Sofi Oksanen: BABY JANE

Luin Sofi Oksasen ”Baby Jane” kirjan joka kertoo käytettyjä, pesemättömiä sukkahousuja ja vastaavaa postiennakolla myyskentelevistä lesboista jotka elävät vaikeaselkoisessa parisuhteessa erilaisista mielenterveyshäiriöistä kärsien. Kukin tavallaan. Iltaisin hyörivät lepakoina homobaareissa metsästämässä uutta verta seksuaalisuuteensa. Ovat lesboja joille heteroseksuaalisuus = perversio.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä: Kertoja minä, joka on lesbosuhteen yksiavioinen feminiini ja moniavioinen Piki joka on maskuliini, johon syntyneestä enemmän tai vähemmän yksipuolisesta rakkaussuhteesta kirja enimmäkseen kertoo, vaikka kerroksia riittää runsaasti muuhunkin. Sivuosissa bisnestä tekevä virtuaalihuora Susan ja jätetty heila Bossa, miehenä vilahtaa turvasuhteena Jonatan. Kissat ikkunalaudoilla ovat kissoja ja tytöt baareissa tyttöjä, nimet eivät jää mieleen.

Kertomuksessa on taustavärinä Pikin entisten rakastettujen verkosto, joka pitää joko yhteyttä tai on muistoina kassissa ja tärkeimpänä entinen heila Bossa, joka jatkaa suhteen päättymisen jälkeen paniikkihäiriöistä kärsivän neuroottisen ystävänsä huolenpitoa vuosikaupalla, kuin alistunut vaimo; käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa siivoamiset. Tehtäviä ja rooli jota Piki ei salli kertojan hahmon ottaa ja se aiheuttaa mustasukkaisuutta. Kertojaa ei Piki selvin päin halua oikeastaan edes tavata. Juopottelua piisaa kertomuksen onneksi tarpeeksi ja suhde elää.
Kirjan huumori on seksuaalibisneksen aiheellisessa ironisoimisessa. Raukkojen vanhojen vitulle haiskahtavien alusvaatekertojen tilaajissa, joilla on monenlaisia toiveita ja joiden tyydyttämiseksi on hajustusta tehostettava homejuustolla, sillillä, kaviaarilla ja muilla härskejä mielleyhtymiä aiheuttavilla tuoksuilla.

Miehet ovat tietysti lesbo-kirjassa naurettavia yleensäkin ja luonnollinen perheenperustamisen merkeissä harjoitettu seksuaalisuus ei ole läsnä kuin kerran, kun unelmoidaan Paavosta, yhteisestä lapsesta. Kertojan mieheen haksahtamisesta joka paljastuu sormien jättämistä mustelmista perseessä, seuraa pitkäaikaista mollailua ja mökötystä, riitaa ja toraa, puukotuskin.
Kertomus kehittyy ja henkilöt muuttuvat loppua loogisesti rakentaen ja juttu huipentuu avustettuun itsemurhaan josta tuleekin murha. Kertojasta tehdään syytetty, jonka hän ilmeisesti tahdottomasti hyväksyy, vaikka onkin kohtuullisen varma, että se on kaupassakävijä Bossan mustasukkainen kosto. Bossa sai ominkäsin kannetussa kirjeessä tiedon meneillään olevasta itsemurhasta tuoreeltaan ja ehtii paikalle lavastamaan sen murhaksi.
Kirja on hyvin kirjoitettu, se pysyy tiivisti parisuhdeteemassaan, joka tekee siitä hiukan yksitoikkoisen. Jännitteitä ei jostakin syystä synny vaikka mustasukkaisuus ja arkipäiväiset ristiriidat ovat uskottavasti näköisiään ja itsetuhoista dramatiikkaa on kirjan alusta loppuun, mukana puolitahaton puukotuskin. Ehkä tämä johtuu siitä ettei asiakuluille ole juuri tarjolla vaihtoehtosäikeitä arvailtavaksi, eivätkä aiat siitä syystä dramatisoidu tarpeeksi.

Kirjan suurimmat ansiot ovat kuvailevat vertaukset ja synonyymit, kirjailijan kielellisestä rikkautta jolla ei törsäillä näyttämisen halussa vaan käytetään harkitusti oikeissa paikoissa ja oikeaan aikaan, kuitenkin runsaasti osana onnistunutta mielentilojen psykologista kuvausta tai henkilöiden luonnehdintaa ja paikkojen tunnelmaa. Sofi Oksasen kieli hurmaa.

Pallo pomppii kuitenkin joskus liikaa edestakaisin ja samojen asioiden toistaminen on toisinaan lähellä jankutusta, myös häiritsevä englanninkielisen laulunsanojen toistelu on keinona kovin kulunut ja hiukan amatöörimaista, mutta joillekin ne saattavat merkitä jotakin erityistä.

”Baby Jane” on ehdottomasti kirja joka jää mieleen ja jättää jälkikuvia pohdittavaksi ja dramatiikka joko soljuu sujuvassa kielivirrassa ohitse miltei huomaamatta puraisee vasta myöhemmin. Siinäkin mielessä ihan hyvä kirja ja ihan hyvä kirjailija. Taidanpa lukea lisää Sofi Oksasta.