Hola, Barcelona

Aamut ovat yleensä otollisinta aikaa astua alas junasta uudessa kaupungissa. Päivä ja katuelämä ovat vasta heräämässä, ja kuin varkain matkustaja saa tilaisuuden hypätä vielä itseään etsivän kaupungin verkkaiseen elämänvirtaan herättämättä suurempaa huomioita muukalaisuudellaan.

Mies muisti kaupungin täysin väärin ja alituinen eksyminen ärsytti, eikä raskas reppu selässä ollut helppoa etsiskellä suurkaupungissa laihaksi budjetoidulle kukkarolle sopivaa majapaikkaa. Silti hän ei tehnyt etukäteisiä varauksia tai etsinyt hotelliportaalleen hakukoneilla pitääkseen yllä sattumanvaraisuutta ja kohdatakseen matkakohteensa sellaisenaan mukautuakseen heti sen katujen elämänrytmiin. Hän ei ollut vanhanaikainen tai osaamaton normaali arkipäivässään ja vuotuiset retrotripit suurkaupunkeihin olivat jonkunlaista valmiuksiensa teroittamista. Maailmasta oli tullut liian helppo kaikkine verkkopalveluineen. Hän piti hetken vaatimusten tuomasta arvaamattomuuden vääjäämättömyydestä, jossa joutui etsimään ratkaisua hankaluuksiin ympäristön ehdoilla syyn ja seurauksen ollessa toisiaan seuraavissa hetkissä. Ratkaistut ongelmat tuottivat kokonsa verran helpotuksen ja onnistumisen mielihyvää, ja miehellä oli riippuvuussuhde sellaiseen pitääkseen yllä elämäntunnettaan. Sukeltaminen suurkaupunkeihin ilman suojaverkkoa oli hänen vuoristokiipeilyään. Selviytymispeli, joka aktivoi toimintaälyä ja sosiaalisia taitoja, kuten hän selitti kummasteleville läheisilleen. Todellisuudessa hän vain halusi yksityisyyttä ja yksinäisyyden tunnetta – olla poissa kaikesta löytääkseen hälyn ja kiireen keskeltä itsensä.

Lopulta hän onnistui löytämään halvan hotellin kapealta kävelykadulta aivan keskustan tuntumasta, jota tuskin löytyi nettipalveluista. Muodollisuudet vastaanoton lasittomalla palveluluukulla olivat mutkattomat; kahdenviikon vuokra etukäteen, ja kumarainen vanha ukko antoi ison takorautaisen avaimen, johon oli kiinnitetty puupala. Ei kuittia, ei vastiketta, ja ainoa toisiaan ymmärtävä sananvaihto oli Okey, hyväksyvä nyökkäily ja paperille piirretyt numerot. Vanhus halusi sentään tarkistaa passin ja otti siitä kuvan kännykällä touhukkaana ähisten. Puhelimeen langattomasti yhdistetty tulostin surahteli jossakin hänen takanaan ja ilmeisesti kopio hotellivieraan henkilötiedoista lähetettäisiin vaatimusten mukaisesti viranomaisille. Ei ollut varaa menettää lisenssiään ja halpoihin hotelleihin tehtiin useasti ratsioita, joissa etsittiin rikollisia, huumeita ja laittomia pakolaisia.

Talossa ei ollut hissiä ja mies kapusi kolmannen kerroksen karuun huoneeseen, jonka yllättävänä yksityiskohtana oli pienistä palasista koottu, kulutuksesta halkeillut, värikäs mosaiikkilattia, joka muistutti hämmästyttävästi ajan syömää itämaista mattoa. Se oli kai haalistunut jäänne talon parempien päivien loistosta.

Sisään astuessaan miehelle tuli epätavallinen déjà vu, tuttuuden tunne, kuin olisi ollut huoneessa joskus aiemminkin.  Metafysiikkaan hän ei uskonut, vaikka oli kokenut aiemminkin jotakin samalaista tuttuutta paikoissa, joissa ei ollut koskaan käynyt. Ehkä tällaista edellisten sukupolvien kokemustietoa siirtyi sukujen välillä geneettisesti, kuten vaaraa varoittavat vaistot. Elämä, maailmakaikkeus, tietoisuus ovat ihmeellisiä lukemattomien energia hippusten loihtimia mysteereitä sidottuina toisiinsa lainalaisuuksineen. Energiaa, joka vaihtaa jatkuvasti muotoaan ja paikkaansa ikuisena kiertokulkuna. Tänään kukkana kedolla, huomenna maitona lasissa. Ihmiselle se on olemassaoloa, jonka voi tuntea todelliseksi vain omassa monisäkeisen ja monimutkaisen todellisuuden yhteydessä. Elämä on liikkeen tuomaa muutosta. Ehkä tietoisuudella on omat kiertävät mielialaa heiluttelevat tuulensa jossa toisten kokemukset ja tuntemukset välittyvät toisinaan virtuaalisina viesteinä omana ulottuvuus sykerönä atomien sisässä. Ehkä sellaista tapahtui koko elämän ajan omana henkisenä kaikkeuden ulottuvuutena kaiken rakentavien alkeishiukkasten vuorivaikuttavana virtuaalihiukkasten luomana varjona kuin kaikkeuden tarkoituksien alkualgoritmina evoluution kokeilemalla kehittyvälle älylliselle elämälle tekoälyjen koneoppimisen tapaan.

Hän mietti, tätä mielleyhtymää voisi käyttää jotenkin. Toisinaan hän tuskastui ainaisiin mielleyhtymien herättämiin hillittömiin ajatuspakoihin, jotka saivat kielensä scifi kirjallisuudesta, mutta tässä oli jotakin erityistä, koska déjà vu tunne oli niin vahva. Toisaalta vähempikin olisi riittänyt hukkaaman tämän päivän, parempi jättää ja mennä kaupungille. Muistaisi tai unohtaisi, kun tekisi muuta välillä. Se oli paras metodi seuloa tärkeät ei tärkeistä.

Kalustuksena huoneessa oli kauhtuneella seinävaateella peitetty sänky, narulla punottu rapistunut tuoli, ontuva pöytä, ja lipasto, jossa oli esiin käännettävä kirjoitusalusta. Huoneessa ei ollut posliinipottaa sängyn alla ja ainoa ylellisyys oli halkeillut lavuaari. Suihku ja narulla vedettävä vessa olivat käytävässä koko kerroksen käytettävissä, ja hän piti tällaisista hankaluuksista koska niissä oli omanlainen tuntu ja tunnelma opeteltavina järjestelyinään. Nekin olivat tavallaan takautumia johonkin entiseen. Huoneen seinäpaperin ruusukuviot kiemurtelivat katosta kohti lattiaa kadoten paikoittain ohut kehyksisen taulun taakse tai kolhiutuneen lipaston alle ja sukelsivat myöhemmin esiin jalkalistan päälle kääntyneessä revenneessä kulmassa. Kaikki sopi toisiinsa aikamatkana eiliseen.

Puutteistaan huolimatta huoneella oli hinta ja sijainti puolellaan sekä huoneen nostalgisesta hengestä tuli mieleen Van Goghin maalaama taulu huoneestaan Arlessissa ja se sai vaistomaisesti sipaisemaan korvaansa. Ajatus sai miehen naurahtamaan.

Takaseinän lattiaan ulottuvat pariovet avautuivat pienelle takorautaiselle ranskalaiselleparvekkeelle, josta oli näkymä kävelykadulle, eikä kaupunkia halkovien pääväylien pakokaasut ja liikenteen häly häirinneet kevään ensimmäisiä helteitä väräjävässä Barcelonassa.  Parvekkeelle mahtui suoraselkäinen tuoli ja pieni pöytä kahvikupille tai viinilasille. Kaiteiden takorautaiset köynnöskoristeet peittävät istujan juuri sen verran, ettei tarvitse välittää pukeutumisesta suihkun jälkeen. Kadun yläpuolelta saattoi viiniä naukkaillen tarkastella sen elämää ja huomaamatta poimia ohikulkijoista sopivia ihmisiä, joille kuvitella elämä ja persoonan syy-yhteyksissä toisiinsa.

Mies elätti itsensä sepitetyillä tarinoilla, joiden tekstuuri rakentui todellisuuden puitteista, ajan ilmiöistä, vaatekerroista ja ihmisten tavoista liikkua ja olla, mutta jotka kerrottiin mielikuvituksella luoduissa virtuaalitodellisuuksissa. Miehen mielestä sellaisena kertomukset eivät olleet valhetta vaan abstraktisti illustroivaa realismia.

Barcelona on kuten Firenze, kuten Rooma, kuten kaikki eurooppalaiset suurkaupungit täynnä toisiaan kopioivia designpuoteja ja ketjukahviloita. Samat Aasiassa valmistetut eurooppalaiset rättimerkit ovat häivyttäneet kansallisen kulttuurin, ja ikivanhat rakennukset seisovat juhlavalaistuina ilman todellista syytä illasta iltaan. Siellä, jossa on valoa, on varjojakin, elämää jossa trendit ovat samat kuin sata vuotta sitten. Köyhyys ja kurjuus on yhtä muoditon kuin se on ajaton. Nälkä on nälkää, vilu vilua ja paheet paheita.

Torkuttuaan huoneessaan muutaman tunnin hän teki tavalliset valmistelunsa ja varotoimensa, kävi suihkussa, lähtien sitten nälkäisenä kaupungille jättäen suuren avaimensa tiskille hiukan epäröiden koska harmaapartaista ukkoa ei näkynyt missään, eikä hän ilmestynyt paikalle, vaikka hän rykäisi muutaman kerran kuuluvasti, mitään soittokelloa ei ollut saati valvontakameroita katossa.

Mies oli kätkenyt passinsa ja vararahaston sekä pankkitiliin sidotun luottokortin asuntonsa ulkopuolelle käytävän sulakekaapin johtojen taakse paikkoihin, joihin tuskin kukaan koskettaisi muuten kuin suurten remonttien yhteydessä. Vuokraisi tallelokeron, jos jäisi pitemmäksi aikaa. Lehden ohuen kannettavan tietokoneen hän otti tänään mukaansa pienessä repussa, jossa kantoi vesipulloaan ja ohutta tuulitakkiaan, piti poikkeuksellisesti kellonsa ranteessaan ja uuden kännykänsä etutakussaan, vaikka tiesi paikkakunnan taskuvarkaiden taikurimaisen sorminäppäryyden maineen. Etsisi mukavan paikan läheltä kirjoitella viiniä naukkien ”Virtuaali- vaeltaja” romaaniaan, joka oli vain työnimike tai aloittelisi tulevaa esitelmäänsä niin kauan kun se ei tuntuisi työltä.

Auringon hävitessä kierossaan korkeiden talojen taakse varjoiset kadut vilvoittivat hellettä, ja mies löysi sopivan paikan langattomalla verkolla kadunkatveesta myöhäiselle aamiaiselleen. Kaivoi kannettavan repustaan ja luki päivän uutiset netistä omalla kiellellään. Mitään suurempia konkreettisia suunnitelmia ei hänellä päivälle ollut, ajelehtisi sinne tänne ja totuttelisi ympäristöön rakentaen sopivaa mielentilaa, kirjoitti kokeeksi muutaman lauseen ja toisen, kolmannen sysäistessä ajatusvirran liikkeeseen häivyttäen ympäristön.

Miehen filosofia oli yksinkertainen tunnustus ajatuksien riittämättömyydestä mihinkään oikeasti kattavaan elämänkäsitykseen, joka oli vaikeampaa kuin maailman tapahtumiin sitoutunut ja päivän uutisista vaihtuva asioihin kantaaottava maailmankäsitys. Tietoisuus ajatustensa vaillinaisuudesta oli tehnyt hänestä realistisen sopeutujan aina niihin mahdollisuuksiin, joita olosuhteisiin hänen resursseillaan ja käsityksillään liittyi, silti haluamatta kaikkea sitä, joka oli mahdollista. Mitään kauaskantoisia tietoisia päämääriä hänellä ei ollut ja kyse oli selviytymisestä tilanteesta toiseen mahdollisimman paljon todellisuutta opettavalla kokemuksella.

Toki hän halusi ruokkia mielikuvituksellaan alitajuntansa vaistojen kätkemiä perimmäisiä kysymyksiä siitä mistä kaikessa on kyse. Tunnistaa Jungilaisen arkkityyppiset ihmislajin henget mielleyhtymistä tunnetiloina, joilla on joku syvempi universaalinen merkitys. Alitajuisia ajatusväreitä tuulten lailla kaikkia koskettavina äidin ja isän äänillä kuiskailevista jumalallisista maailmanhengistä puhutteli. Kaikissa toisistaan tietämättömissä alkukantaisissa kulttuureissa oli syntyneet samat arkkityypit ja olivat tavallaan loogisia päätelmiä elämän, luonnonvoimien, tietoisuuden ja ympäristön selityksiksi, jotka pätevät yhä ihmiskunnan psykologisessa käsittämisessä, vaikka tieto on tuonut yhä uusia selityksiä tieteen todistuksilla kaikelle.  Tulevaisuus voi olla toisenlainen ilman isä ja, äiti hahmoa, mutta Jumalastaan se ei pääse koskaan koska pohjalla on aina selittämätön.

Hänet oli kutsuttu Valencia yliopiston järjestämään tulevaisuuskonferenssiin äskettäin englanniksi ilmestyneen Scifi kirjansa tulevaisuuden näkymien takia. Niistä oli syntynyt odottamattomasti riitaista keskustelua eräässä kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä aivan kuin mielikuvituksen tuotos olisi ollut tieteellistä faktaa. Joku oli vain maininnut jotakin lehden internetin mielipidefoorumissa viitaten hänen tekstiinsä ja sitä oli alettu penkoa tarkemmin, kuin se olisi ollut tohtoritutkinnon väitös. Lehti julkaisi sitten artikkelin ja verkkohaastattelun kirjan mielikuvituksellisista visioista ja se johti kutsuun, jolle ei voinut sanoa ei.

Seminaari alkaisi muutaman viikon kuluttua ja hän yhdisti sen lyhyeen egotrippiseen retro seikkailuun Barcelonassa omalla kustannuksellaan. Valenciasta matka jatkuisi Scifi seminaariin San Sebastianiaan jossa hän käyttäisi samaa luentotekstiä pohjana, mutta rentouttaisi San Sebastianin kieliasua tutun friikkiyleisön mukaiseksi.

Hän kirjoitti aamuinen ajatusvirta yhä mielessään esitelmäänsä alkusanoja, flow eritti aivoissa jotakin kemikaalia, joka sai pään pilveen:

Tulevassa kirjassani on tietoisuudella oma aineelle harmiton massaton partikkelinsa ja ulottuvuus johon idea on käpertynyt ihmisen atomien sisään kuin syntymäänsä sormisuussa odottava sikiö. DNA on perimän sisältävä hologrammi, joka on kopioitu jokaiseen soluun ja jokainen niistä tietää koko fyysisen koodin kantajastaan. Koodin, joka on kuin kantajansa ominaisuuksista rakennettu luonne geenirihmoissa henkisenä massattomana hiukkasjoukkona nipistelevinä energiakvantteina. Ne ovat kuin omalla taajuudellaan väriseviä olemassaolon kieliä materiassa, joiden tehtävän teemana on luoda suvullisen, itsestään tietoisen älyllisen lajin yksilön sielu.

Konkreettinen ajatustyö ja sen muokkaaminen muille ymmärrettäväksi ideoiksi tekstin muotoon kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin pitkä kävelylenkki. Verenpaineelle ja ruumiilliselle kunnolle on kävelylenkki parempi. Molempi parempi sanoo mies itselleen, häntä turhauttaa, että hän tekee aikomallaan outolomalla tavallista työtään. Ponnahtaa ylös kahvilapöydästään, sulloo läppärin reppuun ja käy kassalla maksamassa laskunsa ja tyynnyttää ovelle linnoittautuneen nyrpeännäköisen pöytätarjoilijan hymyksi antamalla vitosen juomarahataskustaan.

Takaseinän lattiaan ulottuvat pariovet avautuivat pienelle takorautaiselle ranskalaiselleparvekkeelle, josta oli näkymä kävelykadulle, eikä kaupunkia halkovien pääväylien pakokaasut ja liikenteen häly häirinneet kevään ensimmäisiä helteitä väräjävässä Barcelonassa.  Parvekkeelle mahtui suoraselkäinen tuoli ja pieni pöytä kahvikupille tai viinilasille. Kaiteiden takorautaiset köynnöskoristeet peittävät istujan juuri sen verran, ettei tarvitse välittää pukeutumisesta suihkun jälkeen. Kadun yläpuolelta saattoi viiniä naukkaillen tarkastella sen elämää ja huomaamatta poimia ohikulkijoista sopivia ihmisiä, joille kuvitella elämä ja persoonan syy-yhteyksissä toisiinsa.

Mies elätti itsensä sepitetyillä tarinoilla, joiden tekstuuri rakentui todellisuuden puitteista, ajan ilmiöistä, vaatekerroista ja ihmisten tavoista liikkua ja olla, mutta jotka kerrottiin mielikuvituksella luoduissa virtuaalitodellisuuksissa. Miehen mielestä sellaisena kertomukset eivät olleet valhetta vaan abstraktisti illustroivaa realismia.

Barcelona on kuten Firenze, kuten Rooma, kuten kaikki eurooppalaiset suurkaupungit täynnä toisiaan kopioivia designpuoteja ja ketjukahviloita. Samat Aasiassa valmistetut eurooppalaiset rättimerkit ovat häivyttäneet kansallisen kulttuurin, ja ikivanhat rakennukset seisovat juhlavalaistuina ilman todellista syytä illasta iltaan. Siellä, jossa on valoa, on varjojakin, elämää jossa trendit ovat samat kuin sata vuotta sitten. Köyhyys ja kurjuus on yhtä muoditon kuin se on ajaton. Nälkä on nälkää, vilu vilua ja paheet paheita.

Torkuttuaan huoneessaan muutaman tunnin hän teki tavalliset valmistelunsa ja varotoimensa, kävi suihkussa, lähtien sitten nälkäisenä kaupungille jättäen suuren avaimensa tiskille hiukan epäröiden koska harmaapartaista ukkoa ei näkynyt missään, eikä hän ilmestynyt paikalle, vaikka hän rykäisi muutaman kerran kuuluvasti, mitään soittokelloa ei ollut saati valvontakameroita katossa.

Mies oli kätkenyt passinsa ja vararahaston sekä pankkitiliin sidotun luottokortin asuntonsa ulkopuolelle käytävän sulakekaapin johtojen taakse paikkoihin, joihin tuskin kukaan koskettaisi muuten kuin suurten remonttien yhteydessä. Vuokraisi tallelokeron, jos jäisi pitemmäksi aikaa. Lehden ohuen kannettavan tietokoneen hän otti tänään mukaansa pienessä repussa, jossa kantoi vesipulloaan ja ohutta tuulitakkiaan, piti poikkeuksellisesti kellonsa ranteessaan ja uuden kännykänsä etutakussaan, vaikka tiesi paikkakunnan taskuvarkaiden taikurimaisen sorminäppäryyden maineen. Etsisi mukavan paikan läheltä kirjoitella viiniä naukkien ”Virtuaali- vaeltaja” romaaniaan, joka oli vain työnimike tai aloittelisi tulevaa esitelmäänsä niin kauan kun se ei tuntuisi työltä.

Auringon hävitessä kierossaan korkeiden talojen taakse varjoiset kadut vilvoittivat hellettä, ja mies löysi sopivan paikan langattomalla verkolla kadunkatveesta myöhäiselle aamiaiselleen. Kaivoi kannettavan repustaan ja luki päivän uutiset netistä omalla kiellellään. Mitään suurempia konkreettisia suunnitelmia ei hänellä päivälle ollut, ajelehtisi sinne tänne ja totuttelisi ympäristöön rakentaen sopivaa mielentilaa, kirjoitti kokeeksi muutaman lauseen ja toisen, kolmannen sysäistessä ajatusvirran liikkeeseen häivyttäen ympäristön.

Miehen filosofia oli yksinkertainen tunnustus ajatuksien riittämättömyydestä mihinkään oikeasti kattavaan elämänkäsitykseen, joka oli vaikeampaa kuin maailman tapahtumiin sitoutunut ja päivän uutisista vaihtuva asioihin kantaaottava maailmankäsitys. Tietoisuus ajatustensa vaillinaisuudesta oli tehnyt hänestä realistisen sopeutujan aina niihin mahdollisuuksiin, joita olosuhteisiin hänen resursseillaan ja käsityksillään liittyi, silti haluamatta kaikkea sitä, joka oli mahdollista. Mitään kauaskantoisia tietoisia päämääriä hänellä ei ollut ja kyse oli selviytymisestä tilanteesta toiseen mahdollisimman paljon todellisuutta opettavalla kokemuksella.

Toki hän halusi ruokkia mielikuvituksellaan alitajuntansa vaistojen kätkemiä perimmäisiä kysymyksiä siitä mistä kaikessa on kyse. Tunnistaa Jungilaisen arkkityyppiset ihmislajin henget mielleyhtymistä tunnetiloina, joilla on joku syvempi universaalinen merkitys. Alitajuisia ajatusväreitä tuulten lailla kaikkia koskettavina äidin ja isän äänillä kuiskailevista jumalallisista maailmanhengistä puhutteli. Kaikissa toisistaan tietämättömissä alkukantaisissa kulttuureissa oli syntyneet samat arkkityypit ja olivat tavallaan loogisia päätelmiä elämän, luonnonvoimien, tietoisuuden ja ympäristön selityksiksi, jotka pätevät yhä ihmiskunnan psykologisessa käsittämisessä, vaikka tieto on tuonut yhä uusia selityksiä tieteen todistuksilla kaikelle.  Tulevaisuus voi olla toisenlainen ilman isä ja, äiti hahmoa, mutta Jumalastaan se ei pääse koskaan koska pohjalla on aina selittämätön.

Hänet oli kutsuttu Valencia yliopiston järjestämään tulevaisuuskonferenssiin äskettäin englanniksi ilmestyneen Scifi kirjansa tulevaisuuden näkymien takia. Niistä oli syntynyt odottamattomasti riitaista keskustelua eräässä kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä aivan kuin mielikuvituksen tuotos olisi ollut tieteellistä faktaa. Joku oli vain maininnut jotakin lehden internetin mielipidefoorumissa viitaten hänen tekstiinsä ja sitä oli alettu penkoa tarkemmin, kuin se olisi ollut tohtoritutkinnon väitös. Lehti julkaisi sitten artikkelin ja verkkohaastattelun kirjan mielikuvituksellisista visioista ja se johti kutsuun, jolle ei voinut sanoa ei.

Seminaari alkaisi muutaman viikon kuluttua ja hän yhdisti sen lyhyeen egotrippiseen retro seikkailuun Barcelonassa omalla kustannuksellaan. Valenciasta matka jatkuisi Scifi seminaariin San Sebastianiaan jossa hän käyttäisi samaa luentotekstiä pohjana, mutta rentouttaisi San Sebastianin kieliasua tutun friikkiyleisön mukaiseksi.

Hän kirjoitti aamuinen ajatusvirta yhä mielessään esitelmäänsä alkusanoja, flow eritti aivoissa jotakin kemikaalia, joka sai pään pilveen:

Tulevassa kirjassani on tietoisuudella oma aineelle harmiton massaton partikkelinsa ja ulottuvuus johon idea on käpertynyt ihmisen atomien sisään kuin syntymäänsä sormisuussa odottava sikiö. DNA on perimän sisältävä hologrammi, joka on kopioitu jokaiseen soluun ja jokainen niistä tietää koko fyysisen koodin kantajastaan. Koodin, joka on kuin kantajansa ominaisuuksista rakennettu luonne geenirihmoissa henkisenä massattomana hiukkasjoukkona nipistelevinä energiakvantteina. Ne ovat kuin omalla taajuudellaan väriseviä olemassaolon kieliä materiassa, joiden tehtävän teemana on luoda suvullisen, itsestään tietoisen älyllisen lajin yksilön sielu.

Konkreettinen ajatustyö ja sen muokkaaminen muille ymmärrettäväksi ideoiksi tekstin muotoon kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin pitkä kävelylenkki. Verenpaineelle ja ruumiilliselle kunnolle on kävelylenkki parempi. Molempi parempi sanoo mies itselleen, häntä turhauttaa, että hän tekee aikomallaan outolomalla tavallista työtään. Ponnahtaa ylös kahvilapöydästään, sulloo läppärin reppuun ja käy kassalla maksamassa laskunsa ja tyynnyttää ovelle linnoittautuneen nyrpeännäköisen pöytätarjoilijan hymyksi antamalla vitosen juomarahataskustaan.

Kadun alapäässä grillataan avotulella kanoja, isoja kuin ankkoja, ja kadun toisella puolella tutun ravintolan porsaspihvissä on viinietikan ja valkosipulin luomaa taikaa. 

Tutussa ravintolassa muistavat miehen juomarahoistaan. Hän käy joka toinen vuosi suurilla teknologiamessuilla ja on tavallaan kanta-asiakas. Halaillaan ja taputellaan selkään tutun tarjoilijan kanssa, omistaja hälytetään tervehtimään ja mahtikäskyllä hän pyytää kattamaan vipeille tarkoitetun aina varatun pöydän täpötäyteen ravintolaan. Rituaali oli aina sama, pöydän saatuaan tuodaan kori oliiviöljylle ja yrteille maistuva leipää, pullo talon viiniä. Leipä on kuin pelastusrengas hukkuvalle ja hän ahmii leipää sutena. Vieressä vieraansa nälälle naureskeleva omistaja tekee tilauksen hänen puolestaan. 

Maistiaiseksi tuodaan sitruunassa kylmähaudutettuja suussa kirpaisevia turskan kieliä, sitten alkuruokana miedolla chilillä ryyditettyä häränhäntäsoppaa ja pääruokana tarjoillaan omassa rasvassaan hitaasti kypsytettyä ankkaa pinaattipetillä, paperinohuita yrttimaustettapa perunasiivuja ja paksua punaviinikastiketta talon salaisen reseptin mukaan. Jälkiruokana on omenakakkua, parasta lämpimään lasiin kaadettua Brandya ja pikkuruinen kuppi vahvaa kahvia. Scifi-entusiastisella suloisuudellaan flirttailevasta pikku tytöstä nuoreksi naiseksi kasvanut omistajan tytär istahtaa vastapäätä. Sanoo hei kulkuri, harjoitteli yhä englantiaan, vaikka opiskeli jo yliopistossa psykologiaa. Kertoi olevansa muutamana iltana apuna isänsä baarissa ja kaksipäivää viikossa oppaana Gaudi-museossa. Mies huomasi heidän keskustellessaan tytön silmissä jotakin uuttaa entisen pikkutytön ihailun sijaan. Niissä oli kuin läpinäkyvä harso, jolla peitti heräävää monimutkaisempaa salaista tunnetta ja se pelotti miestä. 

Omistaja toi laskun itse ja komensi tyttärensä keittiöön katsellen vihaisena pitkäsi venynyttä suudelmaa miehen poskelle. Tytön poistuttua molemmat miehet nauroivat väkinäisesti ja olivat samasta syystä huolissaan. Jose komensi tuomaan molemmille vielä yhdet parasta brandyaan ja niitä näitä jutustellen häivyttivät asian tavallaan sanattomasti sopien, että pidettäisiin kestityksessä muutamien vuosien tauko, vaikka mies vierailisikin kaupungissa messuilla tai muissa asioissa.

M

Miehen horjahdellessa ravintolasta kylläisenä kaikesta oli ilta pimentynyt ja seinään nojailevan huoran musta profiili piirtyi katuun kuin leikattu siluettikuva. Vastakohtana ruumistaan tarjoavalle naiselle, nukkuu talon toisen kerroksen ikkunan valomainoksessa kaunis aasialainen nainen ruusunlehdillä luksusmerkin mainoksena.

Arkirealismia kirjoittamiseensa hakiessaan hänellä oli toisinaan suurkaupungeissa tapana hakeutua satamakorttelien rähjäisiin baareihin etsimään tarinoihinsa tekstuuriksi dramatisoivaa rosoa; takkuisia kulkukoiria, harvahampaisia irvisteleviä eukkoja, tuhruisia huoria ja rähjäisiä pikkukonnia, kapakoita, joissa lasiisi sylkäistään selkäsi takana tai sekoitetaan tajun vieviä pillereitä ennen ryöstöä.

Lievässä nousuhumalassa hän meni läheisellä kujalla nuhruiseen baariin, huolittelematon nainen tuli heti viereen baaritiskillä ja hyväili reittä tarkoituksellisesti. Mies tiesi minne luisevat sormet seuraavaksi pyrkisivät ja sanoi tylysti aiemmin espanjaksi opettelemallaan fraasilla ”lopeta pulu” ja pyyhkäisi voimalla naisen kädet housuistaan kuin sitkeästi takertuneet roskat. Baarimikko teki päällään nopean sivuliikkeen naiselle joka sanoi iloisesti, ”Myöhemmin sitten”, ja häipyi. Pöydissä istuvat seurasivat häijy uhkaus silmissään, tästä voi kehittyä jotakin.

Mies tunnisti tilanteen ja tunnelman, eikä halunnut herätä kapakkakierrokselta tunteja myöhemmin lompakko nurinkäännettynä ja potkimalla murjottuna joltakin jätteiltä haisevalta lähikujalta. Siksi hän joi vain edessään aukaisusta pullosta olutta hitaasti katse laikukkaan tiskin pinnassa. Isokokoisena, itsevarmana ja hiukan häijyn näköisenä hän vihjasi pienillä tempovilla liikkeillään taistelulajien arsenaalista. Pelon psykologia oli tärkeää kyräilevien katseiden ristitulessa. Hän piti odottavasta jännityksen värinästä ympärillään. Ääritilanteiden intensiteetti ja niiden vaistonvarainen hallinta oli takautumaa alkuihmiseen itsessään, kuin yhteyttä luontaiseen minänsä soluihin kopioitua selviytymisen ikitietoa. 

Vähäpukeinen, mutta ei rivon näköinen nainen tulee eleettömin askelin sisään ja huomaa miehen. Tilattu vähän hienostuneempaa varalleni, ajatteli mies hymähtäen. Nainen tuli miehen viereen tilaten lasin valkoviiniä ikään kuin olisi kuka tahansa asiakas. Mies tilasi toisen oluen ja vahti visusti ettei pulloon ujutettaisiin mitään tainnuttavaa.  Hän ymmärsi, ettei nainen tekisi aloitetta, ja kuvio olisi monimutkaisempi.

Mies päätti avustaa asioiden etenemistä ja kysyi naiselta kellonaikaa mainiten, ettei pitänyt kelloa tai kännykkää mukanaan liikkuessaan iltaisin kaupungilla. Nainen havahtui näyttelemästään välinpitämättömyydestä miestä kohtaan, vilkaisi ravintolapöytiin ja nyökkäsi miltei huomaamattomasti, sanoi sujuvalla englannilla, että sama juttu. Kertoi sitten, ettei ollut näiltä kulmilta ja halusi yhden valkoviinin rauhoittaakseen hermojaan ennen kuin menisi sokkotapaamiseen läheiseen isompaan ruokaravintolaan.

Ovela juoni ja avaus, kävi miehen mielessä. Tapaaminen, josta voisi jäädä poiskin, jos ilmautuisi muuta. Ammattilaista vedätystä, se on selvä tai sitten vain hän itse oli epäluuloinen hölmö.

Varmasti jännää, ei tiedä koskaan mitä tapahtuu. Tuttavat ovat pari kertaa yrittäneet sellaista minuunkin, mutta en ole suostunut, mies sanoo.

Olet siis sinkku, ei uskoisi, sanoo nainen ja etsii sormuksen jättämää raitaa miehen sormien päivityksessä.

Jep, reissailen paljon ja työ vaatii yksityisyyttä, pitemmät suhteet lopahtavat siihen.

No, voi, sanoo nainen, mielenkiintoista, ehkä rupeankin sinulle sokkotreffiksi, tilataan pullo punaviiniä ja mennään istumaan pöytään.

Vaikea kieltäytyä, mikäpä siinä, hän vastaa, ja he kantavat juomansa kuin heille varttavasti varattuun vapaaseen nurkkapöytään. Vinkkaavat sitten kumaraista, häijysti pälyilevää tarjoilijaa ja tilaavat viinipullon, joka maan kirjoittamattoman säännön mukaan avataan tavan mukaan vasta pöydässä. Mies on tarkoituksella helppo saalis naiselle, koska haluaa sen kaltaista seuraa etsien pelistä uusia juonikuvioita romaaniinsa. Hänen yllätyksekseen nainen käsittää miehen huomanneen jo viritetyn ansan ja lopettaa näyttelemisen päättäen olla heti avomielinen tilanteesta.

Sanoo väsyneesti hymyillen, teen tällaisia tilauskeikkoja toisinaan rahoittaakseni psykologianopintojani, mutta en mene koskaan sänkyyn kenenkään kanssa. Tiedät nyt, että saat pulittaa viinistä moninkertaisesti ja seurastani on maksettava se mitä sinulla on, muuten nuo konnat pieksävät sinut kujalla. Hän heilauttaa päätään julmannäköistä joukkiota kohti kapakan takaosan biljardipöydässä.

Joo, sanoo mies venyttäen, arvasin kuvion. Minut on vuokrattu uhriksi ja konnat pieksetään pahemmin.

Nainen ällistyi ja räpyttelevistä silmistä näki miten hän prosessoi tietoa. He istuvat hetken hiljaisina kasvot tekovirneessä ja molemmat nauroivat sitten äänekkäästi, ja heitä tarkkaileva baarin pitäjä näytti tyytyväiseltä.

Mies ehdotti sitten, että tehdään näistä oikeat sokkotreffit ja mennään muualle, voit kertoa baarimikolle tilanteen ja kiittää ilmaisesta viinistä.

Nainen katsoo tutkailevasti suoraan silmiin, nousee ja sanoo menevänsä puuteroimaan nenänsä. Matkalla vessaan hän sanoo ohimennen jotakin baarimikolle, jonka nyrpistynyt tuijotus kertoo sanoman menneen perille. Antaa vakioasiakkailleen joitakin sovittuja merkkejä ja joukko yrmeitä miekkosia biljardipöydän ympäriltä poistuu saman tien vaivihkaa ulos. Baarimikko katsoo taas mieheen, levittää kätensä ja ystävälliseksi hymyksi tarkoitettu kuittaus on pelkkä irvistys. Nainen tulee takaisin ja sanoo, talo tarjoaa.

Sitten he ottavat pullon mukaansa ja kävelevät ulos. Olet siis ulkomailta värvätty poliisi, nainen kysyy.

En ole, huijasin vain teitä takaisin, kun tilanne tuntui vaaralliselta, konnia oli liian monta.

Nainen nauroi vapautuneen iloisesti kepposelle, johon mies yhtyi ja he joivat pullon suusta suurin kulauksin.

Tämä on sitten tässä, sanoo nainen, silittää poskea ja lähtee omaan suuntaansa. Tietää myös, ettei häneen luotettu enää tässä kuviossa pitkään aikaan, jos koskaan. Olisi parasta pysyä pois näistä kortteleista välttääkseen seurauksia, koska alamaailmassa pieninkin epäily oli samaa kuin todennettu petos, jota mikään selitys ei lieventäisi.  

Turhaan kyytiä odottelevien löysää turpaansa väännellen hörähtelevien vossikahevosten elämässä nahjusteleva psykologinen aika venyy torkkuvana jatkumona yksitoikkoisessa passissa. Kohta on yö, kaupunki nukkuu kiireestään lepoon ja mies kiiruhtaa askeleita tyhjällä kujalla, jossa äskeisestä johtuva arvaamattomuuden uhka jarruttaa kulun porttikongeihin kurkisteluksi.

Joku yksittäinen keikkojen välissä odotteleva nainen nostaa hamettaan näyttääkseen kauppatavaraansa. Ihmiskauppa, naistenasia – valistunut nykyaika kutistaa miehen syntisiä viettejä kuin sukupuolistressiä tasoittava sydänlääke ja hän kiirehtää ohi himoa tuntematta. 

Yliopiston kukkulaa kohti vievä hotellinsa kävelykatu ei ole onneksi kaukana Plaça de Catalunyasta, ja ukkokin on hotelissa paikallaan antamassa avainta ja saa kaksieuroa vaivanpalkaksi. Odotti kai vitosta, koska heiluttaa puhisten etusormeaan ja osoittaa ei tupakointia kylttiä seinässä. Nyökkäillään, buena noche.

Mies nukahtaa heti riisuuduttuaan, mutta herää helleyön kuumuuteen istuen unettomana läppärinsä kanssa aikaiseen aamuun ja kirjoitti San Sebastian scifi-konferenssi muunnokseensa esitelmäänsä muutaman kappaleen jotka poistaisi tai korjaisi järkevämmällä valoisalla hetkellä. Halusi olla omissa porukoissaan enemmin henkilökohtainen kuin Valenciassa.

Siksi hän esityksensä loppuun suunnitteli kertovansa tietämättömyytensä koneoppimisen syvimmistä saloista ja siitä, miten tajunnanvirran ajatushumalassa sai näkyjä, joihin ei oikeastaan uskonut ja jotka innostuksessa sumenivat järjen hämäräksi tyhmyydeksi. Mielikuvituksen laukatessa niitä kuitenkin pitää, jos ei tosina niin loogisesti mahdollisina. Sitä paitsi ei todellisella ole fantisoidussa scifissä juuri väliä, kunhan asiat kuulostavat loogisilta keksityissä yhteyksissään.

Sitten aivan lopuksi ehkä joku lämminhenkinen kannustus scifin puolesta hyödyllisenä asiana kaikille. Hän kirjoitti huonossa valossa sormet lipsuen vääriin kirjaimiin ja joutui korjaamaan jatkuvasti, että käsittäisi myöhemmin syntyneen tekstin, eikä ollut tehnyt kokonaan turhaa työtä. Se oli kuin käsin kirjoitettu huitaistu notaatti ilman huonoa käsialaa, jota tekstinkäsittelyn oikolukijan punakynä koristeli kirkuvin värein.

Tulevaisuus on aina kulman takana, jonne näkee vain syyn ja seurauksen logiikalla, ja voi arvuutella asioille tämän päivän tieteelle asetettujen päämäärien edistyvää jatkumoa jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen. Siihen on hyvä syy koska olemme onnistuneet niin monessa rakentamaan pitkän aikavälin projekteja suunnitelmien mukaan sellaisiksi kuin ne alun perin aioimme. Mielikuvitus on lähtökohta kaikelle sille mitä olemme rakentaneet ja mitä tulevaisuudessa rakennamme. Todellisia asioita yhdistellään uudella tavalla niiden ominaisuuksien sopivuuden mukaan teknologiaksi, joiden ainoana rajoituksena on tuntemiemme luonnonlakien rajat. Ehkä joskus kykenemme muuttamaan myös niitä tarpeidemme mukaan tai luomaan aivan uusia luonnonlakeja käyttöömme, joita ei vielä ole. Luomme ainakin mielikuvituksen avulla virtuaalitodellisuuksia, joiden ideat toisinaan aineellistuvat todellisuuden ratkaisuissa.

Siinä se, alku voisi olla sama kuin Valencian toisen sävyisessä tilaisuudessa ja kun lopun kiittely lauseet ovat kohdallaan oli hän tapojensa vastaisesti melkein tyytyväinen, vaikka liian helposti syntynyt teksti sai aina epäilemään, ettei se enää kelpaisi aamulla tai viikon kuluttua ja joutuisi hermoilemaan aivan viime hetkellä jotakin muuta. Väsyttikin taas ja vielä oli ulkona pimeää yöksi, vaikka kadulta kuuluivat jo peltisten ikkunansuojaajien ylös vetämisen äänet ja joku skootteri puhkaistuin äänenvaimentimin pörähti liikkeelle. Uni tuli heti.

Vuorokauden ajat olivat kirjoitellessa menneet sekaisin, ja hän joutuisi pakottamaan päivärytmin takaisin normaaliksi aikaeroa tasaavien matkustajien tapaan.  Päivä kerallaan hilaten itseään ylös takaisin ympäristön arkipäivän rytmiin. 

Kaipuu on kaunista kuin suru. Nukuttuaan uurastuksensa tuoman väsymyksen oli jo iltapäivä. Leveällä bulevardilla oli pikimustien afrikkalaisten rivistö edessään huovalle on aseteltuja kopioituja merkkilaukkuja. Huovan jokaiseen kulmaan on kiinnitetty punottu pumpulinaru joiden toista päätä kaupustelijat pitelevät hyppysissään, poliisin lähestyessä he saa yhdellä nykäisyllä tavarat kasaan nyyttiin ja ehtii se selässään pakoon menettämättä feikkejä merkkilaukkujaan tai pahempaa. Luovuus on selviytymisen elämänehto.

Kadun toisella puolella on värikäs Gaudi-talo, jonka katto muistuttaa lohikäärmeenselkää ja seinissä on monen värisiä lasinpaloja, parvekkeet tuijottavat kuin pullottavat hyönteisensilmät. Taloon on aina pitkä jono. Mies päättää jättää väliin talon taas tälläkin kertaa, kun tutun näköinen tyttö ovella huutaa perään nimeltä ja viittoillee tulemaan ovelle.

Gaudi talo on ravintolan pitäjän opiskelevan tytön harjoittelupaikka ja hän päästää miehen jonon ohi suuren protestoivan metelin saattamana, mutta omistushaluiset kosteat pitkät poskisuudelmat tytöltä ja miestä sormella osoittaen sanoo kovalla äänellä ”sedällä on synttärit” ja jono antaa anteeksi tunkeilun. Miestä nolottaa, mutta tyyntyy kun hänet taputetaan sisään. Ei sentään lauleta, mutisee päivän tekosankari työntyessä talon sisällä olevaan tungokseen.

Tyttö lähti viemään kädestä miestä ylös rappuja ja mies yritti paniikissa keksiä jotakin tapaa päästä pakoon. Tytön kosketus oli liian tuttavallista ja intiimiä ripustautumista, eikä siitä seuraisi mitään hyvää, jos hän antaisi sen viedä. Ravintoloitsija Jose oli hänen hyvä ystävänsä ja vaikka hän ei epäillyt modernin opiskelija tytön kokeneisuutta miesten suhteen, oli hän paljon nuorempi, eikä Jose antaisi anteeksi, jos jotakin tapahtuisi heidän välillään. 

Onneksi tyttöä kutsuttiin takaisin tehtäviinsä ja hän näki hänet pitkän holvimaisen käytävän päässä tuijottamassa peräänsä. Mies jatkoi kierrostaan sekavissa tunteissa jääden seisoskelemaan henkeään haukkoen kattoterassille, josta näkyi kaistale Barcelonaa koristeellisine torneineen.

Gaudin talon yksityiskohdat ovat jotenkin outoja, mutta toisaalta nerokkaita ja mieleenpainuvia. 

Poistuessaan hän kosketti jo alas sisäänkäyntiin ehtineen tytön hartiaa kevyesti ja kiitti, että oli niin vaivatta päässyt sisään mahdottoman upeaan taloon. Muuten olisi jäänyt. Tyttö kääntyi, nousi varpaisilleen ja suuteli häntä huulet kosteina suulle. Mies tunsi tytön kielen koskettavan hänen huultaan ja ajatteli, ettei voisi mennä pitkään aikaan Josen ravintolaan. Aulan katossa oli suuren sakaraisen lampun luoma kellertävä hämy. 

Tungos töni heitä lähemmäksi toisiaan ja tyttö tunnisti miehen tahattoman erektion. Kosketti sitä kädellään ja suuteli katseista välittämättä uudestaan. Hämillään mies torjui ja sanoi, on mentävä, nähdään taas ensi vuonna. Tyttö näytti pettyneeltä, mutta hymyili sitten, ja huikkasi nähdään miehen selälle.

Mies pakeni manaillen paikalta ja tunsi häpeää väärällä hetkellä leimahtaneesta halustaan. Sekavassa mielentilassa hän hyppää kodalle pysähtyneeseen turistibussiin päästääkseen pois mahdollisimman kauas ja mahdollisimman nopeasti. Tämä täytyi unohtaa.  Hän huomasi bussin pysähtyneen Sagrada Familian kirkkoa vastapäätä ja päätti hypätä kyydistä. Kirkkoa on rakennettu viimeiset sata vuotta ja rakennetaan kai vielä sata seuraavaakin vuotta, se on kuin irvaileva mittapuu ihmiselon lyhyydelle. Hän ei pidä sen uusimmista tyylitellyistä osista, jotka hänestä loukkaavat Gaudin aikaisen vaiheen tyyliä. Antaisivat jo olla, eivätkä pilaisi sitä lisää säästelevillä muotopuolisilla ratkaisuilla. Se ei ole hänelle kirkko vaan taideteos.

Oli saanut kyllikseen Gaudia, ja kun seuraava bussi tuli pysäkille muutaman minuutin päästä hän päättää jatkaa matkaa.

Syötyään mies luopuu turistibussi kierroksesta Plaça de Catalunyan kohdalla. Rastat tukkainen mies tekee lapsijoukolle suuria saippuakuplia. Mies ei jää katseomaan vaan kävelee La Rambralla kohti kauppahallia, katutaiteilija piirtää kukkakojun vieressä näköiskuvaa nuoresta musliminaisesta.

Hän ajattelee ravintolanomistajan tytärtä haikeus mielessään, ei mahda sille mitään. Mies ei ole enää aivan nuori jollei aivan vanhakaan, kokien seisovansa risteyksessä jonka toisessa suuntaviitassa lukee harhaluulo ja toisessa pelkuruus. Ajateltu lounas kauppahallissa ei enää houkuttele väenpaljouden nähdessään.

Kääntyy kadun toiselta puolelta kapealle rujoudessaan pittoreskille kujalle jossa elämä on ripustettu parvekkeille. Barcelona osaa hymyillä rikkinäisinkin hampain.

Barcelona on ihan kaikkea ja tuskin on kaupunkia, jossa on yhtä paljon erilaisuutta eri kaupunginosissaan, puistoissaan ja arkkitehtuurissaan. Se on aivan loputonta ja siksi se on koostaan huolimatta ympäriinsä käveltävä kaupunki kuin mikään toinen. Se vie vain aikaa.

Hän poikkeaa tavaratalon viertä sivukadulle ja huomaa ajautuneensa leveälle puistomaiselle kävelyreitille, jonka porttina on 1888 luvulla Barcelonan maailmannäyttelyyn rakennettu valtava punatiilinen riemukaari. 

Kävelykadun reunalla jengi kaikenvärisiä nuoria tanssii jotakin trendistä kimppa juttua, jossa matkitaan toisiaan. Yksi aloittaa ja mukaan liittyy lähellä istuskelevia nuoria ja satunnaisia ohikulkijoita. 

Puiston vierustalla kadunreunassa on televisio tiimi autoineen. Puistokadun toisella puolella on kai joku valtionvirasto, jossa on meneillään jotakin tärkeää.

Vanha mies ylittää keppiin ontuen katua kantaen kaulassaan isoilla tekstattua plakaattia kädessään pinkka lehtisiä. Hänet pysäytetään virastotalon portaille ja vartija kääntää hänet menemään takaisin puistoon. Vanhus lähtee, mutta keskellä suojatietä hän pudottaa äkisti housunsa kinttuihin, puolisääressä roikkuvien löyhissä pumpulisissa alushousuissa laajalle levinnyt kusijälki, mustissa sukissa isonvarpaan kohdalla iso reikä.

Sitten hän käy selälleen ja riisuu kokonaan alasti lukuun ottamatta sukkia. Kulkee sitten edestakaisin suojatiellä vaivalloisin askelmin banneri kaulassaan.  Performanssia tarkkailevasta miehestä on outoa etteivät paikalla olevat ihmiset ja ohikulkijat reagoin mitenkään esitykseen vaan katselevat muualle.

Paikalla norkoileva televisiotiimi on myös täysin välinpitämätön vanhuksen suhteen.  Mies ei ollut koskaan nähnyt vaikuttavampaa protestia, vaikka oli kokenut suurkaupunkien hurjistuneet mielenosoitukset ja sotaiset mellakat. Esitys oli kuin hidasta äänetöntä pantomiimia. Se oli niin läpivietyä, että hän alkoi epäillä, että kysymyksessä oli ehkä myöhemmin filmattava kohtaus, jota vasta harjoiteltiin. Näytelmä on hyvin realistinen kusen läikyttämine kalsareineen reikäisine sukkineen ja sai voimaan pahoin.

Hän jatkoi kulkuaan leveää kävelykatua pitkin kohti hiekkarantaa äskeisen kytiessä mielessä pitkään.  Rantaa koristaa suuri kuparin hohtoinen metalliristikosta tehty valas. Barcelona on aina ollut hyvä somistamaan ilmettään suurikokoisella taiteella.  

Kulkee pitkin rantaviiva kohti satamaa, josta nousee köysirata tuhansin turistisilmin kurkistelevalle kukkulalle. Laitureilta lähti aikoinaan matkustajalaivat Etelä-Amerikkaan, ja mies muistelee haikeana matkaansa meren yli Rio de Janeiroon jo puretulla italiaisella MS Giulio Cesarella.

Odotellessaan laivaan pääsyä hän oli matkannut heilahtelevalla gondolilla ylös mäelle, ja palasi sitten alas kaupunkiin kaktusten peittämää rinnettä vaivalloisesti kavuten. Muisto vaiherikkaasta matkasta on tiukkaan pakattu piste aikajanalla porttina tapahtuneisiin, joista aika on kadonnut, mutta tuntemukset ja monet yksityiskohdat säilyneet haalenneiden valokuvien kaltaisina, joissa on yhä kaukaisina kaikuina rasitusten ilot ja surut kokemuksina mukana. Mattokauppias Beirutista, Hevostilan tytär Guannabarasta, vanha ukko Buenos Airesista ja myrkyssä kannella rukoilevat nunnat. 

Hän palaa La Ramblaa pitkin korkeuksistaan pilarin päästä katselevan Kolumbuksen patsaalta lievää ylämäkeä takaisin lähtöpisteeseensä. Patsaan jalustassa on paljasrintainen nainen, tiedä syytä, ehkä yksi Kolumbuksen valloituksista.

Kävelykadun tungoksessa on seassa uskomattoman taitavia taskuvarkaita. Useimmat osaavat varoa jo aiemmin menetettyään jotakin tai ottanut oppaiden varoitukset tosissaan ja siirtänyt irtaimen omaisuutensa vaikeasti tavoitettaviin paikkoihin. Sekään ei aina auta, eikä kosketuksillekaan herkkä huomaa mitään kun kello tai lompakko on yhtäkkiä poissa. Röyhkeimmät vievät kännykän käsistä ja katoavat hetkessä tungokseen ilman tuntomerkkejä. Mies osaa varoa, mutta huomaa kevyesti taskuun sujahtaneen käden sattumalta hamutessaan nenäliinaa ja tarttuu siihen voimalla. Nuori mustalaistyttö, vasta lapsi pyristelee otteessa ja hiukan vanhempi poika yrittää päästä suljetun pienenrepun sisältöön käsiksi. Mies kääntyy nopeasti toinen käsi ojossa ja poika lentää älähtäen katuun, tyttö yrittää raapia mutta talttuu pelko silmissään, kun mies puristaa kovemmin. Sitten hän iroittaa otteen tönäisten tytön kauemmas ja sanoo kovasti – häipykää, poliisi on tulossa. Ihmiset ympärillä taputtavat, taskuvarasriesa on suurin Barcelonan paraatikadulla. Kuin olisi Roomassa ajattelee mies.

Huoneessaan hän ostaa läppärillään junalipun Valenciaan kiitojunalla.