Ruuhka

Päivä alkoi kuin edellinen, autojono mateli nytkähdellen kohti seuraavia valoja. Iso tila-auto takana osoitti äänimerkillä tyytymättömyyttä jos ei ollut tarpeeksi nopea täyttämään satunnaisesti syntynyttä tilaa edessä ja toiselta kaistalta pääsi kiilaamaan väliin.

Kuuntelen radiota ja unohtelen seurata tarkasti mitä ympärillä tapahtuu, onneksi ajaessa huomaa syntyneet tilanteet katsomattakin. Yritän olla stressaamatta ja aamuruuhka on joogaamista ilman asentoja tai naimista ilman tyydytystä. Kuuloaisti on jotenkin toissijainen ja se kytkeytyy pois päältä vähäisemmästäkin syystä, mutta pidän radiosta koska tajuntaan tunkeutuessaan joku yksittäinen lause tai melodia herättää muistoja saaden alitajunnan prosessoimaan mielleyhtymiä päivän ongelmiin ratkaisuja kuten joskus huolia purkavissa unissa.

Tietoisuuden ohi vierineiden uutisten jälkeen tulee melankolista Jazzia, Melody Gardot on kuin apeavärinen, lehdetön myöhäissyksy. Istun ja mietin sinua, nuuhkaisen, etsien olitko vielä jäljellä vaatteissani. Ajattelen usein sinua enkä voi sille mitään. Olet kuin osa minua, joka on aina mukana ja jolta kysyn neuvoa tai olet kuin omatuntoni ja kaikkea minussa ohjaava alitajunta.

Musiikin vaiettua, ajankohtaisohjelmassa haastatellaan naiskirjailijaa, joka kertoo kirjastaan. Se kertoo silmänräpäyksestä, jolloin rakkaus loppui. Noin vain ja ilman mitään perusteltua syytä. Joku mielikuva miehestään pilkahti esiin ja näytti hänet toisessa valossa ja kaikki rakkaus oli ohi. Paluuta ei ollut.

Epämääräinen pelko levisi ruumiiseeni, oliko meille myös käymässä näin. Mitä hän ajatteli todella minusta. Huomaisiko hän yhdessä totuuden herkistämässä hetkessä, etten olutkaan se, johon hän tutustui kauan sitten.

Käännän hitaalle kaistalle, ohi ujeltaa pitkärekka ja ilmavirta keinuttaa autoa kuin laine venettä. Haluan miettiä radiossa kuulemaani asiaa, ja venyttää matkantekoa. Kirjailijan haastattelu ei päästä otteestaan ja ne ovat aivoissani kuin hidastetussa filmissä räjähtävä sirpalepommi.

Onko jotakin vialla suhteessamme koska emme kerro enää kaikesta, auto edessä jarruttaa äkisti ja olen ajaa sen perään. En viitsi tuutata säikähdystäni melkein onnettomuudesta, olisin saanut syyn, jos olisi rysähtänyt.

Olin yhä mietteissäni ja etsin ajankohtaa, jolloin lakkasimme kuuntelemasta toisiamme muuta kuin riidoissa ja alkaneet puhua toisillemme kuin tuttavat. Onko kaikki niin itsestään selvää ja ennalta arvattavaa että niillä täyttää suhteemme hiljaiset hetketkin – rivienvälit.

Toisinaan kun katselen häntä kauempaa seuraten hänen tekemisiänsä ja vaihtelevia ilmeitä koen tunnetta täynnä syvää ystävyyttä, kiitollisuutta ja rakkautta. Näen myös kasvoihin syntyneet uurteet, hiuksien harmaat raidat, en haluan häntä enää yhtä usein. Intohimon on korvannut hellyys ja puristamisen silittäminen.
Hän ehkä vilkaisee ja kummastuneena kysyy, mitä nyt kulta, onko jotakin hullusti.
Huomaan ajaneeni rampin ohi, jonne piti kääntyä ja joudun ajamaan kymmeniä kilometrejä ennen kuin voin kääntyä takaisin. Helvetti, soitan, että myöhästyisin palaverista koska ajoin rampin ohi, helvetinmoinen ruuhka, eikä kukaan suostunut antamaan tilaa vaihtaa kaistaa, vilkku paloi koko ajan, soitin torvea, käänsin kohti ja yritin viittoilla antamaan tietä, mutta ei, vain vihaisia naamoja ja etusormea takaisin. Tulen niin pian kuin voin.

Tunteeseen ei liity mitään arkisia asioita tai halua, vain tuo mielen kokonaan täyttävä sielullinen pitämisen tunne ilman epäilyjä.

Radiossa on tietovisa työn lomassa tai jotain, kaksi kilpailijaa ja se kuka antaa nopeammin oikean vastauksen saa pisteen, voittaja saa lipun johonkin konserttiin. Asiakirjasalkku viereisellä etupenkillä sisällään työtarjous, jonka esittämisellä on tiukka aikaraja kaikille tarjouskilpailussa oleville. Vaihdan nopealle kaistalle ja painan kaasua.

Ajattelen öitämme, silloin kun se vielä oli pehmustettu pesä, joka ajelehti kaiken yläpuolella naimisella parfymoituna saarekkeena taltioiden rakkaudesta kinastelevia keskustelujamme kaikesta. Minussa herää halu. Se kutistuu epäilyyn. Onko hänellä samoin, ehkä joku toinen, vai pettääkö hän vain silloin tällöin työtoverien humalaisissa illanvietoissa seminaarimatkoilla. Ehkä hänellä on suhde johonkin naiseen, aikamme suosii sellaista. Koetaan ennen kiellettyjen kutsujen sykkyröiden avaamista.

Löydän takaisin oikealle raiteille matkaa huomaamatta, takaisin päin ei ole ruuhkaa, huomioin nopeutta mittaavan kameran liian myöhään koska en ajele täälläpäin. En näe välähdystä ja se on kai vain pelotteena tyhjä kotelo.

Kirjailija oli puhunut seuranneesta suhteen valheesta, joka oli kuin roolileikki, vaimo, äiti ja seuralainen näyttämönä koti, työpaikka, vierailujen ystävien koteihin ja lomamatkat suurkaupunkeihin. Antautumista velvollisuudesta näytellyin orgasmein. Rakkaus oli poissa.

Konttorirakennuksen pihan parkkipaikalla on autolleni varatussa ruudussa tuttu avoauto, omistajan tytär on tapaamassa isäänsä ja pysäköin vierailijoiden ruutuun. Tänään en suostu.