Jussi Valtosen ”Hei eivät tiedä mitä tekevät”

Luin Jussi Valtosen kirjan kissoilla eläinkokeita tekevästä amerikkalaisesta tieteilijästä, hänen hylkäämästään suomalaisesta pojasta ja paljosta muusta, ikään kuin kirja ohuen juonen ohessa olisi halunnut kertoa kaiken aivan kaikesta. Napakasti kirjoitettu kirja joka antaa jatkuvilla eteen ja taakse hypyillään hajanaisen, mutta mielenkiintoisen lukukokemuksen.

Toivotaan ettei se koskaan toteudu, vaikka kaikenlaisia aivoihin kytkettyjä piirejä jo onkin olemassa.

Joen suomalaisen kulttuurin ja akateemisenmiljöön kohtaaminen on aika musta ja kielteinen, mutta myöhemmin ja kauempaa katseltuna sillä on puolensa. Pätkätöillä ja rahasta kinaamisella tehty tutkimus voi toki turhauttaa suomalaisenkin, puhumattakaan sen virkaikään perustava hierarkia.

USA:ssa on tutkimus kaupallistettua ja tulokset manipuloitua rahoittajille sopiviksi ja siitäkin Joen kautta saadaan kuva.

Nykytekniikasta kiinnostuneelle on kirjassa huima kehitelmä tulevaisuuden lukulaiteesta joka heijastaa koko median suoraan aivoihin eikä näyttöä tarvita lainkaan. Sillä saadaan aikaan satelliittivastaanottimella internettiin yhteydessä olevan 3D lasien kaltainen kytköstila mediaan jossa heijastetaan netin sisältöä suoraan aivokuoreen.

Kojetta ohjataan mieliteoilla ja ajattelemalla jotakin – mitä vaan jolle netissä on vastinetta – siis ihan kaikkea. Laite on nurinkurisesti tottelematon, jos sitä yrittää komentaa päällimmäistä kiinnostustaan vastaan. Onneksi voi erilaisia suojelevia suodattimia kytkeä päälle, joista aikuisviihteen sulkeminen ainakin rannalla voisi olla tarpeeseen.

Laite on kirjan päähenkilön perustutkimuksen kissakokeiden aivokuoren tutkimusten mahdollistama käytännön sovellus joka pilaa perhe-elämää älypuhelimia tehokkaammin ja ulkopuolisten on vaikea huomata sen käytössä oloa muusta kuin poisolevasta ilmeestä ja meneillään olevia henkilökohtaisia virtuaalisia trippejä somessa voi tehdä vaikka ruokapöydässä muiden huomautuksille kohteliaasti nyökkäillen, vaikka itseasiassa kuuntelee mielimusaansa.

Erityisen onnistuneena kirjassa pidän kun Joen uusperheen vanhemmat kohtaavat uuden todellisuuden yllättäessään 11 vuotiaan tyttären ottamassa alastonkuvia 13 vuotiaalle poikaystävälle.

Vanhempi tytär on vielä pahemmin nykyajan lirissä m.m. suoristustasoa lisäävän lääkeaineen ja edellä kuvatun laiteen betatestaajana. Nuorisoa höynäyttävät tuotemerkkien sponsoroimat rosa-plogit joissa huolellisesti valitun vertaisnuoren kautta myydään kauneuskirurgiasta ja omaisuuksia maksavista laukkuista, kynsilakkaan. Pakko saada tai sinut syrjäytetään ja joudut koulukiusaamisen uhriksi. Egotrippejä on helpompi myydä nuorille kuin luonnonkatastrofeja ja köyhien hätää. Seikka jonka kyyninen businessmaailma on tietysti tiedostanut ja keksii yhä uusia tapoja tyydyttää ihmiskunnan tyhjäkäynnillä surraavia perusviettejä.

Kiperä paikka sopeutua johonkin joka on niin kaukana omista kasvatusideaaleista ja silti aivan tavallista lasten nykytodellisuudessa. Miten hyväksyä, miten estää. Järkeä puhumalla murrosikäiselle tuskin onnistuu, voi vain toivoa, että tarpeeksi ikäviä tapauksia muille sattuneena pelottaa omat kakarat järkiinsä.

Näinhän se menee. Tosi hyvin kerrottu ja kieli on mukautettu tilanteeseen mestarillisesti.

Toisen päähenkilön Alinan mustasukkaisuus kuvataan kirjan alussa jankuttamalla samaa moneen kertaan ja sen olisi voinut pyyhkäistä tyhjentävästi yhdellä sivulla ja saanut sen silti dramatisoimaan koko luvun paremmin kuin sekavaksi mössöksi mennyt selittäminen. Jokainen mustasukkaisuutta kokenut tietää kuinka se kourii ja koskee, saa kyttäämään puskissa ja nuuhkimaan partnerin pyykkiin heitettyjä alusvaatteita tai jotain muuta yhtä hävettävää ja itseään alentavaa.

Muutenkin kertomus Alinasta on usein psykologisesti pihalla, mutta hyvin kirjoitetut yksityiskohdista rikkaat ja älyllisesti asioita huomioivat virkkeet pelastavat lukukokemuksen silloinkin vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Parhaimmillaan nykyajan ilmiöitä ajastaan jälkeenjääneelle opettaen.

Kirjan kolmas päähenkilö Joen ja Alinan poika Samuel on eläinkokeita vastustavassa vastarintaliikkeessä jolla on mielenkiintoinen ja älykäs metodi kaataa yritys joka rääkkää eläimiä kokeissaan. Tästä kehittyy globaalinen paisuva kielteisiin asioihin vaikuttava aktivisti menestys.

Samuel on yksi päähenkilöistä jolle käy koko ajan enemmän tai vähemmän kalpaten, osin omasta syystä, osin väärinkäsityksistä. Sattuma tai kiinnostus maapallon toisella puolella asuvan isän tekemisiin ohjaa tekemisiä.

Kasvatuksesta puuttuvan isän läheisyyden kaipaus on pateettisen harrastelijamaisesti kuvattu. Päänsisäisesti epäuskottavasti selittävät kohdat olisi voinut kuvata ulkokohtaisesti ja jättää lukijan omille mielikuville tilaa tehdä asian kipeys uskottavaksi, mutta kohtaus saatananpalvoja kaverin kanssa on onnistuneen aivoton ja moraalisesti murkkumaisen yliampuvan rivo.

Hyvin huomionarvoista miten loistava mielikuvia tarkasti luova lause ja kertomuksen kliseineen epäuskottavuus toteutuvat samassa lukuhetkessä.

Kuinka vaan Jussi Valtosen ”He eivät tiedä mitä tekevät” on ansainnut Finlandia palkintonsa jo pelkän kielensä takia. Viimeisen tähden se ansaitsee siitä, ettei se ole jännitysromaani, vaikka siinä jännitystä piisaakin. Sisältö on teemaltaan osin saippuaista ja kliseistä, mutta tekstin älyllisyys ja lauseen loistokkuus pelastaa sen kuopasta kuin kuopasta.

Jussi Valtonen ”kissa vieköön” osaa todella kirjoittaa hyvin.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja selaamalla edes takaisin sen voi toimittaa haluamakseen. Lukea toimintajakso yhtenäisenä hyppäämällä syitä selittelevät pitkät jaaritukset ylitse ja palata niihin myöhemmin kun haluaa syventää taustatietoja. Aluksi hyljeksimänsä kohdat lukee ihan nautinnokseen. Siis minä tein näin. Kirjailijan käsitykset ja tietämys kiinnostaa koko teoksen ajan – varmasti opinkin jotain.

Artikkelin kuva on ote valokuvaamastani Grafiitista otettu Bergenin kaupungissa Norjassa 2014

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s