5. Luku (Kirja {scfi})

Kirja kertoo SCFI-kliseisesti tyynen meren saaresta, jossa on ydinsodan pelossa viisikymmentä vuotta sitten rakennettu hallintokeskus ja tärkeiden ihmisten massaevakuointiin tarkoitetut asuintilat. Sen tekniikka ja asuinolosuhteet olivat jätetty tarpeettomina rapistumaan, eikä sille keksitty korvaavaa käyttöä hankalan sijaintinsa takia kaukana kaikesta. Se oli unohdettu kokonaan ja vain harva alueelle eksynyt kalastaja tiesi sen olemassaolosta saarena ilman maihinnousu paikkaa.

Saari oli vuorenkorkuinen jyrkkäreunainen ilman rantoja ja kielletyllä sotilaallisella alueella, jossa oli aikoinaan tehty ydinkokeita. Koko läheistä merialuetta pidettiin vaarallisena ihmiselle tuhansia vuosia eteenpäin säteilyvaaran takia. Tämä ei ollut täysin totta, vaikka alueella oli paikkoja, jotka saivat geigermittarit reagoimaan maksimiarvoilla.

Uskomuksia ei korjattu koska ne pitivät uteliaat loitolla alueen saarien vanhoista sotilaallisista tiloista, jotka olivat jääneet omanonnensavaraan ja olivat vaarallisia muista syistä.

Alueen suurimman saaren oli USA:n hallitus arvottomana lahjoittanut kansainväliseen avaruus- ja tulevaisuustutkimuksen käyttöön, joka etsi suurta eristettävää tilaa, johon saattoi rakentaa toimivan tulevaisuuteen kurkottava tiedekaupungin kymmenelle tuhannelle ihmiselle kaikkine toimitiloineen.

Monihaarainen kostea onkalo täynnä romua ei aluksi houkutellut ottamaan vastaa lahjaa, mutta kun se luvattiin puhdistaa ennen luovutusta, se hyväksyttiin muihin tarkoituksiin.

Kun tiloja tarkastettiin siivouksen jälkeen, luolan valtava koko muutti mielipiteet ja siihen voisi todella sopia kokonainen kaupunki. Yhtenä suurena etuna nähtiin sen riippumattomuus säähän. Se oli myös turvassa sodilta ja haitallisilta säteilyiltä.

Rahoitusta mietittäessä syntyi idea ihmisyyden ja lajien säilyttämisen nooan-arkista, jonka rakentamiseen voisivat osallistua kaikki maailman maat, niiden yhteiset etujärjestöt ja niitä rahoittavat yksityiset rahastot, unohtamatta suuria avaruusjärjestöjä idästä ja lännestä sekä tietysti YK:n lukemattomat tutkimusprojektit.

Asiaan innostuttiin joka puolella ja toteuttava järjestö muotoutui nopeasti suureksi kansainväliseksi toimijaksi. Ihmiskunnan yhteinen suurprojekti oli käynnissä, vaikka siitä ei juuri puhuttu muualla kuin tiedeuutisissa avaruusmatkojen yhteydessä ja silloinkin vain sivulauseena. Rahoitukseen osallistuttiin kyvyn ja suoran hyödyn mukaan, ja pienimmät tahot kantoivat kortensa kekoon vain muunlaisten resurssien muodossa.

Kaupungin rakentamisesta ei haluttu tehdä numeroa sen osin eliittisen ja älyrasistisen luonteen takia, sitä paitsi se mittakaavansa takia oli keskikoikoisten valtioiden talousarvioiden kokoinen rahaloukku, joka syrjäytti monta muuta YK-johtoista globaalia projektia maapallon väestön elämän parantamiseksi. Kaikilla projektiin osallistujilla oli vaitiolovelvollisuus ja korkea turvallisuusluokitus monestakin syystä.

Luolastoon rakennettiin tieteisiin perustavaa ideaalitodellisuutta, uutta uljasta ihmiskunnan tulevaisuuden mallia maailman nenänedessä ilman, että media tiesi siitä juuri mitään. Eikä sitä kiinnostanutkaan, koska erämaihin rakennettuihin Mars-avaruusasema kokeiluihin oli jo totuttu vuosien varrella. Niissä oli aina sama kaava, tarkoin valittu poikkitieteellinen joukko nuoria tutkijoita asui vuoden tai kaksi suljetuissa tiloissa tehden kokeita ääriolosuhteissa maailmantieteilijöiden suurennuslasin alla. Ongelmista raportoitiin populaaritiedelehdissä silloin tällöin, eikä niillä ollut enää sensaatio-otsikoihin riittäviä uutisia.

Projektissa oli Mars-asutus kokeilujen piirteitä, mutta skaala oli moninkertaisesti suurempi. Kaupunki valmiina olisi poikkitieteellinen älyllisten saavutusten Nooan-arkki, jonka suurin tavoite on luoda kaikkia inhimillisenelämän tarpeita palveleva itsenäinen elinympäristö, joka on täysin riippumaton muusta kuin itsestään. Eristetty pienoismaailma, joka selviytyisi kaikista maapalloa mahdollisesti kohtaavista katastrofeista planeetan sisälle rakennetussa kolossaan.

Se oli tavallaan avaruusasemien kaltainen projekti, mutta ilman siihen kytkettyjä suunnitelmia avaruusmatkoista ja sen päätarkoituksena oli selviytyä elinkelpoisena, vaikka kaikki muu maapallolla tuhoutuisi.
Yhden pitkän avaruusmatkan hinnalla saatiin tieteellistä vastinetta nopeasti kaikkiin ihmisen elinolosuhteiden parantamiseen koskeviin kysymyksiin, joihin avaruusseikkailut eivät antaneet mitään lisäpanosta. Sitä paitsi luolan tiedekaupungin suljetuissa olosuhteissa saattoi kokeilla asioita, joita ei sääntöjen ja yleisten mielipiteiden takia muuten voinut.

Projektia pidettiin hallitusten kabineteissa paljon järkevämpänä, halvempana ja helpommin toteutettavana ideana, kuin siirtokuntien rakentamista Marsiin tai avaruudessa kelluviin avaruusasemiin. Niihin liittyi jatkuvia valtavia riskejä ja suunnattomia kustannuksia, eivätkä ne pystyneet hyödyntämään uusinta teknologiaa samassa mittakaavassa. Katsottiinkin, että avaruusprojekteissa oli järkevintä keskittyä pääsääntöisesti tekoälyn ohjaamien robottien asuttamiin työskentelytiloihin, jotka palvelevat maailmankaikkeudentutkimusta ja tieteellisiä kokeiluja, jotka maapallon vetovoimassa olisi vaikeampaa tai mahdotonta toteuttaa.

Ensimmäisen avaruudenvalloitushuuman jälkeinen ihmiskunta teki pettymyksistään ja virheistään oppien järjellisempiä päätöksiä tulevaisuutensa parhaaksi, eikä massojen poliittiseksi lumoamiseksi yhteisillä maapallon ulkopuolisilla päämärillä enää ollut viimeisten suuronnettomuuksien jälkeen enää fanaattisia kannattajia.

Massamatkailu Marsiin oli päättäjille hölynpölyä, josta ei haaveiltu enää. Lähiavaruuteen rakennetut matkailuun tarkoitetut avaruusasemat saivat riittää antamaan tarpeeksi jokamiehen perspektiiviä luopua ikivanhoista ukonnollista saduista tieteellisemmän filosofoinnin hyväksi. Hyväksyä, että maapallo oli pyöreä mitättömänkokoinen pallo valtavassa maailmankaikkeudessa, jolla oli onni olla ainoa monimuotoisenelämän tyyssija uniikkien elämää suosivien olosuhteidensa takia. Maapallon kansalaisista halutiin kasvattaa globaalisia realisteja.

Maapallo oli elämän loputtoman moninaisuuden kekseliäs luonnonmiraakkelien maailma ja sen ihmisillä oli kehittynyt utelias äly, olemassaolon tietoinen kokeminen ja järjellinen kyky olosuhteidensa manipuloimiseen. Ihmisresurssien täydellinen toteutuminen oli mahdollista vain maapallolla.

Kirjan luolastoon on projektin edistyessä pikavauhtia rakennettu suljettu ekojärjestelmä omine energiatuotantoineen ja itseään puhdistavine ilmankierrätysjärjestelmineen. Se asetti samat vaatimukset näille vuoren korkuiseen saaren kallioon koverretuille tiloille kuin avaruusasematkin, mutta antoi lisäksi aivan eriluokan mahdollisuudet nopeisiin parannuksiin, eikä ollut alituisessa vaarassa tuhoutua jonkun oikullisen tuntemattoman olosuhteen takia.
Painotettiin kuitenkin, ettei yksi tarkoitus poissulje toista ja projektista syntyi tietoa ja ratkaisuja myös avaruusasemien käyttöön. Onnistuessaan projekti voisi olla mallina tulevaisuuden mobiileille siirtokunnille ympäri lähiavaruutta tai aurinkokunnasta pois matkaaville kaupunkien kokoisille avaruusaluksille.

Prosessi miten projektin toteuttamiseen päädyttiin, ja miten eri järjestöt ja valtiot saatiin pitkän kinailun jälkeen vetämään yhtä köyttä ja rahoittamaan projektin, jonka vuotuinen talousarvio oli keskisuurten valtioiden luokkaa, ei kirja kerro sen tarkemmin. Yksityiskohdat täyttäisivät keskikokoisen kirjaston, ja parempi niin.

Kirja kuvaa myös osallistujien värväyksen nopeasti yhdellä lyhyellä luvulla.
Projektin suunnittelijat, toteuttajat ja johto oli kasvanut tuhatpäiseksi kansainväliseksi yhteisöksi tarkkojen valintojen mukaan, jota johdettiin kuin tulosvastuullista yritystä ja se oli onnistunut vuosien ponnistelujen jälkeen luomaan organisaation ja sisällön, joka toimi tehokkaasti. Tekniikan ja luonnollisen ympäristön valmiiksi rakentamisessa suurin osa ratkaisuista oli pitkän teknisenkoekäytön jälkeen hyväksytty lopullisesti.
Ydinräjähdyksen kestävän nanomateriasta valmistetun kupolin sisään rakennettu tiedekaupunki odotti jo asukkaitaan lähes valmiina, kahdenkymmenen vuoden rakentamisen jälkeen.

Asukkaiksi haettiin pääasiassa nuoria hyväkuntoisia miehiä ja naisia, jotka olivat juuri valmistuneet tai olivat valmistumassa eri alojen tutkimukseen tai ammattiin. Nuoria houkuteltiin painottamalla, miten nerokkuus ja puhdas järjen idealismi ovat usein suurissa opintolaitoksissa väliin putoavaa ja syrjittyä, koska se jatkuvasti kyseenalaistaa opetuksen sisällön. Projektissa se sitä ongelmaa ei olisi, päinvastoin uusiin kaikesta entisestä poikkeaviin ideoihin kannustettiin ja panostettiin resursseja edellyttäen, että ne oli mahdollista kokeellisesti todistaa. Suora hyödyllisyys vaatimusta ei olisi.

Etsittiin poikkeuslahjakkuuksia, jotka hakivat ulospääsyä ahtaista akateemisista raameista ja tunkkaisesta sisäänpäin lämpiävästä henkisestä ympäristöstä ja tarttuisivat ojennettuun oljenkorteen oikotienä itsenäisten ajatuksiensa toteuttamiseen. Etsittiin ihmisiä, jotka asettivat kutsumuksensa karriäärin edelle.

Hakijoita oli valtaisa määrä, vaikka ei kerrottu itse kaupungista mitään vaan projektia kuvattiin vain poikkitieteellisenä maailmanlaajuisena tulevaisuudenratkaisuja tutkivana yhteisprojektina.

Vain 5000 sopivinta hyväksyttiin globaalisen haun jälkeen lopullisesti mukaan tieto ja sopivuustestien avulla itse projektin toteuttamisvaiheen koulutusosioon, jossa annettiin tietoa vähitellen mistä oli kyse. Tämän vaiheen jälkeen alkaisi valmennus ja osa pääsi mukaan myös konkreettisiin toteutustöihin.

Lisäksi tulivat tuhannen henkilön suuruinen huolto- ja palvelualan henkilöiden joukko. Tarvittiin leipureita, kokkeja, huoltoinsinöörejä, puutarhureita, vapaa-ajankonsultteja, ravintoloitsijoita, tarjoilijoita, puuseppiä, terapeutteja, sairaalahenkilökuntaa ja tuskin oli alaa tai ammattia, joka olisi unohdettu. Heillekin ehdot olivat paljolti samanlaiset kuin akateemisille ehdokkaille.
Pääasiassa kandidaatit olivat nuoria ja valikoitiin huolella etukäteen selvittämällä sukutaustat, terveys, koulutushistoria, työpaikat, kyvyt ja tehtiin terveysennusteet DNA-näytteistä. Useimmat hakijat olivat vielä perheettömiä ja siksi yhden tai kahden lapsen parisuhteessa olevat hyväksytyt saivat samanlaisen etusijan ohjelmaan kuin erityisen kyvykkäät hakijat.
Kaupungin pitkä sisäänajo takaisi sekä henkilökuntien sopivuuden, että testaisi toiminnot ja laitteet, jotka tarvittiin kokonaan omavaraisen kaupungin ylläpitämiseksi.