4. Luku (Uni)

Jätin idean saunomisesta, kukaties kuolisin humalassa kuumiin höyryihin, eikä ketään olisi pelastamassa. Tällaista tapahtui ja onnettomuuksiin kivuliaasti kuoleminen on yksi monista yksineläjän peloista. Onnellisen kuolemiseen ei poesia minussa tänään riittänyt.

Kaikki ikään kuin korostui tänä yönä. Parasta oli suorittaa rituaalit hammasharjoineen ja vesilaseineen, jotka veivät tehtävä kerrallaan sänkyyn. Unilääkkeenä lukisin ikävystyttävää työhön liittyvää kirjaa, joka oli aina sitä varten yöpöydällä. Kaksi sivua, muutama sumuun katoava ajatus ja nukahdan stressiini hukkuen.

Muistin äkisti, että olin saanut uuttakin lukemista. Peran SCFI-kirja, jonka olin melkein unohtanut baariin, mutta baarimikko oli huutanut perääni, lojui eteisen naulakossa. Kumma etten ollut hukannut sitä öisiin tapahtumiin ja joku mielessäni ilmeisesti piti sitä tärkeänä.

Sekavan illan palkintona, Peran kirjalla oli ehkä suurta symboliarvoa, jonka avulla muistaisin eilisen hetkistä punoutuneen kertomuksen punaisenlangan, tai ainakin sen syyn ja seurauksen alun. Matrixin naisen Ferrarin punaisessa mekossa. Joskus olin oikeasti kuin alati aivoissaan kirjoittava kirjailija jolle kaikki oli seuraavan teoksensa tekstuuria.

Olin vapaa työstäni ja kuviot on tehty rikottaviksi, mielialani oli, kuin Johanna Kurkelan laulu ”Riko minut, että ehjäksi tulla saan, riko minut hellästi, mutta kokonaan.”

Aamuyöstä näen aina unia, olin oppinut tekniikan herättää itseni hetkeksi horrokseen vaimealla kännykän varoituksella ja jatkaa sitten nukkumista nähden unia jotka muistaisin aamulla kokonaan herätessäni. Sillä tavoin pääsin käsiksi alitajuntaani ja uniani analysoimalla saan käsityksen edellisen päivän tapahtumien todellisista vaikutuksista mielentilaani. Sekin oli kuin tupakointia, josta halusin luopua ja poistin hälytyksen. Tekniikkani lienee ehdollistunut jo sisäiseen kellooni, koska aamulla muistin uneni kuin eletyn päivän.

Ensiksi olin unessani eilisen illan ravintolan vippitilan vessassa ja se haisi sitruunalta, porsliini kiilsi puhtauttaan ja etsin lantin oven vieressä avustusta toivovalle sisustustaiteilijan näkemykselle vaivaisukosta, rautalangasta väännelty tekele jolla oli Peran ilkeästi pälyilevät kasvot suu ammollaan. Tähtäsin ja osuin, kuului äänekäs nielaisu ja vähän ajan kuluttua kuin kaivoon pudonneen kiven loiskahdus jossakin syvällä. Hullunkurisuus ei naurattanut vaan tilanne oli ahdistava ja vakava.

Anette tuli perässäni ja oli valmiiksi riisunut pikkuhousunsa. Ripusti ne ovenkahvaan ja suuteli huulet kosteana tuoksahtaen hormoneilta. Sanoin, tämä oli määrätty jo tapahtuvaksi ilmestyessäsi luentosaliin. Selitin hänelle, että alitajunnan itsenäinen tekoäly ei kerro järjelle puuhistaan, vaan juonittelee viettien kanssa oman strategiansa.

Naimme huohottaen ja pidätellen koska kuulimme jonkun tulevan vessaan. Se oli tietysti Pera. Sanoin tärkeilevästi sormella painottaen, että huonoissa käsikirjoituksissa arvaa aina tulevan etukäteen.

Unessani Pera kiroili ja kusi, kiroili ja kusi, vitun tippuri, vitun Anette.

Äkisti olin kuumassa saunassa, jossa oli musta tähdistä tuikkiva katto, seurassani Jazz-ravintolan baaritiskillä tapaamani taiteilijatar, joka oli täysissä pukeissa ja valitti palelevansa. Yritin suudella, mutta hän torjui koska huuleni olivat jääkylmät ja hengitykseni haisi tippurille. Yritin korjata häntä, ei tippurille vaan pippurille. Jotenkin oli hyvin tärkeää, että hän ymmärtäisi eron ja yritin olla hyvin vakuuttava.

Henkeni kuitenkin höyrysi ja siihen osuvissa värikkäissä valokeiloissa soitti Red Hot Chili Peppers alastomina rajusti hyppien Helter Skelteriä. Kuollut vaimoni ryntäsi lavalle ja huusi, väärä bändi, tämähän on Beatles biisi. Kaikki nauroivat katketakseen, eikä ole.

Sitten seinänkoisessa taulu-tv:ssä lauloi Nina Simone ”Ne Me Quitte Pas” ja olin koulussa ekaluokalla etupenkissä häpeämässä koska oli levoton, vieressäni istui Sirkka, joka haisi aina kuselle. Tykkäsin salaa siitä.

Heräsin ja muistin unen, suuni oli kuiva, hengitykseni astmaisen ahdistunutta ja maiskuttelin saadakseni limakalvot märäksi, kusetti. Untani ei tarvinnut analysoida koska sen käsitti heti muutenkin.

Aamu oli valaissut jo koko huoneen, avasin silmäni ja muistin uneni lisäksi eilisen, joka tuntui yhä epätodennäköisemmältä ja yhtä hullulta kuin äskeinen uni. Muistin eilisen yön taiteilijoidentalon puistomaisessa pihassa kuin uneeni liittyvän tapahtuman. Mieleni oli mielleyhtymistä rakennettu huojuva talo.

Venyttelin pitkään ja tunsin iloa kuten aina kun heräsin painajaisesta eikä kokemani ahdistus ollutkaan totta. Peran kirja lojui lattialla mahallaan kannet nyrjäytettynä levälleen ja muistutti, että eilinen oli ainakin totta.

Venytin sumuista hetkeäni ja yritin muuttaa äskeisen uneni unelmaksi ja kuvittelin Aneten sänkyyni houkuttelevana uniolentona. Hän oli kuin alitajuntani monikirjavaa nahkaa suuteleva itku ihmisen puolesta maailman kaikkea pahuutta vastaan. Usvainen hellä kosketus kuin ympärilleni kietoutunut rakastavan naisen sielu. Olinko nainut taiteilijatarta Anettena, tai ainakin haluaisin niin koska se tekisi asioista yksiselitteisemmän, eikä pilkkoisi mieltäni kuin tylsä ruosteinen kirves joka ei kyennyt halkaisemaan kohdalle osunutta oksaa vaan takertui siihen eikä sitä saanut enää irti kivikovaksi kuivuneesta pölkystä.

Manipuloidut ajatukseni toimivat vain jotenkuten uneni jatkeena ja todellisuus soitti melodiaa kännykässä tuntemattomasta numerosta. Yleensä vastaan vain, jos tiedän kuka soittaa, mutta Anette päällimmäisenä aivokuoressani sai pulssin nousemaan ja vastaamaan.

Se oli Pera, joka surkeana pyyteli anteeksi känniään, ei kuulemma ollut tapana riehua.

Sanoin, mitäpä noista, näitä sattuu itse kullekin.

Pera sanoi sitten, että oli asiaakin ja jos minulle sopisi kahvitella niin tavattaisiin vaikkapa Fasulla viikon kuluttua. Leppynyt Anettekin tulisi mukaan, olisi työnsä puolesta paikalla.

– Mistä on kyse, utelin.

– Kirjastani tietysti, jos ehtisit lukemaan sen ja antaisit arvion siitä kustantajalle, niin ne maksavat pienen palkkionkin vaivoistasi, kasaavat vetävämpää markkinointiprofiilia ja sattuma toi sinut kuvioon hyödynnettäväksi. Ehkä haluavat samalla tietää olenko oikeasti hullu. Pera nauroi samaa käheää käkätystä, kuin eilen.

– Aneten idea, oli jo töissä kuin soitin sille valitellen eilisiä. Ehkä se vain haluaa tavata sinua, naurahti Pera kätkemättä ironiaansa.

Sanoin,

– Mietin asiaa vähän. En ole varma ehdinkö lukemaan kirjaasi heti. On muutamia menojakin kalenterissa tälle viikolle. Valehtelin sujuvasti, mutta sanoin lopuksi.

– Raha tietysti kelpaa.

Ajattelin vain Anettea, aikamoinen houkute, tiesin hyvin mitä minussa tapahtui, olin ”vielä viimeisenkerran ikäkriisissä” jota en halunnut edes ammatillisesti tunnustaa, mutta en voinut sille mitään.

Psykiatrien rakastumisissa on aina pohtimisvaihe, joka erittelee ja rimpuilee kirjanoppineen ja kliinisentyön faktoissa, kunnes antaa periksi biologialleen ja tyhmistyy rakastamaan kuten muutkin. Joka solullaan uskoen, toivoen, pohjattomasti ikävöiden ja mustasukkaisesti epäillen.

Tunteiden järkiperäistäminen on ylikuumenneen prosessin seuraava vaihe ja jos onnistuu siinä palaavat molemmat ehkä entiseen elämäänsä syvän ymmärryksen luoman kestävän ystävyyden rikastuttamina, vaihtoehtona on parinmuodostumien.

Piirroksen vaihtaminen kirjaan oli harmittanut jo eilen, koska se oli aika hyvä luonnos, eikä muistikuvasta piirtäminen onnistu.

Keski-iänkriisi oli aina ollut minulle typerää naistenlehtien kirjoittelua kliseisin argumentein, diagnoosi jota ei psykiatriassa ollut olemassakaan. Kun ruumis muuttuu vanhetessa, muuttuu ihminen henkisesti sopeutuen tilanteeseensa luonnon pakottamana. Prosessissa ei ole kyse kriisistä vaan luonnollisesta vanhenemisesta jossa seksuaalisuus hiipuu hitaasti ja vahva pitkään hallinnut lisääntymisvietti menettää valtansa vaivojensa tarkkailulle joka on tärkeämpää hengissä pysymiselle.

Avioliitossa tilanteeseen kuuluvat ylimääräiset juoksut ovat oman tilansa tarkistamista kuin peiliin katsomista vanhenemisen merkkejä etsiskellen ja niiden huomaaminen tekee oikeasti kipeää ja saa pelkäämään tulevaa.

Leskenä kaipaa ihmistä jolle riittää se joka sinusta on jäljellä sellaisenaan.

Vanheneminen ja sen tuomat muutokset eivät ole pelkästään ruumiillisia vaan ne kovertavat vähitellen sosiaalisenympäristösi arvostuksen murusiksi, arvovaltasi sortuu etkä enää ole sama varteenotettava peluri joka on mukana vielä tulevaisuuden taistoissakin.

Leskimiehelle asiat ovat sikäli toisenlaiset, että sinusta tulee taloudellisesti houkutteleva kohde ja nuoretkin naiset alkavat parveilla tositarkoituksella. Illan juoksuista tulee karkuun juoksemista. Surunsa kelaaminen ei tee itseään tyrkyttävän nuorenlihan hyväksikäyttäjää koska ei halua iloa elämäänsä.

Taiteilijatar käväisi taas mielessä suolainen märkä poski huulissani. Hameen alta esiin kuorittu muuttolinnunpesä oli kuin elävä hengittävä nielu joka oli tehty vain minun mitoilleni, miehenä, ihmisenä ja sieluni kaipuulle. Äkillinen ikävä oli kuin syvä kuilu. Ajaton hetki tunnemuistoa, kunnes tipahdin sen läpi epäilemään itseäni.

Vuorotteluvapaa on vittuilua joka muuttaa selkärangan spagetiksi ja tahdon tekemistä vältteleväksi. Kaikki töissä tiesivät, että olin pakomatkalla ja tuskin tulisin takaisin. Ymmärsivät minua, olin väsähtänyt ja kyllästynyt kaikkeen. Jokainen ymmärtää ja ymmärtää, ymmärtävät pysyä etäällä koska tilaani ei ollut apua, enkä osannut enää muuta kuin valehdella tai lukea kirjoja jotka olivat kuin ylimääräistä työtä. Etsin niistä sanoja omaani, jonka olin luvannut tiukalle faktakirjakustantajalle.

Valitettavasti olin nainut minulle osoitettua toimittajaa kokonaisen kesän hädissäni, kun muuta lohtua ei ollut ja joutunut epäsuotavaan tilanteeseen tunne sotkuineen. Emme olleet enää puheväleissä kuin puhelimessa ja silloinkin pelkästään työasioissa muutamaa tuhahdettua nyyhkäisyä lukuun ottamatta, enkä saisi apua sieltäpäin kirjoittamiseeni muuta kuin oikolukijan tunteiden kitkeriksi värjääminä haukkuina.

Lukisin mieluummin saamaani SCFI-kirjaa kuin tekisin työtäni, se olisi sopiva tekosyy katsella omasta työpöydän läjästään muualle.

Peran kirja on inhottavan paksu, mutta ehkä siinä on Anettea rivienväleissä pitämässä mielenkiintoa. Lukisin ainakin alun ennen kuin kieltäytyisin. Aneten mahdollisesta tapaamisessa oli tärppiä.