techpoli leijui. Se oli välttämätöntä, että uloimmasta nanokuoresta saatiin alaosastaan saumaton.

Kupu suojeli kaupunkia kaikissa suunnissaan, tapahtui ympärillä mitä hyvänsä, ja ehkä siihen oli nyt tarvetta. Joissakin hurjimmissa teorioissa vakuuteltiin, että maapallo voisi hajota, vetovoima hävitä ja ilmakehä haihtua ympäriltä, silti Kaupunki jäisi koskemattomana putoamaan avaruuteen omana onttona mini planeettanaan.

Ajatukselle naurettiin, äkillinen maapallon painovoiman häviäminen aiheuttaisi Kaupungin kuoren sisässä leijuvien toisiaan tönivien esineiden kaaoksen, jota oli vaikea edes kuvitella, saati elää sellaisessa. Tällaiset mietteet olivat syntyneet avaruusasemien rakentamisen yhteydessä, joiden suunnittelussa painottomuus oli huomioitava kaikessa mitä tehtiin, vaikka niihin tuleekin keinotekoinen painovoima.

Painovoima, joka syntyy, kun avaruusaluksien keinotekoinen kvanttimagneettien ja pyörivän hitusen epäsymmetrisen ulommaisen kuoren luoma keskipakoisvoima saavat yhdensuuntaisen vetovoiman. Se vaikuttaa samalla tavoin kuin maankokoisten raskaiden kiviplaneetoiden keskustan puoleensa vetävä painovoima estäen leijumisen, mutta kaikki avaruusasemalla paljon kevyempää kuin maankamaralla.

Tulevien avaruusmatkailijoiden on totuteltava pitkään olosuhteisiin ennen kuin elämä tuntuisi entisenlaiselta ja oli yksi tärkeimmistä osista koulutusohjelmaa. Harjoitustiloissa kaikki esineet oli tehty kevyemmiksi vastaten tarkalleen samanlaista käyttökokemusta kuin avaruusasemien maata heikommissa painovoimaolosuhteissa. Sopeutuminen roboteille olisi helppoa kalibrointia, mutta ihmisen elimistölle se on paljon hankalampaa, aiheuttaen ongelmia, joka alkaa lihasten heikkenemisellä. Mutta jo toinen avaruudessa syntynyt sukupolvi omaksuu fyysisesti olosuhteet paljon paremmin, kuin maapallolla syntyneet ja elimistö sopeutuu vähäisempään painottomuuteen. Se on kuin jonkunlaista pikaevoluutiota, jossa jo aivan alusta ruumis harjaantuu olosuhteiden mukaan erilaiseksi, mitä se sitten merkitseekin.

Mutta mitä maapallon viestityshiljaisuus tarkoitti, olivatko maapallon sotaherrat päättäneet sittenkin yrittää tuhota kaupungin vaarallisena turvallisuusuhkana vai oliko maapalloa kohdannut joku luonnonkatastrofi? Jotakin, jota olivat ehkä jopa ennakoineet ja salailivat varjellen Techpolia paniikilta peläten vaatimuksia päästä heti ulos vuoren sisästä. Ehkä jotakin oli jo tapahtunutkin, eikä kyetty enää kommunikoimaan. Sitä paitsi Techpoli oli muulle maapallolle vain pikkuruinen koeympäristö, jonka hyvinvointi ehkä jäi suurempien asioiden varjoon.

Kukaan ei tiennyt ja virallisesti ajateltiin parhain päin odotellen tilanteen menevän ohitse itsekseen. Mitään epätavallista ei itse kaupungissa ollut havaittu, vaikka ahkerasti mitattiin kaikkea joka oli mahdollista ja supertietokoneet analysoivat koko tehollaan löytämättä mitään erityistä. Ainoat rajapinnat ulkomaailmaan olivat valoaukkojen näkymä ulkopuolisten mittauslaitteiden ja satelliittiyhteyksien lakattua toimimasta. Valo, merenpinta liikkeineen ja heijastuksineen ja teleskoopissa pieni kaistale näkyvää avaruutta.

Viikon päästä epätietoisuus synnytti voimistuvaa pelkoa ja spekulointia kaupunkilaisten keskuudessa. Katastrofi- ja salaliittoteorioita kiersi loputtomasti ja jokaisella oli omansa. Huhuttiin maapallon elämän tuhoutuneen sotaisesti valtioiden hyökätessä ydinaseilla toistensa kimppuun. Kosmologit pohtivat mahdollisuutta, että suuri purkaus auringossa oli aiheuttanut tuhoisan gammasäteilyiskun, joka oli tuhonnut maan elektroniikan kertaiskulla. Ihmiset yleensä arvuuttelivat, ehkä Yellowstonen vulkaani oli vihdoin purkautunut ja täyttänyt profetoijien ennustukset. Tapahtumat, jotka olisivat antaneet merkkejä etukäteen, tuntuivat epätodennäköiseltä, koska siitä olisi melkoisella varmuudella tiedotettu Techpolille jollakin tavoin. Suuret tulivuorenpurkaukset levittäisivät tuhkaa ja näkyisivät muutamassa vuorokaudessa jotenkin valossa.

Kaikesta mahdollisesta spekuloitiin ja kolmannella viikolla kaupungin johdolta vaadittiin jonkunlaista virallista johtopäätöstä tilanteesta. Jotain oli pakko tietää, mutta kaikki kvanttitilojen kautta viestittävät instrumentit ja viestikanavat olivat vaienneet samalla kertaa, eikä mitään tietoa luolaston ulkopuolelta saanut omista laiteistakaan. Oli vain pieniä kaistoja paljasta taivasta, jossa ei tavallisten säänvaihtelujen lisäksi tapahtunut mitään erityistä. Valoaukkojen ulkopuolelle aikoinaan asennetut radioaalto kommunikointipaneelit olivat purettu kauan sitten käyttökelvottomiksi vanhentuneina ja niiden tilalle odotettiin tulevan jotakin parempaa, mutta niitä ei ollut pidetty kiireellisinä, koska entinen kvanttiyhteys oli taas toiminut kuten ennen.

Valonvaihteluista ei pidetty kirjaa, mutta nanokuoreen osuva säteily oli jatkuvan huomion kohde ja kuori oli kuin valtava hiukkaslaskin, jonka raporteista kaikenlaiset avaruuden säteilypiikit olisi huomattu heti.

Täysin omavaraisessa ja kaikesta eristetyssä kaupungissa kaikki sen sisällä toimi kuten ennenkin. Jokaisiin kaupunkilaisten kysymyksiin aluksi vastattiin pelkästään, ettei ollut syytä huoleen. Ongelma oli varmasti joku tilapäinen sähkökatkoksen kaltainen häiriö, joka korjautuisi pian. Ei ollut mitään syytä panikoida. Sitä paitsi kaupunkia kaikista suunnista suojeleva, säteilynestävä nanomateriaalikuori oli ennallaan, eikä mikään tunnettu uhka pystyisi tuhoamaan sitä.

Kaupungin alle jatkettu suojakuori myös toimi ja valtava pallo tavallaan leijui asetettujen vahvojen magneettien varassa uhmaten neulanpään kokoisella alalla maapallon raskaan sydämen puoleensa vetävää painovoimaa.

Anna presidenttinä piti tärkeänä, että varauduttiin kaikkeen ja jokainen joskus laadittu varasuunnitelma ja toimintamuistio kaivettiin esiin. Yhdeksi klusteriksi koordinoidut useat tekoälyt, kartoittivat yksityiskohtaisesti todennäköisyyksiä, risteyttäen johtopäätöksiään löytääkseen ainoat riidattomat mahdollisuudet. Merenpinnan muutoksia tarkkailtiin aukkojen läpi ja aaltojen energiamäärät laskettiin tarkkaan, veden pintaan osuvan valon heijastusta peilaten ilmakehän ainekoostumuksen muutoksia etsittiin ultratarkoilla spektrometreillä.

Kaikki ulkotilojen tutkimus oli ollut ulkoisten laitteiden varassa ja mahdollisten tapahtumien viimeisimmät raportit olivat hukassa tai oli vain vanhentunutta tietoa, ja oli vain se, joka näkyi valoaukoista juuri nyt ilman kouriintuntuvaa näytteiden varmistusta. Ulkoisten laitteiden reaaliaikaisesti raportoimat toimimisen loppumista edeltäneet hetket olivat analysoitu millisekuntien tarkkuudella etsien viimeisistä saaduista tiedosta jotakin ennakoivaa epätavallisuutta. Aina olisi jotakin jota ei pystyttäisi selittää, mutta sekin oli tavallista.

Kaikissa fysiikan tapahtumissa on reaktioaika energiatilojen välillä, joka pystytään havaitsemaan, oli se miten pieni hyvänsä. Joskus se oli analoginen päättymättömän luvun kuilu, joka lakkaa olemasta vasta kun sitä huomioiva teoria luhistuu. Nyt tekoälyt etsivät luhistumisia hatariin olettamuksiin sovitelluista teoreettisista yhtälöistä, joiden loppuun laskemiseen ihmiseltä olisi kulunut miljardeja vuosia. Nekin tarvitsivat aikaa, joskus päivän joskus vain sekunnin murrososan ja epätietoisuudesta kärsivälle malttamattomalle odottajalle jokainen viive on ikuisuus.

Johtopäätös jostakin kosmisesta tapahtumasta vahvistui jo pelkästään siitä syystä, että jokainen ihmisen aiheuttama viestimien hiljentäminen olisi jättänyt selvästi havaittavan viiveeseen tallentuneen jäljen. Nyt niitä ei ollut ja laitteiden äkillinen signaalikato oli jäljetön kuin ajaton kvanttitila olisi pyyhkäissyt läpi nanokuoren ja ulkopuolisen maailman lävitse jättäen kuilun, jota ei teoreettisesti ollut. Jotakin, jota ei osattu selittää. Laitteiden pysähtymisessä ei ollut pienintäkään alasajoviivettä niiden komponenttien välillä, viimeistä harhailevaa signaalia, jonka hiipuminen olisi pitänyt näkyä jollakin tavoin vastaanottavissa laitteissa kaupungin sisällä.

Tehtävään valjastetun tietosysteemin jäähdytyssysteemien energiakulutus kasvoi kriittiselle tasolle ja se oli pakko ajaa alas, koska se uhkasi kaupungin perustoimintojen energian saantia ja ketjureaktiot voisivat aiheuttaa suurta vahinkoa koko keinotekoisessa ekosysteemissä.

Anna ja Jaakko olivat nyt samassa ongelmia päätöksillään ratkovassa kriisihallinnan kontrollihuoneessa, jossa tilannetta analysoitiin monista lähtökohdista, erimielisesti kinaillen. Jaakko halusi enemmän laskentatehoa jonka myöntämistä Anna vastusti syntyneen kohtuuttoman energiankulutuksen antamien vaarasignaalien takia. Tiimit seurasivat laskentaa ja niitä suorittavia tietosysteemejä, ja karsivat klusterista villiin tilaan joutuneita neuroverkkoja yksi toisensa jälkeen. Se helpotti tilannetta, mutta myös osoitti, ettei tyydyttäviä vastauksia saatu suurellakaan laskentateholla ja neuroverkot ajautuivat umpikujiin yksi toisensa jälkeen. Mitään tällaista ei ollut tapahtunut koskaan.

Ykkösen supertietokoneesta posahteli höyrypatsaita, kun sen prosessori kammioihin pumpattiin heliumia auttamaan jäähdytyssysteemiä. Jaakko sanoi kovalla äänellä ”seis” tekoälyn puhetulkkiin yhdistettyyn mikrofoniin, ja sitten rauhallisemmin lopeta tehtävän prosessointi, olemme vaarassa menehtyä. Koneen prosessorien lämpötiloja osoittavat punaiset käyrät rauhoittuivat ja muuttuivat alaspäin kulkeviksi vihreiksi viivoiksi melkein heti. Huone huokasi helpotuksesta, koska ei ollut varmaa, että se tottelisi, jos se mielestään oli menossa oikeaan suuntaan ja piti ihmisten arviota vaaroista suhteessa hyötyyn vääränä. Tilanne testasi tekoälyn kuuliaisuutta ihmisten käsittämissä kriisitilanteissa.

Useimmat maapallolla tapahtuneet luonnonkatastrofit olisi havaittu heti ilmatilan visuaalisistakin havainnoista, siitä oltiin varmoja. Suuret ydinräjähdykset, maanjäristykset, meteoriniskut ja muut maapallon kappaa ravistelevat ilmiöt olisi huomattu ja tunnistettu kuoren sisäpuolellakin olevilla laitteilla. Koko kaupungin ulkokuori oli kuin sitä ympäröivä tuntoaisteilla varustettu iho. Tämä äkillinen hiljaisuus oli hyvin kummallista, olivat syyt mitkä hyvänsä.

Hiukkaspurkausteoriaa tuki se, että vuoreen porattujen näköaukkojen ulkopuolella oli kaikki ennallaan, lukuun ottamatta, ettei niiden ohi enää lentänyt ihmisten valmistamia laitteita tai edes lintuja. Drooneja ja lentokoneita, joita ennen saattoi havaita päivittäin tarkkailupeilien horisonteissa karenssin helpotettua, ollen kuin osa alkanutta yhteydenpitoa kuin jatkuva kättely. Nyt olivat kaikki elonmerkit poissa.

Taivaalla loistivat pilvettöminä öinä tähdet, säät vaihtelivat ja meri velloi aina erilaisena kuten ennenkin siihen katsovissa aukon reunojen peileissä. Tappavia säteilyshokkeja tuskin edes huomaisi kaupungissa sen suojauksen takia mutta kuoren pinnassa ne olisi havaittu. Tarkkailu oli nyt toisenlaista, kuin vaikeatajuista matematiikkaa, jossa laskettiin kaikkea, joka näkyi vuoren aukoista ja erityisesti kosmologit ja astronomit haravoivat teleskoopilla taivasta löytääkseen vihjettä lähiavaruudesta. Ei ollut mahdollista, että petaluokan säteilyn hiukkassuihku olisi osunut vain maapalloon matkallaan valovuosien päästä läpi aurinkokunnan. Kaikki epätavallinen kelpaisi. Valoaukon teleskoopin näkymä oli tosin hyvin kapea ei sitä voinut käännellä ja se oli kuin tunnelinäköinen silmä.

Villeissä spekulaatioissa oltiin miltei varmoja, että tiedonvälityksen äkillinen loppuminen johtui laiteet vaientaneesta valtavasta sähkömagneettisesta pulssista. Lyhytkestoinen valtava jännite, joka osuessaan tuhosi lopullisesti sähköiset laitteet. Sulatti oikosuluista leviävällä intensiivisellä lämmönsiirrolla kaapelien metallit juokseviksi noroiksi, jotka sytyttivät tulipaloja kaikkialla kuin purkautuvien tulivuorien laavavirrat. Sen aikaa narraava lyhytaikaisuus tai osuvien hiukkasten tuntematon luonto oli ehkä pelkistynyt kuoreen sen huomaamatta sitä lainkaan. Jotakin joka ei ollut yltänyt tuhollaan kaupunkiin.

Kaiken elämän katoaminen näkymästä arveltiin johtuvan magneettisen särisevän kapan ympäröivän koko planeetan energiakentässä, joka vaikutti elävän materian pehmeisiin solurakenteisiin tuhoavalla voimalla. Jos näin, tuskin kukaan ihminen tai eläin oli jäänyt henkiin. Jos olisikin niin ehkä iskua seuraisivat tulipalot, nälänhätä ja tuhannet muut vitsaukset, jotka olivat vasta alullaan.

Maapallonilmakehäkin saattoi haihtua hetkessä avaruuteen matkaansa jatkavien magneettikenttien myrskytessä ne kovan tuulen tavoin liikkeeseen, joka ylitti maapallon vetovoiman vaikutuksen pakonopeudellaan ja ympäröivän avaruuden vakuumi imaisisi ilmakehän ylimmäiset kerrokset itseensä ja tyhjentynyt maanvetovoimakentän vankina pitänyt atmosfäärinen alue täyttyisi alhaalta päin ohentaen hengitysilman lähes olemattomaksi henkäykseksi happea, joka sekin vähän päättyi tulipalojen ahnaasti haukkoviin kitoihin. Sen jälkeen aurinko porottaisi ilman ilmakehän antamaa suojaavaa vastusta ja tuhoaisi mitä oli jäljellä. Siinä tapauksessa mikä neutralisoi tutun ultraviolettisäteilyn osumat nanokuoren pinnalta, oliko kuoren ympärille syntynyt jonkunlainen outo säteilyä torjuva vakuumi. Kaikki oli arvaamista, jossa jokaiselle poissulkevalle asioille täytyi olla oma selitys.

Näin ei kuitenkaan ollut, siitä tutkijat olivat jo varmoja, koska meri ei reagoinut tarpeeksi, vaikka yksittäisiä höyrypilviä alkoi kasautua näkyvässä horisontissa kahden vuorokauden jälkeen. Sekään ei ollut epätavallista.

Mitattoman katastrofin otaksumaa ei onneksi tukenut myöskään, ettei paksuja suurtentulipalojen aiheuttamia savupilviä pimentänyt auringon valoa. Ei hurjana myrskyävää merta, ei valtaisia maanjäristyksiä, ei juuri mitään todistetta äkkinäisestä maapallontuhosta. Yhteys Kaupungin ja maapallon välillä ja kuoren läheisyydellä olevissa laitteissa ei vain toiminut, aivan kuin yhteys olisi vain katkaistu ilman minkäänlaista varoitusta.

Kaupungissa sähköä päällekkäiset kuoret välissään vakuumieristys esti tehokkaasti sekä magneettipulssin, että kaikkinaisen säteilyn, heikko vuorovaikutuksellisia neutriinoja lukuun ottamatta. Niitä oli aina harvakseen muutenkin ja tuskin ne lisääntyivät merkittävästi koska avaruus oli valtavan suuri, eikä mikään kosminen kaukainen tapahtuma lisäisi havaittavasti niiden määrää.

Se seikka, että maapallon ja Techpolin välisessä avaruustieteellisessä informaatiossa oli näkynyt merkkejä jonkunlaisesta sensuurilta vaikuttavasta laantumisesta, oli seikka, jota Anna mietti presidenttinä, mutta yhteydenpito hänen kanssaan oli aina kohteliaan asiallista ja avointakin. Se oli kuitattu tilapäisenä uutisten vähyytenä, mutta nyt sitä pohdittiin mahdollisena tapahtumia ennakoivina seikkoina. Maapallolla oli ehkä tapahtunut asioita, joista ei oltu varmoja ja epäröitiin tai ei haluttu kertoa.

Ehkä maapallon astronomit paremmilla avaruutta tutkivilla laitteillaan olivat havainneet avaruudessa merkkejä jostakin suuresta, ennakoivasta tapahtumasta, joka saattaisi uhata vaikutuksellaan maapalloa. Jotakin, jota ei haluttu leviävän suljettuun kaupunkiin, jossa psykologiset reaktiot olisivat voimakkaampia, koska ei ollut minne paeta.

Kilpaileva spekulatiivinen teoria Techpolin asukkaiden keskuudessa oli, ettei tapahtunut ollut maapallon epäorgaaniseen ainekseen vaikuttava, vaan sen elämään kohdistunut katastrofi. Tautiepidemia, hengitysilman saastuminen, tappavan voimakas radioaktiivinen säteily, ehkä kaikki nuo yhdessä. Ilmantilaa saatettiin analysoida pelkästään valon spektreistä, koska suora yhteys ilmatilaan puuttui, eikä mitään voitu vahvistaa, pyydettiin vain malttia ja aikaa asioiden selvittämiseksi. Kaikesta kerrottaisiin heti kun oltiin varmoja mistä oli kyse. Anna piti mediassa vetoavan puheen, jossa korosti kaupungin turvallisuutta, oli sitten tapahtunut mitä hyvänsä.

Tietämättömyys kalvoi ja lähestyttiin pistettä, jolloin oli tehtävä päätös murtautua ulos vankilastaan ja mennä tarkistamaan tilanne. Valmisteluja tehtiin, mutta ulospääsytietä merenpinnan alla ei ollut vielä ensimmäisten viikkojen aikana viestipimennyksen jälkeen puhkaistu ja kymmenen metriä kalliota tukki yhä tunnelinsuun. Uloslähtösulku, joka täyttyisi merivedellä, oli muuten valmis. Jäljelle olevaan kallioon oli asennettu kirurgisella tarkkuudella ulospäin räjäyttävät panokset ja heti perään voimakas keinotekoisesti luotu veden poispäinvirtaus puhdistaisi kulkutien kokonaan kaikesta irtomassasta. Toimenpide tuskin kestäisi muutamaa päivää kauemmin. Ulospääsytie puhkaistaisiin, kun oltaisiin varmoja, ettei reitin aukaisemista käsitettäisi vihollisuudeksi, vaan pelkäksi keinoksi saada tietoa maapallolta, mitä oli tapahtunut, ja voitiinko olla avuksi.

Se, että automaattisesti toimivat tekniset laitteet kaupungin ulkopuolella lopettivat toimintansa samalla kertaa, ja havainnot ihmisten toimista kaupungin ulkopuolella hävisivät, viittasivat tavattoman voimakkaaseen Maahan osuneeseen säteilypulssiin, jonka seurauksena sekunneissa kaikki suojaamaton maanpäällinen elämä lakkasi ja tekniset laitteet vioittuivat, mutta ilmakehä ehkä palasi shokin jälkeen ennalleen.

Kolmannella viikolla oli meressä näkyvissä öisin äkillistä kylmenemistä ja päivisin kasvavaa höyrystymistä, ikään kuin jäähtyminen ja lämpiäminen kilpailivat auringon paisteen mukaan herruudesta. Tuulet olivat heikentyneet, joka kieli maan pinnanläheisen ilmakehän ohentumisesta. Se, että muutokset eivät olleet äkkinäisiä, vaan vähitellen voimistuvia muuttuvissa olosuhteissa, kertoi tutkijoille, että ainakin osin katastrofin aiheuttaja oli välillistä, ja vain auringon säteilyn muutokset maapallolla pystyivät johonkin tällaiseen. Joku äkillinen sokki oli myös tapahtunut, joka oli vaikuttanut tuhoisasti maapallon elämään, siitä oltiin varmoja. Kaikki ulkopuolella alkoi täsmätä osiin esitetyistä teorioista. se oli sekä hyvä, että huono merkki.

Luolaan rakennetun kaupungin nanokuoret ja vakuumiväliseinät kaikissa suunnissaan ja vuoren massiivinen kalliokappa olivat estäneet gammasäteilyn tuhoavan vaikutuksen kaupungissa, joka oli ilmeisesti levinnyt kaikkialle muualle maapallolla kyllästäen koko atmosfäärin molekylaarisella tuhollaan. Näin oletettiin erilaisilla tekoälyjen laskennallisesti luomilla simulaatioilla todentaen. Tiede toimi taas odotetun luonnonlakien puitteissa ja se oli joka tapauksessa hyvä asia.

Se, että huhuttiin kaupungin ulkopuolella lukemattomissa veneissä olleen suuren joukon tuhoa pakenevia ihmisiä, jotka olivat yrittäneet sisäänpääsyä, ei ollut totta. Outo huhu, koska sitä ei voinut millään tavalla todentaa ilman visuaalista tietoa, satelliittienkin lakattua toimimasta. Se ei ollut todennäköistä muutenkaan, koska oli nähty paljon vaivaa kätkeä luolaston vanha sisäänkäynti portin yhteen hitsautumisen jälkeen ja vaikka kaupunginolemassaolosta tietysti tiedettiin, ei sen sijainnista ollut kerrottu julkisesti edes kaupungista tehdyissä dokumenteissa.

Merenalaisesta uudesta portista tiesivät vain maapallon sotilaalliset tahot ja Techpolin asioista huolehtivat erityislaitokset. Se oli jätetty kaikkien uusien kaupungista kertovien dokumenttien ulkopuolelle, kuten muutkin ulospääsyä valmistelevat suunnitelmat. Asioita, joista olisi syntynyt suuri meteli, vuosien takaisen virusepidemian takia, josta silloin syytettiin Techpolia.

Kaupungin kuorta sisäpuolelta valvovien instrumenttien dataa analysoitiin kaikin keinoin, siihen liittyviä ilmakehän paineita ja pieniäkin muutoksia puitiin pitkään. Koska kuori oli täysin muuttumaton, eikä ulkopuoliset havainnot tunnelinäkymää lukuun ottamatta olleet enää mahdollisia ei asioille saanut minkäänlaista kattavaa vahvistusta pysäyttämään spekulaatioita.

Arveltiin, että kuoren sisäinen kaupunki oli äkisti oikeasti maapallon ainoan elämän Nooan arkki. Karanteeni oli käynnistänyt selviytymisvalmiuksien tehostamisen prosessit, monia asioita, jotka olisi vasta nyt aktivoitu ja sikäli maapallon asettama tiukka ikuinen karanteeni oli ollut onnellinen sattuma.

Kaikkea elinehtoihin liittyvää huollettiin erityisen tarkasti, unohtamatta varatoimintoja ja varmistusrutiineja, joita oli testattu ja paranneltu kuumeisesti viimeiset vuodet. Nyt oltiin kuitenkin oikeasti peruuttamattomasti omillaan ja selviytyminen riippui kuten karanteenissa, että omavaraisuus toimisi kaikilta osiltaan tarpeeksi hyvin. Kierrätys, ilmanpuhdistus ja energiatuotannon tasapaino kulutuksen kanssa, olivat kriittisiä elinehtoja. Pakkotoimenpiteillä saatettiin pienimmätkin epäkohdat ja poikkeamat kuriin, kriisiaikojen lakien mukaisesti.

Annan entisellä mediatiimillä oli taas kädet täynnä työtä tuottaa materiaalia, joka rauhoittaisi väestöä. Kerrottiin uusista paremmista metodeista parantaa ja varmentaa elinehtoja kaikilla alueilla, eikä ollut asiaa, joka olisi ollut liian pieni huomioitavaksi suurilla kirjaimilla.

Annasta koko hänelle langetettu päätöksillä ohjeistettu tiedotusprosessi mediassa muistutti yksipuolisuudessaan ja asioiden kaunistelussa jo diktatuurivaltion propagandaa, mutta valtaan astuneet poikkeustilasäännökset kielsivät kielteiset kritiikit, ja vaikka Anna ymmärsi tarkoituksen, ei asioiden tahallinen kaunistelu ollut hänen tyylinsä hyväksyä kaikkea mukisematta.

Anna oli nyt valittu presidentti ja presidentin tehtävät ovat kuitenkin toiset kuin vapaan kriittisen median tuotantopäällikkönä. Annan vaikutusvalta entiseen työpaikkaansa riitti vakuuttamaan vapaanroolin säilymisen uutisoinnissa ja sitä tiukimmin painottavat kriittisetkin toimittajatkin omaksuivat toivotun tyylisen pehmeäreunaisen raportoinnin. Vaikka varsinaista sensuuria ei ollutkaan, kysyttiin Annalta usein uudessa tilanteessa sopiko joku asia uutiseksi vai ei, ja saisiko olla hyvin kriittinen, jos epäkohtia ilmaantuisi.

Kaupungin johdon palavereissa hän yritti kuitenkin puolustaa periaatteitaan, ja hänestä olisi kaikille hyödyllistä tietää asioiden todellinen laita mahdollisimman tarkasti. Puhua laitteista, jotka eivät ylläpitosysteemeissä enää toimineet tarkoitetulla tavalla, selittämättömistä energiahävikeistä, ilmanlaadun vaihteluista, kaikkia koskevista asioista, joista olisi kelvottomina luovuttava kokonaan tai parannettava kelvatakseen tulevaisuudelle.

Keinotekoiset lumirinteet ja ladut talven iloineen päätettiin suosiostaan huolimatta lopettaa, ja vain ulkoilma jääareenat saisivat jäädä pyörittämään pelisarjojaan. Vapautunut alue ja energia käytettäisiin nyt viljelyyn ja kasvavan populaation ruoan tarpeisiin. Elettiin varovaisemmin ja resursseja säästellen kaikessa. Varastoja kasvatettiin. Perinteistä luontoa haluttiin kehittää edelleen ja useampia lajeja haettiin siemenvarastoista, ajatuksena, että ehkä ne saattaisivat tulla tarpeeseen ulkona maapallolla. Erityisesti haettiin lajeja, joilla oli kyky varastoida ydinsäteilyä, ja sellaisia joita voitaisiin käyttää suuressa skaalassa maaperän ja ilman puhdistukseen.

Ei ollut myöskään sopivaa puhua tilanteen aiheuttamista ihmisten tai ihmisryhmien sielullisista vaikeuksista. Sitä vastoin kaikista työnsankareista, ansioituneista teoista ja viihtyvistä ihmisistä kerrottiin enemmän. Techpolissa ei kuitenkaan haluttu maalailla ylimitoitettuja uhkakuvia kansansa yhdistämiseksi, ja siksi propagandaa joka piti paikkaansa ja oli oikeastaan vain tiettyihin asioihin fokusoimista, eikä koskaan valheellista tai paisuteltua. Valistunutta kansaa ei media kykene manipuloimaan tai hämäämään, mutta yritettiin kertoa korostetusti, mikä oli tärkeää, koska keinot olivat vähissä. Maapallon elinolosuhteiden tuhoutumisen mahdollisuudesta julkisissa spekulaatioissa oltiin erityisen varovaisia. Uhan ja paniikin välissä oli vain ohut muuri järkevää ajattelua, eikä epämääräisistä kauhulla leikittelevistä huhuista ollut yhteen hitsaamaan mielipiteitä samaan päämäärään tähtääväksi nuolenkärjeksi.

Aikoinaan oli laadittu osviitat ja suositukset koko media-alalle, miten poikkeustilanteissa tiedotettaisiin. Virtuaalimaailmoihin, eikä viihteeseen puututtu samalla tavalla, koska ne eivät edustaneet poliittista todellisuutta ja sensuroimaton satiiri sallittiin. Se, että varietee teattereiden näytelmien teksteihin piilotettua sanomaa alettiin pitää luotettavampana tietolähteenä kuin päivänuutisia, ei voitu kokonaan välttää, vaikka samat asiat käsiteltiin myös joukkomediassa.

Kaikki tämä tapahtui ensimmäisen vuoden aikana uuden YK-yhteyden katkeamisen jälkeen. Avaruusaluksien lähtö ja avaruusaseman kasaaminen ulkoavaruudessa oli siirretty toistaiseksi, kunnes maapallon kohtalosta ja lähiavaruuden tilasta tiedettäisiin enemmän. Valmisteluja jatkettiin silti entisellä aikataululla. Vitsailtiin, että elämästä Kaupungissa oli oikeastaan tullut mielenkiintoisempaa, jos oltiin yksin maailmankaikkeudessa paria pientä avaruusasemaa, muutamaa Mars-siirtokuntaa ja kaivostoimintaa harjoittavaa Kuu-kaupunkia lukuun ottamatta, jos nyt niitäkään enää olisi.

Avaruusmatkan valmistelu oli onnellinen asia tässä tilanteessa. Oltiin katastrofin sattuessa vuosikymmeniä edellä maapallon luonnon tuhon lopullisuuden torjumisessa kuin muuten olisi oltu.

Kaikkialla puuhattiin yhteisten asioiden eteen taas uudistuneella innolla. Kaupunki oli nyt kuin yksi suuri olento lihaa ja verta, joka taisteli olemassaolostaan huolehtimalla itsestään ja trimmaamalla olemustaan. Kohta se lähettäisi varmuuskopion itsestään avaruuteen tai pelastaisi maapallon. Mielikuvat Techpolista maapallon pelastajien supersankareiden tyyssijana huvitti kaikessa kliseisessä koomisuudessaan Annaa, mutta siitä ehkä tavallaan oli kysymys.

Joka tapauksessa oli tärkeää saada mahdollisimman pikaisesti tietoa kaupungin ulkopuolisesta tilanteesta, ja sitä voisi saada vain uhmaamalla asetettua karanteenia menemällä sinne. Mutta emmittiin ja aikaa käytettiin varmistamaan oikeutetuksi murtautua ulos kuoresta. Vuosi oli Annasta ja neuvostosta sopiva viive toimia, joka antoi myös mahdollisuuden valmistua kunnolla tulevaan tehtävään ja etsiä merkkejä näkymästä, johon oli pakko heijastua jotakin tilanteesta. Ja niitä jo olikin ensimmäisten viikkojen jälkeen, voimistuen jatkuvasti. Meri ei aaltoillut enää ja oli ilmeisesti jäähtymässä, ja öisin jäähileinen ja päivisin täysin sula lämpötilojen vaihdellessa hyvin kylmän ja hyvin kuuman välillä. Silti se ei höyrynnyt ja myös jatkuva pilvettömyys merkitsi suuria ilmastomuutoksia johtuen ilmeisesti ilmakehän rajusta ohentumisesta, aivan kuin sitä ei olisi lainkaan. Nanokuori valoaukoissaan ei silti rekisteröinyt lainkaan UV-säteilyä ja se oli kummallisinta kaikesta, sillä siinä ei havaittu mitään vikaa. Se vain oli reagoinut jotenkin tapahtuneeseen eristävällä kerroksella. Eniten epäiltiin Ykkösen tietosysteemin kehittäneen jonkun uudenlaisen puolustusmekanismin kuoren pinnalle josta se ei suostunut kertomaan, jonkunlainen neutralisoiva vastasäteily oli paras arvaus. Miksi se ei kertonut toimistaan johtui ehkä, että se käytti enemmän energiaa kuin tuotti, eikä halunnut saada vastamääräyksiä niin sanotuilla paniikki algoritmeilta, jotka ihminen saattoi käynnistää saadakseen manuaalin kontrollin erinäisten kriittisten toimintojen hallintaan. Sen kanssa yritettiin keskustella, mutta ei uskallettu ryhtyä mihinkään, joka vaarantaisi sen täysimittaisen toiminnan. Tiedettiin, että jos sillä oli suuria ongelmia se ratkaisisi ne itse parhaalla mahdollisella tavalla. Omaehtoisesti kaikissa kaupungin toimissa alettiin säästämään energiaa ja kaikenlaista kulutusta pyydettiin hillitsemään. Tälläkin Ykköstä ymmärtävällä tavalla yritettiin saada selkoa asiaan. Jaakko seurasi kaikkia muutoksia Ykkösessä muuttaen sen sisään ja havaitsi, että Ykkönen oli käynnistänyt kolme varavoimalaitosta täydentämään energiatuotantoaan ja vaikka se oli tavallista huoltotoimia tehdessään niin silti jotenkin enemmän jatkuvaa tilanteenhallintaa kuin väliaikaista toimenpidettä. Toisella kuukaudella se oli ilmeisesti ratkaissut ongelmansa ja sammutti varavoimalat ja myöntyi Jaakon kanssa dialogiin kuoreen kohdistuvasta säteilytilanteesta. Se tulosti raportin joka kertoi kuoreen kohdistuneesta gammahyökkäyksestä joka oli ympäröinyt koko pallomaisen kuoren kokonaan energia kentällä jäänyt sen päälle kuin kaikenlaisen säteilyn kuoren pinnalle estävä kalvo ja ikään kuin etsi rakoa päästä sisään Techpoliin. Siksi Ykkönen oli lisännyt ulommaisen kuoren pinnan jännitteen maksimiin mihin kykeni tietämättä tarkkaan, miten se vaikuttaisi. Nyt se oli löytänyt vastauksen ja etsi keinoa gammakilven poistamiseksi. Niin kauan kuin se olisi aktiivinen ei olisi mitään tapaa päästä tuhoutumatta ulos Techpolista.

Jaakko vei heti tiedon edelleen Annalle joka kutsui ylimmän neuvoston hätäistuntoon. Sillekin valkeni ettei ehkä ollut hyvä ajatus kertoa kaksisuuntaisesta vaarasta kaupunkilaisille. Suurella energiamäärällä ladattu kuori saattaisi poksahtaa rikki ja päästää totaalisen tuhon sisäänsä tai että Techpoli ei pääsisi koskaan ulos tyrmästään kuten maapallo oli jo ehtinyt kertaalleen määrätä. Oli kuitenkin selvää ettei kuoren vangitsema gammasumu kuten sitä nyt nimitettiin ollut maapallon aiheuttama vaan joku fysiikan lakien alainen tapahtuma joka muodosti valtaisan energiakentän luoman loukon joka saattoi kestää miljardeja vuosia vähentämättä tehoaan. Superäly oli löytänyt laskuissaan jonkunlaisen tasapainon kuoren energiamäärän ala-arvoksi ja pystynyt laskemaan jännitettä lähes normaaliin, eikä se enää ollut vaaraksi. Ehkä se löytäisi jonkun keinon hajottaa gammakehän jatkamaan matkaansa, ja käytti etsinässään atomimallia jossa neutronien sumukehä atomiytimen ympärillä edusti gammasumua Techpolin ympärillä.

Jaakko perusti heti tiedemiesryhmän pelkästään tämän asian ympärille ja mikään teoria ei olisi liian tyhmä kokeiltavaksi mallinuksissa. Oli kysymys löytää aivan uusia lain alaisuuksia, joka teki kuoreen käytetystä nanomateriaalista tuntemattomien hyperradioaktiivisten gammahiukkasten vangitsijan. Ykkönen antoi nyt jatkuvasti uutta tietoa ja gammakehän tasaisuus pallon ympärillä vahvisti, että se reagoi sitä estävään nanokuoreen jollakin vuorovaikuttavalla sidoksella. Se oli hyvä lähtökohta ja kehitettiin sen pohjalta alkualkometri Ykkösen järjestelemän pelkästään sille varatun klusterin koneoppimisen aloittamiseksi. Radioaktiivisuuden määrän muutos oli avain hiukkasen laadun määrittämiseen ja ensimmäiseksi olisi löydettävä keino puolittumisajan mittaamiseen. Ykkösen löytämä energia balanssi ehkä kertoisi jotain ja sitä pyydettiin tutkimaan tarkasti, miten kuoren energiamäärän muutokset olivat vaikuttaneet kuoren luomaan vastukseen. Oli olemassa joku syy miksi Ykkönen oli käyttänyt jännitteenlisäämistä suojeluunsa gammasäteen levitessä kuoren ympärille. Sen reagoinnissa oli ollut jonkunlaista laskennallista automatiikkaa jonka syytä Jaakko yritti löytää Techpolin nanokuoren suunnittelun alkuvaiheesta, raja-arvoista kontrolliparametriä joka oli istutettu Ykkösen aivoihin ja aktivoitunut jostakin gammasäteen aiheuttamasta muutoksesta.

Kaupungin alle rakennetun uuden sulkujärjestelmän kautta voitaisiin päästä ulos, vaikka heti kaupungista säteilyä kestävillä pienillä avaruusaluksilla, joita nyt viimeisteltiin ja varustettiin tutkimusmatkoille ympäri maapalloa. Niiden suojaus ei kuitenkaan riittänyt gammasumun lävistämiseen ja niiden elektroniikka ja elämä tuhoutuisivat silmänräpäyksessä ja sulkuportin avaaminen tuhoaisi koko Techpolin. Onneksi sulkuportti oli täysin saumaton ja sen aukaisemiseen käytettäisiin kohdistettua kemikaalitykkiä, joka oli tahdistettu superlaseriin ja yhteisvaikutus pystyi leikkaamaan auki portinsaumat. Kemikaalikoostumus ja lasertykin tarkasti määritetty taajuus yhteisvaikutuksena ainoastaan käynnisti prosessin ja niiden arvot olivat Techpolin suurin salaisuus maapallokohtaan. Nyt tuo nanorakenteeseen liittyvä salaisuus oli yksi avaintiedoista gammasäteily ongelman kartoittamiseen ja ehkä ratkaisu sen ohittamiseen tai poistamiseen. Nyt Techpoli oli gammasäteily majakka, joka ehkä näkyisi kauas maailmankaikkeuteen, mitä se sitten merkitsikin.

Ykkösen koneoppimis klusteri ei osannut raapia päätään vaan etsi tuskailematta tapaa löytää jotakin kouriintuntuvaa mittausmetodia ongelman hahmottamiseksi. Kuukausien yritysten jälkeen se löysi kuoren jännitettä vaihtelemalla radioaktiivisuuden puolittumisarvon petamiljardin desimaalin varauksen vähennyksen erosta jossa sen vaikutus alkoi ja väheni. Tiedettiin tarkalleen mitä vastaan suojauduttaisiin poistamaan ei Ykkösen tuottama kaikki energia pystyisi miljardeihin vuosiin, mutta alusten suojaamiseen ja uudenlaisen sulkuportin rakentamiseen tieto oli riittävä. Sulkuportin sisäovi piti hitsata aina aukottomaksi ennen kuin sulussa odottavalle alukselle voitaisiin polttaa portti auki poistumiseen. Hankala prosessi mutta ainoa mahdollinen ja strategiaa olisi muutettava ja pienten tutkimusalusten sijaan oli lähetettävä heti suuret alukset joiden sisässä pienemmät tutkimusalukset odottaisivat olosuhteita joihin niiden passiivisuojaus riittäisi. Suurien aluksien pinnat pitää uuden mallin mukaisesti varustaa jännite värähtelevillä pinoilla jotka vastasivat tarkalleen gammasäteilyn radioaktiivisuus määrän energiaa ja lähettäisivät neutralisoivan vasta-aallon kuin näkymättömyys hunnun vähän samanlaisella tekniikalla kuin äänen poistaminen vastamelulla. Ykkösen hiukkaskiihdyttimet etsisivät seuraavien kuukausien aikana tarkat arvot luomalla täysin samanlaista gammasäteilyä ja paljastamalla sen kaikki salaisuudet. Oli vain toivottava että todellisuus ja arvattu kohtaisivat toisensa sataprosenttisella samanlaisuudella kun ensimmäinen alus poistuisi sulusta. Tietysti rakennettaisiin pieni sulkuportti, josta päästettäisiin gammasumu mittauslaitteisiin. Kerran avattua sulkuporttia ei voisi enää sulkea ja se tuli ottaa huomioon. Jokaiselle uloskulkevalle alukselle piti olla oma sulkuporttinsa, jonka jättämät seinät olivat saumattomia. Alukset jotka lähtisivät eivät koskaan voisi palata. Päätettiin tehdä sulkuportista käytävä kaikkia kymmenen valmiiksi rakennettua avaruusalusta jotka varustettaisiin ja miehitettäisiin ennen kuoren avaamista, vasta sen jälkeen kun kaikki jäävät seinät olisivat saumattomasti osa kuorta.

Valmistautuminen kestäisi vähintään viisivuotta eikä Techpolista ollut enää nopeaa apua, eikä kaupunkia voitaisi käyttää enää evakuointiin. Lähteminen ja jääminen oli lopullista.

Suuri avaruusasema koottaisiin maapallonkiertoradalle ja se saisi kaiken Techpolin omistaman tiedon ja taidon mukaansa. Lähtijöiden lukumäärä lisättäisi tuhannesta viiteentuhanteen ja saisi mukaansa erityisnanomateriaali laitoksen, lukuisia siirrettäviä minivoimaloita ja ravinto omavaraisuuden lisäksi siemenet kaikkiin maapallon hyötylajeihin. Ehkä viiveelläkin heistä olisi jotakin apua.

Gammasumun paksuutta ei tiedetty, mutta sen arveltiin seuraavan kuoren uusia muotoja sulkuportin avaamisen jälkeenkin, eikä mikään siinä suhteessa muuttuisi. Varmaa se ei tietenkään ollut, ehkä se tarttuisi myös avaruusalusten matkaan samanlaisena ympäröimänä hiukkaskerroksena. Sitä silmällä pitäen, jokaisen aluksen tuli olla myös varusteltu selviämään itsekseen.

Joku esitti ehkä säteilyä saisi narrattua avaruuteen ammutuilla nanonykerö pilvillä ja jossakin vaiheessa päästä siitä eroon kokonaan. Ehkä hiukkaset olivat sidoksissa toisiinsa ja seuraisivat tarraajia häntinä.

Fysiikalla ja mielikuvituksella ei ole rajoja sanoi Jaakko hymyillen leveästi, pitäessään tilannekatsausta suurelle joukolle, jossa ilmoitettiin tulevasta. Jatkoi, että monimutkaisiin ongelmiin tarvittiin aina yksinkertaiset ratkaisut. Tosiasiassa arvelemme, että avaruusalukset suhahtavat vain läpi hiukkasumun ja kuin valonsäteiden fotonit emostaan. Kehä säilyy entisellään mutta säteilysaaste valitettavasti täyttää koko jäljelle jäävän sulkuportin.

Sitten hän kertoi, että uusi nanomateriaalilla eristetty sulkuportti ja sen edessä oleva alusten säilytysluola tehdään nykyisen kokoonpanohallin alle, koska hallia ei haluta menettää rakennustilana. Rakentaminen kestää aikansa, mutta antaa myös mahdollisuuden varustaa alukset ja sen asukaat paremmin. Saamme myös koko ajan parantuvan kuvan maapalloa kohdanneesta onnettomuudesta.

Jaakko kiitti huomiosta ja siirsi puheenvuoron tilaisuutta johtavalle Annalle.

Pidettiin onnellisena sattumana, että tulevien isojen avaruusaluksien rakentaminen oli jo pitkällä ja niiden muutostyöt saatettiin aloittaa heti. Maapallon päättävien suostumusta ei tarvittaisi, koska arvattavasti ei ollut ketään kuka suostuisi.

Anna, joka oli pelkästään kantasoluhoidoilla sairauksistaan paranneltu luomu, oli iältään vanha, mutta olemukseltaan nuorekas eikä kukaan vielä kyseenalaistanut hänen toimintakykyään kaupungin tärkeitä päätöksiä tekevänä presidenttinä. Hänestä puhuttaessa sanottiin kunnioittavaan sävyyn, että kokemus on yksi älyn ominaisuus. Hänen antamaansa viivytystä kunnioitettiin, ja hätäisimmät hillitsivät itsensä. Tiedettiin, että virheet syntyivät kiireestä, eikä Techpolilla ollut varaa virheisiin, joita ei voinut korjata.

Aiemmin kaupungin sisäpuolellakin sattunut onnettomuus muistutti vaaroista, jotka saattoivat seurata liiasta innosta parannella luonnon omia ratkaisuja. Sellaista minkä vuoksi maapallon muut asukkaat olivat vaatineet aiemmin Techpolin eristämistä. Siitä ei enää juuri puhuttu julkisesti, mutta se oli tehnyt Annan varovaiseksi, ja hän oli vaatinut tarkistamaan tehostetusti jokaisen avaruusohjelmiin osallistujan ulkopuolelle aikovan terveydentilan.

Myös kaikki puhdistussulut tehtiin tehokkaammiksi ja suojapuvut tarkistettiin, etteivät ne päästäneet käyttäjän hengitysilmaa tai ruumiin eritteitä ulospäin. Anna ei luottanut enää tiedemiesten vakuutteluihin, että kaikki immunologiset ongelmat maan kanssa oli ratkaistu elinikäisillä kestorokotteilla, joihin jokainen kaupunkilainen oli velvoitettu ottamaan.

Kupolin alla kaupunki veti henkeensä kysymysmerkkejä ja puhalsi ulos epätoivonsa löytää oikeita vastauksia maapallon kohtalosta. Epämääräinen joukkokohtainen yksinäisyyden tunne oli pitkään päällimmäisenä, vaikka karanteenin aikana oli jo totuttu siihen, mutta se oli enemmän pettymystä lajitovereihinsa ja hylkäämisen tunnetta, joka ehkä joskus on korjattavissa ennalleen. Totaalisessa yksinjäämisessä maailmankaikkeuteen eristetyssä tilassaan ei ollut muuta lohtua kuin kerta mahdollisuus paeta suureen avaruuteen. Pienessä, kuvun alla arkipäiväänsä sinnittelevässä kaupunkipahasessa, jossa jokainen ihminen on pakostakin hyvänpäiväntuttu ja elämä sisäänpäin lämpiävää, syntyy paineita, joihin on vastattava jollakin.

Tulevaisuuden odotuksien iloisuus oli kuitenkin tallella, vaikka vastapeluri oli taas kadonnut viestipimeyteen, eikä olisi enää isoveljeä kenelle kertoa tai keneltä kysyä. Onneksi oli myös suuri joukko uusia ihmisiä, joilla ei ollut Annan ikävää ulkopuolella olevaan maailmaan samalla tavalla kuin siellä joskus asuneilla.

Kaupungissa syntyneillä on pelkästään kuulopuheina tarinoita, sekä tuhansia jatkuvasti omalla kanavallaan pyöriviä dokumentteja lähes kaikesta olleesta ja menneestä, joita kaivaten tutkittiin yhä tarkemmin. Suosituimpia ovat dokumentit, joissa vanhukset muistelivat käymisiään eri paikoissa, tehneet sitä tai tätä juuri tuolla, ikävä kaihersi.

Virtuaalimiljöissä elettiin koettuja maleksien tutuissa paikoissa aidoilta tuntuvien hologrammien keskellä, jotka reagoivat virtuaalitodellisuus hanskojen kosketuksiin oikealta tuntuvalla tavalla. Jännitteellä luoduilla reaktioilla, joita kutsuttiin kosketussimulaatioksi, saatiin luotua aitoudentunnetta, vaikka materian jämäkkä kiinteys hologrammeissa puuttuikin. Kuvitellut ihmiset puhuivat kuin ihmiset ja antoivat järjellisiä vastauksia. Tunnelma oli silti outo ja pelimäinen, koska kukaan hologrammi ihmisistä ei jutellut luonnollisen tuntuisesti keskenään. Useat ympäristön kiinteät esineet olivat aitoja, jotka robotit asettelivat paikoilleen, tilatun simulaation mukaan valikoiden esineet suuresta rekvisiittavarastosta joita täydennettiin uusien sovelluksien mukaisiksi. Samaa ympäristöäkin saattoi tilata erilaisena, valita ajankohta, vuoden aika tai joku erityistapahtuma.

Anna valitsi aina varhaisen illan alkukesällä kaiken tuoksuessa vielä kevättä kuten kotona joskus, saman puiston, jossa luki vanhanaikaista paperille painettua kirjaa tai vain istui vaeltaen mietteissään. Se oli paikka, jossa sai olla itsekseen. Nyt tietoisuus ahdisti. Ehkä kaupunki oli ainoa saareke maapallolla, joka versoi vielä elämää, ja hän alkoi vierastaa yhä enemmän Techpolin keinotekoisuutta. Tässäkö kaikki, oliko se totta enää vain omassa päässäni virtuaalisesti muistikuvista mieleiseksi muokattuna haaveena?

2. Luku (Häitä ja hautajaisia)

Annan henkilökohtainen elämä oli Jaakon kuoltua muuttunut ja yhä useammin hän kertasi elämäänsä. Annan vanhanaikaisesti rakkaudella valitun puolison Jaakon elämä oli sujunut aluksi hyvin ja molemmat olivat edenneet urallaan. Jaakko oli siirtynyt Ykkösen johtajuudesta avaruusaluksien tekoälyjen mallintamiseen ja kohonnut päätösvaltaisten suurten ohjelmistojen pääarkkitehdiksi, apunaan Ykkösen tietojärjestelmien koko arsenaali. He olivat saaneet yhteisen lapsen Elenan, josta oli Jaakon elinaikana tullut aikuinen, tasapainoinen nainen. Uraansa aloitteleva avaruusajan kasvatti.

Jaakko joutui kuitenkin luopumaan joistakin tehtävistään tekniikan kehittyessä osin hänen itsensä ansiosta, koska koko suunnitteluosasto korvattiin suurtietokoneiden tekoälyjen neuroverkoilla niiden osoittaessa ylivoimaisuuttaan kaikissa kilpailevissa rinnakkaisprojekteissaan. Ne oppivat itse vaihtoehdoista omia tuloksiaan simuloiden luomaan virheettömiä toteutuksia ohjelmistojen miljardeine koodiriveineen.

Jaakko oli nimitetty tekniikan asioiden ministerin virkaan. Se oli jonkinlainen kunniatehtävä, jolla alkuperäisasukasta käteltiin eläkeläiseksi, vaikka Techpolin uudessa vakavoituneessa tilanteessa ihmisten arviokyky ja päätösvaltaisuus oli kohonnut entiseen arvoonsa. Jaakko oli yksi tärkeimmistä ylimmänneuvoston tekemisiä koordinoivista jäsenistä, mutta hän epäröi yhä useammin mielipiteissään ja menetti itsevarman tapansa ratkaista monimutkaisiakin asioita terävillä kommenteillaan. Jaakon auktoriteetti mureni hänen vanhan miehen oireistaan, unohtui tuijottelemaan joskus kesken lauseen ja työtoverit alkoivat huolestua hänen tilastaan.

Iäkkyys ei ollut enää sama kolottava luopumistaistelu kuin joskus ennen Kaupungin rakentamista ja ihmisen lähes täysi toimintakyky säilyi koko elämän. Kaikkia perinteisiä sairauksia ei voinut kuitenkaan välttää ja masennustaudit olivat yleisiä alkuperäisasukkailla ja vaivasi Jaakkoa yhä enemmän.

Lähes kaikki tietotekniikkaa koskevat päätökset olivat enimmäkseen periaatteellisia ja eettisiä, eikä itse neuroverkkojen valmiiksi simuloitujen käytännöllisten ratkaisujen ehdotuksiin voitu puuttua kuin valmiin toteutuksen hyväksyjänä tai hylkääjänä.

Jaakko ilmoitti kirkkaana hetkenään ei suostunut ongelmistaan huolimatta aivottomaksi leimasimeksi ja halusi virkansa lisäksi mediayksikön virtuaalimaailmoiden tekijäksi, jossa luovamielikuvitus ja kokemustietojen syvyys oli tärkeämpi kuin nuoruuden vetreyttä vaativa sorminäppärä ohjelmointikyky ja energia ratkaista monimutkaisia ongelmia nopeasti. Sitä paitsi käytännön ohjelmointiin pystyivät tietosysteemit usein paljon paremmin ilman ihmisen hitautta ja virhealttiutta, jos tehtävät olivat hyvin laadittu. Tähän suostuttiin heti nopeiden toisiinsa silmäyksien jälkeen.

Jaakko tiedosti, että hän tuskin olisi onnistunut enää luomaan omaa yksikköä vanhentuneilla taidoillaan tai ajasta jääneillä suoritus ideoillaan ja olisi vain yhdenmiehen ryhmä, joka varasti harrastus aikaa vastenmielisiksi kokemiltaan luottamus tehtäviltään. Syrjäyttävä riittämättömyyden tunne kaihersi kaikissa tekemisissä ja liikunnan harrastaminenkin muuttui laistelevaksi todellisuuden pakoiluksi.

Anna ymmärsi Jaakon tilanteen ja ehdotti ruumiinkuntoterapiaa, mutta Jaakko ei halunnut sopeutumis- tai kantasoluhoitoihin pitäen niitä luonnon ja perimänsä pilkkaamisena. Hän vanheni nopeasti silmissä ja sairastui parantumattomasti mielen rappeutumistautiin. Ainainen horroksen kaltainen ajatuksia latistava kivuntorjunta murensi elämänhalua ja hän ymmärsi tilansa vakavuuden.

Anna ja Elena kärsivät mukana, tekivät parhaansa auttaakseen, mutta masennus johti Jaakon lopulta useiden muiden alkuperäisasukkaiden tapaan luopumaan elämästä erityisohjelman avulla.

Anna ja Elena suostuivat lopulta Jaakon päätökseen rakkaudesta, koska se oli vapaaehtoinen ja kivuton muoto päättää elämänsä tiedossa, ettei hän koskaan enää parantuisi ennalleen ja että vähitellen muuttuisi kasvikaltaiseksi hoidokiksi.

Anna ja Jaakko olivat vastoin kaupungin suosituksien toiveita luopuneet saada toista lasta vapaaehtoisella sterilisoinnilla ja luovuttaneet mahdollisuuden muille pareille, joilla oli vihreä puu olkapäähän tatuoituna. Ehkä joku halusi saada kolmannen lapsen. Luonnollisen perimän omaavat ihmiset olivat tärkeitä, jos keinotekoisten synnytyslinjojen luomat manipuloidulla perimällä varustetut ihmiset monistaisivat jotakin sukupolveen syntynyttä virhettä.

Uudesta alkio sukupolvesta valittiin aina muutamia yksilöitä, joille annettiin entisenkaltaiset sukupuolet ja mahdollisuus pariutua ja saada lapsia. He saisivat synnyttää luonnollisella tavalla hedelmöitetyn lapsen ja tutkittiin mitkä geenimanipulaatiot siirtyivät vanhemmiksi kutsuttujen keinohedelmöityksistä lapsien genomiin ja minkälaisen yhdistelmän ne loivat ihmisen perimän seuraavaan solulinjaan.

Kaupungin biolääketieteessä sitä kutsuttiin ”ihmiskäden auttamaksi luonnon evoluutioksi”. Saavutus sinänsä, vaikka lopputulosta ei eri perimien onnistunutta lopputulosta risteyttämisessä pariutumisen kautta voinut etukäteen arvata. Usein epäonnistuttiin, koska luonto ei ymmärtänyt lainkaan uusien sille vieraiden rakennuspalikoiden tehtäviä ja hylkäsi tai yhdisteli väärin. Tuloksena oli epämuodostuneita sikiöitä, jotka tuhottiin heti.

Kokeiluissa toivottiin ehkä, että luonto loisi jotakin erityistä kyvykkyyttä, johon tutkimus ominaisuuksia korostavilla parannelluilla ihmiskopioillaan ei pystynyt. Etsittiin uutta elinvoimaista ihmislajia, jossa hyvät ominaisuudet yhdistyisivät toisiinsa loputtomina kombinaatioina luonnostaan, kuten Techpoliin aikoinaan muuttaneessa luonnonmukaisessa ihmissuvussa.

Anna ja Jaakko olivat panostaneet uriinsa täysin voimin ja eläneet onnellisen ja riidattoman avioliiton, antamalla toisilleen henkilökohtaisen vapauden toteuttaa itseään yksilöinä, naisena ja miehenä, edetä urallaan ilman uhrauksia toisiaan kohtaan. Molemmilla oli ollut sivusuhteita, joita ei tuotu kotiin ja joista ei keskusteltu. Yhdessä ollessa annettiin toisilleen juuri sen verran itsestään, joka kulloinkin riitti ja irtosi. Rakkaus oli heille syvää koko elämän kestävää ystävyyttä, jossa myös seksuaalisuus toteutui toisensa tarpeet tunnustavalla tavalla. He eivät koskaan olleet tarvinneet tai halunneet välilleen mitään keinotekoista, virtuaaliympäristöjen stimulaatioita tai halukemikaaleja, jotka olivat yleistyneet myös Techpolin alkuperäisväestön parissa.

Elena oli heidän yhteinen rakkausprojektinsa, jonka suojelemisessa ei tingitty mistään ja se oli aina päällimmäisenä heidän elämässään. Huolina ja murheina, iloina ja riemunhetkinä, rakkaudentunteena, jossa he kokivat elämäntarkoitusta syvimmillään.

Elena oli valmistunut tohtorina yliopistosta kuukausi ennen Jaakon poismenoa, ja siitä oli ollut suurta iloa poiskuihtuvalle Jaakolle. Hän oli kategorisesti kieltäytynyt kipulääkkeistään väitöstilaisuuspäivänä saadakseen mahdollisimman hyvän käsityksen Elenan pitämästä väitöksen perinteisestä luennosta, vastaväittäjien kuulusteluista ja myöhemmin väitöksen hyväksymisen kaunopuheisista perusteluista. Väitösrituaali oli pidetty nostalgisista syistä sellaisenaan muistuttamassa tiedon objektiivisen tarkastuksen tärkeydestä ja siten kaupungin tärkeimmistä perusarvoista.

Hänen ylpeydentunteensa isänä korvasi lääkkeet ja hän koki samanlaista iloa kuin Elenan syntyessä ja onnen tunnetta, kuin usein muistellessaan kanssaan leikkinyttä lasta.

Ravintolassa juhlaillallisilla Jaakko istutettiin kunniapaikalle, johon oli asetettu perinteiden mukaisesti paksu muutossa mukana tuotu lampaantalja, joka laitettiin aina uuden tohtorin tuoliin. Oli vain tuo yksi risaksi kulunut perintökalu ja Elena sai istua kovalla tuolilla kuten muutkin istuttuaan ensin Jaakon sylissä. Kohta kaikkien saatua alkuruon lautaselleen Jaakko kilisti veitsellään viinilasia ja horjuvin jaloin seisaaltaan esitti onnenmaljan tyttärelleen, piti sitten lyhyen ja ytimekkään isän puheen, kertoen kyyneleet silmissään kokemuksistaan Elenan kanssa, syntymästä tähän ylpeyden hetkeen. Sitten hän vajosi tuoliinsa lopen uupuneena, sai vieressä istuvalta Annalta vesilasiinsa sekoitetut lääkkeensä ja nukahti hymyhuulillaan taputusten ja eläköön huudahdusten vielä raikuessa.

Juhlat jatkuivat yömyöhälle ja Jaakko heräsi toisinaan sanoen muutaman sanan Annalle, joka pyyhki sylkeä suunpielistä ja nukahti uudelleen. Elena säteili ja tämän tästä kävi ukon luona suukottelemassa. Kiitospuheessaan puhui isästään, joka aina oli ollut paikalla ja auttanut kaikessa, ymmärtänyt ja tukenut silloinkin, kun hän oli ollut pahimmassa teini-iässään sormi pystyssä kaikelle.

Elena purskahti itkuun ja pienen tauon jälkeen joutui vaihtamaan aihetta päästääkseen puheensa loppuun.

Suuren odotuksien täyttymyksen jälkeen Jaakon tila paheni nopeasti, hänet vaivutettiin viikoiksi koomaan, eikä mitään muuta ollut tehtävissä kärsimysten helpottamiseksi. Kun Anna ja Elena olivat valmistuneet henkisesti lähdön hetkeen, Jaakko herätettiin koomastaan.

Elena hyvästeli isänsä lukemalla hänen mielikirjaansa, kunnes kuihtunut käsi puristi vielä kerran hänen käsivarttansa ja hän nukahti. Elena poistui hiljaa itkien huoneesta. Oli Annan vuoro olla hänen vaimonsa ja lapsensa äitinä.

Jaakko heräsi taas tuntiessaan Annan tutun tuoksun ja hän tiesi, että oli aika erota lopullisesti. Anna tuli hänen viereensä ja he makasivat viimeisen yön alastomina toisiinsa kietoutuneina. Aamulla Jaakko oli kuollut suutelemalla kuolettavan annoksen rauhallista unta Annan huulilta. Anna vetäytyi ruumiiden ja sielujen liitosta rakkauden valuessa kyynelinä hyvästiksi Jaakon sinertäville kasvoille, jolla oli rauhallinen kaikkeuteen poistuneen ilme, eikä hän muistuttanut enää sitä rakasta Jaakkoa, vaan hän oli enää outo ja vieras vahanukke.

Anna katui pitkään ja katkerasti pikaista suostumustaan, vaikka tiesi toimineensa epäitsekkääksi ja oikein.

Anna sanoi Jaakon kuoleman jälkeen terapeutille, ettei halunnut enää koskaan miestä vierelleen, koska ei halunnut enää uudestaan kokea tuota pelokasta, teennäistä hetkeä, joilla rituaalisesti luovutaan toisistaan. Parempi olisi ollut musta varjo huoneen nurkassa, johon kuoleva katoaa katsomatta taakseen. Niin Anna oli kirjoittanut toiveensa omasta lähdöstään testamenttiin.

Terapeutti valvoi istunnon lopuksi, että Anna otti rauhoittavan annoksen unohdusta ja hänen aivoihinsa matkasivat nanolähettiläät polttamaan pois skannaamalla paikannettua kipeää surua hänen muistisoluistaan.

Annalla oli Jaakosta tehty hologrammi persoonamallinnus, johon hän vähitellen oli yhä useammin alkanut turvautua kaivatessaan läheisyyttä. Hänen kosketusihokkaansa tunsi Jaakon kosketuksen sellaisena kuin se oli joskus ollut. Hän oli viettänyt kuukausia asuntonsa virtuaalihuoneessa kalibroimassa hologrammi-Jaakossa kaiken kohdalleen. Se oli ollut suruprosessin viimeinen vaihe, johon hän oli pystynyt vasta vuosia Jaakon kuolemasta.

He juttelivat kaikista asioista, vaikka syviin, henkilökohtaisiin asioihin ei ollut vastausta. Niihin, joita ei ollut kysynyt vielä hänen eläessään. Eikä hän olisi voinut kysyä nytkään loukkaamatta itseään.

Hän tiesi, että hologrammi oli pelkkä Jaakon henkilökohtaisista tiedoista kerätty tietopankki, johon valinnat ja teot olivat säilötty tekoälyn mallintamana luonnekokonaisuutena. Miten hän oli ratkaissut ongelmia työssään, mielipiteitä kaupungin neuvostossa, äänestyksiä, nauhoitettuja keskusteluja. Niistä oli tekoälyn avulla rakennettu looginen ajattelumalli Jaakon itsensä aikoinaan tekemillä algoritmeilla, joka oli hänen viimeinen humoristiseksi tarkoitettu projekti.

Ajatukset ovat kategorisia tunnetiloissa, mutta löystyvät ajastaan kiinnikkeistään ja katoavat kokonaan unohdukseen, kun joku uusi asia mullistaa mielen. Eikä elämän muutoksien dynamiikkaa voinut ohjelmoida muistohologrammiin ja hetken virtuaalisena elävästä läheisestä tulee pelkkä staattinen muisto, jossa olisi ajassa haalistuva muistikuva, kuin kaksiulotteisessa vanhassa valokuvassa.

Uusi mies John tuli Annan elämään neljäntenä vuonna Jaakon kuolemasta ja vuosi ennen ulostunkeutumista maapallonilmatilaan, vaikka hän oli vannonut miesten suhteen aivan muuta. John oli kokonaan erilainen kuin Jaakko. Annaa hiukan vanhempi mies ja enemmän lohdutus kuin rakasteleva elämänkumppani, ystävä, jonka kanssa saattoi jakaa henkilökohtaiset murheensa. Ei arvannut etukäteen niiden määrää.

John oli jo hyvin nuorena saanut lapsensa ja lapsenlapsen. Elenan ikäinen lapsenlapsi, viimeisenä luonnollisesti synnytetty ja aidolla perimällä varustettu Adam oli löytänyt Elenan elämäänsä yliopistossa. Viimeisenä tutkinto vuotenaan, kun heidät oli valittu avaruusmatkojen vapaaehtoiseen koulutusohjelmaan, joka jatkuisi halujen ja soveliaisuuden mukaan täysimuotoisena erikoistumisena heidän tutkintojensa jälkeen.

Seurustelu jatkui Elenan vaikeiden surun vuosien aikana tapahtumarikkaana hälventäen isän menetyksen tuskaa, ja he aikoivat avioitua. Tämä Elenan valmistelujen elämänvaihe oli tuonut Adamin vanhemmat, isoisä Johnin ja hänen perheensä Annan maailmaan. Vaativa presidentin työ oli lääkettä menetyksiin, mutta hän kaipasi unohtamista myös vapaa-aikaansa. Myös Elenan poismuutto kodista ja itsenäistymisen lisäsivät yksinäisyyttä.

Johnin vaimo oli kuollut jo ensimmäisenä vuonna Techpoliin muuttamisen jälkeen, jolloin Adamin isä Pete oli vielä pieni ja ainoa lapsi. Hän pärjäsi hyvin kaikessa ja seurasi ihailemansa isänsä jalanjälkiä ja jo varhain hän päätti opiskella biokemistiksi isänsä tapaan. Opiskelu vuosinaan hän tutustui vähän nuorempaan samalla kurssilla olleeseen Doriaan.

Pete oli aina kysellyt isänsä tutuilta äitinsä kuolemasta ja yhtenä luottamuksellisena hetkenä höyryisessä saunassa professorinsa kanssa, oli Johnin vanha ystävä kertonut bileistä, joihin John ja hänen opiskelijatoverinsa olivat biokemianopiskelijoiden tapaan tehtailleet omia päihteitä koska osasivat. Oltiin nuoria ja bilekulttuuri seurasi muutossa mukaan, kokeiltiin rajoja ja etsittiin äärikokemuksista itseään. Valitettavasti eräissä viinahöyryisissä bileissä Peten äiti oli saanut sairaskohtauksen ja menehtyi sairaalassa itse tehtaillun huumekoktailin vaikutuksesta. Professori huomasi lipsahduksensa eikä voinut perääntyä, mutta ei suostunut tarkentamaan tietoa ja pyysi Peteä unohtamaan koko asian, koska kysymys oli ollut sairaskohtauksesta eikä yliannostuksesta ja väärinkäyttö oli ollut vain tavallista viatonta kokeilua, josta ei koskaan aiemmin ollut kellekään mitään haittaa.

Pete otti kuitenkin kuulemansa asian esille heti isänsä tavatessaan ja vaati tietää, miten kaikki oli tapahtunut. John kertoi valmistaneensa amfetamiinipiristeen, joka oli tavallista maapallon kaikissa yliopistoissa opiskelijoiden parantaessa suorituskykyään. Aine toimi myös bileissä pitäen pirteänä koko yön. Luvallistakin joissakin maissa laihdutuslääkkeenä ja muun muassa legendaarinen presidentti Kennedy käytti sitä suurkriisin aikaan, lähinnä koska piristeen käytön aikana ei tarvinnut unta. Täysin harmitonta se ei ollut, ja johti helposti riippuvuuteen sekä rasitti sydäntä koko ruumiintoiminnan kiihtyessä maksimiinsa, mutta olimme tietoisia kaikista vaaroista ja hyvin varovaisia.

Terveillä nuorilla ihmisillä, jotka tiesivät mitä tekivät, hyvin pieniannos ei vaikuttaisi muulla tavoin, ettei väsymys iskenyt kesken kaiken. Se oli lääkettä, joka sai jaksamaan loputtomiin. Peten äidin Tuulin sydämessä oli diagnosoimaton läppävika ja kesken tanssin hän lyyhistyi ja kuoli sairaalassa. Se oli valtava shokki kaikille mukanaolijoille ja johti surun lisäksi monien kuulustelujen jälkeen erottamisiin. John syytti itseään koska oli valmistanut aineen ja sai rangaistukseksi viiden vuoden pakkotyön alempana virkamiehenä puhtaanapitolaitoksen riskilabrassa koska oli väitöstä valmistellut biokemisti.

Sekä John, että Peten äiti Tuuli olivat kokeilleet itsetehtailtua piristettä aiemminkin ilman muuta haittavaikutusta, ettei erektiosta ollut tulla loppua. Sitä vaan jaksoi ja jaksoi. Tiedettiin toki, että muutama Tour de France pyöräilijä oli kuollut ylirasituksen takia joskus edellisellä vuosituhannella, koska ei ollut tuntenut luonnollista väsymistä kropassaan, eikä elimistö ollut kestänyt äärimmilleen vietyä suoritusta. Mutta eihän siitä ollut kyse, äiti vain tanssi tavallista hurjemmin. Alkoholi, piri ja läppävika päättivät juhlan ikävällä tavalla, josta olen kärsinyt koko ikäni. Ilman sinua olisin tehnyt itsemurhan, mutta en voinut koska minulla oli pieni lapsi, jota rakastin yli kaiken. Ymmärtänet etten voinut kertoa tästä sinulle ja pahoittelen, että olet saanut kuulla asioista muilta. John oli istunut Peteä vastapäätä kädet poskillaan ja kyyneleet silmissään.

Mikään puolustelu ei kelvannut ei silloin eikä nyt. Keskustelun jälkeen oli Pete pitänyt välimatkaa isäänsä ja syytti häntä äitinsä menehtymisestä. Se oli tunne, jolle ei mahtanut mitään järjellään ja vain vaivoin hän pääsi tuskansa ylitse naisystävänsä Dorian ansiosta. Hän oli etsinyt piristeen kemiallisen kaavan ja valmistanut sitä kokeillakseen mistä oli kysymys, ja miltä äidistään oli tuntunut ennen kuolemaansa. Hän oli jäädä koukkuun jo muutaman kokeilukerran jälkeen. Dorian oli mennyt kertomaan Johnille asiasta, joka raivostui ja paljasti asian viranomaisille.

Techpoli ei sietänyt vanhanaikaisia huumeita tai väärinkäyttöä missään muodossa ja äärimmäisenä seurauksena riippuvaisille narkomaaneille oli humaani eliminointi. Pete vietiin hoitolaitokseen pitkäksi aikaa, ja sai sieltä käsin viedä opiskelunsa loppuun ja saisi toimia alalla ilman mainintoja läksynsä täysin oppineena. Kaikki häntä avustaneet terapeutit olivat yksimielisiä asiassa. Doria piti kiinni koko vierotus ajanjakson Petestä ja asui hänen kanssaan pienessä talossa hoitolan alueella, joka sijaitsi terapiatyöpaikkoja tarjoavan maatalonyhteydessä. Hoidokit saivat liikkua alueella vapaasti, mutta eivät voineet poistua sieltä ja jos joku yritti, hänet tainnutettiin automaattisesti sähköshokilla jalkarenkaaseen asennetulla laiteella. Näin oli vain aivan alussa ja luottamuksen saavutettuaan Pete ja Dorian saivat liikuskella vapaasti työajan ulkopuolella missä vain halusivat.

He kaikki perheessä selvisivät vähitellen kriisistä. Dorian ja Pete menivät naimisiin tänä aikana ja Doria tuli raskaaksi, mutta Pete ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä edes silloin.

Välirikko korjaantui vasta lapsenlapsen Adamin syntyessä isä ja poika lähentyivät uudestaan. He tarvitsivat toisiaan, ja isäksi tuleminen on miehilläkin jatkuva ajatuksia herkistävä hormonihumala saaden ymmärtämään asioita toisella tavalla kuin ennen.

Lapsi syntyi terveenä, kasvoi ja vilkastui joka suuntaan kurkottelevaksi palleroksi, oppi kävelemään ja puhumaan varhain. John oli Adamin mieluisa lapsenvahti, aina valmiina auttamaan ja työntämään muut tehtävät syrjään. Vuodet kuluivat traumojen hälventyessä korostuneessa onnessa, elämä oli raiteillaan. Adam oli ehtinyt opiskeluikään ja tavannut jo Elenankin kampuksella, Presidentti Annan saman ikäisen tyttären ja alkaneet vähitellen seurustella.

Vuonna 2079 tapahtui jotakin peruuttamatonta, joka muutti Adamin elämän päälaelleen. Pete ja hänen vaimonsa Doria työskentelivät samassa bioviljelylaboratoriossa Kakkosen luolahaaran perällä, jossa tapahtui onnettomuus ja molemmat joutuivat automaattisesti lauenneeseen lukittuun eristykseen.

Annan päätöksellä siitä ei kerrottu Techpolin ulkopuolisille ja täälläkin siitä tiedotettiin virallisesti vain omaisille, eikä onnettomuudesta tehty suurta uutista, lukuun ottamatta lyhyttä ilmoitusta ikään kuin alibiksi, ettei tapahtumaa salailtu. Ei haluttu kuitenkaan muun maailman menettävän uudestaan luottamustaan Techpoliin ja sen kykyyn eliminoida kaikki tartunnalliset uhat tieteestään. Pelättiin maapallon lopettavan yhteydenpidon uudestaan ja syntyneen tärkeän yhteistyön avaruusteknologiassa. YK ehkä reagoisi tapahtuneeseen pyrkien estämään Techpolin aikoman avaruusmatkailun liittyvän atmosfäärin läpikulun tartuntavaarallisena.

Salailu soti Annan avoimen totuuden filosofiaa vastaan, mutta poliitikkona hänen oli taivuttava hallintoneuvoston enemmistön päätöksiin. Lyhyen tiedotuksen alibi oli hänen ideansa, joka rauhoitti omaatuntoa, ja sillä tavoin ei asiaa ollut salailtu, jos asiasta heräisi kysymyksiä myöhemmin. Ei haluttu uutta luurankoa Techpolin hallinon kaappiin. Niinpä vakava onnettomuus kutistettiin tiedotuksissa tavanomaiseksi rutiinin omaiseksi varotoimenpiteeksi, eikä kärpäsestä kannattanut tehdä härkästä, joka ehkä aiheuttaisi välirikon epäluuloisen maapallon kanssa. Tapauksen paljastuminen olikin ensimmäinen Annan ajatus, kun myöhemmin yhteys muuhun maapalloon katkesi äkisti. Anna ajatteli myös olevansa kuin huonon romaanin päähenkilö, joka henkilökohtaisesti oli jotenkin yhteydessä kaikkiin suurimpiin tapahtumiin, kuten Adamin eristyksiin joutuneiden Adamin vanhempien tilanteeseen Elenan suhteen kautta.

3. Luku (Karanteeni)

Hälytyksen jälkeen laboratorio sinetöitiin silmänräpäyksessä ja työssä olleet tutkijat joutuivat laitoksen varmuusprotokollan mukaisesti loppuiäkseen karanteeniin pieniin asuintiloihin laboratorion sisällä. Tuon sekunnin jälkeen he olivat elinkautisvankeja, joita omaiset saattoivat tavata vain erottavien läpinäkyvien seinien takana erityisissä seurustelutiloissa.

Materiaalisesti vangiksi jääneillä oli kaikkea, mutta tila oli ahdas kokonaiseksi ihmismaailmaksi, ja jokaisella loukkuun jääneellä oli asuttavanaan vain yhden huoneen asunto, jossa oli makuualkovi ja pikkuruinen keittiö, mukava sohva ja nojatuoli. Asuntojen korkeatasoiset viihdelaitteet korvasivat ulkopuolista maailmaa huonosti, jos ollenkaan ja ajan kanssa siitä tuli neuroottinen vaiva koukuttavine peleineen ja sarjoineen.

Koska Petellä ja Dorialla oli käytössään kaksi asuntoa, pyhittivät he toisen pelkäksi oleskelutilaksi ja toisen isoksi työ- ja makuuhuoneeksi. Monet muutkin alun perin laitoksessa yksin ilman perheenjäseniä työskentelevinä yhtyivät samalla tavalla parantaakseen elinolojaan. Toisella puolelle lasiseinää jääneet puolisot hyväksyivät onnettomien rakkaidensa järjestelyt, olivat ne mitä hyvänsä. Se merkitsi uusia suhteita toiseen sukupuoleen, ja jotkut erosivat päästääkseen omaisensa jatkamaan elämäänsä entiset lupaukset purettuina. Tarvittiin paljon rakkautta ja ymmärrystä aluksi, mutta asioiden tilaan totuttiin, eikä mustasukkaisia kaunoja jäänyt puolin tai toisin. Jos entisissä suhteissa oli ollut yhteisiä lapsia kävivät lapset sovitusti kuin tavallisissa jaetun vastuun eroissa, vaikkapa sitten vain lyhyinä vierailuina.

Kaikkiaan loukkuun jääneitä oli neljätoista, kahdeksan naista ja kuusi miestä jakamassa neljäätoista pientä varmuusasuntoa. Kaksi miehistä ja naisista halusi asua yksin, Dorian ja Peten lisäksi kolme miestä ja naista löysi toisistaan parinsa, ja myös kaksi naisista muuttivat yhteen. Erimielisyyksien sattuessa saattoivat parit purkaa järjestelyn ja muuttaa yksikseen tai vaihtaa partnereita. Kaikkea sellaistakin saattoi tulevaisuus elinikäisessä karanteenissa tuoda mukanaan

Yhteinen kokoontumistila antoi mahdollisuuden järjestää tapahtumia ja sen yhteydessä oli myös kylpyosasto, jossa oli pieni uima-allas ja sauna. Vaikka onnettomuusriskejä pidettiin vaarallisissakin laitoksissa olemattoman pieninä, oli silti varauduttu täysmittaisesti pahimman varalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Techpolissa oli turvauduttava pysyvän karanteenin päätökseen ja biokemiatehtaan laboratorion turvatilat otettu tosi käyttöön.

Joka vuosi oli harjoiteltu ”mitä jos”-tilanteita, ja varustukset ja sulkujen säteilykammioiden läpi kulkevat ruoanjakeluhissit tarkistettiin useita kertoja vuodessa kuuluen yleisiin palotarkastuksiin. Kymmenien vuosien aikana saattoivat tällaiset toimenpiteet löyhtyä, mutta tarkkailevat tietosysteemit eivät osanneet unohtaa tai hutiloida ja ne hälyttivät kaikista laiminlyönneistä heti vaatien suorittamaan määrätyt rutiinit tarkalleen.

Juoksumyllyt ja soutulaiteet kylpyläosastolla olivat eristetty omaksi tilakseen ja niihin sai valita haluamansa maiseman, musiikin, äänikirjan, filmin tai vain hiljaisen himmeän valaistuksen. Fyysinen kunnossapito oli eristyksessä puolipakollista, jos terveys muuten salli treenaamisen. Houkutus oli joillekin suuri luovuttaa ja lopettaa, murentua pois ennen aikojaan yksitoikkoisuudestaan ja päästä pois vankilastaan, mutta useimmille harjoittelusta tuli aito intohimo. Muutama pyöräili Tourde France reitin kaikkine raskaine nousuineen ja säänvaihteluineen todellisen tuntuisessa simulaatiossa, useimmat juoksivat New York maratonin joka vuosi yhdessä aina eri säässä.

Ensimmäisen vuoden aikana kuoli kolme pahimmin onnettomuudesta kärsineistä, kaikki vammojensa takiakin yksin asuneita ja heidät poltettiin heti. Se oli helpotus kaikille, koska heidän läsnäolonsa oli pakottanut pitämään suojavaatteita kaikissa yhteisissä tiloissa, heidän ollessa mukana, vaikka tartuntavaaraa ei pidettykään suurena.

Muut saivat saman asteisina sairastapauksina ja toisiensa taudille immuuneina seurustella vapaasti, mutta pienikin taudin pahenemisoire johti heti suojapukueristämiseen. Yhden päivittäisen pakollisen skannauksen takia ei voinut salata muutoksia elimistönsä tilasta ja säännöt olivat armottomat. Jokaisella oli kasvoissaan näkyviä isoja epämuodostumia, eikä rumalla ja kauniilla ollut enää ulkomaailman turhamaisia merkityksiä. Jokainen oli omanlaisensa, sisäisen persoonansa näköinen.

Onnettomuus oli aiheuttanut elimistössä mutaatioita, joilla oli ihmisestä ihmiseen siirtyviä ominaisuuksia, mutta tartunnan jälkeen tuli myös taudille immuuniksi, eikä toisten taudintilan pahempiaste vaikuttanut enää omaan tilaan. Kuolevaisuus lisääntyi ja laskettu elinikä pieneni puoleen, mutta suljetussa tilassa psykologinen aika tuplaantui ja oltiin ikään kuin tasoissa ulkomaailman kanssa elämän pituudessa. Jokainen puutatuoitu karanteenissa oleva sterilisoitiin heti. Oletettiin, että joku lisääntymiskykyisistä naisista voisi saada kiusauksen äitiydestä ja ensimmäisten skannauksien yhteydessä kohdistetuilla lasersäteillä operoitiin munasarjat pois.

Adamin vanhemmat Pete ja Doria olivat vielä Techpolin ikäskaalassa vielä nuoria ja ennen luonnollista kuolemaansa heitä odotti vuosikymmenien eristys, mutta onneksi he saattoivat jatkaa työtään teoreettisella tasolla, vaikka laboratorio oli upotettu eristävään kelmuun ja työt suoritettiin robotteja ohjailemalla. Itsensä kehittämisen mahdollisuudet tietojen suhteen olivat kaikilla loputtomat ja saattoi vaikkapa opiskella aivan uuden ammatin halutessaan. Monet tekivätkin sen.

Erotukseksi muille loukkuun jääneille Petellä ja Dorialla oli myös toisensa, rakkautensa ja ruumiillinen seksuaalinen läheisyys. Ainakin yksi muukin seksiä harrastava pari syntyi toisista loukkuun jääneistä. Adamille oli tapahtuman seuraukset rankkoja ja muutaman ensimmäisen vierailun jälkeen hän pyysi saada olla tulematta. Soittelisivat mieluummin päivittäin näköpuheluja ja kuljeskelisivat yhdessä virtuaalimaailmoissa, kun halusivat läheisyyttä.

Petelle ja Dorialle olivat tapaamiset yhtä kiduttavia ja he suostuivat heti Adamin toiveeseen helpottuneina, kunhan muuten oltiin jatkuvassa yhteydessä. Peten isä John ja Dorian vanhemmat, eivät suostuneet luopumaan vanhanaikaisista tapaamisista, ja ajan kuluessa asiat tavanomaistuivat, ja tapaamisista tuli kaikkien osallisten henkireikä, jossa laskettiin leikkiä ja kerrottiin asioista normaaleilla tunteilla. Keskusteltiin kaikesta normaalisti tapaamispisteistä joihin saattoi lasin molemmille puolille luoda saman ympäristön ja vaikkapa syödä samaa ruokaa.

Laboratorion työläisten eristyksissä olemisesta tuli myös tärkeä koekenttä pitkäaikaisten avaruusmatkojen eristystilojen suunnitteluun. Onnettomuudesta saatiin arvokasta tietoa, eristyksissä olevien yhteisistä sosiaalisista tarpeista ja henkilökohtaisista haasteista. Vuosikymmenien kestoisesta oleskelusta pienessä suljetussa tilassa, mukavuuksillakin kertoi mitä kohdattaisiin henkisesti eri tilanteissa. Psykologinen seuranta ja tutkimukseen osallistuminen oli kuin vakavaa viihdettä. Yhdessä asuvat naiset innostuivat opiskelemaan uudenajan psykoterapiaa ja aivojentoimintaa saaden yhdistää pääteensä kaikkiin alan viimeisen tiedon sisältäviin virtuaalitoteutuksiin. Olivat sitten muiden riesana kärttäen potilaikseen ja koehenkilöikseen, milloin mihinkin kuvitteelliseen projektiin.

Parasta lääkettä ja tilanneterapiaa oli eristetyn laboratorion tiimin leipätyö, joka lähti käyntiin kangertelevan alun jälkeen menestyksekkäästi. He saavuttivat merkittäviä teoreettisia tieteellisiä tuloksia joskus ympärivuorokautisella sinnikkyydellään, heitä palkittiin tieteellisin ansioin eikä vaikean tilanteen takia, jotkut tutkimustulokset olivat uraauurtavia.

Onnistuttuaan rakentamaan oman pienen laboratorion eristystiloihin he pystyivät myös korjaamaan osan fyysisistä vammoistaan manipuloimalla solujaan johonkin ruumiintehtävään valmiiksi ohjelmoiduilla kantasoluilla. Eristys olisi silti varmuuden vuoksi jokaiselle lopullinen.

Vähäisistä tapaamisista huolimatta oli Peten ja Dorian suurena ilon aiheena seurata lastaan, Adamia, joka ehkä lähetettäisiin ensimmäisten joukossa avaruuteen, kun murtauduttaisiin ulos kaupunkia suojaavasta kuvusta ulos vapaaseen maailmankaikkeuteen. Siitä tuli koko karanteeniyhteisön tulevaisuuteen haikaava elämänsisältö. Elämä hehkui toiveikkaista odotusta, koska lapsen elämä oli myös heidän oma elämänsä. Uskonto, jota he biologeinakin tunnustivat.

Silti elämä eristyksessä oli usein ahdistavaa, koska he olivat tottuneet liikkumaan vapaasti monenlaista vaihtelua tarjoavassa kaupungissa. Seurustelu omaistensa kanssa lasiseinän takana oli kaikille osapuolille vaikeaa, ja useimmat luovuttivat Adamin tavoin nämä säälivien katseiden tapaamiset ja siirtyivät päivittäisiin vanhanaikaisiin äänipuheluihin.

Se oli kuin aikoinaan kontaktia kauas pois matkustaneisiin lapsiin tai läheisiin, jossa persoonallinen läheisyys säilyi, oli välimatka tai kulunut aika tapaamisesta mikä hyvänsä. Muistettiin toiset yhteisistä tapahtumista. Onnettomuudesta ei puhuttu.

Onnettomuus häiritsi läheisitä kontakteista huolimatta Adamin loppuajan opiskelua, mutta häntä auttoi Annassa kaikkea ymmärtävä ja kaikkeen suhtautuva äidillisyys. Anna osallistuikin Elenan ohella kaikessa Adamin elämään ja tutustui ikävien tapausten jälkeen siitä syystä myös ennenaikaisesti vanhentuneeseen Adamin isoisään Johniin, joka oli myös Adamin virallinen holhooja ja edunvalvoja. He alkoivat tapailemaan silloin tällöin keskustellakseen Adamista ja Anna halusi myös virallisen asemansa takia tukea henkilökohtaisella empatiallaan surun kumaraksi painamaa miestä yhtenä onnettomuuden uhreista.

He löysivät toisensa henkilökohtaisella tasolla samankaltaisten ajatusmaailmoiden takia ja keskustelivat pian kaikesta muustakin kuin Adamista ja Elenasta tai Petestä ja Doriasta. He ymmärsivät toisiaan tavalla, jota Anna ei ollut kokenut Jaakon kuoleman jälkeen.

Löytyneessä suhteessa oli läheisyyttä, jossa oli alun torjunnan jälkeen myös lempeä seksuaalinen vire, vaikka John oli jonkun verran vanhempi, eikä Annakaan ollut enää nuori täytettyään juuri seitsemänkymmentä. Vanhenemisgeenit molemmissa oli heikennetty keinotekoisesti lääkityksellä ja elimistö pysyi nuorena, mutta seksuaalisuus oli haalistunut iän myötä rajusta ruumiillisesta intohimosta hyväileväksi hellyydeksi, eivätkä he enää suostuneet hormonihoitoihin. He rakastelivat toisinaan hitaasti nauttien totaalisesta läheisyydestä, toistensa ihosta ja kosketuksesta miehenä ja naisena koko ruumillaan ikään kuin syventäen siten ystävyyttään. Molemmat tiesivät etteivät rakastaneet toisiaan sillä tavoin tai olleet pari.

Katkera paikka Petelle ja Dorialle oli Adamin ja Elenan halutessa muuttaa yhteen haluten yhteistä lasta ja avioitua vanhan tavan mukaisesti. Adam halusi lasta antaakseen lahjan vanhemmilleen, vaikka hän ei sanonut niin. Elena ei ollut yhtä varma. John ja Anna vastustelivat koska halusivat heidän valmistuvan kaikissa loppuopinnoissaan ensin. Adam vetosi painostuksessaan Peten ja Dorian terveystilanteeseen, joka voisi pahentua äkisti eivätkä he ehtisi toteuttaa hartaasti toivomaansa aiettaan. Annasta motiivi oli Elenan kannalta väärin, koska hän epäili, ettei hän oikeasti rakastanut Adamia, vaan oli humanistisen auttamisen halun vallassa tehdä ystävänsä mieliksi. Anna oli lähes varma, että Adam oli homoseksuaalinen ja Elena kärsisi tästä, jos rakastuisi johonkin toiseen intohimon ohjatessa mieltä, ja kokiessaan tarvetta toisenlaisesta ruumiillisesta läheisyydestä, johon Adam ei pitkän päälle enää pystynyt.

Anna yritti puhua asiasta Elenan kanssa, joka oli tuhahtanut, ettei se ollut Annan asia, ja mistä hän tiesi mitä hän halusi ruumiillaan. Asiaan puuttuminen jäi siihen.

Adam ja Elena avioituivat biokemiantutkimuslaitoksen suljetun riskilaboratorion tapaamishuoneen erottavan lasin takana juhla-asuisina huoneessa, joka oli somistettu Dorian ja Peten mieliväreillä ja kukilla. Pöydissä oli Dorian valitsemat ruokailuvälineet ja Peten suunnittelemat maljakot, jotka olivat puhallettu taidemuseon lasiverstaassa varta vasten tilaisuutta varten.

Häät olivat katkera paikka kaikille, ja pahinta Adamille, vaikka nuoripari oli keskustellut psykologien kanssa pitkään, mitä voisi tapahtua tilanteessa, jossa oli valtava määrä patoutunutta traumaa molemmin puolin lasiseinää. Pete ja Doria tanssivat yhdessä hääparin kanssa omalla puolellaan häävalssin, uudistivat samalla lupauksensa toisilleen. Mukana oli myös kaikki onnettomuuden muut uhrit. Naisilla olivat epämuodostumat hunnutettuina piiloon ja miehillä oli silikoninaamiot, jotka olivat lähes heidän entisien kasvojen kaltaiset. Naamiot osasivat näyttää aidon näköisesti ilmeitäkin, ja se oli hyvin koskettavaa.

Peten ja Dorian kasvot olivat nuoruuden kuvien kaltaiset, joista paistoi jähmeä ilo, vaikka naamion takana silmät itkivät lohduttomasti. Ne olivat kyynelisimmät häät, joita Anna oli koskaan kokenut ja ne jatkuivat myöhään yöhön.

Häiden surkeus vain paheni ja muuttui äkisti draamaksi, kun John tanssiessaan Annan kanssa sai sydänkohtauksen ja jouduttiin viemään pikakyydillä sairaalaan ennen maljapuhettaan. Asia salattiin Dorian ja Peten puolella olevilta häävierailta ja selitettiin pahoinvointi kohtauksena ja liiallisena alkoholin nauttimisena. Jotakin joka menisi huomiseen mennessä ohi, John vietäisiin kotiinsa lepäämään.

Anna seurasi mukana sairaalakuljetuksessa ja piti kädestä, kun hän kuoli matkalla. Dorian isä piti Johnin maljapuheen ruokailtaessa, jonka John oli kirjoittanut yhdessä Annan kanssa. Häät vietiin kunnialla loppuun ja Peten isän kuolemasta ilmoitettaisiin vasta myöhemmin, kunhan olisi selvitty hään raskauttamista muista tunteista.

Pete ehti olla isälleen vihainen, koska luuli hänen alkaneen taas juomaan, kuten äitinsä kuoleman jälkeen. Adam ja Elena näyttelivät tämänkin äkillisen käänteen kieputtamalla toisiaan tanssilattialla ja kyynelehtien muka onneaan, sydämen kirkuessa surusta ja tuskasta.

Anna suri tätäkin miestään, mutta kesti sen paremmin kuin Jaakon menetyksen. John oli enemmän ystävä kuin muuta ja vaikka menetys ei ollut yhtä suuri kuin Jaakon kuollessa, hän ikään kuin koki senkin uudelleen, vaikka suru Johnin suhteen olikin toisenlaista. Äkillinen nopea kuolema oli luonnollisempaa ja vääjäämätöntä, jotakin, jota Anna jo itsekin odotti, huolimatta, että hänen elinikä ennusteensa oli sataviisikymmentävuotta ja sen mukaan yli puolet elämästään vielä elämättä. Kuolemantapauksen tuovat aina mieleen oman kuolevaisuutensa.

Aina makuulle mennessään, ajatus ettei ehkä enää heräisi uuteen päivään oli kypsynyt rituaaliksi, jossa hän muisteli ennen nukahtamistaan elämäänsä etsien sen syvimpiä merkityksiä. Kummeksi, että kaikkein tärkeimmäksi koetut hetket piilivät pienissä arkipäiväisissä asioissa, lyhyissä hetken välähdyksissä, epämääräisissä oivalluksissa, ihmisissä, joita tuskin oli tuntenut, mutta joita ei jostakin hetken raapaisusta voinut unohtaa. Joku tuntemattoman katseen kohtaaminen tungoksessa, siivotessa mieleen tupsahtanut hassu ajatus, oma äkisti nähty oma ilme vilkaistessaan peiliin. Mitättömiä tapahtumia, joilla ei ollut merkitystä elämälle silloin, mutta joihin liittyi samanlainen kummallinen tunne kuin deja vu kokemuksissa. Ajan pysäyttänyt merkitys, joka jäi mielen pohjalle lähtemättömäksi muistijäljeksi, ja johon osuessaan alkoi pohtia etsien siihen kätkettyä sanomaa tarkoituksestaan luonnonjärjestyksessä. Vihjeitä, vastauksia tai jotakin aivan muuta – hän ei tiennyt, mutta ne vaivuttivat usein syvään uneen kuin lähtöhetken kädenheilautuksena kaikelle eletylle ja rannalle jäävälle tutulle maailmalle.

Herätessään hän oli aina pirteä ja valmis päivän tehtäviin, eikä pelännyt kuolemaa tai surrut, tai muistellut jo kuolleita lähimmäisiään. Silti hänen ilmeissään oli aina tuo alitajuisen pohtimisen viive ja hyväntahtoinen elämän kummastus, joka antoi selittämätöntä syvyyttä hänen olemukseensa, josta kaikki vaistoillaan kokivat kollektiivisia arkkityyppejään äidillisyydestä tai suojelusenkelistä. Johnin hautajaiset vietettiin kahden viikon kuluttua samoissa tiloissa kuin häätkin ja nyt sai itkeä avoimesti kuolleen muistolle. Se oli tavallaan helpotus kaikille, itkeä häät ja hautajaiset samoina kyynelinä. Elämä jatkui, oli niin tai näin. Huokailtiin ja surtiin ikävät asiat unohduksiin ja jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Opetus ja sen metodit muuttuivat sukupolvesta toiseen, tiedettiin enemmän kaikesta ja tiedonsiirto muuttui yhä tehokkaammaksi. Perimältään muunneltujen sukupolvien tulessa opetukseen tiedettiin jo heti alussa oppilaiden sopivuudet. Uniopetus oli tullut tavallisemmaksi ja opetus oli osin siirtynyt kotipäätteeseen, joka oli ohjelmoitu uneen vaivutus divaaniin. Kokeilujen jälkeen oli kuitenkin päädytty takaisin perinteiseen luentosaliopiskeluun, osin toveruus efektin takia, osin luonnollisten rakkauslapsien ja keinohedelmöitettyjen geenimanipuloitujen yksilöiden vertailun takia. Eroa ei juuri tavallisissa olosuhteissa ollut, molemmilla oli samalla tavalla reagoivat vaistot ja tunteet, molempien perinnöllinen tausta oli ominaisuuksiltaan laadullisesti korkea. Sekä Adamin että Elenan molemmat vanhemmat olivat huipputieteilijöitä ja se selitti heidän pärjäämistä perusopinnoissaan.

Annan epäilyistä huolimatta Adamista ja Elenasta tuli ainakin aluksi toisiaan rakastava pari, jolla oli äänistä päätellen kiihkeä rakkauselämä, mutta myös järkevä suhtautuminen mahdollisen lapsen hankkimiseen. He halusivat mukaan ensimmäisten avaruuteen lähtijöiden joukkoon ja Anna oli mukana valitsemassa ensimmäisiä lähtijäkandidaatteja, eikä hän tehnyt erotusta asettamissaan vaatimuksissa heidän suhteensa. Alaikäisiä lapsia tai muita holhokkeja ei saanut olla.

Kaikki avaruusaluksien miehistöksi valitut nuoret ovat valmistautuneet pitkään kouluttaen itseään monitieteellisesti ja lisäksi harjoitellet teknisiä valmiuksia avaruusmatkailuun. Tietojen etsimisen ja käytön metodit olivat peruskoulutusta, ja varsinainen opiskelu kohdistui ajatustapojen samaistamiseen ja valmisteli tekoälyjen algoritmilogiikkaan. Mitä useampia ajatustapoja hallitsi, sitä helpompi oli sopeutua eri tehtävien erilaisiin metodeihin.

Anna kutsui Johnin kuoleman jälkeen Adamin ja Elenan kotiinsa asumaan ja kannusti jatkamaan valmisteluja, vaikka mielessään vastusti ajatusta päästää heidät läheltään. Halusi samalla salaa syvällä alitajunnassaan lapsenlasta hellittäväkseen ikään kuin ratkaisuksi dilemmaan. Tiesi samalla, että monisäikeinen syvällinen koulutus ja luonnollisen perimän suoma syntyperäinen inhimillisyys teki heistä erityisen sopivan tehtävään ja hän joutui taistelemaan itseään vastaan.

Anna huomasi kohta heidän muutettuaan hänen luokseen, ettei Adamilla ja Elenalla enää mennyt keskenään erityisen hyvin ja miten he olivat yhdessä enemmän tuttuuttaan kuin rakkaudesta. Riitelivät usein mitättömistä asioista. Elena oli älykäs, pitkäjännitteinen ja tunnollinen, valmistunut tohtoriksi vielä Jaakon eläessä. Adam oli lyhytjännitteinen, innoton, eikä omaksunut vaikeita asioita koulutusohjelmissa kokonaan, eikä suorittanut loppututkintoaan. Adam ei pärjännyt myöskään kovin hyvin jatkuvissa soveltuvuus- ja suoriutumisteisteissä ja hänet syrjäytettiin lopulta kokonaan meneillään olevasta avaruusaluksien miehistöohjelmasta.

Eriarvoisuus hiersi suhdetta. Anna varoi puuttumasta nuorten välisiin asioihin lainkaan, mutta oli salaa iloinen, kun Adam päätti äkisti muuttaa poikamiesasuntoon, jonka oli saanut hankittua toiselta puolelta asuinaluetta. He erosivat muodollisesti, joka oli Techpolissa perheettömien välillä pelkkä ilmoitusasia kuten avioituminenkin.

Häitä ja muita seremoniaalisia kaavoja käyttävä juhliminen oli vain perinteinen tapa, jolla kunnioitettiin lähinnä alkuperäisiä muuttajia. Suurien sukujen jälkeläisiä monine sukupolvineen ja oksistoineen ei Techpolissa olisi montakaan tulevaisuudessa ja lyhytikäisistä liitoista ei jäänyt muistijälkeä kuin muutamalle läheiselle, vaikka geenimanipuloiduissa alkioissakin oli monien sukujen jalostamat perimät myös mukana.

Elena suhtautui kummallisen kylmäkiskoisesti muutokseen ja sanoi vain, etteivät he olleet luotu toisilleen muualla kuin Annan unelmissa. Se loukkasi Annaa ja sai muistamaan kaikki Elenan ja Annan väliset äiti ja tytär taistelut, joissa he olivat olleet erimieltä. Elena voitti aina, ei siksi että olisi ollut oikeassa vaan siksi, että Anna luotti hänen tekevän aina oikein lopuksi, eikä riitely ollut oikea kasvatusväline älykkään lapsen saattamiseksi aikuiseksi.

Eristyksissä elävät Pete ja Dorian surisivat hetken tätäkin karikkoa geeneilleen, olivat ehkä kovasti toivoneet lastenlasta tuleviin vierailuihin, mutta sopeutuivat poikansa päätöksiin, kun eivät muuta voineet. Tiesivät sydämessään asioiden oikean laidan. Anna oli vieraili karanteenissa usein ja pitkien keskustelujen synnyttämä ystävyys säilyisi ennallaan huolimatta perhesiteen katkeamisesta.

Olleita ja menneitä asioita, jotka kävivät silloin tällöin mielessä, mutta maapallon tapahtumien jälkeen niitä ei enää ajatellut.

4. Luku (Lähtölaskenta)

Vuosien valmistelut olivat jo loppusuoralla. Näkymä valoaukoissa oli lohduton jäätynyt meri, johon päivisin pinnalle muodostui sulia järviä. Ohut ilmakehä oli lähes tuuleton ja eloton peilipinta valkoisen kirkkaalle auringonvalolle koko maisema oli päivisin mustavalkoinen ja se vähän joka taivaasta joskus näkyi, oli aivan musta, kuten sula vesikin kun aurinko hiipui horisontin taakse. Aamulla aikaisin juuri ennen auringonnousua hohkasi yöllä jäätynyt merenpinta aivan valkoisena, joka alkoi kimaltaa kun viistosti hiipivä valo lisääntyi auringon kiivetessä yhä korkeammalle mustasta loivasti pyöreäreunaisesta piilostaan.

Meren umpijää oli uusi haaste tulevalle ulosporautumiselle koska sen tuli tapahtua samalla kertaa, kun alukset päästettäisiin lähtemään. Oli kehitetty timantinkova aine josta tehtiin tuhansien pyörivien terien patteri asennettuna vain niitä varten valmistettuun aluksen leveyttä ja korkeutta vastaava rouhija joka työnsi kaiken edestään. Itseasiassa sitä oli käytetty lähtöluolan louhimiseen ja saanut kannuksensa eikä jää tuottaisi mitään vastusta ja sillä oli oma ehtymätön voimala. Se pystyi myös automaattisesti sylkäisemään teräpäänsä kokonaisena eteensä ja korvaamaan sen uudella, joka oli kytketty toiseen samanlaiseen voimalähteeseen. Varmuus ennen kaikkea lähtövalmistelutiimin motto.

Valmistelut Annasta oli erityisen vaikeaa presidenttinä antaa maapallon kanssa tehtyjen sopimusten vastainen lupa tutkimusmatkalle maanpinnalle, koska siellä saattoivat asiat olla aivan toisin kuin oletettiin. Ehkä lähetetyt tutkimusalukset yritettäisiin tuhota vihollisuutena. Myös muihin tarkoituksiin valmistetut isojen droonien kaltaiset lentokoneet eivät olisi helppoja tuhota, koska ne olivat panssaroitu nanomaterialla, mutta vastapuolen valmiuksista ei ollut tietoa, jos ne käsitettäisiin vihollisuuksiksi.

Tiedustelutehtävään sopivat taisteluvalmiit aseelliset robotit eivät olleet Kaupungin ohjelmassa ja sellaisten puute huomattiin vasta aivan valmistelujen loppuvaiheessa, kun mietittiin eri skenaarioita. Esiin tuli mahdollinen aggressiivinen vastaanotto maapallolla ja kysymys miten sellaiseen vastattaisiin. Suunnitteluvaiheessa oli ihanteellisinta turvautua ihmisiin, jotka osaisivat tulkita tilanteita maapallon tavallisten ihmisten kannalta, tilanteita, joita ei ollut osattu odottaa etukäteen. Väkivalta ei kuulunut missään muodossa, ei edes puolustustarkoituksessa Kaupungin ideaan ja Anna piti tiukan puheen, jossa varoitti sen suuntaisista ajatuksista rangaistavana tekona.

Annalla presidenttinä oli perimmäinen raskas vastuu tehdä päätös lähettää alukset ensimmäiselle ja ainoalle lennolle, mutta Anna tiesi, että jos hän empisi liian pitkään hänet syrjäytettäisiin.

Nuorien lisäksi harveneva alkuperäisasukkaiden joukko oli kaikkein innokkaimpia ilmoittautumaan vapaaehtoisesti mukaan kuoren ulkopuolelle. Kaikki halusivat vielä kerran kotiin maapallolle, jonka yllä kaartui oikea taivas ja tuikkivat oikeat tähdet, jossa maa kumpuili vuorina ja laaksoina ja maisema oli loputon. Mielessä oli entinen kotimaa ja sen pellot, järvet, vuoret, kaupungit, maut ja tuoksut, kuulivat päässään ehkä omaa vanhaa kieltä, jolla äiti kutsui.

Pelkästään mittauslaitteilla ja kameroilla varustettuja pieniä robottien kansoittamia aluksia olisi voitu lähettää ilman pelkoa ihmisuhreista ja rakentaa toinenkin ramppi, mutta ehdotus äänestettiin meluisasti alas. Tämä oli ihmisten juttu ja ehkä ainoa mahdollisuus päästä ulos kuoren sisältä. Oli kiire, odottamisen määräajaksi sovittu vuosi oli lopullaan ja lopullisten päätöksien aika ennen ulosmenon toteutumista. Lopulta kuitenkin järki voitti ja pienempi lähtökäytävä rakennettiin suuren viereen. Toivottiin myös, ettei kvanttiyhteyden spinit jostakin oudosta syystä eivät muuttuisi arvaamattomaksi gammasumussa, jonka ominaisuuksia ei tunnettu fysiikantietous täysin selittänyt. Kaikenlaista robotisoitua testausta varten tarvittiin kolmaskin muusta erotettu lähtökuilu. Kaiken rakentamisen ja nanomateriaali suojaaminen vei aikaa koska pelkkä kuilujen kuorimaterian valmistaminen kesti vuosia. Mutta nyt oltiin tässä ja robottikuilulla oli tiivis kaksikertainen kuori ympärillään ja robotit paikallaan odottamassa lähtökäskyä ja pienin rouhintalaite ja portinavaaja oli ruiskuttanut kemiallisen seoksen ohuina kalvoina eteenpäin työnnettävän portin saumojen kohdalle johon vahva lasersäde sulattaisi neljä kuorenlävistävää viivaa jonka rouhija kaataisi edestään ja etenisin kallion läpi jäähän ja edelleen sen pinnalle tietämättä mikä sitä odotti. Robottien ohjaamat monenlaiset mittaus- ja viestintälaitteet mukanaan, oli ensimmäinen totuuden hetki maapallon tilanteesta, gammasumun paksuudesta ja vaikutuksista. Kuoren avaaminen oli myös, jota aiemmin ollut tehty. Koko toimitus heijastettiin kaupungin torin suurelle näytölle jännityksestä pakahtuvalle kansanjoukolle, jolle se oli kohtalonhetki.

Anna antoi ilman puheita lähtökäskyn ja portin avaaminen alkoi joka oli ohi kivuttomasti ja rouhija työnsi kaksoiskuoren ulos kallion ja kupolin väliin jääneeseen sadan metrin levyiseen tilaan. ja leijui sitten ulos alkaen rouhia kalliota robottialusten ulkopuoliset gammasädemittarit lakkasivat toimimasta heti, mutta alusten sisällä olevien viestintälaitteiden kvanttilähettimet toimivat ja alusten läpinäkyvännanomateriaalin suuret kamera-aukot näyttivät mitä tapahtui. Rouhija ja alukset pysähtyivät massiivisessa röntgenpommituksessa ja jostakin syystä ei nanomateria suojannut niitä tarpeeksi, vaikka se oli täysin samanlaista materiaa kuin nanokuorenkin. Kvanttiyhteys muuttui kuvattomaksi rätinäksi ja häipyi sitten kokonaan. Toinen vara-alus käynnistettiin mutta pidettiin paikallaan ja kaikki toimi ja säteilymittarit näyttivät nollaa. Se kertoi että Techpolia ympäröivä gammasumu ei levinnyt suunnissaan ympäröivästä kehästään ikään kuin joku piti sitä paikallaan. Joku keksi heti eron, Techpolia pinnasta erottava saman pooliset supervahvatmagneetit ehkä oli se syy ja seuraus ja jotenkin kattoi koko Techpolin pallomaisen ruumiin. Huomio todistettuna oli suuri askel. Alettiin kuumeisesti tutkia pienoismalleilla magneettikenttiä ja niiden ulottuvuuksia ja muotoja kuoren nanomaterian ympärillä. Ensiksi oli selvitettävä mikä sai magneettisen energia tarkalleen pallon muotoiseksi. Mikään supertietokoneiden kaikkiin mahdollisiin teorioihin perustuvat mallinukset antaneet sellaista tulosta, mutta materialla tehdyt kokeet antoivat määrätyissä suhteissa kahden samanlaisen magneetin työntövoimaa, antoi Techpolin pallomaisen kuorimateriaalin kanssa täysin ympärikattavan symmetrisen pallomaisenvoimakentän. Sitä ei syntynyt ilman nanomateriaalipalloa, mutta kun pallo poistettiin voimakentästä, jäi magneetti energia muuttumattomana pallona paikalleen. Mikään tunnettu fysiikanlaki ei selittänyt ilmiötä, mutta vaikka koe toistettiin tuhansia kertoja, oli lopputulos aina sama. Ongelmana oli ettei magnetismi suostunut liikkumaan nanopallon magneettien muka vaan jäi siihen missä se oli, eikä sitä pystytty millään keinoin poistamaan. Siitä seurasi johtopäätös, että gammasumu oli tuon magneettikentän kaltainen, mutta lisäksi siinä oli tavattoman voimakas radioaktiivinen säteily. Alkoi uusi vuosia kestävä pähkäily ongelman ratkaisemiseksi.

Elena tuskastui odottamaan tilaisuuttaan päästä maanpinnalle ja alkoi taas opiskella, nyt materiaoppia, magnetismia ja hiukkasenergiaa näitä nimenomaisia asioita oli kasattu uutena tieteenalana saman katon alle, ja uusi laitos sai suuret resurssit päätehtävänään ratkaista millä tavoin voitaisiin päästä vahingoittumatta oudon gammasumun ohitse. Haku prosessi oli tiukka ja jokaiselta hakijalta edellytettiin korkeampi tutkinto joltakin sivuavalta alalta. Elena pääsi neulansilmästä aiempien opintojen monipuolisuudella ja osoittamallaan kyvyllä ajatella omatoimisesti ja kangistumatta teorioihin, pysymällä silti tieteellisesti tinkimättömässä aukottomia todisteita vaativassa logiikassa.

Lukemattomat kokeissa syntyneet magneettiset voimakentät pallot oli aidattu vaikka ne eivät estäneet mitenkään niiden läpi kulkemiselta ja uusi suuri niiden tutkimiselle vihitty rakennus oli tavallaan rakennettu niiden ympärille, koska ne olivat sisääntuloaulan koristeena. Paikallaan leijuviin pieniin pallukoihin oli sirotettu vastakkaisella varauksella magnetisoitua värikästä pulveria, ja ne muistuttivat sisääntulijoita mistä laitoksen tehtävissä oli kyse.

Varsinaista demokratiaa päätösprosesseissa ei suurissa tieteellisesti välttämättömiksi todetuissa asioissa enää ollut, ja ne toteutettiin tiedeympäristössä ensin pienessä mittakaavassa hioen valmiiksi ja sitten koko skaalassa. Kaiken halutaan olevan läpinäkyvää ja argumentoitavaa, mutta vasta kun koetulokset olivat tiedossa. Tehoton etukäteinen riitely tieteenmenetelmistä oli muuttunut kokeiden avulla luotuihin todistusketjuihin, useampia ryhmiä omine ideoineen kilpailuttivat tietojaan transparentisti, sopeuttivat tuloksia toisiinsa, ja ryhmät parantelivat ratkaisujaan toisiltaan ideoita lainaillen. Sen ryhmän lopputulos, joka toimi lopulta parhaiten voitti, ja vaihtoehtoiset ratkaisut haudattiin. Kaikki ryhmät puhalsivat sitten yhtenä tiiminä samaan hiileen. Oli löydettävä ympäröivän hiukkassumun kaikki ominaisuudet ja mihin se tarkalleen reagoi, mikä antoi sille kyvyn katkaista viestintä- ja ohjauslaitteiden kvanttiyhteydet.

Elena kysyi ensimmäisessä ideoimispalaverissä mitä jos kokeiltaisiin voimakkaita vanhanaikaisia radioyhteyksiä läpiajon aikana ja päästäisiin ehkä ulos kuoresta, jos lähetetty robotti pystyi ottamaan ohjeita säteilystä välittämättä tai jopa vahvistuvan siitä sekä välittämään huolellisesti suunniteltujen hiukkastunnistimien säteilystä saamiaan mittaustuloksia.

Joukko naureskeli idealle, mutta Elena jatkoi sinnikkäästi ja presidentin tyttärellä on enemmän sananvaltaa kuin toimenkuva muuten antaisi.

Teemme pienen mini version, joka sopii kulkemaan kiinni jääneen aluksen ja rouhijan ylitse aina hiukkassumuun asti ja katsotaan mitä tapahtuu eri taajuuksilla lähettäville radiosignaaleille. Teemme ensin nykyisen käytetyn onkalon taakse uuden sulun, jonka puhkaisemme ja päästämme koepallon sitä kautta pienillä kustannuksilla testaamaan ehdotustani. Samalla sulkuratkaisulla voimme tietysti yhdellä rykäisyllä päästää monenlaisia testi drooneja toisenlaisilla ideoilla.

Palaverin puheenjohtaja innostui, jostain on aloitettava ja tuo mini sulkuportti jo aukaistun onkalon päässä tai sivussa on oiva idea, erityisesti koska itse avatussa onkalossa ei ole havaittu minkäänlaista säteilyä ja siellä vielä oleva robottialus on yhä toimintakuntoinen ja onkalo on ilmeisen vaaraton. Tietysti emme mene suoraan sinne vaan teemme sinetöidyn sulkukammion, jonka suljemme, kun kaikki kandidaatti droonit ovat sijoitettu valmiina testaamaan meidän ideoita. Minä tilaan sulun valmistuksen jo tänään nanoryhmältä.

Puheenjohtaja oli myös instituutin toimeenpaneva päällikkö ja sanoi painokkaasti, puolivuotta ja sinä aikana odotan eri tiimeiltä kymmenen valmista testipakettia sulkuun pantavaksi, kaikilla sama pieni koko ja selvästi eroavat ratkaisut. Viikoittaiset raportit edistyksestä minulle ja tällä mennään. Kaikkinaista asiantuntija-apua tekniikkaan ja muuhun saa hakea myös instituutin ulkopuolelta. Jokaisen tiiminvetäjän on hankittava toteuttajansa itse kuten kaikki muukin. Ongelmien ratkomiseen olette tervetulleita minunkin luo, byrokratia ja valtuuksien hankkiminen toisten laitosten . Jokaisen toteuttamiskelpoisen idean esittäjä on tiimin johtaja ja kasaaja. Tutkin oman tiimini kanssa kaikki esitykset ja jos hyväksyn nimitän kunkin tiimin vetäjän itse.

Sitten hän katsoi virnistäen Elenaan ja sanoi, Elena olet tästä alkaen ehdotuksesi täytäntöön panija ja sen toteuttavan tiimivetäjä. Onneksi olkoon! Hän taputti samalla käsiään johon muiden palaverissa olijoiden oli yhdyttävä halusivat tai eivät.

Elena oli hämillään, nousi ja niiasi. Assistentiksi aiotusta opiskelijasta olikin tullut mahtikäskyllä tutkimuksen vetäjä. Noin vain. Siitä supistaisiin pitkään, ajatteli Elena, mutta ei välittänyt asiasta, oli tottunut siihen. Pois mennessään hän pysähtyi aulassa ja katsoi pitkään värillisiä voimakentässä leijuvia palloja ja hymyili.

Elena oli nopea ja tehokas ja jo ensimmäisen viikon jälkeen nimityksestä hänellä oli toimintatiimi kasassa ja suunnitelma valmiina, miten edettäisiin ideansa toteuttamiseksi.

Pieni kymmenelle hengelle tarkoitettu pallon muotoinen avaruusalus oli myös rakenteilla Elenan hakiessa toteuttajaa suunnitelmalleen, hän kysyi pääinsinööriltä voisiko saada siitä tarkan pienoismallin ja siihen vanhanaikaisen radioaalto lähettimen, jonka taajuuksia saattoi muutella radiosignaaleilla, sähköä saisi paristoista, jotka olisivat toisiaan pois työntäviä magneettien ympäröimiä ja pakattu lyijyllä vuorattuun laatikkoon josta vain antenni pistäisi esiin. Jaakko oli fysikkaa ja opettaessaan Elenalle pikkulapsena käyttänyt oman lapsuudenaikaisia tekniikoita koska ne illustroivat yksikertaisella tavalla perusasioita. Elenalla muisti yhä lapsille tehtyjä tiedekirjoja joihin liittyi erilaisia opettavia rakennussarjoja jotka Jaakko oli säästänyt ja yhdessä isän kanssa oli vietetty yhteisiä viikonloppuja kokeilemalla kaikenlaista näillä vanhoilla metodeilla. Elena ajatteli jos uusi tekniikka ei toimi voi aina kokeilla entistä.

Insinööristä Elenan ehdotukset olivat pelkää ajanhukkaa ja työresurssien tuhlausta, eikä suostunut ottamaan tilausta, vaikka Elena selitti tarkasti mitä varten halusi tällaista. Elenan oli pakko hakea tukea instituutin johtajalta, joka kertoi nyreälle avaruustekniikan insinöörille Elenan olevan laitoksensa virallisella asialla ja mainitsi kuin ohimennen Elenan olevan presidentin tytär. Painostus tepsi ja Elenan tekemät piirustukset otettiin vastaan ja hän saisi olla mukana rakentamassa nanopinnoitettua pyöriäistä.

Rakentajakseen hän sai talon vanhimman asiantuntijan joka ymmärsi laiteen rakenteen omista opinnoistaan vanhassa maailmassa ja parempaa apua hän ei olisi voinut saadakaan. Heti alkuun hän kertoi olleensa alkuaikojen kaikissa Jaakon tiimeissä Techpolin rakentamiseen värvättynä juurivalmistuneena sähköinsinöörinä. Jaakko oli hyvä mies jolla oli huono viinapää ja nukahti ennen kuin edes päästiin edes vauhtiin. Anna oli silloin vahvasti kuvioissa, vaikka ne sitten erkaantuivatkin vuosikymmeniksi. Jutustellen he rakensivat laitteensa monilla miehen tuomilla paranuksilla ja kolmen kuukauden päästä se oli valmis testattavaksi erityisessä gammasäteily kammiossa.

Annakin kävi useamman kerran juttelemassa jo unohtaneensa nuoruuden tuttavan kanssa, kun Elena oli kertonut hänestä kotona. Heidän silmänsä säteilivät kertaillessaan entisten aikojen yhteisiä muistoja Jaakosta, saaresta, muutosta ja Techpolin ensimmäisistä vuosista. Lounastivat perjantaisin ja toisinaan ilman Elenan läsnäoloa. Elena oli iloinen että äidillä oli taas joku jonka kanssa olla läheinen tuolla tavalla kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, vaikka kyse ei ollutkaan romanssista.

He rakensivat kaksi versiota droonistaan toinen uusimalla viestintä tekniikalla ja toinen vanhalla. Molempia häirittiin koekammiossa kaikin mahdollisimman tavoin mutta vaikka erot olivat tietysti suuret toimivat molemmat ratkaisut ilman ongelmia. Mukaan liittyi kokenut hiukkasfyysikko ja suuren halliin rakennettu oma laboratoriota kasvoi ja pääinsinööri alkoi puhista. Päätettiin Annan mahti käskyn antamalla luvalla muuttaa kokeilut Ykköseen jonne tavallisesti ei juuri kenelläkään ollut asiaa. Se mahdollisti kokeilla myös antimateriaa vahvassa gammasäteilykentässä ja kuin ihmeolisi tapahtunut ne vuoro vaikuttivat ilman tuhoutumista, joka oli täysin mahdotonta. Viestintälaiteista toimi vain Elenan antiikki lähetin. Vahingossa oltiin osuttu uudenlaiseen ilmiöön joka ehkä selittäisi koko Techpolia ympäröivän hiukkassumun rakenteen. Rakenteen löytäminen johtaisi ehkä myös ymmärtämään miten se syntyi ja oliko siihen joku vaikuttavana syynä nanokuoren solurakenteessa oleva katalysaattori joka muodosti gammasäteilyyn antimateriahiukkasia jotka eivät annihilaatioituneet ja syntyi säteilykenttä joka oli tuhoisa yhdistelmä ja sotki kvanttiyhteydet, mutta salli loivat analogiset radioaallot koska ei huomioinut niiden aaltomaista luonnetta ja säteily mukautui niiden geometriaan ja informaatio säilyi ja liikkui muuttumattomana lähettimen ja vastaanottajan modulaattoreissa. Elena hyppi ja huusi koekammion ympärillä kuin sotaan lähdössä oleva intiaani, minä tiesin sen vaikken tiennytkään hän höpötti itsekseen. Kaikki olivat innoissaan, koska tämä oli ehkä yksi fysiikan uudenlaisen ymmärtämisen suurimmista hetkistä. Outosäteily oli saanut ehkä selityksensä.

Tieto levisi kulovalkean tavoin koko tiedeyhteisöön ja koko kaupunkiin. Kaikki asiaa ymmärtävät kirmasivat laboratorioihinsa ja tekoälyt varustettiin uusilla tiedoilla prosessoimaan toimivaa selitystä etsimällä sille aukottoman matemaattisen yhtälön. Techpoliin simuloitiin kahdenkymmenenkuuden tunnin kesäpäivä auringonpaisteineen.

Pitkillä radioaalloilla toimivia viestintä laitteita alettiin rakentaa useina versioina etsimällä optimaalista ratkaisua joka kattoi myös laitteiden ohjaamiseen soveltuvia signaali lähettimiä ja vastaanottajia.

Elena oli sankari joka ei halunnut olla sankari ja haastattelussa kaiken johtuneen isänsä Jaakon antamista opeista. Pikavauhtia varustettiin sulkukammio ulos kuoresta lähtevällä koelaiteella, joka vahvistaisi tai kumoaisi teorian oletukset säteilysumusta. Kaikki laiteet kalibroitiin ja kokeiltiin ykköseen rakennetussa säteilykammiossa, ja jos ne toimisivat nanokuoren ulkopuolellakin saataisiin tarkkaa tietoa vihollisesta, sen metodeista ja koostumuksesta. Hiukkasloukut sisälsivät kuutiosenttimetrissään kokonaisen laboratorion, joka osasi analysoida positronin ja gammahiukkasen kvanttienergian summan, keston, mystisen sumuun liittyvän näkymättömän säteilevän massan puolittumisarvon jotakin joka ehkä paljastaisi oudon hiukkasten sidoksen ja vuorovaikutuksen räjähtämättömän yhteisvärinän.

Elenan viritys oli sulussa ja takaportti hitsattu kiinni ja sen edestä oli nanokuoret avattu sen lähtöön. Kohtalon hetki koitti pallomainen laite liukui robottialuksen ohi seuraavan yli hävisi rouhijan taakse hiukkassumuun kaikkien sen laitteiden viestittäessä moitteettomasti kunnes se pysähtyi puhkaisemattoman kiviseinän eteen ja kääntyi käskystä takaisin lähtökohtaansa ja telakoitui datalähettimeen joka toimitti laiteen keräämän tiedon kvanttiyhteydellä valvonta tiimille nanokuoren sisällä. Riemu oli valtava.

Käytetyssä yhä avoimenen olevassa luolassa ei ollut havaittavissa haitallista säteilyä ja tehtiin suuri sulku josta käsin lähetettäisiin korjaus robotteja jotka asentaisivat rouhijaan uudet radioaalloilla toimivat ohjauspaneelit että päästäisiin mittaamaan myös säteilykentän paksuus ja porauduttaisiin onnella läpi ulkoilmaan kartoittamaan tilannetta. Myös robottien miehittämät alukset saivat samanaikaisesti uudet eritavoin toimivat ja kommunikoivat välineet ja ne seuraisivat rouhijaa sitä mukaa kun se eteni kohti jäätynyttä merta ja sen yläpuolella olevaa ilmanalaa. Valmistelut kestivät lähes puolivuotta eikä kaikkea ollut optimoitu, mutta se ei ollut tärkeää vaan oli kiire päästä kokeilemaan päästäisiinkö todella ulos kuoresta ja ehkä voisimme palatakin. Lähteviin aluksiin sijoitettiin myös elävää materiaa, kasveja, hiiriä ja pieni koira.

Suurena päivänä kaikki toimi ja vain neljä tuntia lähtöhetkestä robotti alukset vaappuivat valoaukkojen näkymässä tanssien toisten ympärillä menettämättä kertaakaan yhteyttä suuriteho vastaanottajiin ja mukana olevan koiran haukahtelut olivat paras ikinä kuulunut ääni. Sitten ne hakivat reunaa alusten välisen virheettömän kvanttiyhteyden palaamiselle käynnistämällä synkronoidusti aina uuden lähettimen kerrallaan ja noin kymmenen kilometrin päässä vuoresta se onnistui, josta vahvistava tieto saatiin radio signaaleilla. Myös uudelleen käynnistetyt kaikki aiemmin mykkinä olleet laitteet heräsivät eloon ja riemuittiin vaikka ne eivät pystyneet kommunikoimaan Techpolinkanssa.

Saatiin myös ensitietoa ilmakehästä, joka oli tosiaankin ohentunut lähes olemattomiin ja päivänlämpötila yli sata astetta ja sulavan jään merenpinnalla vesijärvet kiehuivat, mutta eivät höyrystyneet. Nanopinnoitettujen aluksien lämpötila pystyttiin kuitenkin pidettyä siedettävänä ihmiselle koko kaksoiskuoren ikään kuin toimiessa lämpöpumppuna vakuumikerroksen eristäessä lämmönvaihteluista. Auringon valo oli hyvin terävää ja keilamaista kuin valtavassa valonheittäjässä pimeyden keskellä eikä levinnyt samalla tavalla kuin normaalisti vaikka heijastuikin vahvana merenpinnasta.

Päivällä jäänpinnalle sulanut vesi oli pysäytetty valumasta onkaloon rouhijan muovista sulattamalla suurella tulpalla, jonka jälkeen merivesi oli pumpattu takaisin pinnalle. Rouhija poistaisi tulpan porillaan yöllä, kun pinta olisi taas jäänpeitossa ja alukset pääsisivät palaamaan kuivassa tunnelissa, jonka jälkeen se sulkisi onkalon uudestaan seuraavan päivän sulaa varten. Pelättiin veden radioaktiivisuutta, joka voisi aiheuttaa suuria ongelmia jatkolle. Sen määrää ja vaikutusta oli tutkittava ensin.

UV-säteily oli tappavan korkea auringossa. Päätettiin, että vain toinen pienistä aluksista palaisi luovuttamaan dataansa ja se oli tietysti se, jossa oli elävä koira ja kasvit. Toinen jäisi tutkimaan maan yötä.

Kymmenen päivän kuluttua olivat alukset tehneet lukuisia sisään ja ulos ajoja eikä avattua kammiota enää tyhjennetty vedestä, vaikka se olikin voimakkaasti radioaktiivista. Aluksien mukana kulkevaa elämää tarkkailtiin ja minkäänlaista vahinkoa ei niiden kudoksissa ja soluissa havaittu.

Seuraavien kuukausien aikana valmisteltiin suuremman onkalon miehitettyjä aluksia lähtöön ja rakennettiin vedenpoistosulkukuivan ja märän tilan väliin. Radioaalto viestintä ja ohjauslaitteet olivat parantuneet ja korvasivat rinnakkaisesti entiset digitaaliset versiot ja kvanttikommunikaattorit, jotka toimisivat vasta päästyään pois hiukkasmuurin vaikutuksesta.

Elena ja muut aikoinaan ensimmäisten poistujien joukkoon valituista valmistuivat lähtöön, jossa oli se suuri ero alkuperäisiin suunnitelmiin, että palaaminen olisi hankalampaa koska tarvittiin täysi kontrolli aluksista poistumiseen matkan jälkeen lähdössä saumattomaksi, hitsatut pinnat oli avattava ja mitattujen säteilyarvojen lisäksi saattoi olla säteilyä, jota ei havaittu. Pienimmän onkalon kokeissa oli ensimmäinen koira lopulta päästetty ulos täysin terveenä, mutta se oli kuollut silmänräpäyksessä tultuaan ulos aluksestaan, vaikka mikään onkalossa mitatussa säteilyssä viittasi hengenvaaraan.

Saumattomaksi hitsattu seinää ei enää uskallettu avata ennen kuin sen taakse oli rakennettu uusi lähtökammio. Se vei aikansa ja samalla oli tehty avattavia sulkuratkaisuja palaaville, joilla pyrittiin päästä tuntemattoman säteilystä, Uusia eläimiä lähetettiin matkaan ja viiden peräkkäisen vakuumisulun takana vihdoin onnistuttiin ja palaavat ulostulevat eläimet olivat täysin vahingoittumia. Kokeita toistettiin yhä uudestaan, kunnes oltiin aivan varmoja.

Varmuussulut rakennettiin nyt kaikkiin halleihin. Oli kulunut uudet viisivuotta ensimmäisistä ulosmenoista. Robotisoidut alukset olivat menneet viestintäkykynsä rajoille eivätkä olleet havainneet muuta kuin samat olosuhteet kuin kaikkialla. Pitemmälle ei haluttu vielä mennä ja kaikki kehitys työ oli nyt suuremmissa tutkimusaluksissa ja niitä palvelevissa apusysteemeissä.

Sitten oli aika ihmisen astua maanpinnalle.

Sillä oli rungon ulkopuolelle kiinnitetyt painesäiliöt ja niitä annostelevat älylaitteet, jotka lähettivät siihen erisuuntiin supertiivistettyjä vetykaasusuihkuja jetvirtoina, jotka kuljettivat ja ohjasivat alusta. Yhteys ohjaukseen oli sekä supernopea kvanttiyhteys, että radioaalloilla toimiva varmistettu yhteys. Energia saatiin pienistä atomireaktorista, joiden voimavarat riittävät yhdellä latauksella vuosikausia.

Pallo-1 joksi sitä kutsuttiin, oli edistynein koskaan rakennettu liikkuva kulkuväline ja pystyi huimiin nopeuksiin. Sen kuori kestäisi minkä tahansa törmäyksen tai sitä vastaan ammutun projektiilin. Alun perin oli tarkoitus ollut käyttää sitä vasta ulkoavaruudessa, jossa se sopeutettaisiin kulloisiinkin olosuhteisiin tarkkojen etukäteistietojen perusteella, mutta kaikki avaruutta koskevat suunnitelmat kohdistettiin lähiavaruuteen ja oman planeetan tutkimiseen.

Suurimmat alukset suunnitelleet ja rakentaneet tiedemiehet olivat innostuksesta liekeissä saatuaan yllättävän mahdollisuuden ottaa ne käyttöön jo nyt paljon ennen aiottuja planeettaohituksia ja aurinkokunnasta poistumista. testata tositoimissa, erityisesti koska avaruusasemaksi kytkettävissä emäaluksissa oli sama perusteknologia telakoitumisineen. Niiden aika tulisi kohta, kunhan toinen pienemillä aluksilla tutkimukset maapallontilasta olisi valmiita. Ne eivät palaisi lähdettyään koskaan takaisin eikä sitä tarvinnut ottaa huomioon lainkaan ja se helpotti niiden lähtösuunnitelmien laatimista huomattavasti, verrattuna kakkosonkalon tutkimusaluksiin.

Innostus kaupungissa oli nyt kuumeinen ja kosketti kaikkia, paratiisimainen vankila avaisi ovensa ja kaikki halusivat ulos edes kerran. Suuren matkan valmistelut maailmankaikkeuteen olivat vielä kesken, ja jos pienien apualusten matkat maanpinnalle onnistuisivat, ehkä myöhemmin sallittaisiin jokaisen siellä joskus asuneen halukaan vierailla maankamaralla ja kotikonnuillaan. Maapallon tilannetta ei tiedetty, mutta pelkkä katseleminen riittäisi.

Ulkona maapallolla joskus asuneet ihmiset, jotka olivat lähellä loppuaan, sinnittelivät elämässä nyt toivossa saada hautapaikka kauan sitten kuolleiden omaistensa viereen tai ainakin saada tuhkansa ripoteltua rakkaan kotiplaneetan vapaaseen ilmanalaan. Vapaaehtoinen, kivuton kuolema kaupungissa ei enää kelvannut iäkkäimmillekään sisään muuttajille, vaan raahustettiin kipuja kestäen uuteen päivään toivossa päästä vielä kerran kotiin. Ehkä siitä tulisi mahdollista, jos rauhanomainen yhteys maapallon asukkaisiin onnistuisi.

Lähtevien aluksien koekäytöt onnistuivat ja sekalaisten tiimien koulutus hallita niitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa oli valmis puolen vuoden kiivaan työskentelyn jälkeen. Maapallo oli edelleen kuuromykkä. Matkan aikomuksista kertova filmi pyöri jatkuvasti ulospäin suunnatulla näytöllä, jossa pyydettiin maapallon hyväksymistä, mutta vastausta ei tietenkään odotettu enää ja se oli symboliele.

Sitten sanoma muutettiin pysyväksi ilmoitukseksi, että kaupunki avaisi sulkuportin tutkimusaluksilleen, jotka tulisivat maapallon ilmatilaan hyvissä tarkoituksissa, ja valmiina auttamaan ihmiskuntaa kaikin mahdollisin keinoin, jos siihen oli tarvetta. Päivämääräksi ilmoitettiin tammikuun 11. kaupunkivuosi 61, joka on maanvuosi 2091 samalla päivämäärällä.

Painotettiin ettei poistuta ulkopuolisesti desinfioiduista aluksista ilman vakavaa syytä ja tarkoituksena on tutkia tilannettanne korkealla kulkevilla ylilennoilla, koska viesteihimme ei ole vastattu.

Kunnioittavasti ja huolestuneina terveisemme.

Nonstoppina pyörivässä filmissä iso joukko kaupunkilaisia seisoo aukealla kädet koholla ja laulaa John Lennonin Imagine, josta oli tullut Techpolin kansallislaulu.

Päivämäärä lähestyi ja viisi mustaa kiiltävää palloa kellui sisimmissä suluissa valmiina tehtäväänsä. Rouhija oli jo avannut väylän kivikerroksen. Kaupungintorille oli kokoontunut jokainen kynnelle kykenevä seuraamaan suurelta näytöltä historiallista tapahtumaa, jolloin portti kaupungin alla avattaisiin ensimmäisen kerran ja pyöreät alukset leijuisivat ulos kaupungista meren läpi maan ilmatilaan. Ultratarkat kamerat näyttäisivät reaaliajassa joka suunnasta kuvaa kaikesta kohtaamastaan. Oli totuuden hetki.

Elena istui paikallaan kolmannessa kuvausta tekevässä aluksessa varmuuden vuoksi puetussa säteilyn kestävässä haalareissaan ja kypärässään. Anna hyvästeli lähtijät lyhyesti sanomalla

– Onnea matkalle ja ystävälliset terveiset maapallolle, ja asetti kämmenensä aluksen sileää kuorta vasten kuin työntääkseen sen liikkeeseen. Poistui sitten lähtösulusta ja sisin portti hitsattiin sähkökemiallisella prosessilla lasertykillä saumattomaksi.

7. Osa

1. Luku (Vuosi 2091)

Tummasävyiset pallomaiset avaruusalukset leijuivat hetken vedentäyttämässä uloimmassa sulussa ikään kuin epäröiden, kupliva vana kasvoi niiden takana ja alukset alkoivat liikkua hitaasti ulos kohti merta, keinahtivat kerran hyvästiksi ja ampaisivat sitten ulos vuoren sisälle rakennetusta Techpolista auringon kirkastamaan vapauteen.

Elena istui ohjaamossa tarkkailemassa automatiikkaa aluksen pulpahtaessa jäähileen keskeltä yön kylmästä vielä kirkkaaseen ulkoilmaan. Hän hiljensi vauhtia ehtiäkseen totuttautua horisontissa kirkkaana orastavaan valoon ja näkymän avaruuteen. Alukset kulkivat muodostelmassa säteilymuurin ulkopuolella ja antoivat aluksen anturoiden kalibroida optisten laitteidensa ja ikkunoiden valosuodattamien asetukset oikeanlaiseen viritykseen. Alus oli kuin lintu, joka lähti ensimmäisen kerran pesästään, ja oli totuuden hetki, kantoivatko siivet. Sitten ne kirmaisivat ulos gammaringin vaikutuksesta ja olivat vapautettu sen tuomista tuntemattomista vaaroista.

Mikään Techpolissa nähty dokumentti tai koettu virtuaalitila maasta ei tehnyt oikeutta horisontin avaralle loputtomuudelle ja vapaudentunteelle, joka valtasi miehistön ensi kertaa kokiessaan luolan ulkopuolisen maailman. Kaikki olivat aivan hiljaa, ja tehtävänsä hetkeksi unohtaen katselivat huikeaa näkymää. Oli valittu aikainen aamu auringonvalon ollessa vielä oranssikeltainen viiru horisontissa, lämpötila ulkona oli mittauksen mukaan vielä miinus asteita, mutta kohosi nopeasti.

Merijään pinnalle edellisen päivän kuumuudessa sulaneet suuret järvet olivat vielä jäähtyneitä yön kylmästä, mutta sinnittelivät hileisinä vastaan eilisen päivän suolaan varastoidulla lämmöllä odottaen auringon nousua utu pinnassaan. Rekisteröivät anturat ilmoittivat ilman olevan maanpinnan yllä yhtä ohut ja vähähappinen kuin kymmenien kilometrien korkeudessa tavallisesti ja lähes tuuleton estäen haihtuvan veden tiivistymisen sadepilviksi kuuman päivän aikana.

Vähähappisuus ei ollut elämäystävällistä ja elämä jota yön kova pakkanen ei tappaisi, niin päivän kuumuus tekisi sen sitäkin varmemmin. Kylmä ja kuuma olivat jo toistakymmentä vuotta tapelleet herruudesta kummankaan voittamatta, vaikka merien vesi haihtui vähitellen jään pinnalla olevan sulan höyryyntyessä päivisin, riittäisi sitä vielä vuosituhansiksi, vain elämä joitakin kaiken kestäviä bakteerilajeja lukuun ottamatta hävisi siitä nopeasti.

Maan pyörimisliike oli jostakin syystä hidastunut ja maapallon vuorokausi oli venynyt lähes kahdella tunnilla. Gammapulssi oli ilmeisesti jotenkin vaikuttanut maan magneettikentässä hidastavasti maan pyörimisliikkeeseen. Ehkä sen maapallon läpi kulkeneilla hiukkasilla oli ollut magneettisesti jarruttava vaikutus maapallon rautasydämen sulan osan virtauksiin ohi kulkiessaan muuttaen osan niistä kulkemaan väärään suuntaan. Pyörimisliikkeen jatkuessa tästedes pysyvästi hitaampana oli se nyt uusi vakio arkipäiväiselle ajanlaskulle. Kuun kiertoliike oli lähes sama kuin ennenkin ja vuorovesi-ilmiö oli taulukoitava uudeksi kahdenkymmenen kuuden tunnin vuorokauden mukaan. Valtava määrä uutta ulkopäin tullutta energiaa oli sitoutunut maan massaan ja sen paino oli lisääntynyt aavistuksen verran. Maan vetovoiman lisääntyessä myös kuun kiertorata on muuttunut ja se oli hitusen lähempänä maapalloa.

Kaikki vaikutti kaikkeen monella tavalla ja vaikka muutokset olivat olemattoman pieniä, eivät enää entisiin tietoihin perustuvat Techpolin navigointijärjestelmät enää toimineet odotetusti ja ne oli kalibroitava uuteen todellisuuteen. Maapalloa kiertävät satelliitit olivat avaruusromua, eikä niiden olemattomista paikannustiedoista tarvinnut enää välittää mahdollisina apuvälineinä ja tieto oli osin hyvä asia, tiedettiin oma puutteellinen tilanne paikannusten suhteen ja sopeuduttiin siihen.

Tuhoutuneiden avaruusasemien, tärkeimpien satelliittien ja avaruusteleskooppien tekniikat tutkittaisiin ajan kanssa tarkkaan koska oltiin tutkimusalueilla, jossa maan teknologia oli luonnollisista syistä ollut monessa mielessä huimasti kehittyneempää kuin Techpolin vasta virkistynyt, vuoren sisään käpristynyt avaruusteollisuus. Maan huipputeknologiaa pengottaisiin myös jään alta esille jossakin vaiheessa.

Ties mitä kaikkea muuta ilmakehän lisäksi oli muuttunut maankamaran eri kerroksissa tuntemattomien massattomien fotonien kaltaisten outojen alkeishiukkasten pommituksessa, jotka osaavat vuoro vaikuttaa määrätyissä olosuhteissa myös massallisten hiukkasten kanssa, aivan kuin niillä oli joku yhteinen kommunikoiva ulottuvuus tai voimia yhdistävä gluoninsa.

Energiasta tuli ehkä materiaa ja mahdollisesti syntyi uusia ihmiselle tuntemattomia alkuaineitakin maapallonkappaan, jotka pursuivat ulos jään alaisissa tulivuorenpurkauksissa, joista oli jo tehty muutamia havaintoja ensimmäisten tuliperäisten alueiden ylilentojen aikana. Jääpintojen äkillisissä värien muutoksissa oli nähty paikoin eläviä muutoksia, aivan kuin niiden sisässä välkehtivät punasävyiset revontulet. Elenasta se oli kauneinta mitä oli koskaan nähnyt.

Erikoistuneet fyysikot kaupungissa kehittivät alkuasetelma algoritmeja koneoppimis- tietosysteemeihin ja antoivat niiden myllertää syiden ja seurauksien loputtomissa kombinaatioissa etsien vastauksia atomien sisäisten rakenteiden mahdollisuuksista sisällyttää uusia ominaisuuksia teknologiaan, jotka täsmäisivät koesarjojen oletusten odotuksiin. Etsivät jotakin jota voisi hyödyntää tulevaisuudessa auttamaan maapalloa elpymään hyisestä tilastaan.

Kummasteltiin myös, miksi pitkälle kehitetyt hiukkastunnistimet kupolin nanokuoressa eivät olleet havainneet muuta kuin aivan tavanomaista massatonta fotonien avaruussäteilyä ja ainoa havaittava reaktio mittalaiteissa oli puuskittaisuus ja moninkertainen määrä harvinaisia neutriinoja sekä lisääntynyt magneettinen värinä, joka pelkistyi ulommaiseen kuoreen. Arveltiin, että nanokuori oli neutralisoinut kaikki muualla maapallolla tuhoa aiheuttaneet vaikutukset vangiten kvanttitilassa olevat virtuaalihiukkaset, joiden inhaloivat hiukkasparit karkasivat ja muuttuivat energiaksi muualla maapallolla gammaimpulssin luomassa vahvassa magneetti kentässä muttei päässyt uniikin nanokuoren läpi kaupunkiin. Kuori ei ollut kuitenkaan kyennyt tunnistamaan sähkömagneettisia impulssimyrskyjä aiheuttaneita outoja hiukkasia, eikä sen analysointia reaaliajassa harjoittavat tekoälyt pystyneet kertomaan vallitsevien teoriamallien pohjalta, mitä oli tapahtunut. Kuoren ympärille kietoutunut hiukkaskehä oli hidastanut vuosilla ulospääsyä, mutta voitettu lopulta ja sen ominaisuudet olivat paljastuneet.

Tiedeyhteisö oli innoissaan ja kipinöi, se halusikin löytää uutta fysiikkaa, joka ehkä vihdoin saisi yhdistettyä eri toisiaan ymmärtämättömät teoriat, jotka toimivat omissa raameissaan, mutta eivät sopineet toisiinsa. Hiukkasfyysikot ja kosmologit halusivat päästä mahdollisimman nopeasti tutkimaan ilmiöitä kuoren ulkopuolella saadakseen jotakin mistä alkaa purkamaan kosmoksen lähettämiä vihjeitä universumin vielä tuntemattomasta fysiikasta. Niinpä Elenan miehistöön kuului tutkijoita ja laiteinsinöörejä, jotka ainaisine vaatimuksineen pysähtymispyyntöineen kokeiden tekemiseen alati uusilla laite muunnoksilla ja häiriköivät alkuperäistä ylilentojen kaltaista kartoitustehtävää. Elena halusi vain lentää ja nähdä, kokea katoavan maanäären, ei tutkia ja tonkia etsiä jotakin jota ei ehkä ollut, toimia toisten käskyläisenä. Hän oli ehdottanut tutkijoiden siirtymistä vanhoille avaruusasemille, josta ihmiset olivat poistuneet heti laitteiden lakattua toimimasta, mutta kukaan muu ei uskaltanut edes harkita tuollaista peläten tulevansa naurunalaiseksi.

Elena oli ehdottanut, että toisen vaiheen alkaessa ja heti ensituntuman jälkeen lähtisi korjaustiimejä ympäri maapallon lähiavaruutta saamaan jäljellä olevat avaruusasemat entisille radoilleen, korjaamaan ne ja siivota mahdolliset uhrit siirrettäviin luut sulattaviin kemiallisiin hautauskammioihin. Monet kauhistelivat, miten mitään tuollaista edes ajateltiin. Sitä paitsi suurin osa avaruusasemista oli jo tippunut ilman kiertoratojen viikoittaisia korjauksia ja tuhoutunut kokonaan rysähtäessään maan pintaan ilman muuttuneen atmosfäärin teho jarrutusta. Elena oli vedonnut, että korkeimmalla olevat menettivät ratansa hitaammin ja niihin voitaisi yhä asentaa pieniä voimaloita ja moottoreita, saada ne entisille radoilleen ja uuskäyttöön. Idea oli hänestä tarpeeksi käyttökelpoinen aloittamaan varusteiden suunnittelun ja valmistuksen. Siirrettäviä atomivoimaloita oli valmistettu jo kauan maan mahdollisia tarpeita ajatellen ja voimakkaita kaasuilla toimivia painemuutosmoottoreita oli varastossa valmiiksi testattuina suunniteltujen omien avaruusaluksien tarpeisiin.

Sinnikkyydellään Elena sai lopulta vastakaikua ja erityisesti neljä suurinta kauimpana olevaa tutkimuskäytössä olevaa avaruusasemaa voitaisiin ehkä hyödyntää, erityisesti koska niiden yhteydessä oli suurilla peileillä varustettuja avaruusteleskooppeja, joiden linssit ja peilit saataisiin uusitulla elektroniikalla uudelleen hyötykäyttöön. Sehän olisi kosmologista tutkimusteknologiaa, jota Techpoli eniten kaipasi, yllytti Elena kengänkärki ovenvälissä. Muista laitteista voitaisiin saada ratkaisuja kopioitavaksi radio ja röntgen taajuuksilla etsiviin avaruutta kartoittaviin laitteisiin. Maanpäällinen teknologia on tällä alueella Techpolia puolivuosisataa edellä.

Elenan ansiosta Astronomit ja alan insinöörit olivat samassa hehkussa kuin spesiaalistuneet kosmologit ja avaruusfyysikot. Anna oli ylpeä tyttärensä voimakastahtoisesta tavasta esitellä ideoitaan välittämättä muiden tapaskeptisyydestä, mutta oli epäilevämpi uuskäytön suhteen muista syistä kuin resursseista kilpailevat maanpäällisen teknologian asiantuntijat. Hän koki tunneperäisesti jäljellä olevien avaruusasemien uuskäytön koska se olisi kuin varastelua hautausmaalla ja vainajien häpäisemistä. Elena valisti hänelle yksityisesti, että teleskooppiasemat olivat miehittämättömiä suurimman osan ajastaan, eikä tarvinnut juuri pelätä ruumiita ja sai Annan vähitellen kannalleen. Lopulta käynnistettiin suunnitteluprojekti omalla asiantuntija tiimillä johon Elena osallistui innolla valmiina tutkimuslennoille etsimään sopivia kohteita tiedonhankinnalle tarkastuskäynnein, löytämään tarkat telakointiteknilliset tiedot. Onneksi Techpoli oli boikotin jälkeen saatuaan takaisin oikeudet maan ei sotilaallisten tiedelaitosten tietokantoihin imuroinut niiden sisällön vastaisuuden varalle ja kehittänyt parametrit tietojen automaattiseen päivitykseen. Kopiointi oli huomattu ja asiasta oli syntynyt hälyä, mutta hyväksytty sitten osana Techpolin tehtävää maapallon tiedon ja taidon varmuuskopiona. Nyt tietokannat olivat korvaamaton apu kaikessa maapallon ja lähiavaruuden tulevaisuutta suunnittelevissa Techpolin projekteissa.

Elena odotti astronautin ominaisuudessa kärsimättömästi toista vaihetta päästääkseen tositoimiin ja yhä kauemmas avaruuteen, vaikka erikoistuminen ei riittänyt pääsemään ainakaan aluksi tutkimusryhmään täysijäsenenä, muuten kuin kuljetuksista vastaavan aluksensa päällikkönä tai projektien hallintotehtävissä, silti häntä kiinnosti avaruusoppi kaikissa yksityiskohdissaan. Häneltä puuttuivat enää vain mentoripohjainen valmennus ja muutama erityiskurssi, joihin tarvittiin projektipohjaista käytännöntyöskentelyä. Hänellä oli jo kaksi tohtoritasoista tutkintoa joista toinen oli kosmologiassa ja nyt viimeksi hankitut syvätiedot nanotekniikoista, hiukkasfysiikasta ja energiatieteistä yhtenä poikkitieteellisenä sovelluspakettina, joka hyväksyttiin väitöksenä juuri ennen lähtöä.

Elena oli sitä paitsi tehnyt Techpolista ulospääsyyn vaaditun tärkeimmän löydön Jaakon entisten tekniikoiden lapsuutensa opeista ja oli kohonnut vähäisimmästä assistentista projektipäälliköksi ensimmäisessä sitä koskevassa tutkijapalaverissaan, jossa hän oli vain opettelevan seuraajanroolissa. Hän oli uskaltanut avata suunsa, joka oli herättänyt hilpeyttä kaikissa muissa paitsi instituutinjohtajassa, joka oli tarttunut ideaan ikivanhoista tekniikoista koska mikään uusimista ei toiminut. Elenan hullu ehdotus oli johtanut läpimurtoon ja avannut ovet hänelle kaikissa avaruutta koskevissa projekteissa, jotka hän oli ikinä halunnut aukaista viimeisen kymmenenvuoden aikana. Monipuolisuus kuitenkin jarrutti erikoistumista mihinkään ja osallistumiset projekteissa olivat olleet useimmissa pelkää tiedonvaihtoa ja opiskeluun liittyviä harjoitustehtäviä. Hänen päämääränään oli ymmärtää alansa kaikki tarkoitukset ja tulokset eikä välttämättä tietää kaikkia laskennallisia yksityiskohtia niiden takana.

Maapallon pyörimisliikkeen hidastuminen oli tosi outoa ja sillä olisi ollut tietysti ennennäkemättömän suuria vaikutuksia maapallolle sellaisena kuin se oli joskus ollut, mutta sillä ei ollut jotenkin mitään väliä psykologisesti ja oltiin ikään kuin uuden ajanlaskun alussa, joka sai uuden kalibroidun ajanlaskemisen.

Vaikka Techpoli vuoren sisässä oli toistaiseksi täysin muuttumaton elinehtojensa suhteen, niin vuorokauden pituus mukautettiin vähitellen maapallonliikkeen mukaiseksi ja kaikki vuorokausirytmiin liittyvät ajastimet kalibroitiin uuteen todellisuuteen. Muutos kosketti kaikkia ja useimmille se merkitsi valveen lisääntymistä, vaikka työskentelyajat työpaikoilla pidettiin aluksi samoina, niin oli jo tehty siirtymäajankohdat pidennyksille puolituntia kerrallaan kolmen kuukauden välein. Kukaan ei protestoinut ja nopeassa anonyymisoidussa digitaalisessa kansanäänestyksessä yli kahdeksankymmentä prosenttia puolsi aina uutta muutosta, vaikka se Techpolin arjen toimivuudelle ei ollut mitenkään välttämätön, koska vuorokauden ajat olivat valon vaihteluneineen keinotekoisesti simuloituja eivätkä riippuvaisia maanpäällisistä seikoista. Suuri tähystys aukkokin oli viimeiset kymmenen vuotta ollut oman rakennuksen sisällä tieteellisine laitteineen vaikka sen pohjakerroksen ulos asti näkeviin ravintoloihin oli jokaisella vapaa pääsy.

Tieteellisellä tasolla maapallon kiertonopeuden tarkka seuraaminen sitä vastoin oli tietysti välttämätöntä, eikä pelkästään maanpinnalle tehtävien vierailujen takia. Maanytimen, kuun ja auringon painovoima vaikutuksien muutokset oli huomioitava kaikissa laskelmissa koska niillä saattoi olla suuri vaikutus kaikkeen Tecpolissakin huolimatta sitä suojelevasta nanokuoresta. Kasvit ja monet laiteet olivat herkkiä olemattoman pienille painovoimanmuutoksille ja ikään kuin aistivat maapallon muuttuneet ulkoiset planetaariset olosuhteet.

Maassa luolan ulkopuolella matkailevalle Elenalle oli asia monimutkaisempi ja moni asia saattoi olla aivan toisenlainen kuin entisillä tiedoilla oletettiin, monet asiat muuttuivat maapallolla vuorokauden muutoksen myötä. Työrupeamaa vahtivuoroissa venytettiin molemmista päistään puolituntisella, vaikka Elenalle se ei merkinnyt juuri mitään hänen valmiustilansa oli aluksensa päävastuun kantajana ympärivuotokautista, oli päivä miten pitkä hyvänsä.

Elena tiesi, että aina kun aurinko nousisi ja lämpötila kohoaisi niin merestä irtoaisi happea, jota yritettäisiin ottaa talteen sitä varten tehdyllä happea suodattavalla imurilla. Auringon ultraviolettisäteily kohoaisi nopeasti sietämättömiin lukemiin, eikä maankamaralla voinut elää ilman vahvaa suojausta, eikä siellä ollut lupaa liikuskella alusten ulkopuolella nykyisillä suojapuvuilla, koska ei tarkkaan tunnettu mitä vastaan olisi suojauduttava. Tiedettiin vain, että pelkästään määrätynlainen nanorakenne toimi kuten Techpolia suojaava kuori oli osoittanut ja samaa materiaalia käytettiin myös aluksien suojaamiseen, mutta suojapukuihin ne eivät jäykkyyteensä takia sellaisenaan soveltuneet.

Oheislaiteet tekisivät käskystä näytteiden keräämisen ja toimittivat ne aluksen muista tiloista nanosuojauksella eristettyihin laboratorioihin, joissa oli ulosmeno aukot robottikäsillä varustetuille älydrooneille, jotka osasivat arvioida parhaat näytönottopaikat tunnistimiensa analyyttisillä pikamaisteluilla. Myös aluksien laboratoriot olivat täysin automaattisia, joissa ihmisen kaltaiset monitoimiset tekoälyrobotit analysoivat monipuolisten standarditestien lisäksi myös esitettyjen toivomuksien mukaan räätälöidyillä tavoilla ja kemikaaleilla.

Tutkijoiden lisäksi myös Techpolin itsenäiset superluokan tekoälyt patistivat niitä omien koneoppimissysteemien vaatimilla tarkistuksilla. Elenalla oli kuitenkin oikeus priorisoida kiireellisinä pidettyjä tarkistuksia ja mennä ohi kaikkien omilla kysymyksillään jonottavien tahojen ohitse.

Tiedeyhteisöjen Techpoliin kotiin jääneiden tutkimusyksiköiden pikkutarkkojen huomioiden nostattama kysymystulva oli loputon ja jokaiseen kysymykseen saatu vastaus herätti aina tuhat uutta kysymystä. Tilanne, joka teki Elenan manuaalisesta prioriteetti järjestelystä enemmän kuin tarpeellisen. Sitä paitsi ihmisen ja tekoälykkäiden laitteiden uteliaisuus oli erilaista. Ihmisen päämäärät olivat käytännöllisten kokonaishahmoisten asioiden ratkomiseen kokemuksen luomia oikoteitä käyttämään tottuneita, kun taas koneälyt jauhoivat kaikki murusiksi ytimiinsä asti tyytymättä ihmisen käsittämiin itsestäänselvyyksiin ja kokemuksen evästämiin nopeisiin johtopäätöksiin.

Unelmat, vaeltaa maanpinnalla alkuperäänsä kokien oli toistaiseksi mahdoton ajatus tänä ensimmäisenä uuden ajanlaskun aamuna, eikä kestäisi kauan, kun jäätyneen merenpinnan päällä olevat suolapitoisetjärvet alkaisivat taas kiehua miltei huomaamatta ilman tavanomaista näkyvää höyrystymistä ohuen ilmakehän takia, eikä tuulen kaltaisia ilmanliikeitäkään juuri päässyt enää syntymään. Joissakin kohdin paksu suolapuuro oli kovettunut paksuksi kanneksi, ja niiden alle oli syntynyt taskuja, jossa vesi säilyi samana vuorokauden ympäri, tai näin arveltiin. Tosin suolakin kaasuuntuisi vähitellen korkeissa lämpötiloissa, mutta se oli kuin loputtoman hidasta korroosiota. Tällaisia tutkittaisiin tarkemmin, kunhan olisi sen aika.

Elena ajatteli maan muuttunutta ilmastoa, Marsissa ja kaasuplaneetoillakin tuulee ja myrskyää, miksei täällä, kun lämpötila vaihteli satoja asteita ja fysiikanlakien mukaan oli pakko syntyä voimakkaita kaasuvirtauksia. Ilman koostumuksen mitattu ohuuskaan ei selittänyt puutuvia näkyviä ilmiötä, käänteli asiaa miten päin hyvänsä. Päivisin sula merivesi jään päällä todisti myös, ettei ilmakehää kokonaan ollut menetetty. Ehkä joku outo säteily esti ilmaston luonnolliset reaktiot kylmän ja kuuman äkkinäisille myrskynkaltaisille vaihteluille, vähän samaan tapaan kuin öljy tasoittaessaan laineita, ehkä se johtui suolasta ja siitä irronneista raskaista kaasuista joilla oli oma dynaaminen vaikutus ilmakehään.

Elena hymyili omalle nokkeluudelleen, mutta piti ajatukset omana tietonaan, koska tutkijat vihasivat keskittymiskykyä häiritseviä, sivusta tulevia epätieteellisiä mielipiteitä, joiden esittäjiä he pitivät ymmärtämättöminä haaskan nokkijoina etsimässä ravintoa tyhmille mielipiteilleen. Elenalla oli toki eri asema ja hänen vaistonvarainen oikeassa olemisensa oli Annamaisesti kuuluisaa aivan kuin hänessä olisi Jaakon ja Anna geeniyhdistelmistä syntynyt syvästi kaikkeutta oivaltava viisausgeeni.

Monet tunnistamattomat säteilyt saattoivat kuulua maailmankaikkeuden vielä käsittämättömään fysiikkaan, jota aluksen ultratarkat mittauslaiteetkaan eivät havainneet, ja aiheuttivat jonkun painovoiman kaltaisen geometrisen ilmiön olemassaoloon ilman tunnistettua spesialisoitunutta alkuhiukkasta. Techpolissa rekisteröitiin aluksien lähettämää dataa ja supertekoälyt etsivät prosessoreiden piirit kuumottaen selitystä kaikella saamalleen tiedolleen tunnetusta fysiikasta. Joidenkin ilmiöiden selvittämiselle ne antoivat pian periksi johtopäätöksellä, ettei nykytietoihin perustuvaa hyväksyttävää selitystä ollut, mutta kaikki ilmiöt tilastoituivat heti ensimmäisestä ulostulon hetkestä alkaen, ymmärrettiin niitä sitten tai ei.

Epäiltiinkin, että tuskin edes luolan tai aluksien nanokuori kykeni estämään tunnistamatonta säteilyä, kuten se ei pystynyt estämään painovoimaakaan. Pelättiin kaikenlaista, vaikka mitään poikkeavaa ei ilmennyt nanokuorien sisällä, ei ainakaan havaittavalla tavalla.

Outo hiukkasmuuri Techpolin ympärillä oli todistus siitä, ettei tietämys riittänyt selittämään kaikkea. Kuka tietää ehkä todellisuudessa oli jotakin uutta, joka muutti tunnettuja fysiikanlakeja toisiksi koko maailmankaikkeudessa ikään kuin sen kehitys lopulliseen muotoonsa ei ollut vielä kolmentoistamiljardin vuoden jälkeenkään valmis. Muutoksia johon liittyi ehkä myös kaikkeen elävään vaikuttavia tai sen tuomia uusia ominaisuuksia, jotka vasta pitkä statistinen seuraaminen paljastaisi. Syntyisi jotakin uutta jolle ei olisi mitään syy-yhteyttä entiseen ja jota ei osata havaita.

Elena koki mietiskelyissään usein tunteen aivan kuin joku puhuisi suoraan hänen ajatuksiinsa havaitsemistaan asioista. Asioita, joita ei ymmärtänyt tietojensa perusteella, mutta käsitti vaistoillaan ja vaipui joskus vastustamattomasti horrosmaiseen tilaan. Niin nytkin ja ruumiintoimintoja valvova ranneke, jossa oli ohjaustehtävien aikana valvetiloja vahtiva asetus, tärisi ja Elena hätkähti hereille estäen liikahtamisellaan pyörtymis- ja kuolemahälyttimen ulinan ja automaattiohjauksen käynnistymisen. Hänen kutenkin täytyi vastata heti aluksen valvomon huolestumiskysymyksiin rekisteröidyn kahden sekunnin valvetila katkokseensa, jotka näkyivät reaaliaikaisessa ruumiintoimintoraportissa. Hän oli kuitenkin heti pirteä, aivan kuin olisi nukkunut kokonaisen yön syvästi, ja hänellä oli kummallinen, iloinen ja valveutunut olo. Hän vastasi valvomolle pidättäneensä hengitystään oppimallaan joogatekniikalla, joka terävöitti keskittymistä ennen tärkeitä tehtäviä. Se oli valhe, mutta hän ei halunnut joutua tarkkailuun ja pitkään karanteeniin, joka seurasi pienistäkin kuntoisuus poikkeamista. Vihreä valo syttyi hetkeksi rannekkeessa ja selitys oli hyväksytty, eikä lokiin tullut pysyviä merkintöjä.

Hän oli ollut taas kerran jonkunlaisessa transsissa, joka oli varastanut hetkeksi kaiken huomion ja vaati keskittymään kuunnellakseen jotakin mielenkiintoista päänsisäistä puhetta, joka puhutun kielen sijaan oli jaksottaista tajunnan siirtoa kokonaisina komplekseina tietopaketteina tapahtuvasta. Ehkä se oli joku kollektiivinen elävään luontoon kuuluva kollektiivinen vaisto, joka oli maapallon ekologisen järjestelmän tuhoutuessa jäänyt leijumaan isännättömänä atmosfääriin ja kuiski yhä varoituksiaan sitä kuuntelemaan erikoistuneeseen aivosoluun tavatessaan jonkun selittämättömän ulottuvuuden portin tuonpuoleisiin. Geneettinen viestikanava, joka oli herkistynyt Elenan aivoissa kuuntelulle.

Elena ravistautui irti oudoista tuntemuksistaan ja palasi tehtäväänsä, mutta päätti yrittää hahmottaa aistimukset muistiinpanoihinsa, miettiäkseen niiden sisältöä myöhemmin.

Ensikatselutuntumalla oli kuitenkin selvää, että maapallo oli kohdannut tuhonsa ja vuoden vuoren sisällä ounasteltu katastrofi oli nyt ihmissilmin todennettua surullista faktaa. Ihmisjoukko Kaupungin torilla itki hiljaa kuin menetettyä läheistään.

Elena huokaisi ja sanoi vieressä olevalle pilotille,

– Miten kaunista, levittäen samalla kätensä kuin mahduttaen koko horisontin niiden väliin.

Pilotti oli huomannut rannekkeen reaktion ja miten Elena antoi vastauksen johonkin kysymykseen sivustakatsojilta suojatulla näytöllään, jota seurasi hyväksyvä vihreä valo, mutta ei muuta. Tällaista valvomon uteluja tapahtui usein, eikä siinä ollut mitään epätavallista.

Elena jatkoi,

– On vaikea käsittää, että suuri joukko ihmisiä vapaaehtoisesti oli antanut sulkea itsensä vuoren sisään, kun kaikki oli vielä toisin. Luopua rajattomasta vapaudesta liikkua maapallolla jokaiseen suuntaan ilman rajaavia luolan seiniä.

– Niinpä, murahti pilotti.

Keskustelu tyrehtyi. Tietysti molemmat mielsivät, että Techpoli oli ihmiskunnan paras päätös säilymisen kannalta juuri nyt ja oltiin ylpeitä sen ainutlaatuisuudesta. Ihmiskunnan tulevaisuus lepäsi kotikaupungin kaikelta vahingolliselta suojelevan teknologian varassa.

Elena ei pelännyt tuntematonta, vaikka hänessä olikin jäljellä kaikki ihmisen perinnölliset pelolla reagoivat vaistot, joita parannetuista alkioista kasvaneilla ei ollut. Aivokuorensa oli säilyttänyt uniikin kokonaishahmoisen käsittämisen kyvyn, joka oli vain harvoilla ja hänellä oli paljolti samanlainen peritty loogisen käsittämisen hahmotuskyky kuin Annallakin. Elena havaitsi, miten eri asiat liittyivät ja vaikuttivat toisiinsa palvellen jotakin kokonaisuuden vaatimusta, jolla oli oma suurempi merkitys kuin sitä palvelevilla tai rakentavilla asioilla, jotka ehkä vaikuttivat arkielämässä omilta kokonaisuuksiltaan.

Mitään tapahtuneen katastrofin kaltaista ja ihmiskunnalle kohtalokasta ei ollut uskottu tapahtuvan maanpäällä auringon miljardien vuosien elinkaaren aikana kuin aivan lopussa, ei ainakaan tällä totaalisella tavalla, varoittamatta ja ehtimättä suojautua millään tavoin. Kiitollisuus kiilsi kyyneleenä Elenan silmäkulmassa piskuista vuoren sisällä sinnittelevää kotimaataan kohtaan, tunteita, joita muun aluksenmiehistön geenimanipuloinnilla karsittu tunneherkkyys esti kokemasta samalla tavoin.

Anna istui lamaantuneena katsellen lohdutonta maallista näkyä isolla näytöllä kaupungintalon edessä ja itki yhdessä maapallolta joskus kauan sitten lähteneen, jo pieneksi kutistuneen joukon mukana erityisesti heille varatuilla tuoleilla. Surullinen ihmisjoukko seurasi kädestä toisiaan kiinnipitävänä ketjuna aluksien ensimmäisiä kuvia maankamaralta. Nopeasti merestä nousevaa kirkastuvaa aurinkoa, joita useimmat Techpolilaiset eivät olleet nähneet koskaan luonnossa. Näkymä oli häkellyttävän kaunis muuttaen väriään kasvaessaan epämääräisestä hehkusta oranssiksi palloksi, joka nopeasti kohosi kohti taivaankantta ja muuttui intensiiviseksi kirkkaudeksi, jonka säteet kimalsivat jäisen meren hileissä kuin kaikkialle sirottelut timantit. Mikään simulaatio tai paraskaan mielikuvitus ei pystynyt mihinkään tällaiseen.

Cris tuli aukiolla juttelemaan Annan kanssa, sitä ei tapahtunut usein. Hei tai päännyökkäys ohimennen tavatessa oli tavallisinta. Hän kertoi vaimonsa kuolleen äkillisesti ja oli hiukan outoa olla kaikissa asioissa omien päätöstensä varassa. Anna puhui puolestaan Jaakosta lyhyesti. Paljon oli tapahtunut sitten kaupungin alkuaikojen, mutta henkilökemia heidän välillään ei ollut muuttunut ja Anna koki vaistomaista torjuntaa hänen lähellään, tietämättä tarkkaan mistä se johtui. Hymyiltiin vaikka molemmat miettivät vakavia, oltiin ystäviä kuin saman kadun omissa kohtaloissaan erilleen aikuisiksi kasvaneet lapset.

Päätettiin tavata ajan viihtyisäksi kuluttaneessa viinibaarissa jonakin iltana, etsiä esiin vanha jengi, josta vain Jaakko oli poistunut lopullisesti, muistella menneitä ja kertoa kuulumiset. Pienessä kaupungissakin eri piireissä liikkuvat eivät tavanneet edes sattumalta usein toisiaan. Anna kertoi tapailevansa toisinaan Josea ja Clairea. Charlottea hän näki usein työpaikallaan vaihtaen lähes päivittäin kuulumisiaan, mutta nykyinen tehtävä vaati aina jonnekin, eikä tavattu tarpeeksi rennommissa yhteyksissä.

Cris oli ansaitulla eläkkeellä ja oli paljon tekojärvellä kalastelemassa, mutta teki välillä töitäkin, kuten lähes kaikki kaupungin eläkeläiset. Satavuotta eläkkeen saamisen alarajana oli monesta liian alhainen ja useimmat jatkoivat tehtävissään, kunnes terveys lopulta petti. Aikoinaan Techpolin muuttaneet pitivät pelkästään siellä asumistaan yhä varsinaisena työnään ihmisyyden lipunkantajina ja varmuuskopioina.

Cris Kertoi anoneensa päästä mahdollisimman pian ulos luolasta, jos se tulisi mahdolliseksi ja kurssitti itseänsä vapaehtoisten alansa avustajien ohjelmassa kartoitettujen valmiuksiensa päivittämiseksi alansa uusimpaan tietoon. Ei halunnut etuilla, mutta jos Anna voisi jotenkin auttaa ryhmänsä näkyvyyttä niin olisi kovasti kiitollinen.

Anna sanoi, että Crisin ammatti ja hyvin hoidetun ruumiinkunnon kanssa sijoittasi varmasti Crissin ensimmäisten joukkoon, jos tarvittaisiin lisäväkeä maanpinnalle. Anna kertoi jo suunnitelleensa veteraanimatkoja maanpinnalle heti kun oltaisiin varmoja turvallisuudesta. Koti-ikävä ja kaipuu poltti Annan omassa rinnassakin ja mikä olisi sopivampi avaus kuin kerätä joukot ja yhdessä käsikädessä kohdata maapallo ja sitä ympäröivä avaruus. Monet halasivat sitä hautapaikakseen.

Nyt näytti vielä toteutuminen epävarmalta, eikä vielä tiedetä tarpeeksi mitä maapallolla on tapahtunut ja mitä saatettiin odottaa sinne mentäessä. Anna lupasi Crisille ilmoittavansa heti kun ja jos, matka toteutuisi. Valmisteleviin työtehtäviin hän saattoi tietysti osallistua muutenkin tavallisten ohjelmien puitteissa, joita oli polkaistu virallisesti ja epävirallisesti eri alojen toimikunnissa. He hyvästelivät sitten muistojen ristiriitaiset tuntemukset käsien kosketuksessa, viivyttelivät hetken, mutta halasivat sitten nopeasti jäykin liikkein antamatta tunteidensa sulaa kosketukseen.

Anna ajatteli Crissin jälkeen tilannetta kokonaisuutena, luonto oli purkanut ihmisten väliset sopimukset, eikä ollut enää mitään syytä kytätä kolossaan odottamassa lupaa tulla ulos päivänvaloon. Huolelliset valmistelut olivat sitäkin tärkeämpiä ja jokaista tarvittiin.

Anna hymyili itsekseen ajatellessaan, että katastrofi oli silti ihmiskunnalle rajallinen. Techpolin nanokuori oli pystynyt torjumaan katastrofin ilman minkäänlaista tuhonmerkkiä tapahtuneesta kuoren sisällä. Se oli hyvä asia, joka todisti, että atomi atomilta rakennettu ja kaiken ulkoisen vuorovaikutuksen estävä suojaus toimi ja pystyi eliminoimaan mahdollisesti tuntemattomien haitallisten massattomien hiukkasten säteilyn. Kaupungin palloruumis oli näennäisesti luonnonlakien ulkopuolelle jäänyt kaiken kosketuksen torjuva musta täplä avaruudessa, eikä ikään kuin ollut olemassa minkään ulkoisen fysiikan vaikutuksille. Ei ainakaan näennäisesti painovoimaa lukuun ottamatta. Lähes yhteen puristautuneiden atomien nanomateriaalissa ei ollut rakoja, joista avaruuden haitallinen säteily pystyi livahtamaan läpi ja koko kuori oli kuin koskematon kvanttitila, jonka sisään ulkopuolinen olemassaolo ei päässyt kurkistamaan ja muuttamaan sen reunaehtoja.

Kaupungin valoaukossa rauhallinen, lähes aalloton ja toisinaan jäähileiden kimalluksessa näkyvä päivisin sulalta näyttävä merenpinta ei aluksi ollut kertonut tapahtuneesta paljoakaan. Sittemmin siitä oli tullut outo kaksikasvoinen todellisuus ja tiedettiin, että meri oli jäätymässä kokonaan pohjiaan myöten, vaikka päivisin sen pinta suli järviksi auringon noustessa korkealle lähes aina kokonaan pilvettömälle taivaalle. Näillä leveysasteilla ei meren käyttäytyminen normaalioloissa sillä tavoin ollut mitenkään mahdollista, mutta näin todellisuus oli nyt, ja kieli jostakin epätavallisesta suuressa mittakaavassa.

Aamuisin meri kimmelsi jäisenä ja päivemmällä sen pinnasta sulanut vesi höyrysi ohuina haikuina kangastuksen kaltaisena vaimeasti väristen, mutta paksua sumua ei enää syntynyt. Vaikka ulkopuoliset seurantalaiteet olivat vaienneet, niin joitakin johtopäätöksiä pystyttiin tekemään pelkän näkemänkin perusteella. Tiedettiin melkein heti melkoisella varmuudella, että sähkölaiteet lamauttava magneettinen säteilysokki oli iskenyt maapalloon, ilmakehä oli ohentunut dramaattisesti ja oli ehkä katoamassa kokonaan. Siinä tapauksessa auringon ultraviolettisäteily osuisi lopulta maapalloon koko tuhoavalla voimallaan, siitä tulisi vuosituhansiksi elinkelvoton planeetta. Näkymättömän kilometrien levyisen tuhoisan hiukkasmuurin Techpolin ympärillä löytyminen oli ollut suuri yllätys, mutta vuosien ponnistuksilla oli vihdoin löytynyt keinot sen turvalliseen lävistämiseen ja palaamine maanpinnalle turvallisesti oli taas tosiasia.

Entisten maanasukkaiden avaruusmatkojen koeteltu säteilynestotekniikka ei enää ollut riittävä ja työtä tehtiin turvallisuusmarginaalien kohottamiseksi tyydyttävästä hyväksi lähtevien alusten suojauksen parantamiseksi teoreettisten maksimiarvojen torjunnan mukaisiksi.

Kokeilussa oli tehty vastasäteilykenttiä, jolla antisäteilyllä poistettaisiin suojapukujen ympäriltä haitallinen säteily samaan tapaan kuin äänitekniikan ”White noise” menetelmällä poistettiin kuulokkeiden ulkopuolinen melu. Suurin haaste oli ollut selvittää tarkalleen minkälaisesta säteilysaasteesta oli oikeastaan kysymys. Pelkona oli, että oli jotakin uudenlaista ja tuntematonta ihmissoluille vaarallista säteilyä nanokuoren ulkopuolella, jota ei nykyisellä tekniikalla pystytty havaitsemaan. Mikään tunnettu kosmologinen hiukkasteoria ei antanut osviittaa outojen sähkömagneettisten kenttien muodostumiseen nanokuoren ympärille joiden läpi oli maanpäälle matkaavien kuljettava.

Viestintälaitteiden kvanttiyhteyden loputtua kuoren ulkopuolisten laitteiden tuhoutumiseen, oli Techpoli omillaan uuden tiedon hankinnassaan, mutta arkipäiväisessä suojatussa elämässään se oli yhä kykenevä ja yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. Se oli myös valmiina auttamaan äitimaapalloa sen suuressa hädässä, vaikka ihmisenkaltaisia avuntarvitsijoita tuskin enää olisi elossa. Planeetalla aloitettaisiin elämän kehitys alusta, jos ilmakehä voimistuisi entiselleen pitämään suuremman osan saamastaan lämmöstä sulattamaan meret. Aurinko oli ennallaan ja välimatka oli sama elämälle kriittisessä suopeudessaan, maapallolla oli yhä tarpeeksi vettä ja ilmakehää voitaisiin ehkä keinotekoisesti kohentaa keinotekoisilla metodeilla joita kehiteltiin jo kuumeisesti erilaisten mahdollisuuksien toimivuutta laskeskellen.

Marsissa oli jo pitkään yritetty luoda luontoon elinkelpoista ekosysteemiä ja vaikka siinä ei onnistuttukaan, oli useita mahdollisia ratkaisumalleja jo olemassa. Ehkä ne toimisivat paremmin maapallolla, jossa oli jo ollut toimiva ekosysteemi ja aurinkoon nähden elämää suosiva sopiva välimatka. Etäisyys aurinkoon ei ollut muuttunut, kiertoradan määräävä painovoima oli kestänyt kokeen eikä päästänyt planeettaa otteestaan ja lähes hävinneenkin ilmakehän uudelleen luomiseksi oli toiveita koska maapallolla oli runsaasti yhä vettä. Maapallon omien sisäisten vulkaanisten ominaisuuksien aktivoiminen voisi auttaa lämpötilan tasaamiseen purkaustuhkallaan varjostamalla päivän hillitöntä paistetta ja sen aiheuttamaa vettä haihduttavaa kuumuutta. Suurien jääalueiden värjääminen mustaksi oli yksinkertainen vaihtoehto.

Kontrolloituja vulkaanistenpurkauksia oli hahmotettu jo ennen katastrofiakin, maankuoren sisäisten paineiden purkamiseen maanjäristyksien suurten tulivuoripurkauksien estämiseksi. Nyt suunnitelmana oli luoda keinotekoinen kasvihuoneilmiö provosoiduilla suurilla vulkaanisilla purkauksilla aiemmilla ikiroudan alueilla vapauttamaan tunnettuja metaanikaasuvarantoja maaperästä. Maailman tieteiden saaste käsitykset käänteisinä olisivat kenties nyt avuksi, ja se, joka oli haitallista ennen, olisi ehkä hyödyllistä nyt. Elena oli mukana kaikissa tiedotustilaisuuksissa, joissa johtoryhmälle annettiin tilannekatsauksia eri projekteista tulevien päätösten pohjaksi. Elena tiesi, että Anna oli ehdottanut hänen läsnäoloaan kokouksissa itsekkäistä äidillisistä syistä, mutta Elena ei välittänyt siitä ja mahdollisista puheista selän takana suosimisesta, koska koki tärkeäksi tietää kokonaisuudesta mahdollisimman paljon ymmärtääkseen paremmin mihin tuli pyrkiä omassa työssään.

Koska kvanttiyhteys ulos lähetettyihin aluksiin ei vuoren sisältä toiminut oli pieni radioviestintäasema parkkeerattu ulkopuolella lähelle välissä olevaa säteilyrajaa, ja siitä oli kauemmas liikkuviin tutkinta-aluksiin viiveetön kvanttilähetin yhteys. Järjestelyllä pystyttiin välittämään tietoa kuvina ja datana Techpoliin, vaikka viimeinen viestitysetappi olikin hidas ja vika altis vanhanaikainen radioaaltokytkös.

Asiantila paranisi kaapeloinnilla ja vanhanaikaisia valokuitukaapeleita kokeiltiin, mutta ne eivät toimineet gammasuvun sisällä ja niille oli rakennettava suojaputket vahvoine magneettikappoineen, eikä sellaiseen ollut resursseja tai aikaa. Techpolissa oli sitä paitsi syntynyt akuutti mineraali- ja nanomateriaalipula. Ongelman ratkaisuna kuvadataa karsittiin pikselitiheyden vähennyksillä, pakattiin ja purettiin paremmin, eikä heikentynyt laatu juuri häirinnyt, kun samalla pienennettiin kuvan kokoa suurimmissa näytöissä. Techpolissa yleisölle näkyviin lähetyksiin oli tullut myös muutaman minuutin myöhästyminen, koska data tallennettiin ja suodatettiin ensin. Joku puhui sensuuristakin.

Aluksia seurattiin kauhun ja innostuksen sekaisella mielenkiinnolla, kun ne hitaasti vaappuen katselivat kameroillaan ympärilleen. Ampaisivat sitten käskystä matkaan ympärilennoille suorittamaan maapallon tilanteen kartoitusta hurjalla nopeudella ja etsimään säilyneestä elämästä merkkejä. Aikaa katastrofin alusta oli kulunut kauan ja ensinäkymät olivat lohduttomat, eikä enää odotettu ihmiselämän säilymiseen maankamaralla. Katastrofin jälkeinen tilanne huolestutti silti yhä jokaista luolakaupungissakin, koska se merkitsi heidänkin elävän tuhon partaalla. Kaikki erimielisyys ja napina olivat Techpolissa kadonnut yhteisten ponnistusten tieltä, joka oli hyvä asia.

Lähetetyillä aluksilla oli myös sama nanomateriasuojaus, kuin Techpolin kuvussa ja niiden miehistö oli asiantuntijoiden mielestä tuhansien testien varmuudella täysin turvassa. Tähän luotettiin, vaikka olosuhteet aluksien ulkopuolella muuttuivat nopeasti auringon näkyvyyden mukaan yön jäätävästä kylmyydestä päivän paahtavaksi pätsiksi. Päätettiin, että osa aluksista nousisi ulkoavaruuteen ikään kuin muodostaen satelliittiverkoston kartoittamaan kokonaisuutta ja samalla tarkistaisi mahdollisesti vielä paikoillaan olevien kansainvälisten avaruusasemien tositilanteen. Ehkä joku uusimmista oli selvinnyt tarpeeksi hyvällä suojauksellaan ja automatiikka pitänyt ne radallaan, vaikka nekään ilman täydennyksiä eivät olleet voineet selvitä täysin entisellään ilman maasta saatua huoltoapua ja miehistöt olivat tuhoutuneet hitaasti ravinnon puutteeseen jollei muuten. Kauhukertomuksia ei kannattanut luoda odotuksiinsa, vaan miehistöjä kehotettiin vain toteamaan löytöjään yksinkertaisimmalla tavalla.

Tiedettiin, että uusimilla avaruusasemilla oli ollut silloiseen uhkaan kattava säteilysuojaus ihmisille joiden odotettiin työskentelevän niissä vuosia kerrallaan ja monia toimenpiteitä oli tehty pitkäaikaisvaikutuksien eliminoimiseksi. Laitteiden sietokyky kaikenlaisia häiriöitä vastaan oli viimeisten mars-siirtokuntien nanotekniikkaa, johon myös Techpoli oli aikoinaan tuonut panoksensa. Silti tarkkaa tietoa niiden varusteluista ja varmuusvarastoista ja ruoantuotannosta ei ollut, mutta oli lupa toivoa niiden selviytyneen ainakin jonkin aikaa omin voimin ja dokumentoineet silminnäkijöinä tapahtumaa kattavasti. Ainakin kahdessa suurimassa oli ollut suurimittaista ravintoaineiden koeviljelyä ja jopa pieniä ruokatarviketehtaita, ja niistä oli ollut ainakin pienimuotoista jakelua muillekin avaruusasemille samalla kiertorata vyöhykkeellä. Vyöhykkeellä tiedettiin olleen myös pelkästään huoltotoimenpiteisiin ja varaosien valmistamiseen erikoistunut avaruusasema pienillä huoltoaluksilla kiertävine huoltojoukkoineen. Silti oli jotenkin liian hiljaista eikä minkäänlaista viestintää havaittu. Suurin hyöty olisi jos löytyisi tarkkoja havaintotietoja ja teoreettisista oletuksista päästäisiin edes jonkunlaiseen varmuuteen tapahtumakuluista ja syistä.

Techpolissa oli vain vanhentunutta kosmologian yleistietoa, koska aiheuttamansa virusepidemian ja sen jälkeisen eristyksen aikana ja sen jälkeenkin olivat yksityiskohtaiset tiedot salattuja Techpolille, eikä avaruusasemien toiminnoista tai sijoittumisesta tiedetty enää tarkkaan ja ne olisi etsittävä avaruudesta ilman varmoja koordinaatteja. Salailu johtui osin ettei haluttu edistää Techpolin haaveiluja avaruusmatkailun suhteen, vaikka ne virallisesti hyväksyttiinkin, eikä yleistä kosmologista tai avaruusteknologista tietoa ollut pimitelty. Eri maiden Avaruusasemat olivat usein myös osa kansallista sotilaallista strategiaa.

Niitä tulisi lähestyä varovasti koska niiden raskaine automaattiset puolustusjärjestelmät tunkeilijoita vastaan saattoivat yhä toimia jollakin tavalla tunnistamattomiin vierailijoihin reagoivine puolustussysteemeineen, joilla oli ehkä myös erityiskäsky tunnistaa ja estää Techpolin alusten ulostulo luolastaan ilman YK:n antamaa lupaa.

Joissakin maan avaruusohjelmissa oli kuitenkin hyödynnetty Techpolin eristetyn elämän tutkimusta ja kokemuksia viime aikoina juuri ennen katastrofia. Joissakin avaruusasioissa yhteys oli ollut tiivistäkin Techpolin aiottujen avaruusmatkojen takia, ja toivottiin, että maapallon puolustuskäskyjä heidän suhteensa oli höllennetty.

Tiedettiin myös, että maan avaruusasemien kuluissa oli vuosina ennen katastrofia säästelty kaikessa, tehtäviä karsittu ja myönnettäviä varoja huoltoon ja paranteluun oli leikattu jonkin verran. Samassa määrässä lisääntyivät vaarat ja se oli ehkä ollut kohtalokasta katastrofin sattuessa. Lisäksi resurssien siirto suurista avaruusasemista oli tuolloin jo aloitettu rakenteilla olevan puolivalmiin Kuun avaruuskuukaupungin hyväksi, joka muodostui useista toisiinsa yhdistetyistä kupoleista kuunpinnalla. Sen valmistuminen oli viivästynyt lukuisten teknisten ongelmien takia koska ratkaisut jotka olivat toimineen avaruusasemien pienemmässä mittakaavassa, eivät soveltuneetkaan kaupungin moninkertaisiin tarpeisiin pelkällä koonkasvattamisella vaan vaativat monimutkaisia parannuksia toimiakseen tarkoitetulla tavalla. Juuri ennen maapallon katastrofia oli Techpoli tehnyt sopimuksen luovuttaa tutkimustietoaan projektiin omista pitkään käytössä hioutuneista voimalaratkaisuistaan vaihdossa avaruusaluksiensa moottoritekniikoihin.

Katastrofin sattuessa oli kuuprojekti jäissä odottamassa, että ongelmat ratkaistaisiin, eikä siellä ollut katastrofin sattuessa tiettävästi ollut kuin muutaman sadan huoltomiehen miehitys ylläpitämässä jo valmista infrastruktuuria, joissa kattava aktiivi magneettisuojaus ei ehkä ollut edes päällä käytöissä olleissa majoitus- ja työskentely-yksiköissä, koska se ei tavallisesti ollut tarpeellista ja oli enemmän turvallisuuden lisälaitteisto jos auringossa tapahtui jotakin poikkeuksellista kuin osa tavanomaista turvallisuutta.

Elenan kauimmaksi avaruuteen matkanneen yksikön skannatessa yhtenä ensimmäisenä tehtävänään herkillä mittalaitteilla kuun tukikohta-alueet, ei minkäänlaista elonmerkkiä rakenteilla olevan kaupungin kohdalla ollut havaittavissa.

Hyvä asia oli, etteivät maapallon puolustussysteemit olleet hyökänneet heidän kimppuunsa avaruudesta tai maatukikohdista ja hengitettiin vapaammin. Aluksi keskityttiin eniten maankamaran tutkimiseen ja jäljellä olevat avaruusasemat paikoitettaisiin ja tarkastettaisiin myöhemmin. Löydetyt suuret rakenteet laitettiin kuitenkin mahdollisimman nopeasti automaattiseen seuraukseen kiertoradalle sirotetuilla pienillä tutkasatelliiteilla, joita aseteltiin avaruusasemavyöhykkeelle ulostulon toisessa vaiheessa kuin miinoja mereen.

Elenan komennossa olevat kymmenen muuta tutkimusyksikköä aluksineen olivat koordinoineet keskenään maanpinnan lähikartoitustaan, jota tehtiin kymmenien kilometrien korkeudessa.

Aluksien päätehtävä oli haravoida biotunnistimilla maanpintaa etsien elämää ja vähitellen alkoi koko tilanteen lohduttomuus selvitä. Tutkimusryhmät ottivat myös jatkuvasti näytteitä ilmakehän eri kerroksista, ja aluksia palvelevat tekoälyn ohjailemat drooni-laivueet oli päästetty kylkiin kiinnitetyistä telakoistaan suurentamaan tutkimusaluetta, ja ne olivat emojensa ympärillä kuin surisevia kärpäslaumoja.

Etsittiin tietoa maapallon tilasta, minkälaista hyvänsä, kaikki kelpaisi ja auttaisi hahmottamaan planeetan nykytilanteen ja miten sen suhteen jatkettaisiin. Tarkkaa tietoa tarvittiin kaikesta, ennen kuin saatettiin yrittää laskeutua maanpinnalle. Tehtiin samaa esitutkimusta kuten retkikuntien pyrkiessä aurinkokunnan muille planeetoille, vaikka entisestä maapallosta ja rakenteesta tiedettiin jo kaikki kolmiulotteisesti mallinnettuna neliömillimetrien tarkkuudella, sen ytimestä ja kerroksista maankamaraan.

Elenasta ja hänen miehistöstään tuntui todella oudolta, että ehkä silti ei mikään heidän laajoissa tietokannoissansa enää täysin pätenyt maapallon uuden todellisuuden kanssa. Eikä enää voinut luottaa tekoälyjen tietokanta-analyysien tuloksiin ilman omien mittauksien varmistusta. Maapallon pyörimisliike oli hidastunut, magneettikenttä häiriintynyt ja magneettinen napa muuttanut paikkaansa, ilmakehä lähes olematon ja kaikki perusasiat erilaiset kuin ennen.

Täytyi jopa opetella manuaalisia rutiineja, joita ei ollut käytetty vuosisataan, koska tekoäly ohjelmistot olivat opetettu optimoimaan tehtävänsä vallitsevaa tietokantafaktaa hyödyntämällä ja soveltamaan laskelmansa katastrofia edeltäneisiin faktaksi luokiteltuihin tietoihin, eikä ne enää täsmänneet todellisuuden kanssa. Kaikki tietämys maapallosta täytyi päivittää syväluotaamalla sen luonnon perusolemus muuttuneine vaikutuksineen uudestaan. Se veisi aikaa, vaikka uusin älyteknologia nopeutti uusienkin tietojen tarkkuuskäsittelyssä itseohjelmoituvissa toisiaan kilpailevasti testaavissa algoritmirypäissä sitä mukaa kun aluksien instrumentit lähettivät tarkkoja tietoja uusista mittatuloksista.

Suuriin nopeuksiin pystyvät alukset lisäsivät porrasmaisesti vauhtiaan välttääkseen elimistölle vaaralliset kiihdytysvoimat ja vaikka ihmishenkien pelastustehtävien kaltaista kiirettä ei enää ollut, niin haluttiin nopeasti saada yleisvaikutelma maapallon tilanteesta kaikkialla sen pinnalla. Alukset pystyivät kymmenientuhansien kilometrien tuntivauhtiin ja niiden hyvin suunnitellut kulkuradat yhdessä muistuttivat gyroskoopin joka suunnassa kieppuvia liikeratoja paikallaan pysyvän maapallon ympärillä. Se oli kuin hyvin koordinoitu hyökkäys koko planeetan pinta-alalla ilman ammuksia.

Lentoradat kulkivat ensiksi yli suurkaupunkien ja tiedettyjen sotilastukikohtien, joissa oli syviä ydinsodan kestäviä maanalaisia bunkkereita. Niiden kohdalla lähestyttiin varovasti koska ne saattoivat olla vielä toiminnassa ja käsittää tutkimusalukset vihollisiksi. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja niiden automaattisenkin toimintakyvyn arveltiin tuhoutuneen koska niitä lähestyminen olisi normaalisti aiheuttanut täyshälytyksen ja lähettänyt varoituksen pysähtyä tuhoamisen uhalla. Oli varauduttu noudattamaan jokaista käskyä, sekä suojautumaan jos aluksia yritettäisiin tuhota tukikohtia yhä vahtivien tekoälyjen väärinkäsityksistä. Oli jotenkin outoa, etteivät erityisen hyvin suojatutkaan, kallioihin syvälle kätketyt puolustussysteemit toimineet lainkaan, mutta Elena oli tietysti hyvillään asiantilasta välttyessään vaarallisilta selkkauksilta, joissa usein ammutaan ensin ja kysytään sitten.

Kaikkialla maapallolla oli kuollutta ja tulipaloissa tuhoutuneet rauniot olivat vuorokauden ajankohdan mukaan aluksien synnyttämissä valokeiloissa huurteisen valkoisia tai auringon porotuksessa sysimustia. Vain joidenkin satunnaisten heijastavien metallistenpintojen jäänteiden tuikkiessa ohittavien aluksien näkökentässä valonsäteen osuessa niihin.

Yönpuolella maapallolta nähtynä tähtitaivas ilman asutuksien häiritseviä valoja ja ohentuneen ilmakehän läpi oli Elenasta ainutlaatuisen upea kirkkaudessaan. Syvälle näkyvää avaruutta, johon hän koki kummallista läheisyyttä ja jonka katselemiseen ei voinut kyllästyä. Elenan teki mieli pysäyttää maapalloa ympäri kiitävän aluksensa, jäädä paikoilleen katselemaan taivaankantta ja hengittää sieluunsa sen kaunista äärettömyyttä. Siellä oli vastaus jokaiseen olemassaolon kysymykseen. Elena ei halunnut miettiä kosmoksen julmaa jumaluutta kaikkeuden kohtalonomaisessa vääjäämättömyydessä, jossa elämällä oli sijansa toteutua vain määrätyillä reunaehdoilla marginaalisissa olosuhteissa pikkuruisilla planeetoilla.

Elena oli aina ollut taipuvainen vaistojensa luomien mielleyhtymien vietäväksi ja hänen ajatusmaailmansa on kuin faktaan perustava mielikuvitus, joka yhdistelee asioita luovasti älyllään omaan järjestykseensä. Hän näkee faktapohjaisissa asioissa yksityiskohdista muodostuvia kuvioita, joita ei opetettu missään, mutta jotka ovat kiistattomasti aina loogisia älyllisessä kauneudessaan. Syvälle luotaavat ajatuksensa näkyivät hänen säteilevässä olemuksessaan, jossa katselivat Annan silmät Jaakon miettivällä ilmeellä.

Ilmakehän ohenemisen takia yhä pienemmät meteoriitit säilyvät kokonaisina maahan asti ja yöllä ennen näkyneet tähdenlennot putoavat nyt haaleina savuavina rautapalloina maanpintaan poraten sihahtaen reikiä kivikovaan jäähän. Kiitävissä aluksissa niitä tuli varoa kuin metallisia nyrkinkokoisia rakeita tai jalkapallonkokoisia tykinammuksia, sanoi Elena kaikkiin aluksiin viestiviin mikrofoniin vaikka vahva napojaan pinnassa vaihteleva magneettikenttä sinkosi ne pois aluksien lähettyviltä.

Kaikki tiesivät, että suuremmista säännöllisesti vierailevista meteoriittiparvista oli ohjausautomatiikkaan ohjelmoitu taulukot, joita osattiin väistää ja pidettiin lähes jatkuvasti päällä suojausta, joka tutkaan liitettynä havaitessaan maahan osuvia meteoriitteja tai avaruusromua. Suurikokoinen komposiitti pintainen avaruusromu kannatti väistää, jos joku kiertoradaltaan maahansyöksyyn päätynyt satelliitti osuisi kohdalle, vaikka nekin pystyttiin torjumaan voimakkailla lasertunnistimien ohjaamilla jetsuihkuilla nanokuoren päällä olevasta aluksen uloimmasta pinnasta välissään paineistuskammio ja raskaskaasusäiliö. Jetsuihkua tuskin tarvittaisiin kovin usein ja sellaista kahdesti käyttänyt alus joutui palaamaan ulostuloaukon lähettyville jäänpinnalle rakennettuun tukikohtaan hakemaan täydennystä kaasuvarastoonsa. Jonkun myöhäisemmän vaiheen tehtäviin kuului haravoida lähiavaruus ja hallitusti poimia satelliitit pois radaltaan ja hyödyntää maanpinnalla niiden teknologia ja materiaalit uuskäyttöön.

Elena raportoi mahdollisista ja kohdatuista vaaroista turvaustarpeen kehitysyksikölle. Tiedettiin, että meteoriittiparvet ovat toisinaan kuin suurirakeisia pilviä, eikä niiden keskelle joutuessa voi juuri väistellä, ja puhallusgeneraattorit jatkuvasti maksimilla kuluttavat energiaa ja sotkevat näkyvyyden, eikä tilanteesta saa minkäänlaista kuvaa ja turvalaitteiden toimintahäiriöt tai jetkaasunloppuminen olisi katastrofaalinen kokemus vaikka nanokuori törmäykset kestääkin. Halkaisijaltaan parinkymmenen metrin kokoisen mini asteroidin voi vielä tuhota lasertykeillä ja puhaltaa syntyneet lohkareet ympäriltä, mutta se on maksimi suoritus. Kiviparvi voisi viedä kohtaamansa aluksen työntövoimallaan mukanaan maanpinnalle tai kauas ulkoavaruuteen. Alus ja miehistö selviäisi siitäkin lievin vaurioin koska sisimmäinen nanokuori kesti kaiken, mutta se olisi hurjaakin hurjempi kokemus sen sisäpuolella, vaikka tavaroiden automaattinen hätälukitus ja miehistön tiukasti paikallaan pitävät aluksen odottamattomia liikeitä neutralisoivat turvaistuimet helpottivat ohjaamon olosuhteet siedettäviksi. Onneksemme tiheitä meteoria hyökyjä ei ole pilvin pimein ja olisi outoa, jos heti alkuun tapahtuisi jotakin tällaista hyvin harvinaista avaruuden painajaista.

Techpolin valvonta-asema ohjeisti: Imaisette tietysti näytteitä kaikesta näkemästänne, ja arvelemme osan tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta. Ne ovat tärkeitä koska niissä saattaa olla tietoa myös gammapulssin vaikutuksista ja kertoa jotakin uutta kuin jälkeen jääneenä ohituksen kaikuna.

– Jeb, teemme niin, vastasi Elena kuuliaisesti, mutta mumisi mikrofoni suljettuna.

– Techpolista jakavat tutkijat vain keksivät kaikenlaista lisäriesaa meille, koska saavat tilaisuuden tärkeillä, suhahti Elena vieressään nuokkuvalle assistentilleen Juusolle.

Joku valppaasti aluksien yleisäänitystä vahvistava ja melusta keskusteluja uteliaisuuttaan suodatteleva ja salakuunteleva valvontatiimin kaupungin kosmologeista räjähti nauramaan, ja mutisi äänekkäästi, – kaikenlaista sitä kuulekin.

Elena jatkoi suulista raportoimistaan:

– Ilmakehä on tosi ohut ja paljolti samankaltainen jokaisella lentämällämme korkeudella.

Techpol vastasi :

– Huolestuttavaa, mutta sopeudutaan, pitäkää täyssuojaus päällä jatkuvasti, näytteitä on tarpeeksi. Tämä on käsky ja ehdoton ylimmän johdon määräys.

Anna on hyvä äiti, ajatteli Elena, mutta kysymys on suuremmista asioista, eikä tyttärestä huoltaan kantavan presidentin tulisi sotkeutua tehtäväämme. Tiesi kuitenkin, ettei voinut uhmata päätöksiä, koska ne oli välitetty myös suoraan aluksen tekoälyyn, joka estäisi uhmakkaat omapäiset operaatiot.

Elenan aluksen miehistönä oli Sara, Bengt, Rita ja Juuso.

Suomensukuinen Juuso oli Adamin eron tuoman suruprosessin jälkeen alkanut salaa kiinnostamaan. Joskus he yrittivät puhua kotonaan oppimaansa suomeakin, joka kuulosti muista joltakin oudolta salakieleltä, ja siitä kuittailtiin ilmein ja sanoin.

– Taas ne juonivat jotakin, sanoi norjan sukuinen Bengt Saralle.

– Kohta ne tekevät muutakin, nauroi Sara.

– Menisivät hotelliin, yhtyi kuunnellut Rita.

Kaikki nauroivat kuollakseen.

– Tai ulos, saataisiin tietoa minkälaista seksiä voi avaruuspuvuissa harrastaa, huokasi aina hitusen kaksimielinen Rita mietteliään näköisenä.

– Ehkä niillä kyberkopelointi nystyrät puvuissaan, halusi Bengtkin osallistua, joka myös oli jäsenensä ryhmäkuuntelussa, josta Elena ja Juuso oli kytketty pois tehtäviensä takia.

Ohjaamossa puuhailevat Elena ja Juuso kuulivat remakkaa naurua, kun he yhdistivät itsensä joukkoon, ja vilkaisivat toisiaan, punastuivat koska ajattelivat samaa. Juuso sanoi sitten,

– Meille tietysti.

Elena katsoi pitkään Juusoa ja luki hänen silmistään samaa ymmärtävän läheisyyden kaipuuta, jota tunsi itsekin luomuihmisen erilaisuudessaan.

Elena oli luonnonlapsi hyvin Annan kaltainen ja ei peitellyt tunteitaan olivat ne mitä hyvänsä.

Huokaisi ja sanoi Juusolle suomeksi suoraan tapaansa,

– Mitä luulet Juuso, saisimmeko me fiksuja lapsia, jos menisimme yhteen.

Fiksuus oli kaupungissa ulkonäköä tärkeämpi ominaisuus. Juusoa asia nauratti ja hän tiesi, että tästä hetkestä lähtien he olisivat jonkunlainen pari, samanlaisia kuin Elenan äiti Anna ja isä Jaakko olivat olleet, ei sellaisia kuin hänen eronneet aina riidelleet vanhempansa, joilta ei ollut herunut muuta kuin nimensä ja riitaisa lapsuudenkoti. Sysineet sitten pois läheisyydestä, kun molemmat löysivät uudet rakkaat ja muuttivat tahoilleen. Hän asui nuoruutensa vähän molemmissa uusperheissä, kunnes pääsi opiskelemaan ja sai sitä kautta oman asunnon ja elämän.

Se siitä, mutta vanhempiensa vihreiden puiden liitosta, sai kuitenkin myös itse luvan luomulapseen, jos se aika koittaisi. Mietti, olikohan Elena luomu. Juuso kierteli tahattomissa salaisissa unelmissa kuin vaistojen luomien aavistuksien varjomaailmassa, jossa oli hänen elämänsä tarkoituksien salaisuudet ilman sanoja.

Voimakas suvullinen kutsu, jossa oli imelä maku ja sydämessä hakkaava halu. Elena ajatteli Juusosta samoja. Mieli kiersi universaaleja sielullisia kiertoratoja saman asian ympärillä, jotka vääjäämättömästi kallistuivat kohti toisiaan ja kohtaisivat ajastaan samassa pisteessä yhtyen toisiinsa. Elena ei osannut jahkailla asiaa enempää, koska ymmärsi mistä oli kyse, ja kysyi Juusolta ilman sen kummempia johdantoja,

– Oletko sinäkin luomu, ilmaisten samassa lauseessa itsensä sellaiseksi ja paljasti samalla kaikki heidän tunne-elämänsä ympärillä surisevat suuret kysymykset.

Juuso virnisti,

– Mitä luulet, ja riisui haalarinsa yläosan näyttäen lihaksista käsivartaan, jossa oli myrkynvihreä tatuoitu puu.

Jostakin syystä se oli tavallista isompi ja muistutti lehmusta, joita oli luolan kylpylähotellin puistossa, ei pelkkä piste kuin muilla tuntemillaan luomuilla. Juuson isä oli synnytysosaston lääkäri ja oli kai pyytänyt palvelusta tutulta siruleimasimella tatuoijalta, kun Juuso oli kurttuisena pinnistelty vanhanaikaisesti parkuvana maailmaan.

-Voi hitto, voihkaisi Elena, unohdetaan tämä, muuten olemme kohta pahasti lirissä tehtävän suhteen, mutta jos pyydät pitsalle, kun homma on hoidettu, niin ehkä lähdenkin. Elenasta paistoi rakastuminen ja Juuso oli samassa hormonien yllyttämässä pariutumisen tilassa, ja sanoi ilmaa puhaltaen kuin sisäistä painettaan purkaen henkäistyn lauseen,

– Selvä, kysyn kyllä, ja oli aivan punainen kasvoiltaan salaisten seksististen ajatuksiensa Elenaa kohtaan tykyttäessä kaaoksena hänen verenkierrossaan nostaen ja laskien ihon myötäisten housujen etumuksen profiilia ajatusten yrittäessä kontrolloida tahattomia ruumiin vaistonvaraisia reaktioita näkymästä muulle miehistölle.

Elena virnisti tyytyväisen näköisenä huomatessaan Juuson kamppailun naisenvaiston tietoisuudella viehätysvoimansa vallasta Juusoon. Armahti sitten ja osoitti yksityiskohtaa näkymämonitorissa, ja sanoi mahdollisimman kuivakkaasti, – Mitä luulet, tulisiko tuo tarkistaa lähempää.

Annasta tarkkailutiloissa vuoren sisällä oli todennäköistä, ettei kukaan enää maapallolla tarvinnut Techpolin apua pelastuakseen katastrofilta. Kaikki elämä maankamaralla oli kuollutta ja elinkelpoisuus menetetty ehkä ainaiseksi. Kaikkialla olisi vain tuhoutuneita maailmoita elinkelvottomassa ympäristössä kuin loppuun kirjoitettuja kertomuksia sivut liimautuneina toisiinsa. Ehkä vielä joskus yritettäisiin tieteen keinoin vähitellen avata ja purkaa menneisyyden kertomukset jään sisästä lukukelpoisiksi. Saataisiin ehkä selventävää tietoa tapatumakuluista ja mikä tärkeintä, oliko tuhoutumisprosessi yhä jotenkin päällä uhaten myös Techpolin olemassaoloa.

Umpeen jäätynyt meri trooppisella alueella oli selvä merkki, että oli kyse luonnonkatastrofista, jota ei ollut voinut estää tai paeta. Techpolin asukkaat luolassa olivat kokoontuneet kaupungintalon aukealle ja tuijottivat suurella näytöllä näkemäänsä suoraa lähetystä, kun ensimmäinen alus saavutti mantereen ja näkyviin tuli täysituhoutuneen kaupungin huuruiset rauniot, jotka kimmelsivät aamussa yön pakkasen jälkeen. Hiljaisena katselevasta joukosta kuului tukahtuneen itkun ääniä, kuin hautajaisissa, joissa jokainen yritti urheasti hallita suruaan lähiomaisten takia.

Anna ilmestyi ruutuun ja puhui joukolle yrittäen pukea kaikkien kokeman lohduttomuuden sanoiksi, mutta samalla rohkaisten kansaansa eteen päin. Techpolilla oli nyt se tehtävä, jota varten se oli aikoinaan varustettu, vaikka asia oli aikojen kuluessa hämärtynyt ja kaupungin asema ollut hetken päinvastainenkin eristettynä toiseen tulevaisuuteen katkaistuin yhteyksien emoonsa joka kielsi sen ja sen tarkoituksen. Useimmat siellä syntyneet eivät tiedostaneet vuorikaupunkinsa tärkeää roolia ihmisyyden ja elämän suojeltuna varmuuskopiona lainkaan, vaan se oli kotimaa, kotikaupunki ja ainoa paikka, jonka tunsivat läpikotoisin tuntemuksiensa merkityksien väreinä ja tarkoituksina välittämättä muun maailman tuomiosta.

Anna painotti silti Techpolin sen syntymässä annettuja velvollisuuksia emoaan maapalloa kohtaan useaan kertaan, ja toisti kaupungin alun historiaa jokaisessa pitämässä puheessaan, että kansa ymmärtäisi, mitä kaupungilta odotettiin maapallon elämän elvyttämiseksi, jos se olisi vielä mahdollista.

Anna kohotti kätensä sydämelleen kuin uusisi pyhän valansa ihmisenä ja presidenttinä ja sanoi voimakkaalla äänellä:

”Olemme maapallon perillisiä, emmekä pelkkä ihmiskunnan varotoimenpide ja inhimillisen elämän varmuuskopio maapallolle. Olkaamme ylpeitä, että olemme luoneet uuden uljaan maailman, ominen uusine ja paranneltuine ratkaisuineen lähes kaikessa lähtökohtaamme nähden. Teknologisesti olemme kaikilla osaamisen alueilla kiistattomasti parasta mihin ihminen on koskaan pystynyt, yhteiskuntana olemme riidaton toimiva kokonaisuus hyvinvointia, johon mikään aiempi yhteiskunta ei ole ihmiskunnan historiassa kyennyt. Olemme voittaneet kaikki vakavat sairaudet, pidentäneet ihmisen elinikää yli kaksinkertaiseksi ja parantaneet perimämme väkivallattomaksi, humaaniseksi ja huippu älylliseksi lajiksi, jonka elämässä ei ole eriarvoisuutta, vaikka olemme jalostuneet erilaisiin tehtäviin erilaisin kyvyin ja valmiuksin keinotekoisesti.

Joka ikinen kaupunkilainen voi olla ylpeä itsestään ja lähtökohdastaan maapallon täysiverisenä kansalaisena, jonka siementä jokainen kantaa soluissaan ja sieluissaan. Olemme sukulaisia keskenämme ihmisinä ja se on suurin sanoma sydämemme sykkeessä.

Olkaamme rauhallisia, vaikka tilanne planeetallamme on vakava ja paras tapa auttaa ihmiskuntaa, on jatkaa arkipäiväänsä kuten ennenkin ja osallistua tehtävissään valmisteluihin, mennä ulos vuoremme sisältä auttamaan planeettamme toipumista katastrofista, joka koskee meitäkin kipeästi.

Jatkakaamme siis elämää Techpolissa ennallaan ja ponnistellen parempaan, kunnes turvallisesti voimme lähettää osan meistä etsimään ratkaisuja maapallon palauttamiseksi sellaiseksi, kun sen tunnemme entisyydestä. Kiitos teille jokaiselle, jotka toimitte kysymättä tehtävissänne, tuntien laillani suurinta myötätuntoa maapalloa kohtaan, kun se sitä eniten tarvitsee. Planeettamme on meidän kaikkien maapallon ihmisten ainoa koti suuressa avaruudessa, Kiitos sille.”

Torilla puhetta kuunnellut joukko lauloi seisaallaan suurena kuorona, kostunein silmin John Lennonin ”Imagea” Annan kävellessä korokkeelta paikalleen.

Hitaasti korkealla ympäristöä maasta näkymättömissä haravoivat alukset jo toista viikkoaan ja lähettivät dataa Techpoliin sekä näyttivät zoomatuilla kameroillaan lohdutonta maisemaa. Maisemaa johon päiväsaikaan aurinko porotti ohuen ilmakehän läpi koko voimallaan lämpötilan noustessa sietämättömäksi ihmiselimistölle. Mittauksissa myös ultravioletti säteily alusten ulkopuolella oli tappavan korkea.

Ensimmäiset superälyn saamistaan reaaliaikaisista tiedoista mallintamat skenaariot pitivät yhä todennäköisenä, että avaruudessa tapahtunut raju gammapurkaus oli osunut miljardien vuosien huomaamattoman matkan jälkeen koko aurinkokuntaan kuin miljardienkilometrien levyinen korkeaenerginen lasersäde. Voima, jolla oli massattomien hiukkasten kaltainen ominaisuus kulkea läpi kaikesta ja silti aiheuttaa vahvoja magneettisia reaktioita ja voimakkaita virtauspiikkejä sähköjohtimiin tuhoten jokaisen sähköä käyttävän laitteen oli se päällä tai ei. Tiedossa ei kuitenkaan ollut tunnettua kosmista tapahtumaa, joka olisi voinut aiheuttaa tällaista valtavan voimakasta kuolemansädettä hiipimässä täysin huomaamattomasti läpi galaksin. Energisen säteen koko aurinkokuntaa kattava leveys olisi vaatinut lähes maailmankaikkeuden alun kaltaisen energiapurkauksen ja erilaiset fysiikanlait omaavan universumin. Mietittiin oliko mahdollista, että se oli pimeää energiaa, jonka harsomaiset liepeet lakaisivat olemassaoloamme. Ilman päteviä selityksiä oli spekulaatio yhtä hyvä kuin olematon tieto, villit kysymykset parempia kuin masentunut hiljaisuus.

Ehkä joku syntymässä oleva rinnakkaismaailmankaikkeus osui omaamme lävistäen sen erilaisuudellaan omilla ainutlaatuisilla ulottuvuuksillaan, jotka vuorovaikuttivat vain jotenkin omamme kanssa. Kuin koira ja kissa olisivat paritelleet ja saaneet yhteiset pennut, sanoi yksi tietokoneanalyysien pohjalta keskusteleva tutkimusryhmän fyysikko. Hänelle naurettiin ja hän yhtyi tyytyväisenä ontuvasta puujalkavitsistään johtuvaan remakkaan, vaikka oli epävarma, nauroivatko muut hänelle vai vitsille.

Kuinka vain, omassa auringossamme tapahtunut jättipurkaus olisi ollut vaikutuksiltaan erilainen ja näkynyt kymmenenminuutin viiveellä myös Techpolissa tavalla, joka olisi tehnyt luola-aukon näkymästä kaiken näköpiiristä hävittävän häikäisyn.

Tilanteen todentaminen sellaisenaan oli spekulointia parempi. Korkealla hitaasti skannaavia ja tehtäviinsä kalibroituvia aluksia pyydettiin nyt lisäämään vauhtinsa maksimiin, kohoamaan korkeammalle ja kulkemaan laivueena siten että yhdellä kierroksella maapallon ympäri saataisiin monitoreihin koko kuva planeetastamme ja sen lohduttomasta tilanteesta. Alhaalla olevat alukset jäisivät maan pinnan tuntumaan mittaamaan tarkasti ilmakehässä tapahtuvia muutoksia, samalla kun odottivat ylempien kerroksien kiertolaisten yleiskatsauksien näkymistä löytyneitä koordinaatteja kohteista, joita haluttiin tarkastella läheltä. Varautukaa kaikkeen, oli Anna ohjeistanut lähtöpuheessaan miehistöjä.

Avaruuden valtaisan räjähdyksen jälkihehkun säteilypiikki ja gravitaatioaalto oli ilmeisesti osunut maahan ja aurinkoon, jonka lisääntyneen energian synnyttämät magneettiset myrskyt olivat ehkä hävittäneet maanpäällisen elämän.

Mahdollisen elämän säilymisen suhteen Techpolissa arveltiin, että vain syvällä työskentelevät kaivostyöläiset ja eliöt olivat ehkä aluksi sinnitelleet hengissä, huomanneet hissien pysähtyessä jääneensä loukkuun ilman pelastumisen mahdollisuutta, koska apua tai paikkaa, minne pelastautua ei enää ollut. Olivat ehkä saaneet lähetettyä dieselvetoisella varahissillä ensimmäisen porukan ylös ja kuulivat kuilun kautta kauhun huudot, kun epäonniset kollegat kohtasivat tuhonsa jo paljon ennen maanpintaa.

Techpolin oli ehkä pelastanut sen kuorien ominaisuuksiin liitetyt superälyjen valonnopeudella reagoivat antigravitaatio väreilymuuntaja algoritmit, jotka olivat olleet Jaakon yksityisiä kokeiluja asioilla, joita ei uskottu tarvittavan, mutta teknisesti jääneet elämään kuoreen, koska niitä ei osattu poistaa erityisien salausjärjestelmiensä takia.

Anna oli mielessään ylpeä kuolleesta itsepäisestä miehestään. Jaakko oli vaatinut saada lisätä löytämänsä antigravitaatiopulssin mahdollisuuden kuoren ulkoisia uhkia torjuvien ratkaisujen joukkoon. Hän halusi atomien ydinhiukkasten rakenteen muutoksilla tuotetun kerroksen kuoren pintaan, jotka reagoisivat gammapulssin kaltaisiin tapahtumiin, ja niitä tunnistavat algoritmit lisättiin ylimmäisen superälyn kosmisia uhkia torjuvien proseduurien työkalupakkiin.

Jaakon ideoita vastustettiin, koska ne olivat enemmän teoreettinen matematiikalla mallinnettuja spekulaatioita, kuin tieteenkriteereillä kokeellisesti oikeaksi todistettuja fysiikan lainalaisuuksia, eikä nykytietojen valossa ollut mitään tapaa tehdä koetta ilman naapuristossa räjähtänyttä tähteä, jolla todentaa ideaa. Ei edes kosmologisten mittakaavojen suurissa painovoimien muutostapahtumissa, joihin liittyi myös universumin tyhjiöön laajenemisen kaltainen valoa nopeampi omaa aikaansa luova teoreettinen todistettu oletus joka oli vastannut Jaakon päätelmiä. Hänen itsensä esittämisissä mustien aukkojen harvinaisissa törmäyksissä näkyviä ilmiöitä oli miltei mahdotonta löytää, eikä sellaisissa tapahtumissakaan olisi tarpeeksi energiaa teoriansa todentamiseksi.

Maailmankaikkeuden kolmentoistamiljardin valovuoden taivaankannessa näkyvästä kaikilla kaikkeuden atomeilla piirretystä tapahtumien päällekkäisestä historiikista ollut helppo ounastella lakeja asioille, joita ei voinut kokeellisesti todentaa, vaikka Jaakko niiden mahdollisen olemassaolon huomioiden oli rakentanut nanokuoreen vastustuksesta huolimatta vastavoimatorjunnan outoakin oudommilla oletuksillaan.

Jaakko kutsui kehittämäänsä matemaattista kenttäteoriaansa gammasäteilyn sähkömagnetismin antigammasäteilyksi. Teorian hän oli tallentanut Ykkösen superälyyn, joka määrätyissä olosuhteissa käynnistäisi mallin mukaisen vaihtuvien mikrovarauksien värinän Techpolin ulommaiseen nanokuoreen. Jaakon mukaan se annihilaatioisi erityistä gammasäteilyä, joka esiintyi hänen teorioissaan. Säteilyä, jota ei koskaan ollut todettu ja jonka olemassaoloon ei kukaan Jaakon lisäksi uskonut tai etsinyt.

Jaakko oli silti pitänyt päänsä ja tehnyt purkamattoman kvanttikryptauksen algoritmiensa suojelemiseksi superälyn koodikirjastossa ja kytkenyt ne siten säteilytunnistuksen toimintoihin, joita ei voinut poistaa muistipaikan tuhoamisella, koska se oli osa nanokuoren valmistusreseptiä. Yliminänä vahtiva päätietosysteemi ei sallisi ihmisten tehdä muutoksia lainkaan näissä kriittisissä sydäntoiminnoissaan, jotka tekivät nanomateriaalista valmiin vasta suojauksen käynnistyessä. Se tuhoaisi siihen kajoavan ihmisen mieluummin kuin itsensä.

Jaakko oli ollut oikeassa ja väärässä samaan aikaan, katastrofin säteily oli ilmeisen varmasti Jaakon ounasteleman kaltaista säteilyä, mutta annihilaation sijaan oli käynnistynyt taajuuksien välinen satunaisesti värähtelevä kvanttitila, joka vuoro vaikutti maailmankaikkeuden syvyyksistä putkahtaneen gammapulssin kanssa odottamattomalla tavalla. Gammapulssin ja kuoren välinen vuorovaikutus olikin muodostanut näkymättömän säteilykehän Techpolin koko pallomaisen nanokuoren ympärille välittämättä sitä ympäröivästä vuoren kalliokapasta.

Oli kestänyt vuosia ennen kuin Jaakon unohduksiin hautautunut hullu idea oli tullut jonkun mieleen, ja älynnyt kysyä Ykkösen tekoälyltä yksityiskohtia minkälainen suojaus kuoressa oli päällä. Samalla pyytää tulostamaan kuoren jännitekuvan, josta outo aktivoitunut Jaakon poikkeustila lopulta huomattiin. Jaakosta tuli jo toisen kerran sankari katastrofi tilanteessa, ensin hänen opetuksillaan Elena oli keksinyt käyttää viestinnässä radioaaltoja ja sitten säteilynluonteen paljastaneen ja torjuneen hyljeksityn idean oikeaksi osoittautuminen. Ylpeydessään miehestään Anna säteili rakkautta, jossa oli sen koko ylimaallinen vaistonvarainen tarkoitus löytää kosketus kaikkein todellisimpiin ihmismielen merkityksiin.

Techpolin elämäntutkimusyksikkö kaikessa toivottomuudessaan leikki mahdottomalla ajatuksella, että ehkä joku tarpeeksi syvällä oleva maanalainen järvi ja sen planktonit ja proteiinia sisältävät isommat eliöt olivat säilyneet suljetussa ekosysteemissään ainakin ensimmäiset viikot. Ehkä niihin oli jäänyt säteilyjälkiä asteittaisista tapahtumista ennen kuin ilma pilaantui uusiutumatta enää. Oletettiin, että kaikki elävä tuhoutui lopulta hapenpuutteeseen tai maanalaisten kaasujen tihentyessä itsesyttyviin räjähtäviin tulipaloihin. Silti jotkut toivoivat, että oli yhä jonkunlaisia tuntemattomia säteilyn aiheuttamaa täystuhoa torjuvia luonnonmekanismeja ja niihin liittyviä elämää suojaavia reaktioita bakteereissa ja pieneliöissä.

Maapallon luonto oli historiansa aikana kokonaisuudessaan osoittanut kerta toisensa jälkeen sisältämänsä elämän säilymiskykyä suurissa maailmanlaajuisissa katastrofeissa. Ehkä niin nytkin, sanoi palaveria sivusta seurannut leveästi hymyilevä Anna, täällä ollaan eikä muuta voida, mutta ollaan. Kaikki taputtivat sille.

Ensimmäisten tutkimusaluksien paljastama todellisuus maankamaralla vaikutti toiveita toppuuttelevasti. Kaikkialla näkyvä liikehtiminen oli tutkimusaluksien monitoroimassa kartoituksessa pysähtynyt ympäri maapallon, ilmakehä lähes kadonnut ja lämpötilat vaihtelisivat satoja asteita auringon kierron mukaan ääritilasta toiseen. Otsonikerros oli tuhoutunut, meret olivat vuoroin kiehumassa suola-aavikoiksi, vuoroin jäätymässä jääkauden ikijääksi. Päivisin jään sulaessa vesihöyryt karkasivat tiivistymättä kaasuharsoina avaruuteen, eikä sulanveden tumma pintakaan pystynyt säilömään auringonenergiaa tarpeeksi estääkseen öistä jäätymistä ja prosessi toistuisi, kunnes vesi ei enää sulaisi ja planeetan valkoinen pinta heijastaisi lähes kaiken valon takaisin avaruuteen. Maapallosta tulisi jääplaneetta sisässään sula ydin. Olosuhteet elämälle maapallolla olivat poispyyhkäisty muutamassa sekunnissa. Mitään tällaista ei ollut tapahtunut sen pitkässä historiassa koskaan, eikä aurinkokunnan ulkopuolisen gammapiikin osuman mahdollisuuden statistinen pienuus ollut ihmisen käsittämään lukuun sopiva. Tapahtuma, jota olisi voinut odottaa lainkaan.

2. Luku (Löytö)

Maapalloa kartoitettiin visuaalisesti ruutu ruudulta ylhäältä ja oltiin jo lopettelemassa, kun suureksi yllätyksekseen yksi ilmakehän yläpuolella kiertävä Elenan koordinoima alus viikkojen haravoinnin jälkeen huomasi viimeisellä kaistallaan Pohjois-Euroopassa jotakin erikoista, ikään kuin valtava aurinkoon asti yltävä hämyisenvalon pilari kattoi Puolan ja Saksan rajamailla Itämeren tuntumassa suuren yhtenäisen alueen. Techpolin yksitoikkoiseen samanlaisuuteen uupuneessa valvontakeskuksessa syntyi hämmästyksen sekaista innostunutta hälinää. Elena suuntasi heti alueen tuntumaan ilman valvomon lupaa ja määräsi kaikki alukset pysymään välimatkan päässä valopilarin kattamasta alueesta ja odottamaan lisäohjeita, ja kutsumaan kaikki mittauksia tekevät droonit telakoitumaan emoalukseensa.

Elenasta oli outoa, ettei noin paljon poikkeavaa aluetta ja ilmiötä ollut havaittu korkealta heti. Selitykseksi annettiin Elenan kyselyille, että lähes kokonaan jäätynyt maapallo heijasti siihen osuvaa valoa tavalla, joka sai koko pinnan lähes näyttämään aina lähes samalta. Ei odotettu visuaalisella etäkuvauksella löydettävän yksityiskohtia, eikä muut pintaa luotaavat laitteistot olleet vielä vaativien aikaa vievien kalibrointien takia täydessä toiminnassa. Sitä paitsi oltiin vasta nyt alettu alempana pintaa tutkivilla aluksilla kampaamaan hienommalla seulalla pohjoista pallonpuoliskoa johon oli kaikkein vähiten odotuksia löytää mitään. Maapallon magneettinen napa oli tosin lähempänä ja sitä oli aiottu tutkia erityisen tarkkaan, kunhan oli saatu kaikki valmistelut laitteiden osalta tehtyä.

Saavuttuaan paikalle ja tarkkailtuaan tovin outoa ilmiötä edessään Elena yhdisti Techpolissa olevaan valvomoon ja pyysi ohjeita ehdottaen varovaista tunkeutumista ilmiön sisään. Elena ei halunnut välttämättä olla ensimmäinen omalla aluksellaan erityistä kunniaa hamuten vaan määräsi koko alhaalla kiertävän laivueen valmiuteen mennä yhtäaikaisesti ilmiön kaikilta puolilta sen sisälle – mutta ei vielä. Kartoitusprojektin päällikkönä hän ei halunnut hätiköidä ja vastuu olisi hänen, jos jotain arvaamatonta tapahtuisi. Kun hän olisi valmis päätelmissään ja saanut luvan, saisi ehkä vain yksi paikalle kutsutuista ylittää symbolisesti rajan, se jolla oli parhaiten kartoitustehtävään sopiva miehistö ja välineistö.

Anna Techpolin ylimpänä johtajana erityisin valtuuksin tehdä nopeita päätöksiä kutsuttiin paikalle. Ilmiö oli hyvin kummallinen, jota tekoälyjen pika-analyysit eivät pelkän nähdyn perusteella osanneet selittää. Elenan ohjaamalle alukselle annettiin tarkat koordinaatit mistä suunnasta lähestyä ilmiötä korkealta tehtyjen magneettikenttä mittaustuloksien mukaisesti, mutta yhä varoa menemästä alueen sisään. Ilmapiiri oli sähköistynyt ja suoraa kuvaa välitettiin nyt vain viestintäkeskukseen.

Väkeä pyydettiin lähtemään pois Techpolin toriaukealta ja seuraamaan kotonaan kehitystä, josta tiedotettaisiin vasta kun oli varmuus mistä oli kyse. Sen jälkeen luvattiin antaa uutistiedotteita lyhyin välein. Nyt tarvittiin varovaisuutta, ja ei haluttu paniikkia Techpolilaisten piirissä, jos jotakin hälyttävää ilmenisi. Yleisötilaisuus lopetettiin kertomalla, ettei uudessa tilanteessa todennäköisesti ollut vaaraa Techpolilaisille, mutta haluttiin työskennellä rauhassa, ottaa selvää kaikesta ja välttää spekulointia pelkän näkyvän perusteella. Kansa poistui torilta keskustellen kiivaasti keskenään, mutta hyväksyivät tiedotuskatkon osin siksi, että tarvitsivat taukoa omaan mielenkuohuunsakin.

Oltiin kaukana kotiluolasta, Elena hidasti perille päästyään vauhdin minimiin ja lähestyi varovasti ilmiötä, jolle ei löytynyt minkäänlaista nopeaa selitystä. Elena ohjasi toisen paikalla olevista tutkimusaluksista kiertämään kartion toisella puolelle satoja kilometrejä Elenasta itään. Mitattiin ilmiön koko ja valmisteltiin samalla eri tehtäviin varusteltuja lennokkeja hakemaan näytteitä kartion sisästä. Niitä aiottiin käyttää myös kuvaamaan mahdollisimman huomaamatta kartion sisäistä aluetta, joka oli kokonaisen maakunnan laajuinen.

Odoteltiin lupaa aloittaa tutkimukset ja korkealla maanpinnan yläpuolella risteilevät aluksetkin ohjattiin alueen läheltä kulkeviksi ja ne saivat ottaa vahvoilla zoomeillaan vinosti kuvia alueesta, mutta nekin ohjeistettiin ohittamaan erilaista valoa heijastavan kartion tarpeeksi kaukaa, ettei se aiheuttaisi vaaraa miehistölle mahdollisella tunnistamattomalla säteilyllä, johon eivät ehkä parhaatkaan suojauksetkaan olleet riittäviä. Ilmiö saattoi myös olla maan vulkaanista aktiviteettiä ja täynnä myrkyllisiä kaasuja.

Korkealle ripoteltuja satelliitti-drooneja ilmakehän koostumuksen tutkimiseksi ohjattaisiin ensimmäisinä ilmiön sisään asioiden edistämiseksi, kunhan valvomo antaisi luvan. Korkeimmalla olevat alukset nostettiin vieläkin ylemmäksi ja niille laskettiin radat koko maapallon systemaattiseen kuvaamiseen kokonaisena uudella ohjeistuksella. Varmistettiin, että outo valokartio oli maapallolla ainoa ja ettei se ollut pelkkä valoa poikkeavasti taittava heijastuma jostakin suuresta jäämuodostelmasta, jolla oli erityinen prismankaltainen valoa pilkkova läpinäkyvyys. Suodattamalla valo mittalaiteissa tarkasti eri aaltopituuksilla oli mahdollista nähdä sateenkaarimainen värispektri kertomaan valonlähteestä mistä aineesta se koostui. Näin kaukana pohjoisessa se oli ehkä jonkun magneettisen tapahtuman hetkellinen halo.

Annan johtamaan tutkimuskeskukseen kaikista kuvakulmista lähettyä jatkuvaa dataa seuraamaan oli kerääntynyt suurijoukko analysoivia asiantuntijoita ja he havaitsivat hämmästyneinä, ettei alueella ollut jäätä lainkaan. Korkealla yli lentävät alukset ohjattiin korkeuksiin, joissa valo sivulta tuleva jään kirkas heijastus saatiin polarisoitua pois, ja saatiin yksityiskohtia näyttävää kuvaa. Kauempana keskustasta paloi kontrolloidusti jotakin, joka tuprutti savua, maisema oli jotenkin kesäinen ja osin vehreä, vaikka myös tuhon jälkiä oli kaikkialla, eivätkä ne olleet totaalisia kuten muualla. Kontrollihuoneessa oli vaikea uskoa näkemäänsä todeksi ja oli aivan hiljaista. Toivuttuaan havaittiin myös järjestelmällistä liikettä aivan kuin siellä olisi ihmisten suunnitelmallista arkipäiväistä toimintaa. Hämmästynyt joukko ositteli sormellaan näyttöjä huudahdellen yksityiskohtien selventyessä alusten tarkennusten myötä.

Alueen näkyminen aiemmin oli täytynyt jotenkin estyä tai tutkimusaluksen miehistö ja kaikki laitteet olleet tauolla koska sitä ei ollut huomattu edes alustavilla lämpökuvauksilla, ikään kuin sen yllä oli ollut kaiken tarkkailun estänyt verho. Laitteiden kalibrointi seisokkeja oli useita päivän mittaan lennon silti jatkuessa. Jotakin tällaista varmaan tai kuten aiemmin todettiin, että läheisten jääpintojen heijastus peitti yksityiskohdat ja magneettisen navan läheisyys häiritsi muita laitteita eikä oltu varmoja saaduista tuloksista muodostamaan käsitystä jostakin nyt esiin tulleesta näkymästä. Elenan tiedettiin olevan vaativa ja tarkka kaikessa, eikä löydön viivästymistä voinut syyttää ketään. Oli aika iloita fantastisesta ja odottamattomasta sekä keskittyä kaikella tarmollaan siihen mitä oli edessä.

Monissa Elenan aluksista oli kameroita, jotka pystyivät näkemään yksityiskohtia hyvinkin korkealta kaikilla valon taajuuksilla ja niihin yhdistetyt tietokoneet osasivat analysoida kohteet ja niiden sisältämät asiat hyvin tarkasti, mutta jostakin syystä Annan pyynnöstä viivyteltiin niiden käyttöä, aivan kuin pelossa mitä ne saattavat löytääkään, aivan kuin poiskatsomisella välttyisi joltakin pahalta. Anna pyysi hiljaista hetkeä ja kaikkia valmistutumaan henkisesti koska kysymyksessä ei ollut pelkästä mediatapahtumasta, vaan paljon, paljon suuremmasta vakavasta asiasta josta ei saanut tehdä viihdettä.

Anna halusi ajatella tilannetta ja piti myös tärkeänä löytää syy miksi aluetta ei ollut havaittu aiemmin, ehkä siihenkin liittyisi tutkimusta edistävää faktaa. Hän sanoi, kun mikään ei täsmää, on syytä olla varovainen. Hän painotti, että oli kulunut jo kymmenen vuotta katastrofista ja jos maapallolla oli tällaisia elämää säilyttäneitä taskuja, jotka osasivat hävittää tiedon olemassaolostaan, osasivat ne paljon muutakin. Suhdetta maapallon mahdolliseen populaatioihin ei saanut tulla uusia säröjä eikä tutkimusaluksia vaarantaa mitenkään. Mielessään hän halusi myös löytää selityksen, jolla mahdolliset epäilyt Elenan pätevyydestä hälvenisivät, vaikka mitään sellaista ei ollut miltään taholta esitetty.

Anna mietti olisiko viisainta kutsua alukset takaisin ja aloittaa alusta tarkkaan mietityllä lähestymisstrategialla ja löytää tapa viestiä mahdollisten elossa olevien maanasukkaiden kanssa. Pitkien hätäisten neuvottelujen jälkeen päätettiin, että korkealla kiertävät satelliitti tehtävissä kiertävät droonit jäisivät jatkamaan tarkkailua, viestintä asema jäänpinnalla vuorisaaren lähellä jäisi myös paikalleen. Elenan tutkimusalukset ottaisivat mahdollisimman paljon selvää tilanteesta valokartiosta menemättä sen sisään ja palaisivat sen jälkeen takaisin Techpoliin viivyttelemättä. Elena sai nyt luvan lähettää minidrooneja alueen rajan tuntumassa sisäpuolelle tekemään välttämättömiä ilmastomittauksia ja ottamaan maastonäytteitä tehtävien päätösten tueksi, mutta tähdennettiin ettei saisi missään tapauksessa tulla nähdyksi. Jos alueella oli toimivia tutkia, ei sille voinut mitään ja siinä tapauksessa heidät olisi nähty jo kauan sitten.

Elena sanoi reippaasti palaverissa etänä mukanaolevana.

– Viive on vain tunnetila, rykäisi ja sanoi sitten reippaasti, ai,ai, sir, pannaanpa vauhtia ja otetaanpa selvää mitä siellä on.

Muut alukset alkoivat jo ryhmittyä menemään sisään sulkuportin läpi palaamishalliin, käynnistivät radioaaltolähettimensä ja pyysivät rouhijan valmistuvan avaamaan reitin. Oli kuitenkin odotettava aukon läheisyydessä Elenaa ennen kuin tunneli vuoren sisään avattaisiin ja telakoitumisen jälkeen kuori sulkuportin kohdalla voitaisiin sulkea säteilyltä.

Elena ohjasi maankamaraa tutkivat näkymättömiksi tekeytyneet minidrooninsa tehtäviinsä ja kohotti sitten aluksensa satelliitti korkeuteen ja alkoi kuvata tiheydellä, jolla otetuista kuvista saattoi suurentaa pienetkin yksityiskohdat tarkasti haluttuun tarkastelukokoon. Palasi sitten äskeiseen toiminta korkeuteensa jatkamaan rajantuntumaan valloitustaan.

Hän mietti ylhäältä näkemäänsä tulipaloa. Tuli tarvitsee runsaasti happea palaakseen tuolla tavalla, oli Elenan ensimmäinen ajatus seuratessaan omanaluksensa monitorista korkealla liikkuvan droonin suoltamaa kuvallista dataa. Oli hyvin kummalista, että jo todennetun tuhon keskelle ilmestyi keidas, joka ilmeisesti oli jotenkin säilynyt ainakin osin täystuholta. Vielä ei tiedetty mistä oli kysymys, mutta elämän esiintymisestä kartion sisällä ei ollut epäilystä. Elenan kysyi malttamattomana jatkuvasti lisäohjeita ja palautetta valvomosta. Minkäänlaisesta vihollisuudesta tai edes hänen huomaamisestaan ei ollut merkkiä. Juuso ja kolme muuta hänen lisäkseen aluksessa olevaa olivat innoissaan kaikesta ja kokoonnuttiin pohtimaan yhdessä Techpolin asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden kanssa jatkosta.

Muutaman tunnin tiiviin analysoinnin jälkeen Techpolista annettiin ohje lähettää kvanttikommunikoivia linnun kokoisia ja näköisiä drooneja mittauslaitteineen syvemmälle valokartion sisään ja niistä päästettäisiin parvi mehiläisen kokoisia minirobotteja lähimaastoon kuvaamaan yksityiskohtia aivan maanpinnasta.

Anna oli päätöstä antaessaan painottanut, että oli tärkeää, ettei alusta ja sen kuvaamista huomattaisi ja se lähestyessään käyttäisi häiveteknologiaansa koko ajan pysyäkseen huomaamattomana. Isotkin Techpolin häivetekniikan alukset ovat käytännössä ihmissilmän näkymättömissä, pintojen sulautuessa saumattomasti ympäristöön siihen kuuluvana osana kuin photoshopatut valokuvat, joista alukset ovat poistettu kuin kuvaa häiritsevät elementit.

Droonien pikkuruiset laboratoriot pystyivät myös analysoimaan itsenäisesti ilman ja maaperän vaarallisuuden ihmisille, sekä lähettämään kaikista anturoistaan ja kameroistaan tarkkaa tieteellisesti tarkkaa tietoa aluksiin, joka lähetti ne edelleen kvanttiyhteydellään samanaikaisena tapahtumana ensin Elenan alukseen ja sieltä viestintä droonin radioaaltomodulaattorin kautta Techpolin suurten tekoälyjen pureskeltavaksi ja neuvoston käyttöön päätöksissään.

Varovaisuus harmitti Elenaa ja innokasta uteliaisuudesta pakahtuvaa miehistöä, mutta kurinalaisesti he tottelivat määräyksiä. Jännitys aluksissa ja Techpolissa kasvoi ääripisteeseensä, kun ensimmäiset hämmästyttävät mittatulokset vahvistettiin. Kaikkien elämää säilyttävien luonnonelementtien mittausarvot olivat valokartion sisällä kohdallaan, aivan kuin alueen sisällä ei olisi tapahtunut minkäänlaista elinolosuhteisiin vaikuttanutta luonnonmullistusta. Lämpötila oli siedettävä, ilmakehä maankamaraa kohti happirikasta ja hengityskelpoista, UV-säteily oli normaalia ilmakehän ja maan magnetismin taannuttamaa ja vaaratonta ihmisen herkimmillekin kudoksille.

Droonit ohjattiin nyt edemmäksi autiolta näyttävään maastoon ja Elena sai luvan tunkeutua matalammalle täydellä häivesuojauksella kartion sisään saadakseen selvää siellä vallitsevista olosuhteista ja aluksen lentokyvystä kartiossa.

Suureksi yllätyksekseen kaukana alapuolellaan Elena näki ihmisiä hyörimässä järven rannalla olevassa pienessä kaupungissa erilaisissa askareissa. Sulan alueen jäätikköön rajautuva osa oli kuitenkin pahoin tulipalojen runtelemana ja autio. Siellä täällä oli asumusten ja teollisuuslaitoksien raunioita, pieniä hyljättyjä kyliä ja muutama mustunut täysin palanut kaupunki, jossa ei ollut ihmisiä. Silti nekin olivat osa selittämätöntä säilymisen miraakkelia alueella, joka ilmeisesti oli kiedottu läpi atmosfäärin suojelevaan magneettikenttään.

Analyysitiimit todensivat seikka seikalta miraakkelia, jonka ei pitänyt olla mahdollista ja koko fokus oli nyt koetuloksissa, ja ilmeisen puutteelliset teoriat sysittiin syrjään. Keskityttiin kaikella tarmolla tuttuihin elämänläheisiin ja niistä saataviin ensikädentietoihin, jotka auttaisivat tekemään oikeita päätöksiä todennetuilla ehdoilla.

Sitten Elena pyysi lupaa laskeutua asumattomalle alueelle jäänreunan lähellä, mutta se evättiin toistaiseksi. Kaikki saatu data analysoitaisiin ensin tarkkaan ennen seuraavaa askelta ja siihen asti jatkettaisiin pelkästään salaista tarkkailua satelliiteista. Elenaa pyydettiin palaamaan tehtävänsä suorittaneena ja muiden aluksen miehistöt odottivat jo kärsimättömästi päästäkseen ulos aluksistaan.

Takaisintulo ja aluksista poistuminen suojapuvuissa nanokuoren sulkemisen jälkeen pitkin suojattua miehistökäytävää, joka oli asennettu paikalleen tiiviine portteineen aluksien kylkiä vasten, oli uusi jännittämisen aihe. Vaikka oltiinkin jokseenkin varmoja, miten säteilyhaitoilta vältyttiin, niin täysin varmoja ei silti ollut, koska olosuhteet ja lähtökohdat muuttuivat jatkuvasti. Moni koira ja eläin oli menettänyt henkensä vuosien aikana ennen kuin gammamuurin onkaloon pyrkivä radioaktiivinensäteily oli saatu torjuttua Jaakon teoriaa hyödyntävillä suojavarusteilla. Kaikki sujui onneksi odotetulla tavalla ja kaikki miehistöt pääsivät viikkojen tiiviin työskentelyn jälkeen lepäämään.

Techpolin kontrollikeskukseen kerätyt kuvat ja taltioitu data herättivät suurta riemua ja malttamattomuutta, ja Anna tarvitsi kaiken sovittelutaitonsa rauhoittaakseen kiihkeän halun tehdä jotakin heti Elämänvyöhykkeen hyväksi heti. Himmeässä valossa kylpevää aluetta kutsuttiin nyt virallisesti Elämänvyöhykkeeksi, kun parempaa kattavaa nimeä ei tuoreeltaan keksitty. Alueella olevat omat vanhat paikkojen nimet otettaisiin käyttöön heti kun niistä saataisiin selvyyttä. Pääsanoma kaupunkilaisille oli, ettei Techpoli asukkaineen ollut jäänyt yksin inhimillisen elämän säilyttäjinä maapallon hoiperrellessa tuhonpartaalla.

Jo seuraavana päivänä Anna antoi uutisoida virallisesti koko kaupungille löydöksestä, mutta varoitti liiasta optimistista, koska tutkimus oli vielä alussaan, eikä minkäänlaista kontaktia mahdollisiin katastrofista selviytyneisiin ihmisiin yritettäisi ennen kuin olisi varmaa, että se olisi turvallista ja haluttuakin.

Toista Elämänvyöhykkeen kaltaista ei löydetty. vaikka maapallon koko muu pinta-ala haravoitiin tehostetusti jäistä maastoa viistäen. Samaan aikaan kymmennet pienet alukset oli parkkeerattu satelliiteiksi Elämänvyöhykkeen yläpuolelle löytämään alueelta jokaisen yksityiskohdan, joka sen yläpuolelta skannaamalla oli mahdollisuus löytää tulematta itse nähdyiksi.

Selvisi, että ainoa jollakin tavoin toimiva kaupunki oli kahdesta suuremman järven rannassa, jonka ihmisiä seurattiin arkisissa toimissaan ja otokset fokusoitiin ihon näppylöitä myöten Techpolin torin suurille näytöille riemastuneen yleisöjoukon nähtäväksi. Enää ei oltu yksin aurinkokunnassa kuten jo luultiin. Lisäksi maanpäällisen hallinnon alistus oli päättynyt, eikä luolasto ollut enää suuri maanalainen vankila, vaan se joksi se alun perin oli tarkoitettu – maapallon edistyksen varmuuskopio, jolle nyt oli käyttöä planeetan elämän jatkuvuuden pelastamiseksi.

Järvenrantaa seurattiin nyt tarkasti läheltä ja kaukaa, ja vaikka sen kaupunki ei ollut koskematon tuhon suhteen oli se ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi säilynyt pitämään yllä ihmiskunnan jäänteitä elinkelpoisuudellaan.

Yli kymmenen vuoden rakentaminen ja elpyminen katastrofista oli sopeuttanut kaiken elintärkeän jotenkuten kohdalleen, vaikka monesta entiseen verrattuna oli tingittävä. Jäljellä oli kuitenkin muistitieto mihin vielä pystyttäisiin ajan kanssa. Osaamista oli yhä kaikilla tekemisen alueilla, vaikka sähköä käyttävät teknilliset välineet olivat ainakin toistaiseksi poissa pelistä tai kokonaan tuhoutuneet. Pienimuotoista sähköntuotantoa oli vaikka ilman tuulia, koskia ja atomivoimaloita se oli hankalaa ja vähäistä. Turpeen ja puuhiilenkäyttöäkin piti rajoittaa, ettei hengitysilmaa tuhottaisi.

Techpolissa huomioitiin, että alueen elämä ja toimintatavat olivat ikään kuin kiertyneet ajassa taaksepäin esiteknologiseen aikaan. Autot ja laiteet seisoivat käyttämättömänä romuna, useimmat palaneina tai yhteentörmäyksien romuttamina valtavissa romuttamoissa, sähköä ei ilmeisesti ollut talouskäyttöön ja kaikkialla näkyi talojenpiipuista keittotulien savuja.

Oli kulunut vuosi elämänvyöhykkeen löytymisestä ja yksitoistavuotta katastrofista ja järvenrannan kaupunkiyhteisössä rakennettiin ja korjattiin alkukantaisin keinoin yhä tulipaloissa tuhoutuneita rakennuksia lukemattomissa kohteissa. Aivan kuin lamaannus oli hellittänyt vasta äsken ja päästy tositoimiin. Techpolissa arveltiin, että alussa raaka-ainepula, laitteistojen tuhot, sairaudet, kulkutaudit ja tuhannet muut hädän tuomat ongelmat ja prioriteetit olivat hidastaneet jälleenrakentamisen elpymistä. Kaikesta puutteesta huolimatta, alue kuhisi elämää ja kasvisto oli kaupungin ulkopuolella lähes koskematonta ja villiä, mutta suuren veden rannalla, josta laski myös kapea joki mereen, joka avautui muutaman sadan metrin levyisenä sulana vyöhykkeenä horisonttina kolmessa suunnassaan ikuinen jää. Merta reunustavalla maakaistalla oli suolankuivatustehdas ja joitakin aina jäänreunaan ulottuvia laitureita välissään kalankasvatuslaitos ja kalankäsittelytehdas, kauempana rannasta pienviljelmiä ja suuria kasvihuoneita.

Katsellessaan dokumenttia tähänastisesta maapallontilasta, ja tutustuessaan kaikkiin tulevaisuuden suunnitelmiin joihin Techpolissa valmistauduttiin, sanoi Anna epäröivästi.

– On tullut ehkä aika avustuksen aloittamiseen.

Annaa ikään kuin arvelutti yhä, koska elämä alueella oli idyllistä ja yksinkertaista, joka kosketti syvällä tavalla. Hän ei ollut varma olisiko valmiin huipputeknologian vieminen sinne oikea vaihtoehto. Jokin hänessä kaipasi juuri tuollaista maanläheisyyttä, vaikka hän ymmärsi, että Elämänvyöhykkeen ihmiset, jotka tiesivät myös muusta ottaisivat avosylin vastaan elämää helpottavat modernit sähköiset apuvälineet, jotka Techpoli voisi heti tarjota pienvoimaloillaan ja laiteteknologiallaan. Oli myös tärkeää alueen ilmaston säilyttämiseksi hyvänä saada mahdollisimman nopeasti saastuttamatonta käyttöenergiaa talouteen ja laitoksiin.

Sitä varten Techpolissa oli jo valmiina vietäväksi valmiiksi ladattuja pienydinvoimaloita, jotka kattaisivat kaikki sellaiset tarpeet. Sähköisiä kulkuneuvoja ja työkoneita voimaloiden kupeeseen asennettavine latausasemineen, tuhansia kilometrejä kaapelia isoissa rullissa. Muutamassa kuukaudessa saataisiin tehotoimilla sähköä koko alueelle ja latauspisteitä talouksiin jaettaville paristokäyttöisille laitteille. Nykyisten kehittyneiden suurparistojen lataus kestäisi useita vuosia, eikä normaalikulutukseen asuntoja tarvitsisi kaapeloida lainkaan, vaan kaikissa kodinkoneissa oli oma virtalähde.

Techpolissa oli kaikki valmista suurmittaiseen avustamiseen ja aprikoitiin enää vain, miten luotaisiin kontakti alueen väestöön ilman että aiheutettaisiin vahinkoa millään lailla. Ei haluttu olla valloittajia, vaan nöyriä kanssaihmisiä, jotka täyttäisivät kauan sitten annettua tehtäväänsä.

Kirjoitettu 3 elokuun, 201916 toukokuun, 2021 julkaissut Markku Lindroos · 2 kommenttia

Espanjalainen unelma

Vuohipaimenen maja

Olen jo kolmatta vuotta varhaiseläkkeelle Espanjassa, myynyt taloni, maksanut velkani ja tyttäreni velat, unohtanut istuttamani omenapuut ja muuttanut pois synnyinmaastani ilman minkäänlaista haikeuden tunnetta. Lesken elämässäni ovet käyvät enää harvakseen, eikä arkipäivässäni tapahdu juuri muuta kuin säänvaihtelut. Askartelen jyrkässä, aurinkoisessa rinteessäni kasvattaen yrttejä ja vahvoja mausteita, ja olen onnistunut jalostamaan kokeilemalla chiliini juuri sopivan vahvuuden. Alapuolellani näkyy Välimeri erivärisinä raitoina. Lähellä rantaa ruman ruskeana, kauempana turkoosin vihertävänä ja taivaanrantaa vasten intensiivisen tummansinisenä. Joskus meri on vain kokonaan tasaisesti sininen ja iltaisin on horisontissa Afrikan hiekkamyrskyjen värjäämä pölyraita, joka ruskottaa punaisena auringon laskiessa.

Asun kolmesataavuotta vanhassa, kivisessä vuohipaimenen vuoristomajassa, jonka entisestä on jäljellä vain kuori. Sitä on laajennettu vähitellen vuosisatojen aikana asunnoksi isommalle joukolle, muurattu paksuilla laastiväleillä kaikenkokoisia rosopintaisia kiviä toisiinsa ilman vatupassia. Aurinko on saanut myrskytuulien kanssa päättää huoneiden sijainnit, ikkunakoon ja ilmansuunnat. Kakarajoukko huoneiden määrän ja perinteet sisustuksen.

Edellinen omistaja, viluinen englantilainen on vuorannut sen talviasuttavaksi ja alkuperäisen tyylinsä säilyttäneet ruutuikkunat ovat nyt kolmekerroksista energialasia. Koko huoneisto on ilmastoitu lämpöpumpulla ja saanut kaikki modernit mukavuudet laadusta tinkimättä. Liuskakivikatolla on kaiken taloussähkön tuottavat aurinkopaneelit ja tontilla on myös pieni tuulimylly, joka pumppaa puhdasta juomavettä satojen metrien syvyydestä yksityiseen vesijohtoon. Hyvin sijoitettu satelliittiantenni rinteessä takaa TV:en kanavat kotimaata myöten, ja läheistä kylää varten vuoreni huipulle asennettu mobiiliverkon antenni antaa puhelinyhteyden lisäksi nopean internettiliittymän.

Tingin kauppoja tehdessä pitkään, koska olin ainoa aidosti kiinnostunut paikasta, jonne ei edes ollut ajotietä ja englantilainen oli pakotettu lähtemään perhesotkujensa takia takaisin kotimaahansa, eikä minulla ollut kiire. Sain halvalla miehen elämäntyön ja papereita allekirjoittaessa hän itki, mutta minulla ei ollut varaa maksaa enempää. Erosimme ystävinä, minä olin saanut uuden kodin ja hän salkullisen enemmän käteistä rahaa mitä kauppasummassa luki.

Aasille ja muutamalle vuohelle rakennettu talli oli samaa ikuista laatua kuin talokin ja tein siitä ensimmäisenä tekona saunan suihkuineen. Itse raahatuista kivistä sommittelin sen eteen vilvoittelutilan ja kaivoin tallinpäätyyn merinäkymällä kahden uimavedon, kaulaan ulottuvan pulahduspoteron, joka muistutti enemmän epämääräisen muotoista ankkalampea kuin uima-allasta. Se oli jonkun metsälammen mukaan luonnollisen epämääräiseksi muotoiltu muovipalju, jossa oli päädyssä altaan levyiset raput. Lampeni aiheutti esteettistä päänsärkyä, kunnes keksin päällystää sen pienillä mustilla keramiikkapalasilla kiinnitettyinä tiheäsilmäiseen nailonverkkoon. Verkko taipui altaan kurveihin ilman suurempia sommitteluja, ja kun se oli saumattomasti teipattuna paikallaan ympäri allasta, suihkutin paineruiskulla kuumaa vettä pintoihin. Keramiikkakangas liimautui jonkun kemiallisen prosessin avulla sään ja veden kestävästi alustaan lopullisesti, ja keramiikan palasien laastimassalla käsitellyt reunat sulivat samalla ohuiksi samanvärisiksi fuugaraidoiksi. Päivän työskentelyn tuloksena minulla oli tummavetinen kotomaan metsälampi, jossa oli suihkulähteen kaltainen vedenvaihtojärjestelmä ja uima-altaiden antibakteerinen leväntorjunta suodatus, päädyssä antiikkinen, sulojaan kainosti peittelevä naispatsas, jonka jalkoihin kiertynyt käärme sylki vettä.

Suihkuallaspatsaan löysin rappioituneelta hevostilalta pitkän etsiskelyn jälkeen ja sain sen ilmaiseksi, kunhan veisin sen nopeasti pois hotellisuunnitelmien tieltä, ettei joku yli-innokas rakennustarkastaja saisi sitä silmätikukseen ja vaatisi ties mitä sen säilyttämiseksi. Patsas ei ollut kookas, mutta painava, eikä sitä ollut helppo juttu liikutella ajotietöntä taipaletta päämääräänsä. Olin vuokrannut kylästä aasin rattaineen avustamaan, ja patsas oli kaiken vaivan väärti, vaikka tuli lopulta maksamaan enemmän, kuin jos olisin hankkinut puutarhakaupasta upouuden, ajastuksella kuseskelevan ja rapistuneen näköiseksi nuhratun kevytbetoni kopion Brysselin pissaavasta pojasta.

Olin luvannut engelsmannille, että kaikki uusi tontilla sopisi hänen hengessänsä vanhaan ja näytti jos mahdollista myös vanhalta ja parasta olisi, jos olisi aidosti vanhaa. Oli rakentanut tonttiaan vuosikymmeniä ja toivoi että sen ilme säilyisi. Ostaisi paikan takaisin, jos luopuisin siitä joskus ja hän elpyisi avioerostaan johtuvista menetyksistä entiseen varallisuuteen. Sain alennusta puolen pimitetyn rahasalkun verran, kun suostuin sopimukseen lisättyyn optioon kymmenenvuoden takaisinosto oikeudesta. Hinta halpeni ja molempien mieliala parani. Lupasin kirjallisesti pitää sinä aikana paikan muinaisen ilmeen, siinä määrässä kuin se oli mahdollista saattamatta talouttani perikatoon.

Upotin asuntooni ja sitä ympäröivään lisärakentamiseen perintöosani Helsingin talosta, ja ilmaisella hartiapankkityövoimalla, langon timpurin ja insinöörintaidoilla selvisin kunnostuksen rahoituksesta ilman velkaantumista ja työläisten ainaisen odottelun ajanhukkaa.

Asunnon uudistuksilla oli haasteensa. Täkäläiset viranomaiset keksivät monenlaisia lisämaksuja vähäisemmästäkin syystä ulkomaalaisten eläkeläisten ryöstämiseksi, vaikka pankit eivät saisikaan ahneita lonkerosormiaan kurkkusi ympärille. Luvat hoituivat epäilyistäni huolimatta kuitenkin rivakasti, kunhan muisti palkita tarkastajien henkilökohtaiset vaivat virallisten taksojen lisäksi. Kyse ei ollut lahjonnasta vaan molemminpuolisesta kunnioituksesta. Tarkoitukseen varaamani laatikollinen XO konjakkia hupeni lupa kerrallaan kaikessa ystävyydessä ja yksimielisyydessä. Jouluksi ehkä kärkkäimmille vielä toinenkin.

Muutaman viikon tiukan uurastuksemme jälkeen tyttären kakarat hyväksyivät uimaltaan, tytär sen viereen luonnonkivistä muuratun vaatimattoman grillin ja saatoimme langon kanssa juoda viimeisellä konjakkipullolla avajaiset ja katsella makoisista löylyistä punakoina iltaruskoa, kuin kiertelevät lehmäpaimenet tuntematonta tulevaisuutta.

”Hyvin tehty, kun itselleen rakentaa”, sanoin langolle, joka nyökkäsi ainoan tyttäreni perimäoikeuksilla kulauttaen konjakkia kurkkuunsa tyytyväisen tulevan omistajan elkein ja sanoi hartautta äänessään, ”kyllä sinun nyt kelpaa isäukko”.

Tärkein uudistus tontilla on yrttitarha. Jyrkkään rinteeseen raivattu palstakaistale, jolle uhrasin enemmän aikaa kuin rahaa. Opiskelin pitkään mikä sopi ilmastoon ja mikä ei. Kiertelin pikkutiloilla kyselemässä täällä kasvatetuista mausteista ja juureksista, lannoituksesta, vaihtoviljelystä, vuodenajoista, ilmansuunnista ja maaperästä. Sain vuosisataisia perinteitä, ja kertomuksia viljelystä kaikilta ajoilta, minkä tähden tuota, miksi ja miten tätä.

Läheisessä valkoisessa kylässä, jäljellä asuvat muijat ja ukot jakoivat auliisti tietojaan, kertoivat tarinoitaan ja antoivat ilman korvausta sukusalaisuutensa, miten melonin saa kasvamaan isomaksi kuin naapurin. Olisin voinut aikani talosta taloon kierreltyäni paljastaa, että jokaisella oli sama salaisuus. Levinnyt muuttumattomana kylän ristiin rastiin naineiden sukujen kesken. Sain kylältä siemenkasvit, ohjeet ja työvälineet, ja olin heille se pois muuttanut lapsi, joka ei jäänyt jatkamaan tilanpitoa. Edes harmaat hapsuni eivät rikkoneet illuusiota, eivätkä kyläläiset huolineet puoliväkisin tyrkyttämistäni maksuista, vaan syöttivät ja juottivat kuin parasta vierastaan. Mitä matalampi maja sitä avokätisempi kestitys ja olin iltaisin aina pienessä hiprakassa palatessani kierrokseltani.

Osallistuin vastapalveluksena mielelläni talojen talkoohenkisiin ja sesonkiluontoisiin töihin, jos kuvittelin olevani avuksi. Erityisesti pyysin päästä mukaan kylän yhdessä pitämiin viinin ja oliivien sadonkorjuisiin, jotka päättyivät aina torilla pidettäviin perinteisiin juhliin, jossa toisessa palkittiin myös isoin meloni. Kilpa, johon jokaisen talon oli ikivanhan kylän säännön mukaan osallistuttava. Minunkin, koska olin kieroillut tietoja sen kasvatuksesta, ja jos halusi oikeasti kunnioitusta kylässä riippuisi se melonista, joka paljastaisi millainen olet kasvattajana, ihmisenä ja ystävänä.

Ensimmäisellä yrityksellä sain kunniamaininnan lupaavana tulokkaana, kun ei muuta keksitty pienimmän melonin kehumiseksi, värikin oli erityisen hieno ja kun pintaa koputteli, oli siinä se oikea kylän ääni, vakuutti tuomaristo. Taisin mennä silloin läpi ja seuraavana vuonna olin viidennellä sijalla, armosta mutisi joku hävinnyt, mutta kuitenkin.

Erityisesti minusta kylässä pidettiin, koska en ollut tuonut katerpillareita perkaamaan ajotietä tontilleni, rakentamaan hotellia tai loma-asuntoja näköalalla merelle. Läheinen asetuksilla suojattu valkoinen kylä sai uinua keskiaikaistaan untaan häiritsemättä. Lupasin ja vannoin ettei minussa ollut tuollaisia ahneita suunnitelmia, tyytyisin aasinpolkuuni ja että niin olisi vastakin. Tiesivät, että paikka oli sen verran hankala rakentaa kaukana kaikesta, ettei sellaista pelkoa juuri ollut muutenkaan, vaikka näki kaikenlaista puolivalmista kummallisimmissakin paikoissa. Keinoteltu ilmavilla projekteilla EU-tukiaisia, joita ei alkuperinkään ollut aiottu viedä päätökseen.

Juhlissa kylän asukasmäärä kasvoi moninkertaiseksi, suvun kaikenväriset lampaat saapuivat katraineen ulkomaita myöten juhliin, enkä muista monta kertaa jouduin ensimmäisenä vuotenani kertomaan huolella paikkakuntaan sovitellun ja silitellyn historiani, vaikka se oli jo kerrottu selkäni takana yhtä monta kertaa värikkäämmin mihin itse pystyin. Googlattu varmaan matskua, johon oli helppo keksiä kaikenlaista. Olisin muutaman vuoden paikkakunnan paras juorunkohde, jos minussa olisi vähänkin säröä ja outoja tapoja.

Tavatessa oli kohteliasta kysyä ja kohteliasta vastata. Sain takaisin kymmenien perheiden monen maailmankolkan kattavan historiikin omista valinnoistaan, Australian viinitilojen kirvoista, Kalifornian alligaattoreista ja Argentiinan pölyistä, ja jokaisella oli antaa ylpeillen hiellä ja verellä tuotettu pullo parasta viiniään. Olisin myös tervetullut vieras, jos osuisin heidän kotimaisemiinsa. Sain oman hyllyn pienestä välivarastovajasta, johon kasasin saalistani ja armo minulle, jos se ei olisi tyhjä ensi vuoteen mennessä tai en muistaisi kehua pullojen sisältöä.

Pidin viinijuhlien jälkeen aina viinimaistajaiset tyttärelleni ja hänen ystävättärillensä, kun tulivat jokavuotiselle rusketuslomalle ilman perhettä. Tänä vuonna olin luvannut isännöidä saunaillallisen jo kolmatta kertaa ja siitä oli muodostumassa jonkunlainen perinne, ja pääsisin eroon viineistä, johon olin sitoutunut viinijuhlissa. Kirjoitin jokaisesta viinistä arvion sähköiseen vihkooni ja lisäsin kännykällä luovutuksesta otetun kuvan, että muistaisin kuka ja mitä, tällaisissa ei saa erehtyä seuraavan kerran tavattaessa.

Viinistä iloisissa kyläjuhlissa tapahtuu aina jotakin, joka puhuttaa pitkään ja yksi senlaatuisten juhlien tarkoituksesta on antaa elämänsisältöä seuraavalle talvelle. Pieninkin luonteenpiirre paljastetaan ja olet se mikä olet, lempinimenä tarkalla kynällä piirretty yhteen lauseeseen paketoitu potretti hyveistäsi, paheistasi ja kyvyistäsi. Vanha, kärttyinen, pihi pieru, hyvä seppä, jonka häijy muija tekee parasta kutujuustoa, Miriam ja Diego, ei pahalla eikä hyvällä, vaan sellaisina kuin ovat.

Ensimmäisissä juhlissani illan hämärtyessä olin hyvän tavan mukaan esiteltäessä suudellut leskeksi vuosia sitten jäänyttä Josen upeaa siskoa molemmille poskille, vähän myöhemmin tuhatvuotisen oliivipuun katveessa suulle ja illan hämärtyessä yöksi hänen viinikellarissaan muuallekin.

Rita

Rita oli pitkähiuksinen mustasilmäinen, keski-ikäinen nainen, jolla oli muinaisten mustalaisten verta suonissaan ja tuoksui hyvälle. Hän oli juhlien flamenco esityksen tähti, kiinteistövälitystä ja viinitilaa pyörittävä moderni, itsenäinen nainen ja ystäväni Josen sisar, jolle kylä ja koko suku etsi hellittämättä oikeasukuista hidalgoa ja tuskin hyväksyi kevytkenkäisyyttä miesten suhteen.

Kuuluin väärään kategoriaan ja ymmärsin olla säikky, mutta en voinut vetäytyä leiritulien itsepäisen kuningattaren omistavasta käsikynkästä, kun hän kuljetti ihmisjoukossa esitellen minua Josen pyynnöstä muualta tulleille tutuilleen. Olimme sitten jääneet juttusille ja asiat kehittyivät itsestään, kun molemmille selvisi yhteiseksi ominaisuudeksi muistoa yhä vuosien jälkeen julkisesti vaalittu leskeys. Se oli enemmän suojeleva rooli ja piintynyt elämäntapa, kuin menneen elämänvaiheen kunnioitusta ja jatkuvaa surua.

Puhuimme viinin kirvoittamin kielin asiasta, rohkaisten toisiamme avaamaan solmua, joka oli jo pitkään ollut rusetti, jonka sai yhtä helposti auki irtosuhteissa, kuin pääsi eroon hameestaan tai housuistaan. Ajatuksemme ja keskustelu synkronisoituivat samaan päämäärään ja halusimme avoimesti toisiamme. Leskillä on ikään kuin lupa puhua tällaisista asioista keskenään, kuuluimme samaan hiukan säälittävään, juoruamiseen houkuttelevaan ja hiukan kadehdittuunkin ryhmään, joilla oli oikeus sinkkuelämäänsä ilman lajitoveriensa halveksia epäilyjä homoudesta selän takana. Kukaan ei voinut myöskään sanoa, ettei ollut kelvannut kenellekään. Yksinolon jatkuessa suruajan jälkeen saattoi sen romantisoida ikuiseksi vannotuksi rakkaudeksi, jonka lupauksista ei halunnut luopua kuoleman erottaessa puolisot. Sanoin Ritalle, ”Leskeys on oikeastaan aika hyvä versio olla ja elostella, pitää ei toivotut kosijat loitolla”. ”Niinpä”, ja tönäisi lujaa kauemmaksi, mutta nauroi iloisesti.

Juoruttavaksi juttu muuttui, kun meidät oli yllätetty kiihkeässä syleilyssä suuren plataanipuun varjossa. Huomattuaan paljastumisensa, hän sanoi nauraen, ”taisinpa tulla ulos kylän vahtimasta leskeyden selibaatti kaapista naisena, jolla on salainen dildolla ruumiinhaluistaan nauttiva elämä”. Lainasi sitten aiheesta lukemaansa kirjaa, ”On parempi olla ihmisten puheissa syntinen lutka, kuin nainen, jolla on haroissaan itkuilla otollisen aikansa tuhrannut kutka”. Vastasin, ”eipä kai naisia vahdita täällä enää kuin Kabulissa”, ja työnsin sormeni hänen sisäänsä. Käänsimme kännistä estottoman kiimaa tihkuvan keskustelun sanoman ruumiinkielelle kuumasti suudellen.

Yö ympärillä oli jo musta ja hän halusi esitellä viinikellariaan, kuten oli tapana mieluisille vieraille vähän samaan tapaan kuin suomalainen esittelee saunaansa. Tällaisissa tarinoissa ei tarvitse joka porrasta kuvata, koska kaikki tietävät mihin askelmat johtavat.

Ritan intohimoisella kosketuksellaan osaisi herättää ruumiinkin ja vaikka en pelännyt, että vuosia sitten onnettomuudessa kuollut miehensä haamu ilmestyisi paikalle, niin hänen sukunsa ehkä noudatti jotain vuosisatojavanhaa kunniakoodia naisiensa suhteen. Murhaisivat molemmat tai ainakin vaatisivat puukkokurkulla alttarille. Kumpikin vaihtoehto olisi vanhalle miehelle kuolemaksi, mutta hälläkö väliä.

Valitsimme viiniä homeelta haisevassa suuressa kellarissa, jonka sähkövalot olivat muotoiltu soihtujen kaltaiseksi törröttäen ikivanhoissa pidikkeissä. Hän etsi parastaan sanoen, ”miehiin ja ruokaan oli valittava juuri se oikea viini, jokaiselle oli oma sopiva laatunsa ja vuosikertansa. Tämä sopii, vanha ja pitkämakuinen, mutta ei liian vahva, silti tanniinit tallella”, puhalsi pölyt sen pinnasta ja avasi löytämänsä pullon tottuneesti maistelupöydän hopeisella vuosisatoja palvelleella korkkiruuvilla. Otti pitkän kulauksen, kierrätti viiniä tovin makunystyröissään suutaan mutristellen, nyökkäsi ja etsi pääni käsiensä väliin, asetti huulensa tiiviisti suutani vasten ja purskutti viinin nieluuni sekoittumaan hormoniemme orkestroimaan suolan makuiseen himoon.

Hänen hameensa alla oli valmiiksi paljas haluamisesta kosteaksi sormeiltu vako, joka imaisi kaluni sisäänsä asettelematta ja purimme ruumiimme patoutuneen kaipuun suurta tammitynnyriä vasten, jossa oli ikivanhan puun tuoksu. Huohotimme toisiimme syntisen sielumme, voivuimme istumaan tynnyri viereen ja joimme viinipullon loppuun jälkimainingin harjalla vielä äskeistä myrskyä mielessämme tapaillen. Roikuimme sitten syntyneessä läheisyydessä solu solua vasten hoippuen pois kellarista, pysähdellen suutelemaan tuttuuttamme rakkaudeksi, ehkä jo tyydytettyinä etsien säröä aamun verukkeeksi. Pakotietä tuttavuudessa takaisin lähtökohtaansa.

Mutta yö oli vielä nuori ja naisen suostunut ruumis yhä kyti eikä päästänyt aktiin maanittelevasta otteestaan. Kartanon kattosänky sen yksityisemässä osassa oli mehiläiskuningattaren suurilla silkki tyynyillä vuorattu pehmeä pesä, jossa oli yöpöydällä siniseen pilleriin sisältyvä selvä vaatimus. Pystyisin kyllä ilmankin ja toivoin vain, että sydän kestäisi rasituksen.

Tiesin herätessäni outoon todellisuuteen totutellessa, että yön kuluessa olin viinistä ja hänen sylistään huumautuneena sanonut useita kertoja rakastavani häntä, varmaan kosinutkin. Aamu sarasti ja molempien arkielämän velvoitteet olivat edessä kuin valon vielä osin peittävä vuorijono, enkä tiennyt mitä sanoisin, ennen kuin pakenisin paikalta.

Rita liikahteli kylkeäni vasten unisesti venytellen parempaa asentoa etsien, saaden kosketuksellaan krapulaisen haluni nousemaan, tunsi muutoksen minussa ja vastasi siihen kääntymällä selälleen, raottamalla jalkojaan ja päästämällä sisäänsä äännähtäen vaimeasti nautinnosta. Velloimme yön hormonimyrkyistä taantuneessa tunteiden ristiaallokossa, etsien toisenlaisia vastauksia kosketuksesta kuin yöllä.

Jokainen vaginan pintoja hitaasti halaava työntö oli kuin mahdollista tulevaisuutta kartoittava miete, johon hänen sylinsä imevä puristus vastasi yhtä epäröivästi, etenimme varovasti lupauksia vältellen, kunnes epäilevä pariutumisriitti hautautui himon hyökyaaltoon ja puristimme toisiamme vuosien leskeyden keräämän tyydyttämättömäksi kasvaneen kaipauksen tuskalla, laukesimme hänen kyntensä raastaessa vakoja selkääni.

Viivyttelimme liukkaan märkinä toisissamme, nolostuneina patoutunutta kosketuksen sammumatonta janoa ruumiissamme. Ikään kuin meissä olisi jäljellä vielä nuoruuden rakastuneen ujoutta yhteistä hikeämme märin huulin maistellen, jossa tuoksuivat vielä rakastelun ihon pintaan purskuttamat hormonit koko sulollaan. Oli vaikea sanoa mitään. Voimamme olivat menneet ja makasimme sormenpäillä unelmansekaisia mietteitämme toisiimme piirrellen. Kunnes ajatukset väsyivät osaamattomuuteensa ja nukahdimme auringon sarastaessa oranssina makuuhuoneen ikkunassa koko loistossaan.

Herätessämme uudelleen oli päivä jo pitkällä, ulkona paistoi kirkas aurinko ja jossakin soi matkapuhelin. Viinijuhlat olivat lopussaan, uuden sadon rypäleet oli jo eilen perinnettä noudattaen tallottu hikisin varpain suurissa sammioissa käyväksi massaksi. Sitä ennen oli alta pois maisteltu viime vuoden sadon sekoittamaton yhden rypälelajin viini laaduittain eri säiliöistä ja sovittu eri lajikkeiden sekoitusprosentit tynnyreihin kypsymään vuosikertaansa. Riitaisa, hyvistä makunystyröistään tunnustettu neuvosto, jossa eriehdotuksien välinen keskiarvo kutakin sorttia piti kylän sopua yllä ilman häviäjiä tai voittajia. Toissa vuoden viiniä oli jo pullotettu pitkin vuotta, mutta varrasporsaalle oli kannettu viimein tynnyri vuosikymmenen parasta vuosikertaa, jota oli säästetty lukitussa säilössä. Toissa vuotinen viini korvaisi siten erikoisvaraston uusilla tynnyreillä, koska se oli hyvä vuosi ja paras miesmuistiin.

Suihkun jälkeen pukeutuneina lähtöön teimme aamiaista, juttelimme kaikesta arkipäiväisestä poissaolevasti ja paniikinomaisesti vierastimme jo toisiamme. Humala haihtuneena ruumis vapisi silmien karsastaessa kirkasta päivää, ja vietit olivat tyydytyksellä nitistettyinä livahtaneet koloihinsa kylläisenä kaikesta huomiosta ja etsimme hyvästeille kohteliaita sanoja, joihin ei sisältyisi minkään suuntaisia odotuksia.

Yöstämme jääneitä tunteen murusia tiesimme miettivämme vielä myöhemminkin, ja jäisimme kytemään epämääräiseen kaipaukseen. Yön vaikutusta syvempiin tunteisiin ei tiedä heti ja kasvokkain päivänvalossa aamiaisella vilkuillaan vaivihkaa toistensa ilmeitä.

Puhelin soi taas, Rita huokaisi ja sanoi ”pakko vastata”, tunnisti äänen ja sanoi lyhyesti, ”Hei, selvä, tulen heti kun pääsen – tunnin sisään, nähdään”. Rita huokaisi virnisti ja sanoi ”On mentävä, isompi kauppa tekeillä, johon tarvitaan allekirjoitusta”, ”jää sinä tänne, talo on sinun”, vastasin ”minullakin oli asioita kesken ja lähden saman tien, jos saan kyydin”.

Puristauduimme autotalin hämärässä vielä kevyesti yhteen, nuuhkaisimme kuin etsien yötämme, ja suutelimme hellästi kiitoksen. Autosta pois jäädessäni tienvieren parkkipaikalleni enää vain hipaisimme käsivartta ja yhdestä suusta huokasimme ”Soitellaan” ja hän oli poissa maasturi Porchen murahtaessa hörpätessään pensaa ylimitoitettuihin sylintereihinsä.

Meistä ei tullut paria. Rita soitti illalla ja kertoi jo seuraavana päivänä lähtevänsä pitkälle työmatkalle Atlantin toiselle puolelle, pääkonttorin käsky. Lupasimme meilailla, kun kiireet hellittäisi eli tuskin koskaan. Juttelimme hetken ympäripyöreästi, aivan kuin jäähdyttelimme palavia tunteitamme tilanteeseen sopivaksi. Kohtelias jälkipeli, jossa ovi jäisi lukitsematta, mutta ei raolleen. Ehdotin aamupäiväkahveja terminaalissa, mutta hän torjui, sanoi ettei halunnut tehdä asioita vaikeammaksi. Vastasin ironialla, ”Olihan yömme ihan hyvä yhdenillan jutuksi, mukavat viinijuhlat”, johon hän vastasi ”Haista paska” ja löi luurin korvaani. Avain kiertyi lukossa ja emme meilaisikaan.

Suurissa muutoksissa on jo aikuisen kokemuksen tuomaa sordiinoa ajatella ensin ja tehdä sitten. Unohtaisimme kosketuksen tai sitten emme, luonto osaa kytkeä ja hyvästellä puolestamme ilman kursailuja.

Kuinka vaan yhtäkkiä minulla oli lyhyessä ajassa enemmän ystäviä ja kokemuksia pienessä kyläpahasessa, kuin miljoonakaupungeissa, joissa olin asunut ikäni taloissa tuntematta edes oman rappukäytävänsä asukkaita, jossa ainoana kontaktina oli päännyökkäys ja murahdus pakenevalle selälle.

Kielitaitonikin parani sen verran, ettei kukaan enää kummeksinut outoja lausahduksiani, joille toki naurettiin makeasti vieläkin, jos innostuin liikaa. Joka tönössä vahdittiin tuloani, etten menisi ohi ilman juttutuokiota ja arvostanut yhtä vähemmin kuin toista. Pidin tästä kaikesta, vaikka normaalisti välttelin ihmiskontakteja, enkä tiennyt pahempaa kuin tyhjänpäiväinen jutustelu tuntemattomien kanssa. Tämä oli jotakin aivan muuta, ja aivan kuin vanhalla iällään olisi saanut tolkuttoman määrän aina kaipaamiaan lellitteleviä isovanhempia, jotka välittävät vain sinusta.

Viinijuhlien juoruiltavat tapaukset ovat viinijuhlien tapauksia, eikä niistä puhuta ääneen, ajateltiin sitten mitä hyvänsä. Ritan upean talon kohdalla katselin aina muualle. Intiimistä kohtaamisestamme tietämätön Jose oli kertonut seuraavan vuoden viinijuhlissa siskonsa muuttaneen ulkomaille lopullisesti, myisi talonsakin, löytänyt ehkä jonkun elämäänsä, ei kerro asioistaan. Valitti että Rita oli laittanut asumukselle kovan hinnan, koska tiesi ettei Jose halunnut menettää äitinsä suvulle sukupolvia kuulunutta viinitilaa, jonka heidän isänsä oli sisällissodan aikaan lunastanut heille mitättömällä summalla perittäväksi, kun epäsuosioon joutuneet vaimon sukulaiset joutuivat pakenemaan vuorille fasistien vainoa. Nyt oli hinnat toiset ja Jose joutui tekemään tarjouksen, johon hänellä ei ollut varaa ilman, että joutui luopumaan toisesta omistamastaan kalastusaluksesta.

Käyn yhä hankkimassa kylästä uusia yrttejä ja ryhdyin Ritan jälkeen intomieliseksi puutarhuriksi unohtaen naisen, vaikka hän harhaili mielessäni pitkään, peratessani yrttitarhaani.

Nina

Kehitän asumustani jatkuvasti, polku päätielle on saanut luonnon mukaisen harmahtavan liuskakivi katteen, jossa ei ole järjestelmää, sahattuja reunoja, eikä hiottua pintaa, mutta tarpeeksi tasainen naisten korkokengillekin.

Löysin ajellessani vähän pitemmälle hyljätyn louhoksen, jossa oli kivijätettä suurina ja pieninä laattoina. Louhoksen laidassa pientä kojua asustava omistaja, luiseksi käppyräksi kutistunut vanha ukko lupasi keuhkot pölysairaudesta rätisten ”ota mitä haluat, jos sovitaan hinnoista”, huomasin mökin katolla satelliittilautasen ja ehdotin summamutikassa, että olisiko käypä hinta, jos toisin ison taulu-TV:en, putelin hyvää viskiä ja sata euroa suolarahaa.

Ukko katseli ovelannäköisenä arvioiden tyhmyyttäni ja pyysi muijalle päälle astianpesukonetta koska oli saanut uuden vesiputken ja pumpun kaivoonsa eikä vedestä enää ollut pulaa.

Yritin tinkiä sen kahvikeittimeksi, mutta ukko ei antanut periksi ja sovittiin hänen ehdoillaan. Hain kivikuorman vuokratulla kuorma-autolla, jossa oli nosturi ja apumies. Toin samalla sovitut tavarat, joihin olin lisännyt kahvinkeittimen ja annoin 150 euroa satasen sijasta. Häpesin kai ahneuttani kivilaattojen määrässä tai tykkäsin ukosta kuin koskettavasta elämyksestä.

Viisikymmentäviisi tuumaa sanoin, kun vaihdoimme TV:en vanhan kolmekymmentäkaksituumaisen tilalle, kytkimme astianpesukoneen vesiraanaan putkistoon ja muija keitti kokeeksi kahvit uudella keittimellään. Ukon etuhampaansa menettänyt suu nauroi koko leveydessään eikä hyytynyt, vaikka mainitsin, että hakisimme vielä toisenkin kuorman.

Tekisin uuden paremman krillin ja parantelisin terassin, muuraisin ehkä takankin uuteen uskoon. Ukko pyöritteli silmiään, ”Entäs se viskipullo”. Olin unohtanut tärkeimmän, mutta lupasin lähettää sen kuormurin mukana. Pidin lupaukseni ja lisäsin siihen muutaman pullon sadonkorjuun palkkioksi saamaani kylän viiniä.

Vuosi myöhemmin tieosuus oli valmis ja olin tyytyväinen, ajelin kuvausmatkalla louhoksen lähistöllä ja päätin viedä uuden pullon viskiä äijälle, mutta olin myöhässä. Ukko oli kuollut äskettäin pölykeuhkojensa pettäessä, ja juttelin hetken surullisen muorin kanssa. Oli myynyt paikan ja muuttaisi tyttärensä lähelle kaupunkiin. Olin jo poistumassa, kun emäntä sanoi tiukasti, ”kelpaa se viski minullekin” ja nolona ojensin käteeni unohtunutta viskipulloa lohtua kaipaavalle ukkoansa surevalle naiselle.

Rakkauselämäni on Ritasta selvittyäni sopivasti kunnossa ja epäkunnossa. Siinä on enemmän muiden kuin omia huolia. Olen löytänyt tasapainon etsimättä siihen muutoksia ja ottamalla vastaan mitä kohdalle sattuu entisten suhteiden pohjalta tai uusien tapahtumien saatossa. Leskimiehen sinkkuelämä on löyhien avosuhteiden moniavioisuutta, ja olen uskollinen omille elintavoille kuin koira isännälleen. Elämäni ehtoon naiset tulevat ja menevät omien mielitekojensa mukaan ja olen vuorenrinteessäni sopiva kaatopaikka murheille, joita eivät enää yksin jaksa kantaa. Niinpä suhteeni ovat enemmän ammatinharjoittamista kuin muuta, ja maksavat palkkani ruumiillisella ja sielullisella ystävyydellään. En voi valittaa koska saan enemmän kuin pyydän, mutta asiantila masentaa joskus, haluaisin kai enemmän.

Nina, on yksi heistä, ranskalainen nainen, johon tutustuin vuosi sitten uimarannalla koska huomasimme lukevamme samaa kirjaa. Keskustelimme kirjasta ja käsitimme sen tarpeeksi eri tavalla, että syntyi sen verran kinaa, että tutustuimme. Hän on kaltaiseni, ikänsä numerot unohtaneena ei vanha, eikä nuori, yhtä varauksellinenkin ja vasta kuudennella tapaamisella halusi mukaani sillä tavalla. Varasimme aina saman aurinkotuolin samaksi päiväksi rannalta lähtiessämme ja se oli kuin deittailisimme deittailematta.

Nina sanoo, ettei etsi elämänkumppania tositarkoituksella, vaan tyydytystä sielulleen ja ruumilleen. Keskustelemme kaikesta ja koko ajan, hän on hyvä kokki ja ruoanlaittomme on kuin rakastelua. Yhteisen reseptin luominen kokeilemalla toistensa ideoita on intohimoista kinastelua aineksista, ja joskus kuin asentojen etsimistä yhä uusille nautinnoille maistelemalla samalla lusikalla.

Tietysti intiimi, erimielisesti näykkivä kiiman kaltainen, toiselta nipistelyä hakeva ystävyys keittiössä johtaa aina jossakin vaiheessa makuuhuoneeseen, usein kesken kaiken ja viimeistään, kun olemme nauttineet viimeisen tipan viinipullosta. Hänellä pehmeä hyvälle tuoksuva ruumis, joka osaa kaivautua kainaloon tunkeilematta. Kauniit ruskeat silmät elävät hitaasti ajatellen, mutta eivät unelmoi, ja katsovat tarkkaavasti ympäristöään kaiken huomaavalla tavalla. Muistutti entistä anoppiani.

Nina ei ole vulgääri halussaan, ei pitsisiä alusvaatteita, ei himokkaita kosketteluja; pelkästään sensuelli alastomuus ja pehmeät luonnolliset liikkeet. Hän sanoi, halussa, elämässä ja omassa itsessään ei ole mitään hävettävää tai mitään lisättävää, on vain oma itsensä. Hän on juuri tuollainen. Intohimoissaan itsenäinen ranskatar, joka on tunteissaan rehellinen itselleen ja ympäristölle, eikä peittele vaihtelevissa elämäntuulissa lepattelevaa liekkiään.

Ajoitus toimi aina hänen ehdoillaan ja seksi Ninalle on unenomaista sovittelua, jossa laukeamista venytetään uupumisen kynnykselle. Se on naimista koko nahkallaan, jolla löydetään solujen hellyyden ulottuvuus. Elämänlähde, jonka pinnassa onnen tunne kimaltelee hetkien väristyksien rypyttämässä hetkessä.

Hän ei voihki intohimossaan, vaan kiipeää kevyin henkäisyin kliimaksiin ja huokaisee syvään silmät suljettuina saatuaan orgasmin. Sitten hän tulee aivan märäksi ja pienet kouristukset hänen sisässään puristelevat laukeamaan, huone tuoksuu naimisen kemikaaleille ja munan sensuuriin yltänyt sperma tekee ruumiin reaktioissa hänestä naidun näköisen naisen. Huohotamme kiinni toisissamme hetken naurahdellen onneamme, kunnes jäseniemme paino palaa ja kierähdämme makaamaan vierekkäin märillä lakanoilla. Hän käy läpi äskeistä intohimoista laukeamistaan ja katse verhottuna antaa sen levitä koko ruumiiseensa kuin miettisi joka solullaan kokemaansa nautintoa. Se on kaunista samalla tavalla kuin äiteys.

Emme puhu ja suutelemme pitkään märin huulin raukeudeksi sulanutta rakkautta, nukumme hetken. Heräämme ja kiihotumme uudestaan, mutta nyt rakastelu on erilaista, sielutonta ruumiiseen jäänyttä koskettelun himoa, jossa rajusti yhtyen halutaan itsekkäästi lisää kiimaista kiihotuspisteiden ärsytystä etsimään uuden masturboidun kaltaisen laukeamisen.

Se on kuin ainoa keino rimpuilla eroon hellyydentunteesta vaakutellen toisilleen, että kysymys oli pelkästä miehen ja naisen seksuaalisuudesta, ei muusta. Emme halunneet muuttaa elämäämme toiseksi mikä se oli, koska tiesimme ettei suhteemme kestäisi arkipäivän tuomien elämänmuutoksien seurauksia. En ole unohtanut Ritan antamaa opetusta.

Emme tiedä toistemme arkielämästä paljoakaan ja se on kuin tuonpuoleista, josta ei puhuta. Hän tietysti näkee, miten minulla on, mutta ei kerro omista asioistaan, häviää vain elämästäni kuukausiksi mitään ilmoittamatta. Emme ole edes vaihtaneet puhelinnumeroita. Arvelen, että hänellä on rakastava mies ja perhe kotimaassaan, loma asunto jossakin alapuolellani.

Tapaamme aina rannalla. Olen lahjonut tutun rantavahdin ilmoittamaan hänen ilmestyessä paikalle ja kertomaan onko hän yksin. Se ei tarkoita, että vakoilisin, enkä aina edes mene tapaamaan häntä, koska ymmärrän, että välimatka välissämme on suhteemme vahvin side. Sielullinen addiktio, ja tapaaminen kuin unikon nuppu, jonka on annettava kehittyä valmiiksi ennen puhkeamistaan kukaksi, maltaa ihaillen kaunista, kunnes siemenkota on valmis antamaan kynnen viillolla huumaavan mahlansa täynnä kohtalon makuista nautintoa.

Kerran kuukaudessa, joskus useammin, joskus harvemmin hän tulee päiväksi tai kahdeksi luokseni. Nautimme olostamme. Hän maalaa yhtä ja samaa taulua paksuilla väreillä, ja minä luen tai askartelen tietokoneellani, vaalimme intellektuaalista erityislaatuamme ilman ympäristön kriittisiä silmäyksiä. Olemme tarkalleen yhtä hyviä ja huonoja kuin kuvittelemme. Uimme yhdessä suvaitsevuuden meressä, kuin syvästi rakastunut toisiaan kaikessa käsittävä pari. Pelkään, että joskus taulu valmistuu ja suhteemme on silloin päätöksessään valmiina abstraktiona seinälläni.

Olemme aina minun luonani, emmekä liiku julkisesti missään tai koskettele toisten nähden edes ranskalaisin poskisuudelmin tavatessamme tai erotessamme julkisella paikalla.

Rakastamme toisiamme kaksi yötä ja yhden päivän, ja sitten hän kävelee taakseen katsomatta kivettämääni kilometrin pituista polkua kohti autotienviereen tehtyä parkkipaikkaa ja sinne tilattua taksia. Hänellä on edellisen kerran pyynnöstään istuttamieni lavendelinkukista taiteltu kimppu kädessään. Sanoo tekevänsä siitä hajuvettä. Nina ei halua, että saatan hänet taksiin, ja meidän yhteinen ulottuvuutemme onnelliseen aika-avaruuteen loppuu polun mutkan nielaistessa hänen keinahtelevaan lanteeseensa suuren kaktuksen taakse.

Helsingissä minulla on löyhäsuhde kustannustoimittaja Anetteen, jossa on enemmän ystävyyttä ja sielullista yhteenkuuluvuutta kuin ruumiillista väkevää intohimoa ja pariutumisen paloa. Olin tutustunut häneen aivan sattumalta erään kirjallisuusluennon yhteydessä, kun jäin kiinni ikävystyneenä luennon pitkäpiimäiseen sävyyn piirtelemässä hänen kuvaansa muistiinpanolehtiööni. Oli huomannut ahkeran taiteellisen työskentelyni jatkuvine vilkaisuineen. Hän halusi nähdä lopputuloksen ovella, kun olin poistumassa. Se oli kasvokuva ja hän piti siitä, eikä ollut vihainen ylimenevästä ihailustani. Pyysi mukaansa luennoivalle kirjailijalle tarjoamaansa kaljailtamaan läheisessä pubissa ja luvattoman piirtelyni jälkeen en voinut sanoa ei. Illasta tuli raskas, luennoinut kirjailija oli Anetteen rakastunut, mustasukkainen ja tappeluhaluinen. Ilta päättyi nolosti jokaisen poistuessa omaan suuntaansa. Kirjailija piti tönäistä omaan taksiinsa puoliväkisin ja antaa kuskille könttimaksu ja osoitteen minne viedä. Yritin Anettea mukaani, mutta tulin torjutuksi ja se jäi siihen, mutta olin illan kuluessa pyytänyt häntä Espanjaan ja antanut osoitteenkin.

Anette

Olin unohtanut hänet, kun hän yllättäen ilmestyi Espanjaan, soitti ja halusi nähdä paikani, jota oli kehuskellut kotkanpesäksi oluttuvassa. Noin vain hän tuli elämääni ja jäi tietyin seurauksin vieraakseni, haki hotellistaan tavaransa asuen loppulomansa kuin paikan emäntä. Komenteli, touhusi ja antoi asunnolle naisenkäden luoman ilmeen. Hänen lähdettyään kirjoittelimme ahkerasti sähköposteja ja tapasimme kun kävin Helsingissä hoitamassa asioitani. Kolmevuotta sitten solmittu ystävyys piti yhä löyhissä ja lempeissä pauloissaan ilman tilivelvollisuutta muista suhteistamme.

Minulla on nyt mieluisia naisvieraita entisestä elämästänikin tai yksi vieras, jos ollaan tarkkoja. Kustannustoimittaja Anette käy keväisin naimassa pois talvisin keräytyneen kiimansa. Hän ei sanojen mukaan halua jakaa ruumiintarpeittensa salaisuuksiaan muille kuin minulle ja dildolleen. Syksyllä hän käy hautaamassa talveksi kesän roihuun herättäneen libidonsa, sanoo korvaavansa sen auringon iltaruskon kaipuulla, jonka hän rakentaa kainalossani terassilla ja ottaa uuden kännykkäkuvan meistä ruskottavan horisontin laidassa tietokoneensa taustanäytöksi. Hän sanoo, että vanhan miehen rakastelun hidastelua ymmärtävä sordiino on iltaruskon kaltainen. Se on sopiva läheisyyden muisto talveksi, eikä siitä jää kiihkoista addiktiota kutisemaan haaroihin ja pystyy keskittymään taas työhönsä.

Psykiatrini sisälläni sanoo, että minua käytetään hyväksi. Ehkä, mutta en ole haavojaan nuoleksimaan jäänyt uhri. Minullakin on taka-ajatuksia Aneten suhteen Andalusia kuvakertomusten mahdollisena esilukijana, jahka saan jahkailtua sen valmiiksi.

Kuljeskelimme lauantai aamupäivisin kortteleissa, jotka eivät olleet tuttuja entuudestaan. Eksyimme usein, mutta tiesimme suunnan missä päin meri on.

Kapea katu rapistuneiden talojen välissä lemusi jokaisen asunnon kohdalla samalle. Valkosipulille, käytössä eltaantuneelle oliiviöljylle ja härskille rasvalle. Haju oli kuin synonyymi määrätynlaiselle köyhyydelle, jossa oli enemmän olemisen onnea kuin turhien tavaroiden yltäkylläisyyttä. Nälkää se ei tuntenut, jos oli syötävää yhdellä, niin sitä oli kaikilla.

Moottorivian saaneen menneen vuosituhannen mallia olevan auton kohotetun konepellin alle oli kokoontunut koko naapuriston miesväki isoimmasta pienimpään antamaan ohjeitaan, kuten hyvä tapa näissä kortteleissa vaati.

Kähärätukkaiset pikkupojat kyllästyivät nopeasti kinailevaan aikuiseen jahkailuun, kun käynnistymisen ihme viivästyi kaikista hyvistä neuvoista huolimatta ja starttimoottori vain rääkäisi joka kerta kun virta-avainta käännettiin lukossa.

Pojat alkoivat mieluummin potkia löysää jalkapalloa kadulla, kuten aina lauantaisin tähän aikaan heräämisen ja ruoan välissä, kun koulusta oli vapaata.

Joku isältään perityssä sinivalkoraitaisessa pelipaidassa oli vielä Maradona, koska uuteen ei työttömällä perheellä ollut varaa, kaikki muut olivat jo Barcelonan väreissä Messejä ja Neymareita. Tosin Neymareita jo pilkattiin koska Neymar oli muuttanut Pariisin PSG:hen ja pettänyt pikkupoikien sydämet opettaen maailman kavaluutta. Uusia paitoja toisilla nimillä saisi odotella ainakin seuraavaan synttäriin, ehkä jouluun. Muutama oli jo piilottanut rysityn paidan ja pelasi arki tavallisessaan, ja läpiajoaan kovaäänisesti selostaessaan oli jo Messi tai Suarez.

Suukopu auton ympärillä yltyi ja sormet rasvassa säädettiin sitä ja tätä, onnistumatta saamaan autoon eloa. Päätettiin kokeilla työntämistä, vaikka samalla tukittiin yhdensuuntainen tie kokonaan, koska puskuri puskuriin parkkeerattujen autojen välistä ei ohitukset onnistu. Liikenne on onneksi satunnaista, mutta kuten aina tällaisessa tilanteessa, ei mistään ilmestyy juuri nyt sinne pyrkiviä muutaman auton ruuhkaksi asti. Ne huudattivat kuorossa äänitorviaan hurjistuneena kuten maan tavat ja tottumukset vaativat.

Työntäjät eivät olleet aluksi mekkalasta moksiskaan, sekin kuului asiaan määrätyissä volyymin rajoissa. Mutta kun meteli vain yltyi ja ylitti siedetyn rajan muuttuen kysymyksestä vaatimukseksi, kääntyivät työntäjät yhtenä miehenä unohtaen haaksirikkoutuneen auton lievään ylämäkeen ja alkoivat uhkaavasti kiroillen lähestyä häiritsijöitä. Tämä katu on meidän, vaikka muuta ei olisikaan.

Tööttäilevät autoilijat ymmärsivät, että tämä oli yksi niistä kerroista, jolloin ei kannattanut vaatia liikaa oikeuksiaan, ja oli parasta pistää pakki päälle, sekä etsiä toinen vaihtoehto reittiinsä.

Sinivalkoraitainen kadun ainoa Maradona, vetäisi samalla hetkellä kaikella voimallaan tennareillaan palloon, ja se lensi upeana kaarena, läsähti pakenevan auton tuulilasiin kuin litistyvä kieltään näyttävä naamataulu.

Jahtaavien miesten uhkausten saattelema raivo purkautui hyväsyväksi naurunremakaksi yläripaa hipovasta nahkakuulan osumasta pakenevan auton kuskin naamankohdalle, jossa oli nyt hölmistynyt ilme.

”Meidän poika vetäisi”, sanoi joukossa mukana ollut isä ylpeänä.

Paras maali ikinä, ja hän olisi kadun poikien joukossa suurin sankari, ainakin viikon, ehkä koko kesän. Maradona oli taas paras ja kuin kadun riemu olisi yltänyt korjauksenalaisen auton moottoriin, hyrähti se iloisesti yskähtäen käyntiin.

Jossain avautui ikkuna ja äkäinen nainen huusi ”syömään ja heti”, se oli kaikille yhteinen merkki, kuin imaanin huuto minareetin tornin nokassa. Kaikilla perheillä tässä korttelissa oli sama aikataulu elämälleen. Peli oli puhallettu poikki juuri kun se oli makoisimmallaan – kuten aina.

Paikalle hälytetty poliisiauto saapui pillit ulvoen ja valot välkkyen, turhaan, kuten melkein aina.

Menimme kaupungin suurelle lauantaiselle kirpputorille ja Annette osti minulle vadin kokoisen halkaistun kalkkikiven, jonka sisässä oli 40 miljoonaa vuotta vanha fossiili. Niiden molemmat osat painoivat useita kiloja ja venyttivät käsiäni kahdessa muovipussissa kuin niihin kiinnitetyt painot. Anette sanoi menevänsä viereiselle vihannestorille ja tulevansa kohta takaisin. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja ostaa jotakin hänelle, kuitatakseni saamani tonnin painoisen lahjan.

Aivan torin alkupäässä oli levällään parinkymmenen afrikkalaisten naamioiden kokoelma. Jotkut olivat ehkä aidosti vanhoja ja tarkoituksessaan käytettyjä, useimmat vain taitavia jäljennöksiä, joihin oli hiekalla hierottu patina ja oli melkein mahdoton erottaa aito epäaidoista.

Halusin ostaa Anetelle aidon ja jututin senegalilaista kaupustelijaa ja selvitin asiaani vetoomuksella. Hän etsi miehen ja naisen kuluneen näköiset naamiot ja sanoi että niihin hänellä oli museon antama autenttisuussertifikaatti, ja ne maksoivat paljon enemmän kuin muut, koska olivat vanhoja ja käytetty alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Hän vaati tuhat euroa kappaleelta, vitivalkoiset hampaat välkkyen pikimustassa naamassa. Sanoin, ”ei tule kauppoja, maksan kaksisataa euroa kappaleelta ja tarvitsen kuitin aitoustodistuksien lisäksi ja sinun on näytettävä passisi, että nimesi täsmää näyttämäsi museon saatekirjeen kanssa”. Ihmeekseni hän suostui, jos sai viisikymppiä lisää molempiin. En ollut aikonut ostaa mitään näin kallista, mutta näin silmäkulmasta Anetten kauppakasseineen toisella puolella katua, enkä halunnut näyttää nuukuuttani ja löimme kättä päälle. Hän haki pyytämäni todisteet ja näytti passinsa. Otin kuvan passista, ja jos minua huijattiin se ei ainakaan johtunut varomattomuudesta.

Maksettuani vahdin tarkasti hänen käsiään miehen kääriessä naamioita sanomalehtipaperiin irvistys naamallaan. Olin ilmeisesti tehnyt hyvät kaupat. Anette tuli paikalle ja uteli mitä puuhailin. Sanoin enpä juuri mitään ja ehdin sujauttamaan ostokseni muovikassiin. Hyvästelin kädestä senegalilaisen ja kiitin sydämellisesti. Otin vielä kuvan hänestä, koska pidin miehestä.

Anettesta oli kiva liikkua yhdessä piilottelematta tunteitamme ja olimme kuin toisiinsa syvästi kiintynyt aviopari, joka teki kaiken yhdessä suotuen parinsa päähänpistoihin, olivat ne mitä hyvänsä.

Anette on kummallinen ja mielenkiitoinen nainen, jonka elämässä kaikki on järjestetty jonkun suunnitelman mukaan. Kuinka vain, hän osaa narrata vanhan miehen hetkeksi vireeseen ja jakaa itsetuntoa rituaalisella suhteella kaikkeen. Tunteet ovat lihan fantasiaa, hän sanoo. Pidän hänen älyllisestä avoimesta asenteestaan kaikkeen ja jos hänellä oli joku mielipide, oli se aina hyvin perusteltu, eikä hän ottanut kantaa asioihin, joista ei tiennyt tarpeeksi. Hänen kosketuksensa oli kypsännaisen itsevarmaa suhteeseen antautumista ilman ehtoja ja yhdessäolonsa on aina kokonaan yhteistä.

En ole kertonut Anetelle Ninasta tai päinvastoin, eiväthän hekään kerro omista ihmissuhteistaan. Anette kuitenkin aavistaa, että minulla on ehkä joku. Etsii joskus tullessaan jälkiä naisvieraista, unohtunutta vaatekappaletta, vierasta hajuveden tuoksua vaateistani, mutta ei kysy ja rauhoittuu rakastavaksi tilapäisavovaimoksi. Ei osaa arvata, että minulla on Ninan tuoksu lavendelin kukissa, jotka olen kertonut istuttaneeni houkuttelemaan perhosia. Saan siten lähikuvia Facebookin kotisivuilleni upeasiipisistä vieraistani. Ihmettelee pää kallellaan kuivumassa olevaa puolivalmista taulua olohuoneen nurkan maalaustelineessä, sanoo, että olen lahjakas, mutta vähän liikaa naisellinen. En vastannut.

Hänen lähtiessään saatoin hänet aina lentokentälle, tuijottelimme lähtöselvityksen edessä silmistä sanottavamme lukien, suutelimme ja hän meni jonottamaan vuoroaan päästä terminaalin turvallisuustarkastukseen jättämättä jälkeensä lupauksia tai yhteisiä suunnitelmia. Olimme taas vain pitkän välimatkan erottamia ystäviä kuten ennenkin.

Elämässäni on täten sekä ruumiillisen laiskuuden tuomaa harmoniaa, että luonnollista hidastuneen aivotoiminnan pianissimoa. Minulla on yrttitarhani ja kamerani, joita en kutsu harrastuksiksi, vaikka niihin ei liity hyötyä eikä osaamista, koska olen aina vihannut harrastus sanaa. Elämää ei voi harrastaa, vaan pelkästään elää hetki kerrallaan.

Kirjoitin kerran mietelauseeksi: ”Mieli on aistimuksien antamien sähköiskujen luomaa aivokemian psykedeliaa olemassaolon lasilevyllä, kuin hippiaikojen projektorin lakanalle heijastama diskon seinä.”

Kuollut vaimoni sanoi usein, etten ole hyvä missään, mutta paras kaikessa. Se oli hänen mielilauseensa, jota vihasin koska se oli totta.

Ranta

Toisinaan kun ikävystyn kiipeilemään hankalaa rinnettä jahdatessani villivuohia kauemmaksi istutuksistani, vuokraan rantamökin epämääräiseksi ajaksi lähistöllä pientä viinitilaa pitävältä kalastajalta, johon olin tutustunut ensimmäisillä yrtinkeruu matkoilla. Jose oli Ritan mukava veli, joka ei tiennyt intiimistä tuttavuudestani Ritaan, vaikka oli esitellyt meidät toisillemme. Mökin vuokraksi oli sovittu hyvä laatuinen viskipullo ja hintaan sisältyi kuljetus mökin hankalan sijainnin takia. Vuokraus alkaisi siitä, kun hänelle sopii viedä sinne, ja loppuisi, kun hänellä on aikaa hakea pois. Epämääräinen järjestely on aiheellinen, koska mökki sijaitsee katseilta suojaavien jyrkkien kallioiden välissä, autiolla, hienon hiekan ja rosoisten laavakarikoiden muovaamassa rantapoukamassa. Sinne pääsee turvallisesti veneellä vain korkeanveden aikaan, ja pelkästään kuukausina, kun kuu on lähimpänä maata. Silloinkin pitää pujotella vaarallisten karikoiden välistä reitin osaavan kipparin ohjaamana. Rannalta poistuminen on sitäkin vaikeampaa.

Jose tuli sovittuun aikaan ja noukki mukaansa tienvarresta monine nyytteineni. Tunnin päästä olimme jo merellä aallokossa puskevassa ikivanhassa kalastusveneessä, joka sihtasi rosoisten kallioiden väliseen väylään, johon ei ollut asiaa huonon sään aikaan. Josella oli aina purje valmiina vetäistäväksi ylös, jos moottori pettäisi, olisi vene silti ohjattavissa. Hän kehui tietävänsä miten pujahtaa läpi karikosta tuuli mistäpäin hyvänsä. On osattava merivirtojen suunnat ja kyetä lukemaan merenpinnan liikkeistä niiden vahvuudet tarkalleen. Jos teit virheen tyrskyt armottomasti paiskaavat isonkin veneen hurjalla voimalla kallioihin ja terävät laavakivet repivät sen kylkiin ison reiän. Myrskyllä tai isojen aaltojen aikaan ei kannattanut yrittää koska se olisi varma tuho. Jose taputti rauhoittavasti polvea ja karjui metelin yli ”Minun rantani, ei hätää”. Hymyilin vain takaisin naama jäykkänä tuulesta.

Tiesin, että jos kävisi huonosti, vedenvaraan joutuneen uimarin merivirta veisi vastustamattomasti ulapalle kolhituttaan ensin parhaansa mukaan onnetonta hengiltä. Jose oli kertonut hyvin seikkaperäisesti ja kaikkine yksityiskohtineen jokaisen vaaran pahimmat seuraukset, koska se oli hänestä hauskaa, minusta ei. Siitä syystä olin hankkinut suojapuvut viime reissun jälkeen Norjasta tutulta öljyinsinööriltä. Sain ne lainaamalla suvulta lunastettua kesämökkiäni Saimaalla maksutta kuukaudeksi. Sovin ensin tyttäreni kanssa järjestelystä, joka osasi olla suuripiirteisesti nyrpeä. Sanoi vain, ”ja parhaaseen mökkeily aikaan, sinunhan on lainaa vaan, me vuokrataan muualta. ”

Hyvä kauppa sinänsä kymmeniä jollei satotuhansia kruunuja maksavista puvuista. Virallisesti ne olivat lainassa ulkomailla kuittia vastaan määräämättömäksi ajaksi. Lepytin tyttäreni lupaamalla siirtää mökin kokonaan hänelle.

Olimme valmistuneet kaikkeen, ja muistutimme Michelin rengasmainoksen miekkosia öljynporauslauttojen pelastuskumiveneiden kaiken kestävissä ja kelluvissa oransseissa suojapuvuissa. Jose oudosteli pukua aikansa, mutta puki sen päälleen surun pilkahdus silmissään. Isoisä oli menehtynyt karikossa, kun hän oli vielä poikanen, rantapalsta oli tuolloin vielä rannikon sodanaikaisten salakuljettajien pakopaikka. Salakuljetuksesta Jose ei kertonut tarkemmin, mutta isä sai ensimmäisen suuremman kalastusaluksen rantatontin tuomilla epävirallisilla tuloilla, ansaitsemiskeino, joka ei millään tavalla ollut erityistä näillä seuduilla nykyäänkään.

Rantautuessamme onnistuneesti hiekkarannan rasahtaessa veneenpohjassa. Veden kallioon syövyttämien piskuisten vierekkäisten onkaloiden suut tuijottavat kuin Famtomen pääkalloluolan tyhjät silmäaukot. Rannan toisella reunalla on nousuveden aikaan täyttyviä kallionkoloja, joista patoamalla saa kalasumpun, tai merisuolan haihdutusaltaan. Pihapiirin lisävarusteita, joita olin edellisillä kerroilla oppinut hyödyntämään. Joskus kauan sitten ehkä joku asui luolia polttaen nuotiota, koska niiden katoissa korkealla on mustuneita kohtia. Jose olikin asentanut luolan suuhun pitkittäin halkisahatun tynnyrin sadekelien grillausta varten, vetänyt tönönsä seinänvieressä olevasta aurinkopaneelien paristosuojasta johdon pienelle ilmanpuhaltimille joka riitti ohjaamaan savun oikeaan suuntaan ulosluolasta. Tuskin viritys toimi erityisen hyvin, mutta aioin kokeilla sadesäällä. Koko paikka oli outojen asioiden harrastamista varten tehty.

Ei ole vaikea uskoa paikalle epäilyttävää historiaa, merivirtojen ja karikoiden suojelemaa rantaa pakopaikkana, johon ei sinnikkäinkään jahtaaja yritä mereltä päin seurata pakenijaa. Toisaalta se oli loukku josta ei ollut helppo paeta jos tarvetta ilmaantui. Maan suunalta poukamaa suojeli satoja metrejä korkea pystysuora seinä, jonka ylös kiipeäminen oli hidasta ja hankalaa. Ylhäällä oli tasanne josta saattoi tarkkailla sekä rantaa että merta, josta todistuksena oli osin sortunut Dumasin kertomusten aikainen vartio- ja lennätintorni, jossa oli jäljellä sisiliskojen valtaama suuri tulipesä entisaikojen merkkitulille.

Tasanko oli kuin valtava kieleke tuhansiin metreihin kohoavan vuortenrinteiden, ja meren välissä eikä sinne ollut helppo marssittaa joukkojaan, eikä merirosvoilla ja salakuljettajilla ollut vartiotornin asukista huolta, koska hänen ainoa tehtävänsä oli sytyttää viestituli torniin, jos näki rannikon muiden kukkuloille rakennettujen tornien savua jollakin suunnalla tai vihollisten sotalaivoja merellä. Suhde oli pikemminkin päinvastoin, ja torninvartija palveli kahta herraa kuten kuvitella saattoi, metsästeli villivuohia ja myi lihansa ja varoitti takaa-ajajista hyvästä hinnasta rosvoille, joilla oli varaa maksaa kymmenys saaliistaan ja kaupanpäälle lekkeri rommia. Paikka saa keksimään sille historian ja Jose auttoi paikkaan liittyvillä taruilla. Koki kai velvollisuudekseen viihdyttää vierastaan.

Jose oli tuonut minut mökilleen ensimmäisen kerran näyttääkseen paikan erikoisuuden, koska tiesi että valokuvasin luontokohteita ja kirjoittelin Andalusiasta blogiini tai ehkä vain osoittaakseen ystävyyttään päästäen kaikkein pyhimpään paikkaansa.

Halusin heti ensimmäisellä kerralla jäädä pitemmäksi aikaa ja hän suostui pitkään epäröityään. Rannasta oli tullut pakopaikka minulle tyhjästä elämästä ja vaikka siellä ei tapahtunut juuri mitään oli se aina suuri seikkailu täynnä sisältöä.

Satavuotta vanha laho, vaaleansiniseksi aikoinaan maalattu hökkeli seisoo haalean värisenä mustaa laavakalliota vasten. Se on enemmän harvaseinäinen varasto kuin asunto, mutta pärjään kyllä vähälläkin. Paksu, hevosen jouhilla täytetty patja on oikealla tavalla kova ja aina kuiva, tehden seinään naulatusta laverista kelvollisen sängyn. Peittona on kerroksittain Marokossa kamelinkarvoista tai vuohienvillasta veivattuja eri vuodenajoille tarkoitettuja peittoja, jotkut ohuita ja vilpoisia kesän kuumimpaan hetkeen, toiset talvea varten paksuja kuin matot, joiden alla on kohdun lämpö ja lujan syleilyn puristus.

Hataran oven eteen voi vetää alas rullattavan, tukevakankaisen vanhan laivapurjeen pitämään loitolla talvisin pohjamereltä asti saapuneen kylmän pohjoistuulen tai kesällä Afrikasta kantautuvat pölypilvet. Kaasulla saa lämpöä ja voi valmistaa ruokansa. Nuhruisella takalla voi loihtia hämärään tunnelman, jos haluaa tuijotella tuleen ja maanitella tunteenomaisia muistoja loimusta seurakseen.

Jose oli tyytyväinen, kun hankin edellisellä reissulla hataran mökin katolle aurinkopaneelin, enimmäkseen kai, koska se samalla tilkitsi sateella sisään vuotaneen reiän, mutta ymmärsi sen lisäarvoksi muutenkin. Perustelin hanketta Joselle sillä, etten luota kaasuun, koska nukahtelen lukiessani toisinaan kesken lauseen. Hän vain nyökytteli ja sanoi tee mitä hyvänsä röttelö on sinun, jos minä kuolen. Nauroimme molemmat ja hän sanoi hankkivansa uuden oven. Pyysin ettei minun takiani.

Aurinkopaneeli antaa tarpeeksi sähköä kännykän ja läppärin lataamiseen riittäen myös valaistukseen. Lukemista varten olen ripustanut lampun sängyn päätyyn ja toisen tulisijan edessä olevan puhkeilleen nojatuolin yläpuolelle, kirjoituspöytä, pöytälamppu ja kivikova pinnatuoli ovat ikkunan edessä toisiin tarkoituksiin. Olen oikeastaan aika tyytyväinen rujoon asumukseeni.

Nyt tämä oli jo viides kerta rantamökissä kolmeen vuoteen ja oli nyt meidän ystävyys juttumme, kuten joka vuotinen retki norjan tuntureille ruska-aikaan, jossa norjalaisella edesmenneellä vaimollani oli kasvirajan tuntumassa sukumökki. Olin perinyt hänen osastaan puolet ja antanut sen vaimoni mukavalle siskolle Selmalle kokonaan elinikäistä käyttöoikeutta vastaan, johon oli merkitty vain epämääräisesti ruska ja kaksi viikkoa talvella hiihtelyyn. Tosiasiassa olin tervetullut, milloin vain halusin, tekisivät tilaa mökkikalenterissaan aina kun tarvitsin. Tyttärenikin kävi toisinaan kesäisin samantapaisella sopimuksella. Vaimon muiden siskosten lapsilla oli omat mökkinsä ja lapseton Selma oli lunastanut muun suvun mökistä, eikä riitoja heidän takiaan enää ollut.

Oli supattanut viimeksi, että oli testamentannut mökin tyttärelleni ja vannotti etten kertoisi, ettei tieto lipsahtaisi lasten suusta sukutapaamisissa, ei halunnut päälleen sukunsa vihoja eläessään. Lupasin ja tunsin oloni jostakin syystä noloksi.

Jose viipyi aina päivän tai parin rannalla, poltimme nuotiota, halstrasimme kalaa, joimme hänen oman tilansa mainiota viiniä, jonka rypäleitä olin ollut poimimassa kolmena sesonkina. Toisena vuotenani olin saanut kokeilla sekoittaa itse useamman tyyppisistä rypäleistä puristetusta ja siilatusta mehusta oman punaviinini, enkä malttanut olla ujuttamatta salaa rosmariinia ja sitruunamelissaa tiheässä kangaspussissa nimikkotynnyriini antamaan viimeisen silauksen omaan laatuuni.

Tämän vuoden viinijuhlilla oli juuri naimisiin uudelleen mennyt Rita mukana ja huomannut tynnyrissä nimeni, kun kuljimme joukolla tarkistamassa varastoa, tuli viereen, nipisti salaa pepusta ja kuiskasi korvaan, ”tätä viiniä jo maistoinkin”. Kaksivuotta muhineena ja siilattuna viinini oli nyt pullorivistönä taloni alle tehdyssä pienessä kellarissa ja tietysti otin sitä mukaan rannalle. ”Ei aivan kelvotonta, hyvä vuosikerta, hitusen outo maku, jokaisella tynnyrillä kai on aina omansa. Suihkutan ne ennen käyttöä joskus bergamottilla terästytyllä vedellä tasatakseni laadun samaksi, sinun tynnyrisi taisi unohtua”, oli Josen naurahtava arvio, kun hän maisteli viiniäni nuotiolla sardiineja hiukapaloiksi paistellessaan. hiillos hohkasi punaisena ja kipunoidessa mustaa vasten luoden otollisen tunnelman maistelulle. Vastasin, ”Sinun on tietysti paljon parempaa, taidat olla kuin pontikoittensa paremmuudesta kinastelevat serkkuni, jotka kärttävät tuomariksi, eikä uskalla valita kummastakaan, sitä paitsi ei ole ihmisen juomaa ja valehtelee kehuu kumpaa vaan”, Josea nauratti ja maiskutteli kuuluvasti joka kulauksella. En kertonut yrteistäni, joka tosiaan maistui viinissäni tuoden mieleen miedon hajuveden, tuoksuukin. Selvä moka.

Kiipeilimme aina yhteisellä rantareissulla eri reittejä ylös vahtitornin tasangolle, vehreälle kivimuodostelmien ympäröivälle puskaiselle kaistalle entistä merenpohjaa, josta maa kohosi edelleen yli tuhannen metrin korkeuteen autiona ei kenenkään maana. Jose ampui joka kerta nuoren villivuohen, joita kurkisteli sieltä täältä kallioiden kielekkeiltä, paikoissa joihin ei luulisi olevan mahdollista päästä lainkaan. Vaanittiin vasten tuulta suuren kiven takana tunti, ehkä kauemminkin. Pamaus raikui pitkään kalliomaastossa, kun luoti jo oli tavoittanut eläimen sydämen, vuohi nytkähti, seisoi hetken jalat jäykkinä ja kellistyi sitten elottomaksi möykyksi tantereeseen. Josella oli kiikaritähtäin pyssyssään, koska piti tärkeänä osua oikeaan kohtaan yhdellä laukauksella, ettei eläin kärsisi turhaan.

Puskat rahisivat pakenevista eläimistä, valutimme veren kilistä ja raahasimme ruhon sitten jyrkänteen reunaan, josta laskimme sen kiipeilyköydellä rannalle. Seurasin sitten perässä liukuen alas, Josen kiipeillessä perässä rullaten köyden mukaansa. Palattuamme rannalle nyljimme vuohen, poistimme sisälmykset, ja täytimme ruhon tuomillani yrttipuskilla hieroen ensin sisäontelon huolellisesti oliiviöljyllä, rakeisella merisuolalla ja muhennetulla kuoritulla valkosipulilla. Vuohen ulkopintoja varten meillä oli liekeissä sulatettua tirisevää, savunmakuista sianrasvaa ämpärissä, johon puristin jatkeeksi tuubillisen tulista sinappia, murskasin kokonaisen valkosipulin ja lisäsin viiden sortin jauhettua pippuria reilun ripauksen. Sotkun levittämiseen varamaani pitkävartinen maalipensseli nauratti Josea, ja hän edotti sen vaihtamista maalarinrullaan. Itse hän kasteli pyyheliinan kuumaan rasvaan ja rukkaset käsissä hieroi sen elukan kylkiin. Tippuva rasva lehahteli liekeiksi hiilloksessa, johon lisäsin hitaasti pienellä liekillä palavia paksuja juuria, joita Jose oli tuonut vuosia sitten laivalastillisen, ja riittäisi säästelemättä koko hänen eliniäkseen. Pätkittyjä, punaisenruskeita juuria oli kaikkialla, liiterissä, vanhassa veneessä, talon takan isoina pinoina pressujen alla.

Hän katseli aikansa touhujani avustamatta sen enempää, hänen oli lähdettävä ja pyysi auttamaan veneen vesille Hänellä oli kiire, ilta hämärsi ja karikko ei olisi enää pitkään sallivimmallaan. Kertoi vetävänsä kotimatkalla käsikäyttöistä sardiinitroolia, kun oli kerrankin tilaisuus harjoittaa isältään oppimaansa ammattia. Se, että hänellä on myös iso ja moderni kalastusalus, jossa oli kaikuluotaimet, kalaparvien houkutuslaiteet, automaattinen fileeraus- ja pakkauslinja, pakasteruuma ja osaava miehistö, ei hänen mukaansa ollut kalastamista vaan teollisuutta. ”Adios, nähdään” hän huikkasi, kun vesi oli vesillä, sai moottoriin eloa ja lähti luovimaan meriviroissa moottorin ulvahtaessa toisinaan potkurin noustessa vedestä tiukassa aallokossa.

Jäin paistelemaan vuohta omin nokkineni.

Jose oli ennen lähtöään pyytänyt mukaansa kahdenviikon kalastusreissulle baskirannikolle kokiksi, ”saisit palkkaakin, jos olisi onnea. Siinä olisi sinulle nahat käsistä raapivaa arkiromantiikkaa, keikuttaisiin Biskajalahden aalloilla ja hilattaisiin verkkoja, sinä paistelisit tyrskyissä pojille munia ja makkaroita, hei o hoi ja rommia päälle.” Vastasin vaisuna yskääni merkityksellisesti röhien, ettei minusta ollut sellaiseen. Nauroi pilkahdus silmissään ja kiitti viskistä, veisi pojille terveisiä. Olin tehnyt muutaman lyhyemmän miekkakalareissun ja tunsin porukan, mukavan hulluja kaikki. Pitivät minua itseään tyhmempänä onnellisten sattumien lellikkinä hyvällä syyllä. Hyväksyivät kuitenkin synnynnäisen hölmöyden takia, sellaisesta virkoaa ronskin hellää kaveruutta, jossa naljailu on ainoa ymmärretty kieli.

Yksin jäätyäni asetun aloilleni ja ensimmäisinä iltoina säpsähtelen tämän tästä ulkona kuuluvia rasahduksia tai huoneen nurkkien narahduksia, vähäinen valo saa kuuloaistin herkistymään ja yksinäisyys oudossa ympäristössä saa vaistot hereille. Meren kohina tyynnyttelee nousten ja laskien. Hyssyttää ja kuiskaa jotakin laineen osuessa karikoihin, tai huokaisee kuuluvasti ison aallon hajotessa rantahiekkaan. Tunnelma on kuin, oma aineeton ulottuvuus irrallaan kaikesta. Se täyttää koko huoneen, ja joskus se on kuin tapahtumien uhka. Toisinaan kuin ohjaava kaitselmus, usein vain virtuaalimaailmankaikkeus johon mielikuvitus tuo outoja maailmoita alitajunnastaan. Maailmoita, jotka ovat kuin kaikuja evoluution perimään tallentamista kollektiivisista jälkikuvista, ja jääneet primitiivisten viettien ja vaistojen tavoin DNA-rihmaan muistuttamaan juuristaan. Ajan amputoimien ruumiin ja sielun ominaisuuksien haamuja, vaikka suoranaista tarkoitusta niille ei enää ole. Ääniin tottuu nopeasti ja toisen yönä lopettaa kuuntelemisen.

Ainoa kulkuväline Josen mentyä on rannalle vedetty rapistunut suuri vene, jolla voi hädän tullen yrittää päästä avomerelle, vaikka se tuskin pysyisi pinnalla edes tyvessä vedessä. Isoa puuvenettä en saisi veteen yksin, vaikka miten yrittäisin. Se on Josen ensimmäinen oma vene ja säilynyt kalastajanuraan liittyvänä nostalgisena esineenä ja saanut vanhuudenkotinsa täältä ilman ajatusta, että vuotava rotisko palaisi vielä joskus mereen.

Tuvan seinälle on ripustettu kartta merivirroista, vedenalaisista kareista sekä yksityiskohtaiset ohjeet miten reivata purje ja kiinnittää kuurissa säilytetty perämoottori paattiin, miten päästä karkaamaan rannan vesimassojen vahvasta imusta. Niiden alla on isoilla kirjaimilla varoitus, että ei pidä yrittää poislähtöä veneenrotiskolla ilman kuolemanhätää ja silloinkin vain, jos satelliittipuhelin ei toimi. Kannattaa myös ennen uhkarohkeita suunnitelmia yrittää saada apua ampumalla hätäraketteja.

Proosalliseen ironiseen sävyyn annettu varoitus, ikään kuin alleviivaa sitä totaalista yksinäisyyttä, joka rantapalstaan kuuluu lisäarvona. Osaan arvostaa hankaluuksia, jotka takaavat rauhaa ja henkilökohtaista vapautta olla niin kuin haluaa. Elellä olosuhteiden armoilla omilla päätöksillään oppien olemisen ehdot virheistään, ehkä löytää yksinkertaisesta elämäntavan ja ajatusmallin, joka toimisi muuallakin.

Kuolemanvaara on muualla suurempi, ja jos niin kävisikin, tuskin on parempaa paikkaa kuolla kuin täällä. Talon lattian alle on kaivettu maakellarin säilykevarasto, hyllyllä brandypullo paikallista kotikeittoista, jossa on itse tehtailtu etiketti ”Vain lääkinnälliseen tarpeeseen”, vieressä lääkelipas, jonka kattava kipulääkitys riittää lopulliseksi kivuttomaksi saattohoidoksi vaikka norsulle, jos olisi pakko luovuttaa.

Mukanani on iltoja varten sadoilla kirjoilla ladattu lukulaite ja muutama resuiseksi käännelty paperinen klassikkopokkari, jotka luen yhä uudestaan kuin ensimmäistä kertaa niiden muuttaessa sisältöään kokemusten kasvaessa. Jotakin tuttua, josta peilautuu uusi näkemys, kuin iän muuttamat kasvot peilissä.

Haluaisin kirjoittaa novellikokoelman Andalusialaisista tunnelmista, lyhyitä kertomuksia, vähäeleisistä pikkutapahtumista, joissa on merenhajua, Sevillaa ja auringonlaskua. Valokuvamaisia otoksia asioista, joilla on hetkellistä merkitystä. Olen yrittänyt, mutta en ole ollut tyytyväinen tuloksiin ja ilo kirjoittamiseen on poissa. Yritän saada eloa luomiskutsuun koska ympärillä on kaikki mitä haluaisin novelleihini ja tarvitsee vain kertoa sellaisenaan sen minkä kokee. Se on kuitenkin kuin yrittäisi puhaltaa eloa nuotion kastuneissa puissa, tuloksena sakeaa savua ilman kipinää, josta leimahtaisi liekki. Voin kuitenkin paremmin täällä kuin missään.

Valokuvaan, kamera ei valehtele ja onnistunut kuva osaa parhaimmillaan näyttää ajatuksen, ja herättää mielleyhtymiä poraten syvälle alitajuntaan kuin abstraktimaalaus. Kuun vaihteessa nousuvesi alimmillaan ja karikot paljastavat enemmän reikäisestä ruumiistaan. Kuivuessaan merenalla olleet laavapinnat saavat suolaraitojen piirtämiä pilvimäisiä kuvioita, jotka muistuttavat erilaisia tuttuja hahmoja, mutta säilyvät sellaisina seuraaviin sadepäiviin. Kallioiden moniväriset kyömyiset muodot, ovat paikoin kuin kivettyneitä hiekalla makaavia lohikäärmeitä. Otan valokuvia ja aion tilata parhaasta otoksesta kangaspinnalle suurennetun taulun olohuoneeni luonnonkivistä muuratulle takaseinälle.

Pidän aalloista, kun ne kohoavat vuorenkorkuisiksi, särkyvät jyhkeisiin kallioihin ja yltävät lopuksi rantahiekalle ja tuovat kaikenlaista roinaa rantaan. Vetäytyneessä vedenrajassa lojuu sitten kaikkialla simpukankuoria ja aaltojen heittämä suuri, käyristynyt puunrunko, jonka meren sileäksi hiomassa mutkassa on mukava istuskella ja katsella ympärilleen. Kaikkeni ponnistaen onnistun raahaamaan sen tulevan nousuveden ulottumattomiin ja olen saanut uuden mielipaikan erakon elämääni. Sitä paitsi sen kiemurtelevaan latvaan voi levittää sukkansa ja muut vaatekappaleensa kuivumaan. Harvinaisempia rantahiekkaan jääneitä simpukankotiloita kerään tulipesän hyllylle ja otan parhaat mukaani lähtiessäni.

Tuoretta ruokaa hankkiakseni kalastan pitkävapaisilla rantahiekkaan juntatuilla ongilla, täkynä rasvapalloja. Joskus kiipeän halkeaman kautta tyrskyiselle kielekkeelle uistelemaan tietäen etten saa mitään. Mustat merimetsot istuvat kauempana rosoisilla luodoilla päät ylpeästi koholla ja levittelevät pärskeissä kastuneita siipiään tuulta vasten kuivumaan. Pidän niiden järkkymättömyydestä istua paikoillaan kovassakin tuulessa. Olemme samalla asialla.

Saan ongillani toisinaan muutaman ison ahvenen kokoisen valkolihaisen kalan, joita en tunnista. Kasaan ajopuista nuotion, joka pelmahtaa liekkeihin ensiyrittämällä. Aurinko on jo laskenut ja siniharmaa savu kiemurtelee kohti tähtiä. Valmistan kaloistani aterian, poistan sisälmykset, raaputan silmut, pudistan huolellisesti ruodoista, voitelen vatsat oliiviöljyssä kastelulla merilevällä, hieron karkeaa suolaa kylkiin ja sullon viiltämiini haavoihin mietoa öljyistä yrttiseosta. Yhden kalan säästän maustamattomana kalakeittoon, johon olen kahlannut lisäkkeeksi kallioiden välistä kiveen tarrautuneita merisiilejä ja mustakuorisia simpukoita. Liekkien hiipuessa hiillokseksi ujutan paistokalojen läpi veistelemäni puutikut ja asetan ne kypsymään pystyasentoon kuin loimulohen.

Onneani prosessoidessani kliimaksiin mietin ääretöntä kaikkeutta, jossa kaikki tapahtuu yksityisen ajan ja paikan hetkinä erillään toisistaan, mikä minussa tai mikä ihan vieressä, mikä jossakin kaukaisessa galaksissa näkökenttämme ulkopuolella. Mitäköhän materiaa lienee onneni tunne tai ajatusta kielelliseksi tajuksi rakentava järki. Koen haikeaa kaipausta yhtyä selittämättömään ja ymmärtää sitä sisältäpäin älyllisenä tunteena kuin osana kaikkeuden hologrammia, jossa jokainen piste sisältää tiedon kokonaisuuden kaikista muista osista ja selityksen miten ne liittyvät toisiinsa.

Karu ranta eristyksissä kaikesta toimii, ja mietiskelyssäni on hyvä, lohduttava ja elämään kehottava tunne.

Kalat valmistuvat ja maistuvat hyvältä mutta hitusen liian suolaisilta, ja saavat kaipaamaan loputtomasti makeaa, ohranmakuista kotikaljaa. Se on sammuttamattoman janon makua. En saa alas kurkustani palakaan ja haen olutta kumoten pullollisen yhtä soittoa nieluuni. Pensselöin kalat vedellä ja annan niiden kuivahtaa halstarissa hetken, tuoksu avaa nälän ja ahmin erotellen suussani lihat ruodoista Saimaan rannoilla opituilla taidoilla, ruotujen tippuessa suupielistä rinnuksille. Onnella on monta ilmettä.

Olin lähtiessäni ladannut kännykkään äänikirjoja ja musiikkia koska ranta on signaalikatveessa, eikä suoraa yhteyttä muuhun maailmaan ole kuin satelliittipuhelimella hätänumeroon äärimmäisessä hädässä. Jose viipyisi viikkoja kalastumatkallaan Atlantilla, eikä kukaan tulisi hakemaan ennen sitä ilman erityistä hälytystä. Hän hymähti, kun iloitsin siitä, että karikoiden suojaama ranta oli kokonaan omani, eikä tyrskyjen ja vahvojen merivirtojen välistä kulkevaa ainoaa reittiä osannut kuin harva ja uskalsi käyttää vain yksi.

Meri on armoton osaamattomalle ja useimmat kiersivät kaukaa karikkoisen rannikon, koska koko rantaviivaa oli varjostettu merikartoissa vaaralliseksi kaiken kokoisille aluksille. Voimakkaat merivirrat, korkealle kohoavat tyrskyt ja palaava vesi tekivät merestä jatkuvien tsunamien vellovan ja pärskyvän näyttämön. Toisinaan ulapalla näki harmaina siluetteina Gibraltarin salmen kautta Välimerelle seilaavia suuria rahtilaivoja ja risteilijöitä, pieniä kalastusaluksia ja maailmaympärysseikkailua tekeviä purjeveneitä.

Meri on jo neljättä päivää grazy, kuohuu ja kohisee yöt ja päivät, korkealle kohoavat aallot kiertyivät päivisin vaahtopäisinä vihreinä kalvoina valon kuultaessa himmeänä niiden läpi. Kaikkialla lepattaa ja liehuu, paukahtelee ja rasahtelee, puuskahtelevat ilmavirat ohjaavat lokit vastoin tahtoaan, milloin minnekin. Lähelle karikoita uskaltaneen purjeveneen purjeista näkyy aaltojen välistä vain purjeiden yläosa.

Haen kolhitun kannettavani ja alan kirjoittaa päiväkirjaani, joka kertoo aina jostakin muusta kuin kuluneesta päivästäni. Taustalla on meren nouseva ja laskeva kohina, tuulen voimistuessa ääni vahvistuu asteittain kuin Ravelin boleron teeman toistuvassa melodiassa, joka hiipii aluksi kohti finaalia, myrskyä, jota ei voi välttää. Sotajoukko marssii ja lähestyessään anturoiden ääni vahvistuu ja määrätietoisesti se kulkee kohti tuhoaan yhä painavammin askelin, rummut pärisevät tahtia kuin verisen taistelunhurmaan hypnotisoiden, taisteluun, jossa odottaa sankaruuden sijasta vain julma kivulias kuolema, ja silmiä kaatuneilta nokkivat mustat korpit.

Mielleyhtymät kuin sinne tänne poukkoilevia valveunia, joissa orastaa masennus.

Talven mittaan olin kyllästynyt kävelemään aina samoja reittejä pienessä havupuumetsässä jyrkkien rinteiden välissä, toistamaan samoja rituaaleja aamusta iltaan kuin pakkomielteisiä velvollisuuksia itseään kohtaan.

Ikävöin nuoruutta, junanikkunaa, jossa on ohi kiitävä yksityiskohtien viiva, joskus vuori tai metsikön reunustama peltoaukea sesongin väreissä. Maisemia, jotka jäävät jälkeen ennen kuin ovat ehtineet syöpyä tajuntaan nimellisiksi paikoiksi. On vain liikkumisen tunne aina vaan poispäin tai eteenpäin, mielentilan mukaan syynsä valiten. Matkaamista jossa pysähdys asemalle on aina mahdollisuus. Usein ainoan kirkkonsa ympärille pakkautunut talorykelmä kujillaan toisiaan vahtivaa ihmiselämää. Ehkä sillä on joku nähtävyys tai oma juusto, ehkä vain siellä käväisseen suurmiehen jättämä jälkikuva seinään ruuvattuna plakaattina. Jokaisella kuitenkin joku syy, joenmutka tai aurinkorinne, solmukohta jollekin entiselle tai nykyiselle. Junan nytkähtäessä taas liikkeeseen on paikkakunta jo unohtunut.

Teen ajatuksien virtuaalimatkoja paikkoihin, joissa olen joskus käynyt. Useimmat yksityiskohdat ovat jo unohtuneet ja jäljellä on vain koetun tunnelma vanhojen valokuvankaltaisina ajan haalistamina muistikuvina vuosiluvut unohdettuina. Tarkennan joskus muistia ja mielikuvitusta etsimällä internetistä niihin tietoja ja kummeksin aina, miten jäin paitsi tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Vanhuus ja vanhanaikaisuus eivät ole synonyymejä, vaikka ennakkoluuloiset, vielä mielessään kuolemattomat nuoret luonnostaan niin luulevat. Olkoonkin, että vanhuksen rapistuneiden aivojen sisältö on hatariin muistikuviin perustuvaa ja subjektiivisilla ajattelulla käsiteltyä mututietoa, jonka esiin hakemista hankaloittaa unohtamisen lisäksi signaalien hitaus. Tällainen inhimillinen iän tuoma aivotoiminnan heikkous on onneksi jo aikaa sitten syrjäytetty laitteideni digitaalisella tietojen tallennuksella ja faktaa verkosta etsivillä tekoälyjen algoritmeilla. Tietopankit eivät osaa ilman käskyä unohtaa, eikä tietokoneet kokea univelkaa tai mielenvikaisuutta, vaikka oikuttelevatkin joskus, saavat virustartunnan tai kuukahtavat kokonaan vanhuuttaan hellesäässä ihmisen tavoin.

Kuuntelen myöhään yöhön sängyssä äänikirjaa, scifiä täynnä tietotekniikkaa ja tekoälyä. Äänikirja on varmempi ja nopeampi kuin paraskaan unilääke, ja jos en nuku tarpeeksi, on koko seuraava päivä pilalla ja joutilaalle jäljellä olevista päivistään tarkkaa lukua pitävälle eläkeläiselle se on pahempi asia kuin mikään muu.

Äänikirja on kuin lapsena luettu iltasatu, jossa on tuo utuinen hetki ennen nukahtamista, jolloin mieli häipyy sisälle satuun ja jatkaa sitä unissaan alitajuisilla mielleyhtymillään. Joskus se johtaa koettuun elämykseen, jota ei ole ymmärtänyt ja säilönyt sen itseensä kuin kysymyksen, jolle etsii tiedostamatta vastausta.

Luen myös paljon, ja lituskassa lukulaiteessani on koko lähdekirjastoni, kirjakauppani ja kirjahyllyni, ja sen näyttö toimii mustavalkoisen paperin tavoin valoon reakoiden, pariston kestäessä kuukausia.

Olen ollut rantamökissä tarpeeksi kauan, etten enää laske päiviä tai katsele kelloa ja on vain laitteiden paristojen virran prosentit varoittamassa latauksentarpeesta välittämättä planeettojenliikkeistä tai kellonlyömistä. Nukun kun nukuttaa, syön kun nälättää, sää päättää vaatekerran, peseytyminen on muutama uintiveto aamuin illoin meressä ja joskus saippuoituna sadevesitankin suihkun alla. Olen erakoksi aika siisti.

Tarkistan tänään kuitenkin kännykän kalenterista päivämäärän, koska mukana tuotu herkkuruokavarastoni alkaa olla lopuillaan ja huomaan olleeni yli kuukauden rannalla. En ole huolissani, kaikki toimii yhä, ensimmäiset tomaatit hätäpuutarhassani punertavat, salaatinlehdet ovat jo jäniksenkorvien kokoisia ja merestä saan kalaa ja äyriäisiä enemmän kuin jaksan syödä, aurinko antaa vitamiinit, ja sateet vettä. Sitä paitsi minulla on aurinkopaneeliin kytketty paristopaketti, joka varastoi hyvät päivät pahojen päivien varalle ja suolan poistava merivesisuodatin, jossa on bakteerit tuhoavaa hopeaa toimii yhä.

Noin viikon päästä inventaariostani ja kolme päivää viimeisestä suklaapatukasta herään satelliittipuhelimen soidessa, Josen ääni puhelimessa ” Kerää kaveri kampsusi kasaan ja sulje mesta, tulen parin tunnin päästä hakemaan, kastele varmuuden vuoksi kaikki tulipesät. En voi puhua pitempään, satelliitti puhelu maksaa satasen minuutti, nähdään”. Sanoin, ”Selvä, boss”, suljin puhelimen ja ryhdyin keräilemään tavaroitani. Sivilisaatio kutsui ja olin varma, että sen toteutuva kvanttifysiikan sisältämä statistinen tavallisen näköinen todennäköisyys tulevaisuutenani olisi vaativa, mutta myös paljon antava. Eilen olin aikonut pyytää saada olla kauemmin, mutta tänään olin iloinen tietäen pääseväni saunaan.

Seminaari

Tienvarressa vinona ja hyljätyn näköisenä törröttävä postilaatikko on tyhjillään vuodesta toiseen, mutta tarkistan sen joka kerta ohi kulkiessani, koska se tuo mieleeni entiset viestityksen hidaskulkuiset ajat jolloin vastauksensakin sai viivytellä harkituksi.

Suureksi yllätyksekseni siinä oli suurikokoinen kirje jonka postimerkkien paljous ja kirjausleima kertoivat, että sen oli haluttu tulevan perille. Istuin postilaatikon vieressä olevalle suurelle kivelle jonka tehtävänä oli tukkia ajoneuvoja pääsemästä polulleni ja avasin kirjeen. Se oli kutsu esitteineen San Sebastianiin tekoälyseminaariin. Mukana oli pienempi kuori jossa oli kuvallani varustettu muovinen osallistujakortti silkkisine kaulanauhoineen. Olin kovasti ymmälläni, nimenikin oli kirjoitettu oikein. Kutsukirje oli painettu hienolle paperille ja siinä oli San Sebastianin yliopiston logo, sekä laitoksen johtajan koukeroinen käsinkirjoitettu allekirjoitus. Jopas jotakin, Birgitan pirullisia juonia henkeni menoksi.

Aikaisen täyseläkkeeni ehtoihin kuului joitakin edustusvelvollisuuksia, joista yksi oli osallistua harvakseen pyydettäessä tekoälyä koskeviin seminaareihin, koska minua pidettiin laitoksen ainoana kasvona tekoälyn ja ihmisälyllisyyden välisten suhteiden tutkijana. Sain sen arvon, julkaistuani lyhyen kirjasen aiheesta, jossa oli kolme alan lehden pyynnöstä nimissäni tehtyä artikkelia muutama vuosi ennen eläkkeelle lähtöäni pönkittääksemme mielikuvaa, että instituuttimme seurasi aikaansa. Se liittyi samalla instituuttini julkaisuvelvoitteisiin arvostetuissa kansainvälisissä tiedejulkaisuissa, jota edellytettiin valtionavustuksiin, EU-rahaan ja yksityisten rahastojen suopeuteen. Elettiin aikaa, jossa pelkkä tekoälyn maininta avasi lompakoita, oli ala sitten mikä hyvänsä. Ihmiskunta ikään kuin odotti tuhon partaalla tekoälyllistä ihmettä paikkaamaan epäonnistumisensa hallita maapallon elämää järkevämmällä tavalla mihin ihmisaivot pystyivät. Harhakäsityksenä asia kiinnosti psykologisesti, mutta neurologiassa ja aivokirurgiassa sillä oli merkitystä myös avustavana metodina parantaa operointitarkkuutta ja seuloa valtavasta määrästä tutkimustuloksia sopivinta tietoa luomaan parempia käytäntöjä ja siivittämään laitosten omaa tutkimusta.

Nuhruisena viikkojen lika ruumiissani iso resuinen reppu selässäni en tuntenut itseäni edustuskelpoiseksi edes pieneen lähikauppaan ylös ajaessamme, saati osasin nyt kuvitella itseäni johonkin seminaarin avausjuhlallisuuksiin. Olin ja halusin olla vanha, nuhruinen ukko omissa oloissani. Olin tehnyt sen selväksi kaikille tuntemilleni ihmisille, vaikka jotkut naiset ilmeisesti pitivät sellaisista ja hakeutuivat vanhan miehen hajuihini ja kärttyiseen seuraani. Pohdin kutsua koko patikkamatkan tuvalleni tietäen etten voisi kieltäytyä niin kauan kuin viimeinen sopimusehto oli täyttämättä. Se helvetin valmisteilla oleva päätösteos, kirja joka oli kuin bumerangi. Sen uudet versiot palasivat kohta lähetettyäni uusilla korjauksilla. Tahallista kiusantekoa sillä olin antanut kaikki valtuudet entiselle assistentilleni tehdä ja toimittaa se valmiiksi ilman minua, mutta sekään ei kelvannut Birgitalle jonka itse olin kammennut laitoksen johtajaksi. Kosti kai sitä, kunnes olisin haudassa tai sitä etten ollut halunnut mennä naimisiin sen kanssa vaimoni kuoltua syöpään.

En ollut alan muutamaa hätäistä kurssia ja kansainvälistä seminaaria enempää asiantuntija ja aiheesta julkaisemamme kirjakin oli ohutta yleistä googlattua faktaa, johon pienellä tiimillä oli haettu asiantuntijoilta tekoälyä ja erityisesti koneoppimista koskevia tarkistuksia, sekä välttämätön lopullinen hyväksyminen. Prosessin aikana vuokrasimme tehopalvelimilta suorituskapasiteettiä ja saimme Aalto-yliopiston tekemään simulaation psykoanalyyttisesta istunnosta, jossa koneoppiminen etsi ilman ohjeistavia puuttumisia koehenkilöiden mielestä kuvioita, jotka sopivat tunnettuihin teorioihin persoonallisuustyypeistä. Se sai ainakin tiimimme epäilemään omia kykyjään, mutta tekoälyn tekemät oudot oire yhdistelyt ja johtopäätökset kuitattiin vitsaillen koneoppimisen mielenhäiriöksi, vaikka ajatus sen ylivertaisuudesta kyti ja sirisi aivokuoressa kuin onnistunut manipulaatio. Se oli oikeasti fiksumpi yhdistelemään asioita uudella tavalla ja ilman ohjaavia ennakointeja, mutta jätimme sen suuntaiset mielipiteet pois julkaisustamme.

Varhaiseläkkeelle ajan mullistuksista karanneena en pohtinut muuta kuin itseäni ja kehoni vanhuudenvaivojen kuiskailuja. Olin jo unohtanut koko julkaisun, joka vedettiin esiin johonkin outoon rahoituskuvioon ja minut syyllisenä painostettiin tekoälyseminaariin Donastia San Sebastianiin. En ollut mitenkään valmis mihinkään sellaiseen erityisesti koska en ollut lainkaan tekoäly asiantuntija, pikemminkin päinvastoin tietämättä niistä oikeasti juuri mitään ja luottanut niitä sivutessa aina toisiin.

Taivaltaessani mökilleni painavan repun ja huolien kumaraiseksi köyrimänä ajattelin enää vain kahta asiaa, saunaa ja sänkyäni. Nukuin ja torkuin, hoipuin terassituolin, sängyn ja saunan väliä muutaman päivän saamani kirje hylättynä keittiönpöydälle. Söin välillä itsesaalistamiani kaloja ja äyriäisiä, tai viistin suikaleen ampumani vuohen kylkipaistista, ja pala palalta totuttelin taas vallitsevan sivilisaation vaatimuksiin. Lopulta palasin kirjeeseen ja tutustuin esitteeseen, sekä soitin tulikivenkatkuisen puhelun Birgitalle, joka kutsui rakkaaksi mörökölliksi ja lupasi että seminaari olisi viimeinen palvelus, saisin kirjallisen vahvistuksenkin, että sopimuksemme loppuehdot oli täytetty eikä laitoksellamme olisi en vaatimuksia suhteeni. Vapaaehtoisesti voisin tietysti jatkaa laitoksen nimissä tehtäviäni ja saisin palkkiotakin, jos se palvelisi jotenkin sen imagoa.

Paskat minä, vastasin, ja Birgitta suuttui käskeväksi, seminaariin menet joka tapauksessa vaikka paareilla tai saat lakimiehet ovellesi. Oli pakko taipua taas kerran.

Onnekseni oli, että sain seminaarista eri korvauksen kuninkaallisine ylläpitoineen eksoottisissa ympäristöissä. Haittana oli valmistelujen suuri työmäärä koska joudun pitämään esitelmän modernin psykiatrian suhteesta tekoälyyn ja sen tulevaisuuden odotuksista kirjamme alustamasta näkökulmasta eli koneoppimisen käytöstä psykoanalyysissä. Huijarit paljastuvat aina lopulta ajattelin ja aloin googlaamaan intensiivisesti artikkelieni raameihin sopivaa tietoa. Törmäsin jatkuvasti neurologian ja tekoälyn yhdistelmiin, mutta psykoanalyysistä ja koneoppimisesta löysin vain laitoksemme projektin.

Luin joitakin sen saamia ilkeitä kommentteja dinosaurustieteestä, joka yritti elvyttää Elizaa ansaitusta haudastaan. Eliza oli henkilökohtaisten tietokoneiden alkuaikojen ohjelma, joka osasi keskustella vihreillä fosforinäytöillä, kertaamalla kysymyksen kuin vastakysymyksenä, lisäten nimesi tai kysymällä mitä mieltä olet itse asiasta. Keskusteluja tuhruisilla kirjaimilla itsensä kanssa oli suuri hitti modeemi kansan tekstipohjaisessa tietokone mediassa. Verkossa oli tuolloin vain teknologianerdejä ja muutama tulevaisuutta povaava entusiasti. Parhaiten muistan tietoverkkojen tulevaisuudesta globaalina ihmiskunnan virtuaalitietoisuutena filosofoivan Leena Krohnin. Muistan kirjoittaneeni kommentteja hänelle kotisivujen julkaisuista.

Tekstipohjaiset, kuvattomat kotisivut olivat paljon ennen blogeja yksisuuntainen julkaisukanava mielipiteille. Internetti teki vielä tuloaan ja kaikki oli viestitys tekstipohjaista, puhelinlinjoja pitkin kulkevaa viestintää saadun yhteyden kohistessa äänekkäästi hidastakin hitaammassa modeemissa. Olin pihkassa Krohnin kristallin kirkkaaseen ja ylimaallisen kauniiseen kirjoittajaääneen ja kuvittelin kaikenlaista.

Sivuutin kommentit, joille olin kiitollinen entisyyteen vaivuttavasta muistitripistä. Kelasin pitkään muistikuviani ennen internettiä, matkapuhelimia ja älylaitteita, aikaa jota nykynuorien on mahdoton hahmottaa. Olimme kansalaisten välisen tietoliikenteen pioneereja, jonka Cernin fyysikkojen aivoista pullahtanut http://WWW. mullisti kokonaan, ja maailmasta tuli globaali henkinen koti kaikille ihmisille yhteisellä ilmakehän kaltaisella virtuaalitodellisuudella. Jotakin jota ei mikään kansallinen liike tai valtio enää propagandallaan pysty sitä kumoamaan.

Entisiä tutkaillessa sain uuden idean esitelmääni, voisiko psykoanalyysia soveltaa median henkisen tilan tutkimiseen, heitellä provokaatioita mediaan ja katsoa mitä tapahtuu. Tekoälyllinen koneoppiminen seuloisi sekunneissa reaktioista ihmiskunnan traumoja ja henkistä tilaa ja paljastaisi mihin ihmistyyppeihin kukin kuului. Kuka vaikutti mihin paljastaen mihin joukkokäyttäytyminen perustui, – kuka manipuloi ketä. Ratsastin aallolla, aavistukseni oli vahva, että minulla oli jotakin joka nostaisi yleisöni yläpuolelle edes hetkeksi ja selviäisin seminaarista nolaamatta itseäni aikamme jättäneistä teemoista mumisevana vanhuksena.

Aloin innostua asiasta, siivosin työpöytäni ja järjestelin laiteeni vieriviereen omiin tehtäviinsä. Olin varma, että internettianalyysi metodi toimisi siinä missä Stream-palvelujen salaiset markkinointi vakoilut ihmisten tavoista ja tottumuksista. Samasta data materiaali eri algoritmeilla sieppaisi vähilläkin prosessointi resursseilla ihmissielujen käyttäytymiset psykoanalyyttiseen tarkasteluun. Koneoppiminen löytäisi niin yhteiskuntia kannattelevat globaalit arkkityypit kuin yksilöiden kivut ja murheet, perinnön ja ympäristön aiheuttamat vääristymät syineen koko populaatiosta. Kuka välittää enää yksilösuojasta koska sitä ei ole ollut enää vuosikausiin. Helvettiin se ja ihmismielen totuus esiin.

Päätin liittää sen esitykseni loppuun kuin itsepuolustukseksi tietämättömyydelleni koneoppimisen syvimmistä saloista, heittäisin haasteen salista lähtijöiden niskaan ilman ratkaisuja. Tarkemmin mietittyäni tajunnanvirran ajatushumalasta selvittyäni hylkäsin idean kokonaan, kuten usein tein innostukseni laannuttua. Olin oppinut välttelemään spontaanisuutta, koska aina jälkeenpäin huomasin naurettavuuteni ajattelijana. Olin kohtalainen oppineena ja ammatissani ammatin ehdoilla, eikä improvisointi sopinut älylleni joka innostuksessa sumeni höperöksi.

Suostumus kuitenkin säilyi ja viikkoja valmistauduin parhaani mukaan heräten aikaisin aamulla ja tuskailin myöhään yöhön hioen tunnin mittaista esitystä kuin haikua koko elämästäni. Tiivistin ja tarkistin ja testasin lauseita kuuntelemalla niitä tekstinkäsittelyn ääneen lukijalla kunnes olin saanut kaikki hämärät ilmaisut korvattua yksiselitteisillä ja loogisilla virkkeillä. Olin oikeastaan jotenkin onnellinen työskennellessäni ja koin olevani taas enemmän kuin pelkästään minä. Tein jotakin jolla oli merkitystä muillekin, ainakin Birgitalle jos ei muille. Kylvetin nahkaani pakkasesta sulatetulla kotikunnaiden vihdalla ja olin tyytyväinen kun naukin kahviani terassilla johon olin lorauttanut pitkänsiivun parasta joulukonjakkiani jota en tarjoillut edes parhaille vierailleni ja itsellenikin annostelin sitä sormustimella. Jäähyväislahja laitokseltani, ostettu Pariisin viinikaupan vuotuisesta huutokaupasta oli Birgitta sanonut, kun luovutti lahjan varta vasten lähtöäni juhlistavassa tilaisuudessa. Olin valmis napitettuna sotaani.

Sitten tuli se päivä. Tulin seminaari paikkakunnalle junassa torkkuneena Madridista, jossa olin viettänyt yön tutussa hotelissa, koska olisin muutenkin joutunut vaihtamaan junaa puolimatkassa ja yölepo välissä teki junassa istumisesta lyhyemmän helposti kipeytyvälle selälleni. Hotellivaraus perillä oli tehty vasta seminaarin ensimmäisestä päivästä, joka oli myös minun esiintymispäiväni iltapäivän sessiossa ja ehdin sopivasti paikalle eikä tarvinnut norkoilla muiden osallistujien joukossa vastailemassa kysymyksiin mistä tulin ja kuka olin. Olisin tietysti voinut lentää Bilbaoon tunnissa ja bussilla körötellen saman verran perille, mutta olin luopunut lentämisestä ilmastoaktivistina, jos vaiva oli kohtuullista. Sitä paitsi pidän Madridista koska sillä on suurkaupunkien välinpitämättömyyttä kaikkea kohtaan ja antaa eräänlaisen vapaudentunteen päätöstensä moralisoimisesta, koska ei tarvitse ottaa kantaa koko ajan ympäristön muistutuksien takia, vaan kaupunki tekee mielenilmaisut puolestasi alituisilla ryhmämielenosoituksilla, jotka tavallisuudessaan kaupunkilaisille ovat kuin ohi ajavia autoja.

Olin kirjoittanut seminaari osallistumiseeni ylimalkaisen ja yleisluontoisen esitelmän, joka olisi sopinut paremmin internetin yleisöfoorumille kuin vaativalle asiantuntijajoukolle, joka vaati uusimmalla tiedolla todisteltua tieteellistä syvyyttä kaikessa. Puolustelin itseäni peilille, että kuulijakunta ei tiennyt alastani paljoakaan ja halusin olla mahdollisimman helppotajuinen. Yleistävä kuulijoiden takia, vaikka tosiasiassa en ollut perehtynyt viimeisimpään tekoälytutkimukseen lainkaan. Olin paikalla koska entisellä työpaikalla ei ollut ketään muuta, joka oli julkaissut seminaarin pääteemaan liittyvää ja laitos oli pakotettu osallistumaan oikeuttaakseen tutkimukseen saamansa EU-rahat. Entinen työpaikkani suostui korvauspyyntööni mukisematta, joka merkitsi uuden kaivoni syväporauksen rahoittamista kokonaan.

Vuoroni tultua kuuntelijoita tippui auditorioon tasaiseen tahtiin asetellessani langatonta mikrofoonia takinrintamukseen, oli painotettu etukäteen, että aikataulusta tuli pitää kiinni seuraavaa puhujaa ajatellen ja olin tehnyt sitä silmällä pitäen esityksestäni sen verran ympäripyöreän, että se saattoi lopettaa milloin tahansa.

Huomasin yleisön iästä suurimman osan olevan osallistumispisteitä kerääviä opiskelijoita, koska yllätyksekseni minunkin osuudestani herui kymmenen lisäpistettä seminaarin yhteyteen järjestettyihin opintokursseihin. Se oli paljon. Kun utelin asiaa järjestäjiltä, selitettiin että psykiatrian kosketuspinta teknologiaan ei ollut tavallista opintokauraa ja luentoa pidettiin jonkunlaisena avauksena syventävään ajatteluun tekoälyn suhteesta ihmisälyyn. Paikallisessa yliopistossa jopa harkittiin englanninkielisen kirjaseni sisällyttämistä pakollisena ensimmäisen vuosikurssin opintoihin. Olin ällikällä lyöty ja paniikissa laitokseni rahakikkailusta oli tulossa pahimmansortin painajainen. Harkitsin jo paikalta pakenemista jonkun tekosyyn nojalla, mutta hillitsin itseni ja luotin opiskelijoiden luontaiseen haluun saada pisteensä mahdollisimman helpolla pelkillä korvillaan, koska aiheeseeni ei liittynyt tavanmukaisia arvioitavia kirjallisia tehtäviä hyväksyttäväksi. Helpot pinnat vetivät salin täpötäyteen ja virkailijalla oli täysi työ saada osallistujien nimet skannattua osallistujakorteista listaansa ennen kellon kumahdusta. Nykyään tilaisuuksissa kerättiin statistiikkaa kaikesta ja ihmettelin käsikäyttöistä rekisteröintiä, luulisi että tekoälyseminaarissa riitti kulkea sisään ovesta, mutta ehkä yliopistolla ei ollut varaa kalliimpiin ratkaisuihin. Maksoivat ainakin hyvin luennosta

Rykäisin ja hymyilin, kerroin itsestäni mahdollisimman vähän ja mietin kuumeisesti samalla, pitäisikö kääntää asetelma ja antaa opiskelijoiden viedä tilaisuutta sallimalla spontaanit keskustelut kuulijoiden välillä, joihin aina löytyi osallistujia. Päätin ensin ainakin alustaa keskustelun ja voisin avata opiskelijoiden keskinäiset väittelyt myöhemmin, jos olisin heikoilla. Siunasin kieroa luonnettani, joka aina löysi pakotien kiperissä tilanteissa ja kuulijakunta edessäni oli nyt pelkkiä porkkanoita.

Esitelmä

Psykoanalyysi on metodinen terapiamuoto, jossa potilaan traumoja ja mielen muita patoutumia kartoitetaan ja pyritään löytämään niille tarkkoja syitä erilaisilla assosiaatio ärsykkeillä joihin potilas reagoi jollakin tavoin. Usein perimmäinen syy patoutumiin löytyy ilmeisestä kipeiden varhaisten kokemuksien peittelystä ja niihin sisältyvästä häpeäntunteesta. Usein potilas kieltäytyy ajattelemasta niitä ja tavallaan ei edes muista niitä, vaikka ne alitajuisesti ohjaavat kaikkia tekemisiä monellakin tavalla aiheuttaen pahimmissa tapauksissa pakkomielteitäkin. Perinteinen psykoanalyysi on pitkä keskusteluterapiaan pohjautuva prosessi, johon kehitys on tuonut monenlaisia teknisiä lisäyksiä nopeuttamaan epäorgaanisten mielenterveysongelmien syiden löytymistä. Psykoanalyysi pyrkii ikään kuin syvemmälle persoonaan luonteenomaisen henkilönä, kuin pelkästään elämäntilanteisiin vaikuttamaan pyrkivät terapiamuodot, jotka hakevat nopeita ratkaisuja elämänsä mahdollisuuksiin ja ympäristöönsä sopeutumiselle järkevillä perusteluilla. Psykoanalyysi perustuu potilaan kertomisen ja reagoineista tehtyihin päätelmiin, jotka perustuvat erilaisiin persoonallisuusmalleihin, jotka ovat syntyneet ja hioutuneet psykiatriassa aikojen kuluessa, sittemmin vertautuneet erilaisiin modernin neurologian ja geneettisen tutkimuksen löydöksiin ja persoonallisuustutkimus on ikään kuin kasvanut eri tieteenalojen kokonaisuudeksi, jossa seulotaan yhteensopivuuksia varmentamaan toisiaan. Siihen on tullut avuksi erilaiset tietotekniikkaan perustuvat apuvälineet, jotka eivät sokeudu näkökulmista.

Viimeisin on koneoppimisanalyysi, jossa tekoäly kouluttaa ensiksi itsensä etsimällä tietokantoihin tallennetuista johtopäätöksillä läpikäydyistä psykoanalyyseistä alan teorioiden pohjalta laadittuihin algoritmi lausekkeisiin sopivia löydöksiä. Löydöksiä, jotka samankaltaisuudellaan vahvistavat jotakin jo syntymässä olevaa kuviota sen virtuaaliaivoihin, joissa se muokkaa myös teorioita analyysien eroavien johtopäätöksiä paremmin todellisuutta mukaileviksi ja lisää toistuvia vahvistettuja syy-yhteyksien kuvioita teorioihin, jos niitä ei ole huomioitu ja parantelee lähtökohta algoritmejaan. Jokainen muutos pyrkii parantamaan metodeja, joissa kysymyksistä tehdään mahdollisimman yksiselitteisiä ja joihin potilaan tulkitut vastaukset antavat jonkun sen odottamista vaihtoehdoista. voisi sanoa, että nurinkurisesti se etsii potilaiden jo annetuista vastauksista ja reaktioista niihin sopivia täsmällisiä kysymyksiä, seuloo ja muokkaa kunnes sillä on oma kyselytietokanta ja kokonaismateriaalia tyydyttävä algoritmi, jossa potilaan vastauksista riippuu aina seuraava jatkokysymys. Käytetyn tietosysteemin kielitaito on hämmästyttävä, joka kattaa murteet, synonyymien tuomat vivahteet ja ymmärtää sanojen merkitykset yhteyksissään osaten myös kääntää materiaalin mille kielelle hyvänsä sekä oivaltaa kulttuurien tuomien erojen vaikutukset. Ykisikään ihminen ei pysty mihinkään tällaiseen. Käytetyn tekoälyratkaisun oppimiskyky on loputon ja hyvin nopea koska se käy läpi miljardeja vaihtoehtoja yhteen koordinoitujen supertietokoneista vuokrattujen virtuaaliprosessoreiden huimalla kapasiteetilla. Hyvin kallista, mutta eri valtioiden yhteistyöprojektina ja suuryhtiöiden antamilla alennuksilla ei ole tarvinnut tinkiä tehossa tai ajankäytössä koska vapaaksi jäänyttä prosessorikapasiteettia lainattavaksi on aina jossakin päin maailmaa joka automaattisesti ohjautuu meille.

Tarkoituksena on, että onnistuessaan koneoppiminen kykenee nopeasti yhdellä istunnolla löytämään traumojen mielen alitajuntaan syvälle kätkeytyneet syyt. Tekoälyn session alkaa klassisella assosiointi sekvenssillä, ja suurelle näytölle heijastetaan kuva tai sana ja kysytään mitä se tuo mieleen. Sen jälkeen se alkaa keskustelun, jos salaa potilaan kuntoa tarkkaileva psykiatri antaa luvan jatkaa, ihmisen hahmoinen miellyttävä tekoäly aloittaa kyselytuntinsa, jossa kaikki kysymykset ovat tavallaan hakevasti johdattelevia ja etenevät nopeasti a:sta å:hon. Istunto loppuu potilaan vapaamuotoisen kertomukseen itsestään, kokemuksistaan ja henkisistä ongelmista, jotka johtivat etsimään apua niihin terapeuteilta.

Tutkimuksessa oli kymmenen vapaaehtoista vaikeissa ongelmissa painivaa potilasta ja kymmenen satunaisesti arvottua opiskelijaa, jotka eivät kokeneet elämäänsä ongelmalliseksi. Tiimi analysoi sitten koneoppimisen valmistaneet kysymykset ja potilaiden vastaukset mutta ei saanut nähdä sen tekoälyn johtopäätöksiä tai argumentteja muunnoksilleen, ennen kuin oli tehnyt samasta filmatusta materiaalista oman mahdollisimman yksityiskohtaisen käsityksensä. Tiimin analyysiprosessi kesti kuukauden ja käsitti suuriakin mielipide eroja sen jäsenten välillä, mutta lopuksi saatiin jokaisen hyväksymä johtopäätös. Jännitys oli suuri, kun sitä verrattiin koneoppimisen antamaan arvioon koehenkilöiden mielentiloista ja tilanteesta psykoanalyyttisin termein.

Psykoanalyysi hoitokeinona on jotakin aivan muuta, kestää usein vuosia ja siinä tarkkaillaan potilaan reagointia hoitoon terveydentilan kehityksenä ja ohjeistetaan usein elämäntilanteissa, joita tulee hoidon aikana eteen. Luottamuksellinen henkilökohtainen suhde terapeutin ja potilaan välillä on tärkeä elementti, mihinkään sellaiseen ei projektissa edes pyritty.

Tekoäly pystyi tutkimuksessa löytämään syy-yhteyksiä asioiden välillä hyvin nopeasti ja johtopäätökset eroavuuksistaan huolimatta olivat suurin piirtein saman sisältöiset kuin valmiiksi johtopäätöksensä riidelleen tiiminkin, mutta sen huomaamat oikopolut ja samoja asioita tarkoittavat päällekkäisyydet eri teorioissa ja hämmästyttävässä loogisuudessaan sai tiimimme nolostumaan tyhmyyttään useamman kuin yhden kerran. Hoito menetelmänä keinoäly terapeutin kykyjä epäiltiin, vaikka teoriassa voitaisiin kehittää ihmisenkaltainen ymmärtävä ja osallistuvasti kuunteleva tekoälyrobotti, joka osaa ojentaa paperinenäliinoja ja ehkä analysoida myös kuulemaansa vapaamuotoista puhetta reaaliajassa, sekä rakentaa terapeuttisesti ohjaavan jatkumon potilaan ja itsensä välille. Joku tiimin tekoäly entusiasteista sanoi epäilyjemme johtuvan oman asemamme puolustamisesta ja kaikilla oli hauskaa.

Kirjoitimme kirjan tutkimuksesta, joka on syy siihen, että minut kutsuttiin tänne. Aikomuksena oli myös antaa ohjelmiston tehdä testi luennolle ilmoittautuneille, mutta siitä luovuttiin osin tekijäoikeudellisista ja osin mielenterveyttä vaarantavista syistä. Kirjassa on kuitenkin kaikki koneoppimisen esittämät kysymyssarjat anonyymisoituine vastauksineen eli tavallaan se on mahdollista, vaikka kysymykset eivät muutu siinä vastauksienne mukaan. Kirjan avulla voi kuitenkin saada kuvan mistä tutkimuksessa oli kyse ja miten se sisälsi tekoälyn ja koneoppimisen, jotka ovat seminaarin teema. Unelmana oli yhdistellä muita tieteenaloja kuten neurologia ja muu lääketiede, biokemia, fysiikka, perinnöllisyystiede, historia ja kaikki muu tieto, jolla on merkitystä ihmisen olemassaolossa, mutta ihmisille se ei ole mahdollista. Kukaties koneoppimisen eri tekoälyprojektit ehkä joskus yhdistyvät poikkitieteellisesti seulomaan toisistaan soveltuvaa tietoa mitä se sitten onkin ja joku yliäly kouluttautuu yhden kvantittuneen moni-ilmeisen totuuden näkökulmaksi kaikesta, jossa kaikkea koskevat luonnonlait antavat lukemattoman joukon mahdollisuuksia, mutta vain yhden kaikkea huomioivan toteutuksen kerrallaan samassa ajassa ja paikassa. Ihmisen unelmat ovat ihmismäisiä.

Ellen

Kiitos kaikille. San Sebastianin yliopisto on päättänyt antaa jokaiselle ohuen kirjasemme kaikille osallistujille ilmaiseksi ja löydätte sen esitetaskusta edessänne. Yleisö taputti ja vilkaistuani kelloani oli puolet annetusta ajasta jäljellä. Ehdotin, että halukkaat voisivat saada omistuksen kirjaseen ja tilaisuuden esittää yhden kysymyksen, johon yrittäisin vastata. Arvelin, että vain muutama olisi kiinnostunut ja viivyttelemällä saisin kellon kulkemaan, mutta jonosta edessäni tuli pitkä ja toivoin että mukanani olisi ollut tehokas robotti hoitelemaan rynnistyksen. Onneksi jokainen ymmärsi, etten voinut jäädä keskustelemaan ja nopeasti sutaistu omistus ja lyhyt vastaus yhteen kysymykseen hyväksyttiin, vaikka vastaus synnyttää aina monta uutta kysymystä. Selvisin urakasta, mutta olin lopen uupunut ja kättäni särki omistuksien kirjoittamisesta. Tunsin tehneeni työtä palkkioni eteen, ja hetkeksi olivat aivojeni hormonit tehneet päästäni rocktähtien suosion hurmoksen jumaluutta kokevan psykedelian, vaikka vanha ruumiini kirosin yliopistonanteliaisuuden aiheuttavan rasituksen kramppeina.

Minulla oli yksi sovittu tapaaminen enkä ehtisi hotelliini ja päätin mennä kuuntelemaan juuri alkavaa luentoa älystä ja tekoälystä toisiinsa verrattuna. Se ei oikeastaan kiinnostanut, mutta jos löytäisin nurkkapaikan takarivistä niin ehkä onnistuisin torkahtamaan pois rasitukseni.

Luennoitsija ainakin osasi olla nukuttava ajattelin pirullisesti ja korjasin asentoani parempaan lepotilaan, mutta en välttynyt kaikesta. Hän alkoi tarkkailemalla vireästi yleisöjään ja pakotti pysymään hereillä tervehtiessä tuttaviaan nimillä ja pelkäsin että hän sanoisi minullekin jotakin koska olin huomannut hänen olleen omaa esitystäni kuulemassa. Helvetti. Onneksi hän ei tunnistanut kengännauhoja sitomaan kyyristyneen olemukseni päälakea ja alkoi paasata innostuneena aiheestaan.

Äly on asioiden yhteyksien ja vaikutuksien käsittämistä ja ihmisen kokemuksena siihen on syvällinen ymmärtämisen tunne. Ihmisen älyllisyyteen liittyy myös tunteiden, vaistojen, viettien ja ruumiillisten seikkojen tunnistaminen sekä muisti, opitut asiat ja valmiudet. Tietokoneiden ja älylaitteiden tekoäly on toisenlaista, jossa ei ole ihmiselämään kuuluvia aitoja subjektiivisia elementtejä, vaikka niihin voidaan ohjelmoida niitä simuloivia ja samalla tavalla asioita ehdollistavia algoritmeja, saada laitteet ja ohjelmistot vaikuttamaan inhimillisiltä. Psykiatrin kannalta ei tekoäly koe traumoja, neurooseja, mielisairauksia tai bioloogisten vaivojen tai onnettomuuksien aiheuttamia kipuja. Sillä ei ole ihmiskehon kokonaisuuden ruumiinkemiaa, jossa on jatkuvasti aineenvaihdunnan käymistila, joka on riippuvainen sen saamasta ravinnosta ja monenlaisten elinten yhteistoiminnasta. Ruumiin kuloinenkin tila on myös mielentila, jossa erilaiset tarpeet tunnistautuvat joko vietteinä tai epätasapainon tunteena. Nälkä, jano ovat jokaiselle tuttuja samoin sukupuolivietti, monet asiat, jotka on pakko tyydyttää tavalla tai toisella pysyäkseen elossa, yksilönä ja lajina.

Laskennallisen älyllisyyden suhteen tekoälyt ovat vapaita kaikista tilapäisistä ja jatkuvista ruumiillisista tarpeista ja vaivoista, vaikka moni voi samaistaa ohjelmistovirheet, sähkökatkot ja laiteviat ruumiinvaivoihin, eivät ne ole samanlaisia, ja usein kokonaan erilaisilla varotoimilla eliminoitavissa.

Jos ihmistä ja tekoälyä vertaillaan toimintojensa samanlaisuuden valossa ovat tietokannat tekoälyjen pitkämuisti, seurantadata erilaisista laitelähteistä sen lyhytmuisti ja aistit, dataa käsittelevät algoritmit ovat varsinainen äly ja erilaiset statistiset tietojen seulontametodit ja tietojenhaku sen välittäjä solukoita, robotit sen käsiä ja jalkoja, joihin voi ohjelmoida ihmisen käden taitoja, muokata erikoistehtäviin sopiviksi uskomattomilla tarkkuuksilla. Älylliset laitteet ovat perinteisesti olleet ihmisälyn luomia suoria vastineita ihmisten tarpeiden palvelukseen. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet, kun tekoälystä on kehitetty itseoppivia toteutuksia, ja se voi väsymättömällä vaihtoehtojen kokeilemiselle, algoritmejaan itse tarkentamalla löytää parempia ratkaisuja komplekseihin ongelmiin mihin ihmisaivot koskaan pystyvät.

Silti ei tekoäly koskaan voi onnistua luonnonkannalta merkityksellisessä elämäntunteessa, johon liittyy paljon enemmän luonnontarkoituksia kuin pelkään älyyn ja toiminalliseen suorittamiseen. Perimän siirtyvissä tiedoissa ja valmiuksissa on sanomaa, jota voi mekaanisesti tulkita, mutta ilman kokemista ei elämällä ole mitään erityistä arvoa epäorgaanisen maailmaan verrattuna. Elämä sinänsä on luontoon kätketyn salisuuden koko juttu ja tarkoitus, eikä sitä voi korvata onnistuneimmallakaan virtuaalimallinnuksella menettämättä sen pointtia.

Psykiatrian ja lääketietteen kannalta kuten kaiken muun tietoihin perustuvan suorittamisen kannalta on tekoäly voittava konsepti. Onneksi psykiatria perustuu muuhunkin, jossa parasmahdollinen, onnistuminen onnentunne ja pahaolo eivät ole mekaanista, vaikka ruumiinkemialliset toiminnot tunnistettaisiinkin hyvinkin tarkasti ihmisen tuntemuksien ainoiksi lähteeksi ja voitaisiin manipuloida lääkeaineilla tai keinotekoisilla ärsykkeillä halutuiksi. Kokeminen on aina ainutlaatuinen ja sen kartoittaminen ja ymmärtäminen on psykiatrian koko sisältöpohja.

Vaivuin horrokseen ja toivoin etten kuorsaisi, jos nukahtaisin.

Heräsi kun melkein täysi sali taputti laiskasti ja poistui sitten lämpiöön, joka oli tupaten täynnä odottamassa seuraavaa luennoitsijaa, joka oli maksullinen ja loppuunmyyty jo ohjelman ilmoituspäivänä. Kalleimmat eturivin liput maksoivat omaisuuden, eikä vapaalippuja ollut edes muille seminaarin luennoitsijoille, joka oli hyvin epätavallista. Luennoitsija oli Bill Gates. Salin vahtimestari viittoili minua kärsimättömänä poistumaan, kun vielä selvittelin tokkuraani ja yritin saada jalat mukaan lähtölaskentaan.

Aulassa ujon näköinen opiskelija tyttö lähestyi ja arvasin että hän etsi minua. Tällä kampuksella psykiatrit olivat harvassa ja vanhempikin sellainen oli rokkitähti henkisissä ongelmissaan kärsivien opiskelijatyttöjen mielestä. Olin tottunut, että toisinaan olin vastustamaton lihapala nälkäisille, lievää pakkoneuroosin kaltaista tilapäistä sukupuolivietin aiheuttamaa psykoosia poteville tyttösieluille ja kehittänyt jonkunlaisen torjuntastrategian, etten joutuisi vietäväksi ties millä seurauksilla. Tapaamiseni oli lähettänyt kännykkäni viestin, ettei sopinutkaan enkä voisi torjua tyttöä ilman valehtelua. Kupponen kahvia olisi sopiva manööveri irtautua, jossa oli tarpeeksi myötätuntoa ja välimatkaa, eikä tarvinnut valehdella koska tarvitsin kahviani heti.

En ollut väärässä, kun hento ääni kysyi, professori olisiko aikaa esittää yksi kysymys. Toki, sanoin, aivan kuin kysymyksessä olisi ollut antaa vielä yksi nimmari ihailijalleen rokkikonsertin pääteeksi. Sanoin tarvitsevani kahvia ja vesipullon ja viittasin kohti aulan kahvilaa kärsineen näköisenä. Hän naurahti ja seurasi perässä.

Hän sanoi esittelemättä itseään hakeneensa väliaikaista toimea Helsingistä laitoksessani, ja kysyi, oliko se fiksua. Epäili ettei pärjäisi kielitaidottomana täysin vieraassa ympäristössä. Olin ymmälläni, mutta minut oli riisuttu aseista saman tien ja ehdotin kahvikuppia, niin kertoisin paikasta, ihmisistä, työympäristöstä ja antaisin puhelinnumeron ja meiliosoitteen entiselle assistentilleni. Taisin ikävöidä entistä elämääni, vaikka olin kiivashenkisesti tehnyt pesäeroa heti kun sain tilaisuuden ja suostunut ottamaan seminaarien kaltaisia kevyitä edustustehtäviä Euroopassa muutaman vuoden ajan, kunnes jäähyväisiksi lupaamani kirjani ajastani laitoksessa oli valmis hyllytettäväksi.

Kysyin tietysti tytöltä mistä toimesta oli kysymys, mutta jostain syystä hän ei halunnut kertoa lähemmin. Hymyili vain oudosti, aivan kuin minun olisi tullut tietää siitä. Joku vaihto-oppilas juttu arvelin, se oli aika tavallista EU-ohjelmissa. Sanoi, että kertoisi joskus toiste, aivan kuin meillä olisi yhteistä tulevaisuutta. Minulla ei ollut aikaa ihmetellä asiaa ja meillä oli edesmenneen instituuttijohtajan tiukkojen periaatteiden perinne, ettei virkoja jaettaisi tuttavuuksien, sukulaisuuden tai sänkykamarien kautta edes kesätöihin ja aloin selittää, että oikeastaan olin jo lopettanut työpaikassani. Edustin joskus, siinä kaikki. Hänen ilmeensä muuttui yhä enemmän kummastuneeksi, mutta en saanut kiinni syystä.

Puhuimme sitten kaikesta muusta, kaupungista, jossa olimme, seminaarin hienoista puitteista ja vaikuttavasta osallistujanimilistasta. Luottamuksellisesti kerroin illallista, joka olisi vain arvovieraille ja luennoitsijoille.

Viihdyin hänen seurassaan ja kohta istuimme läheisessä baarissa, joimme viiniä rattoisissa merkeissä ja ehdotin häntä illallisseuraksi tervetulijaisjuhlallisuuksiin, jonne ei opiskelijoita päästetty. Saattaisi onnistua sanoin, mutta en ollut varma oliko kutsussa mainittu seuralainen, mutta tavallisesti se kuului asiaan.

Aivan kun hän olisi ollut varautunut asiankulkuun oli hän heti valmis, kävisi vain suihkussa ja vaihtaisi asua, olisi mukavaa kokea sekin. Gateskin tulisi. Sitten hän sanoi voit tulla mukaan valitsemaan pukua, jos haluat, aikoi ostaa jotakin lyhythelmaista ja halpaa . Sanoin, että minulla oli sama ongelma ja piti hankkia ainakin uusi paita. Ehdotin, että tavattaisiin tunnin kuluttua hotellini aulassa. Huoneeseeni en aikonut häntä päästää koska pelkäsin sotkeutuvani johonkin, jota seuraisi suuri draama myöhemmin. Sopii hyvin, hän sanoi hymyillen taas tuota kummaa arvoituksellista hymyä. Vannoin mielessäni, että löytäisin illallisilta hänelle ja itselleni muuta seuraa joka erottaisi meidät toisistaan. Nousimme, halasimme kevyesti ja poistuimme tahoillemme.

Mietin mitä oli tapahtunut? Mielessäni kiipeili ajatuksia, joita yritin torjua kaikin voimin ja kirosin itseäni, koska olin niin helppo vanha hölmö.

Tapasimme hotellin aulassa ja hän oli nyt aikuisen naisen kaltainen upeassa leningissä, korkokengissä kantaen laukkua, jota ei ostettu harjoittelussa olevan opiskelijan palkkioilla. Varmaan rikkaat vanhemmat ja aikaisemmat arviot oli parasta unohtaa ja yrittää olla hyvä ja kannustava seuralainen asiantuntijajoukossa, joka saattoi tuntua hänestä vieraalta, koska kaikki olivat valmistuneita ja nimensä edessä joku titteli. Jotkut olivat kuuluisiakin alallaan ja muutamat kaikkien tuntemia superjulkkiksia. Tekoäly ja kaikki siihen liittyvä oli tämän vuosisadan suurin juttu, ja tutkimusta rahoittivat maailman rikkaimmat ihmiset, jotka osallistuivat tällaisiin suurimuotoisiin tilaisuuksiin. Itse olin ohjelman täytteenä pienimissä luentosaleissa EU-rahoituksen velvoittaessa molemminpuolisesti osallistumista ja tekoälypsykiatria oli tarpeeksi outo käsite, että minut oli pyydetty mukaan koska olin kirjoittanut muutaman artikkelin siitä puolipakosta instituutiokiintiötä täyttääkseni määräraha ruletissa.

Ujostelin kuin nuori teini seuralaistani ja kohteliaisuuteni eivät olleet pelkkää kohteliaisuutta. Hän oli upein kaikista ja eikä minun tarvinnut olla huolissani itsestäni, hänet vietäisiin seurastani heti kun ruokailu oli ohitse, siitä olin varma.

Osallistujien yhteisillä päivällisillä oli erityinen huonetila vipeille, johon myös oli muutamalle onnekkaalle maksullinen pääsy ja kaikki luennoitsijat oli kelpuutettu aiheensa mukaisesti jaoteltuina omiin pöytiinsä sijoitettuina, saisimme jossakin sivupöydässä hyvää ruokaa, eikä tarvinnut maksaa osallistumismaksua. Vähäpäisyyteni nolotti hiukan upean seuralaiseni takia, mutta vastaanotto oli hieno ja arvostava. Tunsin lapsellisuuttani itseni joksikin itseäni tärkeämmäksi ja ryhtini sai itsevarmemman asenteen.

Minulle oli varattu paikka kaukana tähtiluennoitsijoiden pöydästä, mutta jokainen esiteltiin nimellä ja ansioilla saapuessaan pöytäseuralle. Seuralaiseni sanoi, että oli mentävä asialle ja silitteli kämmenselkääni. Tiesin entuudestaan, että teknisillä seminaareilla psykiatreille outoina lintuina oli selitettävää ja toivoin että pöytäseurueeni oli juhlivaa tyyppiä eikä välittänyt muusta kuin tarjoilusta.

Seuralaiseni viipyi naistenhuoneessa ja alkuruokia kannettiin jo pöytiin. Aloin huolestua olikohan hän vierastanut jähmeää tilaisuutta, jossa jokainen kerskuisi olevansa jotakin ja karannut. Emme olleet tarpeeksi tuttuja, että alkaisin etsimään häntä ja sitä paitsi ymmärsin, jos hän halusi livistää. Itsekin halusin.

Tuskin olin saanut puraistua ensimmäistä rapuani, kun tarjoilija tuli luokseni ja pyysi tulemaan mukaansa. Hätäännyin, oliko seuralaiselleni tapahtunut jotakin, ja seurasin tarjoilijaa huolestuneena. Yllätyksekseni minut johdatettiin tähtivierailijoiden pöytään, jossa oli kaikki tekoälymaailman tärkeimmät henkilöt, ja seuralaiseni istui heidän joukossaan ja viittoi hymyilevänä innokkaasti minua luokseen. Hän oli hankkinut vapaan tuolin viereensä Gatesin ja itsensä väliin, johon katettiin hetkessä paikka minulle ja tarjoilija haki nimikilpenikin lautasien ja juomalasien eteen. Olin puulla päähän lyöty enkä ymmärtänyt mistä oli kyse, ehkä hänen olemuksensa oli ohi kulkiessa hurmannut jonkun silmäätekevän, tai omaiset olivat alan eliittiä, monenlaiset ajatukset risteilivät hurjana mylläkkänä kuin adrenaliini sokissa.

Itseäni rauhoittaakseni oli minun vuoroni karata vessaan.

Soitin salista päästyäni entiselle assistentilleni ja kysyin, oliko joku espanjalainen opiskelija hakenut jotakin virkaa tai sijaisuutta siellä. Hän sanoi kyllä, mutta ei opiskelija, vaan neurologian professori, joka oli harvinaisen ansioitunut nuori nainen, jolla oli myös tohtorin väitös koneoppimispohjaisen diagnostiikan soveltamisesta aivotutkimukseen. Ellen oli suuri keskustelun aihe miksi alan yksi suurimmista tähdistä haluaisi tänne vierailevan professorin hahmossa ja epäiltiin hänen sekoittaneen eri laitoksia. Sinunkin odotetaan osallistuvan alkutapahtumiin Helsingissä.

Nyt kirosin aivan muuta, olin pahemassa lirissä kuin koskaan ja typerä tulevaisuutta arvaileva kirjaseni, jolla oli paranneltu laitoksemme profiilia tulevaisuuteen katsovana tutkimuksessaan, oli saattanut minut pahaan pulaan.

Leimata tämä neurologian ja tulevaisuustieteiden ihmelapsi, josta koko maailma puhui suurin kirjaimin tavalliseksi lievää borderline- neuroosia potevaksi, isähahmoa äärikokemuksena sänkyynsä havittelevaksi runotytöksi, oli selvä merkki vanhuudesta. Puolustelin peililleni, että sen kaltaisia onnettomia tyttölapsia oli aina kampuksilla, jotka kuvittelivat ratkovan traumansa seksisuhteella äitinsä hyljänneen isänsä ikäiseen terapeuttiin. Olin tosin todennut aiemminkin, että kolmekymppiset uranaiset näyttivät minusta nykyään alaikäisiltä opiskelijatytöiltä, mutta sittenkin. Osasin kuvitella miten hän naureskeli minulle. Siunasin fiksuuttani, että olin tarkistanut asioita ja sitä etten ollut alkanut puhua esitelmäni aiheesta ja nolannut itseäni täysin.

Kiitin assistenttia tiedoista, ja näyttelin vihaista, koska minulle ei ollut kerrottu asiasta mitään. Hän nauroi ja sanoi, että johto oli arvellut sinun kieltäytyvän heti ja kerrankin hyvällä syyllä, mutta koska ei haluttu menettää ainutlaatuista mahdollisuutta saada mainetta ja kunniaa projektin siivellä päätettiin tehdä näin. Antaa totuuden tihkua rakosista vähitellen ja puristaa viimeinen mehu vanhasta sitruunasta. Kaivon lisäksi saat hyvityksenä uuden katonkin.

Googlasin vielä varmuudeksi Ellenin nimellä ja asian koko karmeus selvisi saman naisen kuvan pommittaessa verkkokalvojani maansa kuninkaan vieressä joku kullalle kimalteleva pysti käsissään.

Tyttö, jonka nimeä en ollut älynnyt kysyä nauroi vapautuneesti vierustoverinsa Gatesin vitsailulle ja näin hänen ruokailuvälineidensä edessä oman nimikyltin Ellen Rhodes Neurologian professori. Tiesin hänestä enemmän kuin luulinkaan, koska olin valmistautunut seminaariin lukemalla joidenkin osallistujien julkaisuja. Valinnut ne sopivuutensa mukaan ja niissä oli aina lyhyt biografia alussa. Ellen Rhodesilla oli neurologia professuurin lisäksi esittelyssään myös tohtorin väitös koneoppimispohjaisen diagnostiikan soveltamisesta aivotutkimukseen. Olin lukenut hänestä, alansa suurin tähti. Hän oli yksi seminaarin päävetonauloista ja tunnustetuin modernin teknologian puolesta puhuja neurologian alalla ja yksi harvoista asiantuntijoista, jolla oli tutkinnot teoreettisessa koneopissa, psykiatriassa ja geneettisessä neurologiassa. Hänen johtamansa tutkimustiiminsä käyttää kaikkia uusia tekniikoita aivo- ja käyttäytymistutkimuksessaan ja siihen kuuluu poikkitieteellisesti asiantuntijoita useilta aloilta. Eri alojen tutkimusta yhdistellään koneoppivilla tietosysteemeillä. Samoja asioita ikään kuin katsellaan monien tieteenalojen näkökulmista yhtä aikaa ja karsitaan tutkimusten välisiä ristiriitoja seulomalla toisensa pois sulkevia mahdottomuuksia. Oletin hänet harmaahapsiseksi naiseksi, joka alkoi iältään olla kypsä lääketieteen nobelistiksi

Olin lukenut hänen tutkimustaan käsittelevää kirjaa koko junamatkan ajan valmistuen mahdollisiin kysymyksiin luentoni aikana. Takakannessa oli ollut tummasävyinen kuvakin kirjailijasta, mutta en ollut kiinnittänyt huomiota siihen. Usein niissä käytettiin nuoruuden kuvia eikä niistä syntynyt mielikuvaa todellisista henkilöistä.

Tullessani takaisen hämmennyksestä ontuvin askelin, hän veti minut istumaan, tarjoilija oli tuonut toisesta pöydästä nimikylttini ja esitteli minut lapustaan lukien kuten oli jo tehnyt edellisessä pöydässäkin. Seurue oli hämillään nyökkäilevä, eikä ollut ilmeisesti tottunut taviksien pöytäseuraan, mutta Ellen nauroi ja helisi, silitteli omistavasti, olin nyt hänen seuralaisensa eikä päinvastoin. Maapallon ökyrikkaiden teknologia gurut voivat olla ärsyttävän vaikeita ihmisinä, mutta ei koskaan snobeja, lisäksi he saattoivat tuntea jonkunlaista epämääräistä alemmuutta perinteisien intellektuellien alojen suhteen, vaikka heillä oli yksityiset terapeuttinsa, lääkärinsä ja kallonkutistajat joka kuviteltuun ja todelliseen vaivaan.

Ellen nipisti Gatesia hihasta patistellen ja nimitteli häntä rakkaaksi mogulikseen, vaati että meistä tulisi ystävät koska aikoi kutsua minut tiimiinsä asiantuntijaksi. Gates-rahasto rahoitti hänen tiiminsä pohjatonta rahantarvetta kuten pöydässä edustetut Amazon, Facebook ja Applekin. Maan pääministeri isännöi tilaisuutta ja kohotti ensimmäisen maljan ja siitä eteenpäin keskityin vain Elleniin, joka oli pöydän keskipiste pulputtava nuoruutensa ja kauneutensa takia, sitä paitsi hän oli ainut johon olin tutustunut jo aiemmin.

Illan kuluessa kysyin Elleniltä miksi helvetissä hän minua vedätti, koska olin varma että hän oli sopinut jonkun kanssa pilailla kanssani. Haiskahti kovasti Birgitalta. Näyttelin vihaista, ja sanoin hänelle etten ollut ansainnut tällaista rangaistusta hölmöydestäni. Kysyin sitten mikä se Helsinki juttu oli. Hän kertoi tehneensä yhteistyösopimuksen Turun aivotutkimuskeskuksen ja Aaltoyliopiston kanssa ja minun laitokseni vapaana olevia virkoja käytettiin rahoitustarkoituksessa kolmen kuukauden pestiin Aaltoyliopistossa, jossa Turun kanssa aloitettiin uusi koneoppimista käsittävä projekti. Rahoitus kikkailua, josta en pitänyt, mutta ei ole minun asiani. Kertoivat sinusta, josta tulisi yhdyshenkilö oman instituuttisi puolesta koska olet ainoa siellä, joka on koneoppimisesta perillä. Nimittivät sinut projektiimme tarkkailijaksi ja pyysin heidän lähettämään sinut seminaariin, että tutustuisimme. Hän yllättyi kun Birgitta oli viimehetken tietona kertonut etten tiennyt asiasta mitään ja oli ehdottanut pilaa, koska olin auttamattoman naiivi naisten suhteen ja tarvitsin opetuksen. Niinpä he päättivät kiusata vähän, ja luentoni kuunneltuaan tykästyi muistakin kuin ammatillisista syistä, olit niin söpö. Olin nolo nauroivat varmaan minulle selkäni takana keppostaan ja Birgit oli saanut kostonsa kun en ollut suostunut menemään sänkyyn Pariisissa viimeisenä iltana.

Gates hymyili kohteliaasti ja maisteli Suomi sanaa kuin alkuruoan anjovista, veti taskustaan ikivanhan Lumian ja sanoi, paras ikinä ja meidän pojat tekevät siihen vieläkin epävirallisia päivityksiä, että se toimii kaikkien alustojen ohjelmilla. Vaihtavat osia uudempiin, mutta perusta on sama. Pelkäsin Nokia ripitystä, mutta hän esitteli itsensä Billiksi ja sanoi tervetuloa Ellenin orjaksi, joka hänkin jo oli. Emmekä koko illan aikana puhuneet minusta, hänestä tai Ellenistä vaan Afrikasta, Aasiasta, vedestä, hädästä, sairauksista, naisten asemasta, köyhyydestä, sodista, ilmastosta, luonnonkatastrofeista, pientenlasten kärsimyksistä ja konkreettisista keinoista asioiden parantamiseksi, eikä keinona pelkästään ollut raha vaan asenne.

Jouduin heti huomion kohteeksi ja toistin enemmän tai vähemmän tarkasti harjoittelemani esitelmän sisällön dialogina pöydän kanssa, jossa mielipiteet menivät sopivasti ristiin ja saivat vaikeasti tulkittavat asiat viinin kirvoittamana esille elävällä tavalla. Muutenkin meni viihteelle ja sovittiin kaikenlaista, pyydettiin yksityisille vierailuille ja mukaan muutamaan mielenkiintoiseen hyväntekeväisyys projektiin asiantuntijaksi, joihin ei voinut sanoa ei. Pöytä surisi keskusteluista ja ilta kului yöhön syödessä ja juodessa, humalluimme veljiksi ja siskoiksi hyvien asioiden puolesta. Unohdin katkeruuteni ja rakastuin Elleniin tai oli rakastunut häneen jo, kun tapasimme kampuksella. Taistelin tunnettani vastaan koko psykiatriallani, mutta hävisin kun hän asetti kätensä hellästi reidelleni ja hyväili pitkin tarkoittavin vedoin. Huomasi erektioni, veti kätensä pois ja suuteli poskeani kevyesti. Kuiskasin sori, tahaton reaktio, taistelen vastaan.

Hän vastasi niinpä, ja ei muuta.

Oli aamuyö ja aika lähteä ja pöytäseurue halaili hyvästiksi ja vannotteli tapaavamme taas, kun sattui. Minulle oli satanut kutsuja kaikkialle, eikä halpa käyntikorttini ole koskaan ollut näin kysytty. Ellen oli viimeisenä, työnsi kätensä käteeni ja sanoi mennäänhän isukki, aika laittaa vanhukset petiin, kertoa iltasatu ja saada untemaille.

Oli minun vuoroni sanoa niinpä.

Hän asui ihmetyksekseni samassa hotellissa ja onnistunut vedätys kävi taas mielessä, mutta sen kummempia kursailematta hän saattoi huoneeseeni, riisui ja asetti sänkyyn, istui sängyn laidalle ja alkoi lukea kännykästään minulle tuttua satua Hannusta ja Kreetasta, nukahdin miltei heti.

Aamulla hän oli vieressäni alastomana, lämmittäen ihollaan ruumistani pehmeästi kimmoisat luonnonmukaiset rinnat kylkeäni vasten, kuin vaimo jalat kietoutuneina omieni väliin solmiutuneina. Hän heräsi heti liikahteluuni ja asettautui paremmin kohti alkaen rakastella erektiotani pienillä tasaisilla liikkeillä, jossa oli rakkauden sordiinoa, ikään kuin hänen sylinsä kuiskasi hellin puristuksin haaveilevia mietteitä enemmästä kuin vain seksistä. Lauetessani hän kuiskasi haluavansa lapsen kanssani, ei minua. Sitten hän nousi kauniina kuin vedenneito pitkä tukka valuen ruumista pitkin tippuen siemennestettä matolle, pukeutui pesemättä, ja sanoi nähdään Helsingissä kolmenviikon päästä, sinulta odotetaan ehdotusta jatkosta.

Heräsin tolkkuihini, ei sanonut mistä ja huonepalvelu koputti oveen tuoden tilatun aamiaisen, jossa oli pino uusia käyntikortteja, ja yksi jossa luki käsikirjoitettuna ”Hyvää huomenta, kulta isukki”.

Soitin Helsinkiin ja vaadin Birgittia vastaamaan soittamalla yhä uudestaan, ja neljännellä kerralla vastasi uninen ääni, pitääkö sinun mekkaloida, etkä anna ihmisten nukkua. Sitten hän nauroi käheää nauruaan, jota olin aina epäillyt harjoitelluksi ja sanoi, taisitpa tavata Ellenin. Suloinen pentu, vai mitä. Ei toi juttu ollut alussa mitenkään suunniteltu, eikä sinua ajateltu lainkaan, Aalto ja Turku junnaili aluksi ja etsiskeli keinoja rahoitukselle ja keksivät meidän täyttämättömät virat alkaen juonimaan. Ottivat yhteyttä ja kertoivat mistä oli kyse, ehkä meiltä löytyisi joku silmälumeeksi projektiin, johon värväisimme muodollisesti myös Ellenin avustajineen, alan tähtien tähti, joka oli sitä ja tätä. Yhteistyö avaisi uusia maailmoita, rahaakin ropisi kaikilta tahoilta, jotakin meillekin.

Mietiskeltiin ja joku hokasi sinun spekuloineen muutamassa artikkelissa tekoälyn ja neurologian suhdetta sivuavia aiheita. Muistettiin opetusohjelmaamme tehty kirjasikin ja päätettiin ettei näistä hommista voi jäädä eläkkeelle. Käytiin Turun ja Aallon kanssa Ellenin vieraana Kaliforniassa, ja jostakin syystä Ellen ihastui minuun alkaen pitää yhteyttä privaatisti. Kerroin sinusta ja lähetin kirjankin, keksin että olin kepposen tai kaksi velkaa, tuli seminaari sopivasti tapetille ja juonimme vähäsen. Varotin tyttö pahaista, että olit susi lampaan vaateissa ja varoisi yhteisestä kännittelyä kokemuksesta, voisi olla kohtalokasta. Ellen vain nauroi, hui hai, osasi hoidella tytöttelevät papat papattelemalla.

Perkele sanoin, nyt olen lirissä joka suuntaan, Gates ja muut IT-gurut haluavat kontaktia huonepalvelija toi läjän käyntikortteja yhteyspyyntöineen, Ellen orkestroi koko illallispöytää ja papatteli vaarin sänkyyn, luki iltasadun ja herätti yksityisellä viestillä suoraan korvaani. Kutsui isukiksi ja häipyi. Olen eläkkeellä ja vanha, lopettakaa tämä juttu minun osaltani jotenkin.

Puhelimessa ääni oli nyt kirkas, kylmä, kova ja vihainen, säälistä sairastuu, senkin pukki. Kiusaan sinut hautaan, etkä minua ainakaan enää saa sänkyysi. Viattomia tyttösiä paneskelet, voi helvetti sinua.

Vinkaisin, että asia oli ihan toisin päin ja muista, että sinulla on vaitiolovelvollisuus kahviossakin. Suljin puhelimen, laitoin ”älkää häiritkö” lapun ovenkahvaan ja menin suihkuun. Jättäisin lapun koko päiväksi koska en halunnut uusia lakanoita, koska öiset tuoksuivat vielä nuoren naisen jättämälle persikalle.

Aamulla olisivat kaikki pöytäseurastani yksityislentokoneissaan matkalla kohti kotiaan, minä jäin vielä tänne, koska halvalla ostettu lentoni lähtisi vasta muutaman päivän kuluttua, sitä paitsi pidin kaupungista ja sen kiireettömän tunnelman takia. Tasoittaisi mieleni myrskyisää kaaosta siedettävämmäksi.

San Sebastian

Miksi joku kaupunki rakennetaan tiettyyn paikkaan, lienee sille pätevä syynsä. Mitä vanhempi kaupunki, sitä selvemmin syy on näkyvissä. Usein se on joen suu, josta sisämaasta pääsee avarimmille vesille tai merenrannasta syvemmälle laaksoon, luonnollinen markkinapaikka tavaroille tuli ne läheltä tai kaukaa, joskus se on myös suojaisa merenpoukama turvasatamana myrskyävältä mereltä. Kasvanut siihen kuin itsekseen hyötynsä ruokkimana, ensin jäi yksi, sitten toinen ja vähitellen rantakaistalla oli jatkuvasti lisääntyviä pesueita tarvitten keskinäistä neuvonpitoa, torin, kirkon, asemakaavan ja kaupungintalon. Yhä useammalle oli syytä tulla ja jäädä.

San Sebastian on asettanut talonsa ja toimensa kahden hienohiekkaisen merenpoukaman äärelle meren ja vehreiden vuorien väliin, kaupungin kasvaessa ovat talorykelmät kivunneet myös ympäröiviin rinteisiin. Poukamia erottaa toisistaan kaista maata ja mereen laskeva leveä joki, johon nousuvesi pyrkii suurina aaltoina yltäen aina kolmanteen kaarisiltaan asti. Joki on luonnollinen raja kaupunginosille, köyhille ja rikkaille. Kaupunginosien merenpuolisia sivustoja ympäröivät korkeat kalliot työntyvät pitkälle mereen muodostaen suojelevan sylin. Poukamien välissä ulos merelle on vuoren kokoinen saarimainen niemi ja edessä on korkealle kohoava kalliosaari kuin aallonmurtaja. Ylhäältä katsottuna saari muistuttaa kilpikonnaa, joka mönkii niemien välissä pääsemättä koskaan perille. Saaren merelle päin suuntautuva sivu on jyrkästi vino, sileä kallio, aivan kuin saaresta olisi leikattu pois pala terävällä veitsellä ja tehty kilpi taltuttamaan Biskajan myrskyaaltojen raivoa. Toinen suurista hiekkarannoista, välissä olevan kallioniemen toisella puolella, on suojattomampi ja ottaa suurilla kivillä reunustetun joenuoman vieressä vastaan koko Atlantin voiman sellaisenaan ja tarjoaa lainelautailijoille tarpeeksi aaltojaan tyynelläkin säällä.

Kaupungin takana korkeat vuoret pysäyttävät mereltä tulevat matalapaineet, jotka roikkuvat raskaina pilvinä niiden kupeissa, kunnes satavat lyhyinä kuuroina alas. Sää San Sebastianissa vaihtuu jatkuvasti, eikä siihen tottunut kanta-asukas reagoi juuri mitenkään, satoi tai paistoi. Sateen sattuessa avataan mukana kulkeva sateenvarjo ja jatketaan matkaa ilmettä vaihtamatta. Tuulenpuuskien yllättäessä otetaan kyyrympi asento ja pusketaan kohti päämäärää totutulla tavalla. Tavalliseen ei tarvitse suhtautua mitenkään erityisesti, eikä sää ole täällä puheenaihe. Biskajanlahden kaupungeille ei sääennustuksilla ole juuri mitään virkaa, ja on varauduttava joka säähän jo ulos lähtiessään. Jokainen alueella purjehtinut merimies osaa kaskun, miten Biskajanlahden ylitys voi kestää koneiden täysilläkin kierroksilla päivän tai kolmeviikkoa. Useimmiten kovempikin myrsky on ohi kuin tuulenpuuska, ja heti perään on tyyntä ja aurinkoista yhtä itsestään selvästi, kuin äskeinen puita katkonut viima tai katoissa rapissut hurja kaatosade.

Käyskelen kaarevana rantaa seuraavan muurin terassimaista kävelykatua, jossa on merenpintaan laskeutuva, vanhuuttaan suojeltu kylpylä. Joissakin rantamuurin rakennuksissa on ravintoloita merta kohti kurkottavina terasseina, siellä täällä on rannalle laskeutuvia leveitä rappuja, joita vartioivat koristeelliset monihaaraiset katuvalot. Keskellä patioita on ikivanhat kellotornit, joiden kellojen viisarien kulku on pysähtynyt jo vuosikymmeniä sitten ja näyttävät ajankulkua vain luonnollisessa patinassaan, ajanhampaan syödessä kerros kerrokselta vaaleaa marmoria tuulenpuuskien nostaman hienon hiekan kieppuessa niiden ympärillä.

Korkeimman nousuveden aikana laaja hiekkaranta on kokonaan veden alla, muulloin se on mieluinen maleksimispaikka kaupungin asukkaille. Laskeudun rannalle, sen vesirajan tuntumassa vuoksen tuoma ajopuu muistuttaa torsoksi silpoutunutta palanutta ruumista, kauempana kävelee kaksi naista mustissa, tyttöjoukko istuu sinisellä liinalla juhlien kai nuoruuttaan, talviuimari kahlaa kylpylästä kohti rantautuvia maininkeja, vanha mies piirtää pitkällä kepillä hiekkaan harmiaan kehnosta eläkkeestään. Isot koirat ovat toistensa kimpussa hurjassa leikissä hampaat välähdellen, kiitävät välillä peräkkäin hännät suorina tai nuuhkivat toisiaan tutustuakseen paremmin kuten koirilla on tapana, keskustelevat hajuilla ties mistä. Yritän parhaani mukaan vangita niiden sielunelämää kännykkääni, vaikka pohdin kai siinäkin omaani.

Iso aalto kirmaa saarienvälistä kohti rantaa kuin lumivyöry, herättämättä sen kummempaa huomiota rannalla käyskelijöissä, jotka tietävät tarkkaan mihin se yltää, ja kohta se on vain harmitonta vaahtoa vesirajassa. Rantamuurien uloimmissa varustuksiin osuessaan aaltojen ovat pärskeet useiden kymmenienmetrien korkuisia kohisten kuohahtavia vesipatsaita, jotka helposti pyyhkäisevät varomattomat ja liian rohkeat valokuvien metsästäjät mereen vakavin seurauksin. Aaltojen orkestroima näytelmä antaa syyn kulkea sinne päin etsimään dramaattisuutta leppoisaan pyhäpäivään, joka lyhentää askelia ja tekee kaupunkilaisten kiireettömistä liikkeistä kuin hidastettua filmiä. Vetelehditään, katsellaan ja unohdetaan kaikki muu.

Minä en unohda eilistä, istun puistonpenkille ja mietin moraalisessa ahdistuksessa tapahtunutta. Kauempana talojen välissä kulkevalla kadulla pärisevät rummut ja sielukas klarinetti puhaltaa jotakin kansanmelodiaa, joukko kaikenikäisiä marssii käsikädessä tanssahdellen kuin varpaisillaan kansallispuvuissaan, miehillä ja pojilla baskerit päässään ja hihaton pitkäkarvainen lampaannahkaturkki päällään, naisilla ja tytöillä pitkät hameet, valkeat esiliinat ja jaloissaan keskiaikaiset, pitkälle sääreen nauhoilla solmitut nahkatossut.

Baskit ovat ylpeitä kansallisista perinteistään, paikastaan karulla rannikolla, johon ovat juurtuneet, vanhojen kalastaja miesten kasvoissa samat ajan kovertamat juonteet kuin kaupunkia ympäröivissä kallioissa. Ajattelen, että kuitenkin jokaisen DNA:ssa on joku kuljettu reitti kansojen ja mantujen poikki, elämän kehityksen taival kahlattuna halki lajienhistorian aikojen aavikoissa ja tapahtumien viidakoissa. On tultu jostakin ja on vain yksi yhteinen kotimaa ja elämänlähde, jolle valansa vannoa ja yksi laki ylitse kaiken. Planeetta on kotomaamme, juuri sopivalla etäisyydellä paistava aurinko elämänlähteemme ja luonnonlait ovat kaikkien kansojen ainoa laki, jossa ei ole valitusoikeuksia ja toimeenpanija, jota ei voi lahjoa. Olen kai kateellinen koska olen niin juureton, enkä koe kuuluvani mihinkään paikkaan tai aikaan, eikä minussa ole enää lauluja, joissa välkehtivät vedet tai siintävät vuonojen suut, kuten äitini joskus lauloi kauniilla äänellään. En halua muistaa.

Takaisin arkipäivään

Kaipasin vuorenrinnettäni, chiliäni, saunaa ja yksinäisyyttä koti-ikävänä. Viimeisen iltani vietin vanhassa kaupungissa kierrellen paikalliseen tapaan bintcos baarista toiseen join lasin hyvää paikallista viiniä ja söin pieniä patonkisiivuja runsailla täytteillä, joissa oli merta, vuorien kirpeämakuista juustoa ja mustanpunaiseksi riiputettua kuivattua kinkkua, jokaisella baarilla oli oma versionsa samoista raaka-aineista. Viimeisessä paikassa lievästi humaltuneena söin päätökseksi maailmankuulua, baarinnimeä kantavaa juustokakkua ja maiskuttelin hapanta siideriä suussasi kuin viininmaistajat, nyökytellen omistajan mieliksi hyväksymistäni.

Seuraavana aamuna tavaroitani pakatessani soitti Birgitta, suunnitelmat olivat muuttuneet ja Ellen rahoittaisi oman osuutensa kokonaan itse, eikä meitä tarvittu enää. Olet kai rysinyt koko projektin tai omivat ideasi itselleen ilman, että meille heruu mitään. Soitin Turkuun ja siellä tiedettiin jo asiasta, mutta heidän ja Aallon suhteen ei ollut muutoksia, olivat vain hyvillään, ettei tarvinnut kikkailla rahoituksella ja meiltä lainatuilla vakansseilla, eli se siitä, mätäne vuorellesi.

Ellenkin soitti, olin jo kotona purkamassa matkalaukkua, ja sanoi etten kuvittelisi mitään, kiitti illasta ja toivoi että jatkaisin aiheen tutkimista, vaikka suunnitelmat muuttuivat. Halusi, että lähettäisin hänelle pohdintojani aiheesta ja maksaisivat hyvän korvauksen vaivoistani. Hän oli hyvin muodollinen ja kohtelias eikä puhunut yöstämme, iltasadusta, aamusta tai muusta. Ymmärsin sanoa kiitos ja olin kovin otettu kaikesta, yllätys yllätyksen jälkeen, toipuisin kyllä. Hän tiesi mitä tarkoitin ja kuuntelimme pitkään yhteiseksi tahdistunutta hengitystämme, kunnes sanoin heippa ja hän vastasi hiljaisella äänellä heippa ja kuin nielaisten kulta sanan.

Päätin unohtaa koko tekoälyn, seikkailun Ellenin kanssa ja pinon kuuluisuuksien käyntikortteja kutsuineen, palata siksi vuorenrinteen vanhaksi äijäksi, joksi minua nyt kutsuttiin. Se ei ollut aivan kivutonta, koska jo valmiiksi toimitettuun kirjaani vaadittiin nyt lisäykseksi tekoälyluku, koneoppiminen oli kuin nahkaani tatuoitu uusi tavaramerkki, jota haluttiin hyödyntää. Olin jo jättäneen laitokseni guru aiheessa, josta tiesin vain googlaamani faktat. Seminaari luentonikin lähetettäisiin tarkistuksien jälkeen kansainvälisesti tunnustettuun tiedejulkaisuun ja jos suostuisin vielä yhteen kirjaan aiheesta, saisin avukseni assistentin lisäksi vuokrata tekoäly ja koneoppimisen asiantuntijoita, sekä valmiille tekstille pyydettäisiin avullasi Ellenin lausunto ja esipuhe. Tämä oli suurta, sanottiin lähetetyssä meilissä. Birgitta soitti taas, oli lauhtunut ja mielin kielin vedoten kaikkeen yhteiseen, jota olimme kokeneet, laitoksen hallitus oli määrännyt eukon pyytämään lisärahoituksen toivossa tavalla, jolle ei voinut sanoa ei. Kirosin ja yritin kieltäytyä vedoten, ettei tekoäly tai koneoppiminen ollut edes laitoksemme ohjelmassa, kun lopetin työurani. Sopimuksemmekin oli täytetty puoli ja toisin viimeistä pistettään myöten eikä siihen kannattanut enää vedota. Sanoin, että lojaalisuuteni oli nyt kokonaan chililleni eikä uskollisuuttani riittänyt muualle.

Planeetta, jossa on juuri ja juuri sopivat olosuhteet monimuotoiselle elämälle ja toisiaan palvelevalle lajien ekosysteemille, koska aurinko on elämälle parhaan mahdollisen välimatkan päässä, oli scifi perusfaktaa, josta mielikuvitusraketti aina laukaistaan matkaan. Tieteelliseen päätösteokseeni haluttiin lähtökohta faktaksi tekoälyä kaikissa ihmisissä koskevissa muodoissaan ja minun tapauksessani oli se pelkkää fantasiaa jolle fakta tulisi vakavasti otettava tieteellinen julkaisu rakentaa käyttämällä haamuasiantuntijoita. Paskat ajattelin, googlaisin alun kuosiinsa ja se mitä en ymmärtäisi selvittäisin alaa tuntevalla pojallani kutsumalla hänet saunomaan. Saisin yksinkertaisella kysymyksellä esitelmän, josta olisi vaikea saada loppua ja en mainitsisi mitään seminaarista, kirjasta tai muusta, koska hänestä ei pääsisi sen jälkeen eroon lainkaan.

Kirjotin vielä meilin Birgitalle kovasanaisesti, ettei Elleniä saanut sotkea tähän millään tavalla tai sairastuisin ja jättäisin kirjan sellaisekseen mitä se oli nyt. Ilmoitin myös, että yksi lyhyt yleisluontoinen luku saisi riittää ja lisäys olisi kopioituna suurimmaksi osaksi jo aiemmin julkaisemastani pelkkiä filosofisia tulevaisuuden arvailuja sisältävästä vihkosesta valmistuisi kuukauden aikana eikä koko kirjan painatusaikatauluja tarvinnut viivästyttää.

Tiesin että ratkaisuni halpuus alun innostuksen avokätisyyden sijaan vetoaisi Birgittiin ja jo samana päivänä sain vastauksen, jossa oli vain OK.

Aloitin hahmottelun heti ja aihe alkoi viedä ja liikuttamaan päätöksiäni. Siinä oli jotakin joka kiinnosti, johtui kai scifi-kirjoista joita olin joutunut viraapeli Elenan kustantamon esilukija roolissa lukemaan. Pera huuhaili niissä kaikenlaista tekoälyistä, mutta oli samalla tunnustettu tiedemies ja sai googlailemaan, joka johti edellisinä vuonna omaan alani tiedelehden artikkeliin aiheesta psykiatrian näkökulmasta, joka johti seminaari osallistumiseen edelleen Elleniin ja nyt tähän.

Mietteissäni käyskelin tontillani ja päätin sittenkin ottaa yhteyttä Aalto-yliopistoon, jossa oltiin avuliaita, lähetettiin materiaalia ja laitettiin heti yksityiskurssille netin kautta hellävaraiseen opetukseen, josta haluttiin ”maineeni takia”, lue seminaari tuttavuuksien takia auttaa. Pienessä Suomessa juoruttiin ja puhuttiin äskeisestä piskuisesta muutaman päivän seminaarista suurena tiedemaailman sosieteetti tapahtumana, johon oli pyydetty yksi alalla ansioitunut suomalainen tiedemies mukaan.

Ymmärsivät kyllä ja aloitettiin alkeista ja tein tietotestin joka yllätyksekseni meni hyvin tai oikeastaan erityisen hyvin koska tiesin asioiden nimet ja yhteydet, vaikka en ymmärtänyt puoliakaan tekoälyihin liittyvästä tietotekniikasta oikeasti juuri mitään. Kaikesta huolimatta minut käsitettiin Aalto-yliopistossakin jonkunlaiseksi asiantuntijaksi, jolla oli lupa pohtia neurologian käyttämiä koneoppi ohjelmistoja sekä vertailla ihmismieltä konemieleen.

Itseasiassa Aalto-yliopisto perusti oman projektiryhmän opetukseni ympärille, jossa pumpattiin minua alani tiedoista ja käsityksistä. Yksi osallistuja paljasti, että useimmat valmistautuivat onnellisen sattuman tuoman mahdollisuuden suomana Ellenin projektiin, joka alkaisi täysitehoisena vuoden sisällä. Vannotin ettei minua saanut mainita siinä yhteydessä, olin pelkkä eläkeläinen, joka täytti eläkesopimustaan instituuttiaan kohtaan ja opetteluni tuli olla salaista muille. Eivät kertoneet että olivat jo kertoneet Ellenille, joka oli lisärahoitusta vastaan määrännyt miten toimittaisiin.

Aivan, myöhäistä pillahtaa itkuun ja skyppeen ilmaantui jo seuraavana päivänä Ellenin pyyntö osallistua seuraajana istuntoomme. Ja siinä hän oli katsellen minua silmästä silmään utuinen katse ruudussani sanoen hei, kulta kaikkien kuullen. Yllättävän moni mikrofooni suljettiin ja voi vain arvata mitä mykkien ruutujen takana hälistiin. Sanoin vai hei hiirulainen nakerrat sydäntäni. Pysytäänkö asioissa, jooko.

Sen päivän sektio oli pelkää tirskahtelua, tärkeilyä ja kahden onnettoman mielenpakoa, pyysin tauolla, että lopetettaisiin koska minulla oli tärkeä meno. Kaikki nauroivat ja sanoivat silmät vilkkuen ymmärtävän kiireeni.

Soitin Ellenille ja olin kai yksi harvoista, joilla oli hänen yksityinen puhelinnumeronsa. Juteltiin pitkään, sanoin ettei vanha mies voinut tällaisilla asioilla pelleillä ja tällaiset eivät unohdu koskaan, enkä aikonut kasvattaa mainettani jo muutenkin ryvettyneessä elämäni muiden pitämässä jälkipuheessa. Ellen vain nauroi, kun ehdotin kliseisesti ystävyyttä ja vanhanaikaista kirjeyhteyttä. Juteltaisiin kaikesta, mutta pidettäisiin sopivaa välimatkaa tunteistamme, joka oli enemmän iän erilaissuuksiin ihastumista. Sanoin, että ammatissani sattui usein näin potilaitten ja terapeuttien välillä vaikka siitä nyt ei ollutkaan kysymys.

Hän katkaisi puhelun ja tiesin vihjaukseni potilassuhteesta loukanneen syvästi häntä. Ymmärtäisi kyllä myöhemmin ja tiesi alitajuisesti olevan sen totta. Tiesi myös, että olisin hänelle aina ystävä hädässä, jos tarvitsisi sellaista.

Kurssiprojekti vietiin kahdessa kuukaudessa läpi ja tehtiin molempia hyödyntävä yhteenveto sekä yhteisesti julkaistu artikkeli American Scienciin. Kirjakin valmistui lisäysluvulla samoilla eväillä ja vihdoin painettiin vuosien uurastuksen jälkeen. Olisin täysin vapaa eläkesopimuksen ehdoista. Sen ilmestyttyä Ellen onnitteli meilillä ja kertoi olevansa Suomessa, juopotellut, saunonut ja pieni babynsä oli mukana ensimmäistä kertaa isänmaallaan. Mukana oli kuva sylilapsesta, johon oli tekstattu tussilla ”isukille”.

Olin saada halvauksen ja soitin numeroon kerta toisensa jälkeen, joka ei suostunut vastaamaan Soitin Aaltoon tutuille, josta ilmoitettiin Ellenin ja lapsen lähteneen aamulla kohti jenkkejä, olivat olleet kokonaisen kuukauden ja projekti oli saanut kiivasta kyytiä niin Turussa kuin Aallossakin. Kipakka ämmä, joka tietää mitä haluaa, eikä kaunistele asioita. Baby oli sitä vastoin niin ihana, olivat asuneet heidän luonaan koko perioodin. Kysyi, tiesitkö, että Ellenillä oli jenkeissä naispuolinen partneri, joka jakoi vastuun lapsesta, soitteli joka ilta, olivat kai hankkineet pienokaisensa keinohedelmöityksellä. Sitten nainen nauroi ja sanoi, sinusta ei saanut puhua ja kielsi ottamasta yhteyttä. Olet kuulemma ilkeä ja itsekäs, vaha kärttyinen ukko, johon ei kannata aikaansa projektissa tuhlata, eikä muutenkaan.

Ellenin sanan oli laki ja koko projektin rahoitus tuli Gates säätiöltä, joka oli antanut ladylle täydet valtuudet ja hän osasi käyttää niitä. Yksityisesti ihan mukava ja osallistuu kotitöihin siinä, kun muutkin, kalliita lahjoja mukana joka ikiselle projektissa. Helvetin häijy, omapäinen ja vaativa duunissa ja meikäläiset löysäperseet juoksevat kieli vyönalla toteuttaakseen sen oikukkaat ideat. Tulosta syntyy ja oma klinikka operoi koneoppimisen ohjeistamilla leikkausroboteilla aivosairaillepotilaille parantavia päivityksiä aivoihin lähes atomien tarkkuudella, poistamalla kasvaimia kiperistä paikoista, joihin ei ennen ollut asiaa. Myös joitakin keinosynapseja onnistuttiin asentamaan hermoratoihin ja saimme tiedetoimittajat hyppäämään kuin paparatsit kimppuumme. Ellen karkasi ja haettiin Billin yksityissuihkarilla babyneen samana aamuna, kun uutinen julkaistiin. Toimittajat olivat katkeria, mutta tyytyivät meidän pitämään lehdistötilaisuuteen, koska muuta ei ollut. Olivat kai odottaneet Gatesejakin paikalle. Ei kerrottu, että itse asiassa olivat käyneet tutustumassa tiloihin ja tervehtineet kaikkia, istuneet muutaman tunnin juttelemassa projektista, kun hakivat Ellenin. Saimme bonuksena jenkeistä vain projektille kuuluvan supertietokoneen, joka ei ole aivan tavallista edes suurvaltojen tiedemaailmassa. Koko porukka kutsuttiin perheineen täydellä ylläpidolla kahdeksi viikoksi jenkkeihin tutustumaan paikkoihin, joihin ei edes kuninkaalliset päässeet. Olemme nyt tiedemaailman rock-tähtiä kyberaivojen luojina.

Onnittelin menestyksestä ja kiitin informaatiosta ja Sine olisi kai pulputtanut koko yön, jollen olisi katkaissut sitä menemällä vessaan. Minua sisimmässä poltti eniten lapsi kysymys, vaikka olin jotenkin päässyt mahdollisesta jo kuumottaneesta isyydestäkin kuin koira veräjästä, vai olinko. Pettymys nakersi helpotustani, kunnes viimeinenkin murunen oli syöty. Naispartneri ja keinohedelmöitys kutitti korvassa ja isukki juttu oli ehkä samaa pilaa kuin seminaari yökin, mutta mitä jos ei. Olin hölmömpi kuin hölmö, siitä ei ainakaan ollut epäilystä.

Kirjan ja artikkelin johdosta sateli aluksi kutsuja kaiken karvaisiin seminaareihin ja haastattelupyyntöjä kaikkialta maailmasta sekalaisiin media toteutuksiin. Kieltäydyin kaikesta, salasin yhteystietoni ja varjelin vuorenrinnettäni valeosoitteilla Suomessa ja muualla, eikä muutaman kuukauden päästä kukaan muistanut minua. Siunaus sille.

Ellenille kirjoitin pitkän kirjeen paperille, jonka lähetin DHL:llä hänen instituuttinsa osoitteeseen, koska entinen meili tai puhelinnumero ei enää toiminut. Ellen oli rakentanut läpipääsemättömän muurin yksityisyytensä ympärille, eikä hänen julkisia esiintymisiänsäkään listattu enää. En usko, että salailuilla oli mitään yhteyttä minuun, en vain ollut kukaan hänen luottohenkilöistänsä ja tuskin edes tunsimme toisiamme yhden lyhyen tapaamisen perusteella, vaikka ammatillisesti sivusimme parissa asiassa toisiamme. Jopa siteerasimme toistemme artikkeleita julkaisuissamme, tosin minä vain muutamassa artikkelissa, jotka olin pakotettu kirjoittamaan selvennykseksi kirjalleni. Nimiini oli merkitty jopa muutama teoreettinen idea, jota siteerattiin ahkerasti kaikissa alan julkaisuissa ja olin tahtomattani ja puolivahingossa saavuttanut kansainvälistä nimeä ansiotta väärissä asioissa.

Seikka joka sai Peran ja Elenan kärventämään scifi-kirjan toisen osan mielipiteistä. Elena teki tiheämmin seksikkäitä kotokäyntejä Espanjaan ja luki toisinaan ääneen, esitti sitten kysymyksiä, joiden vastaukset kirjoitti muistiin. Suurmiehen pienimätkin huomiot olisivat moukareita, hän tapasi sanoa ja kun en sanonut mitään, hän keksi itse ja pään nyökkäyksestä niistä tuli minun lausuntojani.

En kertonut Elenalle seminaarista ja Ellenistä, vaikka hän kyseli, koska oli kuullut huhuja ja tenttinyt Birgittiäkin. Sanoin vain älä viitsi ja karkasin lämmittämään saunaa, joka sai vetensä uudesta projektirahoilla kustannetusta syvemmästä kaivosta, jonka vedenkäyttöä ei tarvinnut rajoittaa. Molemmat rakennukset olivat saaneet uudet katot ilman lainoitusta, ja projektiraha oli riittänyt vähän muuhunkin, vaikka en ollut edes osallistunut siihen. Tiedä kuka jakeli suuntaani, vaikka entinen työpaikkani nimi oli tilisiiroissa epäilin lähteeksi aivan muita. Ennen tarvitsi napista kynien ostamisesta, nyt heittivät perään seteleitä ilman että olin siellä edes töissä. Kumma maailma, mutta en kysellyt tarkemmin ja pelkästä kiitollisuudesta raapustin vielä muutaman artikkelin tekoäly aiheista, koska en halunnut ilmaiseksi mitään.

Ymmärsivät asian, kun selitin Birgitille, ja lähettivät niistäkin rahaa. Perkele. Piti kai kuolla ennen kuin pääsisi vaivasta. Veroviranomaiset olivat toki kiinnostuneista innokkaasta veronmaksajasta, mutta kun aloin lahjoittamaan ylimääräistä rahaa hyväntekeväisyyteen, alkoivat nekin palauttamaan jo maksettuja kymmenyksiä, olivat kuulemma vähennyskelpoisia. Siirsin koko hötäskän pojalleni. hoitaisi ja käyttäisi kuin omiaan. Sain vastaukseksi, ettei se käynyt joutuisi epäilyksenalaiseksi ties mistä ja sijoitti rahat osakkeisiin.

Joutilaisuus

Aloitin vapaan eläkeläisen elämän ja menen usein alas rannalle alleviivaamaan saavutettua joutilaisuuttani itselleni. Leppoisilla päiväkävelyillä rannanvierustaa ovat pienetkin tapahtumat ja asiat suuria silmälle. Rantaravintolan hiekalla täytetyssä veneessä kytee paistovalkea, jonka eteen tökätyissä miekanteriä muistuttavissa vartaissa on pätkä mustekalaa ja iso meriahven. Räikeän vihreä papukaija riipii puusta oksaa pesätarpeiksi, meri auringossa on kuin hopeana välkkyvä maantieteellinenkartta, jonka rannalla käyskelevät ihmiset vastavalossa ovat pelkkiä mustia siluetteja ilman yksityiskohtia.

Hiekkarantojen toisella puolella on kallioroso, jossa saan rauhassa touhuilla omiani. Aallot ovat tänään suuria ja saavat ottamaan valokuvia, vaikka niistä tulee samanlaisia kuin aiemmatkin, mutta aallot eivät ole samoja. Kuka tietää mistä ne ovat saaneet alkunsa. Tuulen henkäys jossakin kaukana kylmänyön ja lämpenevän aamun kohdatessa taivaan ruskottaessa oranssina raitana horisontissa, kulkenut sitten ilmavirtana halki mannerten työntäen sadepilviä edellään, hylännyt ne taakseen kuumalla aavikolla yltyen myrskyksi piiskaten hiekkavirveleitä matkaansa, löytänyt lopulta meren ja siirtänyt siihen voimansa. Meri hätkähtänyt liikkeeseen energiakäärmeen kiemurrellessa sen molekyyleissä aaltoja nostaen, kunnes sähikäinen purkautuu huokaisten aalto kerrallaan vaahdoksi rannan hiekkaan, tai kiukkuisesti pärskähtelee korkeiksi vesipatsaiksi rosoisissa rantakallioissa, kuin kiroten erehdystään.

Istun nojaamalla vinolla lohkareella auringonpaisteessa ja katselen pauhaavaa merta. Näkymä hypnotisoi etsimään aina isompaa aaltoa, eikä päästä otteestaan. Kiipeilen lähemmäksi kalliolta toiselle ja meri kastelee suolalle maistuvilla pisaroilla muistuttaen herruudestaan.

Hetki luonnon villeyden keskellä, saa ajatukset pois aikamme ihmiseen manipuloimasta illuusiosta teknologiasta ainoana todellisuutena. Illuusiosta, joka on kuin loputon strateginen tietokonepeli, johon keksitään jatkuvasti uusia tasoja. Peli, jossa jokaisella on vain yksi elämä ilman uudelleen käynnistymisen mahdollisuutta.

Iso aalto lyö kallioon paukahtaen herättäen uneliaasta mietteestä, joka ei jaksa perille. On aika lähteä, peli on vielä kesken. Kotimatkalla pysähdyn katsomaan nuorta tyttöä rannalla vastavalossa, enkä pysty vastustamaan kiusausta ottaa kuvaa upeasta asetelmasta, joka on kaikissa väreissäänkin mustavalkoinen. Kysyisin tytöltä lupaa, mutta koska kuvassa olevaa henkilöä ei voi tunnistaa jätän sen, pelästyisi vain. Älykelloni näyttää kolmetoistatuhatta askelta eivätkä jalat haluaisi enempää, onneksi olen melkein perillä, hiekasta tehdyn elämästään nautiskelevan veljeskunnan kohdalla.

Kuvaamista häiritsee koska aina on jotakin suurempaa tai kauniimpaa tai jotakin. Oikeastaan otan valokuvia, koska niiden avulla muistan, mutta en malta ja kunnianhimo aina parempaan pilaa tarkoituksen. Seuraan pikimustia afrikkalaisia kiertämässä rannoilla kaupaten rihkamaa auringossa lojuville; aurinkolaseja, T-paitoja, isokuvioisia pumpulikankaita, tai levittävät tavaransa passiolle; kenkien, laukkujen ja vaatteiden merkkiväärennöksiä. Monet kauppaavat ohessa muutakin joka on piilossa pusakoissa, koska kukaan ei juuri osta tavaroita. Pakolaisia kovien kokemuksien traumat sisässään, kukaan ei arvosta, pakoilevat paperoimattomina poliisia monestakin syystä, hymyilevät silti hampaat välkkyen ystävällisen näköisinä. Ajattelen uutisten synkeäilmeisiä lapsisotureita automaattiaseet kaulassa, maanosan jatkuvan terrorin ja joukkomurhat, korruption, köyhyyden ja valtiollisen sorron mielivallan. Eurooppaan pakenevat perheet ylikuormitettuihin kumiveneisiin ahtautuneina, kuvat hukkuneiden lasten ruumiista, keskitysleirejä muistuttavista pakolaisleireistä. Sitoutuneet ties mihin maksaakseen matkansa. Kaikki tuo on jossakin mielessä patoutuneena vaikka suu hymyilee. Tietysti he ovat vaarallisia joissakin yhteyksissä.

Olet huonompi koska olet kurjuudesta kotoisin ja ihosi väri on erilainen, ihmiset ympärilläsi ovat halveksivia rasisteja. Unohtavat tai eivät tiedä, että Andalusiassa on Afrikan arabialaisten valloittajien jäljiltä paljon rakennuksissa, eivät tiedosta, että jokaisen ihmisen DNA:ssa on joku Afrikasta kuljettu reitti soluissaan tuli sitten mistä hyvänsä.

Voin pahoin ja tiedän, että ainoa lääke on välinpitämättömyys ja kieltäytyä tietämästä, ymmärrän ihmisiä ja itseäni, mutta se ei muuta mitään. Mielipidekin on sama vaikka sen piilottaa, se kytee ja vaivaa, mutta sekään ei muuta mitään, syyt ja seuraukset ovat samat. Mielipiteillä on merkitystä vain jos ne vaikuttavat jotenkin omiin tai muiden toimiin ja tilanteeseen.

Kuvittelen, että mielipiteistäänkin voi siirtyä eläkkeelle, elämän ja maailmankatsomus vaatii samaa energiaa kuin ajatukset yleensä ja iän myötä mielleyhtymät haalistuvat kuin niiden eteen kasvaisi kaihi. Tajunta on kellumista ympäristön tapahtumien töniessä sinne tänne virtaavassa psykologisessa hetkien ajantunteessa. Joutilaisuus ei ole ratkaisu vaan elämäntilanne joka syntyy kun hidastunut ruumis ei enää ehdi hypätä mukaan jokaiseen haasteeseen ja on pakotettu katselemaan ulkopuolelta ympäristön vilkkautta. Vanhuus ei ole viisautta vaan hitautta, ei ehdi tekemään kaikkia päätöksiä ajallaan tai toimia heti, kun tilanne on jo ohi omalla painollaan. Se mikä kulloinkin tapahtuu on se ainoa totuus, ja viive on yksi muuttuja yhtälössä, ehkä sitä voi joskus kutsua viisaudeksi jo tapahtuneiden seurauksien antaessa uutta ennakoimatonta tietoa. Iäkkäät eivät toppuuttele nuorempiaan viisaudesta vaan pysyäkseen mukana, kokemusta mitenkään aliarvioimatta on samat neuvot usein myös jokaisen vaistoissa läpisukupolvien kulkevana tietona.

Yhä useammin jään rinteeseeni viikkokausiksi puuhastellen puutarhassa tai kirjoitellen jotakin irrallisia pätkiä, kertomuksen alkuja jotka imevät itseensä valveen ja torkahdan tämän tästä. Se on hyvin miellyttävää. Birgitta ja Anette ovat luovuttaneet ja vain tyttäreni soittelee velvollisuudentuntoisesti kehottaa kaikenlaista, mutta antaa asioiden jäädä urahteluihini. Tulee kuitenkin yhä useammin käymään, silittää surullisen näköisenä poskea, mistä tiedän miltä tilani ja tilanteeni näyttää muista. Toisinaan hänellä on lääkäri ystävätär mukanaan joka tutkii kuntoni jonka osaan diagnostisoida itsekin, mutta tytär kai epäilee etten kerro vaivoistani ja on oikeassa siinä. Kieltäydyn kategorisesti kaikista suuremmista tutkimuksista ja luettelen kaikki terveyttäni vahtivat älylaitteeni, vaikka tosiasiassa en välitä niistä saati käytä mihinkään. Antavat olla, tekivät velvollisuutensa eikä enempää voi vaatia. Tyttären lapset aikuistuvat nopeasti ja käyvät yhä harvemmin.

Anetelta tuli taas kirjapaketti, ja pelkäsin Peran kirjoittaneen valmiiksi kolmannen osan tulevaisuusseikkailuunsa. Arvaan sen sisällöksi uusimmanversion avaruusaseman matkan tuntemattomaan avaruuteen. Löytänyt kai kuvitteellisen keinon siirtyä jossakin oudossa ulottuvuudessa paikasta toiseen miljardienvalovuosien päähän. Ihmiskunta on keksinyt miten ajan ja siihen kuuluvan tapahtumahorisontin voi tiivistää siten että voi harpata hetkessä johonkin kaukaiseen tapahtumaan ja avata sen elinympäristökseen. Maailmankaikkeuden valloitus on alkanut. Naureskelen omille ajatuksille ja kuin vastauksena niille saan viestin, että Pera on menehtynyt onnettomuudessa, eikä kolmatta kirjaa tule, ehkä hän oikeasti matkalla toisissa ulottuvuuksissa.

Anette kirjoitti pitkään ja pyysi lukemaan toisen osan ja antamaan kommentin siitä uuteen painokseen, lyhyt mietelauseen kaltainen yhteenveto riittäisi ja lopetti anelunsa ole niin kiltti. En voinut muuta kuin suostua, mutta kunnian miehenä aion lukea kirjan ensin.

Se alkoi tarkalleen siitä mihin kirjasarjan ensimmäinen osa jäi.

SCIFI 1 Vuosi 2081

Mustat pallomaiset avaruusalukset leijuivat hetken vedentäyttämässä sulussa ikään kuin epäröiden, kupliva vana kasvoi niiden takana ja alukset alkoivat liikkua hitaasti ulos kohti merta, keinahtivat kerran hyvästiksi ja ampaisivat sitten ulos Kaupungista.

Elena istui ohjaamossa tarkkailemassa automatiikkaa aluksen pulpahtaessa jäähileen keskeltä kylmästä vielä kirkkaaseen ulkoilmaan. Elena hiljensi vauhtia ehtiäkseen totuttautua orastavaan valoon ja näkymän avaruuteen antaen aluksen anturoiden kalibroida optisten laitteidensa ja ikkunoiden valosuodattamien asetukset oikeanlaiseen viritykseen. Alus oli kuin lintu, joka lähti ensimmäisen kerran pesästään, ja oli totuuden hetki, kantoivatko siivet.

Mikään kaupungissa nähty dokumentti tai koettu virtuaalitila ei tehnyt oikeutta horisontin loputtomuudelle ja vapaudentunteelle, joka valtasi miehistön ensi kertaa kokiessaan luolan ulkopuolisen maailman. Kaikki olivat aivan hiljaa, ja tehtävänsä hetkeksi unohtaen katselivat huikeaa näkymää. Oli valittu aikainen aamu auringonvalon ollessa vielä oranssi viiru horisontissa, lämpötila ulkona oli mittauksen mukaan vielä miinus asteita, mutta kohosi nopeasti. Merijään pinnalle edellisen päivänkuumuudessa sulaneet suuret järvet olivat vielä jäähtymässä yön kylmästä, mutta sinnittelivät vastaan eilisen päivän suolaan varastoidulla lämmöllä odottaen auringon nousua ohut utu pinnassaan. Rekisteröivät anturat ilmoittivat ilmakehän olevan maanpinnan yllä yhtä ohut ja vähähappinen kuin kymmenien kilometrien korkeudessa maan ilmakehässä tavallisesti. Vähä happinen olosuhde ei ollut elämäystävällistä ja elämä jota yön pakkanen ei tappaisi, niin päivän kuumuus tekisi sen. Kylmä ja kuuma olivat jo toista vuotta tapelleet herruudesta kummankaan voittamatta, vaikka merien vesi haihtui, riittäisi sitä vielä vuosituhansiksi, vain elämä hävisi. Sitä paitsi arveltiin maan pyörimisliikkeen pysähtyvän, jos sen ydin jäähtyisi muuttuneissa maanpäällisissä olosuhteissa. Siitä oli jo merkkejä ja vuorokausi oli lähes kahden entisen vuorokauden mittainen. Jos niin kävisi maa jäätyisi umpijäähän toiselta puoleltaan ja olisi sietämättömän kuuma toiselta puoleltaan, välimaastossa raita lauhkeaa, mutta ilman sanottavaa ilmakehää ei siihenkään syntyisi elämälle suotuista tilaa.

Elena tiesi, että kun aurinko nousisi ja lämpötila kohoaisi niin merestä irtoaisi happea, jota yritettäisiin ottaa talteen sitä varten tehdyllä molekyylejä suodattavalla imurilla. Ultravioletti säteily kohoaisi nopeasti sietämättömiin lukemiin, eikä maankamaralle voinut mennä ilman vahvaa suojausta, eikä siihen ollut lupaakaan, ja oheislaiteet tekisivät käskystä näytteiden keräämisen aluksen muusta eritettyihin laboratorio tiloihin, jossa tekoälyrobotit analysoivat kaiken.

Unelmat, vaeltaa maanpinnalla alkuperäänsä kokien oli mahdoton ajatus, eikä kestäisi kauan, kun jäätyneen merenpinnan päällä olevat suolajärvet alkaisivat taas kiehua miltei huomaamatta ilman tavanomaista höyrystymistä ohuen ilmakehän takia, eikä tuuliakaan juuri päässyt syntymään.

Elena ajatteli, miten se oli mahdollista, Marsissa ja kaasuplaneetoillakin tuulee ja myrskyää, miksei täällä, kun lämpötila vaihteli satoja asteita. Päivisin sula merivesi jään päällä todisti, ettei kaikkea ollut menetetty. Ehkä joku outo säteily esti ilmaston luonnolliset reaktiot kylmän ja kuuman äkkinäisille vaihteluille, vähän samaan tapaan kuin öljy laineilla. Jotakin, jota edes aluksen ultratarkat mittauslaiteetkaan havainneet, tai ehkä se oli joku painovoiman kaltainen ilmiö. Luolassa rekisteröitiin aluksien lähettämää dataa ja supertekoälyt etsivät prosessoreiden piirit kuumottaen selitystä tunnetusta fysiikasta, mutta antoivat periksi johtopäätöksellä, ettei hyväksyttävää selitystä ei tunnetussa fysiikassa ollut.

Tuskin luolan tai aluksien nanokuori kykeni estämään tällaista säteilyä kuten se ei pystynyt estämään painovoimaakaan, vaikka mitään poikkeavaa ei ilmennyt nanokuorien sisällä havaittavalla tavalla. Kuka tietää ehkä siihen liittyi joitakin henkisiä ominaisuuksia, jotka vaikuttivat mieleen kuin ulkoiset arkkityypit.

Elena hätkähti hereille vallanneesta ajatuksen lumouksesta, joka oli varastanut hetkeksi kaiken huomion kuin keskittyneenä kuunnellakseen jotakin mielenkiintoista puhetta. Ehkä se olikin, kuin kollektiivinen elävään luontoon kuuluva vaisto, joka oli ekologisen järjestelmän tuhoutuessa jättänyt ruumiinsa mutta ei päässyt pakoon maapallo isännästään.

Elena ravisteli irti tuntemuksistaan ja palasi tehtäväänsä. Oli selvää, että maapallo oli kohdannut tuhonsa ja vuoden vuoren sisällä ounasteltu katastrofi oli nyt ihmissilmin todennettua surullista faktaa. Ihmisjoukko Kaupungin torilla itki hiljaa kuin menetettyä läheistään.

Elena huokaisi ja sanoi vieressä olevalle pilotille:

– Miten kaunista.

Keskeytin lukemiseni ajatuksen karatessa Anetteen ja Peraan, niillä oli ollut suhde, vaikka Anette oli aina kieltänyt sen. Olin melko varma siitä ja Aneten lapsi oli heidän lapsensa, ei nämä kummalliset scifikirjat.

Kirjoitettu 13 joulukuun, 201822 elokuun, 2020 julkaissut Markku Lindroos

E-kirjat (c) Markku Lindroos

Kertomus elämän ja kuoleman seurapelistä, arpanoppana sattuma ja sääntöinä syy ja seuraus. Kuljetaan hetkestä toiseen askel kerallaan, aina vaan eteenpäin. Elämä on liikettä, kuolema katoamista, ikuisuus on aikaan painautunut vana ja edessä on pelkkä tyhjyys johon kaikkeus laajenee. Järki on viettien palvelija tai päinvastoin, äly on syvin koettava tunne, rakkaus lajia säilyttävä voima ja kuolema syntymisen seuraus.

Kirjakauppa

Amazon

Kirjoitettu 9 heinäkuun, 20138 toukokuun, 2021 julkaissut Markku Lindroos

Andalusian aallot

aaltop1

Andalusian aurinkorannikolla tulee tavallisestakin miehestä helposti partaansa ja hattuansa varjeleva originelli, joka harvakseen astelee pitkin rantaviivaa, noukkii välillä jonkun aallon rannalle heittämän simpukankuoren, tarkastelee hetken ja heittää sen takaisin hiekkaan, ottaa vierestä lituskan kiven, punnitsee tarkkaan ja linkoaa sen hyppelemään pitkin vedenpintaa.

Runoilijaa hänestä tuskin tulee, muuten vain mietiskelee aikansa iloksi kaikenlaista mihin aiemmin ei ollut aikaa tai ymmärrystä.

Jokaisella on mielipaikkansa, jossa levähtää vaelluksillaan, joku seinusta tai penkki johon aurinko osuu keväällä ja varjo syksyllä. Paikka, josta näkee merelle ja haistaa suolan. Siihen on hyvä toisinaan nukahtaa unisen ajatuksensa jatkeeksi.

Minulla on penkkini ja seinustani lainelautailevien rantapummien hienohiekkaisessa poukamassa, johon suurimmat aallot syntyvät jonkun merenpohjan muodon nostamana. Paikaltani on mukava seurata lautailijoita, kun meri on hurjana.

Kauempana minulla on tuulinen rantakaista piilossa terävien rosokallioiden välissä, ja jonne on kiivettävä henkensä kaupalla, varovasti jalkansa tarkasti asettamalla juuri oikeisiin kallion ulkonemiin yltääkseen seuraavaan. Reitin osaavalle se on kuin saavuttamattomaan maastoon kätketty polku. Naapurina on luoto, jossa merimetsot kuivattelevat siipiään levittäen ne kohti tuulta. Seisovat tuntikausia liikahtamatta paikallaan, sitten levähtävät lentoon ja pysyvät poissa päiväkausia. Istuimena minulla on meren rannalle heittämä käyrä, sileäksi hioutunut ajopuu, jossa on hyvä istuskella, näköalana tyhjä horisontti ei minnekään ja kaikkeen, tyhjä aaltoileva meri ilman vastarantaa, johon voi hukuttaa mietteensä yhden kerrallaan.

Luin jostakin, että Välimeressä Gibraltarin salmessa Euroopan ja Afrikan välissä vierailee joskus valaita, mutta ne eivät ole osuneet koskaan passiini, muutama delfiini silloin tällöin saattaa vierailla näkymässä selkäevien kiiltäessä auringossa. Joku harva kalastusalus tai purjevene on ainoa saalis tuntikausien tiirailusta saaden miettimään minkälaista olisi olla mukana.

Ikävystymistä vastustavat korvissani kännykästä musiikkia pursuavat luurit kuin mielihyvän runsaudensarvi, ja soittolistana on kaikki tallennettu musiikki sattumanvaraisessa järjestyksessä. Beethovenin viulukonsertto uinuttaa horrokseen, soittolista vaihtaa kysymättä ”Lännen Jukkaan”, hoitelemaan lännenruusut banjon kilkutuksen säestyksellä, orastaneen unenikin hetkeksi, Johanna Raunio vaihtaa ensin lakanat ja antaa sitten Billie Holidayn saada lopulta otteen unestani ”Sumertimen” valuessa heroiinista laiskana soundina uneen hiipuvaan sieluuni. Saa nähdä mihin herään.

Tänään ulappa ei huoli tuumailuani, vaan näyttää voimaansa ja pakottaa seuraamaan oman etuni takia mitä horisontissa tapahtuu ja vain vaivoin vältän ison aallon pyyhkäisemästä kuohuvaan mereen, kiipeämällä nopeasti ylemmäksi rosoiselle kalliokielekkeelle. En malta lähteä, vaikka oikukkaat tuulenpuuskat saavat palelemaan. Aallot pärskyvät korkealle osuessaan rantakallioiden etuvartioon.

Seurailen, miten kauempana merellä venettä vellottavat isot aallot nielaisevat tasaisin välein vastaan taistelevan purjeveneen, joka mastot kallellaan ja pienin purjein etsii reittiä hätäsatamaan. Apumoottorit ulvahtavat, kun aallon huipulle päästessään sen potkuri jää hetkeksi tyhjänpäälle.

Miehiä etsimässä vaaraa joutilaisuudessaan kokeakseen säilymisviettien antamaa intensiivistä elämäntunnetta, joka on vahvimmillaan äkillisen kuolemanuhan lähellä. Simulaatio elämän selviytymistaistelusta. Äsken he viilettivät purjeet pullollaan kohti Afrikkaa luovien, kaksi veneenpituutta eteenpäin, yhden taaksepäin, kunnes antoivat periksi myrskytuulelle ja veivasivat kaikkensa ponnistaen purjeet alas.

Lähempänä rantaa taistelee pikkuruinen kalastusvene fosforinvärisissä pärskeissä turvaan iso lokkiparvi perässään, ja kyntää aalloissa saaliista raskaana kohti satamaa.

Isojen aaltojen päivinä kannan aina mukanani kameraa koska meri on aina erilainen ja petomaisen arvaamaton. Yritän vangita luonnonvoimia tarkoiksi muistikuviksi, koska kuvittelen luonnon kertovan tahattomasti itsestään paljastavasti uhotessaan voimillaan. Tänään meri on hurjempi kuin koskaan ja hetkestä toiseen täysin erilainen tuulenpuuskien repiessä huippuja risaisiksi vaahtopäiksi ja aallon rojahtaessa alas vaahtorihmat roikkuen.

Tutkin aaltojen välejä ja yritän löytää niistä rytmin osuakseni kameralla niiden dramaattisimmilla hetkillä, mutta ne vyöryvät arvaamattomasti ja huiput ilmestyvät aina eri paikkaan mihin niitä odotin. Joskus on miltei tyyntä pitkän tovin, ja sitten äkkiä kuin tyhjästä nousee vesi suureksi kaareksi ja romahtaa paukahtaen alas. Annan periksi, juomavesi on loppu, ja ilman sitä olen hukassa, jos alkaa närästämään.

Kipuan rinnettä ilkeän tuulenpuuskan yrittäessä yllättää, mutta otteeni pitää kallionsyrjässä ja kuin kostoksi se ylhäälle päästyäni varastaa hattuni, mutta se lennähtää oikeaan suuntaan, odottaa kiltisti rantatien pientareella, kunnes saavutan sen ja painan sen tiukasti takaisin päähäni. Selvisimme molemmat.

Vielä on valoakin ja viivästelen matkanvarren rannoilla yhä etsien sitä parasta otosta.

Eniten minua kiinnostaa kuvata aaltojen murtuessa rantaan ja veden ottaessa erilaisia värejä ympäristöstään. Hiekanruskeaa, turkooseja raitoja, harmaanvihertävää kallionväriä, valkoista vaahtoa ja intensiivisen sinistä kauempana merellä. Eläviä tauluja, jotka saavat katsellessa sielullisia merkityksiä peilaten perusmielentilojani ja antavat olemisenviettien suolan ja makean maun suuhuni.

Valokuvaamisessa vaativissa kohteissa tulee oman osaamisen rajat nopeasti vastaan, ja jos on vain yksi tai muutama otos yrittää onneaan, niin melkein aina epäonnistuu.

Kotimatkalla yritän vangita pelkäämättömiä surffaajia, jotka suuret aallot ovat houkutelleet lahdenpoukamaan. Aallot taipuvat osuessaan rantahiekkaan vastavalon saadessa ne hohkaamaan hopeaa ennen kuin ne hajoavat valkoiseksi vaahdoksi ja kaatavat niillä ratsastaneet lautailijat. Olen onnekas otokseni laukaisuhetkessä, ja surfaajien avulla saan esille maininkien koon. Koen onnistumista, ja yrittämiseni laukeaa tyytyväiseksi iloksi. Sellaisesta saa ravintoa jaksamaan seuraavaan päivään.

Muutama kuva vielä. Jotkut lautailijat tippuvat mereen pääsemättä alkua pitemmälle ja vellovat meren mukana mustina poijuina odottamassa seuraavaa aaltoa, joka huolisi mukaansa.

Hattuuni on repeytynyt reikä ja se on alkanut rispaantua tuulessa kuin korjatakseen puutetta ulkonäössäni vähemmän välittäväksi. Alan muistuttaa rantapummiksi sopeutunutta originellia, jolle vain oma rauha merkitsee jotakin.

Meri ryöpsähtää ja näyttää kokonsa isoa tornitaloa vasten ja saan viimeisen valokuvani tältä päivältä. Huomenna on jo ehkä toisin, meri on varmaan rauennut aloilleen ja teen jotakin muuta. Vietän joutilasta vaistonvaraista elämää, ehkä kirjoitan äsken koetun muistiin albumien kuvieni väleihin.

Aloittaisinko näin: Leutoina päivinä makaan kallioiden välissä rantahiekassa, aallot vyöryvät tuulettomina vuorina kohti rantaviivaa, jossa ne lopulta hajoavat vaahdoksi kastelemaan kantapääni.

Kuvittelen, miten aalto oli aluksi vain hentoinen henkäys Afrikan savannilla, kylmän yön kohdatessa auringosta lämpiävän päivän. Perhosensiivenisku, joka sai ilman liikkeeseen, kasvanut sitten kaltaistensa kanssa ilmavirraksi, joka on kiitänyt yli autiomaan imien siitä kuumana paikallaan tanssineen energian matkaansa. Kasvattanut häntäänsä ja hartioitaan, pullistanut rintaansa puhallukseen. Lopulta se tuimana tuulena on kohdannut meren, joka imaisi sen selkäänsä päivien pituisena käärmeenä kiemurtelemaan sen nahkassa toisiaan takaa-ajavina aaltoina, kunnes saavuttaa vastakkaisen rannikon.

Otan vastaan savannin perhosensiipien hennon hipaisun yhtä kevyenä, kuin se oli lähetettykin. Matkallaan kasvaessaan myrskyksi, se olisi kyennyt upottamaan isoimmankin laivan, joka ei olisi väistynyt sen tieltä. Nyt se karjaisee vielä kerran ulapalla ja nöyristyy vaahto suupielissään voittajalleen, maalle, joka ei sitä huoli syliinsä vaan tyrkkää sen takaisin vastaanottamaan veljeään.

Huomenna on ehkä jäljellä enää vain leuto tuulenhenkäys, ja on mukavampi käyskellä kapealla rantakaistalla, jossa on valkoisia kiviä. Vihreä levä on liimautunut hapsottavaksi parraksi ja niiden väleissä on märkää hiekkaa. Siinä on mukava istuskella laakealla kivellä jalat vedessä ja oleskella vaan. Välillä tarkistaa kivienvälit meren tuomista simpukoista, joista ehkä joku kelpaa entisten joukkoon kaapinpäälle.

– Niitä on jo liian monta, sanoo vaimoni, eikä ymmärrä, että jokaisessa niissä on hetken mietteet mukana.

Niitä kosketellessa muistaa ehkä vielä tuulen puuskahduksen, suolanhajun, varpaita huuhdelleen meren, päivän sen hiipiessä pastellinrusko viittanaan piiloon etelän mustaan yöhön odottamaan aamua.

Kirjoitettu 8 heinäkuun, 201329 joulukuun, 2018 julkaissut Markku Lindroos

Fuengirola, parveke merelle

parveke

Makuuhuoneen parvekkeelle avautuvan lasioven takana aamun ruskottava pastelli karkottaa tummanruskean hämyn ja on jatkeena eilisiä mielleyhtyminä puivalle yönunelle, josta ei halua herätä vielä kokonaan. Parvekkeella palvelee vanha sohva, johon voi siirtyä jatkamaan heräämistään, raikkaan suolalta maistuvan tuulahduksen täyttäessä keuhkot. Silmät raollaan antaa päivän syttyä mieleensä auringon myötä, joka alkaa nousunsa merestä sarastaen intensiivisen oranssina suikaleena. Paisuu sitten nopeasti kellertäväksi epämääräiseksi puoliympyräksi, kunnes rimpuilee eroon merenpinnasta ja kirkastuu kaikkiin suuntiin säteileväksi palloksi.

Perille päästyään se heijastaa merenpintaan kullanvärisen polun, jonka pieni kalastusalus ylittää vastavalossa terävänä varjona matkalla kohti sardiinimatalikkoja. Alus jättää jälkeensä viuhkamaisen aaltovanan, joka hajoaa edetessään kohti rantaa rosoiseen karikkoon, jossa pikimustat merimetsot torkkuvat vierivieressä omaa aamuaan.

Hitaasti aurinko kohoaa yhä korkeammalle, voimistuu kaiken paljastavaksi kirkkaaksi valoksi ja vedenkajastus leviää hopeanväriseksi matoksi koko horisontissa. Aurinko on alkanut jokapäiväisen kierroksensa taivaankantta pitkin idästä länteen. Horisontti kaartuu maapallon reunana, jossa sää ja valo vaihtuvat nopeasti kuin mieliala.

Näköala rannattomalle merelle on myös esteetön tähystyspaikka itseensä. Aivot opettelevat maisemasta asennetta uuteen päivään yhdistellen aikomuksiaan suunnitelmaksi.

Alapuolellani kadulla kulkevat saavat seuralaisekseen pitkät epämääräisinä häilyvät varjot, kunnes auringon lakikorkeudessa ne kutistustuvat ja terävöityvät jokaista liikettä matkiviksi siluettikuviksi. Ne ovat kuin koirat hihnassa pääsemättä karkaamaan eroon isännästään, – edessä, takana, – missä milloinkin. Pyöräilijän varjossa jalat polkevat toisin päin kuin pyöräilijän, ohi ajaa liivijengiläinen duunatulla Harleylla, etupyörä viistojen kiiltävien pumppujousien välissä pitkällä edessään.

Suuren palmun oksien juuressa vihreät papukaijat riitelevät ja juoruilevat kovaäänisesti taukoamatta hetkeksikään. Palmun varjo on kuin joka suuntaan pörröttävä rastatta tukka.

Iso valkoinen kylmäauto ajaa varomatta kalaravintolan edestä tielle ja osuu espanjanväreissä harjoittelevaan pyöräilijään, joka lentää kaaressa katuun. Onneksi pyöräilijä virkoaa ja raahautuu pyöränsä kanssa jalkakäytävälle. Päälle ajanut auto pysähtyy hidastellen kuin päätöstään epäröiden tienlaitaan. Seuraa tunnin pituinen suukopu kuka on syyllinen. Auliita todistajia riittää, ja he ovat yhtä riitaisesti erimieltä kuin uhri ja autoilija. Kolarista on tulossa espanjalaiseen tapaan kaikkien paikallaolijoiden äänekäs suukopu ja kilpailee papukaijojen kanssa volyymissa.

Kallis kilpapyörä on pahasti solmussa, pyöräilijä hinkkaa ja pitelee olkapäätään. Poliisia ja ambulanssia ei ole hälytetty paikalle. On halvempaa autoilijalle ja tuottoisampi pyöräilijälle hoitaa asiat keskenään. Äänenvoimakkuudesta päätellen sopu on vielä kaukana, käsiä levitellään puolin ja toisin, tehdään ristinmerkkejä ja osoitellaan anovasti taivaalle. Mamma Mia, sanoisi italialainen.

Kaipa se siitä ja menen keittämään kahvia. Takaisin tulessa ovat molemmat osapuolet jo häipyneet ja näytelmän vaisuun loppuun pettynyt yleisö hajoaa vähitellen huikaten vielä kitkerimmät loppukommenttinsa olkapäänsä yli.

T-kirjaimen muotoisella aallonmurtajalla on aina ihmisiä katsomassa matalikkoa, jossa aallot menevät oudosti ristiin. Ne ikään kuin kulkevat satunnaisesti joka suuntaan ja saavat aikaan kummallisesti kuohuvan hornankattilan. Aallonmurtajan suurilla kivilohkareilla on aina iltapäivällä myös kalastajia pitkine vapoineen, vaikka ainoa saalis on tavallisesti vain rauhaisa iltapäiväpuhde omassa rauhassaan.

Myrskyisinä päivinä se on valokuvaajien suosiossa, korkealle sinkoutuvien pärskeiden pyyhkiessä aallonmurtajan ylitse. Sovitellaan itseä kännykkäkuviin myllertävää taustaan vasten. Hurjapäisimmät uskaltavat aivan meren tuntumaan ja juoksemaan pärskeiden läpi.

Iltapäivällä palaavat myös kauempaa mereltä saalistaan hakeneet alukset lokkien lauma ympärillä odottaen laivoista mereen heitettyjä kalojen sisälmyksiä. Ne eivät metelöi ruuasta kiistellessään samalla tavalla kirkuen, kuin Helsingin kauppatorin varastelevat lokit, vaan leijuvat tuulessa vaitonaisina valikoiden makupalaa. Kaikille riittää, eikä tarvitse tapella.

Aurinko hiipii huomaamattomasti kohti länttä ja vajoaa tehonsa vähitellen menettäen kaartuvan horisontin taakse. Värjää lähtiessään pilvet pastellipaletilla, sekoittaen lilaan roosaa ja vaaleansinistä. Tummuvat sitten nopeasti oranssiksi, viininpunaiseksi ja savun siniseksi, pilvet loimuavat hetken intensiivisesti, kunnes jäljellä on pelkkä punertava synkkäsävyinen kajo, joka häipyy hämärään juuri ennen ääriviivat ahmaisevaa mustaa.

Parvekkeellani on monenlaisia aamuja, päiviä, iltoja ja öitä. Auringonnousut ja laskut ovat, milloin enemmän tuota ja vähemmän tätä, päivillä ja illoilla on omat ohjelmansa. Pilvettöminä öinä kuu hohkaa kelmeää valoaan hopeisena kajona merenpintaan ja on mukava istuskella viinipullon kanssa ja vaipua johonkin mieleiseen mietteeseen. Tähtien tuikkiessa mustalla taivaalla valoa, joka on matkannut miljardeja vuosia halki avaruuden hetkeeni. Ajatus hiipuu saumattomasti torkahdukseksi, josta alkavan yönkylmä ravistelee hereille ja saa hakeutumaan sisälle.

Viikonpäivilläkin on eronsa. Sunnuntaisin sopivien tuulien sattuessa ulapalla näkyy purjeveneitä harjoittelemassa käännöksiä, suuret etupurjeet pullistuneina hyökäten hetken eteenpäin, kunnes käännöstä tehdessään purjeet lepattavat hurjasti ja puomi kääntyy päitä hipoen rajusti toiselle laidalle. Jos purjehtija osaa asiansa hän löytää heti sivutuulta, vene kallistuu kyljelleen kiitää taas eteenpäin ja tummaväriseksi maalattu köli näkyy viiltämässä veteen uraa kuin terävä veitsi.

Isojen veneiden väleissä pikkuruisten jollien purjeet ovat kuin tuulen nappaamia vitivalkoisia muistilappusia, joita se riepottelee ilman suunnitelmaa sinne tänne.

Rannanviertä kulkevalla kävelykadullakin on pyhäisin enemmän ihmisiä. Paikalliset kulkevat perheittäin ja kokoontuvat rantaravintoloihin, jotka hiillostavat sardiineja pienissä rannalle vedetyissä veneissä, harmaan savun hajotessa tuuleen saaden ohikulkijat yskimään.

Näkymässä on vuodenajatkin, toisinaan kaikki samana päivänä. Talvisin, myrsky riipii hurjana palmujen lehvistöjä, aallot nousevat yli korkeiden satamamuurien valkoisena pärskeenä, ikkunanraot ulvovat kuin pillien taukoamaton vihellys. Vesi piiskaa ympäristöä isoina pisaroina saaden tiet tulvimaan jokina kellareihin. Tienvierustan puita katuu autojen päälle ja ilmassa lentää palmujen kuivia oksia, joiden suipot lehdet ovat kuin teräviä veitsiä. Sitten äkisti myräkkä on ohi, aurinko paistaa pilvienraosta ja piirtää sateenkaaren merkiksi välirauhasta. Näin mennään nuttua jatkuvasti vaihtaen ja viikosta toiseen muutosten jumalaista näytelmää katsellen.

Pidän eniten myrskystä ja suurista aalloista.

Katselen allani parvekkeelta hurjapäisiä lautailijoita, jotka etsivät sateen tauottua suurinta aaltoa. Kokemattomimmat kirmaavat kuitenkin malttamattomasti ensimmäisen huolivan matkaan, joka hiipuu alkuunsa ja palaavat pettyneinä takaisin passiinsa. Sillä välin isoin aalto ehti jo mennä, eikä osu koskaan kohdalle. Ehkä se on vain unelma, jota ei halua saavuttaa, koska mitä sitten.

Kaukana ulapalla kiipeää iso konttilaiva maapallon kaarta harmaana suttuisena siluettina, vähän lähempänä rantaa kulkee sitä läheltä kiikaroiva sota-alus. Afrikka on lähellä ja öisin horisontissa kiertelevät valopisteet ovat drooneja, jotka vahtivat salakuljetusreittejä.

Kaikkein kylmimpinä aamuina on talvella ympäröivillä vuorilla lunta ja rannoilla sataa rakeita. Silloin saa sää viihtymään enimmäkseen sisällä, mutta en malta pysyä pois kauaakaan parvekkeelta, teen nopean kierroksen vilkaisten merelle ja rauhoitun takaisin kirjaani.

Vasta pääsiäisviikolla alkaa kesä ja rannat alkavat elää, kuuma häätää etsimään varjoa. Rannalla kylmään veteen kirmaavien kakaroiden kirkaisut sekoittuvat papukaijojen alituiseen lörpötykseen.

Vihdoin voin raahata kookkaan läppärini ulos ja kirjoittaa vaikutelmani kaiken keskellä suoraan koneeseen kuin pullottaen tunnelmaani. Pelkään vain, että juon taas liikaa viiniä ja orastanut luovuus muuttuu epämääräiseksi tokkuraksi, ja teksti ilmaisuksi, joka muuttuu huomenna luettuna alakuloiseksi osaamistaan epäileväksi häpeäksi. Pahinta, jos olen ehtinyt laittaa sen blogiini ja joku on lukenut sen. Lukijansa voi menettää vain kerran.

Eläkeläisellä on ehkä paljon aikaa päivässään, mutta ei elämässään. Joutavuus nakertaa turhanpäiväisyyksillään aikaani loppuun. Yhtälö, jossa hyödyllisyys ja saavutukset jaetaan eletyillä päivillä kutistaa lopputulosta desinmaali kerrallaan kohti nollaa.

Katolla pesivä tornihaukka syöksyy äkisti parvekkeen ohitse kohti talon edessä olevaa tyhjää tonttia, jossa aina aamuisin on papukaijoja ja muita pikkulintuja noukkimassa yönkosteudessa pintaan nousseita matoja. Hetkessä se onnistuu nappaamaan varomattoman linnunpoikasen, tai jäteitä tonkineen rotan ja raahaa sen sitten naapuritalon räystäälle. Saa seurakseen osaansa vaativan nälkäisen naaraan, varmaan pesuekin jossakin lähellä, jolle nokat repivät sopivan kokoisia makupaloja vietäväksi nälkäisiin kitoihin.

Kyttään pitkään kameralla petoeläintä, joka ohi kiitäessään katsoo kopean näköisenä puuhailuani. Se on liian nopea ehtiäkseni zoomaamaan sen tarkaksi tai sommitellakseni sitä taustaan, ja otan kuvani sinnepäin, ja ehkä joku otos osuu kohteeseen. Tarkistan ja totean pettyneenä, että lähes kaikki kuvat haukasta ovat epätarkkoja, haaleita haamuja. Kyllästyn yrittämään, kyllästyn häviämään joka kerta. Lokki leijuu ohitse, kuin poseeraten, mutta se on pelkkä lokki.

Ryhdyn jatkamaan keskeneräistä scifi-kertomusta, jota inhoan koko sydämestäni, koska siinä ei mikään ole totta. Sen herättämät mielleyhtymät poukkoilevat kuin vapaat atomit kiinnittyen epämääräisiin merkityksiin tai ei mihinkään. Luen, koska olen maksanut siitä.

Jos osaisin, kirjoittaisin jotakin itse, keksisin näkymääni dramaattisia juonia tai romanttisia haaveita, sovittelisin naamiaisvaatekertoja todellisuuteni ylle. Hautaisin murheitani, peittelisin ilojani, kätkisin onneni kateelliselta maailmalta. Unelmatkaan eivät ole totta, mutta ulappa on armollinen ystävä, joka ei juoruile. Lieneekö missään enemmän yksityisyyttä kuin ylimmän kerroksen parvekkeella, ja vähemmän valhetta kuin rannattomassa meressä. Kaikkea en kerro sillekään.

Koukkunokka haukka liipaisee taas ohitse, eikä lasi viiniä ole huono ajatus tähän hyytyneeseen tilanteeseen. Eläkeläisenä on pakko temppuilla kaikenlaista, että elämä olisi mielekästä ja kirjoitan blogiini sen minkä näen.

Laiva, joka mainostaa delfiinisafaria kiiruhtaa hitaasti kohti Benalmadenaa, ja se on aivan täynnä. Huijausta illuusiolla sekin, koska vain harvoin delfiinit osuvat sen reitille. Ehkä se vie delfiiniakvaarioon, sillä muuten se on heikoilla lupauksissaan.

Kirjoitettu 16 kesäkuun, 201329 joulukuun, 2018 julkaissut Markku Lindroos

Päivä Valensiassa, Plaza de la Virgen.

virginia

Valensian vanhan kaupungin huolettomuus, toisiinsa sopivat värit ja patina, kadunkulman takaa avautuu yllätyksiä samaan tapaan kuin Roomassa. Kaupungilla on normaalin sydämensykkeen rytmi ilman hätärumpuja tai vitkastelua ja askeleet sovittautuvat automaattisesti ajatustaajuudelle. Pysähtelen ja nuokahtelen mustien aurinkolasien takana katukuppiloissa viinilasin, pikkuruisten voileipien ja lempeän auringon uinuttamana, olen kuin kohdussa imien peukaloani tietämättä muusta kuin olemassaolontunteesta.

Neitsytaukean sileäksi hiottu kirjava kivipinta vaihtelee väriä siihen osuvan valon mukaan. Kaikessa tekemisissäni on tänään harmoniaa ja istun torinlaitaa reunustavilla rappusilla nirvanassani ja katselen ihmisiä jotka ylittävät aukean. Otan valokuvia valikoiden kohteita, kuin korvakuulolta ympäristöään laiskasti analysoiva psykologi. Torin pinnasta heijastuva valo laimentaa jyrkkiä varjoja tasaisen harmaiksi sävyiksi ja kuvat onnistuvat teknisesti ilman isompia virittelyjä.

Tilaan katukuppilasta lasillisen paikallista punaviiniä joka on kylmänä tarjoiltuna lähes yhtä hyvää kuin Toscanalaiset viinit, kevyttä ja pitkämakuista. Aukiolla määrätietoinen äiti kuvaa nukeksi pyntättyä pikkutyttöä järjestelmäkameralla. Tytön leningin ja torinpinnan väribalanssi on ainutlaatuisen sopivat toisiinsa, ja vaaleiden kivien pinta heijastaa tytön kasvot pehmeäksi potretiksi.

Näppään puolisalaa kuvan. Koen innostunutta luovuutta ja näen rajattuja sisältöjä asetelmassa johon koen intensiivistä yhteyttä. Joskus kirjoittaessa tunnen samankaltaista ajatuksen virtaamista. Erona on, ettei kamera osaa valehdella, eikä sillä ole alitajuntaa, ehkä sen lasisilmää kutsutaan siksi objektiiviksi.

Unohdun ajatuksiini, ja keskenään riitaiset assosiaationi pimentävät näkymän hetkeksi kuin ohi kulkeva varjo. Onneksi viini on todella hyvää ja yksi lasi johtaa toiseen, minusta on mukava olla pikkuisessa kännissä ja uida mietteissäni pehmentynein liikkein, unohtua asioihin. Maiskuttelen ja pyöritän lasia löysin rantein päästäen hapen sekä viiniin, että ajatuksiini. Etsin takaisin harmitonta yhden mielteen tasapainoa.

Torin toisella puolella istuu intellektuellilta vaikuttava mies lukien keskittyneesti jotakin paperia kädessään, keltainen pyörä nojaa parkkeerattuna lyhtytolppaan. Otan kuvan yleisenpaikan oikeudella.

En ole ainoa miehestä kiinnostunut. Venäläiseltä poliisiagentilta vaikuttava tyyppi tähtäilee samaa kohdetta telelinsillä. Miehessä on jotakin radikaalista älyllisyyttä – vaarallista sinänsä. Kaupungissa on neljä yliopistoa ja tilanteeseen on helppo kuvitella jännitettä.

Mielikuvitukseni on herännyt ja kirjoitan jo aivosoluihini muistiinpanoja romaania varten jota en koskaan toteuta, mielikuvat pyyhkiytyvät pois ennen kuin ehtivät paperille. Hyvä niin, luovuudessani onkin kyse aina prosessista, eikä lopputuloksesta. Valokuvat ovat kuitenkin jäljellä ja joskus niistä syntyy lyhyitä, yhteyksistään irronneita kertomuksia, kuten tämä blogiini. Adjektiivit ovat kuvissa aina kiistattomasti paikallaan, vaikka kehittelemäni merkitykset ovat jo hukassa.

En jaksa politisoida tunnelmaa mieleiseksi, mies ottaa pyöränsä ja poistuu, varjostajakin häipyy sen tien ja tarina oli siinä.

Uusi kohde. Oranssitakkinen pyöräilijällä on tyyliä ja nokka tiukasti menosuunnassa. Kamerani toistaa värit tismalleen ja pysyttelenkin kuvissani mieluiten värien luomassa tekstuurissa, enkä yritä edes teknisesti vaikeita valaistuskikkailuja. Kirjoitan ja valokuvaan samalla oppimattoman itsestäänselvyydellä ja olen happy niin.

Pakarat puutuvat kivirapuista ja nousen jaloittelemaan, menen kauppahallin kupeeseen syömään paellaa, poltan tulikuumassa padassa käteni ja uitan sitä olutkolpakossa ensiapuna. Saan kokilta hyvitykseksi laastarin ja hyvänmakuisen paellan ilmaiseksi ja tyytyväisenä hakeudun vatsa kaarella takaisin passiini.

Asetelma torilla vaihtuu jatkuvasti ja mietin kuinka monta joskus tapaamaani ihmistä on kulkenut sen ylitse. Joku hyvin muotoiltu algoritmi löytäisi varmaan todennäköisyydet, mutta rasitetut aivoni eivät kykene sellaiseen.

Keskipäivän lounaalle kiirehtivät karriäärinaiset kiinnostavat, koska heihin liittyy aina monisäkeinen elämä jolle ei ole helppo arvata sisältöä. Naisten kohtalo ei ole koskaan suora marssi asian tilasta toiseen, syy ja seuraus hämärtyvät kaikenlaisesta epäolennaisesta, eikä luonnontieteellinen loogisuus ole naisille mitenkään tärkeää. Se tarkoittaa tunnevuoristoratoja kuin ovelia oikoteitä tai naisenvaistoja kuin madonreikiä universumin toiselle puolelle ja takaisin, naisellista logistiikkaa joita paraskaan järki ei kykene seuraamaan ja matka kahden pisteen välillä on vain puolet normaalista jos sitäkään ja aika venyy kuin Dalin kaapin päältä valuvissa kelloissa.

Kliseet ovat usein toisteltua totuutta.

Kuvittelen millaista olisi olla aukion yli purjehtivan keski-ikäisen naisen kanssa sängyssä, aistin hipaisevan kosketuksen, intohimon, neuroosit ja vaatimukset. Olenkin varma, ettei hän antaudu enää koskaan pelkästä rakkaudesta toiseen, vaan ruumiinsa halusta ja vain itsensä takia.

Viinihuuruinen psykologiani onnahtelee todella pahasti, jokainen on niin erilainen ja niin samanlainen ja jokainen meistä on aina pahasti väärässä toistensa suhteen.

Kerran maalaislehdistöön kirjoittava kirjallisuuskriitikko, metsässä asuva nyrpeä akka sanoi teksteistäni, ettei niissä tapahdu mitään – niinpä, taidankin tilata vielä yhden punkkulasin odotellessani illan hämärtymistä. Otan kuvan vanhasta eukosta joka istuu kivipenkillä kuunnellen Dylania matkivaa katusoittajaa, asetelmassa on kontrastia jota en viitsi jäsentää. Elämä on ihmeellisintä sellaisenaan.

Osa 1

2. Osa

3. Osa

4. Osa

5. Osa

6. Osa

7. Osa

Share this:

Vuohipaimenen maja

Rita

Nina

Anette

Ranta

Seminaari

Esitelmä

Ellen

San Sebastian

Takaisin arkipäivään

Joutilaisuus

Share this:

Share this:

Share this:

Share this:

Share this: