Leena Krohn: VALEIKKUNA

Valefilosofi, entinen filosofian opiskelija kelluskelee asuntonsa olohuoneen vesitankissa jonka yläpuolella kattoon on maalattu kattoikkuna, joku arkkitehtuurinen italialainen oveluus. Hän ottaa vastaan vähintäänkin outoja, jos ei kerrassaan eriskummallisia asiakkaita, samaan tapaan kuin filmien amerikkalaiset psykoanalyytikot. Vastaanotolla on puhtaasti filosofinen luonne, vaikka on ilmeistä että, niin asiakkaat kuin filosofikin ovat kipeästi terapian tai muiden psykiatristen hoitomuotojen tarpeessa – ainakin ensivilkaisulla.

Leena Krohnin teksti ei juuri dramatisoidu vaikka tapahtumat ovat hyvinkin dramaattisia, tuskin hän edes osaisi, vaikka haluaisikin. Leena Krohnin ajattelu on aina kontrolloitua ja lukijalta sivistystä vaativaa. Taustatiedot ovat takuulla tarkistettuja. Hän kiinnittää huomiota asioihin satiirisesti nykytiedon sisältämien kummallisuuksien avulla, tiedonjyviä joita löytää myös tieteen populäärijulkaisuista valmiiksi pureskeltuina sensaatiouutisina. Ne sopivat hyvin poikkitieteellisesti spekuloivan harrastelijafilosofin työkalupakkiin, joka kohtaa ilmiöt vieraiden merkillisissä hahmoissa ja heidän tuomiensa kysymysten vaikeissa asetelmissa.

Arvelen, että ollaan aivan lähitulevaisuudessa muutama kymmentä vuotta tästä eteenpäin tai jotakin.

Taiteilija, joka unissakävelijänä maalaa alkuperäisiä parempia väärennöksiä omista tauluistaan, näkymättömäksi tekeviä materiaaleja, hologrammi kuvaston lapsi sivulta 613, vaimo joka virkkaa luonnollisen kokoista panssarivaunua, tytär joka on Ihmistarha-projektissa jossa päämääränä on kehittää synteettinen ylivertainen kuolematon laji, mies jolla on kantasoluilla tehtailtu kolmas haukansilmä kurkussa. Mielikuvitusta mimmillä ainakin riittää. Yhteiskunnalliset teemat ovat lukijan päätettävissä eli millä tavalla ”Valeikkunaa lukee” .

Kaupunkia terrorisoi matematiikanopiskelijan perustama lahko Harppi-liiga, joka rituaalimurhaa jonkun salaisen geometrisen kuvion mukaan valitun uhrin, joka on ennalta määrätyllä hetkellä osunut sattumalta määrättyyn paikaan. Lapsi, nainen, vanhus tai kuka hyvänsä murhataan julmasti jos on osunut paikalle oikeaan/väärään aikaan. Liekki leimahtaa ja jäljelle on hiiltynyt torso ja rasvaista tuhkaa. Metamaatti on kuin kohtalo joka pelaa peliänsä muiden kustannuksella. Tässä osiossa tulee mieleen Kubrickin ”Kellopeli appelsiini”.

Kaikki kirjan lyhytproosa ei ole yhtä onnistunutta, mutta joukossa on todellisia helmiä. Puhumattakaan yksittäisistä ajatuksista, ideoista ja kristallin kirkaista lauseista, joissa on monimutkaisesti hiottujen timanttien toisiaan leikkaavien heijastuskulmien matemaattinen syvyys. Eniten pidin kirjasta jossa oli hologrammit jokaisesta mahdollisesta geneettisestä variaatioista filosofin ja hänen vaimonsa lapsesta. 32 biljoonaa sivua kaikkiaan.

Leena Krohn on filosofi, mies tankissa on valefilosofi tai entinen filosofianopiskelija. Kirja on peittelemättömästi akateemisella sivistyksellä ryyditetty ja mielestäni se parodioi sitäkin, vaikka filosofit ovat entisiä filosofian opiskelijoita, matemaatikot ovat entisiä matematiikan opiskelijoita ja kaikki henkilöt ovat kvasi jotakin. Sikseen, mitä tietää kirjallisuustieteilijä kvanttifysiikan yhtälöistä voisi kysyä, joten olisi voinut olla tohtoritason porukkaa samalla tavalla lehmä ojassa.

Kaikki on mahdollista filosofille ja filosofia on pelkkä metodi tutkia esiin tulevia asioita ennakkoluulottomasti. Joitakin termejä on useimman lukijan tarkistettava Wikipediasta, mutta sehän on vain sivistävää. Muutama esimerkki : Metamateriaali, Ketamiini, Dictyostelium, panopticon, metabolia, prokaryootteja, astenosfääri jne…. Itse olin juuri lukenut Bill Brysonin ”Lyhyt historia lähes kaikesta” ja ikään kuin vahingossa virittynyt seuraamaan ”Valeikkunan” poikkitieteellisiä ajatuskulkuja. Fysiikkaa, Astrofysiikkaa, tekniikkaa, matematiikkaa, lääketiedettä, historiaa, kasvitiedettä, evoluutio biologiaa, biokemiaa, geologiaa, farmasiaa, vankila arkkitehtuuria….

Leena Krohnin kirja on häikäisevän hyvä parhaimmillaan ja puuduttavan ikävystyttävä kehnoimmillaan. Pidin siitä kovasti, vaikka muutaman kertomuksen olisi voinut hyvin jättää poiskin ilman isompia menetyksiä. Kuten Yön kuningatar ja muita vieraita.

Kirjan kelluskelevan päähenkilön ainoa todellinen tehtävä on sitoa yhteen lyhyet kertomukset joissa peilataan aikaamme tai sitä maailmaa joka siitä tulee nykyisellä kehityslinjalla, hiukan haettua vesiterapiaa, mutta eristyneisyys tekee hänestä kirjan rakenteeseen sopivan ja loogisesti hyväksyttävän ulkopuolisen pohdiskelijan.

Ohut kirja, paljon asiaa. En ole varma sen painoarvosta, mutta maailma huutaa poikkitieteellisesti ajattelevia filosofeja, jotka purkavat kompleksia ihmistodellisuutta käsitettävämpään muotoon ja mallintavat kokonaisuuksia, joissa eri tieteenalat ja yhteiskunta tahdistetaan kulkemaan yhdessä samaan globaaliseen päämäärään. Yksityiskohtien määrä ja yhteyksien kompleksisuus ei mahdu ihmisjärkeen samanaikaisesti ja vain moraalisesti varmistetut metodit ovat ihmisen tulevaisuuden tae, siinä määrässä kuin sellaista voi olla kaikkeudessa, jossa suuret katastrofit ovat arkipäiväisiä tapahtumia – maanjäristykset ovat pikku juttuja.

Kiitos Leena Kronhille ”Valeikkunasta” joka kaikessa viisaudessaan on aika hauska kirja. Suosittelen kaikille, kuten kalanmaksaöljyäkin – fiksua ottaa, vaikka on haasteellista.